pohdintoja elämästä

Rinnallakulkijana elämän loppumetreillä

Saattohoitohuone on kauniisti sisustettu. Aurinko paistaa ikkunoista sisään ja valaisee tilan, jossa on kodinomainen kalustus. Verhot ovat kauniit, nurkassa on nojatuoli. Seinältä silmiini osuu oksalla istuvat linnut, jotka kuvataiteen opiskelijat ovat tehneet. Tuntuu kuin olisin pyhässä paikassa. Kiire on jäänyt taakse. On vain tämä hetki. Istun saattohoitopotilaan vuoteen vieressä ja hän tarttuu käteeni. Katson häntä lempeästi ja kysyn: pelottaako sinua jokin?

Elämän päättyessä ihminen pohtii usein eksistentiaalisia eli ns. perimmäisiä kysymyksiä. Miksi elämäni loppuu nyt? Mikä oli elämäni tarkoitus? Onko sairaus rangaistus synneistäni? Minne joudun kuoleman jälkeen? Tutkimuksissa on todettu hengellisen vakaumuksen vähentävän kuolevan pelkoja. Sielunhoitaja voi olla kuuntelija ja lohdun tuoja vaikeissa kysymyksissä. Rinnalla kulkijalla ei tarvitse olla vastauksia kipeisiin kysymyksiin. Kuunteleminen ja läsnäolo riittää. Joskus hengelliset kysymykset aktivoituvat ihmiselle ensimmäistä kertaa elämässä vasta kuoleman lähestyessä. Silloin on tärkeää, että saa keskustella vaikkapa sairaalapapin tai kirkon työntekijän kanssa. Kuolevan vakaumuksen kunnioittaminen ja huomioiminen on tärkeä periaate saattohoidossa.

Jokainen suhtautuu kuolemaansa omalla ainutlaatuisella tavallaan riippuen persoonallisuudesta, eletystä elämästä sekä sen hetkisestä elämäntilanteesta. Joku torjuu ajatuksen kuolemasta viimeiseen saakka ja pyytää rukoilemaan parantumista. Joku toinen puhuu avoimesti sairaudestaan, eletystä elämästään, taivaskaipuustaan tai hautajaisistaan. Jotta ihminen voi kuolla levollisesti, hänen täytyy saada surra elämän loppumista, tehdä tilinpäätöstä elämästään, hoitaa keskeneräiset asiat ja hyvästellä läheiset. Kuolevalle on myös tärkeää kokea, että hän voi jättää elämällään jonkunlaisen jäljen maailmaan.

Ihmisen tarpeet ovat elämän alussa ja lopussa hyvin samantapaiset: sylin ja kosketuksen tuoma turva ja lohtu, rakkaiden läheisyys, perustarpeista huolehtiminen, hyväksytyksi tuleminen. Kuolevan on tärkeää tietää ja kokea, että häntä hoidetaan arvokkaasti ja parhaalla mahdollisella tavalla loppuun asti. Pientenkin toiveiden kuuleminen ja toteuttaminen tuovat toivoa ja antavat lohtua.

Elämästä luopuminen ei ole aina helppoa ja on tärkeää saada myös kapinoida ja surra. Vaikeinta elämästä luopuminen on niille, jotka kokevat elämäntehtävänsä jääneen kesken. Pienten lasten äidin tuska jälkeläisten selviämisestä tai omaishoitajan huoli läheisestä voivat aiheuttaa suurta ahdistusta, josta on tärkeää saada puhua jonkun kanssa.

Olen usein nähnyt, kuinka ihminen on löytänyt uskon Jumalaan kuolinvuoteellaan. Silloin pelon sijaan on tullut rauha sekä odotus rakkaiden näkemisestä taivaan kodissa. Toisaalta vahvakin usko voi viime metreillä horjua ja tarvitaan vahvistusta ja rohkaisua siitä, että armo riittää. Sen vakuuttaminen, että kuoleva voi turvallisesti heittäytyä Korkeimpiin käsiin jotka kantavat, antaa kuolevalle levollisen olon. Pelko muuttuu toivoksi: pian tuskat ja kivut ovat poissa ja saan astua uuteen elämään.

”Ei minua pelota enää”, saattohoitopotilas vastaa. ”Näin viime yönä unta, jossa edesmennyt isäni tuli huoneeseen ja sanoi: Rakas tyttäreni, pian me tapaamme. Älä pelkää. Sinulle on taivaassa paikka valmistettu.”

pohdintoja elämästä

Lomatoiveita ja realismia

Lomaan sisältyy paljon odotuksia ja toiveita. Moni on varannut matkan tai suunnitellut lomaohjelman hyvissä ajoin etukäteen. Jollakin voi olla lista kotitöistä jotka pitäisi ehtiä lomalla tehdä. Myönnän että itsellänikin on olemassa tuollainen lista ikkunanpesuineen ja kaappien järjestämisineen. En kuitenkaan aio siitä paineita liikaa ottaa koska tiedän että lomastakin on mahdollista saada aikaan stressi. Sitä en tahdo itselleni aiheuttaa.

Kun arki useimmilla on kiivasta ja tiukasti aikataulutettua, olisi hyvä lomalla osata relata, irrottautua kellon orjuudesta ja opetella olemaan joitakin päiviä ilman mitään suunnitelmia. Lomalla on hyvää aikaa pysähtyä kuulostelemaan itseään ja tuntemuksiaan. Mitä minulle kuuluu? Miten minä voin? Mitä juuri nyt kaipaan? Mistä saan voimaa? Mikä tuo iloa? Onko jotakin joka huolettaa? Voinko tehdä huolilleni jotakin?

Omien tuntemusten kuulostelu on tärkeää. Sitä voi kutsua monella nimellä. Monesti puhutaan hyväksyvästä läsnäolosta tai itsemyötätunnosta. Olennaista on, että uskaltaa olla ja tuntea juuri niitä tunteita joita parhaillaan tuntee. Tunteita ei pidä pelätä. Niiden viestejä on hyvä kuulla. Monesti me arvotamme tunteita hyviksi ja huonoiksi, yrittäen välttää huonoksi mieltämiämme tunteita kuten vihaa tai ahdistusta. Olisi hyvä ajatella että kaikki tunteet ovat hyväksyttyjä ja sallittuja. Joskus ahdistaa, ärsyttää tai turhauttaa, eikä se ole vaarallista. Kukaan ei voi tuntea koko ajan vain suurta onnea ja tyydytystä. Elämään kuuluu kaikki tunteet ja ne tekevät elämän rikkaaksi ja mielekkääksi.

Myös kehoaan on hyvä oppia kuulostelemaan. Kolottaako jostakin, onko hartiat kireät, jumittaako niska? Tekisikö hieronta tai jalkahoito hyvää? Voisinko ottaa lomalla enemmän aikaa venyttelylle ja rentoutumiselle? Itsestään huolehtimiseen kuuluu myös huolenpito kehosta. Monesti kehomme viestit kertovat meille kokonaisvaltaisesta hyvin- tai pahoinvoinnistamme. Levollisen mielen saavuttamiseen auttaa usein kehon rauhoittaminen ja riittävä lepo.

Lepoon liittyen voin todeta etten ole aamuihminen ja arjessa aikaiset aamuherätykset ovat minulle vaikeita. Siksi lomallani nautin hitaista aamuista ja verkkaisesta aamupalasta puutarhassa. Ei ole kiire minnekään. Voi rauhassa hörppiä aamukahvia kuulostellen lintujen laulua ja tuulen suhinaa pihapuissa. Jollekin toiselle parasta lomassa voi olla vaikka aikainen aamulenkki metsäpolulla tai pulahdus vilpoisaan veteen kotilaiturilta. Näistäkin on kokemusta.

Olen elämyshakuinen ja nopeasti innostuva. Sytyn ex tempore -jutuista ja olen valmis seikkailuihin. Janoan nähdä uusia paikkoja ja kokea uusia elämyksiä. Matkustaminen on intohimoni vaikka nykyisessä elämäntilanteessani siihen ei ole niin paljon mahdollisuuksia kuin tahtoisin. Olen kuitenkin sitä mieltä ettei aina tarvitse lähteä kauas kokeakseen jotakin ainutlaatuista. Suomen luonto on ainutlaatuinen koko maailman mittakaavassa. Ajattelen että kesällä on parasta olla koto-Suomessa koska Suomen kesä on niin kaunis. Loppusyksyn pimeydessä ja ankeudessa sen sijaan kaipaan valoa ja lämpöä jota kotimaa ei tarjoa.

Lomalla on enemmän aikaa olla läheisten kanssa. Silloin voi paljastua kipeitäkin asioita esimerkiksi parisuhteesta. Sanotaankin että loma tai matka paljastaa parisuhteen tilan. Riitoja voi tulla jos toiveet ja odotukset eivät lomalla kohtaa. On luonnollista että pitkän työputken jälkeen väsymys voi tehdä äreäksi eikä kykene heti asettumaan lomalle. Toisella voi olla heti kovat menohalut ja toinen tahtoisi vain nukkua univajeensa pois.

Tarvitaan ymmärrystä ja kompromisseja puolin ja toisin jotta molemmat voisivat kokea loman antoisaksi ja virkistäväksi. Lapsiperheessä on lomalla omat haasteensa ja muistan senkin ajan kun loppulomasta odotin että pääsen töihin lepäämään. 😊 Aika aikaansa kutakin.

Facebook on tuonut lomaankin oman säväyksensä. Toiset ottavat siitäkin lomaa, toiset taas lataavat joka hetkestä kuvia toisten ihmeteltäväksi. Jos oma elämäntilanne on vaikea tai ristiriitainen voivat toisten onnelliset parisuhde- tai matkapäivitykset ärsyttää ja tehdä kateelliseksikin.

Jos on kovin someriippuvainen, kannattaa lomalla jättää virtuaalimaailma vähemmälle ja keskittyä reality elämään ja kohtaamisiin. Hyvä on aina muistaa, että naamakirjaan tulee laitettua tarkoin valikoituja otoksia elämästä. Kukaan ei tiedä kaikkia puolia toisen elämästä ja siksi sitä on turha kadehtia. Vertailemisen sijaan kannattaa keskittyä asioihin mistä itse voi olla kiitollinen ja miten voisi tehdä lomastaan oman näköisen. Tähän ikään eläneenä voin todeta että oman elämänsä laatuun ja hyvinvointiinsa voi suuresti vaikuttaa. Maailmassa on aina niitä joilla on enemmän varallisuutta tai mahdollisuuksia elämässä mutta toisaalta moni maailman köyhissä maissa elävä voi kokea suurempaa tyytyväisyyttä elämäänsä kuin rikas. Elämänlaatua ei voi mitata vain materialistisilla arvoilla.

Opettele kiittämään joka päivä. Se on onnellisen elämän salaisuus. Toinen yhtä tärkeä on tämä: uskalla rakastaa ja antautua rakastettavaksi. Rakkaus antaa elämälle tarkoituksen. Olemme luodut ja kutsutut rakastamaan, koska Jumala, Luojamme on rakkaus.

Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon. (1. Joh. 4)

luonto · pohdintoja elämästä

Suvi siunausta tulvillaan

Kesä tuli tänä vuonna aikaisin. Lupiinit jo kukkivat ja kohta varmaan saadaan mansikoita vaikka on vasta kesäkuun alku. On ollut ihanaa nauttia toukokuisesta lämmöstä vaikkei loma vielä olekaan. Viime kesä oli niin viileä että lämpö on tullut todella tarpeeseen. Ei tarvitse koko ajan odottaa että milloin se kesä tule, vaan saa nauttia ja iloita jo nyt ennen lomaa lämpimistä päivistä. Suvivirren sanoitus  osuu niin kohdalleen, vaikka ateisteilla onkin tarve riisua siitä kaikki hengellinen sisältö pois. Minä uskon että Jumala on luonut maailman ja ihmisen ja pitää myös luomakunnastaan huolta.

618A5E0B-2DE1-4359-AC4B-C440E9BCFF17

Alkukesällä olen kävellyt paljon luonnossa ja veden äärellä. Se on minulle mindfullnesia parhaimmillaan. Lintujen laulua kuunnellessa murheet unohtuvat ja huolet lentävät pois. Mieli täyttyy kiitollisuudella siitä että saa elää! Hetkeen tarttuminen on tärkeää. Se, että osaa olla läsnä juuri siinä hetkessä ja paikassa  missä kulloinkin on, eikä mieli harhaile menneessä tai tulevassa. Tähän tähtäävät myös tietoisen läsnäolon harjoitukset. Nykyihmisen on niin vaikeaa pysähtyä hektisen menon keskellä, että sitäkin täytyy jo opettaa erilaisin harjoituksin.

EF5ECA66-EC3B-4602-811E-B4612CA4F769

Voiko olla ihanampaa kuin istua lämpöisellä kalliolla ja kuunnella laineiden liplatusta? Siinä on jotakin hurjan terapeuttista. Parempaa on vielä jos voi liottaa varpaitaan vilpoisassa vedessä. On ihanaa tuntea iholla lämpimien auringonsäteiden hellä hyväily.

4A01FB47-590E-4201-A06D-A7E3A737F0F4

Moni jolla ei ole varaa matkustaa lomallaan,  kadehtii toisten ulkomaanmatkoja. Ihan suotta.  Luonnossa liikkuminen ei maksa mitään. Minusta kesällä on ihan parasta olla kauniissa koto-Suomessa. On ylellisyyttä meille maalla asuville saada elää näin huikean hienossa ympäristössä. Ymmärrämmekö miten rikkaita olemme kun saamme nauttia puhtaasta luonnosta? Monet matkustavat kaukaa maan ääristä kokeakseen sen mikä meille on jokapäiväistä.

E9CA38DC-21CA-48EB-B1A2-15DA0E823DFB

Luonnossa liikkuminen tekee hyvää sekä mielelle että keholle. Uskon että ihminen on tarkoitettu elämään ja liikkumaan luonnossa. Loihan Jumala ihmisen kauniiseen paratiisiin. Moni hakeutuu luontoon luonnostaan esimerkiksi silloin kun on stressaantunut tai käy läpi rankkoja vaiheita elämässään. Luonto hoitaa lempeästi kulkijaa. Sade huuhtelee kyyneleet kasvoilta. Luonnossa mieli kirkastuu ja voi löytää uusia oivalluksia ja ideoita. Toivo voi astua elämään uudella tavalla kun pysähtyy kuuntelemaan Jumalan puhetta luonnossa ja luonnon kautta.

504E2E87-15DA-4875-B58B-DDCD545758A9

Minä kohtaankin luonnossa Luojani. Rukous nousee luonnon helmassa luontevasti huuliltani, erityisesti kiitos ja ylistys kaikesta hyvästä ja kauniista mistä saan nauttia. Elämä on suuri lahja josta on syytä kiittää joka päivä. Kauniiden kukkien ja pensaiden katseleminen kotipihassakin tekee mielen iloiseksi. Kauneus voimaannuttaa.

13F17D6D-8C70-4D74-8E30-8D3AE9C5B440

Olen monesti miettinyt miten ihmeellinen paikka mahtaakaan olla taivas. Kun jo maanpäällä saamme elää näin ihanassa luonnon paratiisissa, mitä ihmeellisyyksiä voikaan olla taivaassa. Kerran sen saamme nähdä, kunhan ensin osaamme nauttia näistä rikkauksista, joita Jumala iloksemme suonut.

78C7F323-54BE-4C10-8EE8-5830EC340C92

Ylistä Herraa, minun sieluni! Herra, minun Jumalani, miten suuri ja mahtava sinä olet! Sinun vaatteenasi on kirkkaus ja kunnia, valo ympäröi sinut kuin viitta. Sinä olet levittänyt taivaan kuin telttakankaan ja tehnyt salisi ylisten vetten keskelle. Sinä otat pilvet vaunuiksesi ja kuljet tuulten siivillä. Sinä perustit maan lujasti paikoilleen. Vuorten rinteille sinä puhkaisit lähteet, vedet juoksevat puroina ja virtaavat laaksoissa. Ne juottavat kaikki maan eläimet, villiaasikin saa sammuttaa janonsa. Niiden äärellä asuvat taivaan linnut ja visertävät lehvissä vesien partailla.

Sinä juotat vuoret korkeuksien vesillä, ja maa kantaa sinun töittesi hedelmää. Sinä kasvatat ruohon karjaa varten ja maan kasvit ihmisen viljeltäviksi, että hän saisi leipänsä maasta. Sinä kasvatat viinin ihmisen iloksi,öljyn hänen kasvojansa kaunistamaan ja leivän hänen ruumiinsa voimaksi.

Lukemattomat ovat tekosi, Herra. Miten viisaasti olet ne tehnyt! Koko maa on täynnä sinun luotujasi. (Psalmista 104)

ihmissuhteet · pohdintoja elämästä · rakkaus

Anteeksianto vapauttaa

Onko sinun helppoa pyytää anteeksi jos olet loukannut läheistäsi? Opetettiinko sinulle lapsena, että jos loukkaa toista sanoin tai teoin, pitää pyytää anteeksi? Anteeksianto on tärkeä asia ihmissuhteissa. Jos pariskunta on tottunut pyytämään ja antamaan toinen toisilleen anteeksi riidan jälkeen, heidän vuorovaikutuksensa toimii varmasti muutenkin. Sen sijaan anteeksiantamattomuus tai -pyytämättömyys näkyy parisuhteen dynamiikassa monin tavoin.

Raamatussakin puhutaan paljon anteeksiannosta. Koko kristinusko perustuu sovitukseen. Jeesus on kärsinyt syntien rangaistuksen puolestamme jotta Jumala voisi armahtaa meidät. Joka pyhä jumalanpalveluksessa seurakunta saa pyytää syntejä anteeksi synnintunnustuksessa ja papin lausumien synninpäästön sanojen kautta Jumalan anteeksianto tulee konkreettiseksi. Jos jokin asia tuntuu siitä huolimatta painavan mieltä eikä siitä pääse eroon, on mahdollista käydä henkilökohtaisesti ripittäytymässä papin luona. Ripissä pappi julistaa synninpäästön henkilökohtaisesti ja se on Jumalan anteeksiantamus. Pappi ei saa paljastaa kenellekään ripissä kuulemaansa, ei edes oikeusistunnossa jos niin jostain syystä vaadittaisiin. Rippisalaisuus on ehdoton.

Anteeksiantamisessa tapahtuu jotakin ihmeellistä. Se vapauttaa niin anteeksipyytäjän kuin anteeksiantajan. Olen sen monta kertaa läheisissä ihmissuhteissa kokenut. Asia joka vaivasi tai loukkasi, lakkaa vaivaamasta, se ikään kuin otetaan pois. Se on käsitelty, sen voi unohtaa. Eikä asiaan tarvitse palata myöhemminkään.

Olen myös kokenut mitä merkitsee kun anteeksi ei pyydetä. Asiat vain lakaistaan maton alle ja seuraavassa riidassa ne kaivetaan jälleen esille kaikessa raadollisuudessaan. Tällaisessa ihmissuhteessa eläminen on raskasta. Kaikki loukkaukset kulkevat mukana ja vähitellen katkeroittavat ja syövät suhdetta. Jatkuva syyllisyys ja huono omatunto ovat ikäviä matkakumppaneita.

Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella pyytämään anteeksi. Joillakin vanhoilla aviopareilla on iltaisin tapana hyvänyön toivotuksen yhteydessä pyytää vielä anteeksi jos on sinä päivänä jotenkin toista loukannut. Rakkauteen kuuluu halu antaa ja pyytää anteeksi. Anteeksiantoon oppineen parin ei tarvitse pelätä erimielisyyksiä eikä riitojakaan kun tietää että sovinto on mahdollinen saavuttaa. Papin kysymys aviopareille: tahdotko rakastaa tarkoittaa usein pidemmässä juoksussa paremminkin: tahdotko antaa anteeksi. Niin kauan kuin tahtoa on, on toivoa.

”Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.” (Jes.1:18)

pohdintoja elämästä

Erityisherkkyyttä ja elämän pieniä iloja

Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että onnellisessa elämässä on kyse siitä että osaa nauttia arjen pienistä asioista. Minua on parin viikon ajan suuresti ilahduttanut pihalleni ilmestynyt lintulauta, jonka läheiseni minulle (lue linnuille) omin käsin teki. Vaikka talvi taittuukin kohta, saan vielä hetken seurata ruokailemaan tulevia lintuja.

En arvannut miten paljon iloa voi tuottaa aamusta alkaen tiaisten ja muiden pikkulintujen tarkkailu lintulaudalla. Eräänä aamuna oli hauska seurata kun ”apajille” pyrki oravakin. Ei sentään kiivennyt vielä lintumökkiin vaan tyytyi maassa oleviin siemeniin. Luonnosta ja eläimistä voi saada paljon iloa. Lintujen tarkkaileminen voi toimia loistavasti myös stressin hallinnan keinona. Kun keskittyy katselemaan lintujen puuhia, voi hetkellisesti päästää irti stressaavista ajatuksista ja elää hetkessä. Tämä on mindfullnessia eli tietoista läsnäoloa yksinkertaisimmillaan. Kykyä keskittyä sataprosenttisesti käsillä olevaan hetkeen ja kiinnittää kaiken huomionsa siihen ja tuntemuksiin joita se itsessä herättää.

Olen huomannut miten sosiaalisen median seuraamisen vähentäminen on vaikuttanut myönteisesti mielialaani ja jaksamiseeni. Kun mieleeni tuleva informaatiotulva on vähentynyt, olen ollut levollisempi ja kyennyt keskittymään paremmin siihen mitä ympärilläni tapahtuu sekä olemaan ja elämään läsnä hetkessä. En jää mistään paitsi vaikken ole koko ajan tietoinen maailman tapahtumista, tuoreimmista uutisista tai ihmisten naamakirjapäivityksistä.

Uskon että on paljon kaltaisiani ihmisiä (jotkut kutsuvat heitä erityisherkiksi) joita liiallinen informaatiotulva ja aistimusmäärä uuvuttaa ja stressaa. Ihmisiä, jotka tarvitsevat muita enemmän hiljaisuutta, lepoa sekä aistimusten rajaamista. Olen huomannut että paras tapa viettää vapaapäivää on sellainen että teen aikataulustani väljän enkä suunnittele päivään liian paljon menoja tai tapahtumia. Vapaapäivässä pitää olla myös levollisia hetkiä (vaikka päiväunet) eikä liikaa sosiaalisia tapahtumia tai kontakteja. Jos lataan päiväni täyteen tapahtumia tai ihmisten kohtaamisia, ne ennemminkin uuvuttavat kuin voimaannuttavat minua.

Luulen, että moni uupuu ja voi huonosti koska täyttää elämänsä liiallisella informaatiotulvalla tai yrittää ”ahmia” elämää ja kokemuksia. Ihmisen vastaanotto- ja ”sulatuskyky” on rajallinen. Elämysähky väsyttää. Kiireisen työelämän vastapainoksi pitäisi vapaalla osata nollata päänsä ja olla välillä tekemättä yhtään mitään. Aivot ja mieli tarvitsevat myös lepoa ja joutenoloa.

Toinen vaara on, että elämä jää elämättä koska on niin kiire somettaa tai selailla toisten päivityksiä facebookissa. Facebook on oiva tapa pitää yllä yhteyksiä kauempanakin oleviin ystäviin, mutta siitä voi tulla myös todellisen elämän korvike, joka ei enää voimaannutakaan vaan voi aiheuttaa kateutta ja jopa mielialan laskua. Vapaa-ajalla kävely metsässä olisi monelle paljon voimaannuttavampaa kuin virtuaalitodellisuudessa leijailu. Virtuaalitodellisuus (jonne ladataan yleensä ne parhaat kokemukset ja kuvat) passivoi sekä synnyttää vääriä mielikuvia mm. toisten onnellisemmasta elämästä eikä ihminen huomaakaan miten rikasta oma elämä on. Vääristynyt kuva toisten mukavammasta elämästä voi estää nauttimasta omasta ainutlaatuisesta elämästään ja sen mahdollisuuksista.

Itsetuntemuksen lisääntyminen opettaa huomaamaan mitkä asiat elämässä uuvuttavat ja mitkä voimaannuttavat. Elämässämme on paljon asioita joihin voimme vaikuttaa jotta voimme paremmin. Säännöllinen elämänrytmi, riittävä uni, terveellinen ruoka, liikunta ja sosiaaliset kontaktit pitävät meidät psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti terveinä sekä hyvinvoivina. On hyvä pohtia millä mieltämme ja aistejamme ruokimme. Itselleni hengellisen elämän hoito on tärkeä voimavara elämässä. Rukous- ja hiljentymishetket synnyttävät iloa ja kiitollisuutta sekä antavat luottamusta siihen että elämä ja Jumala kantaa.

Hiljaisen viikon haaste: Otapa aikaa ja tutkiskele elämääsi, sen kuormittavia ja voimaannuttavia asioita. Ovatko ne tasapainossa vai onko kuormitusta liikaa? Mihin asioihin voit vaikuttaa? Mistä stressaavista asioista voisit kenties luopua voidaksesi paremmin? Mitä voisit tehdä että voisit olla elämässäsi tyytyväisempi ja levollisempi? Mistä kaikesta voit olla tänäänkin kiitollinen?

ihmissuhteet · luonto · perhe · pohdintoja elämästä · rakkaus

Elämän tarkoituksen äärellä

Työssäni kuulen paljon ihmisten elämäntarinoita ja monenlaisia elämänkohtaloita. Etenkin elämän loppupuoliskolla ihmisellä on suuri tarve katsella elämäänsä taaksepäin ja saada se jollakin tavalla valmiiksi. Jotta ihminen voisi integroida oman elämänsä tapahtumat kokonaisuudeksi nimeltään ”minun elämäni”, saattaa hän joutua tekemään psyykkistä työtä ja käsittelemään mm. kipeät menetykset jotta voisi hyväksyä ne osaksi elämäänsä.

Myös vakavasti sairastunut pohtii: miten ja mihin elämäni on mennyt? Kuinka olen aikani käyttänyt? Elämä ei ehkä sujunutkaan sillä tavalla kuin parikymppisenä toivoi sen menevän. Nuorena tehdyt elämänvalinnat saattoivat osoittautua pitkässä juoksussa huonoiksi ja kestämättömiksi. Tai elämään tuli niin isoja kriisejä ja pettymyksiä joita on vaikea edelleen hyväksyä.

Jokainen ihminen suhtautuu yksilöllisesti elämän kriiseihin, sairauteen tai vanhenemiseen. On niitä jotka ovat kiitollisia että saivat elää rikkaan elämän ja että uskalsivat kuunnella sisintään ja elää rohkeasti unelmiaan toteuttaen. He eivät sure elämästä luopumista vaan ymmärtävät että heidän aikansa on lähteä. Olen kohdannut myös niitä jotka sairasvuoteella kuulostavat elämäänsä pettyneiltä ja katkeroituneilta. He kokevat että elämä on loppumassa kesken ja heillä on paljon ns. elämätöntä elämää. Viimeksi mainitut ihmiset ovat saattaneet elää elämäänsä turvallisuushakuisesti peläten riskinottoa, eivät ole ehkä uskaltaneet heittäytyä elämän mahdollisuuksiin vaan kokevat joutuneensa luopumaan unelmistaan erilaisista syistä. Joku uhrasi elämänsä lapsilleen tai aviopuolisolleen ja tuli katkeraksi kun ei saanutkaan uhrauksistaan kiitosta heiltä.

Miten sinä eläisit jos tietäisit elämäsi päättyvän vaikkapa kymmenen vuoden päästä? Mitä asioita näkisit tärkeäksi elämässäsi? Mihin asioihin keskittyisit? Mitkä asiat jättäisit vähemmälle? Mikä loppujen lopuksi on elämässä tärkeää? Näitä kysymyksiä olisi hyvä pohtia aika ajoin. Tehdä ikään kuin päivitystä elämästään.

Minä väitän että mielenrauha ja levollisuus ovat asioita, joita kannattaa elämässään tavoitella. Levollisuus on olotila, jossa on läsnä käsillä olevassa hetkessä. Usein elämme menneessä tai tulevassa emmekä ole läsnä tässä hetkessä.

Mitkä asiat tuovat sinulle mielenrauhaa ja onnellisuutta? Suosi niitä. Kartta levottomuutta aiheuttavia asioita siinä määrin kuin voit. Stressi lisää sairastumisen mahdollisuutta ja siksi on tärkeää oppia rentoutumaan. Mielenrauhaa ei tuo vertailu toisiin tai kilpailu toisten kanssa siitä kenen elämä näyttää menestyksekkäämmältä. Iloitse ja kiitä niistä asioista, jotka ovat elämässäsi hyvin. Kiitollisuus lisää henkistä hyvinvointiasi.

Elämän onni on pienissä hetkissä jotka tuovat iloa ja kiitollisuutta. Hetkissä jolloin saat rakastaa ja koet olevasi rakastettu. Rakkauden tuhlaaminen ei koskaan harmita. Se mitä ihmiset eniten kuolinvuoteellaan surevat on, miksi eivät panostaneet enemmän yhteiseen aikaan rakkaidensa kanssa. Meillä on vielä mahdollisuus. Tartutaan siihen!

Tuhlaa rakkautta, iloitse ja tartu hetkeen! Elämä on nyt! Jokainen hetki on lahja. Älä murehdi ja pelkää tulevaisuutta. Asioilla on tapana järjestyä. Olet Korkeimman suojassa. Sinusta pidetään huolta.

luonto · pohdintoja elämästä · rakkaus

Rakkauden varassa

Pelko johtaa huolestuneisuuteen ja murehtimiseen. Rakkaus levolliseen luottamukseen” Tommy Hellsten

Rakkaudesta puhutaan, kirjoitetaan ja lauletaan enemmän kuin mistään muusta aiheesta. Mutta mitä rakkaus syvimmillään on? Millainen on se rakkaus joka vie pois pelon ja antaa luottamuksen kuten Tommy Hellsten kirjoittaa? Kenen rakkautta se on? Ihmisen vai Jumalan?

1. Johanneksen kirjeessä sanotaan rakkaudesta näin: ”Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.”

Ajatuskulku on hieman samankaltainen kuin Tommylla. Jos kerran Jumala (maailmankaikkeuden alkulähde) on rakkaus, niin silloin kaiken rakkauden täytyy olla lähtöisin hänestä. Jumalan rakkaus on itsensä uhraavaa epäitsekästä agaperakkautta. Eros-rakkaus taas on romanttista rakkautta, jota iskelmät ja elokuvat ovat tulvillaan. Sitten on vielä filia-rakkaus joka on ystävien välistä rakkautta tai kiintymystä (storge). Kaiken rakkauden alkulähde on Jumala.

Elämän alusta saakka tarvitsemme rakkautta. Ilman vanhemman rakkautta lapsen psyyke ei kehity terveellä tavalla. Rakkaus on elämämme kasvupohja ja perusta. Kokemus rakkaudellisesta sylistä saa meidät aikuisena kaipaamaan kumppania, jonka sylistä löytäisimme turvapaikan. Elämän syvimpiä tragedioita on menettää rakkaansa tai elää elämänsä koskaan löytämättä rakkautta. Ihminen on luotu yhteyteen niin Luojansa kuin toisen ihmisen kanssa.

Median tai iltapäivälehtien antama kuva rakkaudesta on kaukana siitä mitä rakkaus syvimmillään ja kauneimmillaan on. Rakkaus on enenmän kuin seksi. Seksuaalisuus on yksi tapa ilmentää rakkautta, mutta jää hyvin pinnalliseksi ilman sielujen yhteyttä. Rakkaudessa ei ole kysymys siitä mitä minä voin saada vaan mitä voin antaa. Todellinen rakkaus näkyy teoissa eikä vain sanoissa. Se, joka rakastaa on valmis uhrautumaan rakkautensa ja rakkaansa tähden. Rakastava ei etsi vain itselleen tyydytystä ja nautintoa vaan tahtoo kaikin tavoin tehdä toisen onnelliseksi.

Kun saa kokea Jumalan hyväksyvää ja armahtavaa rakkautta, elämään tulee perusturva ja luottamus. Rakkauden ympäröimänä kokee niin syvää iloa ja levollisuutta elämästään että uskaltaa heittäytyä rakkauden antajan varaan täysillä. Sydämessään tietää ettei mikään voima voi olla rakkautta suurempi. Rakkauden ilmapiirissä sulaa pois pelko, häpeä ja epäluottamus. Se on valtavan vapauttava kokemus. Saa olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin on.

Rakkaudessa voi löytää levon sielulleen. Kun löytää kumppanin jonka rakkaudessa voi levätä, se on parhaimmillaan valtavan eheyttävä kokemus. Rakkaus on ainoa joka voi parantaa sielun haavoja. Kun kaksi ihmistä uskaltaa paljastaa haavansa toisilleen, molemmat voivat parantua.

Rakkauteen heittäytyminen vaatii rohkeutta. Tämä koskee niin läheistä ihmissuhdetta kuin Jumalasuhdetta. Monet pelkäävät antautua kokonaan ja jäävät vaille syvintä tyydytystä ja sitä yltäkylläistä elämää jonka Jumala on tarkoittanut omilleen. Älä pelkää hypätä iankaikkisen rakkauden varaan, sillä sen kannattelemana kestät kaikki tämän elämän myrskyt ja hyökyaallot.

Niin pysyvät nämä kolme:usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. ” (1. Kor.13:13)

ihmissuhteet · lapset · luonto · pohdintoja elämästä · rakkaus

Valosta voimaa

Jos tähän aikaan vuodesta katselee facebookpäivityksiäni ovat ne lähes samankaltaisia vuodesta toiseen. Hiihtoa, luistelua ja ulkoilua upeista talvisista maisemista nauttien. Ylläoleva kuva on Punkaharjulta Kruununpuiston rannasta jossa hiihtelin viikko sitten.

Kruunupuiston rannassa on viehättävä Inkeritalon vohvelikahvila jossa voi käydä herkuttelemassa hiihdon tai luistelun lomassa.

Pitkä kaamos on taittunut ja valo voimaannuttaa jälleen. Joka vuosi se tuntuu yhtä ihanalta. Auringonsäteet kutsuvat ulos liikkumaan. Aurinko lämmittää ihanasti kasvoja.

Jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät puolensa. Osaisiko sitä niin arvostaakaan kevään valoa jos ei sitä edeltäisi pitkä valoton aika? ”Kaikella on aikansa joka asialla taivaan kannen alla”, sanotaan Saarnaajan kirjassa. Tässä on syvä viisaus. Elämässäkin tulee erilaisia vaiheita. Jokaisella hetkellä on tarkoitus ja tehtävä.

On tärkeää oppia elämään hetkessä. Jos koko ajan odottaa tulevia parempia aikoja, voi käsillä oleva hetki jäädä elämättä. Moni on sairastuttuaan sanonut kuinka ei aiemmin osannut arvostaa terveyttään. Pidämme monia asioita itsestäänselvyyksinä emmekä ymmärrä että milloin tahansa voimme ne menettää.

Tahdon olla kiitollinen tänään elämän ainutkertaisesta lahjasta ja sen monista mahdollisuuksista. Jokainen hetki on lahja.

ihmissuhteet · luonto · pohdintoja elämästä · rakkaus

Sinun hyvä elämäsi

Elämä on muuttunut entistä hektisemmäksi ja välillä sitä ihan havahtuu siihen miten nopeasti aika kuluu. Tämäkin syksy on mennyt vilauksessa ja tuntuu hullulta että jouluun on vain vähän yli kolme viikkoa. Monet sanovat ihan samaa: minne aika katoaa?

F399CC74-8824-4BF5-A997-AFD4FE417989.jpeg

Kun itse opiskelen työn ohessa, ei vapaa-ajan ongelmia ole. Teen ihmissuhdetyötä joten kaipaan rauhoittumista ja omaa aikaa vapaalla. Olen viime aikoina pohtinut temperamenttia ja rytmisyyttä. Olin nuorena pikajuoksija/pituushyppääjä ja näin ollen aika nopearytminen. Myös temperamentiltani olen nopeasti syttyvä ja hetkessä uusista asioista innostuva, joskus impulsiivinenkin.  Tämä on joskus näkynyt työelämässä niin että olen innostunut liian monesta asiasta samaan aikaan ja se on melkein uuvuttanut. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän koen tarvitsevani rauhoittumista ja levollista aikaa tekemättä mitään. En enää jaksa olla koko ajan menossa ja osallistumassa vapaallakaan. Nautin lempeistä verkkaisista koti-illoista läheisten kanssa. Nautin siitä että olen läsnä siellä missä kulloinkin olen enkä suunnittele jo seuraavaa hetkeä.

12946C78-E6A1-4272-A5D4-3BFF854D5E7A

Myös liikkumisen tapani on ajan myötä muuttunut. En enää innostu body pumpin rajusta temposta kuten 10 vuotta sitten. Se kipeyttää lihaksenikin. Mieluummin teen pilatestreenin, joka rauhoittaa mielen eikä aiheuta ylivireystilaa. Tuntuu hyvältä löytää oma rytminsä sekä mielenrauhan salaisuus.

72E08133-C95B-4F76-ABF5-BD026CC49568.jpeg

Terapiaopintojen myötä olen pysähtynyt enemmän itseni äärelle. Kuka minä olen? Mitä haluan? Mikä tekee minulle hyvää? Mikä ei sovi minulle? Liian pitkään elämässäni olin kuuntelematta kehoni ja mieleni viestejä siitä etten voinut hyvin. Onneksi minulla oli lopulta rohkeutta kuunnella itseäni ja irrottautua olosuhteista jotka rikkoivat minua sisäisesti.

Olen edelleen sitä mieltä että elämänlaatu voi parantua iän myötä. Itsetuntemuksen lisääntyminen tuo onnellisuutta kun voi elää omien arvojensa mukaan. Maailma on täynnä virikkeitä ja valinnan mahdollisuuksia. Kaikkea ei tarvitse eikä voi ehtiä yhden elämän aikana. Minulla on lupa elää omanlaistani elämää ja iloita siitä.

3D69D0CE-498A-449E-B40E-3EEB9E600B73.jpeg

Toivon että sinäkin pysähtyisit pohtimaan sitä miten oikeasti voit ja mitä sinulle kuuluu. Elätkö elämää jota tahdot vai ohjaudutko valinnoissasi ulkoapäin tai toisten tarpeista käsin? Parisuhteessakin on tärkeää uskaltaa olla näkyvä ja puhua toiveistaan ja tarpeistaan toiselle.  Koskaan ei ole liian myöhästä oppia kuuntelemaan itseään tai kertomaan tarpeistaan toiselle. Se ei ole itsekkyyttä vaan tervettä itsestään huolta pitämistä. Kun voit itse hyvin eläen itsellesi sopivassa rytmissä ja sinulle sopivien arvojen pohjalta, voit olla hyvä ystävä, kumppani, vanhempi jne. Sen sijaan jos elät itsesi hyläten ja vastoin omia arvojasi,  muutut katkeraksi ja negatiiviseksi. Silloin lähelläsi ei ole hyvä olla.

Jumala tahtoo sinulle hyvää. Hän tahtoo että rakastat itseäsi kuten lähimmäistäsi. Ole siis itsellesi hyvä, hellä ja armollinen. Näe itsesi kauniina ja arvokkaana. Niin Jumalakin tekee.

luonto · pohdintoja elämästä · rakkaus

Kun en ymmärrä kaikkea Iankaikkiset käsivarret kannattelevat

Maailma tuntuu monesti hyvin turvattomalta paikalta. Onnettomuudet, sairaudet tai menetykset voivat kohdata ketä tahansa milloin tahansa. Suru voi tulla elämään yllättäen, ja silloin tuntuu kuin koko elämä romahtaisi hetkessä. Matto vedetään jalkojen alta ja jää vain voimattomana maahan makaamaan kykenemättä käsittämään mitä on tapahtunut. Shokissa ja alkujärkytyksessä tulevaisuusperspektiivi katoaa eikä ihminen kykene ajattelemaan että jonakin päivänä valo loistaa jälleen ja elämä tuntuu mielekkäältä. Olen elämässäni kokenut surun tulevan elämään ennalta-arvaamatta niin monta kertaa että uskallan sanoa tietäväni miltä se tuntuu.

Kriisi horjuttaa ihmisen perusturvallisuutta sekä vakaumusta. Helposti horjuu myös usko hyvään Jumalaan. Miksi Jumala sallii pahan tai miksi Jumala ei varjellut? Nämä ovat normaaleja kysymyksiä joita ahdistunut ihminen huutaa Luojansa puoleen. Omasta kokemuksestani voin sanoa että uskoni hyvään Jumalaan on kuitenkin ollut se, mikä on lopulta kannatellut minua ja auttanut selviytymään raskaista vaiheista. Vaikka olen kapinoinut ja kiukunnut Jumalalle niin ilman Häntä en olisi selvinnyt vaan olisin ollut hukassa ja toivoton. Uskoni siihen että loppujen lopuksi minulla ei ole muuta turvaa kuin iankaikkiset käsivarret, on kannatellut vaikeina hetkinä. Myös kokemus yliluonnollisesta lohdutuksesta ja rauhasta joka ahdistukseeni on taivaasta vuodatettu on vahvistanut uskoani. Minulla on vahva tietoisuus ja kokemus siitä, että on olemassa toinen todellisuus tämän näkyvän lisäksi. Todellisuus, josta pieniä hippusia olen saanut kokea Jumalan yhteydessä. Moni sureva on kokenut miten ohut harso on ajallisen ja iankaikkisuuden välillä. Viimeksi näkyvimmin tästä on kirjoittanut ja puhunut Tommy Hellsten joka menetti vaimonsa äkillisesti kesällä.

Olen suostunut siihen etten minä pieni ihminen suuressa maailmankaikkeudessa ymmärrä kaikkea. Minun mielestäni asioiden olisi usein pitänyt mennä toisin mutta ehkä Jumalan iankaikkisuusnäkökulmasta niiden piti mennä juuri näin. Tämä oivallus ei ole syntynyt hetkessä vaan monien kipuilujen kautta.  Ilman uskoa Jumalaan en ylipäätään näkisi mitään mieltä tässä elämässä. Uskoni siihen ettei elämä lopu kuolemaan vaan jatkuu iankaikkisuudessa, antaa toivon ja merkityksen tälle kaikelle mitä tapahtuu. Jotkut ehkä kutsutaan aiemmin kotiin, toiset saavat vaeltaa täällä maanpäällä kauemmin. Jokainen päivä on lahja. Hyväksynkö juuri tämän ainutlaatuisen elämän joka minulle on annettu kaikkine kipuineen vai katkeroidunko, menetänkö toivoni? Uskonko että tällä kaikella voi Kaikkivaltiaan käsissä ja suunnitelmassa olla jokin mieli ja tarkoitus jota en tänään vielä käsitä? Uskonko että meillä jokaisella on täällä merkitys ja tehtävä jota varten olemme syntyneet?

Jumalan suuruus tulee ilmi siinä miten hän voi saada pahastakin aikaan hyvää. Vain Jumala voi kääntää vaikeat vaiheet ja kiroukset siunaukseksi. Miten paljon hyvää maailmassa saavatkaan aikaan lukemattomat ihmiset jotka ovat kokeneet raskaita vaiheita. Moni heistä on omasta kriisistä selvittyään ryhtynyt auttamaan toisia, löytänyt kärsimyksensä kautta elämäänsä merkityksen auttamalla toisia saman kokeneita. Näin kärsimykselle voi löytyä mielekkyys.

Omassa elämässäni näen tämän niin, että ilman suruja ja ahdistuksia en olisi se ihminen joka tänään olen. Olisin varmasti paljon pinnallisempi ja itsekkäämpi jos elämäni olisi ollut helpompaa. Tänään voin sanoa olevani jopa kiitollinen monista raskaista vaiheista sillä niiden kautta olen saanut löytää elämääni hengellisiä ja henkisiä aarteita, uutta syvyyttä ja iloa arjen pienistä asioista. Kun olen itse ahdistuksissani saanut kokea Jumalan kannattelua ja lohdutusta, haluan jakaa sitä muillekin. Olen löytänyt oman elämäntehtäväni sen kautta mitä olen kokenut. Yksi tehtäväni on sairaalapappina kulkea kärsivien ja surevien rinnalla tuoden toivoa ja valoa. Jos joku saa lohdutusta siitä että hetken aikaa kuljen hänen rinnallaan, se antaa minullekin toivoa.

Nykypäivänä hamutaan onnellisuutta. Moni on löytänyt onnellisuuden siitä, että saa olla lähimmäisenä toiselle vaikkapa vapaaehtoistyön kautta. Hyvän tekeminen ja jakaminen tuo onnellisuutta toisinkuin itsekäs materialistinen elämäntapa. Näin Jumala toimii maailmassa ihmisten kautta. Näin hän hoitaa ja lohduttaa särkyneitä. Suostutko sinä olemaan hänen lohdutuksensa kanavana tässä pimeässä maailmassa? Rakkaus ja toivo, jota olet itse saanut kokea voi olla nostamassa ja kannattelemassa niitä, jotka nyt ovat kriisissä.

Anna-Mari Kaskisen sanoittama laulu on ollut minulle suurena lohtuna usein ja haluan jakaa sen sanat myös tässä.

Itkemättömät itkut

Kaikki menneet murheelliset päivät, itkut, jotka itkemättä jäivät, suru, jota lievitä ei kukaan, kipu, joka aina tulee mukaan.
Tuska, joka yhä tulee kohti, murhe, joka epätoivoon johti, kyynel yksikään ei turhaan juokse, kaikki, kaikki kootaan Isän luokse!
Kerran vielä merkityksen saavat kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat!
Aika kutoo suurta salaisuutta: kivun kautta Jumala luo uutta. Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan, kyyneleetkin puhkeavat kukkaan. Vaikkei silmä vielä nähdä saata: tuskakin on toivon kasvumaata.

Vaikka pimeys on yllä päämme, vaikka vielä varjon maahan jäämme, yössä liekki lempeästi loistaa, padot murtaa, kaikki lukot poistaa. Hiljaa lähtee sydämeltä taakka. Itkut itkeä saa loppuun saakka.Sisään tulvii uusi kirkas vesi, vihdoinkin on vapaa sydämesi.

Tyyneysrukous: Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan. (Paul Tillich)

ihmissuhteet · luonto · pohdintoja elämästä · rakkaus

Sinunkin vuorosi loistaa

Luonto hehkuu, näyttää parhaat puolet itsestään ennenkuin talvi hiipii ja riipii alastomaksi. Näetkö sinä itsesi kauniina, arvokkaana, huomaatko miten erityinen ja ainutlaatuinen olet? Ihana ihmisyksilö kertakaikkiaan! Vai onko aihe kenties sinulle kiusallinen, nähdä itsessään hyvää, liekö suorastaan narsististakin ajatella niin? Nöyrempää olisi pysyä hiljaa, vetäytyä nurkkaan ettei vain olisi huomion keskipisteenä. Näin ainakin ennen ajateltiin, ennen kuin otettiin selfieitä instagrammiin. Ennen vanhaan pidettiin ylpeänä sitä joka uskalsi puhua itsestään myönteisesti tai tuoda esille hyviä puoliaan. Näin on kasvatettu sukupolvet ennen meitä. Kuinka monen kynttilä onkaan jäänyt vakan alle ihan suotta. Ei saanut lasta kehua ettei ylpisty. Siitä seurasi ”anteeksi kun olen olemassa” – ihmisiä.

Ajat muuttuvat. Nykykulttuurissa ulkonäköä korostetaan kovasti. Ihmisiä arvioidaan sen perusteella miltä he näyttävät. Nykyään on mahdollista ottaa lukemattomia kuvia itsestään mutta olla entistä tyytymättömämpi itseensä. Onneksi on kuvanmuokkaus, moni ajattelee.

Miksi meidän on niin vaikeaa hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme? Kuka on määritellyt ihanneihmisen jonka kaltaiseksi kaikki yrittävät pyrkiä? Olen huomannut iän myötä tulleeni armollisemmaksi itseäni kohtaan. Viittäkymppiä lähestyvän ei tarvitse näyttää kaksikymppiseltä. On vapauttavaa ikääntyä, vaikka myönnän että välillä kaksoisleukaani minäkin kauhistelen ja ylimääräisiä kiloja taivastelen. Kilpaurheilijan mitoissa en enää ole,  mutta miksi pitäisikään? Lempeästi itseäni peilistä katson, en olemustani arvostellen kuten nuorempana. Olen ihana ja hyvä, rakastettukin.


Miten sinua on katsottu ja kosketettu lapsena? Oletko ollut suloinen prinsessa tai komea prinssi vanhemmillesi? Oletko saanut paljon rakkautta ja sylihoitoa, ihastelua?  Vai onko ulkomuotoasi tai olemustasi arvosteltu? Onko sinulle tullut tunne että olet jotenkin viallinen ja kelpaamaton, huonompi kuin toiset? Oletko oppinut häpeämään itseäsi, olemustasi, tekemisiäsi?

Entäpä parisuhteessa, rakastetaanko/  rakastettiinko sinua sellaisena kuin olet? Tunnetko/ tunsitko olevasi Erityinen, ihana ja rakastettava, haluttava? Vai saatko /saitko osaksesi jatkuvaa arvostelua ja alentamista? Koetko/ koitko rakkaasi sylin hyväksyvänä vai jäitkö siinäkin vaille rakkautta, sielujen kohtaamista?  Monesti lapsuudessa rakkautta vaillejääneet ”valitsevat” kumppanikseen ihmisen joka on yhtä etäinen tai kylmä kuin vanhemmat olivat lapsuudessa. Tuttu ja turvallinen kiintymyssuhdemalli toistuu jättäen jälleen kylmäksi myös parisuhteessa. Rakkauden kaipuu huutaa sisimmästä jääden vaille tyydytystä.  Läheisyys voi pelottaakin koska siihen ei ole tottunut.


Minulla on ollut lapsuudessa kokemuksia ulkonäköni tai ominaisuuksieni arvostelusta ja sen vuoksi itseni hyväksyminen on ollut vaikeaa. Itsetuntoni ei ollut kovinkaan vahva nuorena aikuisena. Myöhemmin olen onnekseni kohdannut hyväksyviä katseita jotka ovat olleet hyvin parantavia itsetuntoni ja minäkuvan kannalta. Psykoterapiaopintojen kautta olen saanut ymmärrystä joka on auttanut hyväksymään paremmin itseäni ja myös armahtamaan läheisiäni jotka eivät osanneet osoittaa riittävästi hyväksyvää rakkautta. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia tykkäämään itsestään. 😊 Koskaan ei ole myöskään liian myöhäistä löytää rakkautta ja rakastavaa läheisyyttä. On terveellistä irrottautua ihmissuhteesta joka haavoittaa ja aiheuttaa hylkäämistä tai  kaltoinkohtelua.

Ihminen on enemmän kuin ulkoinen olemus. Sisäinen kauneus sytyttää valon meihin. Jollakin voi olla kaunis kuori mutta sisällä tyhjyyttä, onttoutta ja ahdistusta. Kun löytää elämälleen tarkoituksen ja mielen, voi kokea iloa omasta elämästä ja olemuksesta. Jumalan rakkaus voi hoitaa ja parantaa sisäisiä haavoja ja vaillejäämisen kokemuksia. Jumala hyväksyy meidät tälläisinä vajavaisina ja rosoisina ihmisinä. Hän näkee meissä kauneutta jota on itse meihin laittanut meidät luodessaan.

”Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee.” (Sefanja 3:17)

Katsokaamme toisiamme lempeästi hyväksyen. Rakastavan katseen alla saa loistaa ja kukoistaa.

pohdintoja elämästä

Ajatuksia somesta ja vuorovaikutuksesta 

Olen sosiaalinen ihminen ja viihdyn toisten seurassa. Vuorovaikutukseen ihmisten kanssa on nykyään lukemattomia mahdollisuuksia toisin kuin muutama vuosikymmen takaperin. Ihminen voi helposti viettää päivän tapaamatta yhtään ihmistä livenä mutta olemalla yhteydessä kymmeniin, jopa satoihin henkilöihin sosiaalisen median kautta.  Monelle yksinäiselle ihmiselle sosiaalinen media voikin ollakin pelastus. Toisaalta somemaailma voi vieroittaa todellisesta elämästä.

Olen pohtinut viime aikoina omaa suhdettani sosiaaliseen mediaan ja mm. facebookiin. Minulla on tili myös Twitterissä, jota en ole tosin käyttänyt oikeastaan ollenkaan ja instagramiin kyllästyin heti alkuunsa. Aikaakaan ei riitä joka ”tuutissa” roikkumiseen. Koska en katso tvtä oikeastaan ollenkaan niin naamakirjasta tuli jossain vaiheessa minulle jonkinlainen rentoutumis- ja nollauskeino työpäivän jälkeen. Toisten päivityksiä selatessa fb sai ajatukset muualle. Sitten huomasin kuormittuvani lisää ja väsyväni tunnekuormasta joka tarttui naamakirjasta. Päivitysten lukeminen ei virkistänytkään mieltäni enkä jaksanut sieltä ylitse vyöryvää informaatiotulvaa. Kaipasin enemmän mieleni tyhjentämistä ja rauhoittamista.

Mietin, miksi minun pitäisi olla tietoinen siitä mitä puolituttuni söi lounaaksi tai millaiset uudet kengät hän hankki. Kun informaatiotulva on jo muutenkin median kautta valtaisa, onko minun vielä lisättävä sitä täyttämällä mieleni tiedoilla joita ilmankin tulisin toimeen? Aloin pohtia: millä mieleni täytän ja mistä voimaannun? Olisiko olemassa joku rentouttavampi tapa palautua työpäivän stressistä kuin päivitysten selaaminen? 🙂 Lopulta metsälenkki osoittautui paremmaksi palautumiskeinoksi henkisen työn tekijälle kuin somessa surffailu.

Facebookissa oloaikanani olen ollut aika aktiivinen päivitysten tekijä. Sosiaalisena ihmisenä olen myös kokenut hyvänä pitää sitä kautta yhteyttä etäisimpiinkin tuttaviin. Olen käynyt messengerin kautta tai keskusteluryhmissä hyvinkin syvällisiä keskusteluja joten en toki väitä somen olevan vain pinnallinen vuorovaikutuskanava. Naamakirjaan on linkitetty paljon myös hyviä asiatekstejä joita en olisi muuten bongannut. Ymmärrän myös että on ilo jakaa kuvia lapsista ja lapsenlapsista vaikka tässä suhteessa olisi hyvä käyttää harkintaa. Omien lasteni tultua teini-ikään jouduin tekemään kovan työn saadakseni netistä pois kaikki heidän ”nolot” lapsuusajan kuvansa. Nykyään he eivät enää anna lupaa julkaista kuviaan. 😊

Minulle on ollut koko ajan tärkeää julkaista naamakirjassa vakaumukseni mukaisia päivityksiä ja linkkejä sekä pitää esillä blogiani. Koen että minulla on jollakin tasolla halu vaikuttaa ja pitää esillä asioita jotka koen tärkeiksi. Kun olen oivaltanut mielestäni jotakin tärkeää, on tullut halu jakaa se muiden kanssa. Ehkäpä vaikuttaminen on myös osa kutsumustani. Aika ajoin mieleeni tulee jokin teema, josta haluan kirjoittaa ja jonka haluan  myös jakaa. Kouluikäisestä saakka olen tykännyt kirjoittamisesta js se on minulle merkittävä tapa ilmaista itseäni. Erilaiset sosiaalisen median kanavat mahdollistavat nykyään eri tavalla ajatusten julkaisemisen ja esillä pitämisen.  Olen saanut kirjoituksistani myönteistä palautetta ja se motivoi minua esimerkiksi päivittämään blogiani.

Viime aikoina olen ollut ristiriitaisissa ajatuksissa Facebookin suhteen. Olen pohtinut keiden kanssa tahdon jakaa yksityiselämääni? Olen  pohtinut mitä fb minulle merkitsee ja miksi olen siellä?  Millaisia päivityksiä naamakirjaan laitan ja miksi? Onko minulla tarve hakea tekemisilleni arvostusta tai hyväksyntää tykkäämisten kautta? Miksi jokaisesta reissusta tai syömästäni leivoksesta pitäisi laittaa kuva naamakirjaan kuten jotkut tuntuvat tekevän? Tuleeko eletty elämä todemmaksi kun se on julkaistu netissä? Näyttävätkö hienot päivitykset sen, että elämäni on mallillaan? On selvää, että Fb voi ruokkia narsismia ja kateuttakin.  Onhan tutkimuskin osoittanut että joitakin fb masentaa. Joku jolla menee elämässä huonosti voi masentua toisten hehkuttamista ulkomaan matkoista tai onnellisesta parisuhteesta. Oma elämä voi alkaa näyttää tylsältä ja merkityksettömältä toisten esittämän luksuselämän rinnalla.

On hyvä tiedostaa, että Facebook kertoo vain osan totuudesta. Ihmiset heihkuttavat siellä pääsääntöisesti hyviä asioita ja onnistumisiaan. Kuvissa hymyillään ja elämä näyttää menevän putkeen. Kukaan ei kerro, että todellisuudessa ennen kuvan ottamishetkeä takana oli pari päivää mykkäkoulua puolison kanssa tai iso riita lapsen kanssa. Toki ystävissäni on myös niitä jotka avaavat arjen realismiaan ja se on välillä hyvin lohdullista luettavaa.

Fb päivitykset ovat vain osa totuutta ihmisten elämästä. Ei kenenkään elämä ole vain onnea ja auringonpaistetta. Monen kadehdittavalta näyttävän päivityksen takana voi olla suurta surua, pettymystä ja kipua. Olen sen usein nähnyt ja kuullut.  Siksi olen tullut kriittiseksi ihmisten päivityksille. On turhaa kadehtia jonkun toisen elämää Facebookin antaman kuvan perusteella. Fbssä näkyy usein vain elämän pintakerros, usein syvemmät kerrokset jäävät piiloon. Ihmisillä on suuri tarve pitää kulissit kunnossa ja näyttää kaunista ja rohkeaa ulospäin vaikka sydän vuotaisi verta. Tunnustan, että olen itsekin aikanaan elämäni kriisissä laittanut kauniita kuvia naamakirjaan ikään kuin uskotellakseni  itselle ja muille että elämä hymyilee. On tässä viisauttakin. Hyvä on suojella itseään ja läheisiään eikä avautua kaikesta koko maailmalle.

Viime aikoina olen kokenut että minulle todellinen elämä on jossakin muualla kuin sosiaalisessa mediassa. Tosi elämä näyttäytyy aidoissa vuorovaikutustilanteissa joissa voi olla oma itsensä karvoineen kaikkineen. Läheisten kanssa saa itkeä kun itkettää eikä tarvitse väkisin vetää naamaa hymyyn jos ei naurata. Aitous ja rehellisyys ovat rikkaus ihmissuhteissa. Miten voikaan voimaannuttaa keskustelu ystävän kanssa silloin kun jaetaan elämää syvällä tasolla.

Tahdon elää aidosti omaa ainutlaatuista elämääni ja jakaa siitä muille sen minkä näen tarpeelliseksi. Tahdon oppia kiinnittämään sydämeni ennen kaikkea henkisiin ja hengellisiin arvoihin jotka kannattelevat ja antavat elämälle merkityksen.  Minulle  elämässä tärkeintä on rakkaus. Sen varassa tahdon vaeltaa ja sen kautta kohdata ne ihmiset jotka tielleni johdatetaan.

Ps. Kirjoitukseni tarkoitus ei ole tuomita eikä leimata ketään vaan herättää ajatuksia

pohdintoja elämästä · rakkaus

Elämän arvaamattomuus


Viime päivinä suomalaisia on järkyttänyt Turussa toissapäivänä tapahtunut terroriteko. Viattomat ihmiset joutuivat väkivallan uhriksi ennalta arvaamatta. Kauhu ja epäusko olivat käsinkosketeltavia Turussa ja koko Suomessa. Ihmisten huullla sanat: Voiko tämä olla totta Suomessakin? Onko lintukotomme rauha lopullisesti mennyttä?

Sosiaalinen media täyttyi välittömästi tunteenpurkauksista. Tällaisen tapauksen jälkeen monet ovat valmiita tuomitsemaan kaikki turvapaikanhakijat potentiaalisiksi terroristeiksi. Pelkoa ja vihaa lietsotaan monin tavoin eri foorumeilla. Toisaalta ihmisiä rauhoitellaan mm. valtiovallan taholta ettei pidä antaa pelon voittaa yksittäisen tapauksen johdosta. Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?

Maailma on turvaton paikka. Terrorismi tuntuu valtaavan alaa uhkaavalla  nopeudella. Turvallisuustoimia on jouduttu lisäämään kaikkialla mutta silti kukaan ei voi tietää mistä kuuluu ikäviä uutisia seuraavan kerran.

Itselleni turvaa tässä epävakaisessa langenneessa maailmassa tuo usko ja luottamus Jumalaan. Uskon että Jumala, joka luodessaan ihmisen antoi tälle vapaan tahdon, pitää koko maailmankaikkeutta kädessään. Hän sanoo viimeisen sanan maanpäällä. Ihmisessä on potentiaalia hyvään sekä pahaan. On ollut alusta saakka, siitä saakka kun ihminen lankesi. Elämme epätäydellisessä maailmassa emme paratiisissa. Mutta eräänä päivänä hyvä voittaa lopullisesti ja paha saa palkkansa. Jumala on ehdottoman oikeudenmukainen. Hän on rakkaus.

Me kysymme miksi Jumala ei tee mitään maailman pahuudelle. Hänen vastauksensa  kärsimyksen ongelmaan oli se, että hän uhrasi itsensä ristillä jotta me pelastuisimme. Kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta Vapahtajamme voitti kuoleman ja pahan vallan ja avasi meille tien iankaikkiseen elämään. Jumala on antanut meille omantunnon ja keinot tehdä hyvää. Valitsemmeko me vihan vai rakkauden? Taistelemmeko kaikesta huolimatta hyvän puolesta pahaa vastaan. Vaikka tämä maailma on vain hetkisen kestävä iankaikkisuuteen verrattuna, me voimme kokea jo tässä elämässä yliluonnollista Jumalan rauhaa huolimatta myrskyistä joita koemme koska Kaikkivaltias on kanssamme.

Uskon, ettei kukaan ole täällä maapallolla sattumalta vaan jokaisella on tarkoitus ja tehtävä. Kuinka me elämme kutsumustamme maailmassa? Miten elämämme ja aikamme käytämme? Elämmekö itsekkäästi omia etuja tavoitellen vai lähimmäistemme parhaaksi? Raamattu antaa monia hyviä ohjeita elämään. Maailma olisi monin verroin turvallisempi paikka jos niitä pyrkisimne toteuttamaan.

”Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. Älä anna pahan voittaa itseäsi vaan voita sinä paha hyvällä.”  (Room. 12:9-15, 25)

Jeesus sanoi: ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33)

ihmissuhteet · perhe · pohdintoja elämästä · rakkaus

Saako sinun lähelläsi kukoistaa?

Kesän kukat, puut ja pensaat ovat kauneimmillaan. Monen puutarha pursuaa toinen toistaan upeampia kasveja. Olen itsekin rakastunut kukkiin ja nautin niiden hoidosta ja katselemisesta. Miten paljon iloa kauniit kukat voivatkaan tuoda! Jumala on luonut niin paljon kauneutta iloksemme. Ihmiselle hän antoi tehtävän viljellä ja varjella luontoa.

Se, että saa puutarhan kukat kukoistamaan ei ole itsestäänselvyys. Kasveja on hoidettava ja ravittava, pidettävä huolta kastelusta ja oksien karsimisesta ym. Välillä puutarhanhoito on kovaakin työtä ja vaatii ennen kaikkea säännöllisyyttä. Hetken herpaantuminen saa rikkaruohot kasvamaan ja vie aikansa saada puutarha entiseen loistoonsa.

Parisuhdetta ja avioliittoakin verrataan usein puutarhaan joka vaatii säännöllistä hoitoa. Kuinka sinä hoidat parisuhdettasi? Vai onko niin että kukat saavat kokea enemmän hellyyttä ja huolenpitoa huushollissasi kuin kumppanisi?  Ehkäpä puolisosi osaisi vastata tähän sinua paremmin jos uskallat kysyä. Onko kumppanista tullut sinulle vuosien saatossa itsestäänselvyys vai vieläkö jaksat järjestää hänelle ihania pikku yllätyksiä kuten alkuaikoina rakkauden huumassa teit tunteja laskematta? Missä vaiheessa suhteen vaaliminen muuttui vaivannäöksi?

Sanna- ystäväni kirjoitti äskettäin blogissaan viisaita ajatuksia nalkuttamisesta. https://pieniaskel.wordpress.com/2017/07/05/nalkutuksen-anatomia/

Kirjoitusta lukiessani pohdin kuinka totta onkaan, että jatkuva nalkutus vähän kerrassaan nakertaa hyvää suhdetta. Sen sijaan että puoliso saisi toisen voimaan hyvin ja kukoistamaan kauniilla rohkaisevilla sanoillaan, nalkutus ja dissaaminen vaikuttavat negatiiviseen parisuhdetta kuihduttavaan suuntaan. En yhtään ihmettele, että mikäli nalkutusta kuulee lähes joka päivä, tekee mieli viettää enemmän aikaa kodin ulkopuolella kuin kotona. Jos kotona on paha olla sieltä haluaa pois. Toisaalta miten kovasti kaipaa kotiin, jossa odottaa oman rakkaan hellä ja hyväksyvä syli.

Juha Tapion laulussa sinun vuorosi loistaa lauletaan: ”Hei, älä turhaan jää, seinän viertä kulkemaan / Kutsuttuna juhliin, kynnykselle seisomaan / Jos katsoa sä voisit, niinkuin minä katson sua / Sun ei koskaan, enää tarvitsisi piiloutua.

Miten sinä katsot kumppaniasi? Entä vieläkö jalkasi menevät hyytelöksi kun hän katsoo sinua tietyllä tavalla?

Moni miettii vuosien saatossa: Mihin katosi hellyys ja intohimo? Mitä meille tapahtui?

Älä syytä toista kipinän hiipumisesta vaan pohdi sitä, miten paljon olet itse panostanut parisuhteeseesi. Oletko valmis satsaamaan siihen enemmän? Näkyykö rakkautesi sanoissa ja teoissa, toisen arvostamisessa ja kunnioittamisessa?

Parhaimmillaan hyvä parisuhde saa kumppanin kukoistamaan ja tulemaan siksi joksi hänet on tarkoitettu. Uskotko että sinun rakkautesi voi saada kumppanistasi parhaat puolet ja luovuuden esiin? Kokeile. Uskon, että Jumala tarkoitti näin: nainen ja mies on luotu kukoistamaan yhdessä. Nainen voi parhaimmillaan saada miehensä tuntemaan itsensä Tosi Mieheksi ja toisinpäin. Rakkauden ilmapiirissä tapahtuu ihmeitä.

Haastan sinut myönteiseen viestintään parisuhteessasi. Kokeilepa mikä voima on kehuilla ja hellillä rohkaisevilla sanoilla? Pidä huoli siitä, että rakkaillasi on sinun lähelläsi hyvä olla ja he voivat kukoistaa.

perhe · pohdintoja elämästä · rakkaus

Arjen harmaudesta ja ihanuudesta

Itä-Savo-lehdessä oli vuosia sitten juttua siitä, miten sanalla arki on niin negatiivinen merkitys ihmisille. Puhutaan tylsästä ja harmaasta arjesta ja moni haaveilee elämästä ilman arkea. Kuitenkin juuri arki on se, mitä ihmisen elämä suurimmaksi osaksi on. Ihastuttavaa, joskus vihastuttavaa, tavallista arkea työssä ja kotona. Juhlahetket ovat ihania katkaisuja arkeen, joista voi ammentaa voimaa jaksaa sitä välillä puuduttavaakin arkea. Jaan kyllä kokemuksen siitä, että arki voi välillä olla tosi rankkaa. Silloin kun lapset olivat pieniä, sairastivat ja yöunet jäivät vähiin, lisäksi vielä kiukuttelivat koko ajan, välillä tuntui että tätäkö tämä elämä on! Näin jälkikäteen ajatellen tuokin ajoittain raskas lapsiperheen arki on saanut kultaiset reunat eikä muistakaan enää miten välillä oli voimaton ja uupunutkin. 🙂


Olen kokenut myös, miten suuren kriisin tai menetyksen jälkeen, ei mikään ole niin ihanaa kuin se tavallinen arki. Se, että asiat palaavat taas tuttuihin uomiinsa tuntuu turvalliselta ja hyvältä. Kriisin tai menetyksen jälkeen osaa arvostaa tavallista arkea rakkaiden ihmisten kanssa. Kun elämän tasapaino on romahtanut, on suuri huojennus palata tuttuun arjen rytmiin. Muistan itse miten raskaan surun jälkeen lasten äänet ja kiukuttelukin toivat takaisin elämään pimeän laakson jälkeen. Elämänäänet antoivat merkityksen elämälle. Oli jotakin minkä vuoksi elää. Oli ihanat lapset, ihana perhe. Ihana arki kaikkine kiemuroineen.


Jos elämä olisi vain yhtä juhlaa, osaisiko siitä nauttiakaan? Eikö ne juhlahetket juuri siksi tunnu juhlalta, kun välillä on sitä harmaata arkeakin. Elämän rikkaus tulee juuri tästä arjen ja juhlan vuorottelusta. Ja miksei arkikin voisi olla juhlaa? Luovuutta ja huumoria voi käyttää niissä tutuissa kotipuuhissa niin etteivät ne tunnu niin tylsiltä. Ja yksi mikä auttaa on positiivinen asenne. Jo sillä pötkii pitkälle. Kun heräät joka aamu kiitollisella mielellä, niin koko päivä alkaa valoisammin.

Voisinko ajatella että minun elämäni on nyt tässä, nämä läheiset ihmiset, tämä työ, tämä koti, nämä harrastukset. Näistä palikoista on rakennettava. Välillä elämä on raskasta, välillä kevyempää. Välillä itketään, välillä nauretaan vatsat kippurassa. Välillä hullutellaan, välillä tylsistytään. Siinä se elämän maku on!


Vuosia sitten yhteiskuntapolitiikan professori Eeva Jokinen totesi jonkun lehden haastattelussa, että kun asioista puhuu toisten kanssa, omat jutut asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Totta! Monesti olen valittanut jostakin pienestä asiasta, kunnes joku on kertonut omasta arjestaan ja olen tajunnut miten hyvin asiani kuitenkin ovat. Joku toinen kamppailee paljon suurempien ongelmien kanssa. Työssäni näen lähes päivittäin kuinka hauras on ihmisen elämänlanka. Jokainen päivä jonka saan elää on suuri lahja. Edellä mainitsemani Eeva Jokinen ehdotti, että arjen tylsyyden voivottelemiseen kuluvan energian voisi suunnata sen miettimiseen miten koko yhteiskuntaa saisi elettävämmäksi paikaksi. Hieno ajatus!  Arvostan todella ihmisiä, jotka jaksavat ajatella lähipiirinsä lisäksi myös yhteisön tai kaupungin asukkaiden hyvinvointia ja tekevät työtä sen eteen. Savonlinnassakin on paljon ihmisiä, jotka upealla tavalla toimivat paikkakuntamme parhaaksi arjessaan esimerkiksi vapaaehtoistyön kautta.


Eilen minut pysäytti erään julkisuuden henkilön vaimon menehtyminen aivan yllättäen. Sosiaalisen median kautta tieto levisi nopeasti ja leskeksi jääneen puolison facebook sivu täyttyi osanotoista ja lohdullisista viesteistä. Tämä järkyttävä uutinen sai itseni jälleen kerran pysähtymään sen äärelle miten ainutkertainen jokainen päivä on. Aivan terve ihminen voi yhtäkkiä sairastua tai joutua onnettomuuteen ja elämä loppuu. Siksi tahdon opetella kiittämään niistä harmaistakin päivistä. Kaikella on tarkoituksensa ja merkityksensä. Ei pidä odotella jotakin suurta onnea tulevaisuudessa, vaan osata kiittää tästä hetkestä.


Kiitos Taivaan Isä elämän lahjasta. Kiitos arjesta ja juhlasta. Kiitos, että Sinä olet molemmissa mukana. Ole erityisen lähellä niitä, joiden arki tällä hetkellä raskasta ja voimia vievää. Anna heille apusi ja voimasi. Anna pieniä valonpilkahduksia harmauden keskelle. Ole lähellä niitä, joiden elämässä on surua. Anna lohdutusta ja voimia jatkaa elämää ilman rakasta ihmistä. Kiitos, että sinä kannattelet meitä joka hetki ja johdatat tahtosi mukaan. Kiitos, että sinun kanssasi meillä on tulevaisuus ja toivo. Aamen.