Lomaan sisältyy paljon odotuksia ja toiveita. Moni on varannut matkan tai suunnitellut lomaohjelman hyvissä ajoin etukäteen. Jollakin voi olla lista kotitöistä jotka pitäisi ehtiä lomalla tehdä. Myönnän että itsellänikin on olemassa tuollainen lista ikkunanpesuineen ja kaappien järjestämisineen. En kuitenkaan aio siitä paineita liikaa ottaa koska tiedän että lomastakin on mahdollista saada aikaan stressi. Sitä en tahdo itselleni aiheuttaa.
Kun arki useimmilla on kiivasta ja tiukasti aikataulutettua, olisi hyvä lomalla osata relata, irrottautua kellon orjuudesta ja opetella olemaan joitakin päiviä ilman mitään suunnitelmia. Lomalla on hyvää aikaa pysähtyä kuulostelemaan itseään ja tuntemuksiaan. Mitä minulle kuuluu? Miten minä voin? Mitä juuri nyt kaipaan? Mistä saan voimaa? Mikä tuo iloa? Onko jotakin joka huolettaa? Voinko tehdä huolilleni jotakin?
Omien tuntemusten kuulostelu on tärkeää. Sitä voi kutsua monella nimellä. Monesti puhutaan hyväksyvästä läsnäolosta tai itsemyötätunnosta. Olennaista on, että uskaltaa olla ja tuntea juuri niitä tunteita joita parhaillaan tuntee. Tunteita ei pidä pelätä. Niiden viestejä on hyvä kuulla. Monesti me arvotamme tunteita hyviksi ja huonoiksi, yrittäen välttää huonoksi mieltämiämme tunteita kuten vihaa tai ahdistusta. Olisi hyvä ajatella että kaikki tunteet ovat hyväksyttyjä ja sallittuja. Joskus ahdistaa, ärsyttää tai turhauttaa, eikä se ole vaarallista. Kukaan ei voi tuntea koko ajan vain suurta onnea ja tyydytystä. Elämään kuuluu kaikki tunteet ja ne tekevät elämän rikkaaksi ja mielekkääksi.
Myös kehoaan on hyvä oppia kuulostelemaan. Kolottaako jostakin, onko hartiat kireät, jumittaako niska? Tekisikö hieronta tai jalkahoito hyvää? Voisinko ottaa lomalla enemmän aikaa venyttelylle ja rentoutumiselle? Itsestään huolehtimiseen kuuluu myös huolenpito kehosta. Monesti kehomme viestit kertovat meille kokonaisvaltaisesta hyvin- tai pahoinvoinnistamme. Levollisen mielen saavuttamiseen auttaa usein kehon rauhoittaminen ja riittävä lepo.
Lepoon liittyen voin todeta etten ole aamuihminen ja arjessa aikaiset aamuherätykset ovat minulle vaikeita. Siksi lomallani nautin hitaista aamuista ja verkkaisesta aamupalasta puutarhassa. Ei ole kiire minnekään. Voi rauhassa hörppiä aamukahvia kuulostellen lintujen laulua ja tuulen suhinaa pihapuissa. Jollekin toiselle parasta lomassa voi olla vaikka aikainen aamulenkki metsäpolulla tai pulahdus vilpoisaan veteen kotilaiturilta. Näistäkin on kokemusta.
Olen elämyshakuinen ja nopeasti innostuva. Sytyn ex tempore -jutuista ja olen valmis seikkailuihin. Janoan nähdä uusia paikkoja ja kokea uusia elämyksiä. Matkustaminen on intohimoni vaikka nykyisessä elämäntilanteessani siihen ei ole niin paljon mahdollisuuksia kuin tahtoisin. Olen kuitenkin sitä mieltä ettei aina tarvitse lähteä kauas kokeakseen jotakin ainutlaatuista. Suomen luonto on ainutlaatuinen koko maailman mittakaavassa. Ajattelen että kesällä on parasta olla koto-Suomessa koska Suomen kesä on niin kaunis. Loppusyksyn pimeydessä ja ankeudessa sen sijaan kaipaan valoa ja lämpöä jota kotimaa ei tarjoa.
Lomalla on enemmän aikaa olla läheisten kanssa. Silloin voi paljastua kipeitäkin asioita esimerkiksi parisuhteesta. Sanotaankin että loma tai matka paljastaa parisuhteen tilan. Riitoja voi tulla jos toiveet ja odotukset eivät lomalla kohtaa. On luonnollista että pitkän työputken jälkeen väsymys voi tehdä äreäksi eikä kykene heti asettumaan lomalle. Toisella voi olla heti kovat menohalut ja toinen tahtoisi vain nukkua univajeensa pois.
Tarvitaan ymmärrystä ja kompromisseja puolin ja toisin jotta molemmat voisivat kokea loman antoisaksi ja virkistäväksi. Lapsiperheessä on lomalla omat haasteensa ja muistan senkin ajan kun loppulomasta odotin että pääsen töihin lepäämään. 😊 Aika aikaansa kutakin.
Facebook on tuonut lomaankin oman säväyksensä. Toiset ottavat siitäkin lomaa, toiset taas lataavat joka hetkestä kuvia toisten ihmeteltäväksi. Jos oma elämäntilanne on vaikea tai ristiriitainen voivat toisten onnelliset parisuhde- tai matkapäivitykset ärsyttää ja tehdä kateelliseksikin.
Jos on kovin someriippuvainen, kannattaa lomalla jättää virtuaalimaailma vähemmälle ja keskittyä reality elämään ja kohtaamisiin. Hyvä on aina muistaa, että naamakirjaan tulee laitettua tarkoin valikoituja otoksia elämästä. Kukaan ei tiedä kaikkia puolia toisen elämästä ja siksi sitä on turha kadehtia. Vertailemisen sijaan kannattaa keskittyä asioihin mistä itse voi olla kiitollinen ja miten voisi tehdä lomastaan oman näköisen. Tähän ikään eläneenä voin todeta että oman elämänsä laatuun ja hyvinvointiinsa voi suuresti vaikuttaa. Maailmassa on aina niitä joilla on enemmän varallisuutta tai mahdollisuuksia elämässä mutta toisaalta moni maailman köyhissä maissa elävä voi kokea suurempaa tyytyväisyyttä elämäänsä kuin rikas. Elämänlaatua ei voi mitata vain materialistisilla arvoilla.
Opettele kiittämään joka päivä. Se on onnellisen elämän salaisuus. Toinen yhtä tärkeä on tämä: uskalla rakastaa ja antautua rakastettavaksi. Rakkaus antaa elämälle tarkoituksen. Olemme luodut ja kutsutut rakastamaan, koska Jumala, Luojamme on rakkaus.
Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon. (1. Joh. 4)