10.6 Reissun päällä

Oltiinpa lasten kanssa reissussa Helsingissä ja Tukholmassa. Hyvin meni matka, vaikka vähän jännittikin kun mies ei lähtenyt mukaan. Paljon nähtiin ja koettiin muutaman päivän aikana ja monta sataa kuvaa otettiin. Tässä joitakin muistoja matkan varrelta.

Satu ja norsu

Kävimme Luonnontieteellisessä museossa, jossa riitti ihmeteltävää. Dinosaurukset parhaita!

Tyrannosauruksen luuranko

Gröna lundin huvipuistossa oli jos jonkinmoista vempelettä. Uskalsin vuoristorataan ja lentävään mattoon. Lapset jälleen äitiään rohkeampia. Kivoja pelejä oli, joista molemmat voittivat hatut ja kaulaan hienot “käädyt”.

pelle ja Rosabella renkaassa

Siljan laivalla oli tosi paljon järjestetty ohjelmaa lapsille. Kannella oli ulkopelejä ja seikkailuja. Oli Muumi- ja villin lännen showta. Tuntui mukavalta kun kerrankin oli ohjelmaa myös lapsille. Laivalla olikin tosi paljon perheitä lomamatkalla. Lapset nauttivat ja äidilläkin hyvä mieli lasten iloa katsellessa.

Reippahasti käypi askeleet

Jokohan tää laiva kohta lähtee!

Rosabella moikkaa heppaa

Uusi ennätys vanteella

Tää oli hauska sisälätkäpeli

pomppaa pomppaa

Lapset sai äidinkin yllytettyä pomppimaan.

2.6 Haikeutta ja surua ilmassa

Eilen illalla oli Toroppalan koulun viimeinen kevätjuhla. Viimeinen siksi, koska koulu lakkautetaan ja syksyllä sinne ei enää kukaan astele. Vieläkin tuntuu tosi kurjalta kun tätä kirjoitan. En voi käsittää että yli 60 oppilaan koulu tuosta noin vaan lakkautetaan. Lapsemme ovat todella tykänneet koulussa käydä. Ihana pihapiiri, puineen ja pensaineen. Mukavat opettajat, ei kiusaamista, isot ja pienet tulevat toimeen keskenään. Olen tosi surullinen siitä, että noin toimiva ja upea kyläkoulu lakkaa vain yhtäkkiä olemasta. Syksyllä lapseni siirtyvät kirkonkylän ei läheskään yhtä viihtyisään koulumiljööseen. Mielelläni olisin suonut heille pienen kyläkoulun, jossa käydä. Mutta päättäjät eivät ajattele lapsen etua tai parasta, vaan laskevat kuluja ja säästöjä. ; (  Loppujen lopuksi ei ole edes varmaa tuleeko säästöjä, pitäähän lapset kuljettaa koulun ja opettajia palkata lisää.

Haikea oli tunnelma kevätjuhlassa. Ihanan esityksen olivat oppilaat valmistaneet ja opetelleet. Taivaan Isä antoi ihanan säänkin, aurinko lämmitti ihanasti ja oli niin leppoisa kesäillan tunnelma. Enää kaksi kokonaista koulupäivää ja sitten lapset saavat todistukset. Sitten Toroppalan koulu menee kiinni. Kesällä vielä koulun pihalla pidetään urheilukoulua, mutta koulun kohtalosta ei kukaan tiedä. Surullinen olen, ja niin moni muukin. Mutta ei auta muu kuin sopeutua tilanteeseen. Onneksi lapset saavat jatkaa kavereiden kanssa samassa luokassa ja opettajakin pysyy pojalla samana. Ei niin paljon muutoksia yhdellä kertaa.

10.4 Mitä sul on päällä?

Kevät tulee kohisten, lumet sulaa ja ilmassa ihanan raikas kevään tuoksu. Lapset ilmoittivat viime viikolla, että ope oli sanonut, että kouluun saa mennä verkkatakissa ja lippalakissa. Tyttökin kertoi tarkoista pukeutumisohjeista: kahdet pitkät housut pitää vielä olla: joko sukkikset ja pitkät housut tai esim. verkkarit ja tuulihousut. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa siis sukkahousut voi jättää pois. Minusta on hyvä, että opettajatkin puuttuvat oppilaiden pukeutumiseen ja antavat ohjeita siitä. Open ohjeet kun tuntuvat jostain syystä menevän paremmin perille kuin äidin sana.

Muistan toki itsekin  nuoruudesta kun isäpuoli käski pitää yläkoulussa toppahousuja. Häveten kiskoin ne farkkujen päälle ja löntystelin bussipysäkille, jossa riisuin topat pois ja menin farkuilla kouluun. Sitten keksittiin ratkaisu tähän pulmaan. Isäpuoleni keksi, että jos hankittiin lämpimät angoraiset välihousut,  sitten voisi mennä pelkillä farkuilla. Nyt huvittaa tuo miten vakava asia olikaan pukeutuminen nuoruusiässä. Muistan miten joitakin kiusattiin vaatteidensa takia ja niin se taitaa olla vieläkin. Onneksi pienessä maalaiskoulussa jossa lapseni vielä tämän kevään käyvät ei ole tuollaista vaatteista kiusaamista ollut. Tai jos pientä sellaista onkin, siihen on heti puututtu.

Vaatteet ovat kalliita, ja mitä merkkitietoisemmaksi lapset kasvaessaan tulevat, sitä enemmän rahaa kuluu heidän vaatettamiseensa. Tähän saakka olemme pärjänneet hienosti kirpputoreilta ja tuttavilta saamillamme vaatteilla. Kovin vähän on tarvinnut vaatteita ostella loppujen lopuksi. Tästä olen tosi kiitollinen niille ihanille ystäville jotka ovat uudenveroisia vaatteita meille lahjoittaneet.

Tuosta pukeutumisesta vielä, niin on hauska huomata miten tyttärelleni on tärkeää miettiä tarkasti mitä päälleen laittaa ja sopivatko vaatteet yhteen. Lieko tullut äitiinsä, joka taas on tullut omaan äitiinsä. Oma mieli piristyy, kun päällä on kivaa ja kaunista.

Halvallakin saa mukavia vaatteita ja yhdistelemällä kivoja kokonaisuuksia. Itse tunnustaudun huivifriikiksi. Melkein joka kerta kun käyn vaatekaupassa, lähtee mukaani joku huivi. No, tällaistä pinnallista pukeutumistarinaa tällä kertaa. Liekö aihe putkahtanut mieleeni siitä, että pian lähden ystäväni synttäreille ja pitäisi miettiä mitä laitan päälle. Tässä se joka naisen ikuinen ongelma. Kun ei ole mitään päällepantavaa, vaikka kaappi pullistelee vaatteita. Kuulostaako tutulta?

5.4 Äiti, miksi kaikki eivät usko?

Otsikon kysymyksen esitti taannoin toinen lapsistani minulle kun tuli puhe uskonnonopetuksesta koulussa.  Siis siitä, että kaikille ei opeteta uskontoa vaan joillekin elämänkatsomustietoa, koska vanhemmat eivät kuulu kirkkoon.  Lapseni kysymys oli aito ja hän todella ihmetteli miten toiset eivät usko.

 Huomasin kuinka sydäntäni vihlaisi kun yritin selittää hänelle, että kaikki eivät usko samalla tavalla. Tajusin itsekin eläneeni lapsesta asti uskovassa perheessä, jossa usko Jumalaan ja Jeesukseen on ollut päivänselvää. Missään vaiheessa elämääni en ole epäillyt etteikö olisi Jumalaa. Monenlaista muuta epäilystä uskossani olen kyllä kokenut kuten varmasti jokainen.  Olen joskus jopa ollut kateellinen niille,  jotka ovat tulleet uskoon, koska he ovat kokeneet ajan kun eivät olleet uskossa. Minulla ei ole aavistustakaan millaista sellainen elämä on. Olen aina uskonut. Kateellisuudella tarkoitan sitä, että voisin ymmärtää sen muutoksen mikä elämässä tapahtuu, kun tulee uskoon.

Toisaalta olen onnellinen siitä, että lapseni ovat oppineet uskomaan ja turvautumaan Jumalaan ja että usko on heille itsestäänselvä asia. Se tuo turvaa heidän elämäänsä. Minusta tuntui hyvältä kun tyttäreni näki minun eilen lukevan Raamattua ja hän sanoi tahtovansa lukea myös omaa lasten Raamattuansa. Hän kysyi mistä kohtaa löytyy Raamatusta pääsiäisen tapahtumat, koska tahtoi lukea niistä.

Välillä minua harmittaa, että uskonasiat ovat Suomessa niin yksityisasioita ja jotenkin hävettäviäkin. Miksei usko voi olla osa arkisen elämän kulkua, ilman nolostelua? Lapsille kaikki on niin luontevaa ja aitoa, myös usko. Tässä meillä aikuisilla olisi heistä opittavaa, eikö?

13.2 Ammatinvaihdos?

Olin lähdössä tässä iltana muutamana töihin iltatilaisuuteen, joita meillä papeilla silloin tällöin on, ja sekös Rosabellaa harmitti. “Äiti miks sulla pitää olla tuollainen ammatti, että on iltatöitä, leirejä, koulutuksia ym!” Hän totesi napakasti. “Vaihtaisit ammattia.”

Yritin selittää että aika monella muullakin on iltatöitä, otin esimerkkejä sairaanhoitajista, kauppiaista, poliiseista ym. Kerroin myös ettei ammattia niin vain voi vaihtaa, vaan pitäisi opiskella monta vuotta jne. Ja että koulutuksissakin pitää käydä, jotta kehittyy ammatissaan. Ei oikein kelvannut tyttärelle nämä selitykseni…

“Alkaisit vaikka palomieheksi, kun niillä on aina vaan yksi päivä töitä ja sitten kolme päivää vapaata!”

7.2 Talven iloja ja riemuja

Tänä talvena ei ole tarvinnut valittaa ettei ole pakkasta tai lunta. Käväisin Hesassa tällä viikolla ja sielläkin oli oikein kunnolla lunta. Oli hassua seurata kun ihmiset yrittivät kaivaa lumikinoksiin hautautuneita autojaan esiin. Mukava oli katsoa junan ikkunasta kauniin talvista maisemaa.

Lumitöitä on saanut itse kukin tehdä tänä talvena. Hyvää hyötyliikuntaa. Mukavaa talvessa on se, että voi harrastaa monenlaista mukavaa ulkoliikuntaa. Hiihto, luistelu, laskettelu, retkiluistelu, lumiset metsälenkit koiran kanssa saavat mielen pirteäksi ja posket punaisiksi.

Tänään olimme Rosabellan kanssa laskettelurinteessä. Vähän jännitti miten menee, kun tyttö on käynyt vasta pari kertaa alppihiihtokoulua. No siinäpä sitten kävi niin, että tyttö laski kuin pikakiitäjä rinnettä alas eikä äiti pysynyt alkuunkaan perässä. Tai siis perässä pysyin ja takaa päin vain ihmettelin mokomaa huimapäätä, joka puolestaan ihmetteli äidin hitaita laskuja. Olen iloinen siitä että Rosabella on liikunnallisesti hyvin lahjakas, toisin kuin meikäläinen. Vaikkakin kilpailin yleisurheilussa SM-tasolla, niin menestyminen vaati minulta hurjasti työtä, koska en luontaisesti omaa kovin hyvää koordinaatiota. Rosabellalla taas tuntuu olevan kroppa hyvin hallinnassa. Harrastuksinaan taitoluistelu ja telinejumppa, joissa vaaditaan koordinaatiota. Niinpä kun hän sai sukulaisperheen tytön vanhat lasketteluvälineet, päätin ilmoittaa hänet laskettelukouluun. Arvelin hänen oppivan laskemisen taidon nopeasti, en toki näin nopeasti. Toiveenani oli, että saisin tytöstä laskettelukaverin itselleni. Meidän perheen miehet kun ovat enemmän murtsikasta innostuneita eivätkä kaipaa rinteeseen.

Samaaan aikaan kun olin Rosabellan kanssa laskemassa, Lenni hiihteli kavereidensa kanssa Harjumajalla. Liikunnallinen päivä siis. Kotiin palattuamme koira kaipaili myös pihalle ja muutaman kilometrin lenkki tuli vielä sen kanssa heitettyä.

Mukavaa kun kuljetaan kohti kevättä niin että kohina käy. Kevätauringon loisteessa ulkoliikunta on tosi nautinnollista ja voipa saada vähän rusketustakin pintaan. Nyt meidän perheessä odotellaan jo innolla hiihtolomaa jolloin on sitten kunnolla aikaa talvisiin harrastuksiin. Iloa sinunkin talvisiin seikkailuihisi!

22.1 “Onko kivaa olla pappi?”

“Onko kivaa olla pappi”, oma tyttöni kysyi jonkun aikaa sitten. Hän kysyy usein monista asiosta, joita me vanhemmat teemme, että onko se kivaa. : ) Tätä edellä mainittua kysymystä piti ihan hetken aikaa miettiä.. Siis, että onko kivaa olla pappi.. Ihan ekaksi täytyy sanoa, etten ikinä kuvitellut, että minusta tulisi pappi. Lukion jälkeen pyrin psykologiaa lukemaan, mutta kun en päässyt, niin välivuoden aikana Jumalan kutsu sisimmässäni voimistui ja tunsin kehotusta hakea teologiseen tiedekuntaan. Pääsin opiskelemaan vaikka hämmästelin koko ajan sitä, mitä oikein teen teologisessa, koska tuskin papin ammatissa voisin koskaan esiintymisjännitykseni takia toimia. Toisin kuitenkin kävi: tänään olen työssä, johon minusta ei pitänyt ikinä olla ja siitä annan kunnian Jumalalle.

Pappina oleminen on minulle kutsumusammatti, sillä oli niin selkeä Jumalan johdatus että ylipäätään hain teologiseen. Teologian maisteriksi valmistuttuani rukoilin, että jos on Jumalan tahto, että minusta tulee pappi, niin hän johdattaisi niin, että minulle aukeaisi jostakin seurakunnasta papin virka. Näin kävikin ja sain aloittaa pappina Luumäen seurakunnassa. En koskaan unohda miten upealta tuntui pukea uutta papin pukua päälle ja lähteä työhön. Koin itseni hyvin pieneksi ja araksi suuressa tehtävässäni. Vähitellen ymmärsin, että saan olla oma itseni, juuri tällaisena, välillä hyvin arkanakin, jumalanpalvelijana.

Koen kulkeneeni elämässäni todella vahvasti Jumalan johdatuksessa ja siksi minua loukkaa se, että joidenkin mielestä naisen ei pitäisi olla pappi. Jos Jumala on minut kerran tähän työhön johdattanut ja kutsunut, niin mikä on ihminen väittämään vastaan. Silti jotkut tuntuvat tietävän paremmin nämä asiat. : ( En kuitenkaan enää loukkaannu siitä, että joku on sitä mieltä etten saisi olla pappi, koska tiedän sydämessäni, että Jumala on minut tähän työhön kutsunut. En ole itse tähän pyrkinyt vaan minut on johdatettu, kuten monet muutkin.

Pappina koen tekeväni työtä Jumalan voimassa ja hänen varustamanaan. Minun ei tarvitse olla vain oman viisauteni varassa, saan pyytää Jumalalta johdatusta ja viisautta eri tilanteisiin. Pappina oleminen on kivaa, voin sen sanoa. Se on kivaa mm. siksi, että saan niin monissa eri tilanteissa olla kertomassa Jumalan valtavasta rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Saan kastetilaisuuksissa olla siunaamassa pikkuisia vauvoja, heidän perheitään ja läheisiään. Saan olla rukoilemassa ihmisten puolesta ja pyytämässä Jumalan siunausta ja kosketusta heidän elämäänsä eri tilanteissa. Erityisesti sairaalapappina koen olevani omalla paikallani. On valtavan upea asia saada olla Taivaan Isän asialla ja hänen välikappaleenaan välittämässä armon ja rakkauden viestiä tähän aika ajoin niin pimeään maailmaan.

Tätä viestiä en voisi välittää, ellen olisi itse kokenut, että Jeesus elää ja Jumala on todellinen. En voisi hetkeäkään olla tässä työssä jos en uskoisi siihen mitä opetan. On upeaa nähdä Jumalan todella toimivan ja vaikuttavan esimerkiksi rukouksen kautta. Olen kiitollinen, että saan olla pappi. Minulla on viran puolesta lupa kertoa Jeesuksesta. Ja pappina oleminen on todella myös kivaa, vaikkakin aika ajoin raskasta ja vaikeaakin. Mutta onneksi minuakin kannattelevat suuremmat käsivarret ja armo riittää myös pastorille.

22.12 Odottamisen riemua

Joulu on jo aika lähellä! Joskus odotus- ja valmistautumisaika voi olla lähes yhtä riemullista kuin itse juhla. Joulun kohdalla tämä on niin totta. Lasten odottamisen into ja jännitys on niin aitoa, kun laskevat joulukalenterin luukkuja ja odottavat h-hetkeä. Kyllä sen itsekin muistaa miten lapsuuden joulut olivat erityisiä. Mikä siinä onkaan että aikuisena niin moni palaa mielessään lapsuutensa jouluihin! “Taas kaikki kauniit muistot mun palaa mielehen..”

 Toki on varmasti niitäkin, joilla ikävät joulumuistot. Kun isä oli aina niin kännissä että sai pelätä  tai oli niin köyhää ettei ollut varaa lahjoihin. Niin moni lapsi joutuu nykyäänkin elämään pelossa Jouluna. Kaikki ei ole joka kodissa niin idyllistä kuin ulospäin annetaan ymmärtää. Ja miten monessa perheessä yritetään venyttää penniä, jotta voisi tarjota lapsille ihanan Joulun.     Moni on lomautettu tai joutunut työttömäksi juuri Joulun alla. Ei niissä tunnelmissa ole varmasti Joulumieli kovin korkealla. Mutta Joulu tulee sittenkin. Joulu tulee jokaiseen kotiin, olivatpa ulkonaiset puitteet millaiset tahansa. Joulussa on kuitenkin kysymys suuremmista asioista. Suuremmista kuin se, miten kalliita lahjoja on varaa hankkia tai miten runsas on joulupöytä.

 Ja lapsikin on  iloinen niin pienestä kuitenkin. Siitä, että koko perhe on yhdessä ja saa viettää Joulua, saa nauttia Joulun herkuista, voi yhdessä pelata pelejä, avata lahjoja, olla lomalla.  Ei ole kiire minnekään, saa rauhassa leikkiä ja olla. Se on juhlaa!

Tänä Adventtina olen itsekin ERITYISESTI kokenut miten ihanaa on yhdessä koko perheellä virittäytyä Joulun tunnelmaan, pipareita ja torttuja paistellen, joulukortteja tehden, kotia koristellen. Yhdessä tekeminen on se tärkeä asia. Kun yhdessä jännitetään, suunnitellaan ja puuhataan. Lapset tulleet niin taitaviksi piparin paistajiksi että ihan hämmästyin. Ja torttujakin opettivat äidin tekemään uudella tavalla.

Paras lahja sen raittiin joulun jälkeen lapselle on AIKA. Sitä lapset eniten vanhemmilta kaipaavat ja siitä juuri jää ne lapsuuden parhaat joulumuistot. Kun oltiin kaikki yhdessä.

Oman lapsuuden kultaisia joulumuistoja: Aattona tehtiin joulukierros ja vietiin lahjat naapureille ja tutuille. Jotakin pikku herkkua saatiin kyläpaikoissa. Kuusi kannettiin sisälle ja koristeltiin. Iltapäivällä mentiin joulukirkkoon ja sytytettiin haudoille kynttilät. Käytiin aattosaunassa ja syötiin herkullinen jouluateria. Sitten odotettiin pukkia, joka toi yllätyksiä tullessaan.  

 Samankaltaisia perinteitä tahdon jatkaa omassa perheessäni. Jouluaaton hartaus on se meidän joulukirkko. Saunassa ja avannossa myös mukava käydä.  Hirsimökissämme on niin tunnelmallista valoineen ja koristeineen. Jouluaterian jälkeen on se jännittävin hetki kun lahjat saa avata. Lasten innostusta pakettien äärellä on aina yhtä mukava katsoa. Ja itsekin kiva näperrellä auki pikkupaketteja. Tänä jouluna koirakin mukana tässä ilossa. Saapa nähdä mikä show on tiedossa vilkkaan irlanninsetterimme kanssa.

Siispä vain kaksi yötä Jouluun. Sitten on odotus täyttynyt. Mutta vielä saa nauttia tästä ihanasta valmisteluajasta.

Jeesus siunaa Joulumme. Varjele kotejamme ja erityisesti kaikkia lapsia. Anna meille todellinen juhlan tuntu ja Jouluilo!

 

 

15.11 Korvapuusteja

Lapset on kovasti innostuneet leipomisesta. Ajateltiinkin, että voitais ruveta aina sunnuntai-iltaisin leipomaan. Tänään teimme korvapuusteja ja että niistä tulikin hyviä. Lenni teki oikein pullapitkon. Mukavaa kun lapset on jo niin isoja että osaa tehdä kaikenlaista. Seuraavaksi tehdäänkin varmaan pipareita. Onhan kohta jo 1. adventti. Leipomisessa ihanaa on myös hyvät tuoksut. On se kiva iskänkin tulla illalla töistä pullantuoksuiseen kotiin.

31.8 Suututtaa!

Kylläpä oli kurja uutinen tämän päivän paikallislehdessä: kyläkoulumme lakkautetaan tämän kouluvuoden jälkeen! Ei voi olla totta, oli ensimmäinen ajatus. Koulumme kohdalla lakkauttamisesta on puhuttu vuosikausia, ja viime kerralla saatiin armon aikaa 3 vuotta, mutta nyt sitten yhtäkkiä tällainen päätös! Ja vielä ennen kuin se kolme vuotta on kulunut. Kunnan päättäjät olivat keksineet oivan ratkaisun, säästetään vielä hetken 2 lakkautusuhan alla olevaa koulua lakkauttamalla ensin yksi, juuri tämä meidän ihana kyläkoulu. En väitä olevani asiantuntija näissä asioissa, mutta välillä miettii onko se ihan totta että ne säästöt ovat niin suuret että niiden uhalla kannattaa torpedoida kyläkoulujen lapsille tuoma myönteinen vaikutus. Ja tuleeko säästöjä edes oikeesti, kun lapset joudutaan kuljettamaan kauemmaksi kouluun.

Luulisi, että olisi jo ihan tarpeeksi tutkimustietoa siitä kuinka isot opetusryhmät lisäävät lasten levottomuutta, oppimisvaikeuksia ja mielenterveysongelmia. Mutta rahahan se aina ratkaisee. Ja jostakin syystä se raha otetaan usein niiltä heikoimmilta. Niiltä, jotka eivät vielä osaa puoliaan pitää.

Minä en tahdo vielä uskoa, että tämä on tässä! Niin paljon vastustusta tämä päätös herättää monissa muissakin vanhemmissa. Eiköhän nousta joukolla kapinaan! Onhan sentään kyse lastemme tulevaisuudesta. Ei peli ole vielä menetetty. Suuri osa päättäjistäkin vastusti tätä ratkaisua. Ja tämä oli vasta ennakkopäätös, ei lopullinen. Eli toivoani en vielä aio menettää.