Elämän tarkoituksen äärellä

Työssäni kuulen paljon ihmisten elämäntarinoita ja monenlaisia elämänkohtaloita. Etenkin elämän loppupuoliskolla ihmisellä on suuri tarve katsella elämäänsä taaksepäin ja saada se jollakin tavalla valmiiksi. Jotta ihminen voisi integroida oman elämänsä tapahtumat kokonaisuudeksi nimeltään ”minun elämäni”, saattaa hän joutua tekemään psyykkistä työtä ja käsittelemään mm. kipeät menetykset jotta voisi hyväksyä ne osaksi elämäänsä.

Myös vakavasti sairastunut pohtii: miten ja mihin elämäni on mennyt? Kuinka olen aikani käyttänyt? Elämä ei ehkä sujunutkaan sillä tavalla kuin parikymppisenä toivoi sen menevän. Nuorena tehdyt elämänvalinnat saattoivat osoittautua pitkässä juoksussa huonoiksi ja kestämättömiksi. Tai elämään tuli niin isoja kriisejä ja pettymyksiä joita on vaikea edelleen hyväksyä.

Jokainen ihminen suhtautuu yksilöllisesti elämän kriiseihin, sairauteen tai vanhenemiseen. On niitä jotka ovat kiitollisia että saivat elää rikkaan elämän ja että uskalsivat kuunnella sisintään ja elää rohkeasti unelmiaan toteuttaen. He eivät sure elämästä luopumista vaan ymmärtävät että heidän aikansa on lähteä. Olen kohdannut myös niitä jotka sairasvuoteella kuulostavat elämäänsä pettyneiltä ja katkeroituneilta. He kokevat että elämä on loppumassa kesken ja heillä on paljon ns. elämätöntä elämää. Viimeksi mainitut ihmiset ovat saattaneet elää elämäänsä turvallisuushakuisesti peläten riskinottoa, eivät ole ehkä uskaltaneet heittäytyä elämän mahdollisuuksiin vaan kokevat joutuneensa luopumaan unelmistaan erilaisista syistä. Joku uhrasi elämänsä lapsilleen tai aviopuolisolleen ja tuli katkeraksi kun ei saanutkaan uhrauksistaan kiitosta heiltä.

Miten sinä eläisit jos tietäisit elämäsi päättyvän vaikkapa kymmenen vuoden päästä? Mitä asioita näkisit tärkeäksi elämässäsi? Mihin asioihin keskittyisit? Mitkä asiat jättäisit vähemmälle? Mikä loppujen lopuksi on elämässä tärkeää? Näitä kysymyksiä olisi hyvä pohtia aika ajoin. Tehdä ikään kuin päivitystä elämästään.

Minä väitän että mielenrauha ja levollisuus ovat asioita, joita kannattaa elämässään tavoitella. Levollisuus on olotila, jossa on läsnä käsillä olevassa hetkessä. Usein elämme menneessä tai tulevassa emmekä ole läsnä tässä hetkessä.

Mitkä asiat tuovat sinulle mielenrauhaa ja onnellisuutta? Suosi niitä. Kartta levottomuutta aiheuttavia asioita siinä määrin kuin voit. Stressi lisää sairastumisen mahdollisuutta ja siksi on tärkeää oppia rentoutumaan. Mielenrauhaa ei tuo vertailu toisiin tai kilpailu toisten kanssa siitä kenen elämä näyttää menestyksekkäämmältä. Iloitse ja kiitä niistä asioista, jotka ovat elämässäsi hyvin. Kiitollisuus lisää henkistä hyvinvointiasi.

Elämän onni on pienissä hetkissä jotka tuovat iloa ja kiitollisuutta. Hetkissä jolloin saat rakastaa ja koet olevasi rakastettu. Rakkauden tuhlaaminen ei koskaan harmita. Se mitä ihmiset eniten kuolinvuoteellaan surevat on, miksi eivät panostaneet enemmän yhteiseen aikaan rakkaidensa kanssa. Meillä on vielä mahdollisuus. Tartutaan siihen!

Tuhlaa rakkautta, iloitse ja tartu hetkeen! Elämä on nyt! Jokainen hetki on lahja. Älä murehdi ja pelkää tulevaisuutta. Asioilla on tapana järjestyä. Olet Korkeimman suojassa. Sinusta pidetään huolta.

Advertisement

Saako sinun lähelläsi kukoistaa?

Kesän kukat, puut ja pensaat ovat kauneimmillaan. Monen puutarha pursuaa toinen toistaan upeampia kasveja. Olen itsekin rakastunut kukkiin ja nautin niiden hoidosta ja katselemisesta. Miten paljon iloa kauniit kukat voivatkaan tuoda! Jumala on luonut niin paljon kauneutta iloksemme. Ihmiselle hän antoi tehtävän viljellä ja varjella luontoa.

Se, että saa puutarhan kukat kukoistamaan ei ole itsestäänselvyys. Kasveja on hoidettava ja ravittava, pidettävä huolta kastelusta ja oksien karsimisesta ym. Välillä puutarhanhoito on kovaakin työtä ja vaatii ennen kaikkea säännöllisyyttä. Hetken herpaantuminen saa rikkaruohot kasvamaan ja vie aikansa saada puutarha entiseen loistoonsa.

Parisuhdetta ja avioliittoakin verrataan usein puutarhaan joka vaatii säännöllistä hoitoa. Kuinka sinä hoidat parisuhdettasi? Vai onko niin että kukat saavat kokea enemmän hellyyttä ja huolenpitoa huushollissasi kuin kumppanisi?  Ehkäpä puolisosi osaisi vastata tähän sinua paremmin jos uskallat kysyä. Onko kumppanista tullut sinulle vuosien saatossa itsestäänselvyys vai vieläkö jaksat järjestää hänelle ihania pikku yllätyksiä kuten alkuaikoina rakkauden huumassa teit tunteja laskematta? Missä vaiheessa suhteen vaaliminen muuttui vaivannäöksi?

Sanna- ystäväni kirjoitti äskettäin blogissaan viisaita ajatuksia nalkuttamisesta. https://pieniaskel.wordpress.com/2017/07/05/nalkutuksen-anatomia/

Kirjoitusta lukiessani pohdin kuinka totta onkaan, että jatkuva nalkutus vähän kerrassaan nakertaa hyvää suhdetta. Sen sijaan että puoliso saisi toisen voimaan hyvin ja kukoistamaan kauniilla rohkaisevilla sanoillaan, nalkutus ja dissaaminen vaikuttavat negatiiviseen parisuhdetta kuihduttavaan suuntaan. En yhtään ihmettele, että mikäli nalkutusta kuulee lähes joka päivä, tekee mieli viettää enemmän aikaa kodin ulkopuolella kuin kotona. Jos kotona on paha olla sieltä haluaa pois. Toisaalta miten kovasti kaipaa kotiin, jossa odottaa oman rakkaan hellä ja hyväksyvä syli.

Juha Tapion laulussa sinun vuorosi loistaa lauletaan: ”Hei, älä turhaan jää, seinän viertä kulkemaan / Kutsuttuna juhliin, kynnykselle seisomaan / Jos katsoa sä voisit, niinkuin minä katson sua / Sun ei koskaan, enää tarvitsisi piiloutua.”

Miten sinä katsot kumppaniasi? Entä vieläkö jalkasi menevät hyytelöksi kun hän katsoo sinua tietyllä tavalla?

Moni miettii vuosien saatossa: Mihin katosi hellyys ja intohimo? Mitä meille tapahtui?

Älä syytä toista kipinän hiipumisesta vaan pohdi sitä, miten paljon olet itse panostanut parisuhteeseesi. Oletko valmis satsaamaan siihen enemmän? Näkyykö rakkautesi sanoissa ja teoissa, toisen arvostamisessa ja kunnioittamisessa?

Parhaimmillaan hyvä parisuhde saa kumppanin kukoistamaan ja tulemaan siksi joksi hänet on tarkoitettu. Uskotko että sinun rakkautesi voi saada kumppanistasi parhaat puolet ja luovuuden esiin? Kokeile. Uskon, että Jumala tarkoitti näin: nainen ja mies on luotu kukoistamaan yhdessä. Nainen voi parhaimmillaan saada miehensä tuntemaan itsensä Tosi Mieheksi ja toisinpäin. Rakkauden ilmapiirissä tapahtuu ihmeitä.

Haastan sinut myönteiseen viestintään parisuhteessasi. Kokeilepa mikä voima on kehuilla ja hellillä rohkaisevilla sanoilla? Pidä huoli siitä, että rakkaillasi on sinun lähelläsi hyvä olla ja he voivat kukoistaa.

Arjen harmaudesta ja ihanuudesta

Itä-Savo-lehdessä oli vuosia sitten juttua siitä, miten sanalla arki on niin negatiivinen merkitys ihmisille. Puhutaan tylsästä ja harmaasta arjesta ja moni haaveilee elämästä ilman arkea. Kuitenkin juuri arki on se, mitä ihmisen elämä suurimmaksi osaksi on. Ihastuttavaa, joskus vihastuttavaa, tavallista arkea työssä ja kotona. Juhlahetket ovat ihania katkaisuja arkeen, joista voi ammentaa voimaa jaksaa sitä välillä puuduttavaakin arkea. Jaan kyllä kokemuksen siitä, että arki voi välillä olla tosi rankkaa. Silloin kun lapset olivat pieniä, sairastivat ja yöunet jäivät vähiin, lisäksi vielä kiukuttelivat koko ajan, välillä tuntui että tätäkö tämä elämä on! Näin jälkikäteen ajatellen tuokin ajoittain raskas lapsiperheen arki on saanut kultaiset reunat eikä muistakaan enää miten välillä oli voimaton ja uupunutkin. 🙂

Olen kokenut myös, miten suuren kriisin tai menetyksen jälkeen, ei mikään ole niin ihanaa kuin se tavallinen arki. Se, että asiat palaavat taas tuttuihin uomiinsa tuntuu turvalliselta ja hyvältä. Kriisin tai menetyksen jälkeen osaa arvostaa tavallista arkea rakkaiden ihmisten kanssa. Kun elämän tasapaino on romahtanut, on suuri huojennus palata tuttuun arjen rytmiin. Muistan itse miten raskaan surun jälkeen lasten äänet ja kiukuttelukin toivat takaisin elämään pimeän laakson jälkeen. Elämänäänet antoivat merkityksen elämälle. Oli jotakin minkä vuoksi elää. Oli ihanat lapset, ihana perhe. Ihana arki kaikkine kiemuroineen.

Jos elämä olisi vain yhtä juhlaa, osaisiko siitä nauttiakaan? Eikö ne juhlahetket juuri siksi tunnu juhlalta, kun välillä on sitä harmaata arkeakin. Elämän rikkaus tulee juuri tästä arjen ja juhlan vuorottelusta. Ja miksei arkikin voisi olla juhlaa? Luovuutta ja huumoria voi käyttää niissä tutuissa kotipuuhissa niin etteivät ne tunnu niin tylsiltä. Ja yksi mikä auttaa on positiivinen asenne. Jo sillä pötkii pitkälle. Kun heräät joka aamu kiitollisella mielellä, niin koko päivä alkaa valoisammin.

Voisinko ajatella että minun elämäni on nyt tässä, nämä läheiset ihmiset, tämä työ, tämä koti, nämä harrastukset. Näistä palikoista on rakennettava. Välillä elämä on raskasta, välillä kevyempää. Välillä itketään, välillä nauretaan vatsat kippurassa. Välillä hullutellaan, välillä tylsistytään. Siinä se elämän maku on!

Vuosia sitten yhteiskuntapolitiikan professori Eeva Jokinen totesi jonkun lehden haastattelussa, että kun asioista puhuu toisten kanssa, omat jutut asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Totta! Monesti olen valittanut jostakin pienestä asiasta, kunnes joku on kertonut omasta arjestaan ja olen tajunnut miten hyvin asiani kuitenkin ovat. Joku toinen kamppailee paljon suurempien ongelmien kanssa. Työssäni näen lähes päivittäin kuinka hauras on ihmisen elämänlanka. Jokainen päivä jonka saan elää on suuri lahja. Edellä mainitsemani Eeva Jokinen ehdotti, että arjen tylsyyden voivottelemiseen kuluvan energian voisi suunnata sen miettimiseen miten koko yhteiskuntaa saisi elettävämmäksi paikaksi. Hieno ajatus!  Arvostan todella ihmisiä, jotka jaksavat ajatella lähipiirinsä lisäksi myös yhteisön tai kaupungin asukkaiden hyvinvointia ja tekevät työtä sen eteen. Savonlinnassakin on paljon ihmisiä, jotka upealla tavalla toimivat paikkakuntamme parhaaksi arjessaan esimerkiksi vapaaehtoistyön kautta.

Eilen minut pysäytti erään julkisuuden henkilön vaimon menehtyminen aivan yllättäen. Sosiaalisen median kautta tieto levisi nopeasti ja leskeksi jääneen puolison facebook sivu täyttyi osanotoista ja lohdullisista viesteistä. Tämä järkyttävä uutinen sai itseni jälleen kerran pysähtymään sen äärelle miten ainutkertainen jokainen päivä on. Aivan terve ihminen voi yhtäkkiä sairastua tai joutua onnettomuuteen ja elämä loppuu. Siksi tahdon opetella kiittämään niistä harmaistakin päivistä. Kaikella on tarkoituksensa ja merkityksensä. Ei pidä odotella jotakin suurta onnea tulevaisuudessa, vaan osata kiittää tästä hetkestä.

Kiitos Taivaan Isä elämän lahjasta. Kiitos arjesta ja juhlasta. Kiitos, että Sinä olet molemmissa mukana. Ole erityisen lähellä niitä, joiden arki tällä hetkellä raskasta ja voimia vievää. Anna heille apusi ja voimasi. Anna pieniä valonpilkahduksia harmauden keskelle. Ole lähellä niitä, joiden elämässä on surua. Anna lohdutusta ja voimia jatkaa elämää ilman rakasta ihmistä. Kiitos, että sinä kannattelet meitä joka hetki ja johdatat tahtosi mukaan. Kiitos, että sinun kanssasi meillä on tulevaisuus ja toivo. Aamen.

Pohdintaa parisuhteesta

Olen viime aikoina pohtinut paljon erilaisia ihmissuhteita ja niissä ilmenevää vuorovaikutusta lähinnä parisuhteen näkökulmasta. Syynä pohdintaani on meneillään oleva psykoterapeuttikoulutus sekä oman elämäni moninaiset kuviot.

Romanttisen rakkauden unelma on esillä kaikkialla: mediassa, elokuvissa, kirjallisuudessa. Ihmisellä on synnynnäinen tarve tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi. Muistan miten pikkutytöstä lähtien ahmin satuja joissa prinssi ja prinsessa rakastuivat, myöhemmin sadut vaihtuivat rakkausromaaneiksi. Kaipuu omasta rakkaasta ihmisestä syttyi sieluun. Voi kun saisin kokea tuollaista rakkautta joskus, haaveilin. Onneksi en silloin vielä tiennyt miten pitkä ja kivuliaskin taival pitäisi vaeltaa kunnes näin kävisi.

Monien kohdalla ihana rakkauden unelma toteutuu ja rinnalle löytyy kumppani johon rakastuu ja jonka kanssa voi perustaa perheen. Joidenkin kohdalla tästä ihmissuhteesta tulee elämänkestävä, toiset ajautuvat kriisiin ja eroon jossain vaiheessa. Syitä molempiin on monia joihin en tässä pureudu enempää. On myös niitä, joille kumppanin kaipuusta tulee elämänmittainen kipu. Sitä oikeaa ja sopivaa ei löydykään rinnalle. Tuntuu kuin elämästä puuttuisi jotakin olennaista. Joku täyttää rakkauden ja kumppanuuden kaipuutaan työnteolla, toinen harrastuksilla tai ystävyyssuhteilla. Tällainenkin elämä voi olla rikasta ja antoisaa.

Harva on tullut ajatelleeksi miten suuri merkitys varhaisilla vuorovaikutussuhteillamme ja lapsuuden kokemuksilla on parisuhteen solmimiseen ja dynamiikkaan. Usein toistamme rakkaussuhteissamme lapsuuden kiintymyssuhdemalliamme. Turvattoman (ristiriitaisen, välttelevän) kiintymyssuhteen lapsuudessaan elänyt henkilö voi parisuhteessaan olla hyvin tarvitseva eikä tarvitsevuudessaan kykene vastaamaan kumppaninsa emotionaalisiin tarpeisiin. Turvattomasti kiintynyt voi valita rinnalleen lapsuuden kiintymyssuhdemallia toistavan kumppanin, jäädä jälleen vaille rakkautta ja tulla torjutuksi. Hylätyksi tuleminen uusiutuu kipeällä tavalla. Ihmisellä on taipumus toistaa traumaattisia kokemuksiaan ja näin pyrkiä ratkaisemaan niissä ilmennyttä ristiriitaa ja ahdistusta.  Aika moni huomaa omassa parisuhteessaan samanlaista vuorovaikutusdynamiikkaa kuin vanhempien parisuhteessa on ollut. Opittu vuorovaikutusmalli voi jatkua sukupolvelta toiselle. Esimerkkinä tästä: joissakin suvuissa miehet ovat sukupolvesta toiseen olleet ”tossun alla”  vahvojen naisten hallitessa kotia.

Itsetuntemuksen lisääntymisellä on suuri merkitys siihen kuinka läheisissä ihmissuhteissaan toimii. Psykoterapiassa saadessaan ymmärrystä kokemuksilleen voi oivaltaa tuhoisan kierteen jota ihmissuhteissaan toistaa ja uskaltautua muuttamaan toimintatapaansa. Väitän, että terapia rikastuttaa elämää ja ihmissuhteita hyvin monella tavalla. Siitä  saatava hyöty on suuri myös omalle vanhemmuudelle.

Syntymästään saakka vauva pyrkii vuorovaikutukseen hoitajan (yleensä äidin) kanssa. Se miten vauvan tarpeisiin vastataan ja kuinka hänestä huolehditaan luo pohjan tunne-elämän kehitykselle ja vaikuttaa myöhemmin kaikkiin ihmissuhteisiimme. Turvallinen kiintymyssuhde luo hyvän pohjan myöhemmille ihmissuhteille. Riittävä hoiva vahvistaa lapsen minuutta ja auttaa kestämään pettymyksiä vähitellen.

Tarkoittaako edellä mainittu sitä että vaikeasta lapsuudesta seuraa aina onneton parisuhde? Onneksi ei.

Parisuhde voi olla uusi mahdollisuus. Turvallinen, hyväksyvä ja rakkaudellinen parisuhde voi olla hyvin hoitava ja terapeuttinen, ns. korjaava kokemus hankalan lapsuuden eläneelle. Kun uskaltautuu haavoineen ja arpineen  olemaan avoin toiselle voi kokea parisuhteessa eheytymistä joka ei ehkä muuten olisi mahdollista. Joskus molempien puolisoiden ollessa liian tarvitsevia ilmenee ongelmia joihin voi tarvita parisuhdeterapiaa.

Parisuhdeterapiassa ymmärrys toisen tavasta tuntea ja toimia auttaa yhteisellä  tiellä eteenpäin. Kun ymmärtää omien ja toisen käyttäytymisen takana olevia syitä, ei tarvitse syytellä tai puolustautua niin paljon. Parisuhdeterapiasta on hyötyä jo ennen kuin ongelmia ilmenee sillä sen kautta voi saada suuresti apua ja välineitä parisuhteeseensa. Jos haluat satsata  parisuhteeseesi, suosittelen parisuhdeleirejä ja tapahtumia. Mikään parisuhde ei kukoista hoitamatta. Parhaimmillaan parisuhde voi olla elämänmittainen yhteinen seikkailu, jossa saa oppia ja kasvaa yhdessä toisen kanssa. Yhä syvenevä rakkaus- ja kiintymyssuhde on Jumalan luomislahja.

Rakkaus ja sitoutuminen toiseen vaatii rohkeutta. Siksi moni tyytyy yhä uudelleen hetkelliseen rakastumisen huumaan ja on heti vaihtamassa uuteen kumppaniin kun tunteet hiipuvat. Henkinen syvä läheisyys voi pelottaa ja silloin lyhyet vaihtuvat suhteet ovat helpompia. Tämä on vähän kuin söisi vain kermat kakun päältä. Pidemmän päälle tulee paha olo ja alkaa äklöttää.

Parhaimmillaan parisuhde on valtavasti itsetuntemusta lisäävä, energiaa antava ja elämään iloa ja rikkautta lisäävä. Onnellinen parisuhde antaa syvän tyydytyksen ja merkityksen kokemuksen elämälle. Voiko olla suurempaa kuin saada rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta.

Omassa elämässäni kaikki ei sitten mennyt aivan kuten rakkausromaaneissa joita luin. Silti kaikesta koetusta ja eletystä, pettymyksistä ja epäonnistumisistakin olen oppinut paljon. Joskus oppiminen on vaivalloista ja voi tuottaa kipuakin. Joskus se voi vaatia irrottautumista tuhoisista  vuorovaikutusmalleista. Parisuhteessa on aina kaksi ihmistä, joiden molempien panosta suhteeseen tarvitaan. Reen vetäminen yksin on raskasta, joskus mahdotontakin. Jos vain toinen tahtoo ja toinen ei, on vaikeaa rakentaa yhdessä.

Ehkä tärkein asia minkä olen oppinut on: parisuhteessa kysymys ei loppujen lopuksi ole siitä mitä minä voin saada vaan siitä mitä tahdon itse antaa. Itsekkyys ei kanna pitkälle parisuhteessa. Kun antaa, niin saa. Rakkaus vaatii myös uhrautumista yhteisen hyvän eteen.

Tahdotko rakastaa on tärkeä kysymys silloin kun vaikeudet koettelevat suhdetta. Joudun tunnustamaan että minä en ole aina tahtonut. Jumalan rakkauden ja armon turvin tahdon ponnistella eteenpäin. Menneisyyttä en voi muuttaa mutta tulevaisuus on vielä tyhjinä sivuina edessäni. Tahdon tehdä parhaani jotta sivut täyttyisivät rakkaudella.

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (1.Kor.13:13)

Kiitollisuus on elämän voima

Ihana valo laulaa Samuli Edellman. Kyllä valo voimaannuttaa todella. Järven jäällä kulkiessa tuntui kuin olisi paratiisissa auringon säteiden hyväillessä kasvoja. Kyllä meillä Suomessa on upeat vuodenajat! Olen ehdottomasti kevätihminen. Nyt elämme juuri sitä vuodenaikaa, jolloin oikein huomaan kuinka energia lähtee virtaamaan kehossa ja mielessä aivan uudella tavalla pitkän kaamoksen jälkeen. Mennyt on takana monella tapaa ja uusi edessä. Jumala lupaa:”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”(Jeremian kirja 29:11) Tähän tahdon luottaa omassakin elämässäni. 

Talven värejä katsellessa on tullut monta kertaa mieleen laulu ”sininen ja valkoinen”. Kauniin puhdas valkoinen hanki ja sininen taivas ihastuttivat sunnuntaisella päiväkävelyllä. Elämä on tässä ja nyt. Ei tarvitse lähteä sen kauemmas kuin läheisen järven jäälle tai luontoon rentoutuakseen ja kokeakseen onnea. Elämä on tässä ja nyt!

Kyllä jäällä kelpaa kävellä tai hiihtää ja nauttia auringon valohoidosta. Moni muukin oli lähtenyt liikkeelle ja vastaan tuli monia auringon kirkastamia hymyileviä naamoja.

Me voimme valita miten suhtaudumme elämään ja kanssavaeltajiimme. Onko pahaan pakko vastata pahalla? ”Mutta teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.  Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. (Luuk. 6:27-28) Tämä Jeesuksen ohje ei ole helppo. Mutta mikä valtava vapaus onkaan kun ei tarvitse jäädä katkeruuteen eikä vihaan. Minä voin valita hyvän, vaikka toinen yrittää tehdä minulle pahaa. Minä voin vapauttaa itseni katkeruudesta kun en suostu sitä ottamaan kantaakseni. 

Katkeruus sitoo toiseen ihmiseen ja siitä kärsimme eniten itse. Minä valitsen kiitollisuuden ja hyvän tekemisen katkeroitumisen sijaan. Loppujen lopuksi pahantekijä ja kiusaaja saa aikanaan niittää sitä mitä on kylvänyt. Hyvää siementä kylvänyt niittää hyvän sadon. Sitä mitä me kylvämme, me niitämme. Jokainen vastaa omista teoistaan ja tekemättä jättämisistään.

Maailman suurin puukirkko kohoaa komeudessaan kohti sinistä taivasta.  Jumala on elämäni keskus. Kiitollisuus valtaa mielen kun saa ottaa vastaan Jumalan hyvyyttä ja rakkautta niin monin tavoin. Jumala yllättää usein hyvyydellään. Silloin kun on vaikeaa jostakin tulee rohkaiseva viesti tai välittävä halaus juuri oikealla hetkellä. Jumala lähettää  ihmisen vierelle juuri oikeaan aikaan. Välillä tuntuu että sydän pakahtuu kiitollisuudesta ja huolenpidosta. Kiitollisuus on niin suurta ettei sitä hälvennä edes ikävien ihmisten kiusanteko tai katkerat sanat. Heidätkin voi jättää Jumalan huomaan. 

Kerimäen kirkko ja kellotapuli ovat aina valokuvauksellisia. Kannattaa ehdottomasti tutustua niihin esim. kesällä tiekirkkoaikaan. 

Maailmalla on rauha vain silloin, kun kukaan ei sen rauhaa häiritse, Mutta Jumala antaa sellaisen rauhan, joka tuo levon ja kätkee suojiinsa silloinkin, kun kaikki ympärillämme aiheuttaa pelkkää levottomuutta. (Martti Luther)

 Herra, sinuun minä turvaan. Älä milloinkaan hylkää minua.

Sinä olet vanhurskas, pelasta minut!

Kuule minua, riennä avukseni! 

Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, 

vuorilinna, johon minut pelastat. 

(Psalmi 31:2-3)

Visby

 

Tässä vielä lisää kuvia 

Visbyn lomamatkaltamme.

vanhan kaupungin kivikujat olivat ihania

 

 

kesäneito hellehatussaan

hurja halfpipe vesiliukumäki.

Oli ihanan tunnelmallinen laivamatka

miljoona miljoona miljoona ruusua…

 

 

kauniita ovia oli myös paljon

 

Kotiseututunnelmia

Rakastan kukkia. Yksi kauneimmista kesäkukista on mielestäni hortensia. Vaaleanpunainen kaunotar kukkii tämän kesän pihallamme.

Ruusukin aloittelee kukkimistaan. Alkukesän helle on tehnyt kukille hyvää.

Jokakesäinen sorsapesue lammella ilahduttaa. On mukava katsella poikasten kasvua ja emon huolenpitoa poikueestaan.

Sorsaemo kiirehtii poikasten luo.

Kesän kohokohta: kermakakku tuoreista mansikoista. Koristeena mintunlehtiä omasta kasvimaasta.

Eräänä iltana lasten ollessa yleisurheiluharkoissa kävimme mieheni kanssa maailman suurimmassa puukirkossa.

Kirkon pituus on 45 metriä, leveys 42 m ja korkeus 27 m, ristin huippuun 37 m. Kirkon penkkien yhteenlaskettu pituus on noin 1670 m ja istumapaikkoja löytyy yli 3000 hengelle. Seisomapaikkoineen kirkkoon mahtuu kerralla n. 5000 ihmistä.

Kirkon piirustukset laati kirkon arkkitehti Anders Granstedt v. 1844 aikaisempia piirrustuksia suurentaen  tavoitteena, että puolet tuolloisesta pitäjän asukkaista mahtuisi kerralla kirkkoon.

Kerimäen kirkon keskikäytävää ovat monet vihkiparit aikojen saatossa astelleet.

Kellotapuli rakennettiin samaan aikaan kuin kirkkokin. Kellotornin korkeus maasta on 42 metriä. Siinä on kaksi kirkonkelloa, pieni vuodelta 1684 ja suuri vuodelta 1884.

Kesällä 2013 Kerimäen suureen puukirkkoon kokoontuu erikoinen seurakunta. Vaivaisukot Kerimäellä -näyttely tuo esille edustavan joukon Suomen jäljellä olevista noin 145:sta vaivaisukoista. Mukana ovat muun muassa vanhin, 1600-luvun lopun ukko Hauholta, ja myös ainoa tunnettu vaivaisakkamme Soinista.

Merkittävä osa vaivaisukoista veistettiin 1800-luvun alkupuolella, ja useat niistä kuvasivat Suomen sodassa vammautuneita sotainvalideja. Vaivaisukot keräsivät kirkkojen edustalla varoja köyhäinhoitoon ja tekivät näin ollen töitä peruspalvelun pioneereina. Osa ukoista tekee merkittävää työtään edelleenkin. (http://www.vaivaisukot.fi/)

Hauskannäköinen vaivaisukko

Vaivaisukko on varsinkin Pohjanmaalta tuttu ilmiö: monin paikoin kirkkojen tai tapuleiden edustalla on tuulessa ja tuiskussa – toisinaan katoksen alla – seisonut ukko, joka kerää rahaa seurakunnan hädänalaisille jäsenille. Ukon yhteydessä on usein yksinkertainen sen tarkoituksesta kertova kehotuslause – esimerkki Kuortaneelta: ”Älä käännä silmiäs tarvitsewalda ettei hän sinun ylitses walitaisi.”

Sinitakkinen ukko

 

Enkeliparvi kupolissa, jonne ei tavallisilla turistikierroksilla pääse

Hauhon 1600-luvun ukko on Suomen vanhin. Kuva: Aki Paavola.

 

Näyttelyn ja sen oheisohjelman tarkoituksena on tehdä vaivaisukkojen ja niiden kirkko-, sosiaali-, kulttuuri- ja taidehistoriallista merkitystä tunnetuksi sekä lisätä niiden arvostusta ja varmistaa niiden säilyminen jälkipolville.

Näyttelyn järjestää yhteistyössä Kerimäen kappeliseurakunnan kanssa Galleria Ortonin piirissä syntynyt Pelastakaa vaivaisukot ry. (www.vaivaisukot.fi)

Vaivaisukon tyyliä 2000-luvulta

8.7 Ihana kesä!

kotilammessa sorsien kanssa

On se vaan ihanaa kun on lämmintä. Yhtään en valita helteestä, vaikka tänään taas puoli tuntia jonotin Savonlinnan keskustassa hikisessä autossani (ilman ilmastointia) ja meinasi mennä hermot. Mutta heti kun kotiin pääsin ja lampeen pulahtamaan, niin elämä voitti jälleen. Oli ihana köllötellä auringossa omalla pihalla ja välillä pulahtaa lampeen vilvoittelemaan. Kesä on ihanaa aikaa! Kesällä rakastan erityisesti tätä asuinpaikkaamme kun voi pulahtaa kotilampeen milloin vain. Jokailtainen sauna ja uinti on ihan parasta kesässä. Ja kesällä myös kiva harrastus vesijuoksu houkuttelee usein. Lammessa voisi juoksennella vaikka kuinka kauan  lasten polskiessa vieressä.

Tänään Omppu-haukkukin innostui hyppäämään laiturilta veteen. Voi että oli hellyttävää katseltavaa sen polskuttelu. 🙂 Mukavasti vilvoitti Omppuakin helteessä pieni pulahdus. Jännä asia miten lämpö vaikuttaa ihmiseen. Sanoinkin tänään, että tuntuu ihan kun olis loma kun on niin lämmintä. Tuntuu että työtkin sujuu kevyemmin kesällä. Varmaan siksi kun odottaa iltaa tai iltapäivää kun pääsee kotiin nauttimaan kesästä ja uinnista ym. Ja sekin vaikuttaa, että kun aamulla herää ihanaan auringonpaisteeseen ja linnunlauluun niin on heti hyvällä mielellä. Lämpö voimaannuttaa monin tavoin ihmistä pitkän kylmän jakson jälkeen. Ymmärrän toki niitäkin, joille helle on vaikeaa ja raskasta esim. sydänvaivojen takia. Toki vähempikin lämpö riittäisi kuin mitä viime aikoina on ollut, mutta me ihmiset emme voi valita säitä. On otettava mitä annetaan. On oikeastaan ihana asia, että loma on vielä edessä.  4 ihanaa viikkoa, jolloin saa rentoutua ja kerätä voimia syksyyn.

Kiitos Taivaan Isä kesästä ja sen tuomasta ilosta ja energiasta!

3.1 Vuosi vaihtui

Uusi vuosi, uudet kujeet! Kesää kohti käydään ja auringonvalosta jo nautitaan kovast. Nyt kun tätä kirjoitan, näyttää pakkasmittari ulkona -25 astetta. Eli aikamoisen kylmää on. Pakkanen ei ole meidän perhettä kyllä tähän asti pelotetellut. On joululomalla luisteltu, hiihdetty, käyty pitkillä metsälenkeillä koiran kanssa. Mutta tänään taitaa olla ihan sisäpäivä ellei pienellä lyhyellä happihyppelyllä uskaltaudu käymään. Pelataan lautapelejä ja elokuviin meinasimme mennä pikkuoravia katsomaan. 🙂

Lastemme uutena riemullisena harrastuksena on hangessa kieriminen. Juoksevat saunasta hankeen ja ”vetävät” hankirallia ympäri pihaa  ja lopulta kaatuvat hankeen. Huh huh! Meikäläisestä ei tuohon ole, mutta avannossa olen käynyt. Kiva on ollut huomata miten lapsetkin ovat rentoutuneet lomalla pitkän syksyn jälkeen. Ovat saaneet nukkua pitkään ja iltaisin valvoa pitempään. Saapa nähdä miten unirytmi saadaan torstaiksi kuntoon. 🙂 No, täytyy sanoa, että on itsellänikin vähän unirytmi hukassa. Liian myöhään on tullut valvottua, ja aamulla ei sitten meinaa päästä ylös. Mutta mukavaa on kun on ollut vapaapäivinä aikaa ottaa päivätorkut.

Valon määrä lisääntyy päivä päivältä ja antaa energiaa pitkän pimeän kauden jälkeen. Parin kuukauden päästä jo ollaan hiihtolomalla ja kevät tulee kohisten. Tänä vunna tahdon oppia entistä enemmän ajattelemaan myönteisesti. Kiittämään siitä, mitä minulla on, enkä marisemaan siitä mitä puuttuu.

”Herra, opeta minua näkemään oman elämäni rikkaus ja kauneus. Kiitos kaikesta hyvästä, jota olet elämääni suonut. Auta, että voisin jakaa iloa ja valoa eteen päin, olla rakkautesi kanavana tänäkin vuonna.”

26.12 Tapanin yllätyksiä

Aamulla suuntasimme lasten kanssa Virtasalmelle päin hirveässä lumimyräkässä. Vähän jo lähtiessä arastelin ajamista tuiskussa, kun tie tuntui menevän umpeen sitä mukaa kun matka eteni. Muutaman auton ohittaessa olin muutaman hetken varma etten pysy tiellä kun en nähnyt yhtään mitään. Juvalle asti päästyämme pysähdyimme ABC:llä ja tein tilannearvion. Tarkoituksena  oli ajaa vielä samana iltana kotiin, koska sunnuntai oli mulla työpäivä. Myräkkää katsellessani tulin siihen tulokseen että käännymme takaisin kotiin. Virtasalmen pikkutiet olisivat varmasti paljon lumisempia ja niiden auraaminen hyvin epävarmaa pyhäpäivänä. Niinpä shoppailimme vähän lahjatavarakaupassa, söimme lasten kanssa hampurilaiset ja käänsimme auton nokan takaisin kohti Savonlinnaa. Poliisiauto ajoi perässämme muutaman kymmenen kilometriä kunnes lopulta kyllästyi hitaaseen vauhtiini ja paineli ohi. Mua pelotti ajaminen hurjassa kelissä niin että puristin rattia varmaan rystyset valkoisina yrittäen samalla hillitä takapenkillä tappelevia lapsiani. Monta rukousta tuli heitettyä ”yläkertaan” jotta pääsisimme ehjinä perille. Ja pääsimmekin lopulta vaikka matka tuntui kestävän ikuisuuden. Että tällainen Tapaniajelu. 🙂 Enpä taida ottaa ihan pian uusiksi. No tulipahan käytyä juvemmalla hampurilaisilla.

Olinmatkasta ja pelkäämisestä niin uupunut että kotiin päästyäni nukuin pari tuntia. Sitten jälkeen lähdin koiran kanssa tarpomaan lumiseen metsään. Kahlasimme lumessa vajaan tunnin lenkin ja sen jälkeen tein vielä lumityöt pihassa. Tyttäreni valmisti pirtelöä uudella pukin tuomalla pirtelökoneellaan. Illalla oli mukava mennä saunaan ja katella kun lapset juoksivat ympyrää lumihangessa ja kierivät välillä. Meikäläisellä ei siihen rohkeus riittänyt.

Vähän erilainen Tapaninpäivä tästä tuli kun oli suunniteltu. Mummin herkut jäi maistamatta tällä erää. Mutta pari suklaarasiaa sentään sain hankittua ettei vaan lopu kesken. 🙂  Onneksi varjelus oli matkassa niin kaikki meni kuitenkin loppupeleissä ihan hyvin.

14.10 Elämä on laiffii

Lentävä Omppu-koira

Lumi on ilahduttanu koko meidän perhettä, niin lapsia, Omppukoiraa kuin äitiäkin. Aamulla saattaessani lapsia koulubussille yritin ottaa kuvaa istuvasta koirastamme, joka päättikin lähteä lentoon. 🙂 Myöhemmin tehtiin haukun kanssa lenkki aurinkoisessa ja lumisessa metsässä. Voi sitä koiran riemua kun hyppi ja pyöri ympäriinsä lumessa. Sain itsekin ihan flow-fiilikset! Oikeastaan talvi on aikas kiva juttu!

11.9 Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa

Tänään tuli oltua ulkona monta tuntia kun oli vapaapäivä ja aurinkokin paistoi lämpimästi. Haravoin havunneulasia pihasta ja lenkkeilin metsässä koiran kanssa. Samalla mietin onnellisuuden olemusta. Mitä on olla onnellinen, olenko minä onnellinen? Onko onnellisuus samaa kuin elämäntyytyväisyys? Itselläni on kyllä monet asiat todella hyvin eli olen kai onnellinen. Riippuu vähän, että mihin vertaa. Jos vertaa elämäänsä kehitysmaiden ihmisten elämään, niin eikö suomalainen voi sanoa olevansa onnellinen. Meillä on ruokaa ja koti lähes jokaiselle. Mutta jos vertaa niihin, joilla menee ulkonaisesti paremmin, niin varmasti voi tuntea olevansa onneton.

Satu mietteissään

Lapset ja perhe tuovat elämään valtavasti merkitystä ja onnellisuutta. Jos olisin sinkku, niin varmaan elämän sisältö ja onnen aiheet löytyisivät jostakin muualta. Yhtä kaikki, tahdon kuitenkin ajatella, että koska meillä on vain tämä yksi elämä, tahdon elää sen sillä tavalla ”täysillä”, että osaan nähdä sen ainutlaatuisuuden. Yksikään eletty hetki ei palaa. Eilistä ei saa takaisin. On vain tämä ainutlaatuinen hetki.

Omalla asenteella voi vaikuttaa paljon elämänsä laatuun. Olen ollut peruspessimisti, mutta olen oppinut myönteistä ajattelua. Olen löytänyt elämän tarkoituksen ja ilon monien vastoinkäymisten kautta. Usko Jumalaan antaa minulle myös aivan erityisen syyn elää ja olla kiitollinen. En ole täällä sattumalta, vaan Jumalan tahdosta. Hänellä on elämälleni ainutlaatuinen suunnitelma, ja sitä tahdon elää. Minun ei tarvitse elää samanlaista elämää kuin joku muu, vaan juuri tätä omaa, ihanaa ja välillä kamalaakin elämää, jossa Jumala on mukana. Mahtava juttu!

5.9 Shoppailemassa

Tänään lähdimme koko porukalla ostamaan lauantaipizzoja ja kiertelemään kaupoissa kun mullakin oli vapaapäivä. Oli meillä ostettavaakin, tytölle piti kattoa uudet lenkkarit ja meikäläinen oli katsonut meikkitarjouksia. Shoppaileminen on välillä ihan mukavaa ja rentouttavaa. Vaikkei ostaisi kuin jotakin pientä, niin tulee hyvä mieli. Rosabella löysikin koulureppuunsa sopivan penaalin ja Lenni tietokonepelin. Kyllä ne lenkkaritkin löytyivät, ja heti autossa ne piti saada jalkaan.

Uudet lenkkarit

Oli hassua kun kotiin tullessa tyttö lähti kirmaamaan monta kertaa talon ympäri että tanner tömisi: piti testata lenkkarit. Illalla tehtiin vielä pitkä metsälenkki koiran kanssa ja Rosabella jaksoi mukana niin hyvin. Oli kuulemma niin hyvät lenkkarit. 🙂

01.08 Koiranelämää

Enpä olisi ikinä uskonut miten äkkiä minusta tulee koiraihminen. Lapsuuden kodissani meillä ei ollut mitään lemmikkiä, paitsi Mikki-kissa puoli vuotta.  Sen jälkeen kun kissa katosi, eläintuttavuuteni rajoittuivat vain ystävieni koiriin ja mummolan lehmiin, kanoihin ja lampaisiin. Niinpä olin aika arka ja pelokaskin, että miten perheemme elämä muuttuu, kun villi koiranpentu muuttaa taloon. 🙂

Voiko minua vastustaa?

Nyt kun Omppu Olga-koiramme on ollut meillä jo yli 3 viikkoa, täytyy sanoa, että se on vienyt sydämeni kokonaan. Se on niin valtavan suloinen. Aamulla kun herään, se on aivan innoissaan, häntä heiluu, ja se tahtoisi nuolla koko naamani kun on niin iloinen näkemisestäni. Vaikka olisi miten huono aamu, niin kyllä tulee hyvälle tuulelle. Miten sitä voi vastustaa?

Metsälenkillä

Aivan kuin koiramme olisi aavistanut, että minä en sitä olisi ensin halunnut meille, kun se tykästyi alussa minuun kaikista eniten. Se osoitti hellyyttään niin ylitsevuotavasti, että sai minut rakastumaan itseensä. Nyt aina töistä tullessakin odotan että pääsen näkemään sen ja saamme yhdessä leikkiä ja lähteä lenkille.

Metsälenkeistä nautin aivan erityisesti. Olen aina tykännyt liikkua ja lenkkeillä metsässä. Nyt koiran kanssa se on vielä mukavampaa. Koira on tuonut perheemme elämään niin paljon iloa, etten osannut kuvitella etukäteen. Vaikka toki siinä on oma ”vaivansa”. Pentukoirana sitä kiinnostaa kaikki ja sen hampaista joutuu pelastamaan milloin mitäkin. Välillä se intoutuu liian riehakkaaksi, ja täytyy rauhoitella. Mutta on äärimmäisen palkitsevaa kun se oppii uusia juttuja, istumaan, menemään maaten jne. Ja kun se katsoo suloisilla silmillään, sitä ei voi vastustaa, vaan on pakko paijata ja pitää hyvänä. Ihana uusi perheenjäsenemme. Sekin on Jumalan luoma ihana lemmikki, ihmiselle iloksi tarkoitettu.

Tutkimuksissa on todettu, että lemmikkieläimen silittäminen laskee verenpainetta. En ihmettele yhtään. Jo nyt voin sanoa, että suloisen koiranpentumme läsnäolo perheessämme on ollut hyvin terapeuttista. 🙂

Omppu metsässä

28.7 Marjankeruuta ja putsausta

Nyt se on marja-aika käsillä. Mansikat on pakastettu ja tänään mies yllätti mahtavalla mustikkasaaliilla: 3 ämpärillistä Sulkavalta. Kiitos hyvän marjanpoimijakaveri Tepun, joka tiesi hyvät paikat. Kylläpä marjat maistuivat ihanilta ja mustikkapiirakka jätskin kanssa tosi herkkua! Yksi sankollinen jäi vielä marjoja putsaamatta huomiseen. Mielelläni putsaan, kun marjoja on. On ne sellaisia vitamiinin ja flavonoidin lähteitä talvipakkasella. Kiisseli ja piirakka maistuu niin hyvältä, tai mustikat jogurtin tai puuron kanssa. Nam! Sääli on, miten paljon marjoja yleensä jää metsiin eikä kukaan niitä poimi. Oma vaivansa on toki poimimisessa, mutta poimurilla se on nopeaa, vaikkakin roskaa kertyy. Toiset toki tykkää kerätä käsin, jotta saa marjat puhtaampina kotiin.

Kiitos Taivaan Isälle, että soit hyvät säät marjojen kasvaa ravinnoksemme.

Miten paljon hyvää oletkaan meille suonut.

Opeta meitä näkemään joka päivä hyvyytesi meitä kohtaan. Ettemme pitäisi itsestäänselvyytenä niitä monia ihania asioita, jotka olet meille armossasi suonut.