24.12 Jännitysten päivä

Aattoaamun iloinen yllätys: lunta maassa. Taivaan Isä antoi sittenkin valkoisen joulun. Vaikka lapseni ovat jo 9- ja 11-vuotiaita, ovat he aamusta asti täpinöissään. Tänään on se päivä, kun saa lahjoja! Monelta lahjat avataan, kysytään monta kertaa. :) Aamupäivällä syödään joulupuuro ja meikäläinen saakin mantelin tällä kertaa. Mitähän mahtaa ennustaa..Kylläpä puuro maistuukin hyvältä “sekametelisopan” kanssa. Sytytämme ulos kynttilät lyhtyihin ja sisällekin kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Voi miten rakastan kynttilöitä ja lyhtyjä! Joulun tunnelmaa lisää uunikalan ja karjalanpaistin herkullinen tuoksu pirtissä. Päiväkahvit jouluisten kakkujen kera hörpätään ennen kuin lähdetään jouluhartauteen. Tänä vuonna minulla hartaus veteraanien hoitokodissa Finlandiassa Punkaharjulla, jonne suuntaamme koko perheellä. Tutut joululaulut ja jouluevankeliumi tuovat joulun sanoman todeksi sydämeen. Autamme joulupukkia jakamaan lahjoja vanhuksille, joiden silmät loistavat. Ilo syttyy omassakin sydämessä heitä katsoessa.

Kotona sitten nautitaan jouluateria. Lapsetkin innolla auttavat pöydän kattauksessa, jotta päästään nopsaan lahjoja avaamaan. :) Kylläpä kinkku onkin hyvää, ja jokirapuviettelys (tämän joulun erikoisuus) suussa sulavaa. Sitten paketteja jakamaan ja jokainen saa mieleisiä lahjoja. Äidille koru, pojalle kello, tyttärelle valtava pehmonalle, isälle uudet kengät ja koiralle purulelu. “Parhaat lahjat ikinä” toteaa poika uutta peliä pelatessaan.

Tyttäreni kysyy: miksei jouluna lauleta paljon onnea vaan, onhan Jeesuksen syntymäpäivä. Osuva kysymys. Ihanaa että hänelle on selvää, miksi Joulua vietetään. Moni ei tiedä eikä välitäkään. Ilman Jeesusta Joulumme olisi vain pinnallinen juhla ilman syvempää sisältöä.

Kiitos Jeesus että synnyit maailmaan. Tule valoksi sinne, missä vaelletaan kuoleman varjon laaksossa, sinne missä suru ja ahdistus vievät voimat. Anna ilosi ja toivosi niille, joiden elämää varjostaa toivottomuus. Kiitos, että sinä olet todellinen tänäkin päivänä. Anna Joulun sanoman kohdata erityisesti ne, joiden sydämestä Joulun ilo ja rauha puuttuu. Sinä olet ihmisen elämän elänyt Vapahtaja. Sinulle on kaikki mahdollista. Anna kirkkautesi poistaa syyllisyytemme ja pimeytemme. Tulkoon valo, sinun valosi keskelle elämämme arkea valaisten askeliamme. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.