30.5 Hirvitystä kerrakseen

Oltiin eilen urheiluseuran matkalla Tykkimäen huvipuistossa. Lapset innoissaan. Juoksujalkaa painelivat laitteesta toiseen, aivan kuin ei olisi aika riittänyt kaikissa käymään. Minäkin ostin rannekkeen hullunrohkealla asenteella muistellen nuoruuden huimia huvipuistoreissuja. Lupasin lähteä tyttären kanssa laitteisiin koska kaikkiin ei alle 140-senttinen ilman huoltajaa päässyt. No mentiinpä trombiin ensin. Aika paha! Meni ylös ja alas kuin viikinkilaiva mutta pyöri samalla. Kyllä tuntui mahassa ja oli pakko pitää silmät kiinni.

Trombin vauhdissa

No siitä selvittiin. Seuraavaksi sitten Idän pikajuna. Vauhti oli hurjaa ja aika nykivää, mutta ei niin paha kuin trombi. No hyvä alku.  “Äiti mennään tuohon karuselliin”  tyttö sanoi ja näytti huvipuiston hurjinta laitetta Star flyeriä. Se on Suomen korkein huvipuistolaite, jonka huippu nousee 72 metrin korkeuteen. Karusellin keinut riippuvat tyhjän päällä tuulen riepoteltavana. Ei kai siinä mitään kun tyttären kaveri äiteineen lupasi lähteä myös. Aika hurjalta näytti kyllä maasta katsottuna, mutta eiköhän tuon kestä. Ei kun menoks! Ei me pelätä!

Star flyerin kyydissä

Tytöt menivät istumaan vierekkäin ja minä toisen äidin viereen. Ensin ei tuntunut missään. Kattelin jopa 72 metrin korkeudesta maisemia kun karuselli lähti pyörimään kovempaa. Silloin alkoivat elämän kamalimmat minuutit.  En tiedä mitä tapahtui. Yhtäkkiä vaan hirveä olo vyöryi päälle, alkoi oksettaa ja tuli aivan kamala olo. Vieruskaverini kehotti katsomaan taivasta tai omia housuja, yritin pitää silmiäkin kiinni, mutta mikään ei auttanut. Halusin pois!! Heti. Yritin hengittää ja puhista kuin synnytyksessä konsanaan, olin varma että oksennan. Ainoa ajatus oli, että hirvitys loppuisi ja pääsin maan kamaralle. Yhtäkkiä tuli huoli miten tytöt pärjää, kun mullakin tällainen kauhu. En voinut kääntyä katsomaan, vaan kysyin vieruskaveriltani. Hän vilkaisi tyttöjä takana ja kertoi heidän vain nauravan. Uskomatonta.

Kun lopulta pääsin alas ja pois laitteesta, olin varma että oksennan. “Otin lukua” kaidetta vasten hetken aikaa ja polvistuin roskiksen viereen yökkäilemään. Mieheni luuli ensin että pelleilen, mutta pian hällekin selvisi että olin oikeesti heikossa kunnossa. En sentään oksentanut, mutta pitkään meni ennen kuin uskaltauduin seuraavaan laitteeseen, joka taisi olla kummitusjuna. 

Totesin tulleeni vanhaksi, vatsa eikä pää eivät kestä enää moista höykytystä. Vaikka vuosi sitten vielä Särkänniemessä kävin kaikki hurjimmat laitteet, niin jostain syystä tilanne oli nyt aivan toinen.

Satu "ottaa lukua" laitteesta selvittyään

Poikani kävi kyseisessä star flyerissä 10 kertaa ja vasta viimeisellä kerralla kuulemma alkoi tuntua vähän pahalta. Tytärtäni harmitti kun en uskaltaunut kokemukseni jälkeen erääseen toiseen hurjaan kieputtimeen, johon olisi vaadittu huoltaja mukaan. Totesin vain että kiitti, nyt äidille riitti, koska laite näytti mahansekoitusvehkeeltä. Enterpriseen menoa en edes harkinnut, vaikka muistan teininä käyneeni siinä 6 kertaa saman päivän aikana.

Löysin netistä lehtiartikkelin, jossa haastateltiin Tykkimäen toimitusjohtajaa ja kerrotaan tuosta star flyeristä seuraavaa: Star Flyerilla huvipuisto haluaa houkutella teinejä ja aikuisia kävijöitä. Star Flyer toimii tietokoneistetusti. Laitteen asentajat olivat itävaltalaisia, tarkastajat saksalaisia. Tornin vastapainona on 130 kuutiota betonia ja rautaa. Esimerkiksi keinujen ohuehkoista ketjuista on tarkat lujuuslaskelmat. Kaikissa laskuissa on huomioitu tuulen ja laitteen kuorman vaikutukset. Keinussa ollaan kiinni kahdella vyöllä.

- Näitä ei saa itse auki. Ei vaikka haluaiskin. Tykkimäen toimitusjohtaja Sakari Pasanen sanoo.

- Tässä on tuulimittarit, ne estää että kovalla tuulella ei voi käyttää, Pasanen sanoo.

Huvipuistoon mennään pitämään hauskaa mutta samalla pelkäämään turvallisesti.

- Kaikki huvipuistolaitteet perustuu johonkin fobiaan. Tämä perustuu korkean paikan kammoon, koska tässä mennään todella korkealla. Eli kaikki pää alas päin menot, pimeään menot, kummitusjunat perustuu johonkin kammoihin.

Huvipuisto siis on oiva paikka testata omia kammojaan. Meikäläisellä ei ole ennen ollut korkean paikan kammoa, mutta 72 metrissä puiden latvoja katsellessa alapuolellaan sellainen taisi tulla.

Star flyer-laitteen keinut roikkuvat ensin suoraan alas päin. Kun vauhti kiihtyy 70 kilometriin tunnissa, keinut kääntyvät sivuviistoon. Tuulenpuuskat heittelevät keinuja miten sattuu.

- Luultavasti joku oksentaa tässäkin, niin kuin joka laitteessa. Se lentää tästä kauas, toivottavasti takana ei silloin istu kukaan. Pasanen uskoo, että laite pärjää oksennustilastossa. Ei siis ihme että meinasin minäkin oksentaa

- Pilvenpyörä ja Enterprise on oksennustilaston kärjessä. Niissä eniten laatta lentää. Mutta lapset tietysti hattaraa ja hot dogia syöneenä… ei se ihme ole.

Melkein tuli oksennus

- Tässä on kaksi ajoa – vauhtiajo ja rauhallinen maisema-ajo – papparaisajo, toimitusjohtaja Pasanen kuvaa.

Me tietenkin valitsimme tuon vauhtiajon. Olisi hauska tietää olisiko maisema-ajo saanut sama reaktion aikaan. Enpä tiedä uskallanko ikinä kokeilla. Voinpahan kaikesta huolimatta sanoa käyneeni hurjassa kieputtimessa, vaikka jääkin viimeiseksi kerraksi ellei ihmettä tapahdu.

YLE Kymenlaakso / Maria Stenroos (http://yle.fi/uutiset/kotimaa/article738562.ece)

25.5 Siunauksin matkaan

Toukokuu on koulu- ja päiväkotikirkkojen aikaa. Joka kevät seurakunnassamme on tapana siunata kaikki tulevat ekaluokkalaiset koulutielle. Kouluun lähtevien kevätkirkko voi olla kirkossa tai päiväkodilla. Itse sain viime viikolla olla Miekkoniemen päiväkodilla siunaamassa esikoululaisia uuteen elämänvaiheeseen.

Olen syksystä lähtien vieraillut eskariryhmässä kerran kuukaudessa ja lapset ovat tulleet tutuiksi. Olen pitänyt heille ns. Satupapin hetkiä, joissa olemme puhuneet eri aiheista kuten ystävyydestä, Raamatun kertomuksista sekä laulaneet yhdessä. Nuo hetket ovat olleet mieleenpainuvia. Olen hämmästynyt sitä avoimuutta ja iloa, jolla lapset ovat toivottaneet minut tervetulleeksi. Päiväkotiin mennessäni olen kokenut olevani odotettu vieras. Ja joka kerta lähtiessäni olen saanut oikein joukkohalauksen ihanilta lapsukaisilta.

Kouluun siunaamiskirkkoon lapset olivat opetelleet monta laulua, jotka he upeasti lauloivat. He saivat seurakunnalta lahjaksi oman virsikirjan, josta oli mukavaa etsiä virttä. Kaksi esikoululaista sai kunniatehtävän lukea lasten evankeliumin. Vanhempien ja lasten läheisten oli vaikeaa pidätellä liikutustaan katsoessaan reippaita suloisia lapsiaan.

Kerroin puheessani, että siunaus tarkoittaa sitä, että pyydämme lasten elämään hyviä asioita Jumalalta: terveyttä, varjelusta, iloisia ja turvallisia hetkiä. Pyydämme että Jumala varjelisi koulumatkat, auttaisi oppimaan uusia asioita, olisi lähellä. Pyydämme että Jumala lupauksensa mukaan pitäisi kaikista tarpeistamme huolta. Jumala on rakkaus, hän tahtoo elämäämme hyvää. Siunaus tarkoittaa sitä, että Jumala on mukana siunaamansa ihmisen elämässä joka hetki. Jumala ei ole läsnä vain kirkossa, vaan myös koulussa, kotona, leikeissä, kaikkialla. On turvallista lähteä kouluun, kun voi luottaa siihen, että Jumala kulkee mukana.

Siunaus tuo turvallisuutta myös lapsen vanhemmille. Taivaan Isän siunaavat ja suojaavat käsivarret yltävät sinnekin minne vanhempien kädet eivät yllä. Suojelusenkelit ovat liikkeellä Jumalan käskystä varjelemassa lasta. Joka aamu voi myös lasta kouluun lähettäessään tehdä vaikka ristinmerkin lapsen perään ja näin sulkea lapsen Korkeimman suojelukseen.

Taivaallinen Isämme,

näet, että lapsemme
koulutien on alkamassa,

leikit työhön vaihtamassa.
Ole suojaamassa.

Isä, Luoja sanelet elämämme aakkoset.
Opeta ja ohjaa meitä.

Siunaa lasten kouluteitä.
Anna enkeleitä. (virsi 837: 1,6)

Taivaan Isä, kiitos että sinun siunaukseesi ja varjelukseesi saamme kaikki rakkaamme kätkeä.

19.5 Ihana kesä!

On se vaan ihanaa tämä kesä! Helteet tuli niin yllättäen ja jatkuvat vaan. Ihan mahtava toukokuu ollut. Lapset polskineet vedessä kuin pienet vesipedot. Ei meinaa saada rannalle ollenkaan kun pitäisi käydä nukkumaan iltaisin. Mikäs sen ihanampaa kun kotisaunasta pulahtaa lampeen. Uudestaan ja uudestaan! Tämän takia tykkään tästä ympärivuotisesta “mökki”asumisesta.

Maastojuoksukisat on kohta käyty ja jalisharkoissa lasten kiva käydä ulkokentällä pitkän talvitreenikauden jälkeen. Koiran kanssa pitkät metsälenkit saa meikäläisen autuaaksi. Kohta pääsee vesijuoksemaan lampeen kunhan vesi vähän lämpenee. Kyllä mie olen kesäihminen! Ihanaa kun saa pitää hameita, toppeja ja shortseja eikä tartte ettiä villapaitoja päälle. Mua paleltaa niin herkästi aina, että tällainen lämpöaalto on mieleen.
Jokahetkestä nauttien eteenpäin. Kesä on niin lyhyt, ettei saa mennä ohi hetkeäkään. Iloa eloosi lukijani!

11.5 Kesän merkkejä

Voi miten nopeasti ilmat lämpeni ja tuli niin kesäistä että! Aamulla vielä palelsi niin että mies laittoi takkaan tulen   Siinä lämmittelin töihin lähtiessä. Iltapäivällä kun aurinko tuli esiin ei enää kaivannut takkiakaan. Olipa ihanaa tehdä tunnin lenkki haukun kanssa aurinkoisessa metsässä, josta bongasin elämäni ensimmäiset kangasvuokot. Ihana kukka! Onneksi oli puhelin mukana niin sain kuvan otettua.

Ehkä mietit että onpa sivistyksessä ollut aukko kun en ole kangasvuokkoja ennen nähnyt, mutta taitaapa olla niin, etten ole katsellutkaan “sillä silmällä”. Oikeastaan vasta muutama vuosi sitten olen alkanut tarkkailla luonnon ihmeitä ihastellen ja Jumalan luomistekoja ihmetellen.  Kun lapset oli pieniä, olin oikeastaan monta vuotta niin väsynyt, että vaikka ulkona liikuinkin en jotenkin noteerannut kovasti ympäristöni. Tosiasia myös on, ettei lenkkipolkuni varrella ole nuo kukat ennen kasvaneetkaan. Vasta viime vuosina olen todella löytänyt luonnon ihmeet. Nykyään kun koiran kanssa tulee tehtyä päivittäin pitkä lenkki, niin koiran juostessa metsässä vapaana voi itse tuuletella ajatuksiaan ja ihastella luontoa eri väreissään eri vuodenaikoina. Kyllä Jumala on kauniita kasveja ja kukkia luonut. Rakastan luonnossa tarpomista. Voisin kulkea luonossa monta tuntia päivässä ja onneksi on haukkukaveri joka ei väsy.

 Pappani opetti lapsena tällaisen laulun:  “Ken on luonut kukkasen, kukkasen, kukkasen, ken on luonut kukkasen, Isä Taivainen.”  Muita kesän merkkejä: käen kukunta, jota kuulin viime viikolla jälleen lenkkipolkuni varrella. Se on joka kerta yhtä hieno hetki kuulla eka käen kukunta keväällä. Kattelin äsken säätiedotusta ja uskomatonta että perjantaille luvattiin25 astetta lämmintä. Paras kaivaa kesävaatteet esille ja laittaa viimeinkin pipot varastoon. Tervetuloa kesä!

9.5 Äitienpäivän riemua

Aamuherätys

Olipa taas mukava herätä äitienpäivän yllätykseen. Omppu-koira etunenässä säntäsi naamaa nuolemaan. Perässä mies ja lapset kortteineen ja lahjoineen. Tytär oli tehnyt koulussa niin kauniit roikkuvat helmikorvikset äidille. Aivan ihanat! Ja mikä valtava tunnearvo niissä onkaan!

Poika oli taiteillut kauniin kortin ja mies ostanut toivomani suoristusraudan. Kyllä nyt kelpaa!

Aamiaiseksi pekonia, munakasta ja lämmintä rieskaa. Nam! Päiväkahvilla herkuteltiin kermaleivoksilla. On se suuri lahja, että on saanut lapsia ja perheen. Taas tänään niin kiitollinen olo rakkaistaan. Sekä myös omasta äidistä, joka vielä virkeä ja hyvinvoiva. Mummot ovat jo taivaan kodissa, mutta kaunis muisto heistäkin. Mukavaa äitienpäivää kaikille äideille, mummoille ja isomummoille! Jeesus teitä jokaista siunatkoon ja antakoon elämäänne ihania hetkiä rakkaidenne kanssa.

7.5 Valmistumisen riemua

Kevät on valmistumisten aikaa! Toiset valmistuvat ylioppilaiksi, jotkut ammattiin, kuka mihinkin. Tällä kertaa valmistuminen koskee myös minua Valmistuin tänään sairaalapastoriksi kolmivuotisen koulutuksen jälkeen. Hieno tunne! Oli ihanaa saada todistus ja ruusu Kirkon sairaalasielunhoidon johtajalta Kirsti Aallolta ja tuntea kuuluvansa sairaalapappien yhteisöön. Vaikka teenkin vain puolet työajastani sairaalapastorin työtä, ja toisen puolen seurakuntapapppina, silti koen olevani hyvin vahvasti identifioitunut sairaalaan. Ehkäpä jossakin elämän vaiheessa saan olla kokopäiväinen sairaalapappi.

On aina upea tunne kun saa jotakin valmiiksi ja tehtyä. Siitä on syytä iloita ja sitä saa juhlia.  Sairaalapastorin erikoistumiskoulutus on siinä mielessä erilainen, että siinä ei vain teorian tai käytännön kautta opiskella asioita, vaan pelissä on hyvin vahvasti oma persoona. Kasvu- ja identiteettiryhmissä pohditaan omaa persoonallista kasvua ja kehitystä sielunhoitajana. Työnohjauksessa pohditaan ja tutkaillaan omaa tapaa olla sielunhoitajana. Voin sanoa että on ollut henkisesti aikamoinen prosessi tämä itsensä tutkailu ja analysointi. Kasvaminen ei käy aina ilman kipua. Mutta on ollut valtavan upeaa saada prosessoida tuntojaan yhdessä toisten kanssa. On tehnyt monia upeita löytöjä, jotka kantavat työssä. On oppinut armolliseksi itseään kohtaan.

Sairaalapappina ei voi tehdä työtä, jos ei tehnyt ensin työtä itsensä kanssa, sen kanssa miten itse kokee kuolevaisuutensa, avuttomuutensa, tarvitsevuutensa ym. Toisen ihmisen vierellä ei voi olla aidosti, jos ei ole kohdannut omia pelkojaan, avuttomuuttaan, keskeneräisyyttään. Kun on tunnistanut omat heikot kohtansa, voi löytää vahvuutensa.  Silti valmiiksi ei tule tässä elämässä. Tie on vasta alussa ja sitä kulkiessa on hyvä pitää silmät ja korvat auki, niin voi oppia joka päivä jotakin uutta elämän ihmeellisyydestä.

1.5 Kotona vai poissa

Olin viisi päivää poissa kotoa, koulutuksessa Helsingissä. Tekipä hyvää olla suuressa maailmassa, pois tutuista ympyröistä. Kun kukaan ei tunne kaupassa eikä kadulla, vaan saa kulkea ihmisvirrassa anonyyminä se tuntuu upealta. Saa nauttia hotellihuoneen rauhasta, omista ajatuksista ja kulkemisen vapaudesta. Saa tavata koulutuksessa kollegoja eri paikkakunnilta, jakaa ajatuksia heidän kanssaan, nauraa, hullutella, pitää hauskaa. Ei elämä ole niin vakavaa, vaikka sairaalapappeja ollaankin. Sitä enemmän tarvitsemme vastapainoksi iloa, hauskuutta,  naurua, koska arjen perustyö on niin paljon sairauden, surun ja kuoleman kanssa tekemisissä olemista.

Oli todella rentouttavaa kulkea ihmisvilinässä, sovitella vaatteita lukuisissa vaatekaupoissa, herkutella ravintolassa ystävien kanssa ilman arjen murheita. Ihania pieniä nautintoja, joita ei tähän hektiseen arkeen kovin usein täällä kotopuolessa mahdu.  

Mies ja lapset sinnittelivät jollakin tavalla kotona. Tämän sain huomata varsinkin siinä vaiheessa kun kotiuduin. Itse rentoutuneena ja iloisena reissusta, kotona odottikin kärttyinen mies ja lapset jotka eivät antaneet juttelultaan hetken rauhaa. Kaikki piti kertoa HETI äidille, tuliaiset piti saada välittömästi ja nälkäkin oli. Kääk, mikä kotiinpaluu! Henkisesti olin vielä Hesan tunnelmissa kun  taas kotona kaikki koiraa myöten vaativat intensiivistä läsnäoloani ja huomioitani. Illalla nukahdin jo hyvissä ajoin kun olin niin uupunut kotiinpaluustani . Meneehän se Vappuaatto näinkin! Ihana oli köllähtää omaan sänkyyn pehmoisen täkin alle ja nukkua pitkään aamulla.

Seuraavana päivänä tilanne normalisoitui ja elimme ja olimme taas kuten ennenkin. Mies totesi viikon olleen raskaan kun joutui yksin työn ohessa järjestelemään lasten harrastukset ym. käytännön asiat. Tässä vaiheessa annan ison kiitoksen rakkaille ystäville, jotka ottivat lapsemme hoiviinsa illalla miehen ollessa töissä. Tänään kävimme Vapun kunniaksi syömässä kiinalaisessa ravintolassa.

Jokainen perheenäiti tietää mikä on tilanne, jos on kotoa poissa muutamia päiviä. Miten paljon valmisteluja vaatiikaan, että arki pyörii kotona poissaolon ajan ja mitä kotiinpaluu vaatii ja ottaa. Mieheni on hyvin käytännöllinen ja hoitaa asiat mallikelpoisesti, mutta siitä huolimatta äidin poissaolo on iso asia.

Kaikesta tästä huolimatta on hyvä välillä irrottautua ja päästä kotoa ja töistä irti. Kauempaa näkee monet asiat paremmin. Osaa arvostaa sitä mitä omistaa ja olla kiitollinen siitä. Erityisen hyvältä tuntuu olla välillä myös irti työstä. Itselläni ei tänä keväänä ole ollut kunnon lomaa hiihtoloman jälkeen joten irtiotto on tässä vaiheessa hyvä. Vielä olisi edessä toinen viikko Helsingissä. Iloisin mielin lähden matkaan, sillä paljon uutta on taas edessä, mutta mukava on taas palata kotiinkin. Elämä on lähtemistä ja tulemista, paikoilleen ei pidä jäädä ettei sammaloidu.