Olen sosiaalinen ihminen ja viihdyn toisten seurassa. Vuorovaikutukseen ihmisten kanssa on nykyään lukemattomia mahdollisuuksia toisin kuin muutama vuosikymmen takaperin. Ihminen voi helposti viettää päivän tapaamatta yhtään ihmistä livenä mutta olemalla yhteydessä kymmeniin, jopa satoihin henkilöihin sosiaalisen median kautta. Monelle yksinäiselle ihmiselle sosiaalinen media voikin ollakin pelastus. Toisaalta somemaailma voi vieroittaa todellisesta elämästä.
Olen pohtinut viime aikoina omaa suhdettani sosiaaliseen mediaan ja mm. facebookiin. Minulla on tili myös Twitterissä, jota en ole tosin käyttänyt oikeastaan ollenkaan ja instagramiin kyllästyin heti alkuunsa. Aikaakaan ei riitä joka ”tuutissa” roikkumiseen. Koska en katso tvtä oikeastaan ollenkaan niin naamakirjasta tuli jossain vaiheessa minulle jonkinlainen rentoutumis- ja nollauskeino työpäivän jälkeen. Toisten päivityksiä selatessa fb sai ajatukset muualle. Sitten huomasin kuormittuvani lisää ja väsyväni tunnekuormasta joka tarttui naamakirjasta. Päivitysten lukeminen ei virkistänytkään mieltäni enkä jaksanut sieltä ylitse vyöryvää informaatiotulvaa. Kaipasin enemmän mieleni tyhjentämistä ja rauhoittamista.
Mietin, miksi minun pitäisi olla tietoinen siitä mitä puolituttuni söi lounaaksi tai millaiset uudet kengät hän hankki. Kun informaatiotulva on jo muutenkin median kautta valtaisa, onko minun vielä lisättävä sitä täyttämällä mieleni tiedoilla joita ilmankin tulisin toimeen? Aloin pohtia: millä mieleni täytän ja mistä voimaannun? Olisiko olemassa joku rentouttavampi tapa palautua työpäivän stressistä kuin päivitysten selaaminen? 🙂 Lopulta metsälenkki osoittautui paremmaksi palautumiskeinoksi henkisen työn tekijälle kuin somessa surffailu.
Facebookissa oloaikanani olen ollut aika aktiivinen päivitysten tekijä. Sosiaalisena ihmisenä olen myös kokenut hyvänä pitää sitä kautta yhteyttä etäisimpiinkin tuttaviin. Olen käynyt messengerin kautta tai keskusteluryhmissä hyvinkin syvällisiä keskusteluja joten en toki väitä somen olevan vain pinnallinen vuorovaikutuskanava. Naamakirjaan on linkitetty paljon myös hyviä asiatekstejä joita en olisi muuten bongannut. Ymmärrän myös että on ilo jakaa kuvia lapsista ja lapsenlapsista vaikka tässä suhteessa olisi hyvä käyttää harkintaa. Omien lasteni tultua teini-ikään jouduin tekemään kovan työn saadakseni netistä pois kaikki heidän ”nolot” lapsuusajan kuvansa. Nykyään he eivät enää anna lupaa julkaista kuviaan. 😊
Minulle on ollut koko ajan tärkeää julkaista naamakirjassa vakaumukseni mukaisia päivityksiä ja linkkejä sekä pitää esillä blogiani. Koen että minulla on jollakin tasolla halu vaikuttaa ja pitää esillä asioita jotka koen tärkeiksi. Kun olen oivaltanut mielestäni jotakin tärkeää, on tullut halu jakaa se muiden kanssa. Ehkäpä vaikuttaminen on myös osa kutsumustani. Aika ajoin mieleeni tulee jokin teema, josta haluan kirjoittaa ja jonka haluan myös jakaa. Kouluikäisestä saakka olen tykännyt kirjoittamisesta js se on minulle merkittävä tapa ilmaista itseäni. Erilaiset sosiaalisen median kanavat mahdollistavat nykyään eri tavalla ajatusten julkaisemisen ja esillä pitämisen. Olen saanut kirjoituksistani myönteistä palautetta ja se motivoi minua esimerkiksi päivittämään blogiani.
Viime aikoina olen ollut ristiriitaisissa ajatuksissa Facebookin suhteen. Olen pohtinut keiden kanssa tahdon jakaa yksityiselämääni? Olen pohtinut mitä fb minulle merkitsee ja miksi olen siellä? Millaisia päivityksiä naamakirjaan laitan ja miksi? Onko minulla tarve hakea tekemisilleni arvostusta tai hyväksyntää tykkäämisten kautta? Miksi jokaisesta reissusta tai syömästäni leivoksesta pitäisi laittaa kuva naamakirjaan kuten jotkut tuntuvat tekevän? Tuleeko eletty elämä todemmaksi kun se on julkaistu netissä? Näyttävätkö hienot päivitykset sen, että elämäni on mallillaan? On selvää, että Fb voi ruokkia narsismia ja kateuttakin. Onhan tutkimuskin osoittanut että joitakin fb masentaa. Joku jolla menee elämässä huonosti voi masentua toisten hehkuttamista ulkomaan matkoista tai onnellisesta parisuhteesta. Oma elämä voi alkaa näyttää tylsältä ja merkityksettömältä toisten esittämän luksuselämän rinnalla.
On hyvä tiedostaa, että Facebook kertoo vain osan totuudesta. Ihmiset heihkuttavat siellä pääsääntöisesti hyviä asioita ja onnistumisiaan. Kuvissa hymyillään ja elämä näyttää menevän putkeen. Kukaan ei kerro, että todellisuudessa ennen kuvan ottamishetkeä takana oli pari päivää mykkäkoulua puolison kanssa tai iso riita lapsen kanssa. Toki ystävissäni on myös niitä jotka avaavat arjen realismiaan ja se on välillä hyvin lohdullista luettavaa.
Fb päivitykset ovat vain osa totuutta ihmisten elämästä. Ei kenenkään elämä ole vain onnea ja auringonpaistetta. Monen kadehdittavalta näyttävän päivityksen takana voi olla suurta surua, pettymystä ja kipua. Olen sen usein nähnyt ja kuullut. Siksi olen tullut kriittiseksi ihmisten päivityksille. On turhaa kadehtia jonkun toisen elämää Facebookin antaman kuvan perusteella. Fbssä näkyy usein vain elämän pintakerros, usein syvemmät kerrokset jäävät piiloon. Ihmisillä on suuri tarve pitää kulissit kunnossa ja näyttää kaunista ja rohkeaa ulospäin vaikka sydän vuotaisi verta. Tunnustan, että olen itsekin aikanaan elämäni kriisissä laittanut kauniita kuvia naamakirjaan ikään kuin uskotellakseni itselle ja muille että elämä hymyilee. On tässä viisauttakin. Hyvä on suojella itseään ja läheisiään eikä avautua kaikesta koko maailmalle.
Viime aikoina olen kokenut että minulle todellinen elämä on jossakin muualla kuin sosiaalisessa mediassa. Tosi elämä näyttäytyy aidoissa vuorovaikutustilanteissa joissa voi olla oma itsensä karvoineen kaikkineen. Läheisten kanssa saa itkeä kun itkettää eikä tarvitse väkisin vetää naamaa hymyyn jos ei naurata. Aitous ja rehellisyys ovat rikkaus ihmissuhteissa. Miten voikaan voimaannuttaa keskustelu ystävän kanssa silloin kun jaetaan elämää syvällä tasolla.
Tahdon elää aidosti omaa ainutlaatuista elämääni ja jakaa siitä muille sen minkä näen tarpeelliseksi. Tahdon oppia kiinnittämään sydämeni ennen kaikkea henkisiin ja hengellisiin arvoihin jotka kannattelevat ja antavat elämälle merkityksen. Minulle elämässä tärkeintä on rakkaus. Sen varassa tahdon vaeltaa ja sen kautta kohdata ne ihmiset jotka tielleni johdatetaan.
Ps. Kirjoitukseni tarkoitus ei ole tuomita eikä leimata ketään vaan herättää ajatuksia
Satumaisia pohdintoja 