28.4 Pihahommia

Olipa mukava vapaapäivä tänään. Olin varmaan 4 tuntia ulkona. Kävin 1.5 tunnin sauvalenkillä aamulla lasten ollessa eskarissa ja koulussa. Olin pukenut ihan liikaa päälle ja tuli tosi kuuma auringon lämmittäessä. Iltapäivällä sitten laittelin talvivaatteita varastoon ja sen jälkeen päätin haravoida pihan, joka näytti ihan karmealta. Se olikin raskaampaa kun luulin, koska osa lehdistä oli vielä märkiä. Lapsetkin tykkäs olla apuna. Kiikuttivat kottikärryillä lehtiä pois. Ihan kiva kun ovat jo pikkuapulaisia monessa asiassa. Lapsissa on se hyvä puoli että heistä monet kotityöt ovat hauskoja. Kunpa itsekin osais olla samalla asenteella. Tosin harvavointi on kyllä ihan kivaa.

Illalla lähdettiin vielä maastojuoksukisoihin. Oli jännä sää, kun välillä ropautti vettä ja sitten taas aurinko pilkisti esiin. Niinhän se laulussakin lauletaan että “aurinko paistaa ja vettä sattaa, taitaa tulla kesä”. Oliko se Mikko Alatalo. No, huomenna taas töihin. Lapset jo kuuluvat tuolla sängyissään suloisesti tuhisevan ja taitaa itseänikin ulkoilma väsyttää kun on niin raukea olo. Jospa tänä iltana pääsisi ajoissa nukkumaan.

27.4 Jos vois ajan pysäyttää

Niin taas äidin sydämestä kouraisi, kun omat pienet mussukat lähtivät aamulla eskariin ja kouluun. Ovat jo niin isoja ja reippaita. Tyttö niin innoissaan eskarista, jossa saa vielä leikkiä ja tuntuu muutenkin olevan tosi kivaa. Tuli yhtenä päivänä mieleen, että voi kun vois hetkeksi pysäyttää ajan tähän kevääseen. Kun tyttö on vielä eskarissa. Sillä syksyllä alkaa jo koulu ja hänkin on niin iso.. Onko koulun alku todella lapsuuden loppu? No ei todellakaan, mutta silti välillä toivoo että voisi hetkeksi pysäyttää ajan ja nauttia tästä ihanasta ajasta kauemmin.

Kävin pari päivää sitten veljeni luona. Hänellä lapset 8 kk ja 3 v. Suloisia poikia. Kummipoikani Jeremias oppi nousemaan tukea vasten seisomaan vierailuni aikana Näytti kummitädilleen taitojaan. On niin suloinen mussukka! Muistelin aikaa kun omatkin lapset oli noin pieniä. Oli se rankkaakin. Sen muistin siitä, kun veljeni luona heräsin monta kertaa yöllä lasten itkiessä. En kaipaa enää sitä aikaa, kun aamulla ei muistanut montako kertaa oli yöllä herännyt. Kun aamusta alkaen laski tunteja milloin on lasten päiväuniaika jotta itsekin voisi vähän hengähtää. Omat lapseni ottivat onneksi 3-4 tunnin päiväunia, niin sai äitikin köllötellä rauhassa. Tunnustan nääs olevani sen verran peruslaiska äiti, että aina kun oli mahdollista levätä lasten nukkuessa, sen tein. Tiesin toisten äitien tekevän silloin kovasti kotitöitä, mutta itse mieluummin lepäsin. Eikä kaduta yhtään.

Niin siitä ajan kulumisesta. Lasten kasvamisesta sen huomaa. Itsehän en vanhene ollenkaan. Viime aikoina olen taas pysähtynyt sen äärelle, miten ainutkertaista on jokainen päivä ja hetki. Emme saa niitä takaisin. Ja miten äkkiä joskus jonkun kohdalla voi elämä olla ohi. Miten voisin oppia elämään niin, että jokainen päivä olisi minulle suuri lahja ja ihme! Olipa sadetta tai paistetta, väsymystä tai energisyyttä, niin olisi ilo, siitä että saan elää tämänkin päivän kaikkine mahdollisuuksineen. Elämä on tässä ja nyt!! Haloo! Ettei tarttisi jälkeen päin katua sitä että elämä meni ohi. Siis yritän elää täysillä tämänkin päivän. Keskittyen jokaiseen ainutkertaiseen hetkeen.

Kiitos Taivaan Isä tästäkin päivästä. Auta minua näkemään kaikki se hyvä ja kaunis mitä olet elämääni antanut. Siunaa ja varjele läheisiäni ja rakkaitani tänäkin päivänä. Auta minua näkemään ne, joiden elämää voisin jollakin tavalla helpottaa. Kiitos rakkaudestasi. Kiitos keväästä! Kiitos elämästä!

25.4 Västäräkistä vähäsen!

Näinpä tänään västäräkin hyppimässä kun oltiin mieheni kanssa lenkillä. “Västäräkistä vähäsen”. Kesä on jo lähellä! On aina yhtä ihanaa seurata vuodenaikojen vaihtelua. Kun kevätaurinko alkaa lämmittää ja sulattaa lunta tulee niin energinen olo. Pajunkissat kasvavat puihin ja leskenlehdet ilmestyvät (olen jo nähnyt niitä ojanpientareella). Vielä on jäätä järvessä ja luntakin vähän siellä sun täällä. SIlti olen jo pari kertaa nähnyt joutsenpariskunnan tepastelevan jään päällä. Upeita ilmestyksiä! Miten kauniita lintuja on Taivaan Isä luonut. Ihmeellisesti on Jumala kaiken tehnyt! Hullu, joka uskoo että sattumalta tämä kaikki olisi syntynyt. Kuinka sattumalta olisi voinut syntyä näin ihmeellinen ja älykäs järjestelmä kuin mitä luonto ja maailmankaikkeus on? Olen kevät ja kesäihminen. Tykkään lämmöstä ja luonnon kauneudesta.

Veden liplatus ja lintujen laulu, todellisia elämyksiä, ihanan rentouttavia ääniä. Kotisaunasta voi pulahtaa vilpoisaan veteen ja virkistyä. Mahtava tunne. Ai miten odotan kesää! Kun en ole kovasti avantouinnista innostunut lasten tavoin, niin täytyy vielä odottaa ainakin kuukauden verran ennen kuin uskallan veteen pulahtaa. Ellen ole rohkea ja lasten yllyttämänä riisu talviturkkia aiemmin.

ILOA JA VALOA SINUNKIN KEVÄÄSEESI! KULJESKELLAAN LUONNOSSA JA IHMETELLÄÄN KEVÄÄN HERÄÄMISTÄ. ELÄMÄ ON SUURI IHME!

23.4 Maastojuoksukausi avattu

Kauniissa aurinkoisessa säässä lapsukaiseni osallistuivat tänään kevään ensimmäiseen maastojuoksukisaan ihan kivalla menestyksellä. Molemmat tulivat sarjoissaan toiseksi. Vähän äitiä jännitti, että miten poika jaksaa juosta kilometrin matkan kun ei olla aiemmin paljon pitempää matkaa juostu. No, hyvinhän se meni. Ja mikä mukavinta: lasten asenne on niin  myönteinen. Ei haittaa vaikkei voitakaan. Kavereiden kanssa yhdessä oleminen, harrastaminen ja kilpaileminenkin on mukavaa.

Jonkun verran onkin eriytyneet omien lasteni kohdalla ns. urheilukaverit ja sitten muut kaverit. Kaikki koulu-tai eskarikaverit kun eivät harrasta liikuntaa tai käy ainakaan samoissa jumpparyhmissä tai kilpailuissa. 

Itse liikuntaa pienestä tytöstä asti harrastaneena olen iloinen, että lapset niin mielellään tahtovat lähteä jumppasalille ja urheilukentälle liikkumaan. Toivon, että harrastusinto säilyisi pitkään, läpi murrosiänkin aikuiseksi asti. Pienenä on hyvä kokeilla monia lajeja. Myöhemmin voi sitten erikoistua johonkin lajiin, jos siltä tuntuu.

Tuli niin hyvä mieli itsellekin auringossa pikkujuoksijoita kannustaessa. Lasten ilo ja onto tarttuu! Mukava on aina tavata tuttuja vanhempia ja jutustella lasten harrastusten lomassa. Tää on sitä ihanaa arkista laatuaikaa!

On se mukavaa, kun ilmat lämpenee ja kesäurheilukausi taas käynnistyy.  

20.4 Kenen syy?

Meillä kotona olivat jonkun aikaa sitten asiat menneet siihen suuntaan, että mitä tahansa epämiellyttävää tapahtui, niin se oli aina meikäläisen eli “äidin syy”. Välillä tilanteet ovat olleet aika koomisiakin, kun en ole ollut lähimaillakaan ja silti oli minun syy, että sormi jäi oven väliin tai jokin muu haveri tapahtui.

Otin asian puheeksi ja sanoin, että tuntuu aika kurjalta kun kaikki ikävät asiat mitä tapahtuu, ovat aina minun syytäni. Miehenikin siihen totesi, että äitiä ei saa enää syyttää kaikesta. “Syyttäkää vaikka jatkossa isää!” No hullummaksi muuttui, kun nyt sitten isi olikin syyllinen kaikkeen. Näin meillä.

Jostain syystä monessa asiassa aikuistenkin kesken on usein tarve löytää syntipukki. Voi pestä itse kätensä asiasta, kun saadaan joku syytteeseen ja vastuuseen. Kriisitilanteessa voivat asiat kääntyä päälaelleen, jos aletaan heti etsiä syyllistä tapahtuneelle, jolle ei ehkä olekaan syyllistä, sen sijaan että voimavarat käytettäisiin tilanteesta selviytymiseen. On oikein ja tärkeää, että rikolliset saadaan kiinni, mutta kaikissa asioissa syyllisten etsiminen ei ole hyvä eikä rakentava tapa toimia.

Entäpä kun olemme oikeasti syyllisiä, onko meillä rohkeutta myöntää se ja pyytää anteeksi? Tätä olemme lapsillekin opettaneet. Jokainen erehtyy ja tekee virheitä. Omia virheitään ei saa heittää toisen niskoille vaan miehen ja naisen mitta on siinä, että on selkärankaa tunnustaa erehdyksensä ja pyytää anteeksi.

Yksi todellinen syntipukki on kyllä olemassa, ja hänen päälleen on kasattu koko maailman synti. Jumala teki omasta Pojastaan syntipukin, ja rankaisi häntä, jotta me pelastuisimme hänen kauttaan. Kun Jumala on näin meitä armahtanut, eikö meidänkin tulisi armahtaa toinen toisiamme.

19.4 Kakusta kakkuun

9 vuotta on kulunut siitä, kun esikoiseni syntyi. Pitää laittaa hänenkin synttärikakustaan kuva tänne kun tyttären kakkukuvakin oli. Lennin synttäreitä juhlittiin kavereiden kanssa jo viikko sitten, mutta oikea syntymäpäivä oli pari päivää sitten. Kyllä on valtavan äkkiä hurahtanut 9 vuotta. Tuntuu että vastahan sitä lähdettiin Kätilöopistolle täysikuisena iltana ajelemaan. Poika kun päätti tulla maailmaan 3 viikkoa etuajassa.

Ei löydetty karkkirahoja aarrearkun sisään mistään, niin piti laittaa vain irtokarkkeja aarteiksi. Poika halusi laittaa “koristenauloja” koko arkun kannen täyteen eikä vain reunoille kuten ohjekuvassa oli. Kakku maistui hurjan hyvältä ja tuli syötyä kaikki! Mukavat synttärit muutenkin.

16.4 Naamakirjasta

Olen ollut jo jonkun aikaa facebookissa, aikuisten yhteisöpalvelussa mukana. Liityin sinne, kun eräs mediaihminen oli sitä mieltä, että pappienkin olisi hyvä olla esillä myös virtuaalimaailmassa. Ajattelin, että ehkäpä “hyvää sanomaa” voisi tuotakin kautta markkinoida. Toki on muutenkin ihan jännä tutustua uudenlaisiin keinoihin olla yhteydessä ihmisiin. Naamakirjan sivulle mennessään näkee nopeasti mitä kaverit ovat kirjoitelleet ja kommentoida niitä halutessaan. Jos joku sattuu olemaan “linjalla” samaan aikaan, hänen kanssaan voi chattailla. Tällä tavalla olen sopinut monta asiaa nopeasti ilman puhelinsoittoa. Ihan kätevää.

Jokainen naamakirjassa oleva määrittelee itse minkä verran tahtoo itsestään toisille kertoa tai tuoda asioitaan julkisuuteen. Jotkut laittavat paljonkin kuvia perheestään ja kertovat avoimesti asioistaan, toiset vähemmän. Facebookissa on myös paljon yhteisöjä jotka kokoavat samanhenkiset ihmiset yhteen. Naamakirjassa on paljon erilaisia höpötestejä, joita alussa oli jännä tehdä. Nykyään en jaksa niitä kovin usein tehdä. Silti huomaan että aika usein tulee käytyä katsomassa että mitä naamakirjaan kuuluu.

Silti ystävän tapaamista face to face ei edes naamakirja voita!

12.4 Hauta on tyhjä!

Tämä on se ihmeellinen aamu! Ylösnousemuksen aamu. Herramme ja Vapahtajamme hauta on tyhjä. Vain käärinliinat ovat paikoillaan kuin perhosen kotelo, mutta Herramme ruumis ei ole niissä. Jumalan lupaus on täyttynyt, Jeesus on kuolemallaan voittanut kuoleman ja kaiken pahan vallan. Hänen on kaikki valta, voima ja kunnia! Hän sovitti syntimme ristillä ja avasi meille tien taivaaseen. Kiitos ja ylistys Jumalalle.

Pääsiäisyön messussa kaikui upeasti Händelin musiikki korottaen Luojamme suuruutta ja tuoden pääsiäsriemun sydämeen. Elämäni voima ja sisältö on tässä pääsiäisaamun sanomassa: Jeesus on noussut kuolleista, Hän elää!

10.4 Vuoden pimein päivä

Tänään on pitkäperjantai, Jeesuksen kuolinpäivä. Aamulla olin jumalanpalveluksessa ja se on aina yhtä vaikuttavaa. Alttari on puettu mustaan ja urut eivät soi. Raamatuntekstit ovat hyvin puhuttelevia ja koskettavia. Kyynelel tuli taas silmään niitä kuunnellessa. Se tosiasia, että Jeesus on kärsinyt ja kuollut minunkin syntieni tähden ei voi olla vaikuttamatta.

Matteus kirjoittaa evankeliumissaan: “Kun he tulivat paikkaan, jota kutsutaan Golgataksi, Pääkallonpaikaksi, he tarjosivat Jeesukselle juotavaksi viiniä, johon oli sekoitettu sappea. Hän maistoi sitä, mutta ei halunnut juoda. Kun he olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, he jakoivat keskenään hänen vaatteensa heittämällä niistä arpaa. Sitten he jäivät sinne istumaan ja vartioivat häntä. Hänen päänsä yläpuolelle he kiinnittivät kirjoituksen, josta kävi ilmi hänen tuomionsa syy: “Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas.” Yhdessä Jeesuksen kanssa ristiinnaulittiin kaksi rosvoa, toinen hänen oikealle, toinen hänen vasemmalle puolelleen.Ohikulkijat pilkkasivat häntä. Päätään nyökyttäen he sanoivat: “Sinähän pystyt hajottamaan temppelin ja rakentamaan sen uudelleen kolmessa päivässä. Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan Poika. Tule alas ristiltä!”Ylipapit yhtyivät hekin pilkkaan yhdessä lainopettajien ja vanhimpien kanssa. He sanoivat: “Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan. Onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen. Hän on pannut luottamuksensa Jumalaan — pelastakoon Jumala nyt hänet, jos on häneen mieltynyt! Onhan hän sanonut olevansa Jumalan Poika.” Samalla tavoin häntä pilkkasivat myös rosvot, jotka oli ristiinnaulittu yhdessä hänen kanssaan.

Mutta keskipäivällä, kuudennen tunnin aikaan, tuli pimeys koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: “Eeli, Eeli, lama sabaktani?” Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Tämän kuullessaan muutamat siellä olevista sanoivat: “Hän huutaa Eliaa.” Heti yksi heistä kiiruhti hakemaan sienen, kastoi sen hapanviiniin, pani kepin päähän ja tarjosi siitä hänelle juotavaa. Toiset sanoivat: “Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia hänen avukseen.” Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä. Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös. He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille.”

Kun sadanpäällikkö ja miehet, jotka hänen kanssaan vartioivat Jeesusta, näkivät maan vavahtelun ja kaiken, mitä tapahtui, he pelästyivät suunniltaan ja sanoivat: “Tämä oli todella Jumalan Poika!”

Tämä teksti on todella vaikuttavaa kertomusta siitä, että Pitkäperjantai oli erikoinen päivä. Eikä Jeesus ollut kuka tahansa mies, joka ristiinnaulittiin. Jopa luonto reagoi tapahtumaan. Pimeys valtasi maan, maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat. On se ollut omaisille ihmeellistä, kun kuolleet läheiset ovatkin yhtäkkiä kävelleet kotiin. Temppelin väliverhon repeäminen kertoo konkreettisesti siitä mitä Jeesuksen kuolema merkitsi. Jeesus teki kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan sillan ihmisen ja Jumalan välille. Synnin aikaansaaman kuilun yli tuli pelastuksen silta, jota pitkin jokaisen on mahdollisuus päästä taivaan kotiin.

Myös sadanpäämies ja hänen kanssaan olevat sotilaat, jotka olivat nähneet lukemattomien rikollisten kuolevan ristillä, kokivat tuossa hetkessä jotakin sellaista, joka pelästytti heidät suunniltaan. Heidän sanansa: “tämä oli todella Jumalan Poika” on mielestäni aika vaikuttava todistus.

Kiitos Jeesus, siitä että olet sovittanut minunkin syntini ristillä. Kiitos että olet avannut tien Isän yhteyteen ja iankaikkiseen elämään.

8.4 Kohtaamisia

Tämä alkuviikko on ollut mielenkiintoinen ja antoisa. Olen aloitellut ensimmäistä viikkoa sairaalapappina. Työnkuvassani tapahtui nimittäin sellainen muutos, että jatkossa teen 50 % työajastani seurakuntapastorin hommia ja 50% sairaalapapin töitä. Tällä viikolla olen orientoitunut uudelle “työkentälle” tutustuen sairaalaan ja terveyskeskuksen vuodeosastoihin. Uuden aloittaminen on aina kiehtovaa ja jännittävää. On tuntunut hyvältä, kun osastojen henkilökunnan taholta olen kokenut hyvin myönteistä palautetta ja sydämellisiä tervetulotoivotuksia. Olen kokenut, että minulla on paikkani sairaalan työyhteisössä ja työpanostani tarvitaan siellä.

Nämä kolme päivää ovat sisältäneet hyvin monenlaisia kohtaamisia. Kohtaamisia vuodeosastoilla, sairaalan aulassa, kahvilassa, osastoilla. Tuntuu hyvältä, että minulla on nyt aikaa pysähtyä ja viipyä ihmisen rinnalla kiireettömästi. On aikaa olla kuulolla, avoimin silmin ja korvin. Jo näiden kolmen päivän aikana mitä olen sairaalassa ollut , olen huomannut miten tärkeä asia KOHTAAMINEN on. Usein kohtaaminen syntyy yllättäen. Kohtaaminen voi itsestä tuntua pieneltä ja vaatimattomalta, mutta sillä voi olla suuri merkitys kohdatulle.

Minulla on ollut sielunhoitajan kutsumus jo paljon ennen papin kutsumusta. Oman kokemukseni mukaan, seurakuntapapin työssä tahti on usein niin kiireinen, että sitä vain säntää paikasta toiseen eikä ennätä pysähtyä ihmisten rinnalle kuuntelemaan, kysymään miten menee. Nyt kun olen kiireettömänä istunut sairaalan aulassa, on luokseni löytänyt ihminen joka tahtookin jutella. On tuntunut hyvältä, että minulla on ollut aikaa kuunnella ja olla. EI ole ollut kiire seuraavaa hartauteen tai suunnittelukokoukseen. Tällaista levollisuutta olen kaivannut jo pitkään ja olen onnellinen, että työnkuvani muutos on antanut mahdollisuuden tähän.

Tehokkuus ei ole sitä, että tekee mahdollisimman paljon asioita vaan että siinä mitä kulloinkin tekee, on 100 prosenttisesti läsnä. Jotakin on pielessä, jos ihmiset sanovat, että papeilla on niin kiire ettei heitä viitsi omilla murheillaan häiritä! Tosiasia on varmasti, että kiire näkyy ja heijastuu olemuksestamme niin, että karkotamme ihmisiä luotamme. Silloin on hyvä kysyä, mikä työssä on tärkeintä. Mitä voisi laittaa pois jotta aikaa jäisi siihen mikä on olennaista ja tärkeää. Itselleni tuo olennainen ja tärkeä on ihmisten kohtaaminen, ja sille tahdon raivata aikaa kalenterissani. Jeesus kulkiessaan maan päällä kohtasi ihmiset yksilöinä eikä massoina. Jeesuksesta sielunhoitajana on meillä paljon oppimista.

Herra, avaa silmäni näkemään lähelläni olevien hätä ja tuska. Avaa korvani kuulemaan ahdistuneiden ja pelokkaiden hiljaiset huokaukset. Herra, auta, että olisin niin levollinen sinussa, että tuon levon aistisivat myös ne, joita päivittäin kohtaan. Täytä rakkaudellasi ja ilollasi. Kiitos Jeesus, että olet Henkesi kautta siunaten läsnä jokaisessa kohtaamisessa. Aamen.