18.8 Ajatuksia lomalta

Näin kun loma alkaa olla finaalissa, niin jotakin ajatuksia lomailusta. Itselläni lomaa on ollut kohta 4 viikkoa, joka on mielestäni sopivan pituinen pätkä päästä irti työstä. Jälleen huomasin, että eka viikko menee lomalle totuttautuessa ja työstä irtautuessa, seuraavat kaksi sitten aktiivisesti mielikin lomailee ja viimeisellä viikolla alkaa jo työasiat tulla mieleen. Niin se vain menee! Etenkin papin työssä, jossa paljon toimituksia sovittu pitkälle eteen päin, joutuu väkisin miettimään loman loppupäivinä jo työjuttuja. Omaan lomaani on tänä vuonna kuulunut paljon aikaa lasten kanssa kolmestaan, sillä miehelläni ei ollut tänä vuonna varsinaista kesälomaa. Pääsimme kuitenkin koko perheenä irtautumaan Kolmårdenin eläinpuistoon heti lomani alussa. Se olikin hyvä tapa aloittaa loma kun lähti heti pois paikkakunnalta. Laivalla on aina oma tunnelmansa ja oikein kiva oli tuo eläintarhakin.

Kaunis elokuinen ilta kotilammen rannalla

Hellejakso osui tänä kesänä omaan työjaksooni eikä loma-ajalle riittänyt kovin montaa hellepäivää. Alussa se masensi kun tuli niin kylmää yhtäkkiä, mutta vähitellen viileys ei enää haitannut vaan osasin nauttia itse lomasta ja vapaasta. Sehän se lomassa on parasta, että saa ottaa rennosti, nukkua pitkään, valvoa myöhään, olla vain ilman työvastuuta. Se vapaus ja huolettomuus on mielestäni parasta lomassa.  Ei tartte olla tarkat aikataulut ja suunnitelmat vaan voi elää hetkessä!

Uintipolun varrelta

Lomalla on ihanaa matkustaa koti-Suomessa eri seuduilla. Kävin Lappeenrannassa, Luumäellä  ja Pieksämäellä. Helsingissä käytiin aiemmin kesäkuussa. Lasten kisamatkoilla oli mukava viivähtää yleisurheilukentän laidalla kannustamassa muiden vanhempien kanssa. Lasteni kesään liikunta ja urheilu kuuluvat vahvasti. On jalkapallotreenejä ja yleisurheiluharkkoja. Tyttären taitoluistelukausikin käynnistyi jo elokuun alussa tänä vuonna. Itse nautin pitkistä metsälenkeistä koiran kanssa ja vesijuoksusta lammessa, jonka vesi lämpesi 26 asteeseen. Siellä oltiin välillä lasten kanssa viisikin kertaa päivässä ja joka ilta kun kotona oltiin lämpesi sauna.

Lappeenrannan sataman hiekkalinna

ilta-auringon säteet

Kesäyöt on ihania vaikkakin oman lomani aikoihin oli iltaisin jo aika pimeää. Elokuun tunnelmallisina iltoina on mukava sytytellä kynttilöitä ja tunnelmoida lyhtyjen valossa. Lammen vesi on mukavan vilpoisaa pulahtaa.

Virtasalmen lapsuudenkotini

Kävin Rosabellan kanssa Virtasalmella viinimarjoja poimimassa ja saimme mukaamme ihanaa marjamehua. Saunamäen isossa talossa on aina ihana käydä. Siellä on ihan oma tunnelma.

Anni 10 päivän ikäisenä Satu-tädin sykyssä

Elokuun alussa syntyi veljeni perheeseen kolmas lapsi, tyttö tällä kertaa. Kävimme katsomassa pikku Annia ja samalla kävimme parkour puistossa kummipoikani Jeremiaksen sekä veljensä Johanneksen kanssa. Aikamoisia temppuilijoita ovat poitsut, isäänsä tulleet.

Nyt kun lomaa on enää viikonlopun yli, niin mieli jo suuntautuu työhön. Silti viimeisistä lomapäivistä vielä nautin ja kotona puuhailusta sekä lasten koulun aloituksessa mukana eläen. Minusta on ihana olla lomalla lasten ensimmäinen kouluviikko niin saa yhdessä päästä rutiineihin kiinni. Omakin rytmi palautuu kun joutuu nousemaan aiemmin jotta ehtivät kouluun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.