7.2 Talven iloja ja riemuja

Tänä talvena ei ole tarvinnut valittaa ettei ole pakkasta tai lunta. Käväisin Hesassa tällä viikolla ja sielläkin oli oikein kunnolla lunta. Oli hassua seurata kun ihmiset yrittivät kaivaa lumikinoksiin hautautuneita autojaan esiin. Mukava oli katsoa junan ikkunasta kauniin talvista maisemaa.

Lumitöitä on saanut itse kukin tehdä tänä talvena. Hyvää hyötyliikuntaa. Mukavaa talvessa on se, että voi harrastaa monenlaista mukavaa ulkoliikuntaa. Hiihto, luistelu, laskettelu, retkiluistelu, lumiset metsälenkit koiran kanssa saavat mielen pirteäksi ja posket punaisiksi.

Tänään olimme Rosabellan kanssa laskettelurinteessä. Vähän jännitti miten menee, kun tyttö on käynyt vasta pari kertaa alppihiihtokoulua. No siinäpä sitten kävi niin, että tyttö laski kuin pikakiitäjä rinnettä alas eikä äiti pysynyt alkuunkaan perässä. Tai siis perässä pysyin ja takaa päin vain ihmettelin mokomaa huimapäätä, joka puolestaan ihmetteli äidin hitaita laskuja. Olen iloinen siitä että Rosabella on liikunnallisesti hyvin lahjakas, toisin kuin meikäläinen. Vaikkakin kilpailin yleisurheilussa SM-tasolla, niin menestyminen vaati minulta hurjasti työtä, koska en luontaisesti omaa kovin hyvää koordinaatiota. Rosabellalla taas tuntuu olevan kroppa hyvin hallinnassa. Harrastuksinaan taitoluistelu ja telinejumppa, joissa vaaditaan koordinaatiota. Niinpä kun hän sai sukulaisperheen tytön vanhat lasketteluvälineet, päätin ilmoittaa hänet laskettelukouluun. Arvelin hänen oppivan laskemisen taidon nopeasti, en toki näin nopeasti. Toiveenani oli, että saisin tytöstä laskettelukaverin itselleni. Meidän perheen miehet kun ovat enemmän murtsikasta innostuneita eivätkä kaipaa rinteeseen.

Samaaan aikaan kun olin Rosabellan kanssa laskemassa, Lenni hiihteli kavereidensa kanssa Harjumajalla. Liikunnallinen päivä siis. Kotiin palattuamme koira kaipaili myös pihalle ja muutaman kilometrin lenkki tuli vielä sen kanssa heitettyä.

Mukavaa kun kuljetaan kohti kevättä niin että kohina käy. Kevätauringon loisteessa ulkoliikunta on tosi nautinnollista ja voipa saada vähän rusketustakin pintaan. Nyt meidän perheessä odotellaan jo innolla hiihtolomaa jolloin on sitten kunnolla aikaa talvisiin harrastuksiin. Iloa sinunkin talvisiin seikkailuihisi!

31.1 Ajattelemisen aihetta

Tammikuun viimeinen päivä jo.. kylläpä on kuukausi mennyt nopeasti. Viime päivinä olen taas oikein pysähtynyt ihmettelemään tätä elämän kulkua. Miten äkkiä aika kuluu. Äsken oli joululoma ja kohta odotellaan hiihtolomaa. Arki kuluu nopeasti: työtä ja harrastuksia. Sitä tavallista ja ihanan arkista elämää. Ja välillä niin turhauttavaa ja tympeääkin: kun lapset tappelevat koko päivän, tai mikään ei vain kertakaikkiaan onnistu. Tai kun rahat tuntuu olevan aina loppu.. ja laskuvuori vain kasvaa.

Sitten yhtäkkiä kuuleekin jonkin läheisen ihmisen elämästä järkyttävän uutisen ja hetkessä tulee itselle ihan huono omatunto, että kehtasikin marmattaa jostakin pikkuseikasta tai valittaa oman elämänsä ankeutta. Kun itsellä kuitenkin niin moni asia hyvin. Pitääkö aina tapahtua jokin iso kriisi tai katastrofi, että ymmärtää miten hyvin itsellä on asiat? En toki väitä etteikö omassa elämässä olisi ollut kriisejä – vakaviakin, mutta silti. On sentään ruokaa, koti, perhe ja varaa harrastaa. Kaikilla ei sitäkään – omassa maassammekaan. On kamalaa miten suuri määrä lapsiperheistäkin elää todellisessa köyhyydessä. On suorastaan hirvittävää, että osa kansalaisista jakautuu jo lapsina huonompiosaisiin. Taloudelliset erot ovat maassamme suuret. Koulussa toiset lapset kertovat kuinka lähtevät lomalla etelänmatkalle, kun toisilla perheillä on juuri ja juuri varaa maksaa bensat mummolareissulle lähikaupunkiin. Tämän vuoden yhteisvastuukeräyksen kohteena on Haitin lisäksi köyhät lapsiperheet kotimaassamme. Maassamme on laskettu olevan 150 000 köyhää lasta. Se on paljon.

Raha on tärkeää, mutta se ei merkitse kaikkea. Silti jokainen tarvitsee perustoimeentulon. Kuka tahansa voi sairastua tai tulla työttömäksi ja näin toimeentulo on hetkessä vaakalaudalla. Löytyykö meiltä empaattisuutta, osaammeko vielä asettua toisen ihmisen asemaan ja miettiä mitä toivoisin itselleni tehtävän kyseisessä tilanteessa? Voisinko jollakin tavalla auttaa? Löytyykö maastamme vielä sellaista entisaikojen kyläyhteisöhenkeä, jossa naapuria ei jätetty pulaan.

Herra armahda meitä itsekkyydeltä ja kansakuntana jakautumasta kahtia: rikkaisiin ja köyhiin. Opeta meitä jakamaan omastamme toisille. Opeta meille myös että ihmisen arvo ei ole millään tavalla riippuvainen siitä miten paljon hän omistaa tai miten rikas ja menestynyt hän on. Ihmisen arvoa ei voi mitata rahassa.

24.1 Talvisia kuvia hauvalenkiltä

Olipa ihana aurinkoinen pakkaspäivä. Tein metsälenkin haukun kanssa ja nappasin muutaman talvisen kuvan. Voi että luonto on kaunis!

Kotiportilla lenkille lähdössä

Hassua kun lehdet on vielä puussa lumen alla!

Miten taivas voikin olla kauniin sininen!

Luonto hyväilee mieltä kauneudellaan, ilmaista Taivaan Isän terapiaa!

Näkymää kotilammelle

Rosabella kipittää kotiin

karvainen lenkkikaverini Omppu

“Hetkeksi maltoin pysähtyä aloilleni, mutta kohtaa taas mennään!”

22.1″Onko kivaa olla pappi?”

“Onko kivaa olla pappi”, oma tyttöni kysyi jonkun aikaa sitten. Hän kysyy usein monista asiosta, joita me vanhemmat teemme, että onko se kivaa. : ) Tätä edellä mainittua kysymystä piti ihan hetken aikaa miettiä.. Siis, että onko kivaa olla pappi..  Ihan ekaksi täytyy sanoa, etten ikinä kuvitellut, että minusta tulisi pappi. Lukion jälkeen pyrin psykologiaa lukemaan, mutta kun en päässyt, niin välivuoden aikana Jumalan kutsu sisimmässäni voimistui ja tunsin kehotusta hakea teologiseen tiedekuntaan. Pääsin opiskelemaan vaikka hämmästelin koko ajan sitä, mitä oikein teen teologisessa, koska tuskin papin ammatissa voisin koskaan esiintymisjännitykseni takia toimia. Toisin kuitenkin kävi: tänään olen työssä, johon minusta ei pitänyt ikinä olla ja siitä annan kunnian Jumalalle.

Pappina oleminen on minulle kutsumusammatti, sillä oli niin selkeä Jumalan johdatus että ylipäätään hain teologiseen. Teologian maisteriksi valmistuttuani rukoilin, että jos on Jumalan tahto, että minusta tulee pappi, niin hän johdattaisi niin, että minulle aukeaisi jostakin seurakunnasta papin virka. Näin kävikin ja sain aloittaa pappina Luumäen seurakunnassa. En koskaan unohda miten upealta tuntui pukea uutta papin pukua päälle ja lähteä työhön. Koin itseni hyvin pieneksi ja araksi suuressa tehtävässäni. Vähitellen ymmärsin, että saan olla oma itseni, juuri tällaisena, välillä hyvin arkanakin, jumalanpalvelijana.

 Koen kulkeneeni elämässäni todella vahvasti Jumalan johdatuksessa ja siksi minua loukkaa se, että joidenkin mielestä naisen ei pitäisi olla pappi. Jos Jumala on minut kerran tähän työhön johdattanut ja kutsunut, niin mikä on ihminen väittämään vastaan. Silti jotkut tuntuvat tietävän paremmin nämä asiat. : (  En kuitenkaan enää loukkaannu siitä, että joku on sitä mieltä etten saisi olla pappi, koska tiedän sydämessäni, että Jumala on minut tähän työhön kutsunut. En ole itse tähän pyrkinyt vaan minut on johdatettu, kuten monet muutkin.

Pappina koen tekeväni työtä Jumalan voimassa ja hänen varustamanaan. Minun ei tarvitse olla vain oman viisauteni varassa, saan pyytää Jumalalta johdatusta ja viisautta eri tilanteisiin.  Pappina oleminen on kivaa, voin sen sanoa. Se on kivaa mm. siksi, että saan niin monissa eri tilanteissa olla kertomassa Jumalan valtavasta rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Saan kastetilaisuuksissa olla siunaamassa pikkuisia vauvoja, heidän perheitään ja läheisiään. Saan olla rukoilemassa ihmisten puolesta ja pyytämässä Jumalan siunausta ja kosketusta heidän elämäänsä eri tilanteissa. Erityisesti sairaalapappina koen olevani omalla paikallani. On valtavan upea asia saada olla Taivaan Isän asialla ja hänen välikappaleenaan välittämässä armon ja rakkauden viestiä tähän aika ajoin niin pimeään maailmaan.

Tätä viestiä en voisi välittää, ellen olisi itse kokenut, että Jeesus elää ja Jumala on todellinen. En voisi hetkeäkään olla tässä työssä jos en uskoisi siihen mitä opetan. On upeaa nähdä Jumalan todella toimivan ja vaikuttavan esimerkiksi rukouksen kautta. Olen kiitollinen, että saan olla pappi. Minulla on viran puolesta lupa kertoa Jeesuksesta.   Ja pappina oleminen on todella myös kivaa, vaikkakin aika ajoin raskasta ja vaikeaakin. Mutta onneksi minuakin kannattelevat suuremmat käsivarret ja armo riittää myös pastorille.

17.1 Kuulumisia

Aika huristaa vauhdilla eteenpäin, hyvä jos perässä pysyy. On jo tammikuun puoliväli ohitettu ja helmikuu häämöttää. Lainasin kirjastosta kirjan nimeltään “Taltuta kiire” ja toivon saavani siitä vinkkejä stressittömämpään arjen pyörittämiseen. Kun tuntuu että aina aika ajoin meinaa kiire ja hoppu ottaa aivan ylivallan. Kun töissä kiirettä pukkaa ja sitten on kiire jo kotiin syöttämään lapsia, ulkoiluttamaan koiraa, kuljettamaan lapsia harrastuksiin, niin eipä siinä paljon vapaa-ajan ongelmia ole Miehellä kun on iltatöitä, niin itselleni jää tuo kuljetusrumba. Toki se on ihan hauskaa ja antoisaakin, mutta välillä puuduttavaa. Jos on ollut oikein rankka päivä töissä ja töiden jälkeen tekisi mieli vain köllähtää petiin ja ottaa pikkutorkut.. niin sepä ei onnistukaan.. Onneksi mulla on myös arkivapaita niin silloin ehtii ottaa päivätorkut.

Olemme tehneet sen päätöksen että lapset saavat harrastaa niin paljon kun jaksavat jos mieleinen harrastus löytyy. Liikunta on sellainen meidän lapsille ja niinpä meidän perheessä harrastetaan tällä hetkellä uintia, taitoluistelua, yleisurheilua, telinejumppaa, laskettelua, jalkapalloa. Siihen vielä kuvataidekoulu ja pianonsoitto, niin ohjelmaa riittää. Hurjalta tuntuu tuo määrä välillä, mutta kun kaikki ovat niin mieleisiä harrastuksia niin mitään ei raaski jättää pois. Emme ole lapsia harrastuksiin pakottaneet, vaan itse ovat tykästyneet ja tyttö tahtoisi vielä lisää harrastuksia vaikka ei ole kohta enää päiviä vapaina.

Jumppanäyte

Olen iloinnut siitä, miten tärkeinä lapset itse harrastuksiaan pitävät eivätkä tahdo olla niistä poissa. Ja hyvin ovat jaksaneet koulussa käydä vaikka iltaisin on ohjelmaa. Viikonloput ovat kevyempiä harrastusten suhteen. Silloin saa levätä ja olla ihan kotona.

Tänään olimme piirinmestaruushallikisoissa Tanhuvaarassa, jossa Lenni voitti 60 m ja pituuden pojat 10 vuotiaiden sarjassa. Mukava oli katsoa pojan intoa ja onnea! Vaikkei se voitto ole tärkeintä, niin onhan se mukava kun pärjää. Tosin juoksussa oli tällä kertaa ainoa osanottaja, niin juoksi 11 vuotiaiden kanssa samassa erässä.

Alkuvuosi on ollut aika kipakka pakkasineen ja luntakin on mukavasti. Hiihtämään on päästy ja päivittäiset pitkät koiralenkit lumisessa metsässä pitävät oman kunnon kohdallaan. Pari kertaa viikossa kuntosali tuo mukavaa piristystä henkisen työn tekijälle.

Tässä jo mieli suuntautuu hiihtolomaa kohti. Silloin on jo kevät pidemmällä ja aurinkokin lämmittää mukavasti. Nautitaan nyt kunnon talvesta ja mahdollisuuksista harrastaa lumiliikuntaa. Kyllä vaan raitis ilma antaa hyvän olon aivan eri tavalla kun jumppa hikisessä salissa. Itse olen enemmän ulkoliikunnan kannattaja, mutta toki sisälläkin on kiva jumpata ainakin liian kovilla pakkasilla ja mukavan musan tahdissa.

4.1 Montako elämää jäljellä?

Lapset on saaneet joululomalla pelailla normaalia (n. kerran viikossa lauantaisin) enemmän. Monta kertaa on kuulunut yläkerrasta “vielä kaks elkkaa (elämää) jäljellä”. Yhtenä iltana olivat kehittäneet itse legoista pelin, jota pelasivat vähän samalla tyylillä. Häviäjä menetti aina yhden elämän, ja lopullisesti hävisi se, joka oli menettänyt kaikki elämänsä. Kuinka monta niitä mahtoi ollakaan.

Tuli tästä vaan mieleen, että meillä ihmisillä on oikeasti vain yksi ainoa elämä. Voisiko olla mahdollista, että joku liikaa tietokonepelejä pelannut ei tajuaisikaan, että oikeassa elämässä kuolee tietynlaisiin iskuihin tai jos auto ajaa yli. Tämä voi kuulostaa yliampuvalta, mutta onhan todettu väkivaltaisten pelien lisäävän väkivaltaisuutta. Ja totta on sekin, että väkivaltaan turtuu. Monet pelit ovat todella väkivaltaisia ja siksi on tärkeää pitää kiinni ikärajoista.  Yritämmekin valita kotona pelit sillä tavalla, ettei niissä olisi väkivaltaa. On vaan kummallista että monet autopelitkin sisältävät aika rajua menoa, toisten autojen romuttamista tai muuta. Pelaamme  myös välillä koko perheellä vanhoja kunnon lautapelejä. Niiden viehätys ei katoa.

Vain tämä yksi ainoa elämä… Miten sen käytän? Millaisia valintoja teen? Näenkö elämäni lahjana ja jokaisen uuden päivän mahdollisuutena? Herra opeta minua laskemaan päiväni oikein, että saisin viisaan sydämen.

Siis vain yksi elämä jäljellä, älä pilaa sitä.

3.1 Vuosi vaihtui

Uusi vuosi, uudet kujeet! Kesää kohti käydään ja auringonvalosta jo nautitaan kovast. Nyt kun tätä kirjoitan, näyttää pakkasmittari ulkona -25 astetta. Eli aikamoisen kylmää on. Pakkanen ei ole meidän perhettä kyllä tähän asti pelotetellut. On joululomalla luisteltu, hiihdetty, käyty pitkillä metsälenkeillä koiran kanssa. Mutta tänään taitaa olla ihan sisäpäivä ellei pienellä lyhyellä happihyppelyllä uskaltaudu käymään. Pelataan lautapelejä ja elokuviin meinasimme mennä pikkuoravia katsomaan.

Lastemme uutena riemullisena harrastuksena on hangessa kieriminen. Juoksevat saunasta hankeen ja “vetävät” hankirallia ympäri pihaa  ja lopulta kaatuvat hankeen. Huh huh! Meikäläisestä ei tuohon ole, mutta avannossa olen käynyt. Kiva on ollut huomata miten lapsetkin ovat rentoutuneet lomalla pitkän syksyn jälkeen. Ovat saaneet nukkua pitkään ja iltaisin valvoa pitempään. Saapa nähdä miten unirytmi saadaan torstaiksi kuntoon. No, täytyy sanoa, että on itsellänikin vähän unirytmi hukassa. Liian myöhään on tullut valvottua, ja aamulla ei sitten meinaa päästä ylös. Mutta mukavaa on kun on ollut vapaapäivinä aikaa ottaa päivätorkut.

Valon määrä lisääntyy päivä päivältä ja antaa energiaa pitkän pimeän kauden jälkeen. Parin kuukauden päästä jo ollaan hiihtolomalla ja kevät tulee kohisten. Tänä vunna tahdon oppia entistä enemmän ajattelemaan myönteisesti. Kiittämään siitä, mitä minulla on, enkä marisemaan siitä mitä puuttuu.

“Herra, opeta minua näkemään oman elämäni rikkaus ja kauneus. Kiitos kaikesta hyvästä, jota olet elämääni suonut. Auta, että voisin jakaa iloa ja valoa eteen päin, olla rakkautesi kanavana tänäkin vuonna.”

26.12 Tapanin yllätyksiä

Aamulla suuntasimme lasten kanssa Virtasalmelle päin hirveässä lumimyräkässä. Vähän jo lähtiessä arastelin ajamista tuiskussa, kun tie tuntui menevän umpeen sitä mukaa kun matka eteni. Muutaman auton ohittaessa olin muutaman hetken varma etten pysy tiellä kun en nähnyt yhtään mitään. Juvalle asti päästyämme pysähdyimme ABC:llä ja tein tilannearvion. Tarkoituksena  oli ajaa vielä samana iltana kotiin, koska sunnuntai oli mulla työpäivä. Myräkkää katsellessani tulin siihen tulokseen että käännymme takaisin kotiin. Virtasalmen pikkutiet olisivat varmasti paljon lumisempia ja niiden auraaminen hyvin epävarmaa pyhäpäivänä. Niinpä shoppailimme vähän lahjatavarakaupassa, söimme lasten kanssa hampurilaiset ja käänsimme auton nokan takaisin kohti Savonlinnaa. Poliisiauto ajoi perässämme muutaman kymmenen kilometriä kunnes lopulta kyllästyi hitaaseen vauhtiini ja paineli ohi. Mua pelotti ajaminen hurjassa kelissä niin että puristin rattia varmaan rystyset valkoisina yrittäen samalla hillitä takapenkillä tappelevia lapsiani. Monta rukousta tuli heitettyä “yläkertaan” jotta pääsisimme ehjinä perille. Ja pääsimmekin lopulta vaikka matka tuntui kestävän ikuisuuden. Että tällainen Tapaniajelu. Enpä taida ottaa ihan pian uusiksi. No tulipahan käytyä juvemmalla hampurilaisilla.

Olinmatkasta ja pelkäämisestä niin uupunut että kotiin päästyäni nukuin pari tuntia. Sitten jälkeen lähdin koiran kanssa tarpomaan lumiseen metsään. Kahlasimme lumessa vajaan tunnin lenkin ja sen jälkeen tein vielä lumityöt pihassa. Tyttäreni valmisti pirtelöä uudella pukin tuomalla pirtelökoneellaan. Illalla oli mukava mennä saunaan ja katella kun lapset juoksivat ympyrää lumihangessa ja kierivät välillä. Meikäläisellä ei siihen rohkeus riittänyt.

Vähän erilainen Tapaninpäivä tästä tuli kun oli suunniteltu. Mummin herkut jäi maistamatta tällä erää. Mutta pari suklaarasiaa sentään sain hankittua ettei vaan lopu kesken.   Onneksi varjelus oli matkassa niin kaikki meni kuitenkin loppupeleissä ihan hyvin.

25.12 Joulukuulumisia

Kirpeänä aukeni Joulupäivän aamu, -20 näytti pakkasmittari. Auto heti herättyä lämmitykseen jotta lähti liikkeelle jouluaamun kirkkoon, joka seurakuntamme “kakkoskirkossa” Pääskylahdessa alkoi klo 10. Ei siis onneksi kovin aikaista herätystä pastorille tällä kertaa Koira herätti vähän vaille kahdeksan hyökkäämällä kimppuun ja aloittamalla naamapesun.

Toimitin sanajumalanpalveluksen yhdessä kanttorimme Esa Pyöriän kanssa. Aluksi lauloimme duettona kirkon takaosasta kuin salaa Jouluyö juhlayö Esan säestäessä kitaralla. Epäröin ensin laulamista, mutta koska Esan mielestä lauluni kuulosti hyvältä (vaikea uskoa) niin suostuin. Olemme laulaneet ennenkin yhdessä ja olen Esalle tosi kiitollinen rohkaisustaan laulamiseni suhteen. Hänen kanssaan on mukava toteuttaa jumalanpalveluksia, kun yhteinen sävel ja aaltopituus löytyy helposti.

Mielestäni jumalanpalvelus oli tunnelmallinen ja herkkä, mm siksi että Esa lauloi 3 koskettavaa laulua. Yhden mm. saarnani keskellä (Erkki Lemisen “Minätulin sinua varten” 1. säkeistön). Itsellekin tuli oikein todellinen Joulun ilo ja rauha sydämeen. Oikein riemullista oli ajella kotiin jouluateriaa nauttimaan tietäen että seuraavan kerran on töitä “vasta” sunnuntaina.

No, kerronpa jotakin eilisestäkin, Jouluaaton vietosta perheessämme. Papin joulut ovat nääs aina hivenen erilaisia kun pitää juhlapyhinä olla töissä ja koittaa siinä välillä nauttia kotijoulusta. Olen tosin siihen tottunut, mutta välillä tuntuu että omaan jouluun osaa rauhoittua vasta kun työt on ohi. Eilen aamupäivällä paistoimme karjalanpaistin ja uunilohen. Kinkku oli paistunut jo edellisenä iltana. Lunta oli tullut pihalle kovasti, joten lumitöistä sai mukavasti hien pintaan. Se on sitä hyötyliikuntaa, josta mie tykkään.

Söimme jouluaterian kaikkine lisukkeineen puolenpäivän maissa ja klo. 14:ksi suuntasin Rosabellan kanssa valmistautumaan Tuomiokirkon klo. 15 perhehartauteen. Rosabella oli lupautunut ystävänsä Inkan kanssa jouluenkeleiksi. Harjoittelin vielä Minna-kanttorin kanssa laulamaan Herran siunauksen ja testasimme kirkkoherran kanssa mikkien kuuluvuutta kirkkosalissa. Puin tytöt enkelimekkoihin, kiinnitin siivet selkään sekä hopeanauhat tyttöjen hiuksiin. Kirkkoherra pukeutui paimenen asuun, sillä hän kertoi hartaudessa joulun tapahtumat paimenen näkökulmasta. Söpöt tekolampat olivat emonsa kanssa odottamassa jo seimen äärellä. Ne ovat suuressa suosiossa Joulun aikaan pikkulasten siliteltävinä.

Hartauden aluksi pikkuenkelit kävelivät lyhtyjä kantaen minun kanssani kirkon käytävää eteen seimiasetelman luokse ja laittoivat lyhdyt seimen eteen kanttorin soittaessa Joulu yötä. Sitten enkelit soittivat triangeleilla suuren juhlan alkaneeksi. Oikein suloisia pikkuenkeleitä! He kokivat niin tärkeänä kun saivat olla mukana. Eivät edes jännittäneet yhtään vaikka porukkaa kirkossa oli lähes 600! Eräs ystäni kertoi minulle, että kun tyttäreni pari vuotta sitten oli myös enkelinä, oli hänen tyttönsä sanonut äidilleen: “Mikset sinäkin voi olla pappi, niin minä saisin olla kirkossa jouluenkeli?”

Jouluhartauden jälkeen mieheni ja lapset ajoivat kotiin ja joulusaunaan. Minä jäin vielä kirkkoon, koska olin mukana klo. 17 perinteisemmässä hartaudessa. Hartauden jälkeen olikin mulla kiire huristaa kotiin jotta ehtisin ennen joulupukkia. Joulupukki saapui 18.15 ja joten ehdin juuri ja juuri riisua papin vaatteet pois ja vaihtaa rennompaan asuun kun jo ovella kolkutettiin. Omppukoiramme suhtautui yllättävän mukavasti pukkiin, vain vähän haukkumista ja nuuhkimista. Pukki toi kivoja lahjoja, joiden parissa ilta hurahti mukavasti. Me aikuiset olimme niin väsyneitä kai raskaasta jouluruuasta että väsähdimme aika nopeasti. Mies nautti kun sai köllähtää uuden untuvatäkkinsä alle ja hyvin oli kuulemma nukuttanutkin. Minuakin nukutti oikein makeasti uudessa pyjamassani ja unisukissani.

Nyt ollaan jo Joulupäivän puolella. Lapset ovat pelanneet uusia pelejään, jouluateria on nautittu. Koiran kanssa on tarvottu pitkin lumista metsää auringon kullatessa puun latvat kauniisti. Ihana katsella kauniin punaisen irlanninsetterimme riemullista hyppimistä lumessa! Nyt hyvän kirjan kanssa peiton alle. Ihana levollinen olo ja kiitollinen mieli! Kiitos Taivaan Isä Joulun rauhasta ja ilosta, jonka sinä sydämeen annat. Siunausta ja iloa sinunkin Joulun aikaasi!

22.12 Odottamisen riemua

Joulu on jo aika lähellä! Joskus odotus- ja valmistautumisaika voi olla lähes yhtä riemullista kuin itse juhla. Joulun kohdalla tämä on niin totta. Lasten odottamisen into ja jännitys on niin aitoa, kun laskevat joulukalenterin luukkuja ja odottavat h-hetkeä. Kyllä sen itsekin muistaa miten lapsuuden joulut olivat erityisiä. Mikä siinä onkaan että aikuisena niin moni palaa mielessään lapsuutensa jouluihin! “Taas kaikki kauniit muistot mun palaa mielehen..”

 Toki on varmasti niitäkin, joilla ikävät joulumuistot. Kun isä oli aina niin kännissä että sai pelätä  tai oli niin köyhää ettei ollut varaa lahjoihin. Niin moni lapsi joutuu nykyäänkin elämään pelossa Jouluna. Kaikki ei ole joka kodissa niin idyllistä kuin ulospäin annetaan ymmärtää. Ja miten monessa perheessä yritetään venyttää penniä, jotta voisi tarjota lapsille ihanan Joulun.     Moni on lomautettu tai joutunut työttömäksi juuri Joulun alla. Ei niissä tunnelmissa ole varmasti Joulumieli kovin korkealla. Mutta Joulu tulee sittenkin. Joulu tulee jokaiseen kotiin, olivatpa ulkonaiset puitteet millaiset tahansa. Joulussa on kuitenkin kysymys suuremmista asioista. Suuremmista kuin se, miten kalliita lahjoja on varaa hankkia tai miten runsas on joulupöytä.

 Ja lapsikin on  iloinen niin pienestä kuitenkin. Siitä, että koko perhe on yhdessä ja saa viettää Joulua, saa nauttia Joulun herkuista, voi yhdessä pelata pelejä, avata lahjoja, olla lomalla.  Ei ole kiire minnekään, saa rauhassa leikkiä ja olla. Se on juhlaa!

Tänä Adventtina olen itsekin ERITYISESTI kokenut miten ihanaa on yhdessä koko perheellä virittäytyä Joulun tunnelmaan, pipareita ja torttuja paistellen, joulukortteja tehden, kotia koristellen. Yhdessä tekeminen on se tärkeä asia. Kun yhdessä jännitetään, suunnitellaan ja puuhataan. Lapset tulleet niin taitaviksi piparin paistajiksi että ihan hämmästyin. Ja torttujakin opettivat äidin tekemään uudella tavalla.

Paras lahja sen raittiin joulun jälkeen lapselle on AIKA. Sitä lapset eniten vanhemmilta kaipaavat ja siitä juuri jää ne lapsuuden parhaat joulumuistot. Kun oltiin kaikki yhdessä.

Oman lapsuuden kultaisia joulumuistoja: Aattona tehtiin joulukierros ja vietiin lahjat naapureille ja tutuille. Jotakin pikku herkkua saatiin kyläpaikoissa. Kuusi kannettiin sisälle ja koristeltiin. Iltapäivällä mentiin joulukirkkoon ja sytytettiin haudoille kynttilät. Käytiin aattosaunassa ja syötiin herkullinen jouluateria. Sitten odotettiin pukkia, joka toi yllätyksiä tullessaan.  

 Samankaltaisia perinteitä tahdon jatkaa omassa perheessäni. Jouluaaton hartaus on se meidän joulukirkko. Saunassa ja avannossa myös mukava käydä.  Hirsimökissämme on niin tunnelmallista valoineen ja koristeineen. Jouluaterian jälkeen on se jännittävin hetki kun lahjat saa avata. Lasten innostusta pakettien äärellä on aina yhtä mukava katsoa. Ja itsekin kiva näperrellä auki pikkupaketteja. Tänä jouluna koirakin mukana tässä ilossa. Saapa nähdä mikä show on tiedossa vilkkaan irlanninsetterimme kanssa.

Siispä vain kaksi yötä Jouluun. Sitten on odotus täyttynyt. Mutta vielä saa nauttia tästä ihanasta valmisteluajasta.

Jeesus siunaa Joulumme. Varjele kotejamme ja erityisesti kaikkia lapsia. Anna meille todellinen juhlan tuntu ja Jouluilo!