Anteeksianto vapauttaa

Onko sinun helppoa pyytää anteeksi jos olet loukannut läheistäsi? Opetettiinko sinulle lapsena, että jos loukkaa toista sanoin tai teoin, pitää pyytää anteeksi? Anteeksianto on tärkeä asia ihmissuhteissa. Jos pariskunta on tottunut pyytämään ja antamaan toinen toisilleen anteeksi riidan jälkeen, heidän vuorovaikutuksensa toimii varmasti muutenkin. Sen sijaan anteeksiantamattomuus tai -pyytämättömyys näkyy parisuhteen dynamiikassa monin tavoin.

Raamatussakin puhutaan paljon anteeksiannosta. Koko kristinusko perustuu sovitukseen. Jeesus on kärsinyt syntien rangaistuksen puolestamme jotta Jumala voisi armahtaa meidät. Joka pyhä jumalanpalveluksessa seurakunta saa pyytää syntejä anteeksi synnintunnustuksessa ja papin lausumien synninpäästön sanojen kautta Jumalan anteeksianto tulee konkreettiseksi. Jos jokin asia tuntuu siitä huolimatta painavan mieltä eikä siitä pääse eroon, on mahdollista käydä henkilökohtaisesti ripittäytymässä papin luona. Ripissä pappi julistaa synninpäästön henkilökohtaisesti ja se on Jumalan anteeksiantamus. Pappi ei saa paljastaa kenellekään ripissä kuulemaansa, ei edes oikeusistunnossa jos niin jostain syystä vaadittaisiin. Rippisalaisuus on ehdoton.

Anteeksiantamisessa tapahtuu jotakin ihmeellistä. Se vapauttaa niin anteeksipyytäjän kuin anteeksiantajan. Olen sen monta kertaa läheisissä ihmissuhteissa kokenut. Asia joka vaivasi tai loukkasi, lakkaa vaivaamasta, se ikään kuin otetaan pois. Se on käsitelty, sen voi unohtaa. Eikä asiaan tarvitse palata myöhemminkään.

Olen myös kokenut mitä merkitsee kun anteeksi ei pyydetä. Asiat vain lakaistaan maton alle ja seuraavassa riidassa ne kaivetaan jälleen esille kaikessa raadollisuudessaan. Tällaisessa ihmissuhteessa eläminen on raskasta. Kaikki loukkaukset kulkevat mukana ja vähitellen katkeroittavat ja syövät suhdetta. Jatkuva syyllisyys ja huono omatunto ovat ikäviä matkakumppaneita.

Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella pyytämään anteeksi. Joillakin vanhoilla aviopareilla on iltaisin tapana hyvänyön toivotuksen yhteydessä pyytää vielä anteeksi jos on sinä päivänä jotenkin toista loukannut. Rakkauteen kuuluu halu antaa ja pyytää anteeksi. Anteeksiantoon oppineen parin ei tarvitse pelätä erimielisyyksiä eikä riitojakaan kun tietää että sovinto on mahdollinen saavuttaa. Papin kysymys aviopareille: tahdotko rakastaa tarkoittaa usein pidemmässä juoksussa paremminkin: tahdotko antaa anteeksi. Niin kauan kuin tahtoa on, on toivoa.

”Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.” (Jes.1:18)

Advertisement

Elämän tarkoituksen äärellä

Työssäni kuulen paljon ihmisten elämäntarinoita ja monenlaisia elämänkohtaloita. Etenkin elämän loppupuoliskolla ihmisellä on suuri tarve katsella elämäänsä taaksepäin ja saada se jollakin tavalla valmiiksi. Jotta ihminen voisi integroida oman elämänsä tapahtumat kokonaisuudeksi nimeltään ”minun elämäni”, saattaa hän joutua tekemään psyykkistä työtä ja käsittelemään mm. kipeät menetykset jotta voisi hyväksyä ne osaksi elämäänsä.

Myös vakavasti sairastunut pohtii: miten ja mihin elämäni on mennyt? Kuinka olen aikani käyttänyt? Elämä ei ehkä sujunutkaan sillä tavalla kuin parikymppisenä toivoi sen menevän. Nuorena tehdyt elämänvalinnat saattoivat osoittautua pitkässä juoksussa huonoiksi ja kestämättömiksi. Tai elämään tuli niin isoja kriisejä ja pettymyksiä joita on vaikea edelleen hyväksyä.

Jokainen ihminen suhtautuu yksilöllisesti elämän kriiseihin, sairauteen tai vanhenemiseen. On niitä jotka ovat kiitollisia että saivat elää rikkaan elämän ja että uskalsivat kuunnella sisintään ja elää rohkeasti unelmiaan toteuttaen. He eivät sure elämästä luopumista vaan ymmärtävät että heidän aikansa on lähteä. Olen kohdannut myös niitä jotka sairasvuoteella kuulostavat elämäänsä pettyneiltä ja katkeroituneilta. He kokevat että elämä on loppumassa kesken ja heillä on paljon ns. elämätöntä elämää. Viimeksi mainitut ihmiset ovat saattaneet elää elämäänsä turvallisuushakuisesti peläten riskinottoa, eivät ole ehkä uskaltaneet heittäytyä elämän mahdollisuuksiin vaan kokevat joutuneensa luopumaan unelmistaan erilaisista syistä. Joku uhrasi elämänsä lapsilleen tai aviopuolisolleen ja tuli katkeraksi kun ei saanutkaan uhrauksistaan kiitosta heiltä.

Miten sinä eläisit jos tietäisit elämäsi päättyvän vaikkapa kymmenen vuoden päästä? Mitä asioita näkisit tärkeäksi elämässäsi? Mihin asioihin keskittyisit? Mitkä asiat jättäisit vähemmälle? Mikä loppujen lopuksi on elämässä tärkeää? Näitä kysymyksiä olisi hyvä pohtia aika ajoin. Tehdä ikään kuin päivitystä elämästään.

Minä väitän että mielenrauha ja levollisuus ovat asioita, joita kannattaa elämässään tavoitella. Levollisuus on olotila, jossa on läsnä käsillä olevassa hetkessä. Usein elämme menneessä tai tulevassa emmekä ole läsnä tässä hetkessä.

Mitkä asiat tuovat sinulle mielenrauhaa ja onnellisuutta? Suosi niitä. Kartta levottomuutta aiheuttavia asioita siinä määrin kuin voit. Stressi lisää sairastumisen mahdollisuutta ja siksi on tärkeää oppia rentoutumaan. Mielenrauhaa ei tuo vertailu toisiin tai kilpailu toisten kanssa siitä kenen elämä näyttää menestyksekkäämmältä. Iloitse ja kiitä niistä asioista, jotka ovat elämässäsi hyvin. Kiitollisuus lisää henkistä hyvinvointiasi.

Elämän onni on pienissä hetkissä jotka tuovat iloa ja kiitollisuutta. Hetkissä jolloin saat rakastaa ja koet olevasi rakastettu. Rakkauden tuhlaaminen ei koskaan harmita. Se mitä ihmiset eniten kuolinvuoteellaan surevat on, miksi eivät panostaneet enemmän yhteiseen aikaan rakkaidensa kanssa. Meillä on vielä mahdollisuus. Tartutaan siihen!

Tuhlaa rakkautta, iloitse ja tartu hetkeen! Elämä on nyt! Jokainen hetki on lahja. Älä murehdi ja pelkää tulevaisuutta. Asioilla on tapana järjestyä. Olet Korkeimman suojassa. Sinusta pidetään huolta.

Valosta voimaa

Jos tähän aikaan vuodesta katselee facebookpäivityksiäni ovat ne lähes samankaltaisia vuodesta toiseen. Hiihtoa, luistelua ja ulkoilua upeista talvisista maisemista nauttien. Ylläoleva kuva on Punkaharjulta Kruununpuiston rannasta jossa hiihtelin viikko sitten.

Kruunupuiston rannassa on viehättävä Inkeritalon vohvelikahvila jossa voi käydä herkuttelemassa hiihdon tai luistelun lomassa.

Pitkä kaamos on taittunut ja valo voimaannuttaa jälleen. Joka vuosi se tuntuu yhtä ihanalta. Auringonsäteet kutsuvat ulos liikkumaan. Aurinko lämmittää ihanasti kasvoja.

Jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät puolensa. Osaisiko sitä niin arvostaakaan kevään valoa jos ei sitä edeltäisi pitkä valoton aika? ”Kaikella on aikansa joka asialla taivaan kannen alla”, sanotaan Saarnaajan kirjassa. Tässä on syvä viisaus. Elämässäkin tulee erilaisia vaiheita. Jokaisella hetkellä on tarkoitus ja tehtävä.

On tärkeää oppia elämään hetkessä. Jos koko ajan odottaa tulevia parempia aikoja, voi käsillä oleva hetki jäädä elämättä. Moni on sairastuttuaan sanonut kuinka ei aiemmin osannut arvostaa terveyttään. Pidämme monia asioita itsestäänselvyyksinä emmekä ymmärrä että milloin tahansa voimme ne menettää.

Tahdon olla kiitollinen tänään elämän ainutkertaisesta lahjasta ja sen monista mahdollisuuksista. Jokainen hetki on lahja.

Sinun hyvä elämäsi

Elämä on muuttunut entistä hektisemmäksi ja välillä sitä ihan havahtuu siihen miten nopeasti aika kuluu. Tämäkin syksy on mennyt vilauksessa ja tuntuu hullulta että jouluun on vain vähän yli kolme viikkoa. Monet sanovat ihan samaa: minne aika katoaa?

Kun itse opiskelen työn ohessa, ei vapaa-ajan ongelmia ole. Teen ihmissuhdetyötä joten kaipaan rauhoittumista ja omaa aikaa vapaalla. Olen viime aikoina pohtinut temperamenttia ja rytmisyyttä. Olin nuorena pikajuoksija/pituushyppääjä ja näin ollen aika nopearytminen. Myös temperamentiltani olen nopeasti syttyvä ja hetkessä uusista asioista innostuva, joskus impulsiivinenkin.  Tämä on joskus näkynyt työelämässä niin että olen innostunut liian monesta asiasta samaan aikaan ja se on melkein uuvuttanut. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän koen tarvitsevani rauhoittumista ja levollista aikaa tekemättä mitään. En enää jaksa olla koko ajan menossa ja osallistumassa vapaallakaan. Nautin lempeistä verkkaisista koti-illoista läheisten kanssa. Nautin siitä että olen läsnä siellä missä kulloinkin olen enkä suunnittele jo seuraavaa hetkeä.

Myös liikkumisen tapani on ajan myötä muuttunut. En enää innostu body pumpin rajusta temposta kuten 10 vuotta sitten. Se kipeyttää lihaksenikin. Mieluummin teen pilatestreenin, joka rauhoittaa mielen eikä aiheuta ylivireystilaa. Tuntuu hyvältä löytää oma rytminsä sekä mielenrauhan salaisuus.

Terapiaopintojen myötä olen pysähtynyt enemmän itseni äärelle. Kuka minä olen? Mitä haluan? Mikä tekee minulle hyvää? Mikä ei sovi minulle? Liian pitkään elämässäni olin kuuntelematta kehoni ja mieleni viestejä siitä etten voinut hyvin. Onneksi minulla oli lopulta rohkeutta kuunnella itseäni ja irrottautua olosuhteista jotka rikkoivat minua sisäisesti.

Olen edelleen sitä mieltä että elämänlaatu voi parantua iän myötä. Itsetuntemuksen lisääntyminen tuo onnellisuutta kun voi elää omien arvojensa mukaan. Maailma on täynnä virikkeitä ja valinnan mahdollisuuksia. Kaikkea ei tarvitse eikä voi ehtiä yhden elämän aikana. Minulla on lupa elää omanlaistani elämää ja iloita siitä.

Toivon että sinäkin pysähtyisit pohtimaan sitä miten oikeasti voit ja mitä sinulle kuuluu. Elätkö elämää jota tahdot vai ohjaudutko valinnoissasi ulkoapäin tai toisten tarpeista käsin? Parisuhteessakin on tärkeää uskaltaa olla näkyvä ja puhua toiveistaan ja tarpeistaan toiselle.  Koskaan ei ole liian myöhästä oppia kuuntelemaan itseään tai kertomaan tarpeistaan toiselle. Se ei ole itsekkyyttä vaan tervettä itsestään huolta pitämistä. Kun voit itse hyvin eläen itsellesi sopivassa rytmissä ja sinulle sopivien arvojen pohjalta, voit olla hyvä ystävä, kumppani, vanhempi jne. Sen sijaan jos elät itsesi hyläten ja vastoin omia arvojasi,  muutut katkeraksi ja negatiiviseksi. Silloin lähelläsi ei ole hyvä olla.

Jumala tahtoo sinulle hyvää. Hän tahtoo että rakastat itseäsi kuten lähimmäistäsi. Ole siis itsellesi hyvä, hellä ja armollinen. Näe itsesi kauniina ja arvokkaana. Niin Jumalakin tekee.

Sinunkin vuorosi loistaa

Luonto hehkuu, näyttää parhaat puolet itsestään ennenkuin talvi hiipii ja riipii alastomaksi. Näetkö sinä itsesi kauniina, arvokkaana, huomaatko miten erityinen ja ainutlaatuinen olet? Ihana ihmisyksilö kertakaikkiaan! Vai onko aihe kenties sinulle kiusallinen, nähdä itsessään hyvää, liekö suorastaan narsististakin ajatella niin? Nöyrempää olisi pysyä hiljaa, vetäytyä nurkkaan ettei vain olisi huomion keskipisteenä. Näin ainakin ennen ajateltiin, ennen kuin otettiin selfieitä instagrammiin. Ennen vanhaan pidettiin ylpeänä sitä joka uskalsi puhua itsestään myönteisesti tai tuoda esille hyviä puoliaan. Näin on kasvatettu sukupolvet ennen meitä. Kuinka monen kynttilä onkaan jäänyt vakan alle ihan suotta. Ei saanut lasta kehua ettei ylpisty. Siitä seurasi ”anteeksi kun olen olemassa” – ihmisiä.

Ajat muuttuvat. Nykykulttuurissa ulkonäköä korostetaan kovasti. Ihmisiä arvioidaan sen perusteella miltä he näyttävät. Nykyään on mahdollista ottaa lukemattomia kuvia itsestään mutta olla entistä tyytymättömämpi itseensä. Onneksi on kuvanmuokkaus, moni ajattelee.

Miksi meidän on niin vaikeaa hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme? Kuka on määritellyt ihanneihmisen jonka kaltaiseksi kaikki yrittävät pyrkiä? Olen huomannut iän myötä tulleeni armollisemmaksi itseäni kohtaan. Viittäkymppiä lähestyvän ei tarvitse näyttää kaksikymppiseltä. On vapauttavaa ikääntyä, vaikka myönnän että välillä kaksoisleukaani minäkin kauhistelen ja ylimääräisiä kiloja taivastelen. Kilpaurheilijan mitoissa en enää ole,  mutta miksi pitäisikään? Lempeästi itseäni peilistä katson, en olemustani arvostellen kuten nuorempana. Olen ihana ja hyvä, rakastettukin.

Miten sinua on katsottu ja kosketettu lapsena? Oletko ollut suloinen prinsessa tai komea prinssi vanhemmillesi? Oletko saanut paljon rakkautta ja sylihoitoa, ihastelua?  Vai onko ulkomuotoasi tai olemustasi arvosteltu? Onko sinulle tullut tunne että olet jotenkin viallinen ja kelpaamaton, huonompi kuin toiset? Oletko oppinut häpeämään itseäsi, olemustasi, tekemisiäsi?

Entäpä parisuhteessa, rakastetaanko/  rakastettiinko sinua sellaisena kuin olet? Tunnetko/ tunsitko olevasi Erityinen, ihana ja rakastettava, haluttava? Vai saatko /saitko osaksesi jatkuvaa arvostelua ja alentamista? Koetko/ koitko rakkaasi sylin hyväksyvänä vai jäitkö siinäkin vaille rakkautta, sielujen kohtaamista?  Monesti lapsuudessa rakkautta vaillejääneet ”valitsevat” kumppanikseen ihmisen joka on yhtä etäinen tai kylmä kuin vanhemmat olivat lapsuudessa. Tuttu ja turvallinen kiintymyssuhdemalli toistuu jättäen jälleen kylmäksi myös parisuhteessa. Rakkauden kaipuu huutaa sisimmästä jääden vaille tyydytystä.  Läheisyys voi pelottaakin koska siihen ei ole tottunut.

Minulla on ollut lapsuudessa kokemuksia ulkonäköni tai ominaisuuksieni arvostelusta ja sen vuoksi itseni hyväksyminen on ollut vaikeaa. Itsetuntoni ei ollut kovinkaan vahva nuorena aikuisena. Myöhemmin olen onnekseni kohdannut hyväksyviä katseita jotka ovat olleet hyvin parantavia itsetuntoni ja minäkuvan kannalta. Psykoterapiaopintojen kautta olen saanut ymmärrystä joka on auttanut hyväksymään paremmin itseäni ja myös armahtamaan läheisiäni jotka eivät osanneet osoittaa riittävästi hyväksyvää rakkautta. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia tykkäämään itsestään. 😊 Koskaan ei ole myöskään liian myöhäistä löytää rakkautta ja rakastavaa läheisyyttä. On terveellistä irrottautua ihmissuhteesta joka haavoittaa ja aiheuttaa hylkäämistä tai  kaltoinkohtelua.

Ihminen on enemmän kuin ulkoinen olemus. Sisäinen kauneus sytyttää valon meihin. Jollakin voi olla kaunis kuori mutta sisällä tyhjyyttä, onttoutta ja ahdistusta. Kun löytää elämälleen tarkoituksen ja mielen, voi kokea iloa omasta elämästä ja olemuksesta. Jumalan rakkaus voi hoitaa ja parantaa sisäisiä haavoja ja vaillejäämisen kokemuksia. Jumala hyväksyy meidät tälläisinä vajavaisina ja rosoisina ihmisinä. Hän näkee meissä kauneutta jota on itse meihin laittanut meidät luodessaan.

”Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee.” (Sefanja 3:17)

Katsokaamme toisiamme lempeästi hyväksyen. Rakastavan katseen alla saa loistaa ja kukoistaa.

Saako sinun lähelläsi kukoistaa?

Kesän kukat, puut ja pensaat ovat kauneimmillaan. Monen puutarha pursuaa toinen toistaan upeampia kasveja. Olen itsekin rakastunut kukkiin ja nautin niiden hoidosta ja katselemisesta. Miten paljon iloa kauniit kukat voivatkaan tuoda! Jumala on luonut niin paljon kauneutta iloksemme. Ihmiselle hän antoi tehtävän viljellä ja varjella luontoa.

Se, että saa puutarhan kukat kukoistamaan ei ole itsestäänselvyys. Kasveja on hoidettava ja ravittava, pidettävä huolta kastelusta ja oksien karsimisesta ym. Välillä puutarhanhoito on kovaakin työtä ja vaatii ennen kaikkea säännöllisyyttä. Hetken herpaantuminen saa rikkaruohot kasvamaan ja vie aikansa saada puutarha entiseen loistoonsa.

Parisuhdetta ja avioliittoakin verrataan usein puutarhaan joka vaatii säännöllistä hoitoa. Kuinka sinä hoidat parisuhdettasi? Vai onko niin että kukat saavat kokea enemmän hellyyttä ja huolenpitoa huushollissasi kuin kumppanisi?  Ehkäpä puolisosi osaisi vastata tähän sinua paremmin jos uskallat kysyä. Onko kumppanista tullut sinulle vuosien saatossa itsestäänselvyys vai vieläkö jaksat järjestää hänelle ihania pikku yllätyksiä kuten alkuaikoina rakkauden huumassa teit tunteja laskematta? Missä vaiheessa suhteen vaaliminen muuttui vaivannäöksi?

Sanna- ystäväni kirjoitti äskettäin blogissaan viisaita ajatuksia nalkuttamisesta. https://pieniaskel.wordpress.com/2017/07/05/nalkutuksen-anatomia/

Kirjoitusta lukiessani pohdin kuinka totta onkaan, että jatkuva nalkutus vähän kerrassaan nakertaa hyvää suhdetta. Sen sijaan että puoliso saisi toisen voimaan hyvin ja kukoistamaan kauniilla rohkaisevilla sanoillaan, nalkutus ja dissaaminen vaikuttavat negatiiviseen parisuhdetta kuihduttavaan suuntaan. En yhtään ihmettele, että mikäli nalkutusta kuulee lähes joka päivä, tekee mieli viettää enemmän aikaa kodin ulkopuolella kuin kotona. Jos kotona on paha olla sieltä haluaa pois. Toisaalta miten kovasti kaipaa kotiin, jossa odottaa oman rakkaan hellä ja hyväksyvä syli.

Juha Tapion laulussa sinun vuorosi loistaa lauletaan: ”Hei, älä turhaan jää, seinän viertä kulkemaan / Kutsuttuna juhliin, kynnykselle seisomaan / Jos katsoa sä voisit, niinkuin minä katson sua / Sun ei koskaan, enää tarvitsisi piiloutua.”

Miten sinä katsot kumppaniasi? Entä vieläkö jalkasi menevät hyytelöksi kun hän katsoo sinua tietyllä tavalla?

Moni miettii vuosien saatossa: Mihin katosi hellyys ja intohimo? Mitä meille tapahtui?

Älä syytä toista kipinän hiipumisesta vaan pohdi sitä, miten paljon olet itse panostanut parisuhteeseesi. Oletko valmis satsaamaan siihen enemmän? Näkyykö rakkautesi sanoissa ja teoissa, toisen arvostamisessa ja kunnioittamisessa?

Parhaimmillaan hyvä parisuhde saa kumppanin kukoistamaan ja tulemaan siksi joksi hänet on tarkoitettu. Uskotko että sinun rakkautesi voi saada kumppanistasi parhaat puolet ja luovuuden esiin? Kokeile. Uskon, että Jumala tarkoitti näin: nainen ja mies on luotu kukoistamaan yhdessä. Nainen voi parhaimmillaan saada miehensä tuntemaan itsensä Tosi Mieheksi ja toisinpäin. Rakkauden ilmapiirissä tapahtuu ihmeitä.

Haastan sinut myönteiseen viestintään parisuhteessasi. Kokeilepa mikä voima on kehuilla ja hellillä rohkaisevilla sanoilla? Pidä huoli siitä, että rakkaillasi on sinun lähelläsi hyvä olla ja he voivat kukoistaa.

Ihmeellinen elämä

Nuorena minulla oli tietynlainen käsitys onnellisesta elämästä. Haaveilin elämästä ilman huolia, murheita tai vastoinkäymisiä. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen oivaltanut ettei ole onnellista tai onnetonta elämää, on vain Elämää eri väreineen.

Tämä ainutkertainen minulle annettu elämä on suuri lahja. Elämä, joka välillä on ollut kovin raskas ja kaoottinen, välillä taas koominen ja hullunkurinenkin on minun ainutkertainen elämäni. Tämä elämä on minulle suotu ja annettu kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan.

Elänkö täysillä niinäkin päivinä kun kaikki ahdistaa ja huolet näyttävät vuoren korkuisilta? Vai odotanko jotakin ihmeellistä autuasta huolista vapaata aikaa tulevaisuudessa jota ei ehkä koskaan tulekaan?

Työssäni kuulen lähes päivittäinen ihmisten moninaisia elämäntarinoita. Miten paljon iloa, surua, kipua, onnea tai pettymyksiä sisältyykään noihin kertomuksiin. Monesti hämmästelen sitä miten vaikeista vaiheista ihmiset voivat selvitä. Ihmisten selviytymiskyky, resilienssi, on valtava.

Elämä voi olla syvästi tyydyttävää vaikka olisi käynyt raskaita vaiheita läpi. Kaiken koetun jälkeen elämän arvojärjestys asettuu kohdalleen. Ei enää edes kaipaa kevyttä pintaliitoelämää.

Suurinta rikkautta elämässä ovat läheiset  ihmissuhteet ja niissä koettu rakkaus. On suuri siunaus saada antaa ja vastaanottaa rakkautta. Rakkaus antaa merkityksen elämälle. Miten surullista onkaan jos ei saa elämässään kokea rakkautta. Mikään materia, ura tai maallinen asia ei voi korvata rakkautta. Miten siunattu onkaan ihminen joka saa kokea olevansa rakastettu. Jumalan rakkaus voi tyydyttää syvästi silloin kun ei saa kokea rakkautta ihmissuhteissaan.

Olen opetellut kiittämään vaikeistakin päivistä koska niillä on oma tehtävänsä elämässä. Ihminen, joka on kokenut kärsimystä kykenee empaattisuuteen. Kärsimys ei aina jalosta mutta se voi pehmentää meitä niin että näemme eri tavalla lähimmäistemme hädän.

Toki kärsimys voi myös katkeroittaa ja saada kadehtimaan toisten onnea.  Katkeruus myrkyttää elämän, nöyryys sen sijaan löytää kiitoksen aiheita vaikeissakin tilanteissa. Olen itse kokenut että raskaiden ja kipeiden vaiheiden jälkeen osaan aivan eri tavalla olla kiitollinen niistä asioista elämässäni jotka ovat hyvin. En pidä enää  onnea itsestäänselvyytenä. Siksi voin kiittää pimeistäkin päivistä. Niiden jälkeen näen valon kirkkaammin.

En kadehdi niitä joiden elämä näyttää kiiltokuvalta sillä tiedän että monen kulissin takana on syvää pettymystä, surua ja onnettomuutta. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Sen olen usein nähnyt ja kuullut.

Otan vastaan sinut rosoinen elämäni sellaisena kuin minulle näyttäydyt. Tahdon oppia hyväksymään sen mitä minulle annat vaikka se joskus tekisi kipeääkin. Tahdon oppia uutta joka päivä. Älä anna minun koskaan tulla niin viisaaksi ettei minulla olisi uutta opittavaa elämästä.

Kiitos sulle, Jumalani, armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea. Kiitos sulle kirkkahista, keväisistä päivistä. Kiitos myöskin raskahista syksyn synkän hetkistä.

Kiitos sulle jokaisesta elämäni hetkestä. Kiitos päivän paistehesta niin kuin pimeydestä. Kiitos sulle taisteluista, rististäkin, Jumalain. Kiitos, että aina muistat, autat mua tuskissain.

Kiitos sulle kukkasista, jotka teilläin kukoisti. Kiitos myöskin ohdakkeista, jotka mua haavoitti. Kiitos, että tahdot mulle elon antaa iäisen. Kaikesta, oi Herra, sulle annan ikikiitoksen! Virsi 341:1,3-4

Ajatuksia uskosta ja rakkaudesta

Olen työssäni huomannut että monella on kummallinen käsitys uskosta ja uskovista. Moni ajattelee kristinuskoon kuuluvan ajatuksen kärsimyksestä ja kaikista nautinnoista kieltäytymisestä. Kaikki kiva on syntiä tai kiellettyä arvelevat nuoret rippikoulussakin. Mistä tällainen käsitys on tullut?

Syyt johtavat omassa maassamme vuosikymmenten taakse jolloin hengellinen julistus oli hyvin ankaraa ja lakihenkistä. Lapsia saatettiin pelotella vihaisella Jumalalla joka rankaisee pahoista teoista ja heittää tuhmia lapsia kuumalla kivellä. Tanssiminen ja meikkaaminen oli kiellettyä ja tehtiin syntilistoja. Moni tuli allergiseksi hengellisyydelle eikä halunnut olla missään tekemisissä uskonasioiden kanssa. Ei ihme!

Tuntuu siltä että monen Jumala on tänäkin päivänä vihainen ukko, jota täytyy yrittää miellyttää jotta elämä sujuisi. Sitten kun elämässä tapahtuu jotakin ikävää ajatellaan sen olevan rangaistus Jumalalta. Monen uskovan aika ja energia menee yritykseen karttaa syntiä ja noudattaa käskyjä.

Opettiko Jeesus näin? Tällaisen tulikivenkatkuisen jumalakuvanko hän meille antoi? No ei. Jeesus kutsui isäänsä nimellä Abba, joka tarkoittaa ”isi” ”iskä”. Näin läheisellä tavalla Jeesus opetti meitäkin Jumalaa kutsumaan. Jeesus opetti Isä Meidän rukouksen jossa saamme kertoa tarpeemme Taivaalliselle Isällemme. Jumalaa kiinnostaa tarpeemme ja hyvinvointimme. Hän on rakkaus.

Jumala on rakastava Isämme, joka tahtoo pitää lapsistaan huolta. Jeesus lupasi myös omilleen ilon. Ilon, joka tulee hänen läsnäolostaan ja pelastuksesta. Ilo tulee myös siitä ettei tarvitse pelätä. Jumalan kämmenellä on turvassa. Näkyykö tätä iloa seurakunnassa ja uskovissa?

Jeesus osoitti elämällään millainen Jumala on. Hän hyväksyy seuraansa jokaisen. Maan päällä vaeltaessaan Jeesus seurusteli syntisten kanssa eikä pelännyt saastuttavansa itseään vaikka vieraili heidän kodeissaan.

Jeesukselle ihminen oli aina tärkeämpi kuin ulkonaiset säännöt.  Jos joku oli sairas niin Jeesus paransi hänet vaikka olisi ollut sapatti jolloin ei saanut mitään työtä (ei edes parantamistyötä) tehdä. Sääli, armo ja rakkaus olivat Jeesuksen kohtaamisissa läsnä. Uskon, että Jeesus ja opetuslapset myös nauroivat paljon. Ehkä ilo ja nauru olivat niin luonnollisia asioita,  ettei niitä tarvinnut Raamatussa erikseen mainita.

Jeesus ei tuominnut syntisiä vaan tekopyhiä fariseuksia jotka olivat ulkonaisesti hurskaita mutta heiltä puuttui rakkauden teot. Hedelmistään puu tunnetaan, sanotaan. Fariseusten sydänten kovuus paljastui siinä miten julmasti ja ylenkatsoen he suhtautuivat heikompiin. Heillä ei riittänyt armoa lankeaville.

Fariseuksia on tänäkin päivänä. Ihmisiä, jotka antavat itsestään hurskaan ja kauniin kuvan, mutta joiden sydän on täynnä pahuutta ja itsekkyyttä. Kaikki ei aina ole sitä miltä ulkonaisesti näyttää.  On helppoa puhua ja kirjoittaa kauniita sanoja, mutta vasta teot paljastavat ihmisen sydämen todellisen tilan. Älä siis koskaan usko pelkkiä sanoja vaan kiinnitä huomio ihmisen tekoihin ja siihen miten hän kohtelee kaikista lähimpiään. On helppoa esittää tuntemattomille empaattista ja rakkaudellista mutta kaltoinkohdella rakkaitaan kotioloissa.

Rakkaus ei etsi mainetta eikä kunniaa, ei omaa vaan toisen parasta. Rakkaus ei kaipaa huomiota ja palvontaa, eikä korota itseään. Rakkaus ei kerskaa eikä kadehdi. Rakkautta ei voi teeskennellä. Rakkaus kasvaa jakamisesta ja kuolee itsekkyydestä. Rakkaus on Jumalan ominaisuus ja siksi se ei koskaan katoa.

Rakkaus on kuin jalokivi jota kannattaa etsiä. Kun sen löytää, on löytänyt aarteista kalleimman.

”Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki. Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan.” (Laulujen laulu 8:6-7)

Masennuksessakin on toivo

Pidän viikoittain sairaalan psykiatrisella osastolla pastorin ryhmää. Ryhmässä pyrin jakamaan myönteisiä ja rohkaisevia ajatuksia jotka voisivat antaa osallistujille  toivoa. Viimeksi ryhmässä puhuimme siitä mikä auttaa jaksamaan huonoina hetkinä. Eräs ryhmäläisistä totesi reippaasti:”asioilla on tapana järjestyä”. Vaikka lausahdus kuulostaa kuluneelta ja kliseiseltä, se on aivan totta. Vaikeillakin asioilla ja tilanteilla  on todellakin tapana järjestyä tavalla tai toisella. Joskus kun itse ei jaksa uskoa asioiden järjestyvän, voi rinnallakulkijan uskolla ja rohkaisulla olla suuri merkitys.

Monelle toivoa antaa usko ja luottamus Jumalaan ja hänen huolenpitoonsa. Kun katselee elämäänsä taaksepäin voi huomata että on selvinnyt vaikeidenkin vaiheiden läpi tähän päivään. Jumala on kantanut silloin kun ei ole itse jaksanut ottaa askeleita. Ystävät ja läheiset ovat tukeneet vaikeina aikoina ja toimineet arjen enkeleinä. Olemme ryhmässä usein puhuneet myös siitä, että elämässä on erilaisia päiviä: on synkempiä ja valoisampia päiviä. Jos tämä päivä tuntuu raskaalta, voi huominen olla kevyempi. Kunpa tämän aina pimeänä hetkenä muistaisi. Muutama kuukausi sitten oli vielä pimeää ja kaamosaika. Oli vaikeaa uskoa ja kuvitella kevätauringon kirkkautta ja valoa, joka nyt vallitsee. Niin se usein elämässäkin menee.

Masentuneen ihmisen on usein vaikea uskoa että mieliala kohenee tai että elämä voi näyttää joskus valoisammalta. Vaikeasti masentuneen elämästä ovat värit kadonneet ja kaikki tuntuu raskaalta ja toivottomalta. On vaikeaa tuntea mielihyvää tai iloa mistään. Arjen pienetkin vastoinkäymiset voivat tuntua ylitsepääsemättömiltä. Elämän tarkoitus on hukassa ja voi tulla kokemus että on vain taakaksi toisille. Jos tällaisia tuntemuksia ilmenee, on tärkeää hakeutua ammatillisen avun piiriin. Masennus on vakava sairaus.

Onneksi masennuksesta voi toipua. Paranemiseen voidaan tarvita lääkitystä, osastohoitoa tai terapiaa riippuen minkäasteisesta masennuksesta on kysymys. Olen työssäni nähnyt useiden vaikeastikin masentuneiden paranevan ja löytävän elämänhalun ja toivon uudelleen. Se on rohkaisevaa nähdä.

Moni kokee elävänsä entistä rikkaampaa elämää masennuksen jälkeen ja osaa arvostaa hyvinvointiaan eri tavalla kuin ennen. Hyvistä päivistä osaa kiittää ja iloita uudella tavalla eikä pidä niitä itsestään selvyyksinä. Olen rukoillut monien masentuneiden puolesta ja kanssa, jotta Jumala koskettaisi ja auttaisi paranemisprosessissa. On lohdullista kun saa turvautua Korkeimman apuun ja levätä Jumalan kämmenellä.

Masentuneelle on turha sanoa: häntä pystyyn tai yritä piristyä. Se ei auta. Jos ei tiedä mitä sanoa, voi halata ja olla läsnä, rukoilla, auttaa arjen asioissa, osoittaa että välittää toisesta, lähteä yhdessä hakemaan ammattiapua.

Raamatussa on paljon rohkaisevia kohtia myös masentuneelle. Eräs sellainen löytyy Jesajan kirjasta. Jeesus sanoi: Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta,  julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia, panemaan Siionin murheellisten päähän  juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan. (Jesaja 61:1-3)

Pohdintaa parisuhteesta

Olen viime aikoina pohtinut paljon erilaisia ihmissuhteita ja niissä ilmenevää vuorovaikutusta lähinnä parisuhteen näkökulmasta. Syynä pohdintaani on meneillään oleva psykoterapeuttikoulutus sekä oman elämäni moninaiset kuviot.

Romanttisen rakkauden unelma on esillä kaikkialla: mediassa, elokuvissa, kirjallisuudessa. Ihmisellä on synnynnäinen tarve tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi. Muistan miten pikkutytöstä lähtien ahmin satuja joissa prinssi ja prinsessa rakastuivat, myöhemmin sadut vaihtuivat rakkausromaaneiksi. Kaipuu omasta rakkaasta ihmisestä syttyi sieluun. Voi kun saisin kokea tuollaista rakkautta joskus, haaveilin. Onneksi en silloin vielä tiennyt miten pitkä ja kivuliaskin taival pitäisi vaeltaa kunnes näin kävisi.

Monien kohdalla ihana rakkauden unelma toteutuu ja rinnalle löytyy kumppani johon rakastuu ja jonka kanssa voi perustaa perheen. Joidenkin kohdalla tästä ihmissuhteesta tulee elämänkestävä, toiset ajautuvat kriisiin ja eroon jossain vaiheessa. Syitä molempiin on monia joihin en tässä pureudu enempää. On myös niitä, joille kumppanin kaipuusta tulee elämänmittainen kipu. Sitä oikeaa ja sopivaa ei löydykään rinnalle. Tuntuu kuin elämästä puuttuisi jotakin olennaista. Joku täyttää rakkauden ja kumppanuuden kaipuutaan työnteolla, toinen harrastuksilla tai ystävyyssuhteilla. Tällainenkin elämä voi olla rikasta ja antoisaa.

Harva on tullut ajatelleeksi miten suuri merkitys varhaisilla vuorovaikutussuhteillamme ja lapsuuden kokemuksilla on parisuhteen solmimiseen ja dynamiikkaan. Usein toistamme rakkaussuhteissamme lapsuuden kiintymyssuhdemalliamme. Turvattoman (ristiriitaisen, välttelevän) kiintymyssuhteen lapsuudessaan elänyt henkilö voi parisuhteessaan olla hyvin tarvitseva eikä tarvitsevuudessaan kykene vastaamaan kumppaninsa emotionaalisiin tarpeisiin. Turvattomasti kiintynyt voi valita rinnalleen lapsuuden kiintymyssuhdemallia toistavan kumppanin, jäädä jälleen vaille rakkautta ja tulla torjutuksi. Hylätyksi tuleminen uusiutuu kipeällä tavalla. Ihmisellä on taipumus toistaa traumaattisia kokemuksiaan ja näin pyrkiä ratkaisemaan niissä ilmennyttä ristiriitaa ja ahdistusta.  Aika moni huomaa omassa parisuhteessaan samanlaista vuorovaikutusdynamiikkaa kuin vanhempien parisuhteessa on ollut. Opittu vuorovaikutusmalli voi jatkua sukupolvelta toiselle. Esimerkkinä tästä: joissakin suvuissa miehet ovat sukupolvesta toiseen olleet ”tossun alla”  vahvojen naisten hallitessa kotia.

Itsetuntemuksen lisääntymisellä on suuri merkitys siihen kuinka läheisissä ihmissuhteissaan toimii. Psykoterapiassa saadessaan ymmärrystä kokemuksilleen voi oivaltaa tuhoisan kierteen jota ihmissuhteissaan toistaa ja uskaltautua muuttamaan toimintatapaansa. Väitän, että terapia rikastuttaa elämää ja ihmissuhteita hyvin monella tavalla. Siitä  saatava hyöty on suuri myös omalle vanhemmuudelle.

Syntymästään saakka vauva pyrkii vuorovaikutukseen hoitajan (yleensä äidin) kanssa. Se miten vauvan tarpeisiin vastataan ja kuinka hänestä huolehditaan luo pohjan tunne-elämän kehitykselle ja vaikuttaa myöhemmin kaikkiin ihmissuhteisiimme. Turvallinen kiintymyssuhde luo hyvän pohjan myöhemmille ihmissuhteille. Riittävä hoiva vahvistaa lapsen minuutta ja auttaa kestämään pettymyksiä vähitellen.

Tarkoittaako edellä mainittu sitä että vaikeasta lapsuudesta seuraa aina onneton parisuhde? Onneksi ei.

Parisuhde voi olla uusi mahdollisuus. Turvallinen, hyväksyvä ja rakkaudellinen parisuhde voi olla hyvin hoitava ja terapeuttinen, ns. korjaava kokemus hankalan lapsuuden eläneelle. Kun uskaltautuu haavoineen ja arpineen  olemaan avoin toiselle voi kokea parisuhteessa eheytymistä joka ei ehkä muuten olisi mahdollista. Joskus molempien puolisoiden ollessa liian tarvitsevia ilmenee ongelmia joihin voi tarvita parisuhdeterapiaa.

Parisuhdeterapiassa ymmärrys toisen tavasta tuntea ja toimia auttaa yhteisellä  tiellä eteenpäin. Kun ymmärtää omien ja toisen käyttäytymisen takana olevia syitä, ei tarvitse syytellä tai puolustautua niin paljon. Parisuhdeterapiasta on hyötyä jo ennen kuin ongelmia ilmenee sillä sen kautta voi saada suuresti apua ja välineitä parisuhteeseensa. Jos haluat satsata  parisuhteeseesi, suosittelen parisuhdeleirejä ja tapahtumia. Mikään parisuhde ei kukoista hoitamatta. Parhaimmillaan parisuhde voi olla elämänmittainen yhteinen seikkailu, jossa saa oppia ja kasvaa yhdessä toisen kanssa. Yhä syvenevä rakkaus- ja kiintymyssuhde on Jumalan luomislahja.

Rakkaus ja sitoutuminen toiseen vaatii rohkeutta. Siksi moni tyytyy yhä uudelleen hetkelliseen rakastumisen huumaan ja on heti vaihtamassa uuteen kumppaniin kun tunteet hiipuvat. Henkinen syvä läheisyys voi pelottaa ja silloin lyhyet vaihtuvat suhteet ovat helpompia. Tämä on vähän kuin söisi vain kermat kakun päältä. Pidemmän päälle tulee paha olo ja alkaa äklöttää.

Parhaimmillaan parisuhde on valtavasti itsetuntemusta lisäävä, energiaa antava ja elämään iloa ja rikkautta lisäävä. Onnellinen parisuhde antaa syvän tyydytyksen ja merkityksen kokemuksen elämälle. Voiko olla suurempaa kuin saada rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta.

Omassa elämässäni kaikki ei sitten mennyt aivan kuten rakkausromaaneissa joita luin. Silti kaikesta koetusta ja eletystä, pettymyksistä ja epäonnistumisistakin olen oppinut paljon. Joskus oppiminen on vaivalloista ja voi tuottaa kipuakin. Joskus se voi vaatia irrottautumista tuhoisista  vuorovaikutusmalleista. Parisuhteessa on aina kaksi ihmistä, joiden molempien panosta suhteeseen tarvitaan. Reen vetäminen yksin on raskasta, joskus mahdotontakin. Jos vain toinen tahtoo ja toinen ei, on vaikeaa rakentaa yhdessä.

Ehkä tärkein asia minkä olen oppinut on: parisuhteessa kysymys ei loppujen lopuksi ole siitä mitä minä voin saada vaan siitä mitä tahdon itse antaa. Itsekkyys ei kanna pitkälle parisuhteessa. Kun antaa, niin saa. Rakkaus vaatii myös uhrautumista yhteisen hyvän eteen.

Tahdotko rakastaa on tärkeä kysymys silloin kun vaikeudet koettelevat suhdetta. Joudun tunnustamaan että minä en ole aina tahtonut. Jumalan rakkauden ja armon turvin tahdon ponnistella eteenpäin. Menneisyyttä en voi muuttaa mutta tulevaisuus on vielä tyhjinä sivuina edessäni. Tahdon tehdä parhaani jotta sivut täyttyisivät rakkaudella.

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (1.Kor.13:13)

Mikä ihmeen paasto?

Tuhkakeskiviikko aloittaa paastonajan. Kristillinen paasto kestää 40 päivää ja huipentuu Pääsiäisen ylösnousemusjuhlaan. Evankeliumikirjassa lukee Tuhkakeskiviikon kohdalla näin: Paastonaika alkaa laskiaisen jälkeisestä keskiviikosta, tuhkakeskiviikosta, joka on saanut nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle. Se oli katumuksen ja parannuksen vertauskuva.
Suomessakin päivää sanottiin jo keskiajalla tuhkakeskiviikoksi tai tuhkan ja säkin päiväksi (dies cineris, dies cinerum et cilicii). Myöhemmin nimitys unohtui, mutta on viime aikoina tullut uudelleen käyttöön. Tuhkakeskiviikkona tunnustamme, että olemme syyllisiä Kristuksen kärsimykseen. Kadumme ja pyydämme anteeksi syntejämme luottaen hänen sovituskuolemaansa. Pyydämme myös voimaa antaa anteeksi lähimmäisillemme.

Monille paastosta tulee mieleen vain ruuasta kieltäytyminen. Hengellinen paasto on kuitenkin jotakin muuta. Se on sitä että tutkimme itseämme Jumalan kasvojen edessä ja annamme Jumalan tutkia meitä. Jumalan armon valon läsnäolossa meistä voi paljastua monenlaista: itsekkyyttä, vihaa, katkeruutta, oman edun tavoittelua, anteeksiantamattomuutta.

Onko sinun helppo antaa anteeksi? Myönnän että minulle se ei ole ollut helppoa. Voin sanoa olevani anteeksiantamuksen koulussa parhaillaankin. Vaikeinta on antaa anteeksi silloin kun toinen ei edes pyydä anteeksi vaan mahdollisesti jatkaa kiusantekoaan. Silti käsitän, että jos tahdon olla vapaa, en voi sitoa itseäni katkeruuteen ja anteeksiantamattomuuteen.

Entäpä tarkoittaako anteeksiantaminen kynnysmatoksi suostumista ja kaiken vääryyden hyväksymistä marttyyrina? Ei todellakaan. Kristityllä on oikeus pitää puolensa, mutta kostamaan ei pidä lähteä. On tervettä vihastua tullessaan väärinkohdelluksi. On myös tervettä reagoida kun tulee loukatuksi. Raamatussa sanotaan: vihastukaa mutta älkää syntiä tehkö.

Silloin kun anteeksiantaminen on vaikeaa, voi rukoilla Jumalalta voimaa siihen. Tärkeää on kuitenkin saada purkaa ja käsitellä ikävät tunteet ensin. Usein anteeksianto on prosessi, joka ei tapahdu hetkessä vaan vaatii tunteiden tunnistamisen ja purkamisen.

Jumala antakoon sinulle voimaa antaa ja pyytää anteeksi jotta voisit olla vapaa ja onnellinen. Voisiko tämä olla yksi paastonajan tavoite?

20.luukku: Lohdutus

Eräs vanhemman tärkeimpiä ominaisuuksia on kyky lohduttaa lastaan. Lapsen tunne-elämän kehitykselle on ensiarvoisen tärkeää tulla lohdutetuksi ja kannatelluksi suruissa, peloissa ja pettymyksissä, joita hän kohtaa. Pieni lapsi ei vielä kykene säätelemään tunne-elämäänsä tai selviytymään isoista pettymyksistä yksin, ilman aikuista. Varhaislapsuuden turvallinen kiintymyssuhde takaa lapsen kehitykselle edellytykset empaattisuuteen ja myötätuntoon aikuisena. Ihminen, joka on lapsena tullut kohdatuksi, lohdutetuksi ja kannatelluksi kykenee aikuisena lohduttamaan toisia.

Oletko sinä tullut lohdutetuksi suruissasi? Mikä tai kuka sinua on lohduttanut?

Itse koen, että Jumalan lohdutus on ollut elämäni kriiseissä ja suruissa aivan käsinkosketeltavaa. Eräässä radiohaastattelussa minulta kysyttiin milloin olen kokenut Jumalan läsnäolon voimallisimmin. Vastasin, että surun ja ahdistuksen hetkinä. Silloin kun maailma on romahtanut, on Jumalan voima ja lohtu tullut elämääni niin vahvana, etten ole sitä aiemmin kokenut. Se on ihmeellistä.

Jumala on lohdutuksen Jumala. Hän tietää sinun surusi, menetyksesi, pelkosi tälläkin hetkellä. Hän tahtoo ottaa sinut syliin ja kuiskata korvaasi: Lapseni, älä pelkää. Olen kanssasi. Vaikka näyttää että kaikki kaatuu ja elämä on romuna, minä kannan. Minä vien eteenpäin. Minä annan sinulle tulevaisuuden ja toivon. Lepää sylissäni kuin pieni lapsi. Minä pidän sinusta huolen.

”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala! Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia. Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet runsaina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille runsaasti lohdutusta.” (2.Kor.1:3-5)

6.11 Lumen lumoa ja uusia maisemia

Ihanaa kun lunta satoi tänä vuonna aiemmin kuin parina viime vuonna. Vaikka toki vielä ei voi olla varma kestääkö lumi maassa vai sulaako pois.Kerimäellä  lunta on vain vähän, Savonlinnassa enemmän. 

Savonlinnan seudulla on ihania ulkoilureittejä, joilla voi vaeltaa luonnon kauneudesta nauttien. Eräänä päivänä löysin googlaamalla kivan patikointireitin Kollaan laavulle. Sitä piti kaverin kanssa lähteä heti katsastamaan. 

Olikin hurjan mukava reitti Suurjärven rantaa pitkin. Rantakalliot aivan upeita. Samalla hetkellä kun retki alkoi, alkoi myös  lumisade, joka kuorrutti maiseman kauniiksi. 

Pikkupakkasessa oli mukava tehdä tulet ja paistaa makkaraa nuotiolla. Retkieväät maistuivat patikoinnin jälkeen.

Ihana maisema kallion päältä Suurjärvelle.

Matkan varrella oli hyvä opastus. 

Lumi teki hauskoja kuvioita järveen. 

Vuodenajat ovat suuri rikkaus. Lumessa on taikaa. Se valaisee maisemaa ja jollakin tavalla saa mielen iloiseksi ja toiveikkaaksi.

Olen pohtinut viime aikoina paljon elämää ja onnellisuutta. Millainen on onnellinen elämä? Onko onnellisuus asia, jota kannattaa tavoitella elämässä?  Monet etsivät onnea rahasta tai jostakin muusta ulkonaisesta asiasta. Minä väitän että onnellisuus on saavutettavissa kun osaa nähdä elämässään kiitoksen aiheita. Joka päivä kun huomaa ne asiat mitkä ovat hyvin, sen sijaan että marmattaa huonoista asioista voi löytää onnen. Jos odottaa lottovoittoa, parempaa kumppania tai uutta työpaikkaa voidakseen olla onnellinen, niin voi jäädä onnettomaksi. Toki jokaisella lupa haaveilla, toivoa ja unelmoida. Mutta jos ei osaa iloita siitä mitä nyt jo omistaa, voi elämä jäädä elämättä parempaa huomista haikaillen.

Tykkään kulkea luonnossa vaihtelevia polkuja pitkin. Sellaista se elämäkin on, erilaisia maisemia ja eteen aukeavia taipaleita. Kun on mukava samanhenkinen retkikaveri matkassa, matka sujuu leppoisasti. Matkalla voi kumppanistaan oppia uusia puolia. Seikkailu ja yllättävät tilanteet opettavat yhteen hiileen puhaltamista.  

Kyllä Suomen luonto on kaunis ja puhdas. Osaammeko arvostaa tätä rikkautta ympärillämme? 

Taivaan Isä, kiitos hyvyydestäsi ja rakkaudestasi. Kiitos kauniista luonnosta ja vuodenaikojen rikkaudesta. Kiitos rakkaista ystävistä, joiden kanssa saan elämäni poluilla taivaltaa. Kiitos, että läsnäolollasi valaiset jokaisen päiväni, myös ne pimeimmätkin hetket. Anna sydämeeni ilo ja rauha, jonka vain sinä voit antaa. Auta minua kiittämään juuri tästä ainutlaatuisesta elämästäni ja tämän päivän taipaleesta, jonka olet eteeni valmistanut. Kiitos, että sinun suunnitelmasi ja tiesi on paras minulle. Tahdon polvistua eteesi siunaavien käsiesi alle kuin pieni lapsi luottaen Suurempaan. Kätke suojelukseesi myös kaikki rakkaani ja läheiseni. Anna heidänkin tuntea rakastava huolenpitosi. Aamen.

Hetkiä lomalla

Nyt kun työt on jo alkaneet, on kiva palata vielä lomamuistoihin hetkeksi.

 

Suurimman osan lomaani paistoi aurinko ja lomakin tuntui lomalta kun oli lämmintä. Ihmissuhdetyöni on ajoittain sen verran kuormittavaa, että kaipaan vapaalla ja lomalla vaihtelua ja paikkakunnan vaihdostakin päästäkseni irti työstä. Uusien paikkojen näkeminen ja elämysten kokeminen antaa potkua ja saa työstressin karisemaan harteilta. Ei tarvitse lähteä ulkomaille, sillä kotomaasta löytyy mahtavia lomakohteita tutustuttavaksi.

Tämä kuva on mielestäni lähinnä hauska, vaikka moni saattaa tulkita sen seksistiseksikin. Oli aika hankalaa kivuta tykin päälle sen pinnan liukkauden vuoksi. Suomenlinna on aivan ihana kohde käydä kesällä. Pääsee pienelle lauttamatkalle samalla nuuhkimaan meri-ilmaa. Laivan kannella on mukana istua kesäisen tuulen tuiverruksessa.

 

Suomenlinna kiva retkikohde myös lapsiperheille. Mm. monet tykit kiinnostavat lapsia ja siellä on kiva olla picnikillä.

 

Ilta oli kaunis auringon laskiessa. Koen olevani siunattu ja onnekas elämässäni tällä hetkellä. Raskaan vuoden jälkeen näyttää siltä, että aurinko alkaa jälleen paistaa elämässäni. Jumalalla on minulle tulevaisuus ja toivo, jota kohti kuljen iloiten ja odottavalla mielellä. On suuri asia saada kulkea Taivaan Isän hyvässä johdatuksessa. Vaikeatkin vaiheet voivat kääntyä siunaukseksi, kun antaa kaiken kivun Luojan kannettavaksi.

 

Sateenkaariposeeraus Tarvaspään sillalla. Huippuhieno paikka tämäkin kävellä pitkin meren rantaa.

Olen kokenut elämässäni masennusjakson, jolloin en nähnyt ympärilläni kuin harmaata. En huomannut kauniita asoita ympärilläni. Merkki parantumisesta oli se, kun aloin nähdä värejä ympärilläni. Siitä saakka luonnolla ollut minulle erityinen voimaanuttava merkitys. Luonto on minulle myös Jumalan kohtaamisen paikka. Monet rukoukset on  tullut rukoiltua luonnossa liikkuessa.

 

Wow mikä maisema avautui iltalenkillä. Kalastamassa olleiden nuorten poikien kanssa sitä yhdessä ihastelimme ääneen.

 

 

Tänä kesänä on ollut aivan huikeita auringonlaskuja!

 

Ihana ranta Haukilahdessa

.

 Olihan se kokeiltava pääseekö puuhun. Yllätyshullu kun olen.

Hiphei!

.

Tyytyväinen kissanainen oksalla

.

 

Elämäni ensimmäinen vierailu Hämeen linnassa

.

Linnat on mukavia paikkoja vierailla ja niihin kaikkiin liittyy oma tarinansa. En kyllästy käymään Olavinlinnassa, joka  on lähilinnani. Tänä vuonna osallistuin Oopperajuhlien juhlamessuun, joka on huikea kokemus myös musiikillisesti. Suosittelen. Kuva messusta alla.

 

Pirttimäen ulkoilualue Bodom-järven luoteispuolella on aivan mahtava lenkkeilykohde. Eipä uskoisi että pääkaupunkiseudullakin näin hienoja maastoja.

Espoon Träskända on valtakunnallisesti merkittävimpiä maisematyylisiä kartanopuistoja maassamme. Puistoon liittyy myös ainutlaatuinen vuonna 1961 perustettu luonnonsuojelualue. Träskända on loisteliaan historiansa vuoksi monille espoolaisille tuttu, mutta tänne kannattaa matkata vähän kauempaakin. Puistossa ja sen viereisellä luonnonsuojelualueella kasvaa runsaasti kookkaita ja vanhoja puita, jotka jo yksin antavat riittävästi perusteluja retkelle. (http://retkipaikka.fi/vapaa/espoon-traskanda-ja-sen-puujattilaiset/)

 

Kesällä on ihanaa viettää aikaa mahdollisimman paljon ulkona. Omalla terassillakin ehdin istuskella jonkin verran. Mukavaa hörppiä päiväkahvit pihalla lämpiminä päivinä. Nurmikonleikkuuta, kukkapenkkien perkuuta ym. pihahommia kiva puuhastella kun ei ota liikaa stressiä niistäkään.

Lomallani sain virkistyä myös hengellisesti jokavuotisessa New wine-kesätapahtumassa. Rentoa menoa, voimallista ylistystä, hyvää hengellistä opetusta ja ihania hetkiä samanhenkisten ihmisten kanssa Himoksen kauniissa maisemissa. Minulle tästä kesätapahtumasta tullut hyvin tärkeä. Tänä vuonna kokemus oli aivan erityinen ja koin Jumalan puhuvan ja vahvistavan tietyissä elämän valinnoissa erityisesti.

Liikunnallinen ihminen kun olen, ei voi olla lomaa ilman lenkkeilyä ja liikuntaa. Sopivassa suhteessa rentoutumista sekä liikuntaa, siitäpä on lomani ja vapaa-aikani rakennettu. Himoksen rinteillä on sopivasti haastetta lenkkeilyllekin.

Ulkona syöminen ystävien ja läheisten kanssa on kesään ja lomaan kuuluva juttu. Tässä nautiskelen herkullista sienirisottoa Isossa Vasikkasaaressa, joka on yksi mukava pääkaupunkiseudun ulkoilusaari. Siellä on ihana ravintola nimeltään Gula villan. Pääkaupunkiseudulla on paljon mahdollisuuksia päästä merelle veneellä edullisesti. Tämäkin venematka maksoi vain 5 euroa edestakaisin Haukilahden rannasta.

 

Kiitos Taivaan Isä ihanasta ja virkistävästä lomasta! Anna voimia myös arkiseen työhön ja elämään. Kiitos rakkaista ihmisistä ja ystävistä, joiden kanssa on hyvä olla. Auta minua joka päivä muistamaan että kaikki hyvä tulee sinulta

.

3.7 Vanki vai vapaa

 

Kun lähtee avoimin mielin kulkemaan, ei koskaan tiedä minne päätyy. Sama asia totta myös elämässä. Hesassa askeleet johtivat eräänä kauniina kesäisenä päivänä Kauppatorilta Katajanokalle. Sieltäpä löytyi vanha Helsingin lääninvankilarakennus, jossa nykyisin hotelli ja ravintola. Hieno paikka ulkoterasseineen, jossa livemusiikkia kesäiltaisin. http://www.hotelkatajanokka.fi/tarinamme/

Yhteen eristysselleistä pääsi tutustumaan. Aika askeettinen koppi! Alakuvassa vieressäni oikealla wc-pytty. Ovessa oli vain pieni luukku.

Sellissä ollessa mietin, että millaisia vankeja sellissä on mahtanutkaan vuosien saatossa lusia. Mitä heille mahtaa kuulua nyt…  Kääntyikö elämä parempaan suuntaan vai kutsuivatko vanhat polut.. Moni ihminen elää elämäänsä ulkonaisesti vapaana mutta on kuin vanki. Voi olla jopa oman elämänsä vanki. Niin monet siteet voivat meitä sitoa. Mikä riemullinen tunne onkaan päästä turhista kaltereista ja siteistä ja astua orjuudesta Jumalan lapsen vapauteen.

”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.”(Gal. 5:1) Moni uskovakin elää elämää joka on täynnä kieltoja ja sääntöjä. Ei saa tehdä sitä eikä tätä. Kiellot eivät koske pelkästään omaa elämää, vaan toistenkin tekemisiä  moralisoidaan ja tuomitaan.  Lain alla ja orjuudessa elävä uskova ei osaa nauttia elämän lahjoista. Hän ei anna itselleen lupaa tuntea iloa ja mielihyvää Jumalan luomistöistä.
Jumala on rakkaus. Hän antaa meille ihania asioita ja toivoo että osaamme nauttia niistä. Toki on hyvä säilyttää kohtuus kaikessa eikä tehdä toiselle pahaa tai elää moraalitonta elämää. Kun annamme rakkauden ohjata elämäänne, olemme oikealla tiellä. Rakkaus ei tee toiselle pahaa.

Kivipenkillä kuvia vankila-ajalta

Vankilan jälkeen askeleet johtivat Senaatintorille ja ehtookellot kutsuivat iltakirkkooon.

 

En usko sattumaksi ajoitusta, että juuri astuessani kirkkoon siellä alkoi ehtoollishetki. Luettu Jumalan sana tuli voimallisesti kohti Roomalaiskirjeen 12. luvusta.

”Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: ”Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan” – näin sanoo Herra. Edelleen sanotaan: ”Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.” Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.

Vajavaisia me olemme rakastamaan toinen toisiamme, mutta onneksi Jumalan armo riittää. Kaikkivaltias tuntee vajavaisen vaelluksemme ja lankeemuksemme. Hän antaa katuvalle anteeksi.

Voi mikä riemu ja ilo oli polvistua ehtoollispöytään armahdettuna syntisenä. Puhtaalta pöydältä saa jälleen aloittaa ja jatkaa taivallustaan kiitollisin mielin hyvän Paimenen askelissa ja johdatuksessa.

1. Kiitos kun saan tässä olla, kiitos kun saan levähtää. Kiitos kun saan voimaa jolla opetella elämää. Halleluja, halleluja. Halleluja, halleluja!

2. Huomisesta emme tiedä, / esiriippu eteen jää. / Minne aikonetkin vielä, / tänään tahdon ylistää. Halleluja, halleluja. / Halleluja, halleluja!

3. Emme pelkää pahaa ansaa, emme pelkää kuolemaa. / Oomme valittua kansaa / joka aina elä saa. / Halleluja, halleluja. Halleluja, halleluja!

4. Valo pimeyttä voittaa, / luomakunta odottaa. Pian uusi päivä koittaa / täynnä Herran kunniaa. Halleluja, halleluja. / Halleluja, halleluja!

Melodia: Pekka Simojoki 1982

Teksti: Anna-Mari Kaskinen