30.11 Kuulumisia Hoosiannakirkosta

Olipa mukavaa olla tyttären kanssa puuhamessussa ja kajauttaa oikein sydämen pohjasta Hoosianna-hymni. Ensimmäinen adventtikynttiä syttyi ja joulun odotus alkoi virallisesti. Tuntui hyvältä nähdä 140 henkeä yhdessä kirkossa, joista suurempi määrä lapsia kuin aikuisia. Hyvältä tuntui nähdä lasten polvistuvan vanhempiensä kanssa ehtoollispöytään, jossa saivat siunauksen tai ehtoollisen. Ihana seurakunnan yhteinen juhla! Kiitos siitä järjestäjille. Messun jälkeen joulupuuro maistui hyvältä ja oli kiva jutella toisten vanhempien kanssa.

Nämä on sellaisia hetkiä ja perinteitä, joita on ihana vaalia oman perheen kanssa. En osaisi kuvitella joulua ilman sen hengellistä merkitystä. Miten pinnalliselta se tuntuisikaan kuten moni muukin kirkollinen juhla. Kun sydämessä asuu joulun Herra, niin uskon että joulun voi kokea ihan erilaisella tavalla kuin jos joulun lapsi ei merkitse itselle mitään. Onhan ruuat ja lahjat hyviä, mutta suurinta on se ilo, jonka Jeesus sydämeen antaa. Sitä iloa en antaisi pois vaikka saisi kaikki maailman lahjat.

Siunattua joulun odotusta sinullekin!

 

26.11 Oletko olemassa vain työsi kautta?

Kävimme tänään työntekijäkokouksessa läpi kuulumiskierroksen. Jokainen sai vuorollaan kertoa miten menee, mikä on fiilis ja työssä jaksamisen aste. Itse tunsin olevani 4 päivän vapaan jälkeen levollinen ja pirteä. Kerroinkin siitä, miten tärkeää on saada levätä välillä työn tekemisen lomassa.

Työurallani on ollut vaihe, jolloin olen kokenut olevani sitä arvokkaampi ihmisenä mitä enemmän teen työtä. Ikävä tosiasia on, että moni muukin kokee olevansa jotakin vain tekemänsä työn kautta. Aivan kuin työ määrittelisi ihmisen arvon. Kun kaveri kysyy, miten menee, vastaus “on kamalan kiire” tarkoittaa, että olen tehokas ja hyvä työntekijä eli olen arvokas. Minulle tuo vastaus herättää lähinnä huolen ystäväni jaksamisesta, sillä pitemmän aikaa jatkuva kiire “syö” ihmistä aika lailla.

Jos työ on olemassaolon pääsisältö, työttömäksi jääminen voi olla hirvittävä kriisi itsetunnon kannalta. Yhtäkkiä tuntee olevansa täysi nolla, kun ei olekaan työtä. Jotakin on pielessä, jos työ on ainoa asia joka määrittää meitä ihmisinä. Työnhän pitäisi olla vain yksi osa elämän kokonaisuudessa perheen ja harrastusten ohella.

Muistan itse, miten vastavalmistuneena työttömänä teologina olin todella masentunut ja tuntui että ihmisarvoni oli nolla. Tällä hetkellä koen, että olen löytänyt levollisuuden suhteessa työhön. Olennaista työssäni ei ole määrä vaan laatu. Papin työ on luonteeltaan sellaista ettei työ lopu koskaan. Siksi onkin suuri vaara yrittää pelastaa koko maailma. Moni tekee työtä jopa oman terveytensä ja perheensä kustannuksella vain koska ei riitä itselleen muuten.

Rukoukseni on joka päivä, että Jumala johdattaisi päivän tehtävät tahtonsa mukaan ja olisi kanssani. Rukoilen, että tekisin sitä, mitä Jumala on tarkoittanut minut tekemään. Minun ei tarvitse vertailla omaa elämääni tai tekemisiäni kadehtien toisten elämään vaan voin iloita omasta kutsumuksestani.

Uupumus ja liika työn määrä ei ole minulle kuitenkaan vierasta. Vuosi sitten voimani olivat ihan lopussa. Varoittelin työkavereitakin uupumisoireistani ja siitä että voimavarani ovat todella pienet. Koska itse tiedostin tilanteeni, pystyin estämään uhkaavan burn outin. Myös monien läheisten rukoustuki ja esimiehen ymmärrys auttoivat kampittamaan uhkaavan uupumistilan.

Lepo ja riittävä yöuni on ihmiselle elinehto. Jokin aikaa sitten uutisoitiin, että ihmisten yöunen määrä on lyhentynyt. Ihmiset yrittävät pidentää päiväänsä nukkumalla vähemmän. Tämä ei ole kuitenkaan pidemmän päälle ihmisen terveydelle hyväksi. Jos ihminen viikosta toiseen tekee työtä ylikierroksilla nukkuen liian lyhyet yöunet, on pysähdys jossakin vaiheessa edessä. Ihminen on alttiimpi myös sairastumaan, koska elimistö käy koko ajan ylikierroksilla. Ihminen ei ole robotti. Ikävä kyllä kaikki työyhteisöt eivät käsitä tätä. Työntekijöistä tahdotaan imeä viimeisetkin voimat. Monella ei ole uskallusta tai mahdollisuutta pitää puoliaan, koska pelkää menettäväntä työpaikkansa tai leimautuvansa laiskaksi.

Ei ole raamatullista uuvuttaa itseään työllä! Jeesuskin lepäsi ja vetäytyi aika ajoin hiljaisuuteen. Hän väsyi palveltuaan ja opetettuaan ihmisiä monta päivää. Jos Jeesus tarvitsi lepoa, emmekö mekin? Huono itsetunto ei parane sillä, että yrittää ansaita arvoaan työllä uuvuttaen itsensä, vaan itsearvostus täytyy löytää muualta. Jokainen ihminen on yhtä arvokas, tekipä työtä tai ei. Hyvän itsetunnon omaava ihminen osaa sanoa “ei” ilman syyllisyyttä. Tämä “ein” sanominen on aika hyvä mittari. Mietipä onko sinun helppoa sanoa ei tarjottavalle tehtävälle, vaikka kalenterisi jo pursuaa tekemättömistä töistä.

Terve itsekkyys on itsestään ja omista rajoistaan huolehtimista. Se on sitä, ettei uhraa itseään työpaikan vaatimusten alttarille, vaan lepää ja rentoutuu, jotta jaksaa antaa itsestään työssä enemmän. Väsyneestä työntekijästä ei ole pitemmän päälle iloa. Hän muuttuu helposti vihaiseksi ja kyyniseksi, eikä edes itse huomaa sitä. Häntä ärsyttää toisten hyväntuulisuus tai uudet ideat. Koska hänellä itsellään ei ole voimavaroja muuhun kuin rutiinin pyörittämiseen, hän helposti vastustaa kaikkea uutta ja muutosta.

Itse olen alkanut entistä enemmän arvostaa sellaisia työntekijöitä, jotka osaavat asettaa rajoja työssään. Ennen arvostin uhrautujia, jotka tekivät töitä oman elämänsä ja vapaa-aikansa unohtaen. Nykyään kannan huolta niistä läheisistäni, jotka tuntuvat olevan ylityön oravanpyörässä. Mikä saisi vuosikymmeniä työnarkomaanin lailla puurtaneen ihmisen käsittämään että vähempikin tahti riittää? Toivottavasti jokin muu kuin totaalinen romahdus, joka voi olla edessä jos tahti ei muutu.

Jeesus sanoo: “Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”

Herra, opeta meitä jakamaan aikamme oikein. Paranna meissä niitä itsetunnon haavoja, joita yritämme hoitaa liialla työnteolla. Vaienna sisimpämme vaativat ja työhön piiskaavat äänet ja opeta meitä lepäämään sinussa. Auta meitä näkemään itsemme ja arvomme sinun silmilläsi. Ole lähellä niitä, jotka uupuvat työn määrästä ja niitä joilla ei ole työtä. Herra anna meidän löytää arvomme sinun lapsinasi teimmepä työtä tai emme. Aamen.

24.11 Median sensaatiohakuisuus

Olen seurannut viime aikojen keskustelua kirkon piirissä esiin nostetuista aiheista. Näyttää siltä, että median tarkoituksena on saada mahdollisimman räväkät otsikot, jotta ihmiset lukisivat, ostaisivat lehden. Tämä ei tunnu enää koskevan vain iltapäivälehtiä, vaan samantyyppiseen suuntaan ovat menneet muutkin lehdet ja tiedotusvälineet. Olen surrut jo pitkään sitä, miten ihmisten kärsimyksen kustannuksella revitään lööppejä. Haastatellaan shokkivaiheessa olevia ihmisiä, jotka eivät ehkä edes jälkeen päin muista mitä ovat sanoneet. Missä on tiedotusvälineiden vastuu?

Toinen huoli joka varsinkin iltapäivälehtien lööpeistä itselläni on, on se että lapset näkevät ne, eivätkä ymmärrä. Oma poikani on tänä syksynä alkanut entistä enemmän leikkiä ampumisleikkejä. Olen yrittänyt varjella lapsiani kaikilta kamalilta yksityiskohdilta, joita on tuotu esille, mutta toki tietoa tulee kavereilta ym. Lapsi käsittelee leikin avulla vaikeita asioita. Ei alakoululainen kykene ymmärtämään koulusurmia, kun emme me aikuisetkaan. On selvä, että tällaiset asiat ahdistavat lasta ja hänen on jollakin tavalla käsiteltävä ahdistustaan. Meidän vanhempien tulisi puhua lasten kanssa asioista. Mutta joskus me olemme niin ahdistuneita itsekin ettemme kykene puhumaan, kun emme tiedä mitä sanoa.

Tiedotusvälineet ovat muuttuneet media-ajan tuomioistuimiksi, jotka armottomasti jakavat tuomioitaan ja sanelevat loppulausuntojaan usein hyvin yksipuolisesti toista osapuolta kuulematta. Median tuomio on raju ja vaikuttaa tuomion saaneen elämään merkittävällä tavalla, olipa tuomio oikea tai väärä. Oikeus ei aina mediatuomioistuimessa voita, ikävä kyllä. Moni on leimattu syyttä suotta, valheellisin perustein.

Osaammeko me tulkita mediaa oikein? Vai teemmekö johtopäätökset sokeasti ajattelematta asioita useammalta kannalta. Kehotan itse ainakin kriittisyyteen juorulehtien ja lööppien valtakunnassa. Kaikki ei ole totta mikä lehdessä lukee. Totuus voi myös värittyä monella tavalla.

Medialla pitäisi olla vastuu siitä, miten se tuo asiat esiin. Asiat voi ilmaista monella tavalla. EI välttämättä sillä kaikista raaimmalla tavalla. Toki jotakin vikaa on meissä lukijoissakin, jotka ostamme paljastuslehtiä ja kauhistelemme maailman menoa. Mistä nousee tämä tirkistelyn tarve?

Jokaisen haastatteluja antavan olisi hyvä myös muistaa, että media on raadollinen. Vaikka oma tarkoitus olisi hyvä, lopputulos voi olla aivan toisenlainen kuin oli itse ajatellut. Siksi jutun lukeminen ennen julkaisua on tärkeää. Jo yksi lause voi kääntää koko asian toiseksi. Varsinkin kun on kyse hengellisistä asioista, liikutaan alueella jossa haetaan sensaatioita. SIksi sanansa on valittava tarkoin.

Surullinen tosiasia tiedotuksessa tuntuu olevan, että hyvät asiat ylittävät ikäviä asioita harvemmin uutiskynnyksen. Voimme yhdessä miettiä mistä tämä kertoo

Jumala antakoon meille viisautta ja taitoa tähänkin päivään jotta voisimme olla hänen valonaan ja suolanaan maailmassa.

23.11 Vaarallinen rukous

Olen aika kärsimätön ihminen ja siksi olenkin jo jonkin aikaa rukoillut itselleni kärsivällisyyttä. Luulin, että se olisi hyvä ja viisas rukous, mutta nyt tuntuu että asiat ovat rukoukseni jälkeen vain menneet hullummaksi. Lapset ovat yhtäkkiä muuttuneet ihan mahdottomiksi. Ovat koko ajan toistensa kimpussa, jotta kaikki aika menee erotuomarina olemiseen. Olen saman vuorokauden sisällä myöhästynyt bussista, eksynyt vieraassa kaupungissa ja kokenut mielestäni todella epäoikeudenmukaista kohtelua. Täytyy sanoa, että aikamoista kärsivällisyyskoulua tämä on ollut.

Rukouksessa on se hullu puoli, että se ei usein muuta olosuhteita vaan meitä. Minä, joka hermostun helposti, joudun nyt todella opettelemaan pitkää pinnaa. On kamalaa olla nalkuttava äiti, joka huutaa naama punaisena. Tästä puolesta itsessäni en ole ollenkaan ylpeä. Suoraan sanoen pelottaa, mitä vielä eteen tulee tässä kärsivällisyyskoulussa.

Usein on niin, että Jumala vastaa rukoukseemme hieman eri tavalla kuin olemme ajatelleet. Olen aiemmin pyytänyt Jumalalta lisää rakkautta ja sen jälkeen rakkauteni vasta olikin koetuksella. En ollut aiemmin tiennyt, että minussa oli sellainen määrä vihaa. Jumala on huumorintajuinen. Kannattaa miettiä mitä pyytää, eli että onko valmis siihen prosessiin mihin se voi viedä. Toisaalta, vaarallista on myös jättää rukoilematta. Sillä silloin mikään ei muutu. Vaikka rukouksen polku voi olla joskus kivinen, lopputulos on kuitenkin hyvä, näin uskon.

Herra, kiitos että sinä tiedät mikä minulle on parhaaksi. Kiitos että sinulla on omat tapasi opettaa ja muuttaa minua. Tahdon suostua tälle tielle, jolle olet minut johtanut. Kiitos että viet työsi päätökseen ja rakastat minua. Tapahtukoon sinun hyvä ja rakastava tahtosi kaikessa.

20.11 Lapsen päivän ajatuksia

Tänään on lapsen oikeuksien päivä. Lapset ovat suojattomia ja tarvitsevat aikuisen suojelua. Tälläkin hetkellä lukemattomat lapset kärsivät eri puolilla maailmaa. Omassakin maassamme monet lapset kärsivät. Meidän aikuisten tulisi nähdä lasten hätä. Joskus tuntuu että asioihin puuttumisen kynnys on liian korkea. Kuulemme meteliä ja lapsen itkua rappukäytävässä, muttemme tee mitään tai käy kysymässä onko kaikki hyvin.

Tämän syksyn monet perhetragediat puhuvat surullista kieltään siitä, että monissa perheissä voidaan todella huonosti. Jos aikuista painavat taloudelliset tai muut suuret huolet, ei hän jaksa huomioida lapsen tarpeita. Liian monet lapset joutuvat kantamaan aikuisten murheita liian aikaisin.

Maailma on turvaton paikka lapselle. Lapsella pitää olla oikeus olla huoleton ja leikkiä. AIkuisen tehtävänä on suojella lasta asioilta jotka voisivat häntä vahingoittaa. Jos vanhempi ei jaksa tätä tehdä, hänen täytyy hakea apua. Liian monessa perheessä yritetään pitää kulisseja pystyssä, kunnes ne sortuvat hirvittävällä ryminällä tuhoisin seurauksin. On monia tahoja, joista voi saada apua kestämättömään elämän tilanteeseen. Seurakuntien perheneuvontakeskukset ovat yksi tällainen paikka josta voi saada keskusteluapua ilmaiseksi. Kenenkään ei tarvitse jaksaa yksin. Ei ole huonoutta hakea apua vaan se on terve reaktio.

Nähdään toisemme, kysytään läheisiltä, työtovereilta, mitä kuuluu?

Välitetään toisistamme! Jo pienellä huomaavaisuudella voimme pelastaa jonkun elämän.

18.11 Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen

Pyrin käymään kahdessa nimikkopäiväkodissani vierailulla noin kerran kuussa. Yleensä käyn eskareiden ryhmässä, mutta pidän hartauksia tai “Satu-papin hetkiä” välillä myös koko päiväkodille. Olen kokenut nämä käynnit erittäin antoisiksi ja mielekkäiksi. On ihanaa mennä päiväkodille kun sekä aikuiset että lapset ottavat minut niin iloisena vastaan. Tuntuu tosi hyvältä olla tervetullut ja odotettu!

Tänä aamuna luin lapsille Nooan arkki -kertomuksen. Lapsista se on aina jännä, ja he tutkailevat miten paljon ja kaikenlaisia eläimiä arkkiin meni. Eskariopet olivat varanneet lapsille taikataikinaa, josta lapset saivat muotoilla eläimiä päiväkodin varaamaan arkkiin. Kivannäköisiä eläimiä syntyi.

Edellisellä kerralla puhuimme Pyhäinpäivästä ja sitä ennen enkeleistä. Lastentarhaopettajat kertoivat kuinka nuo teemat olivat jääneet lasten mieliin elämään, ja että he puhuivat niistä paljon. Tänään lapset toivoivatkin lauelettavaksi enkelilaulua “Enkeleiden kanssa. ” Oli ihana laulaa yhdessä: “Enkeleiden kanssa aamulla varhain, enkeleiden kanssa rukoillaan. Enkeleiden kanssa aamulla varhain, enkeleiden kanssa toivotaan. Kaikille rauhaa vaan me enkeleiden kanssa rukoillaan. Kaikille rauhaa vaan me enkeleiden kanssa toivotaan.”

Tunnuslauluksemme on muodostunut Jumalan kämmenellä, josta lapset pitävät kovasti. “Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen, Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen. Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.”

Minua kosketti kun kuulin laulun syntyhistorian. Laulun sanat on tehnyt päiväkerhojen toiminnanohjaaja Pirkko Halonen neljäkymmentä vuotta sitten. Hän oli ollut lomamatkalla Itävallassa vuoren rinteellä. Pirkko oli näköalahississä, joka meni ylös vuorta, ja eteen avautui äärettömältä tuntuva, huikaiseva näkymä. Pirkolle oli tullut turvaton olo ja hän mietti mitä tapahtuisi jos hissi putoaisi rotkoon, jäisikö kukaan häntä kaipaamaan. Pirkko oli yksinäinen ihminen, eikä hänellä ollut omaa perhettä. Tuossa turvattomassa olotilassa vuoristohississä Pirkon mielesssä syntyivät laulun sanat, jotka hän kirjoitti muistiin turvallisesti maan pinnalle päästyään.

Pirkon ajatuksista syntyi meitä kaikkia rohkaiseva laulu, jonka sanat kertovat kauniisti turvallisuudesta, joka Jumalan lapsella on. Pirkko ymmärsi, että koska hän oli Jumalan kämmenellä joka hetki, hänen ei tarvinnut pelätä. Jumala pitää hänestä huolen. Jumalan kämmenellä kaikille riittää tilaa ja paikkoja. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.

Minusta tuntuu ihanalta, että päiväkotilapsetkin ovat oppineet, että Jumalan kämmenellä on hyvä olla. Tämänpäivän maailmassa on paljon turvattomuutta ja pelkoa herättäviä asioita, ehkä siksi lapset usein päiväkodissakin toivovat, että lauletaan Jumalan kämmenellä. Laulu tuo heille turvaa ja hyvää mieltä. Samoin kuin ajatus enkeleistä, jotka Jumala on lähettänyt rinnallemme suojelemaan ja varjelemaan.

On valtavan arvokas asia, että lapsi saa jo pienenä oppia tuntemaan Jumalan, joka rakastaa häntä ja pitää hänestä huolta. On suuri etuoikeus, että päiväkodissa nähdään uskonnollinen kasvatus tärkeäksi. Olen kiitollinen, kun saan vierailla päiväkodeissa. Minusta tuntuu että saan itsekin lapsilta joka kertaa niin paljon toivoa, iloa ja energiaa, että jaksan sen voimalla itsekin paremmin. Siunaavin ajatuksin teitä ajattelen tänäänkin.

17.11 Ensilumen riemua!

Aamulla lapset huomasivat, että yön aikana maahan oli satanut lunta! Jippii! Ei tosin kovin paljon, mutta sen verran, että sai lumipalloja. Oli ihana katsella lasten aitoa riemua lumen tulosta. Muistan muutama vuosi aiemmin kun tytär ensilumen tultua heti kaivoi sukset esiin ja hiihti takapihan nurmikolla muutaman sentin lumessa.

Itsekin tulin ihan hyvälle tuulelle lasten iloa katsellessani. Tuli mieleen, että mikä meille aikuisille tulee, kun emme niin osaa iloita elämän pienistä asioista. Tai ehkä sinä osaatkin. Minäkin opettelen ja lasten kautta olen aika hyvin oppinutkin. Lapset avaavat silmät näkemään, että “maailmassa monta on ihmeellistä asiaa”. Välillä tuntuu, että me aikuiset olemme niin vakavia ja meillä on muka niin ISOJA asioita kannettavana, ettemme niitä pikkuisia ehdi huomata.

Aamulla oli kiva ajaa töihin kun maa näytti valkoiselta ja pakkastakin oli pikkuisen. Olisi se kiva saada ihan kunnon talvi, eikö vaan. Harmaa märkä syksy tuntuu niin pitkältä ja pimeältä. Vaikka se hyvä puoli on pimeässä, että saa poltella kynttilöitä ja lyhtyjä, joita mie rakastan. Musta on ihana viritellä iltaisin talo täyteen “eläviä valoja” ja istua kutomaan sukkaa.. Löysin viime vuonna aloitattamani keskeneräiset villasukat, joita olen nyt yrittänyt väkertää. Onnistumisen riemua saa siinäkin kokea, kun osaa kutoa kantapään ohjeiden mukaan. Tosin ei siitä kovin hienon näköinen tullut, mutta pääasia että sukat mahtuu jalkaan ja on vielä itse tekemät.

Tämän päivän tehtäväksi voisin antaa sellaisen, että nähdään päivän pienet valonpilkahdukset ja iloitaan niistä! Muutamana päivänä on taivas ollut kirkkaampi ja aurinkokin on tullut esiin. Ai iten ihanalta sekin tuntuu pitkästä aikaa. Joulua kohti mennään. Millaisiakohan joulukortteja tänä vuonna lasten kanssa väkertäisi? Mukavaa yhteistä puuhastelua sekin. Tällaisissa mietteissä maanantaiaamuna yritän itseänikin piristää.

13.11 Kirkossa kuohuu

Taas on kirkon piirissä puheenaihe, joka hetkeksi vie tilaa homoseksuaalisuusaiheelta. Mistä mahtaa johtua että seksuaalisuuteen liittyvät aiheet ovat viime aikoina olleet kirkon pääpuheenaiheita. Näissä keskusteluissa minua ärsyttää se, miten kirkosta tai kirkon työntekijöistä väkisin tehdään vanhanaikaisia heti, jos kaikkea mitä maailmassa tapahtuu ei suvaita tai siunata.

Minä pelkään kirkkoa, joka joustaa ja venyy kaikkien tuulien ja ihmisten mieltymysten mukaan. Itse kirkon työntekijänä pidän raamattua Jumalan Sanana ja ohjenuoranani elämässäni ja työssäni. Tahdon rukoilla ja kysellä Jumalan tahtoa elämässäni. Myönnän, että jotkut asiat ovat niin vaikeita etten voi niitä edes ymmärtää. Niissä kohdin vaikenen, kyselen ja rukoilen. Tahdon elää lähellä Herraani, kuulla hänen äänensä maailman monien äänien seasta.

Joskus tulee mieleen, että milloin tulee raja vastaan jos kaikki hyväksytään. Nykyään monet asiat, joita ennen paheksuttiin ovatkin ihan normaaleja (perheiden hajoamiset, salarakkaat ym) Kuitenkin ne aiheuttavat suurta kipua yksityiselle ihmiselle ja lapsille. Rakkauteen vedoten monet ovat valmiita hyväksymään ja ymmärtämään kaiken. On tosiasia, että Jeesus rakastaa syntistä ihmistä, mutta ei Jeesuskaan siunaa syntiä. Välillä tosin tuntuu ettei syntiä enää ole olemassakaan. Pian koko sovitusoppi käy turhaksi. Tällä en viittaa mihinkään erityiseen asiaan.

Kirkon ja Jeesuksen syliin ovat kaikki tervetulleita, mutta ei se tarkoita että kaikki mitä me langenneet ihmiset teemme pitäisi Jumalan nimissä siunata. Ajatellaan nyt esimerkiksi aviorikosta. Toisaalta mitään yksittäistä syntiä ei pitäisi nostaa muiden yläpuolelle, sillä jokainen ihminen on syntinen ja loppupeleissä tarvitsee Jeesuksen sovitustyötä pelastuakseen.

Harvoin tulee esille että rakkauden nimissä on tehty myös paljon pahaa. Meidän ihmisten rakkaus on parhaimmillaankin hyvin vajavaista. Jumalan rakkaus on täydellistä ja se riittää jokaiselle, joka tahtoo ottaa sen vastaan.

Jeesus sääli ihmisiä joiden näki kärsivän. Löytyykö meiltä sääliä vai olemmeko heti valmiita tuomitsemaan toinen toisemme? Minä pelkään, että tässä kuohunnassa meiltä unohtuu se kaikkein tärkein asia ja tehtävä, jonka Jeesus meille antoi. “Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”. Kunpa käyttäisimme sen ajan, mikä mielipiteistä riitelemiseen menee evankeliumin eteen päin viemiseen. Kunpa näkisimme lähellämme ja kaukana ne, jotka todella kärsivät, ja miettisimme mitä voimme tehdä heidän hyväkseen.

Herra, armahda minua. Anna minun nähdä lähimmäiseni sinun silmilläsi. Anna sydämeeni enemmän rakkautta ja armollisuutta. Anna anteeksi laiminlyöntini ja rikkomukseni.

11.11 Syysmasennuksen nujerruskeinoja

Masentaako sua tää pimeys? Musta välillä tuntuu että energiat on ihan lopussa kun aamusta alkaen on niin harmaata, ettei sisälläkään näe ilman kirkkaita valoja. Tänäänkin on satanut koko päivän ja mieleeni meinasi aamulla iskeä tympeys kun ei viitsisi sateessa lähteä suunnitellulle lenkillekään. Sitten muistin entisen urheiluvalmentajani sanat: “Satu et kai sie sokerista ole?” Mie kun yritin monesti kastumisen pelossa välttää ulkotreenejä syyssateella. Nyt sanoin itelleni “Satu sie et ole sokerista eli ei kun ylös ulos ja lenkille”. Kiskoin kumpparit jalkaan, otin sateenvarjon mukaan ja painelin pihalle. Olikin ihan mukava kulkea happirikkaassa ilmassa. Varmasti päivä olisi lähtenyt huonommin käyntiin jos olisin vain jäänyt sänkyyn makaamaan ja tylsää ilmaa voivottelemaan. Syysmasennuksen nujerruskonsti nro 1 on siis LIIKUNTA, varsinkin ulkoliikunta. Mie olen sellainen himoliikkuja, että tulen sairaaksi jos useampi päivä jää väliin ilman liikuntaa. Vapaapäivän aamut aloitan usein lenkkeillen. Koko päivä käynnistyy mukavammin ja ruokakin maistuu paremmalta liikunnan jälkeen!

Pimeys tuntuu myös väsyttävän kovasti. Siis mikäpä ihanampaa kuin ottaa päivänokoset silloin tällöin. Illalla voi käydä aikaisemmin nukkumaan. Jo puolen tunnin lisäys yöuneen voi tehdä ihmeitä jaksamiseen. Siis keino nro 2: riittävä unen tarve. Kolmas (3) keino voisi olla vaikkapa tunnelmavalaistuksen virittely. Pimeässä kynttilät ja lyhdyt valaisevat kauniisti.

Oletko muuten huomannut että kun väsyttää, niin tekee mieli enemmän makeita herkkuja. Mie olen ihan hulluna suklaaseen ja varsinkin talven lähestyessä tuntuu suklaanhimo lisääntyneen. On hyvä antaa itelleen lupa herkutella silloin tällöin. Mie, joka olen yleensä hirmutarkka syömisestäni, annan itelleni joka päivä pikku herkkuhetken. Siihen riittää muutama suklaapala tai keksi. Ei sitä tartte koko suklaalevyä kerralla popsia, ja tumma suklaa on terveellistäkin.

Masentuneena olo tulee vielä kurjemmaksi jos jää yksin kotiin surkuttelemaan oloaan. Ystävien seura on oivallinen masennuksen nujerruskeino. (nro 5) Keksitään ystävien kanssa jotain kivaa yhdessä, käydään kahvilla tai pidetään tyttöjen ilta.

Sitten on tietysti vielä (6) musiikki. Mie tykkkään ylistysmusiikista ja sen kuunteleminen on yksi loistava keino kohottaa alavireistä mielialaa. Musiikissa on ihmeelllinen voima. Eipä ihme että sitä käytetään terapiakeinonakin.

Tässä nyt ensi alkuun joitakin keinoja. Kerro sie lisää, niin voitetaan syysväsymys yhdessä.
ps. Nämä keinot saattavat auttaa ns. alakuloon eli lievään masentuneeseen oloon. Depressio sensijaan on vakava sairaus, ja sen hoitoon tarvitaan vahvempia konsteja (terapia, lääkitys).

8.11 Isän ja äidin merkityksestä

Huomenna on Isänpäivä. Ajatukseni ovat tänään olleet omassa isässäni, joka kuoli yllättäen kun olin 8-vuotias. Olin suruviestin kuullessani samaikäinen kuin oma poikani nyt. Kun nyt poikaani katselen, tajuan miten pieni olin kun menetin isän. Olin pieni turvaton tyttö, jonka maailma hetkessä romahti, kun tuli tuo hirvittävä tieto: isä on kuollut! Sen jälkeen en ole ollut sama. Jotain minussa särkyi. Jäi ikuinen kaipuu ja isän ikävä sydämeen.

Isä on tärkeä. Mitä vanhemmaksi omat lapseni kasvavat, sitä enemmän ymmärrän, että perheessä tarvitaan kaksi vanhempaa, isä ja äiti. Kummallakin on oma tärkeä roolinsa ja paikkansa. Tytölle isällä on tärkeä merkitys naiseksi kasvamisessa ja pojalle isä on miehen roolimalli. Miten suloista on katsella pikkupoikaa joka matkii isää kaikessa. Suloista on katsella myös miten hyvältä tyttärestä tuntuu, kun isä sanoo häntä suloiseksi pikkuprinsessakseen.

Isän tai äidin voi menettää muullakin tavalla kuin kuoleman kautta. Isä tai äiti voi olla poissaoleva tai sairas sillä tavalla, ettei jaksa olla lapsen elämässä läsnä. Avioero voi myös riistää lapselta toisen vanhemman vain viikonloppuvanhemmaksi. Avioero on suuri suru lapselle. Tämänkin olen kokenut, koska isäni ja äitini olivat eronneet ennen isän kuolemaa. Muistan viikonloppuvierailut isän luona ja sen miten haikeaa oli erota sunnuntai-iltana.

Elämässä ei kaikki aina mene, niin kuin itse suunnittelee. Uskon, että jokainen tahtoo, että perhe pysyisi ehjänä, mutta aina se ei onnistu. Silti olisi tärkeää että vanhemmat voisivat olla väleissä erosta huolimatta lasten takia. Surullisinta on, jos isä ja äiti mustamaalaavat toinen toisiaan lapselle.

Lapselle isä on aina isä ja äiti on aina äiti, olipa millainen tahansa. Minun isäni oli hyvin vajavainen, mutta silti hän on minun korvaamaton ja ainoa isäni. Isäni uskoi ja luotti Jumalaan. Siksi minua lohduttaa ajatus, että kerran voin tavata isäni taivaan kodissa. Kukapa tietää, ehkä hän sieltä minua tälläkin hetkellä siunaavin ajatuksin katselee.