Voi miten nopeasti ilmat lämpeni ja tuli niin kesäistä että! Aamulla vielä palelsi niin että mies laittoi takkaan tulen
Siinä lämmittelin töihin lähtiessä. Iltapäivällä kun aurinko tuli esiin ei enää kaivannut takkiakaan. Olipa ihanaa tehdä tunnin lenkki haukun kanssa aurinkoisessa metsässä, josta bongasin elämäni ensimmäiset kangasvuokot. Ihana kukka! Onneksi oli puhelin mukana niin sain kuvan otettua.

Ehkä mietit että onpa sivistyksessä ollut aukko kun en ole kangasvuokkoja ennen nähnyt, mutta taitaapa olla niin, etten ole katsellutkaan “sillä silmällä”. Oikeastaan vasta muutama vuosi sitten olen alkanut tarkkailla luonnon ihmeitä ihastellen ja Jumalan luomistekoja ihmetellen. Kun lapset oli pieniä, olin oikeastaan monta vuotta niin väsynyt, että vaikka ulkona liikuinkin en jotenkin noteerannut kovasti ympäristöni. Tosiasia myös on, ettei lenkkipolkuni varrella ole nuo kukat ennen kasvaneetkaan. Vasta viime vuosina olen todella löytänyt luonnon ihmeet. Nykyään kun koiran kanssa tulee tehtyä päivittäin pitkä lenkki, niin koiran juostessa metsässä vapaana voi itse tuuletella ajatuksiaan ja ihastella luontoa eri väreissään eri vuodenaikoina. Kyllä Jumala on kauniita kasveja ja kukkia luonut. Rakastan luonnossa tarpomista. Voisin kulkea luonossa monta tuntia päivässä ja onneksi on haukkukaveri joka ei väsy.
Pappani opetti lapsena tällaisen laulun: “Ken on luonut kukkasen, kukkasen, kukkasen, ken on luonut kukkasen, Isä Taivainen.” Muita kesän merkkejä: käen kukunta, jota kuulin viime viikolla jälleen lenkkipolkuni varrella. Se on joka kerta yhtä hieno hetki kuulla eka käen kukunta keväällä. Kattelin äsken säätiedotusta ja uskomatonta että perjantaille luvattiin25 astetta lämmintä. Paras kaivaa kesävaatteet esille ja laittaa viimeinkin pipot varastoon.
Tervetuloa kesä!


Kiitos valoisista ja iloisista kesän hiipimisterveisistäsi. On aina ilo lukea ajatuksiasi.
Kuules Kamu-kulta, tuo sinun löytämäsi kukka taitaa olla kangasvuokko. Se on suurempi kuin valkovuokko…
Pikku juttu, hienossa kokonaisuudessa.
Iloa ympäristön havainnointiin! Lämpöisin ajatuksin, lissu <3
Kiitos Lissu. mie vahingossa kirjoitin valkovuokko, tiesin kyl sen olevan kangasvuokko kun mieheni kertoi.. Valkovuokkoja toki olen nähnyt ennenkin..
kiitos tarkennuksesta. Ja ihanaa kesää!