Uuden edessä
Vuoden viimeisenä päivänä on hyvä luoda katsaus menneeseen vuoteen. Mikä jäi erityisesti mieleen? Mikä ilahdutti, mikä suretti, mikä yllätti? Voin todeta, että tämäkin vuosi toi mukanaan yllätyksiä, niin iloisia kuin surullisiakin. Suurin muutos omassa elämässäni tapahtui työssäni. Alkuvuodesta olin vielä kappalainen, mutta loppuvuodesta olinkin yllättäen kokoaikainen sairaalapastori. Lokakuun alussa kuin salama kirkkaalta taivaalta tuli suruviesti: kollegani, pitkäaikainen sairaalapastori oli menehtynyt yllättäen. Olin tehnyt hänen kanssaan työtä sairaalassa 2, 5 v. puolikkaana sairaalapastorina.
Kollegan kuolema oli suuri järkytys ja shokki. Se merkitsi välitöntä muutosta minun työnkuvassani. Yhtäkkiä olinkin ainoa pappi sairaalassa. Jouduin pohtimaan sitä, tahdonko pyrkiä kokoaikaiseksi sairaalapapiksi. Olinko valmis jättämään seurakuntatyön kokonaan? En ollut koskaan ajatellut, että asiat tapahtuisivat tällaisessa aikataulussa, pitihän kollegallani olla vielä monia työvuosia edessään. Mutta elämä ei mene aina niin kuin me ajattelemme..
Tulin pohdinnoissani siihen tulokseen, että olin valmis siirtymään kokoaikaiseksi sairaalapapiksi. Kollegani Simo oli ehtinyt parin vuoden aikana opastaa minua työhön. Hän toimi aivan kuin olisi aavistanut ettei ehkä ole enää montaa vuotta kolleganani. Ehdin suorittaa sairaalapastorin erikoistumiskoulutuksen ja tutustua työkenttääni. Niinpä kun virka tuli auki, laitoin hakupaperit ja minut valittiin virkaan. Olen iloinen ja kiitollinen uudesta työstäni, vaikka suru kollegani menetyksestä on yhä mielessäni usein.
Uuteen astuminen merkitsee aina entisestä luopumista. Alussa oli haikeaa ajatella, etten enää teekään kirkollisia toimituksia tai pidä jumalanpalveluksia säännöllisesti. Olen ollut samalla paikkakunnalla vuodesta 2003 ja monet ihmiset tuntevat minut ja ovat usein toivoneet toimituksiin. Seurakuntatyössä oli paljon sellaista, mistä kovasti pidin. Tosiasia on kuitenkin että olen ollut seurakuntapappina jo vuodesta 1998 lähtien. Olen ollut läsnä sadoissa hautajaisissa ja kastetilaisuuksissa sekä vihkinyt kymmeniä pareja avioliittoon. Nuo työtehtävät ovat olleet mieleisiä, mutta nyt on aika astua uuteen. Voin aina halutessani siunata, vihkiä tai kastaa tai pitää puheita jos minua pyydetään, mutta nyt pääasiallinen työni on toimia sairaalassa sielunhoitajana.
Koen, että Jumala on johdattanut näin ja ilolla astun uuteen työhön. Säännöllinen työaika tuntuu todella hyvältä perheelliselle. Vapaat viikonloput perheen kanssa ovat suuri siunaus, josta olen todella kiitollinen. Elämä pyörii tällä hetkellä pitkälti lasten ehdoilla, heidän koulunkäyntinsä ja harrastuksensa ovat etusijalla.
Tulevaan vuoteen astun ilolla ja toiveikkaana hyvän Jumalan johdatukseen luottaen. Hän on luvannut: “Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11)
Kirjoittaja: Satu V-L 
Aamupäivällä syödään joulupuuro ja meikäläinen saakin mantelin tällä kertaa. Mitähän mahtaa ennustaa..Kylläpä puuro maistuukin hyvältä “sekametelisopan” kanssa. Sytytämme ulos kynttilät lyhtyihin ja sisällekin kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Voi miten rakastan kynttilöitä ja lyhtyjä! Joulun tunnelmaa lisää uunikalan ja karjalanpaistin herkullinen tuoksu pirtissä. Päiväkahvit jouluisten kakkujen kera hörpätään ennen kuin lähdetään jouluhartauteen. Tänä vuonna minulla hartaus veteraanien hoitokodissa Finlandiassa Punkaharjulla, jonne suuntaamme koko perheellä. Tutut joululaulut ja jouluevankeliumi tuovat joulun sanoman todeksi sydämeen. Autamme joulupukkia jakamaan lahjoja vanhuksille, joiden silmät loistavat. Ilo syttyy omassakin sydämessä heitä katsoessa.
