ihmissuhteet · pohdintoja elämästä · rakkaus

Anteeksianto vapauttaa

Onko sinun helppoa pyytää anteeksi jos olet loukannut läheistäsi? Opetettiinko sinulle lapsena, että jos loukkaa toista sanoin tai teoin, pitää pyytää anteeksi? Anteeksianto on tärkeä asia ihmissuhteissa. Jos pariskunta on tottunut pyytämään ja antamaan toinen toisilleen anteeksi riidan jälkeen, heidän vuorovaikutuksensa toimii varmasti muutenkin. Sen sijaan anteeksiantamattomuus tai -pyytämättömyys näkyy parisuhteen dynamiikassa monin tavoin.

Raamatussakin puhutaan paljon anteeksiannosta. Koko kristinusko perustuu sovitukseen. Jeesus on kärsinyt syntien rangaistuksen puolestamme jotta Jumala voisi armahtaa meidät. Joka pyhä jumalanpalveluksessa seurakunta saa pyytää syntejä anteeksi synnintunnustuksessa ja papin lausumien synninpäästön sanojen kautta Jumalan anteeksianto tulee konkreettiseksi. Jos jokin asia tuntuu siitä huolimatta painavan mieltä eikä siitä pääse eroon, on mahdollista käydä henkilökohtaisesti ripittäytymässä papin luona. Ripissä pappi julistaa synninpäästön henkilökohtaisesti ja se on Jumalan anteeksiantamus. Pappi ei saa paljastaa kenellekään ripissä kuulemaansa, ei edes oikeusistunnossa jos niin jostain syystä vaadittaisiin. Rippisalaisuus on ehdoton.

Anteeksiantamisessa tapahtuu jotakin ihmeellistä. Se vapauttaa niin anteeksipyytäjän kuin anteeksiantajan. Olen sen monta kertaa läheisissä ihmissuhteissa kokenut. Asia joka vaivasi tai loukkasi, lakkaa vaivaamasta, se ikään kuin otetaan pois. Se on käsitelty, sen voi unohtaa. Eikä asiaan tarvitse palata myöhemminkään.

Olen myös kokenut mitä merkitsee kun anteeksi ei pyydetä. Asiat vain lakaistaan maton alle ja seuraavassa riidassa ne kaivetaan jälleen esille kaikessa raadollisuudessaan. Tällaisessa ihmissuhteessa eläminen on raskasta. Kaikki loukkaukset kulkevat mukana ja vähitellen katkeroittavat ja syövät suhdetta. Jatkuva syyllisyys ja huono omatunto ovat ikäviä matkakumppaneita.

Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella pyytämään anteeksi. Joillakin vanhoilla aviopareilla on iltaisin tapana hyvänyön toivotuksen yhteydessä pyytää vielä anteeksi jos on sinä päivänä jotenkin toista loukannut. Rakkauteen kuuluu halu antaa ja pyytää anteeksi. Anteeksiantoon oppineen parin ei tarvitse pelätä erimielisyyksiä eikä riitojakaan kun tietää että sovinto on mahdollinen saavuttaa. Papin kysymys aviopareille: tahdotko rakastaa tarkoittaa usein pidemmässä juoksussa paremminkin: tahdotko antaa anteeksi. Niin kauan kuin tahtoa on, on toivoa.

”Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.” (Jes.1:18)

ihmissuhteet · luonto · perhe · pohdintoja elämästä · rakkaus

Elämän tarkoituksen äärellä

Työssäni kuulen paljon ihmisten elämäntarinoita ja monenlaisia elämänkohtaloita. Etenkin elämän loppupuoliskolla ihmisellä on suuri tarve katsella elämäänsä taaksepäin ja saada se jollakin tavalla valmiiksi. Jotta ihminen voisi integroida oman elämänsä tapahtumat kokonaisuudeksi nimeltään ”minun elämäni”, saattaa hän joutua tekemään psyykkistä työtä ja käsittelemään mm. kipeät menetykset jotta voisi hyväksyä ne osaksi elämäänsä.

Myös vakavasti sairastunut pohtii: miten ja mihin elämäni on mennyt? Kuinka olen aikani käyttänyt? Elämä ei ehkä sujunutkaan sillä tavalla kuin parikymppisenä toivoi sen menevän. Nuorena tehdyt elämänvalinnat saattoivat osoittautua pitkässä juoksussa huonoiksi ja kestämättömiksi. Tai elämään tuli niin isoja kriisejä ja pettymyksiä joita on vaikea edelleen hyväksyä.

Jokainen ihminen suhtautuu yksilöllisesti elämän kriiseihin, sairauteen tai vanhenemiseen. On niitä jotka ovat kiitollisia että saivat elää rikkaan elämän ja että uskalsivat kuunnella sisintään ja elää rohkeasti unelmiaan toteuttaen. He eivät sure elämästä luopumista vaan ymmärtävät että heidän aikansa on lähteä. Olen kohdannut myös niitä jotka sairasvuoteella kuulostavat elämäänsä pettyneiltä ja katkeroituneilta. He kokevat että elämä on loppumassa kesken ja heillä on paljon ns. elämätöntä elämää. Viimeksi mainitut ihmiset ovat saattaneet elää elämäänsä turvallisuushakuisesti peläten riskinottoa, eivät ole ehkä uskaltaneet heittäytyä elämän mahdollisuuksiin vaan kokevat joutuneensa luopumaan unelmistaan erilaisista syistä. Joku uhrasi elämänsä lapsilleen tai aviopuolisolleen ja tuli katkeraksi kun ei saanutkaan uhrauksistaan kiitosta heiltä.

Miten sinä eläisit jos tietäisit elämäsi päättyvän vaikkapa kymmenen vuoden päästä? Mitä asioita näkisit tärkeäksi elämässäsi? Mihin asioihin keskittyisit? Mitkä asiat jättäisit vähemmälle? Mikä loppujen lopuksi on elämässä tärkeää? Näitä kysymyksiä olisi hyvä pohtia aika ajoin. Tehdä ikään kuin päivitystä elämästään.

Minä väitän että mielenrauha ja levollisuus ovat asioita, joita kannattaa elämässään tavoitella. Levollisuus on olotila, jossa on läsnä käsillä olevassa hetkessä. Usein elämme menneessä tai tulevassa emmekä ole läsnä tässä hetkessä.

Mitkä asiat tuovat sinulle mielenrauhaa ja onnellisuutta? Suosi niitä. Kartta levottomuutta aiheuttavia asioita siinä määrin kuin voit. Stressi lisää sairastumisen mahdollisuutta ja siksi on tärkeää oppia rentoutumaan. Mielenrauhaa ei tuo vertailu toisiin tai kilpailu toisten kanssa siitä kenen elämä näyttää menestyksekkäämmältä. Iloitse ja kiitä niistä asioista, jotka ovat elämässäsi hyvin. Kiitollisuus lisää henkistä hyvinvointiasi.

Elämän onni on pienissä hetkissä jotka tuovat iloa ja kiitollisuutta. Hetkissä jolloin saat rakastaa ja koet olevasi rakastettu. Rakkauden tuhlaaminen ei koskaan harmita. Se mitä ihmiset eniten kuolinvuoteellaan surevat on, miksi eivät panostaneet enemmän yhteiseen aikaan rakkaidensa kanssa. Meillä on vielä mahdollisuus. Tartutaan siihen!

Tuhlaa rakkautta, iloitse ja tartu hetkeen! Elämä on nyt! Jokainen hetki on lahja. Älä murehdi ja pelkää tulevaisuutta. Asioilla on tapana järjestyä. Olet Korkeimman suojassa. Sinusta pidetään huolta.

luonto · pohdintoja elämästä · rakkaus

Rakkauden varassa

Pelko johtaa huolestuneisuuteen ja murehtimiseen. Rakkaus levolliseen luottamukseen” Tommy Hellsten

Rakkaudesta puhutaan, kirjoitetaan ja lauletaan enemmän kuin mistään muusta aiheesta. Mutta mitä rakkaus syvimmillään on? Millainen on se rakkaus joka vie pois pelon ja antaa luottamuksen kuten Tommy Hellsten kirjoittaa? Kenen rakkautta se on? Ihmisen vai Jumalan?

1. Johanneksen kirjeessä sanotaan rakkaudesta näin: ”Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.”

Ajatuskulku on hieman samankaltainen kuin Tommylla. Jos kerran Jumala (maailmankaikkeuden alkulähde) on rakkaus, niin silloin kaiken rakkauden täytyy olla lähtöisin hänestä. Jumalan rakkaus on itsensä uhraavaa epäitsekästä agaperakkautta. Eros-rakkaus taas on romanttista rakkautta, jota iskelmät ja elokuvat ovat tulvillaan. Sitten on vielä filia-rakkaus joka on ystävien välistä rakkautta tai kiintymystä (storge). Kaiken rakkauden alkulähde on Jumala.

Elämän alusta saakka tarvitsemme rakkautta. Ilman vanhemman rakkautta lapsen psyyke ei kehity terveellä tavalla. Rakkaus on elämämme kasvupohja ja perusta. Kokemus rakkaudellisesta sylistä saa meidät aikuisena kaipaamaan kumppania, jonka sylistä löytäisimme turvapaikan. Elämän syvimpiä tragedioita on menettää rakkaansa tai elää elämänsä koskaan löytämättä rakkautta. Ihminen on luotu yhteyteen niin Luojansa kuin toisen ihmisen kanssa.

Median tai iltapäivälehtien antama kuva rakkaudesta on kaukana siitä mitä rakkaus syvimmillään ja kauneimmillaan on. Rakkaus on enenmän kuin seksi. Seksuaalisuus on yksi tapa ilmentää rakkautta, mutta jää hyvin pinnalliseksi ilman sielujen yhteyttä. Rakkaudessa ei ole kysymys siitä mitä minä voin saada vaan mitä voin antaa. Todellinen rakkaus näkyy teoissa eikä vain sanoissa. Se, joka rakastaa on valmis uhrautumaan rakkautensa ja rakkaansa tähden. Rakastava ei etsi vain itselleen tyydytystä ja nautintoa vaan tahtoo kaikin tavoin tehdä toisen onnelliseksi.

Kun saa kokea Jumalan hyväksyvää ja armahtavaa rakkautta, elämään tulee perusturva ja luottamus. Rakkauden ympäröimänä kokee niin syvää iloa ja levollisuutta elämästään että uskaltaa heittäytyä rakkauden antajan varaan täysillä. Sydämessään tietää ettei mikään voima voi olla rakkautta suurempi. Rakkauden ilmapiirissä sulaa pois pelko, häpeä ja epäluottamus. Se on valtavan vapauttava kokemus. Saa olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin on.

Rakkaudessa voi löytää levon sielulleen. Kun löytää kumppanin jonka rakkaudessa voi levätä, se on parhaimmillaan valtavan eheyttävä kokemus. Rakkaus on ainoa joka voi parantaa sielun haavoja. Kun kaksi ihmistä uskaltaa paljastaa haavansa toisilleen, molemmat voivat parantua.

Rakkauteen heittäytyminen vaatii rohkeutta. Tämä koskee niin läheistä ihmissuhdetta kuin Jumalasuhdetta. Monet pelkäävät antautua kokonaan ja jäävät vaille syvintä tyydytystä ja sitä yltäkylläistä elämää jonka Jumala on tarkoittanut omilleen. Älä pelkää hypätä iankaikkisen rakkauden varaan, sillä sen kannattelemana kestät kaikki tämän elämän myrskyt ja hyökyaallot.

Niin pysyvät nämä kolme:usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. ” (1. Kor.13:13)

ihmissuhteet · lapset · luonto · pohdintoja elämästä · rakkaus

Valosta voimaa

Jos tähän aikaan vuodesta katselee facebookpäivityksiäni ovat ne lähes samankaltaisia vuodesta toiseen. Hiihtoa, luistelua ja ulkoilua upeista talvisista maisemista nauttien. Ylläoleva kuva on Punkaharjulta Kruununpuiston rannasta jossa hiihtelin viikko sitten.

Kruunupuiston rannassa on viehättävä Inkeritalon vohvelikahvila jossa voi käydä herkuttelemassa hiihdon tai luistelun lomassa.

Pitkä kaamos on taittunut ja valo voimaannuttaa jälleen. Joka vuosi se tuntuu yhtä ihanalta. Auringonsäteet kutsuvat ulos liikkumaan. Aurinko lämmittää ihanasti kasvoja.

Jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät puolensa. Osaisiko sitä niin arvostaakaan kevään valoa jos ei sitä edeltäisi pitkä valoton aika? ”Kaikella on aikansa joka asialla taivaan kannen alla”, sanotaan Saarnaajan kirjassa. Tässä on syvä viisaus. Elämässäkin tulee erilaisia vaiheita. Jokaisella hetkellä on tarkoitus ja tehtävä.

On tärkeää oppia elämään hetkessä. Jos koko ajan odottaa tulevia parempia aikoja, voi käsillä oleva hetki jäädä elämättä. Moni on sairastuttuaan sanonut kuinka ei aiemmin osannut arvostaa terveyttään. Pidämme monia asioita itsestäänselvyyksinä emmekä ymmärrä että milloin tahansa voimme ne menettää.

Tahdon olla kiitollinen tänään elämän ainutkertaisesta lahjasta ja sen monista mahdollisuuksista. Jokainen hetki on lahja.

ihmissuhteet · luonto · pohdintoja elämästä · rakkaus

Sinun hyvä elämäsi

Elämä on muuttunut entistä hektisemmäksi ja välillä sitä ihan havahtuu siihen miten nopeasti aika kuluu. Tämäkin syksy on mennyt vilauksessa ja tuntuu hullulta että jouluun on vain vähän yli kolme viikkoa. Monet sanovat ihan samaa: minne aika katoaa?

F399CC74-8824-4BF5-A997-AFD4FE417989.jpeg

Kun itse opiskelen työn ohessa, ei vapaa-ajan ongelmia ole. Teen ihmissuhdetyötä joten kaipaan rauhoittumista ja omaa aikaa vapaalla. Olen viime aikoina pohtinut temperamenttia ja rytmisyyttä. Olin nuorena pikajuoksija/pituushyppääjä ja näin ollen aika nopearytminen. Myös temperamentiltani olen nopeasti syttyvä ja hetkessä uusista asioista innostuva, joskus impulsiivinenkin.  Tämä on joskus näkynyt työelämässä niin että olen innostunut liian monesta asiasta samaan aikaan ja se on melkein uuvuttanut. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän koen tarvitsevani rauhoittumista ja levollista aikaa tekemättä mitään. En enää jaksa olla koko ajan menossa ja osallistumassa vapaallakaan. Nautin lempeistä verkkaisista koti-illoista läheisten kanssa. Nautin siitä että olen läsnä siellä missä kulloinkin olen enkä suunnittele jo seuraavaa hetkeä.

12946C78-E6A1-4272-A5D4-3BFF854D5E7A

Myös liikkumisen tapani on ajan myötä muuttunut. En enää innostu body pumpin rajusta temposta kuten 10 vuotta sitten. Se kipeyttää lihaksenikin. Mieluummin teen pilatestreenin, joka rauhoittaa mielen eikä aiheuta ylivireystilaa. Tuntuu hyvältä löytää oma rytminsä sekä mielenrauhan salaisuus.

72E08133-C95B-4F76-ABF5-BD026CC49568.jpeg

Terapiaopintojen myötä olen pysähtynyt enemmän itseni äärelle. Kuka minä olen? Mitä haluan? Mikä tekee minulle hyvää? Mikä ei sovi minulle? Liian pitkään elämässäni olin kuuntelematta kehoni ja mieleni viestejä siitä etten voinut hyvin. Onneksi minulla oli lopulta rohkeutta kuunnella itseäni ja irrottautua olosuhteista jotka rikkoivat minua sisäisesti.

Olen edelleen sitä mieltä että elämänlaatu voi parantua iän myötä. Itsetuntemuksen lisääntyminen tuo onnellisuutta kun voi elää omien arvojensa mukaan. Maailma on täynnä virikkeitä ja valinnan mahdollisuuksia. Kaikkea ei tarvitse eikä voi ehtiä yhden elämän aikana. Minulla on lupa elää omanlaistani elämää ja iloita siitä.

3D69D0CE-498A-449E-B40E-3EEB9E600B73.jpeg

Toivon että sinäkin pysähtyisit pohtimaan sitä miten oikeasti voit ja mitä sinulle kuuluu. Elätkö elämää jota tahdot vai ohjaudutko valinnoissasi ulkoapäin tai toisten tarpeista käsin? Parisuhteessakin on tärkeää uskaltaa olla näkyvä ja puhua toiveistaan ja tarpeistaan toiselle.  Koskaan ei ole liian myöhästä oppia kuuntelemaan itseään tai kertomaan tarpeistaan toiselle. Se ei ole itsekkyyttä vaan tervettä itsestään huolta pitämistä. Kun voit itse hyvin eläen itsellesi sopivassa rytmissä ja sinulle sopivien arvojen pohjalta, voit olla hyvä ystävä, kumppani, vanhempi jne. Sen sijaan jos elät itsesi hyläten ja vastoin omia arvojasi,  muutut katkeraksi ja negatiiviseksi. Silloin lähelläsi ei ole hyvä olla.

Jumala tahtoo sinulle hyvää. Hän tahtoo että rakastat itseäsi kuten lähimmäistäsi. Ole siis itsellesi hyvä, hellä ja armollinen. Näe itsesi kauniina ja arvokkaana. Niin Jumalakin tekee.

luonto · pohdintoja elämästä · rakkaus

Kun en ymmärrä kaikkea Iankaikkiset käsivarret kannattelevat

Maailma tuntuu monesti hyvin turvattomalta paikalta. Onnettomuudet, sairaudet tai menetykset voivat kohdata ketä tahansa milloin tahansa. Suru voi tulla elämään yllättäen, ja silloin tuntuu kuin koko elämä romahtaisi hetkessä. Matto vedetään jalkojen alta ja jää vain voimattomana maahan makaamaan kykenemättä käsittämään mitä on tapahtunut. Shokissa ja alkujärkytyksessä tulevaisuusperspektiivi katoaa eikä ihminen kykene ajattelemaan että jonakin päivänä valo loistaa jälleen ja elämä tuntuu mielekkäältä. Olen elämässäni kokenut surun tulevan elämään ennalta-arvaamatta niin monta kertaa että uskallan sanoa tietäväni miltä se tuntuu.

Kriisi horjuttaa ihmisen perusturvallisuutta sekä vakaumusta. Helposti horjuu myös usko hyvään Jumalaan. Miksi Jumala sallii pahan tai miksi Jumala ei varjellut? Nämä ovat normaaleja kysymyksiä joita ahdistunut ihminen huutaa Luojansa puoleen. Omasta kokemuksestani voin sanoa että uskoni hyvään Jumalaan on kuitenkin ollut se, mikä on lopulta kannatellut minua ja auttanut selviytymään raskaista vaiheista. Vaikka olen kapinoinut ja kiukunnut Jumalalle niin ilman Häntä en olisi selvinnyt vaan olisin ollut hukassa ja toivoton. Uskoni siihen että loppujen lopuksi minulla ei ole muuta turvaa kuin iankaikkiset käsivarret, on kannatellut vaikeina hetkinä. Myös kokemus yliluonnollisesta lohdutuksesta ja rauhasta joka ahdistukseeni on taivaasta vuodatettu on vahvistanut uskoani. Minulla on vahva tietoisuus ja kokemus siitä, että on olemassa toinen todellisuus tämän näkyvän lisäksi. Todellisuus, josta pieniä hippusia olen saanut kokea Jumalan yhteydessä. Moni sureva on kokenut miten ohut harso on ajallisen ja iankaikkisuuden välillä. Viimeksi näkyvimmin tästä on kirjoittanut ja puhunut Tommy Hellsten joka menetti vaimonsa äkillisesti kesällä.

Olen suostunut siihen etten minä pieni ihminen suuressa maailmankaikkeudessa ymmärrä kaikkea. Minun mielestäni asioiden olisi usein pitänyt mennä toisin mutta ehkä Jumalan iankaikkisuusnäkökulmasta niiden piti mennä juuri näin. Tämä oivallus ei ole syntynyt hetkessä vaan monien kipuilujen kautta.  Ilman uskoa Jumalaan en ylipäätään näkisi mitään mieltä tässä elämässä. Uskoni siihen ettei elämä lopu kuolemaan vaan jatkuu iankaikkisuudessa, antaa toivon ja merkityksen tälle kaikelle mitä tapahtuu. Jotkut ehkä kutsutaan aiemmin kotiin, toiset saavat vaeltaa täällä maanpäällä kauemmin. Jokainen päivä on lahja. Hyväksynkö juuri tämän ainutlaatuisen elämän joka minulle on annettu kaikkine kipuineen vai katkeroidunko, menetänkö toivoni? Uskonko että tällä kaikella voi Kaikkivaltiaan käsissä ja suunnitelmassa olla jokin mieli ja tarkoitus jota en tänään vielä käsitä? Uskonko että meillä jokaisella on täällä merkitys ja tehtävä jota varten olemme syntyneet?

Jumalan suuruus tulee ilmi siinä miten hän voi saada pahastakin aikaan hyvää. Vain Jumala voi kääntää vaikeat vaiheet ja kiroukset siunaukseksi. Miten paljon hyvää maailmassa saavatkaan aikaan lukemattomat ihmiset jotka ovat kokeneet raskaita vaiheita. Moni heistä on omasta kriisistä selvittyään ryhtynyt auttamaan toisia, löytänyt kärsimyksensä kautta elämäänsä merkityksen auttamalla toisia saman kokeneita. Näin kärsimykselle voi löytyä mielekkyys.

Omassa elämässäni näen tämän niin, että ilman suruja ja ahdistuksia en olisi se ihminen joka tänään olen. Olisin varmasti paljon pinnallisempi ja itsekkäämpi jos elämäni olisi ollut helpompaa. Tänään voin sanoa olevani jopa kiitollinen monista raskaista vaiheista sillä niiden kautta olen saanut löytää elämääni hengellisiä ja henkisiä aarteita, uutta syvyyttä ja iloa arjen pienistä asioista. Kun olen itse ahdistuksissani saanut kokea Jumalan kannattelua ja lohdutusta, haluan jakaa sitä muillekin. Olen löytänyt oman elämäntehtäväni sen kautta mitä olen kokenut. Yksi tehtäväni on sairaalapappina kulkea kärsivien ja surevien rinnalla tuoden toivoa ja valoa. Jos joku saa lohdutusta siitä että hetken aikaa kuljen hänen rinnallaan, se antaa minullekin toivoa.

Nykypäivänä hamutaan onnellisuutta. Moni on löytänyt onnellisuuden siitä, että saa olla lähimmäisenä toiselle vaikkapa vapaaehtoistyön kautta. Hyvän tekeminen ja jakaminen tuo onnellisuutta toisinkuin itsekäs materialistinen elämäntapa. Näin Jumala toimii maailmassa ihmisten kautta. Näin hän hoitaa ja lohduttaa särkyneitä. Suostutko sinä olemaan hänen lohdutuksensa kanavana tässä pimeässä maailmassa? Rakkaus ja toivo, jota olet itse saanut kokea voi olla nostamassa ja kannattelemassa niitä, jotka nyt ovat kriisissä.

Anna-Mari Kaskisen sanoittama laulu on ollut minulle suurena lohtuna usein ja haluan jakaa sen sanat myös tässä.

Itkemättömät itkut

Kaikki menneet murheelliset päivät, itkut, jotka itkemättä jäivät, suru, jota lievitä ei kukaan, kipu, joka aina tulee mukaan.
Tuska, joka yhä tulee kohti, murhe, joka epätoivoon johti, kyynel yksikään ei turhaan juokse, kaikki, kaikki kootaan Isän luokse!
Kerran vielä merkityksen saavat kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat!
Aika kutoo suurta salaisuutta: kivun kautta Jumala luo uutta. Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan, kyyneleetkin puhkeavat kukkaan. Vaikkei silmä vielä nähdä saata: tuskakin on toivon kasvumaata.

Vaikka pimeys on yllä päämme, vaikka vielä varjon maahan jäämme, yössä liekki lempeästi loistaa, padot murtaa, kaikki lukot poistaa. Hiljaa lähtee sydämeltä taakka. Itkut itkeä saa loppuun saakka.Sisään tulvii uusi kirkas vesi, vihdoinkin on vapaa sydämesi.

Tyyneysrukous: Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan. (Paul Tillich)

ihmissuhteet · luonto · pohdintoja elämästä · rakkaus

Sinunkin vuorosi loistaa

Luonto hehkuu, näyttää parhaat puolet itsestään ennenkuin talvi hiipii ja riipii alastomaksi. Näetkö sinä itsesi kauniina, arvokkaana, huomaatko miten erityinen ja ainutlaatuinen olet? Ihana ihmisyksilö kertakaikkiaan! Vai onko aihe kenties sinulle kiusallinen, nähdä itsessään hyvää, liekö suorastaan narsististakin ajatella niin? Nöyrempää olisi pysyä hiljaa, vetäytyä nurkkaan ettei vain olisi huomion keskipisteenä. Näin ainakin ennen ajateltiin, ennen kuin otettiin selfieitä instagrammiin. Ennen vanhaan pidettiin ylpeänä sitä joka uskalsi puhua itsestään myönteisesti tai tuoda esille hyviä puoliaan. Näin on kasvatettu sukupolvet ennen meitä. Kuinka monen kynttilä onkaan jäänyt vakan alle ihan suotta. Ei saanut lasta kehua ettei ylpisty. Siitä seurasi ”anteeksi kun olen olemassa” – ihmisiä.

Ajat muuttuvat. Nykykulttuurissa ulkonäköä korostetaan kovasti. Ihmisiä arvioidaan sen perusteella miltä he näyttävät. Nykyään on mahdollista ottaa lukemattomia kuvia itsestään mutta olla entistä tyytymättömämpi itseensä. Onneksi on kuvanmuokkaus, moni ajattelee.

Miksi meidän on niin vaikeaa hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme? Kuka on määritellyt ihanneihmisen jonka kaltaiseksi kaikki yrittävät pyrkiä? Olen huomannut iän myötä tulleeni armollisemmaksi itseäni kohtaan. Viittäkymppiä lähestyvän ei tarvitse näyttää kaksikymppiseltä. On vapauttavaa ikääntyä, vaikka myönnän että välillä kaksoisleukaani minäkin kauhistelen ja ylimääräisiä kiloja taivastelen. Kilpaurheilijan mitoissa en enää ole,  mutta miksi pitäisikään? Lempeästi itseäni peilistä katson, en olemustani arvostellen kuten nuorempana. Olen ihana ja hyvä, rakastettukin.


Miten sinua on katsottu ja kosketettu lapsena? Oletko ollut suloinen prinsessa tai komea prinssi vanhemmillesi? Oletko saanut paljon rakkautta ja sylihoitoa, ihastelua?  Vai onko ulkomuotoasi tai olemustasi arvosteltu? Onko sinulle tullut tunne että olet jotenkin viallinen ja kelpaamaton, huonompi kuin toiset? Oletko oppinut häpeämään itseäsi, olemustasi, tekemisiäsi?

Entäpä parisuhteessa, rakastetaanko/  rakastettiinko sinua sellaisena kuin olet? Tunnetko/ tunsitko olevasi Erityinen, ihana ja rakastettava, haluttava? Vai saatko /saitko osaksesi jatkuvaa arvostelua ja alentamista? Koetko/ koitko rakkaasi sylin hyväksyvänä vai jäitkö siinäkin vaille rakkautta, sielujen kohtaamista?  Monesti lapsuudessa rakkautta vaillejääneet ”valitsevat” kumppanikseen ihmisen joka on yhtä etäinen tai kylmä kuin vanhemmat olivat lapsuudessa. Tuttu ja turvallinen kiintymyssuhdemalli toistuu jättäen jälleen kylmäksi myös parisuhteessa. Rakkauden kaipuu huutaa sisimmästä jääden vaille tyydytystä.  Läheisyys voi pelottaakin koska siihen ei ole tottunut.


Minulla on ollut lapsuudessa kokemuksia ulkonäköni tai ominaisuuksieni arvostelusta ja sen vuoksi itseni hyväksyminen on ollut vaikeaa. Itsetuntoni ei ollut kovinkaan vahva nuorena aikuisena. Myöhemmin olen onnekseni kohdannut hyväksyviä katseita jotka ovat olleet hyvin parantavia itsetuntoni ja minäkuvan kannalta. Psykoterapiaopintojen kautta olen saanut ymmärrystä joka on auttanut hyväksymään paremmin itseäni ja myös armahtamaan läheisiäni jotka eivät osanneet osoittaa riittävästi hyväksyvää rakkautta. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia tykkäämään itsestään. 😊 Koskaan ei ole myöskään liian myöhäistä löytää rakkautta ja rakastavaa läheisyyttä. On terveellistä irrottautua ihmissuhteesta joka haavoittaa ja aiheuttaa hylkäämistä tai  kaltoinkohtelua.

Ihminen on enemmän kuin ulkoinen olemus. Sisäinen kauneus sytyttää valon meihin. Jollakin voi olla kaunis kuori mutta sisällä tyhjyyttä, onttoutta ja ahdistusta. Kun löytää elämälleen tarkoituksen ja mielen, voi kokea iloa omasta elämästä ja olemuksesta. Jumalan rakkaus voi hoitaa ja parantaa sisäisiä haavoja ja vaillejäämisen kokemuksia. Jumala hyväksyy meidät tälläisinä vajavaisina ja rosoisina ihmisinä. Hän näkee meissä kauneutta jota on itse meihin laittanut meidät luodessaan.

”Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee.” (Sefanja 3:17)

Katsokaamme toisiamme lempeästi hyväksyen. Rakastavan katseen alla saa loistaa ja kukoistaa.

pohdintoja elämästä · rakkaus

Elämän arvaamattomuus


Viime päivinä suomalaisia on järkyttänyt Turussa toissapäivänä tapahtunut terroriteko. Viattomat ihmiset joutuivat väkivallan uhriksi ennalta arvaamatta. Kauhu ja epäusko olivat käsinkosketeltavia Turussa ja koko Suomessa. Ihmisten huullla sanat: Voiko tämä olla totta Suomessakin? Onko lintukotomme rauha lopullisesti mennyttä?

Sosiaalinen media täyttyi välittömästi tunteenpurkauksista. Tällaisen tapauksen jälkeen monet ovat valmiita tuomitsemaan kaikki turvapaikanhakijat potentiaalisiksi terroristeiksi. Pelkoa ja vihaa lietsotaan monin tavoin eri foorumeilla. Toisaalta ihmisiä rauhoitellaan mm. valtiovallan taholta ettei pidä antaa pelon voittaa yksittäisen tapauksen johdosta. Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?

Maailma on turvaton paikka. Terrorismi tuntuu valtaavan alaa uhkaavalla  nopeudella. Turvallisuustoimia on jouduttu lisäämään kaikkialla mutta silti kukaan ei voi tietää mistä kuuluu ikäviä uutisia seuraavan kerran.

Itselleni turvaa tässä epävakaisessa langenneessa maailmassa tuo usko ja luottamus Jumalaan. Uskon että Jumala, joka luodessaan ihmisen antoi tälle vapaan tahdon, pitää koko maailmankaikkeutta kädessään. Hän sanoo viimeisen sanan maanpäällä. Ihmisessä on potentiaalia hyvään sekä pahaan. On ollut alusta saakka, siitä saakka kun ihminen lankesi. Elämme epätäydellisessä maailmassa emme paratiisissa. Mutta eräänä päivänä hyvä voittaa lopullisesti ja paha saa palkkansa. Jumala on ehdottoman oikeudenmukainen. Hän on rakkaus.

Me kysymme miksi Jumala ei tee mitään maailman pahuudelle. Hänen vastauksensa  kärsimyksen ongelmaan oli se, että hän uhrasi itsensä ristillä jotta me pelastuisimme. Kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta Vapahtajamme voitti kuoleman ja pahan vallan ja avasi meille tien iankaikkiseen elämään. Jumala on antanut meille omantunnon ja keinot tehdä hyvää. Valitsemmeko me vihan vai rakkauden? Taistelemmeko kaikesta huolimatta hyvän puolesta pahaa vastaan. Vaikka tämä maailma on vain hetkisen kestävä iankaikkisuuteen verrattuna, me voimme kokea jo tässä elämässä yliluonnollista Jumalan rauhaa huolimatta myrskyistä joita koemme koska Kaikkivaltias on kanssamme.

Uskon, ettei kukaan ole täällä maapallolla sattumalta vaan jokaisella on tarkoitus ja tehtävä. Kuinka me elämme kutsumustamme maailmassa? Miten elämämme ja aikamme käytämme? Elämmekö itsekkäästi omia etuja tavoitellen vai lähimmäistemme parhaaksi? Raamattu antaa monia hyviä ohjeita elämään. Maailma olisi monin verroin turvallisempi paikka jos niitä pyrkisimne toteuttamaan.

”Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. Älä anna pahan voittaa itseäsi vaan voita sinä paha hyvällä.”  (Room. 12:9-15, 25)

Jeesus sanoi: ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33)

ihmissuhteet · perhe · pohdintoja elämästä · rakkaus

Saako sinun lähelläsi kukoistaa?

Kesän kukat, puut ja pensaat ovat kauneimmillaan. Monen puutarha pursuaa toinen toistaan upeampia kasveja. Olen itsekin rakastunut kukkiin ja nautin niiden hoidosta ja katselemisesta. Miten paljon iloa kauniit kukat voivatkaan tuoda! Jumala on luonut niin paljon kauneutta iloksemme. Ihmiselle hän antoi tehtävän viljellä ja varjella luontoa.

Se, että saa puutarhan kukat kukoistamaan ei ole itsestäänselvyys. Kasveja on hoidettava ja ravittava, pidettävä huolta kastelusta ja oksien karsimisesta ym. Välillä puutarhanhoito on kovaakin työtä ja vaatii ennen kaikkea säännöllisyyttä. Hetken herpaantuminen saa rikkaruohot kasvamaan ja vie aikansa saada puutarha entiseen loistoonsa.

Parisuhdetta ja avioliittoakin verrataan usein puutarhaan joka vaatii säännöllistä hoitoa. Kuinka sinä hoidat parisuhdettasi? Vai onko niin että kukat saavat kokea enemmän hellyyttä ja huolenpitoa huushollissasi kuin kumppanisi?  Ehkäpä puolisosi osaisi vastata tähän sinua paremmin jos uskallat kysyä. Onko kumppanista tullut sinulle vuosien saatossa itsestäänselvyys vai vieläkö jaksat järjestää hänelle ihania pikku yllätyksiä kuten alkuaikoina rakkauden huumassa teit tunteja laskematta? Missä vaiheessa suhteen vaaliminen muuttui vaivannäöksi?

Sanna- ystäväni kirjoitti äskettäin blogissaan viisaita ajatuksia nalkuttamisesta. https://pieniaskel.wordpress.com/2017/07/05/nalkutuksen-anatomia/

Kirjoitusta lukiessani pohdin kuinka totta onkaan, että jatkuva nalkutus vähän kerrassaan nakertaa hyvää suhdetta. Sen sijaan että puoliso saisi toisen voimaan hyvin ja kukoistamaan kauniilla rohkaisevilla sanoillaan, nalkutus ja dissaaminen vaikuttavat negatiiviseen parisuhdetta kuihduttavaan suuntaan. En yhtään ihmettele, että mikäli nalkutusta kuulee lähes joka päivä, tekee mieli viettää enemmän aikaa kodin ulkopuolella kuin kotona. Jos kotona on paha olla sieltä haluaa pois. Toisaalta miten kovasti kaipaa kotiin, jossa odottaa oman rakkaan hellä ja hyväksyvä syli.

Juha Tapion laulussa sinun vuorosi loistaa lauletaan: ”Hei, älä turhaan jää, seinän viertä kulkemaan / Kutsuttuna juhliin, kynnykselle seisomaan / Jos katsoa sä voisit, niinkuin minä katson sua / Sun ei koskaan, enää tarvitsisi piiloutua.

Miten sinä katsot kumppaniasi? Entä vieläkö jalkasi menevät hyytelöksi kun hän katsoo sinua tietyllä tavalla?

Moni miettii vuosien saatossa: Mihin katosi hellyys ja intohimo? Mitä meille tapahtui?

Älä syytä toista kipinän hiipumisesta vaan pohdi sitä, miten paljon olet itse panostanut parisuhteeseesi. Oletko valmis satsaamaan siihen enemmän? Näkyykö rakkautesi sanoissa ja teoissa, toisen arvostamisessa ja kunnioittamisessa?

Parhaimmillaan hyvä parisuhde saa kumppanin kukoistamaan ja tulemaan siksi joksi hänet on tarkoitettu. Uskotko että sinun rakkautesi voi saada kumppanistasi parhaat puolet ja luovuuden esiin? Kokeile. Uskon, että Jumala tarkoitti näin: nainen ja mies on luotu kukoistamaan yhdessä. Nainen voi parhaimmillaan saada miehensä tuntemaan itsensä Tosi Mieheksi ja toisinpäin. Rakkauden ilmapiirissä tapahtuu ihmeitä.

Haastan sinut myönteiseen viestintään parisuhteessasi. Kokeilepa mikä voima on kehuilla ja hellillä rohkaisevilla sanoilla? Pidä huoli siitä, että rakkaillasi on sinun lähelläsi hyvä olla ja he voivat kukoistaa.

perhe · pohdintoja elämästä · rakkaus

Arjen harmaudesta ja ihanuudesta

Itä-Savo-lehdessä oli vuosia sitten juttua siitä, miten sanalla arki on niin negatiivinen merkitys ihmisille. Puhutaan tylsästä ja harmaasta arjesta ja moni haaveilee elämästä ilman arkea. Kuitenkin juuri arki on se, mitä ihmisen elämä suurimmaksi osaksi on. Ihastuttavaa, joskus vihastuttavaa, tavallista arkea työssä ja kotona. Juhlahetket ovat ihania katkaisuja arkeen, joista voi ammentaa voimaa jaksaa sitä välillä puuduttavaakin arkea. Jaan kyllä kokemuksen siitä, että arki voi välillä olla tosi rankkaa. Silloin kun lapset olivat pieniä, sairastivat ja yöunet jäivät vähiin, lisäksi vielä kiukuttelivat koko ajan, välillä tuntui että tätäkö tämä elämä on! Näin jälkikäteen ajatellen tuokin ajoittain raskas lapsiperheen arki on saanut kultaiset reunat eikä muistakaan enää miten välillä oli voimaton ja uupunutkin. 🙂


Olen kokenut myös, miten suuren kriisin tai menetyksen jälkeen, ei mikään ole niin ihanaa kuin se tavallinen arki. Se, että asiat palaavat taas tuttuihin uomiinsa tuntuu turvalliselta ja hyvältä. Kriisin tai menetyksen jälkeen osaa arvostaa tavallista arkea rakkaiden ihmisten kanssa. Kun elämän tasapaino on romahtanut, on suuri huojennus palata tuttuun arjen rytmiin. Muistan itse miten raskaan surun jälkeen lasten äänet ja kiukuttelukin toivat takaisin elämään pimeän laakson jälkeen. Elämänäänet antoivat merkityksen elämälle. Oli jotakin minkä vuoksi elää. Oli ihanat lapset, ihana perhe. Ihana arki kaikkine kiemuroineen.


Jos elämä olisi vain yhtä juhlaa, osaisiko siitä nauttiakaan? Eikö ne juhlahetket juuri siksi tunnu juhlalta, kun välillä on sitä harmaata arkeakin. Elämän rikkaus tulee juuri tästä arjen ja juhlan vuorottelusta. Ja miksei arkikin voisi olla juhlaa? Luovuutta ja huumoria voi käyttää niissä tutuissa kotipuuhissa niin etteivät ne tunnu niin tylsiltä. Ja yksi mikä auttaa on positiivinen asenne. Jo sillä pötkii pitkälle. Kun heräät joka aamu kiitollisella mielellä, niin koko päivä alkaa valoisammin.

Voisinko ajatella että minun elämäni on nyt tässä, nämä läheiset ihmiset, tämä työ, tämä koti, nämä harrastukset. Näistä palikoista on rakennettava. Välillä elämä on raskasta, välillä kevyempää. Välillä itketään, välillä nauretaan vatsat kippurassa. Välillä hullutellaan, välillä tylsistytään. Siinä se elämän maku on!


Vuosia sitten yhteiskuntapolitiikan professori Eeva Jokinen totesi jonkun lehden haastattelussa, että kun asioista puhuu toisten kanssa, omat jutut asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Totta! Monesti olen valittanut jostakin pienestä asiasta, kunnes joku on kertonut omasta arjestaan ja olen tajunnut miten hyvin asiani kuitenkin ovat. Joku toinen kamppailee paljon suurempien ongelmien kanssa. Työssäni näen lähes päivittäin kuinka hauras on ihmisen elämänlanka. Jokainen päivä jonka saan elää on suuri lahja. Edellä mainitsemani Eeva Jokinen ehdotti, että arjen tylsyyden voivottelemiseen kuluvan energian voisi suunnata sen miettimiseen miten koko yhteiskuntaa saisi elettävämmäksi paikaksi. Hieno ajatus!  Arvostan todella ihmisiä, jotka jaksavat ajatella lähipiirinsä lisäksi myös yhteisön tai kaupungin asukkaiden hyvinvointia ja tekevät työtä sen eteen. Savonlinnassakin on paljon ihmisiä, jotka upealla tavalla toimivat paikkakuntamme parhaaksi arjessaan esimerkiksi vapaaehtoistyön kautta.


Eilen minut pysäytti erään julkisuuden henkilön vaimon menehtyminen aivan yllättäen. Sosiaalisen median kautta tieto levisi nopeasti ja leskeksi jääneen puolison facebook sivu täyttyi osanotoista ja lohdullisista viesteistä. Tämä järkyttävä uutinen sai itseni jälleen kerran pysähtymään sen äärelle miten ainutkertainen jokainen päivä on. Aivan terve ihminen voi yhtäkkiä sairastua tai joutua onnettomuuteen ja elämä loppuu. Siksi tahdon opetella kiittämään niistä harmaistakin päivistä. Kaikella on tarkoituksensa ja merkityksensä. Ei pidä odotella jotakin suurta onnea tulevaisuudessa, vaan osata kiittää tästä hetkestä.


Kiitos Taivaan Isä elämän lahjasta. Kiitos arjesta ja juhlasta. Kiitos, että Sinä olet molemmissa mukana. Ole erityisen lähellä niitä, joiden arki tällä hetkellä raskasta ja voimia vievää. Anna heille apusi ja voimasi. Anna pieniä valonpilkahduksia harmauden keskelle. Ole lähellä niitä, joiden elämässä on surua. Anna lohdutusta ja voimia jatkaa elämää ilman rakasta ihmistä. Kiitos, että sinä kannattelet meitä joka hetki ja johdatat tahtosi mukaan. Kiitos, että sinun kanssasi meillä on tulevaisuus ja toivo. Aamen.

ihmissuhteet · liikunta · luonto · pohdintoja elämästä · rakkaus

Ihmeellinen elämä

Nuorena minulla oli tietynlainen käsitys onnellisesta elämästä. Haaveilin elämästä ilman huolia, murheita tai vastoinkäymisiä. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen oivaltanut ettei ole onnellista tai onnetonta elämää, on vain Elämää eri väreineen.

Tämä ainutkertainen minulle annettu elämä on suuri lahja. Elämä, joka välillä on ollut kovin raskas ja kaoottinen, välillä taas koominen ja hullunkurinenkin on minun ainutkertainen elämäni. Tämä elämä on minulle suotu ja annettu kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan.

Elänkö täysillä niinäkin päivinä kun kaikki ahdistaa ja huolet näyttävät vuoren korkuisilta? Vai odotanko jotakin ihmeellistä autuasta huolista vapaata aikaa tulevaisuudessa jota ei ehkä koskaan tulekaan?


Työssäni kuulen lähes päivittäinen ihmisten moninaisia elämäntarinoita. Miten paljon iloa, surua, kipua, onnea tai pettymyksiä sisältyykään noihin kertomuksiin. Monesti hämmästelen sitä miten vaikeista vaiheista ihmiset voivat selvitä. Ihmisten selviytymiskyky, resilienssi, on valtava.

Elämä voi olla syvästi tyydyttävää vaikka olisi käynyt raskaita vaiheita läpi. Kaiken koetun jälkeen elämän arvojärjestys asettuu kohdalleen. Ei enää edes kaipaa kevyttä pintaliitoelämää.

Suurinta rikkautta elämässä ovat läheiset  ihmissuhteet ja niissä koettu rakkaus. On suuri siunaus saada antaa ja vastaanottaa rakkautta. Rakkaus antaa merkityksen elämälle. Miten surullista onkaan jos ei saa elämässään kokea rakkautta. Mikään materia, ura tai maallinen asia ei voi korvata rakkautta. Miten siunattu onkaan ihminen joka saa kokea olevansa rakastettu. Jumalan rakkaus voi tyydyttää syvästi silloin kun ei saa kokea rakkautta ihmissuhteissaan.

Olen opetellut kiittämään vaikeistakin päivistä koska niillä on oma tehtävänsä elämässä. Ihminen, joka on kokenut kärsimystä kykenee empaattisuuteen. Kärsimys ei aina jalosta mutta se voi pehmentää meitä niin että näemme eri tavalla lähimmäistemme hädän.

Toki kärsimys voi myös katkeroittaa ja saada kadehtimaan toisten onnea.  Katkeruus myrkyttää elämän, nöyryys sen sijaan löytää kiitoksen aiheita vaikeissakin tilanteissa. Olen itse kokenut että raskaiden ja kipeiden vaiheiden jälkeen osaan aivan eri tavalla olla kiitollinen niistä asioista elämässäni jotka ovat hyvin. En pidä enää  onnea itsestäänselvyytenä. Siksi voin kiittää pimeistäkin päivistä. Niiden jälkeen näen valon kirkkaammin.

En kadehdi niitä joiden elämä näyttää kiiltokuvalta sillä tiedän että monen kulissin takana on syvää pettymystä, surua ja onnettomuutta. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Sen olen usein nähnyt ja kuullut.

Otan vastaan sinut rosoinen elämäni sellaisena kuin minulle näyttäydyt. Tahdon oppia hyväksymään sen mitä minulle annat vaikka se joskus tekisi kipeääkin. Tahdon oppia uutta joka päivä. Älä anna minun koskaan tulla niin viisaaksi ettei minulla olisi uutta opittavaa elämästä.


Kiitos sulle, Jumalani, armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea. Kiitos sulle kirkkahista, keväisistä päivistä. Kiitos myöskin raskahista syksyn synkän hetkistä.


Kiitos sulle jokaisesta elämäni hetkestä. Kiitos päivän paistehesta niin kuin pimeydestä. Kiitos sulle taisteluista, rististäkin, Jumalain. Kiitos, että aina muistat, autat mua tuskissain.


Kiitos sulle kukkasista, jotka teilläin kukoisti. Kiitos myöskin ohdakkeista, jotka mua haavoitti. Kiitos, että tahdot mulle elon antaa iäisen. Kaikesta, oi Herra, sulle annan ikikiitoksen! Virsi 341:1,3-4


pohdintoja elämästä · rakkaus

Ilman ristiä ei ole elämää 

Tänään Pitkäperjantaina mieleni suuntautuu siihen mitä rakas Vapahtajani on tehnyt puolestani. Hän on suostunut häväistykseen, pilkkaan ja lopulta julmaan kuolemaan ristillä. Kaiken tämän hän on tehnyt pelastaakseen minut ja koko ihmiskunnan iankaikkiselta erolta Jumalasta. Tässä maailmassa on monenlaista kärsimystä ja ahdistusta mutta hirvittävin asia olisi joutua iankaikkisesti eroon Jumalasta. Sitä ei Jumala soisi kellekään ja siksi hänellä on täydellinen pelastussuunnitelma.

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. ” (Joh.3:16) 

Tämä on maailmanhistorian mullistavin asia: Jumala kärsi ja kuoli ristillä. Se on jotakin sellaista mitä ei missään muissa uskonnoissa ole. Jumala tuli ihmiseksi ja kärsi ihmiskunnan puolesta sovittaakseen ihmiskunnan synnit. Meiltä ei pelastuaksemme vaadita uhreja, täydellistä elämää tai raskasta kilvoittelua jotta pääsisimme paratiisiin. Jos Jeesuksen uhri ja pelastusteko kelpaavat, se riittää. Näin suuri on Jumalan armo ja rakkaus. Tällaista Jumalaa minä tahdon seurata. Jumalaa, joka tuntee myös ahdistukseni ja kipuni koska on itsekin elänyt ihmisen elämän.

Isäpuoleni Aki oli lääkäri, jolla oli vahva usko Jeesukseen. Hän piti vastaanottoa kotonamme ja usein potilaat odottivat vuoroaan isossa tuvassamme. Tuvan seinällä oli teksti Jesajan kirjan luvusta 53: ”hänen haavainsa kautta me olemme paratut.” Aki halusi tekstillä viestittää kuka oli se todellinen Ylilääkäri jonka varassa elämä ja terveys lopultakin ovat. Teksti puhutteli monia ja sai potilaat ottamaan puheeksi myös uskonasiat. Moni tuli lohdutetuksi ja rohkaistuksi.

Tässä langenneessa maailmassa on paljon kärsimystä ja tapahtuu raskaita asioita joille ei aina löydy selitystä. Moni tekee tästä johtopäätöksen, ettei voi olla Jumalaa. Niille jotka kyselevät kärsimyksen syitä Jumala osoittaa Poikaansa ristinpuulla. ”Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha”. (Jes.53) Kärsinyt Kristus voi antaa yliluonnollisen lohdutuksen. Olen tämän saanut itse useasti kokea. Jumalan antama rauha on ymmärrystä ylempi. Uskon, että tulee päivä jolloin ei ole kipeitä miksi kysymyksiä ja kaikki tapahtunut saa merkityksen. Sitä ennen tahdon elää tämän ainutkertaisen elämäni Vapahtajaan turvautuen.

Ilman ristiä ei ole toivoa. Ilman ristiä ei ole ylösnousemusta ja uutta elämää. Minua on tällä hiljaisella viikolla erityisesti puhutellut Jeesuksen sanat ristiltä: ”Isä anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä he tekevät.” 

Pystynkö/haluanko minä antaa anteeksi vai kannanko katkeruutta, anteeksiantamattomuutta tai jopa kostonhalua sisälläni? En voi muuta kuin polvistua ristin juurelle ja sanoa: Herra, tarvitsen sinua. Armahda minua syntistä.

Tänään Pitkäperjantain jumalanpalvelus loppui Maria kanttorin laulamaan Pekka Simojoen tekemään lohdulliseen lauluun:

Katsooko Hän vielä ikkunastaan vain nähdäkseen yhden eksyneen? Juokseeko Hän vielä meitä vastaan, kun tuhlaajan näkee palaavan? Lausuuko Hän vielä syytetylle ”Armahdetaan tänään kahleistaan?” Antaako Hän puhtaat vaatteet ylle, kun syntinen tulee itkien?

Sama vanha ristinpuu kaiken ylle kaareutuu, risti vain, ei kestä mikään muu. Ei ole muuta pysyvää, jälkemmekin häviää. Risti vain jäljelle jää.

Huomaako Hän, kuinka kaiken tuhlaan? Näkeekö sen, kuinka harhailen? Kutsuuko Hän silti minut juhlaan ja tulla saan kotiin uudestaan?

Sama vanha ristinpuu kaiken ylle kaareutuu, risti vain, ei kestä mikään muu. Ei ole muuta pysyvää, jälkemmekin häviää. Risti vain jäljelle jää.

Säv./San. Pekka Simojoki

ihmissuhteet · pohdintoja elämästä · rakkaus

Ajatuksia uskosta ja rakkaudesta

Olen työssäni huomannut että monella on kummallinen käsitys uskosta ja uskovista. Moni ajattelee kristinuskoon kuuluvan ajatuksen kärsimyksestä ja kaikista nautinnoista kieltäytymisestä. Kaikki kiva on syntiä tai kiellettyä arvelevat nuoret rippikoulussakin. Mistä tällainen käsitys on tullut?


Syyt johtavat omassa maassamme vuosikymmenten taakse jolloin hengellinen julistus oli hyvin ankaraa ja lakihenkistä. Lapsia saatettiin pelotella vihaisella Jumalalla joka rankaisee pahoista teoista ja heittää tuhmia lapsia kuumalla kivellä. Tanssiminen ja meikkaaminen oli kiellettyä ja tehtiin syntilistoja. Moni tuli allergiseksi hengellisyydelle eikä halunnut olla missään tekemisissä uskonasioiden kanssa. Ei ihme!

Tuntuu siltä että monen Jumala on tänäkin päivänä vihainen ukko, jota täytyy yrittää miellyttää jotta elämä sujuisi. Sitten kun elämässä tapahtuu jotakin ikävää ajatellaan sen olevan rangaistus Jumalalta. Monen uskovan aika ja energia menee yritykseen karttaa syntiä ja noudattaa käskyjä.

Opettiko Jeesus näin? Tällaisen tulikivenkatkuisen jumalakuvanko hän meille antoi? No ei. Jeesus kutsui isäänsä nimellä Abba, joka tarkoittaa ”isi” ”iskä”. Näin läheisellä tavalla Jeesus opetti meitäkin Jumalaa kutsumaan. Jeesus opetti Isä Meidän rukouksen jossa saamme kertoa tarpeemme Taivaalliselle Isällemme. Jumalaa kiinnostaa tarpeemme ja hyvinvointimme. Hän on rakkaus.


Jumala on rakastava Isämme, joka tahtoo pitää lapsistaan huolta. Jeesus lupasi myös omilleen ilon. Ilon, joka tulee hänen läsnäolostaan ja pelastuksesta. Ilo tulee myös siitä ettei tarvitse pelätä. Jumalan kämmenellä on turvassa. Näkyykö tätä iloa seurakunnassa ja uskovissa?


Jeesus osoitti elämällään millainen Jumala on. Hän hyväksyy seuraansa jokaisen. Maan päällä vaeltaessaan Jeesus seurusteli syntisten kanssa eikä pelännyt saastuttavansa itseään vaikka vieraili heidän kodeissaan.

Jeesukselle ihminen oli aina tärkeämpi kuin ulkonaiset säännöt.  Jos joku oli sairas niin Jeesus paransi hänet vaikka olisi ollut sapatti jolloin ei saanut mitään työtä (ei edes parantamistyötä) tehdä. Sääli, armo ja rakkaus olivat Jeesuksen kohtaamisissa läsnä. Uskon, että Jeesus ja opetuslapset myös nauroivat paljon. Ehkä ilo ja nauru olivat niin luonnollisia asioita,  ettei niitä tarvinnut Raamatussa erikseen mainita.

Jeesus ei tuominnut syntisiä vaan tekopyhiä fariseuksia jotka olivat ulkonaisesti hurskaita mutta heiltä puuttui rakkauden teot. Hedelmistään puu tunnetaan, sanotaan. Fariseusten sydänten kovuus paljastui siinä miten julmasti ja ylenkatsoen he suhtautuivat heikompiin. Heillä ei riittänyt armoa lankeaville.

Fariseuksia on tänäkin päivänä. Ihmisiä, jotka antavat itsestään hurskaan ja kauniin kuvan, mutta joiden sydän on täynnä pahuutta ja itsekkyyttä. Kaikki ei aina ole sitä miltä ulkonaisesti näyttää.  On helppoa puhua ja kirjoittaa kauniita sanoja, mutta vasta teot paljastavat ihmisen sydämen todellisen tilan. Älä siis koskaan usko pelkkiä sanoja vaan kiinnitä huomio ihmisen tekoihin ja siihen miten hän kohtelee kaikista lähimpiään. On helppoa esittää tuntemattomille empaattista ja rakkaudellista mutta kaltoinkohdella rakkaitaan kotioloissa.

Rakkaus ei etsi mainetta eikä kunniaa, ei omaa vaan toisen parasta. Rakkaus ei kaipaa huomiota ja palvontaa, eikä korota itseään. Rakkaus ei kerskaa eikä kadehdi. Rakkautta ei voi teeskennellä. Rakkaus kasvaa jakamisesta ja kuolee itsekkyydestä. Rakkaus on Jumalan ominaisuus ja siksi se ei koskaan katoa.


Rakkaus on kuin jalokivi jota kannattaa etsiä. Kun sen löytää, on löytänyt aarteista kalleimman.

”Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki. Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan.” (Laulujen laulu 8:6-7)

ihmissuhteet · perhe · pohdintoja elämästä · rakkaus

Pohdintaa parisuhteesta

Olen viime aikoina pohtinut paljon erilaisia ihmissuhteita ja niissä ilmenevää vuorovaikutusta lähinnä parisuhteen näkökulmasta. Syynä pohdintaani on meneillään oleva psykoterapeuttikoulutus sekä oman elämäni moninaiset kuviot.

Romanttisen rakkauden unelma on esillä kaikkialla: mediassa, elokuvissa, kirjallisuudessa. Ihmisellä on synnynnäinen tarve tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi. Muistan miten pikkutytöstä lähtien ahmin satuja joissa prinssi ja prinsessa rakastuivat, myöhemmin sadut vaihtuivat rakkausromaaneiksi. Kaipuu omasta rakkaasta ihmisestä syttyi sieluun. Voi kun saisin kokea tuollaista rakkautta joskus, haaveilin. Onneksi en silloin vielä tiennyt miten pitkä ja kivuliaskin taival pitäisi vaeltaa kunnes näin kävisi.

Monien kohdalla ihana rakkauden unelma toteutuu ja rinnalle löytyy kumppani johon rakastuu ja jonka kanssa voi perustaa perheen. Joidenkin kohdalla tästä ihmissuhteesta tulee elämänkestävä, toiset ajautuvat kriisiin ja eroon jossain vaiheessa. Syitä molempiin on monia joihin en tässä pureudu enempää. On myös niitä, joille kumppanin kaipuusta tulee elämänmittainen kipu. Sitä oikeaa ja sopivaa ei löydykään rinnalle. Tuntuu kuin elämästä puuttuisi jotakin olennaista. Joku täyttää rakkauden ja kumppanuuden kaipuutaan työnteolla, toinen harrastuksilla tai ystävyyssuhteilla. Tällainenkin elämä voi olla rikasta ja antoisaa.

Harva on tullut ajatelleeksi miten suuri merkitys varhaisilla vuorovaikutussuhteillamme ja lapsuuden kokemuksilla on parisuhteen solmimiseen ja dynamiikkaan. Usein toistamme rakkaussuhteissamme lapsuuden kiintymyssuhdemalliamme. Turvattoman (ristiriitaisen, välttelevän) kiintymyssuhteen lapsuudessaan elänyt henkilö voi parisuhteessaan olla hyvin tarvitseva eikä tarvitsevuudessaan kykene vastaamaan kumppaninsa emotionaalisiin tarpeisiin. Turvattomasti kiintynyt voi valita rinnalleen lapsuuden kiintymyssuhdemallia toistavan kumppanin, jäädä jälleen vaille rakkautta ja tulla torjutuksi. Hylätyksi tuleminen uusiutuu kipeällä tavalla. Ihmisellä on taipumus toistaa traumaattisia kokemuksiaan ja näin pyrkiä ratkaisemaan niissä ilmennyttä ristiriitaa ja ahdistusta.  Aika moni huomaa omassa parisuhteessaan samanlaista vuorovaikutusdynamiikkaa kuin vanhempien parisuhteessa on ollut. Opittu vuorovaikutusmalli voi jatkua sukupolvelta toiselle. Esimerkkinä tästä: joissakin suvuissa miehet ovat sukupolvesta toiseen olleet ”tossun alla”  vahvojen naisten hallitessa kotia.

Itsetuntemuksen lisääntymisellä on suuri merkitys siihen kuinka läheisissä ihmissuhteissaan toimii. Psykoterapiassa saadessaan ymmärrystä kokemuksilleen voi oivaltaa tuhoisan kierteen jota ihmissuhteissaan toistaa ja uskaltautua muuttamaan toimintatapaansa. Väitän, että terapia rikastuttaa elämää ja ihmissuhteita hyvin monella tavalla. Siitä  saatava hyöty on suuri myös omalle vanhemmuudelle.

Syntymästään saakka vauva pyrkii vuorovaikutukseen hoitajan (yleensä äidin) kanssa. Se miten vauvan tarpeisiin vastataan ja kuinka hänestä huolehditaan luo pohjan tunne-elämän kehitykselle ja vaikuttaa myöhemmin kaikkiin ihmissuhteisiimme. Turvallinen kiintymyssuhde luo hyvän pohjan myöhemmille ihmissuhteille. Riittävä hoiva vahvistaa lapsen minuutta ja auttaa kestämään pettymyksiä vähitellen.

Tarkoittaako edellä mainittu sitä että vaikeasta lapsuudesta seuraa aina onneton parisuhde? Onneksi ei.

Parisuhde voi olla uusi mahdollisuus. Turvallinen, hyväksyvä ja rakkaudellinen parisuhde voi olla hyvin hoitava ja terapeuttinen, ns. korjaava kokemus hankalan lapsuuden eläneelle. Kun uskaltautuu haavoineen ja arpineen  olemaan avoin toiselle voi kokea parisuhteessa eheytymistä joka ei ehkä muuten olisi mahdollista. Joskus molempien puolisoiden ollessa liian tarvitsevia ilmenee ongelmia joihin voi tarvita parisuhdeterapiaa.

Parisuhdeterapiassa ymmärrys toisen tavasta tuntea ja toimia auttaa yhteisellä  tiellä eteenpäin. Kun ymmärtää omien ja toisen käyttäytymisen takana olevia syitä, ei tarvitse syytellä tai puolustautua niin paljon. Parisuhdeterapiasta on hyötyä jo ennen kuin ongelmia ilmenee sillä sen kautta voi saada suuresti apua ja välineitä parisuhteeseensa. Jos haluat satsata  parisuhteeseesi, suosittelen parisuhdeleirejä ja tapahtumia. Mikään parisuhde ei kukoista hoitamatta. Parhaimmillaan parisuhde voi olla elämänmittainen yhteinen seikkailu, jossa saa oppia ja kasvaa yhdessä toisen kanssa. Yhä syvenevä rakkaus- ja kiintymyssuhde on Jumalan luomislahja.

Rakkaus ja sitoutuminen toiseen vaatii rohkeutta. Siksi moni tyytyy yhä uudelleen hetkelliseen rakastumisen huumaan ja on heti vaihtamassa uuteen kumppaniin kun tunteet hiipuvat. Henkinen syvä läheisyys voi pelottaa ja silloin lyhyet vaihtuvat suhteet ovat helpompia. Tämä on vähän kuin söisi vain kermat kakun päältä. Pidemmän päälle tulee paha olo ja alkaa äklöttää.

Parhaimmillaan parisuhde on valtavasti itsetuntemusta lisäävä, energiaa antava ja elämään iloa ja rikkautta lisäävä. Onnellinen parisuhde antaa syvän tyydytyksen ja merkityksen kokemuksen elämälle. Voiko olla suurempaa kuin saada rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta.


Omassa elämässäni kaikki ei sitten mennyt aivan kuten rakkausromaaneissa joita luin. Silti kaikesta koetusta ja eletystä, pettymyksistä ja epäonnistumisistakin olen oppinut paljon. Joskus oppiminen on vaivalloista ja voi tuottaa kipuakin. Joskus se voi vaatia irrottautumista tuhoisista  vuorovaikutusmalleista. Parisuhteessa on aina kaksi ihmistä, joiden molempien panosta suhteeseen tarvitaan. Reen vetäminen yksin on raskasta, joskus mahdotontakin. Jos vain toinen tahtoo ja toinen ei, on vaikeaa rakentaa yhdessä.

Ehkä tärkein asia minkä olen oppinut on: parisuhteessa kysymys ei loppujen lopuksi ole siitä mitä minä voin saada vaan siitä mitä tahdon itse antaa. Itsekkyys ei kanna pitkälle parisuhteessa. Kun antaa, niin saa. Rakkaus vaatii myös uhrautumista yhteisen hyvän eteen.

Tahdotko rakastaa on tärkeä kysymys silloin kun vaikeudet koettelevat suhdetta. Joudun tunnustamaan että minä en ole aina tahtonut. Jumalan rakkauden ja armon turvin tahdon ponnistella eteenpäin. Menneisyyttä en voi muuttaa mutta tulevaisuus on vielä tyhjinä sivuina edessäni. Tahdon tehdä parhaani jotta sivut täyttyisivät rakkaudella.

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (1.Kor.13:13)

ihmissuhteet · pohdintoja elämästä · rakkaus

Mikä ihmeen paasto?

Tuhkakeskiviikko aloittaa paastonajan. Kristillinen paasto kestää 40 päivää ja huipentuu Pääsiäisen ylösnousemusjuhlaan. Evankeliumikirjassa lukee Tuhkakeskiviikon kohdalla näin: Paastonaika alkaa laskiaisen jälkeisestä keskiviikosta, tuhkakeskiviikosta, joka on saanut nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle. Se oli katumuksen ja parannuksen vertauskuva.
Suomessakin päivää sanottiin jo keskiajalla tuhkakeskiviikoksi tai tuhkan ja säkin päiväksi (dies cineris, dies cinerum et cilicii). Myöhemmin nimitys unohtui, mutta on viime aikoina tullut uudelleen käyttöön. Tuhkakeskiviikkona tunnustamme, että olemme syyllisiä Kristuksen kärsimykseen. Kadumme ja pyydämme anteeksi syntejämme luottaen hänen sovituskuolemaansa. Pyydämme myös voimaa antaa anteeksi lähimmäisillemme.

Monille paastosta tulee mieleen vain ruuasta kieltäytyminen. Hengellinen paasto on kuitenkin jotakin muuta. Se on sitä että tutkimme itseämme Jumalan kasvojen edessä ja annamme Jumalan tutkia meitä. Jumalan armon valon läsnäolossa meistä voi paljastua monenlaista: itsekkyyttä, vihaa, katkeruutta, oman edun tavoittelua, anteeksiantamattomuutta.

Onko sinun helppo antaa anteeksi? Myönnän että minulle se ei ole ollut helppoa. Voin sanoa olevani anteeksiantamuksen koulussa parhaillaankin. Vaikeinta on antaa anteeksi silloin kun toinen ei edes pyydä anteeksi vaan mahdollisesti jatkaa kiusantekoaan. Silti käsitän, että jos tahdon olla vapaa, en voi sitoa itseäni katkeruuteen ja anteeksiantamattomuuteen.

Entäpä tarkoittaako anteeksiantaminen kynnysmatoksi suostumista ja kaiken vääryyden hyväksymistä marttyyrina? Ei todellakaan. Kristityllä on oikeus pitää puolensa, mutta kostamaan ei pidä lähteä. On tervettä vihastua tullessaan väärinkohdelluksi. On myös tervettä reagoida kun tulee loukatuksi. Raamatussa sanotaan: vihastukaa mutta älkää syntiä tehkö.

Silloin kun anteeksiantaminen on vaikeaa, voi rukoilla Jumalalta voimaa siihen. Tärkeää on kuitenkin saada purkaa ja käsitellä ikävät tunteet ensin. Usein anteeksianto on prosessi, joka ei tapahdu hetkessä vaan vaatii tunteiden tunnistamisen ja purkamisen.

Jumala antakoon sinulle voimaa antaa ja pyytää anteeksi jotta voisit olla vapaa ja onnellinen. Voisiko tämä olla yksi paastonajan tavoite?