Kutsuttuna elämään

Elämä – ainutlaatuinen seikkailu, lahjaksi annettu jokaiselle. Jokainen hetki ainutkertainen. Välillä tuntuu että tarvitsee jonkinlaisen muistutuksen siitä miten suuri lahja jokainen päivä johon saan terveenä herätä onkaan.

Työssäni kuolevien vuoteen äärellä tajuan usein elämän rajallisuuden ja sattumanvaraisuuden. Hetkessä voi elämä muuttua ja elämänlanka haurastua. Kun istun kuolevan vuoteen vierellä pohdin joskus että entäpä jos minä olisinkin vuoteessa hänen tilallaan. Mitä tuntisin? Miten helposti suostuisin luopumaan elämästä. Kapinoisinko? Olisinko levollinen vai peloissani? Mitä puhuisin? Mitä toivoisin? Mitä olisin oppinut elämästä? Katuisinko jotain? Mistä olisin kiitollinen?

Kuunnellessani ihmisten elämäntarinoita saan olla usein  oppitytön paikalla. Voi sitä elämänviisautta jota ihmisistä kumpuaa. Kun ihminen kuolinvuoteellaan katselee elämäänsä taaksepäin, hän luo kokonaiskuvaa elämästään. Hän ikäänkuin haluaa saada elämänsä valmiiksi jotta voi luopua siitä. On tilinpäätöksen aika. On suurta lahjaa saada olla mukana tässä prosessissa rinnallakulkijana ja kuulijana. Kun näistä tilanteista lähden, tuntuu usein kuin olisin ollut toisessa todellisuudessa. Kuin olisin kokenut jotakin elämää suurempaa. Olen saanut kuulla ja elää jotakin sellaista, josta en voi kenelläkään puhua. Kätken kuulemani sydämeni sopukoihin kiitollisin mielin. Moni ihminen joka jakaa niin syvästi ja avoimesti tuntojaan, jättää kultahippusen sydämeeni. Voi miten monia hippusia sydämessäni jo onkaan! Ehkä kerran perillä saan kiittää niistä.

Mihin elämäni päivät käytän? Nämä päivät jotka minulle annettu… elänkö ne niin ettei minun kuolinvuoteella tarvitse surra etten osannut tai uskaltanut elää sydäntäni kuunnellen? Osaanko iloita jokaisesta uudesta armon aamusta, jokaisesta kohtaamisesta päivän mittaan? Osaanko rakastaa läheisiäni ja antaa aikaani heille? Olenko kitsas vai antelias, itsekäs vai muita huomioiva? Annanko anteeksi vai jäänkö katkeruuden valtaan? Säilytänkö lapsenomaisen kiinnostuksen elämään, niin että näen ihmeitä jokaisessa päivässä vai muutunko kyyniseksi?

Kiitos Herra että sinä olet antanut minulle tämän ainutkertaisen elämän. Sinulla on elämälleni tarkoitus ja minulle kutsumus. Auta minua täyttämään se tehtävä maailmassa mitä varten olen tänne syntynyt. Anna rakkautesi täyttää minut niin, että se tulvii ylitse myös toisille. Opeta minua näkemään merkitys myös raskaissa kokemuksissa ja menetyksissä. Anna kiitollista mieltä ja palvelevaa asennetta kanssakulkijoitani kohtaan. Auta minua iloitsemaan myös vaikeina hetkinä. Johdata minua kun rukoillen kuljen. Aamen.

Advertisement

Kesän kynnyksellä

Olen kesäihminen ja tuntuu että talvi menee kuin horroksessa. Keväällä heräilen horroksesta ja energian määrä lisääntyy. Jaksaa taas puuhastella kaikenlaista. Mieli on pirteämpi aamusta alkaen aurinkoiseen aamuun herätessä.

Keväiset illat auringonlaskuineen ovat romanttisia. Tämä kuva on Matinkylän rannasta, jonne on avattu uusi kiva rantakahvila Nokkalan majakka. Olen fiilistellyt siellä merellistä tunnelmaa jo muutaman kerran.

Purjeveneitä rannassa odottamassa kesää.

Vietän nykyään melko paljon aikaa pääkaupunkiseudulla ja olen ihastunut moniin kivoihin paikkoihin. Tässä Bembölen kahvituvassa tarjoillaan herkullista ruokaa viehättävässä pihapiirissä. Hyvä paikka pysähtyä vaikka pyörälenkillä.

Aiemmin en ole saanut näin hauskaa kuvaa joutsenista pyrstö pystyssä.

Rakastan merenrantakävelyitä.

Joutsenia näkee meren rannalla paljon ja ne ovat aina yhtä kauniita. Uljas upea lintu.

Nautitaan kesästä ja lämmöstä!

Ihmeellinen elämä

Nuorena minulla oli tietynlainen käsitys onnellisesta elämästä. Haaveilin elämästä ilman huolia, murheita tai vastoinkäymisiä. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen oivaltanut ettei ole onnellista tai onnetonta elämää, on vain Elämää eri väreineen.

Tämä ainutkertainen minulle annettu elämä on suuri lahja. Elämä, joka välillä on ollut kovin raskas ja kaoottinen, välillä taas koominen ja hullunkurinenkin on minun ainutkertainen elämäni. Tämä elämä on minulle suotu ja annettu kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan.

Elänkö täysillä niinäkin päivinä kun kaikki ahdistaa ja huolet näyttävät vuoren korkuisilta? Vai odotanko jotakin ihmeellistä autuasta huolista vapaata aikaa tulevaisuudessa jota ei ehkä koskaan tulekaan?

Työssäni kuulen lähes päivittäinen ihmisten moninaisia elämäntarinoita. Miten paljon iloa, surua, kipua, onnea tai pettymyksiä sisältyykään noihin kertomuksiin. Monesti hämmästelen sitä miten vaikeista vaiheista ihmiset voivat selvitä. Ihmisten selviytymiskyky, resilienssi, on valtava.

Elämä voi olla syvästi tyydyttävää vaikka olisi käynyt raskaita vaiheita läpi. Kaiken koetun jälkeen elämän arvojärjestys asettuu kohdalleen. Ei enää edes kaipaa kevyttä pintaliitoelämää.

Suurinta rikkautta elämässä ovat läheiset  ihmissuhteet ja niissä koettu rakkaus. On suuri siunaus saada antaa ja vastaanottaa rakkautta. Rakkaus antaa merkityksen elämälle. Miten surullista onkaan jos ei saa elämässään kokea rakkautta. Mikään materia, ura tai maallinen asia ei voi korvata rakkautta. Miten siunattu onkaan ihminen joka saa kokea olevansa rakastettu. Jumalan rakkaus voi tyydyttää syvästi silloin kun ei saa kokea rakkautta ihmissuhteissaan.

Olen opetellut kiittämään vaikeistakin päivistä koska niillä on oma tehtävänsä elämässä. Ihminen, joka on kokenut kärsimystä kykenee empaattisuuteen. Kärsimys ei aina jalosta mutta se voi pehmentää meitä niin että näemme eri tavalla lähimmäistemme hädän.

Toki kärsimys voi myös katkeroittaa ja saada kadehtimaan toisten onnea.  Katkeruus myrkyttää elämän, nöyryys sen sijaan löytää kiitoksen aiheita vaikeissakin tilanteissa. Olen itse kokenut että raskaiden ja kipeiden vaiheiden jälkeen osaan aivan eri tavalla olla kiitollinen niistä asioista elämässäni jotka ovat hyvin. En pidä enää  onnea itsestäänselvyytenä. Siksi voin kiittää pimeistäkin päivistä. Niiden jälkeen näen valon kirkkaammin.

En kadehdi niitä joiden elämä näyttää kiiltokuvalta sillä tiedän että monen kulissin takana on syvää pettymystä, surua ja onnettomuutta. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Sen olen usein nähnyt ja kuullut.

Otan vastaan sinut rosoinen elämäni sellaisena kuin minulle näyttäydyt. Tahdon oppia hyväksymään sen mitä minulle annat vaikka se joskus tekisi kipeääkin. Tahdon oppia uutta joka päivä. Älä anna minun koskaan tulla niin viisaaksi ettei minulla olisi uutta opittavaa elämästä.

Kiitos sulle, Jumalani, armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea. Kiitos sulle kirkkahista, keväisistä päivistä. Kiitos myöskin raskahista syksyn synkän hetkistä.

Kiitos sulle jokaisesta elämäni hetkestä. Kiitos päivän paistehesta niin kuin pimeydestä. Kiitos sulle taisteluista, rististäkin, Jumalain. Kiitos, että aina muistat, autat mua tuskissain.

Kiitos sulle kukkasista, jotka teilläin kukoisti. Kiitos myöskin ohdakkeista, jotka mua haavoitti. Kiitos, että tahdot mulle elon antaa iäisen. Kaikesta, oi Herra, sulle annan ikikiitoksen! Virsi 341:1,3-4

Ilman ristiä ei ole elämää

Tänään Pitkäperjantaina mieleni suuntautuu siihen mitä rakas Vapahtajani on tehnyt puolestani. Hän on suostunut häväistykseen, pilkkaan ja lopulta julmaan kuolemaan ristillä. Kaiken tämän hän on tehnyt pelastaakseen minut ja koko ihmiskunnan iankaikkiselta erolta Jumalasta. Tässä maailmassa on monenlaista kärsimystä ja ahdistusta mutta hirvittävin asia olisi joutua iankaikkisesti eroon Jumalasta. Sitä ei Jumala soisi kellekään ja siksi hänellä on täydellinen pelastussuunnitelma.

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. ” (Joh.3:16) 

Tämä on maailmanhistorian mullistavin asia: Jumala kärsi ja kuoli ristillä. Se on jotakin sellaista mitä ei missään muissa uskonnoissa ole. Jumala tuli ihmiseksi ja kärsi ihmiskunnan puolesta sovittaakseen ihmiskunnan synnit. Meiltä ei pelastuaksemme vaadita uhreja, täydellistä elämää tai raskasta kilvoittelua jotta pääsisimme paratiisiin. Jos Jeesuksen uhri ja pelastusteko kelpaavat, se riittää. Näin suuri on Jumalan armo ja rakkaus. Tällaista Jumalaa minä tahdon seurata. Jumalaa, joka tuntee myös ahdistukseni ja kipuni koska on itsekin elänyt ihmisen elämän.

Isäpuoleni Aki oli lääkäri, jolla oli vahva usko Jeesukseen. Hän piti vastaanottoa kotonamme ja usein potilaat odottivat vuoroaan isossa tuvassamme. Tuvan seinällä oli teksti Jesajan kirjan luvusta 53: ”hänen haavainsa kautta me olemme paratut.” Aki halusi tekstillä viestittää kuka oli se todellinen Ylilääkäri jonka varassa elämä ja terveys lopultakin ovat. Teksti puhutteli monia ja sai potilaat ottamaan puheeksi myös uskonasiat. Moni tuli lohdutetuksi ja rohkaistuksi.

Tässä langenneessa maailmassa on paljon kärsimystä ja tapahtuu raskaita asioita joille ei aina löydy selitystä. Moni tekee tästä johtopäätöksen, ettei voi olla Jumalaa. Niille jotka kyselevät kärsimyksen syitä Jumala osoittaa Poikaansa ristinpuulla. ”Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha”. (Jes.53) Kärsinyt Kristus voi antaa yliluonnollisen lohdutuksen. Olen tämän saanut itse useasti kokea. Jumalan antama rauha on ymmärrystä ylempi. Uskon, että tulee päivä jolloin ei ole kipeitä miksi kysymyksiä ja kaikki tapahtunut saa merkityksen. Sitä ennen tahdon elää tämän ainutkertaisen elämäni Vapahtajaan turvautuen.

Ilman ristiä ei ole toivoa. Ilman ristiä ei ole ylösnousemusta ja uutta elämää. Minua on tällä hiljaisella viikolla erityisesti puhutellut Jeesuksen sanat ristiltä: ”Isä anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä he tekevät.” 

Pystynkö/haluanko minä antaa anteeksi vai kannanko katkeruutta, anteeksiantamattomuutta tai jopa kostonhalua sisälläni? En voi muuta kuin polvistua ristin juurelle ja sanoa: Herra, tarvitsen sinua. Armahda minua syntistä.

Tänään Pitkäperjantain jumalanpalvelus loppui Maria kanttorin laulamaan Pekka Simojoen tekemään lohdulliseen lauluun:

Katsooko Hän vielä ikkunastaan vain nähdäkseen yhden eksyneen? Juokseeko Hän vielä meitä vastaan, kun tuhlaajan näkee palaavan? Lausuuko Hän vielä syytetylle ”Armahdetaan tänään kahleistaan?” Antaako Hän puhtaat vaatteet ylle, kun syntinen tulee itkien?

Sama vanha ristinpuu kaiken ylle kaareutuu, risti vain, ei kestä mikään muu. Ei ole muuta pysyvää, jälkemmekin häviää. Risti vain jäljelle jää.

Huomaako Hän, kuinka kaiken tuhlaan? Näkeekö sen, kuinka harhailen? Kutsuuko Hän silti minut juhlaan ja tulla saan kotiin uudestaan?

Sama vanha ristinpuu kaiken ylle kaareutuu, risti vain, ei kestä mikään muu. Ei ole muuta pysyvää, jälkemmekin häviää. Risti vain jäljelle jää.

Säv./San. Pekka Simojoki

Ajatuksia uskosta ja rakkaudesta

Olen työssäni huomannut että monella on kummallinen käsitys uskosta ja uskovista. Moni ajattelee kristinuskoon kuuluvan ajatuksen kärsimyksestä ja kaikista nautinnoista kieltäytymisestä. Kaikki kiva on syntiä tai kiellettyä arvelevat nuoret rippikoulussakin. Mistä tällainen käsitys on tullut?

Syyt johtavat omassa maassamme vuosikymmenten taakse jolloin hengellinen julistus oli hyvin ankaraa ja lakihenkistä. Lapsia saatettiin pelotella vihaisella Jumalalla joka rankaisee pahoista teoista ja heittää tuhmia lapsia kuumalla kivellä. Tanssiminen ja meikkaaminen oli kiellettyä ja tehtiin syntilistoja. Moni tuli allergiseksi hengellisyydelle eikä halunnut olla missään tekemisissä uskonasioiden kanssa. Ei ihme!

Tuntuu siltä että monen Jumala on tänäkin päivänä vihainen ukko, jota täytyy yrittää miellyttää jotta elämä sujuisi. Sitten kun elämässä tapahtuu jotakin ikävää ajatellaan sen olevan rangaistus Jumalalta. Monen uskovan aika ja energia menee yritykseen karttaa syntiä ja noudattaa käskyjä.

Opettiko Jeesus näin? Tällaisen tulikivenkatkuisen jumalakuvanko hän meille antoi? No ei. Jeesus kutsui isäänsä nimellä Abba, joka tarkoittaa ”isi” ”iskä”. Näin läheisellä tavalla Jeesus opetti meitäkin Jumalaa kutsumaan. Jeesus opetti Isä Meidän rukouksen jossa saamme kertoa tarpeemme Taivaalliselle Isällemme. Jumalaa kiinnostaa tarpeemme ja hyvinvointimme. Hän on rakkaus.

Jumala on rakastava Isämme, joka tahtoo pitää lapsistaan huolta. Jeesus lupasi myös omilleen ilon. Ilon, joka tulee hänen läsnäolostaan ja pelastuksesta. Ilo tulee myös siitä ettei tarvitse pelätä. Jumalan kämmenellä on turvassa. Näkyykö tätä iloa seurakunnassa ja uskovissa?

Jeesus osoitti elämällään millainen Jumala on. Hän hyväksyy seuraansa jokaisen. Maan päällä vaeltaessaan Jeesus seurusteli syntisten kanssa eikä pelännyt saastuttavansa itseään vaikka vieraili heidän kodeissaan.

Jeesukselle ihminen oli aina tärkeämpi kuin ulkonaiset säännöt.  Jos joku oli sairas niin Jeesus paransi hänet vaikka olisi ollut sapatti jolloin ei saanut mitään työtä (ei edes parantamistyötä) tehdä. Sääli, armo ja rakkaus olivat Jeesuksen kohtaamisissa läsnä. Uskon, että Jeesus ja opetuslapset myös nauroivat paljon. Ehkä ilo ja nauru olivat niin luonnollisia asioita,  ettei niitä tarvinnut Raamatussa erikseen mainita.

Jeesus ei tuominnut syntisiä vaan tekopyhiä fariseuksia jotka olivat ulkonaisesti hurskaita mutta heiltä puuttui rakkauden teot. Hedelmistään puu tunnetaan, sanotaan. Fariseusten sydänten kovuus paljastui siinä miten julmasti ja ylenkatsoen he suhtautuivat heikompiin. Heillä ei riittänyt armoa lankeaville.

Fariseuksia on tänäkin päivänä. Ihmisiä, jotka antavat itsestään hurskaan ja kauniin kuvan, mutta joiden sydän on täynnä pahuutta ja itsekkyyttä. Kaikki ei aina ole sitä miltä ulkonaisesti näyttää.  On helppoa puhua ja kirjoittaa kauniita sanoja, mutta vasta teot paljastavat ihmisen sydämen todellisen tilan. Älä siis koskaan usko pelkkiä sanoja vaan kiinnitä huomio ihmisen tekoihin ja siihen miten hän kohtelee kaikista lähimpiään. On helppoa esittää tuntemattomille empaattista ja rakkaudellista mutta kaltoinkohdella rakkaitaan kotioloissa.

Rakkaus ei etsi mainetta eikä kunniaa, ei omaa vaan toisen parasta. Rakkaus ei kaipaa huomiota ja palvontaa, eikä korota itseään. Rakkaus ei kerskaa eikä kadehdi. Rakkautta ei voi teeskennellä. Rakkaus kasvaa jakamisesta ja kuolee itsekkyydestä. Rakkaus on Jumalan ominaisuus ja siksi se ei koskaan katoa.

Rakkaus on kuin jalokivi jota kannattaa etsiä. Kun sen löytää, on löytänyt aarteista kalleimman.

”Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki. Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan.” (Laulujen laulu 8:6-7)

Masennuksessakin on toivo

Pidän viikoittain sairaalan psykiatrisella osastolla pastorin ryhmää. Ryhmässä pyrin jakamaan myönteisiä ja rohkaisevia ajatuksia jotka voisivat antaa osallistujille  toivoa. Viimeksi ryhmässä puhuimme siitä mikä auttaa jaksamaan huonoina hetkinä. Eräs ryhmäläisistä totesi reippaasti:”asioilla on tapana järjestyä”. Vaikka lausahdus kuulostaa kuluneelta ja kliseiseltä, se on aivan totta. Vaikeillakin asioilla ja tilanteilla  on todellakin tapana järjestyä tavalla tai toisella. Joskus kun itse ei jaksa uskoa asioiden järjestyvän, voi rinnallakulkijan uskolla ja rohkaisulla olla suuri merkitys.

Monelle toivoa antaa usko ja luottamus Jumalaan ja hänen huolenpitoonsa. Kun katselee elämäänsä taaksepäin voi huomata että on selvinnyt vaikeidenkin vaiheiden läpi tähän päivään. Jumala on kantanut silloin kun ei ole itse jaksanut ottaa askeleita. Ystävät ja läheiset ovat tukeneet vaikeina aikoina ja toimineet arjen enkeleinä. Olemme ryhmässä usein puhuneet myös siitä, että elämässä on erilaisia päiviä: on synkempiä ja valoisampia päiviä. Jos tämä päivä tuntuu raskaalta, voi huominen olla kevyempi. Kunpa tämän aina pimeänä hetkenä muistaisi. Muutama kuukausi sitten oli vielä pimeää ja kaamosaika. Oli vaikeaa uskoa ja kuvitella kevätauringon kirkkautta ja valoa, joka nyt vallitsee. Niin se usein elämässäkin menee.

Masentuneen ihmisen on usein vaikea uskoa että mieliala kohenee tai että elämä voi näyttää joskus valoisammalta. Vaikeasti masentuneen elämästä ovat värit kadonneet ja kaikki tuntuu raskaalta ja toivottomalta. On vaikeaa tuntea mielihyvää tai iloa mistään. Arjen pienetkin vastoinkäymiset voivat tuntua ylitsepääsemättömiltä. Elämän tarkoitus on hukassa ja voi tulla kokemus että on vain taakaksi toisille. Jos tällaisia tuntemuksia ilmenee, on tärkeää hakeutua ammatillisen avun piiriin. Masennus on vakava sairaus.

Onneksi masennuksesta voi toipua. Paranemiseen voidaan tarvita lääkitystä, osastohoitoa tai terapiaa riippuen minkäasteisesta masennuksesta on kysymys. Olen työssäni nähnyt useiden vaikeastikin masentuneiden paranevan ja löytävän elämänhalun ja toivon uudelleen. Se on rohkaisevaa nähdä.

Moni kokee elävänsä entistä rikkaampaa elämää masennuksen jälkeen ja osaa arvostaa hyvinvointiaan eri tavalla kuin ennen. Hyvistä päivistä osaa kiittää ja iloita uudella tavalla eikä pidä niitä itsestään selvyyksinä. Olen rukoillut monien masentuneiden puolesta ja kanssa, jotta Jumala koskettaisi ja auttaisi paranemisprosessissa. On lohdullista kun saa turvautua Korkeimman apuun ja levätä Jumalan kämmenellä.

Masentuneelle on turha sanoa: häntä pystyyn tai yritä piristyä. Se ei auta. Jos ei tiedä mitä sanoa, voi halata ja olla läsnä, rukoilla, auttaa arjen asioissa, osoittaa että välittää toisesta, lähteä yhdessä hakemaan ammattiapua.

Raamatussa on paljon rohkaisevia kohtia myös masentuneelle. Eräs sellainen löytyy Jesajan kirjasta. Jeesus sanoi: Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta,  julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia, panemaan Siionin murheellisten päähän  juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan. (Jesaja 61:1-3)

Pohdintaa parisuhteesta

Olen viime aikoina pohtinut paljon erilaisia ihmissuhteita ja niissä ilmenevää vuorovaikutusta lähinnä parisuhteen näkökulmasta. Syynä pohdintaani on meneillään oleva psykoterapeuttikoulutus sekä oman elämäni moninaiset kuviot.

Romanttisen rakkauden unelma on esillä kaikkialla: mediassa, elokuvissa, kirjallisuudessa. Ihmisellä on synnynnäinen tarve tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi. Muistan miten pikkutytöstä lähtien ahmin satuja joissa prinssi ja prinsessa rakastuivat, myöhemmin sadut vaihtuivat rakkausromaaneiksi. Kaipuu omasta rakkaasta ihmisestä syttyi sieluun. Voi kun saisin kokea tuollaista rakkautta joskus, haaveilin. Onneksi en silloin vielä tiennyt miten pitkä ja kivuliaskin taival pitäisi vaeltaa kunnes näin kävisi.

Monien kohdalla ihana rakkauden unelma toteutuu ja rinnalle löytyy kumppani johon rakastuu ja jonka kanssa voi perustaa perheen. Joidenkin kohdalla tästä ihmissuhteesta tulee elämänkestävä, toiset ajautuvat kriisiin ja eroon jossain vaiheessa. Syitä molempiin on monia joihin en tässä pureudu enempää. On myös niitä, joille kumppanin kaipuusta tulee elämänmittainen kipu. Sitä oikeaa ja sopivaa ei löydykään rinnalle. Tuntuu kuin elämästä puuttuisi jotakin olennaista. Joku täyttää rakkauden ja kumppanuuden kaipuutaan työnteolla, toinen harrastuksilla tai ystävyyssuhteilla. Tällainenkin elämä voi olla rikasta ja antoisaa.

Harva on tullut ajatelleeksi miten suuri merkitys varhaisilla vuorovaikutussuhteillamme ja lapsuuden kokemuksilla on parisuhteen solmimiseen ja dynamiikkaan. Usein toistamme rakkaussuhteissamme lapsuuden kiintymyssuhdemalliamme. Turvattoman (ristiriitaisen, välttelevän) kiintymyssuhteen lapsuudessaan elänyt henkilö voi parisuhteessaan olla hyvin tarvitseva eikä tarvitsevuudessaan kykene vastaamaan kumppaninsa emotionaalisiin tarpeisiin. Turvattomasti kiintynyt voi valita rinnalleen lapsuuden kiintymyssuhdemallia toistavan kumppanin, jäädä jälleen vaille rakkautta ja tulla torjutuksi. Hylätyksi tuleminen uusiutuu kipeällä tavalla. Ihmisellä on taipumus toistaa traumaattisia kokemuksiaan ja näin pyrkiä ratkaisemaan niissä ilmennyttä ristiriitaa ja ahdistusta.  Aika moni huomaa omassa parisuhteessaan samanlaista vuorovaikutusdynamiikkaa kuin vanhempien parisuhteessa on ollut. Opittu vuorovaikutusmalli voi jatkua sukupolvelta toiselle. Esimerkkinä tästä: joissakin suvuissa miehet ovat sukupolvesta toiseen olleet ”tossun alla”  vahvojen naisten hallitessa kotia.

Itsetuntemuksen lisääntymisellä on suuri merkitys siihen kuinka läheisissä ihmissuhteissaan toimii. Psykoterapiassa saadessaan ymmärrystä kokemuksilleen voi oivaltaa tuhoisan kierteen jota ihmissuhteissaan toistaa ja uskaltautua muuttamaan toimintatapaansa. Väitän, että terapia rikastuttaa elämää ja ihmissuhteita hyvin monella tavalla. Siitä  saatava hyöty on suuri myös omalle vanhemmuudelle.

Syntymästään saakka vauva pyrkii vuorovaikutukseen hoitajan (yleensä äidin) kanssa. Se miten vauvan tarpeisiin vastataan ja kuinka hänestä huolehditaan luo pohjan tunne-elämän kehitykselle ja vaikuttaa myöhemmin kaikkiin ihmissuhteisiimme. Turvallinen kiintymyssuhde luo hyvän pohjan myöhemmille ihmissuhteille. Riittävä hoiva vahvistaa lapsen minuutta ja auttaa kestämään pettymyksiä vähitellen.

Tarkoittaako edellä mainittu sitä että vaikeasta lapsuudesta seuraa aina onneton parisuhde? Onneksi ei.

Parisuhde voi olla uusi mahdollisuus. Turvallinen, hyväksyvä ja rakkaudellinen parisuhde voi olla hyvin hoitava ja terapeuttinen, ns. korjaava kokemus hankalan lapsuuden eläneelle. Kun uskaltautuu haavoineen ja arpineen  olemaan avoin toiselle voi kokea parisuhteessa eheytymistä joka ei ehkä muuten olisi mahdollista. Joskus molempien puolisoiden ollessa liian tarvitsevia ilmenee ongelmia joihin voi tarvita parisuhdeterapiaa.

Parisuhdeterapiassa ymmärrys toisen tavasta tuntea ja toimia auttaa yhteisellä  tiellä eteenpäin. Kun ymmärtää omien ja toisen käyttäytymisen takana olevia syitä, ei tarvitse syytellä tai puolustautua niin paljon. Parisuhdeterapiasta on hyötyä jo ennen kuin ongelmia ilmenee sillä sen kautta voi saada suuresti apua ja välineitä parisuhteeseensa. Jos haluat satsata  parisuhteeseesi, suosittelen parisuhdeleirejä ja tapahtumia. Mikään parisuhde ei kukoista hoitamatta. Parhaimmillaan parisuhde voi olla elämänmittainen yhteinen seikkailu, jossa saa oppia ja kasvaa yhdessä toisen kanssa. Yhä syvenevä rakkaus- ja kiintymyssuhde on Jumalan luomislahja.

Rakkaus ja sitoutuminen toiseen vaatii rohkeutta. Siksi moni tyytyy yhä uudelleen hetkelliseen rakastumisen huumaan ja on heti vaihtamassa uuteen kumppaniin kun tunteet hiipuvat. Henkinen syvä läheisyys voi pelottaa ja silloin lyhyet vaihtuvat suhteet ovat helpompia. Tämä on vähän kuin söisi vain kermat kakun päältä. Pidemmän päälle tulee paha olo ja alkaa äklöttää.

Parhaimmillaan parisuhde on valtavasti itsetuntemusta lisäävä, energiaa antava ja elämään iloa ja rikkautta lisäävä. Onnellinen parisuhde antaa syvän tyydytyksen ja merkityksen kokemuksen elämälle. Voiko olla suurempaa kuin saada rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta.

Omassa elämässäni kaikki ei sitten mennyt aivan kuten rakkausromaaneissa joita luin. Silti kaikesta koetusta ja eletystä, pettymyksistä ja epäonnistumisistakin olen oppinut paljon. Joskus oppiminen on vaivalloista ja voi tuottaa kipuakin. Joskus se voi vaatia irrottautumista tuhoisista  vuorovaikutusmalleista. Parisuhteessa on aina kaksi ihmistä, joiden molempien panosta suhteeseen tarvitaan. Reen vetäminen yksin on raskasta, joskus mahdotontakin. Jos vain toinen tahtoo ja toinen ei, on vaikeaa rakentaa yhdessä.

Ehkä tärkein asia minkä olen oppinut on: parisuhteessa kysymys ei loppujen lopuksi ole siitä mitä minä voin saada vaan siitä mitä tahdon itse antaa. Itsekkyys ei kanna pitkälle parisuhteessa. Kun antaa, niin saa. Rakkaus vaatii myös uhrautumista yhteisen hyvän eteen.

Tahdotko rakastaa on tärkeä kysymys silloin kun vaikeudet koettelevat suhdetta. Joudun tunnustamaan että minä en ole aina tahtonut. Jumalan rakkauden ja armon turvin tahdon ponnistella eteenpäin. Menneisyyttä en voi muuttaa mutta tulevaisuus on vielä tyhjinä sivuina edessäni. Tahdon tehdä parhaani jotta sivut täyttyisivät rakkaudella.

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (1.Kor.13:13)

Mikä ihmeen paasto?

Tuhkakeskiviikko aloittaa paastonajan. Kristillinen paasto kestää 40 päivää ja huipentuu Pääsiäisen ylösnousemusjuhlaan. Evankeliumikirjassa lukee Tuhkakeskiviikon kohdalla näin: Paastonaika alkaa laskiaisen jälkeisestä keskiviikosta, tuhkakeskiviikosta, joka on saanut nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle. Se oli katumuksen ja parannuksen vertauskuva.
Suomessakin päivää sanottiin jo keskiajalla tuhkakeskiviikoksi tai tuhkan ja säkin päiväksi (dies cineris, dies cinerum et cilicii). Myöhemmin nimitys unohtui, mutta on viime aikoina tullut uudelleen käyttöön. Tuhkakeskiviikkona tunnustamme, että olemme syyllisiä Kristuksen kärsimykseen. Kadumme ja pyydämme anteeksi syntejämme luottaen hänen sovituskuolemaansa. Pyydämme myös voimaa antaa anteeksi lähimmäisillemme.

Monille paastosta tulee mieleen vain ruuasta kieltäytyminen. Hengellinen paasto on kuitenkin jotakin muuta. Se on sitä että tutkimme itseämme Jumalan kasvojen edessä ja annamme Jumalan tutkia meitä. Jumalan armon valon läsnäolossa meistä voi paljastua monenlaista: itsekkyyttä, vihaa, katkeruutta, oman edun tavoittelua, anteeksiantamattomuutta.

Onko sinun helppo antaa anteeksi? Myönnän että minulle se ei ole ollut helppoa. Voin sanoa olevani anteeksiantamuksen koulussa parhaillaankin. Vaikeinta on antaa anteeksi silloin kun toinen ei edes pyydä anteeksi vaan mahdollisesti jatkaa kiusantekoaan. Silti käsitän, että jos tahdon olla vapaa, en voi sitoa itseäni katkeruuteen ja anteeksiantamattomuuteen.

Entäpä tarkoittaako anteeksiantaminen kynnysmatoksi suostumista ja kaiken vääryyden hyväksymistä marttyyrina? Ei todellakaan. Kristityllä on oikeus pitää puolensa, mutta kostamaan ei pidä lähteä. On tervettä vihastua tullessaan väärinkohdelluksi. On myös tervettä reagoida kun tulee loukatuksi. Raamatussa sanotaan: vihastukaa mutta älkää syntiä tehkö.

Silloin kun anteeksiantaminen on vaikeaa, voi rukoilla Jumalalta voimaa siihen. Tärkeää on kuitenkin saada purkaa ja käsitellä ikävät tunteet ensin. Usein anteeksianto on prosessi, joka ei tapahdu hetkessä vaan vaatii tunteiden tunnistamisen ja purkamisen.

Jumala antakoon sinulle voimaa antaa ja pyytää anteeksi jotta voisit olla vapaa ja onnellinen. Voisiko tämä olla yksi paastonajan tavoite?

Kiitollisuus on elämän voima

Ihana valo laulaa Samuli Edellman. Kyllä valo voimaannuttaa todella. Järven jäällä kulkiessa tuntui kuin olisi paratiisissa auringon säteiden hyväillessä kasvoja. Kyllä meillä Suomessa on upeat vuodenajat! Olen ehdottomasti kevätihminen. Nyt elämme juuri sitä vuodenaikaa, jolloin oikein huomaan kuinka energia lähtee virtaamaan kehossa ja mielessä aivan uudella tavalla pitkän kaamoksen jälkeen. Mennyt on takana monella tapaa ja uusi edessä. Jumala lupaa:”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”(Jeremian kirja 29:11) Tähän tahdon luottaa omassakin elämässäni. 

Talven värejä katsellessa on tullut monta kertaa mieleen laulu ”sininen ja valkoinen”. Kauniin puhdas valkoinen hanki ja sininen taivas ihastuttivat sunnuntaisella päiväkävelyllä. Elämä on tässä ja nyt. Ei tarvitse lähteä sen kauemmas kuin läheisen järven jäälle tai luontoon rentoutuakseen ja kokeakseen onnea. Elämä on tässä ja nyt!

Kyllä jäällä kelpaa kävellä tai hiihtää ja nauttia auringon valohoidosta. Moni muukin oli lähtenyt liikkeelle ja vastaan tuli monia auringon kirkastamia hymyileviä naamoja.

Me voimme valita miten suhtaudumme elämään ja kanssavaeltajiimme. Onko pahaan pakko vastata pahalla? ”Mutta teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.  Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. (Luuk. 6:27-28) Tämä Jeesuksen ohje ei ole helppo. Mutta mikä valtava vapaus onkaan kun ei tarvitse jäädä katkeruuteen eikä vihaan. Minä voin valita hyvän, vaikka toinen yrittää tehdä minulle pahaa. Minä voin vapauttaa itseni katkeruudesta kun en suostu sitä ottamaan kantaakseni. 

Katkeruus sitoo toiseen ihmiseen ja siitä kärsimme eniten itse. Minä valitsen kiitollisuuden ja hyvän tekemisen katkeroitumisen sijaan. Loppujen lopuksi pahantekijä ja kiusaaja saa aikanaan niittää sitä mitä on kylvänyt. Hyvää siementä kylvänyt niittää hyvän sadon. Sitä mitä me kylvämme, me niitämme. Jokainen vastaa omista teoistaan ja tekemättä jättämisistään.

Maailman suurin puukirkko kohoaa komeudessaan kohti sinistä taivasta.  Jumala on elämäni keskus. Kiitollisuus valtaa mielen kun saa ottaa vastaan Jumalan hyvyyttä ja rakkautta niin monin tavoin. Jumala yllättää usein hyvyydellään. Silloin kun on vaikeaa jostakin tulee rohkaiseva viesti tai välittävä halaus juuri oikealla hetkellä. Jumala lähettää  ihmisen vierelle juuri oikeaan aikaan. Välillä tuntuu että sydän pakahtuu kiitollisuudesta ja huolenpidosta. Kiitollisuus on niin suurta ettei sitä hälvennä edes ikävien ihmisten kiusanteko tai katkerat sanat. Heidätkin voi jättää Jumalan huomaan. 

Kerimäen kirkko ja kellotapuli ovat aina valokuvauksellisia. Kannattaa ehdottomasti tutustua niihin esim. kesällä tiekirkkoaikaan. 

Maailmalla on rauha vain silloin, kun kukaan ei sen rauhaa häiritse, Mutta Jumala antaa sellaisen rauhan, joka tuo levon ja kätkee suojiinsa silloinkin, kun kaikki ympärillämme aiheuttaa pelkkää levottomuutta. (Martti Luther)

 Herra, sinuun minä turvaan. Älä milloinkaan hylkää minua.

Sinä olet vanhurskas, pelasta minut!

Kuule minua, riennä avukseni! 

Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, 

vuorilinna, johon minut pelastat. 

(Psalmi 31:2-3)

Valo voittaa

Onpa ollut upea viikonloppu ulkoilla ihanassa aurinkoisessa pakkassäässä. Lauantaina hiihtelin parikymmentä kilometriä Kerimäeltä Kerimaahan ja takaisin. Kahvilassa maistui herkullinen  laskiaispulla jonka voimalla jaksoi paluumatkan.

Pientä poseerausta kesken matkan. Hiihtokaverin kanssa matka sujui rattoisasti. Niin se on elämässäkin. Rinnallakulkijat ja ystävät ovat suuri ilo ja siunaus.

Tänä talvena on ollut upeita auringonlaskuja ja huikean hienoja värejä taivaalla. Jumala hemmottelee meitä hyvyydellään.

Seuraava raamatunlause tuli mieleeni päivän  kirkkautta ihaillessani: ”Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” (Joh.1:5)

Joskus elämässäkin voi kokea kulkevansa kuin pimeässä laaksossa. Valoa ei näy missään. Jumala itse on valomme, eikä mikään pimeys voi peittää Jumalan kirkkautta. Synkimpäänkin loukkoon voi Jumala lähettää valonsäteensä joka tuo toivon ja uskon tulevaisuuteen.

Herra, sinä näet jokaisen joka kulkee pimeässä laaksossa vailla toivoa. Anna valosi loistaa hänelle.  Hyväile rakkauden säteilläsi synkkää vaeltajaa ja luo uutta elämää. Kirkasta kasvosi. Anna ilosi ja rauhasi. Aamen.

Mitä tähteä seuraat?

On Loppiainen, Itämaan tietäjien päivä. Loppiainen on kristikunnan vanhimpia juhlia, vanhempi kuin joulu. Koska Jeesuksen syntymäjuhlaa juhlittiin aluksi Loppiaisena, Loppiaista kutsutaan joskus vieläkin”vanhaksi jouluksi”.

Loppiaisen evankeliumi kertoo idän tietäjistä, jotka tulivat osoittamaan kunnioitustaan vastasyntyneelle juutalaisten kuninkaalle. Tietäjät olivat vieraiden kansojen edustajia. Tämä osoittaa, että Jeesus on tullut Elämäksi ja valoksi kaikille maailman kansoille.
Tietäjät (tähtien tutkijat) seurasivat erikoista ”kuninkaan tähteä” jonka olivat nähneet ilmestyvän taivaalle. He löysivät vastasyntyneen maailman Vapahtajan, koska tähti johdatti heidät perille.

Mikä on se tähti, jota sinä elämässä seuraat? Minne tuo tähti sinut johtaa? Vai kuljetko monien tuulien ja trendien vietävänä, seuraten virtauksia mitkä milloinkin sattuvat kiinnostamaan? Monen kohdalla on todella näin. Ei ole mitään erityistä ”tähteä” tai ”kompassia”, jota seurata, tai jonka perusteella elämässä suunnistaa. Sitä vain elää miettimättä asioita sen syvällisemmin. Kunnes jokin asia elämässä saattaa pysäyttää tarkistamaan elämän suuntaa ja arvoja.

Olisi varmaan hyvä pohtia näitä perimmäisiä kysymyksiä jo vähän aiemmin kuin kuolinvuoteellaan tai kriisitilanteessa. Moni on rukoillut, että Jumala jos olet olemassa, ilmaise itsesi minulle. Ja moni on saanutkin kokea yllätyksen, totaalisen elämänmuutoksen kun Jumalan yliluonnollinen todellisuus on koskettanut elämää.

Suurimmalla osalla ihmisistä on autossaan navigaattori, joka onkin loistava keksintö. Kun laittaa siihen lähtöpaikan ja määränpään, saa selkeät ajo-ohjeet perille. Toki aina navigaattorikaan auta. Se ei tunnista ihan kaikkia teitä ja mutkia. Reitti täytyy silloin selvittää jollakin toisella tavalla.

Moni kokee elämässäänkin olevansa vähän kuin eksyksissä. Ei ole selkeää suuntaa tiedossa. Tai sitten kuntelee kaiken maailman ääniä ja houkutuksia joita on tarjolla: ”Kokeile tätä, tässä on tie rauhoittumiseen, löydä tasapaino tällä menetelmällä.”
Mindfullness, jooga ja meditaatio ovat lisänneet suosiotaan tässä hektisessä ajassa jossa on suuri tarve pysähtyä, rauhoittua jaksaakseen kiireistä arkea. Ihminen yrittää erilaisten menetelmien avulla löytää sisäistä rauhaa. Varmaan keinot rauhoittavatkin hetkellisesti, mutta oma kokemukseni on, että vain jatkuva yhteys Vapahtajaan antaa elämääni pysyvän rauhan, jota eivät olosuhteiden muutokset hetkauta. Omasta sisimmästäni en koskaan enkä millään menetelmällä voi löytää sellaista ymmärrystä ylempää rauhaa, jonka Pyhä Henki antaa.

1. Kun uskomme Vapahtajaan ja kuljemme hänen johdatuksessaan, meidän ei tarvitse harhailla elämässämme sattuman armoilla tai kohtalon kourissa, vaan saamme seurata Tietä, joka on ennalta valmistettu. Jeesus itse sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”. Kun häntä seuraamme, pääsemme varmasti perille. Ai perille minne? Jeesuksen sanat jatkuvat:”Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:5) Jeesus kulkee kanssamme tämän elämän matkan ja vie meidät viimein perille Taivaan kotiin. Kun seuraamme taivaallista Opastamme Kristusta, emme eksy turhien maallisten houkutusten tai murheiden suohon, vaan saamme iloiten kulkea kohti päämääräämme.

 

Matka, jota Jeesuksen kanssa saa tehdä on Suuri Seikkailu ja täynnä iloisia yllätyksiä. Onhan mukana itse maailmankaikkeuden Luoja.  Hän tietää mitä tarvitsen ja mikä minulle on elämässä parhaaksi. Häneltä saan kysyä neuvoa ja ohjeita isoihin ja pieniin päätöksiin. Hänen kanssaan saa tuntea taivaallista riemua ja varjelusta.

Astu sinäkin tälle Elämän tielle! Omat tiet ja polut eivät koskaan voi tarjota sellaista rauhaa ja iloa kuin Vapahtajan viitoittama tie. Pyhä Henki on meille luvattu luotettava navigaattori, jonka saa ilmaiseksi. Sen ohjeet eivät koskaan petä!  Iloa, jonka Herran läsnäolossa saa kokea, ei mikään maallinen viihde tai huvitus voi antaa.

Siunattua Loppiaista ja Joulun jälkeistä aikaa sinulle!  Toivorikasta vuotta 2017!

24.12 Ilo täyttää sydämen

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus*, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. (Luuk. 1)

Kiitos Taivaan Isä Jeesuksesta, joka syntyi maailmaan meitä jokaista varten. Kiitos rakkaudesta, jonka hän sydämeemme antaa. Kiitos pelastuksesta, jonka hän uhrikuolemallaan meille lahjoitti. Anna joulun ilon vallata kodit ja sydämet. Luo sopua sinne missä on riitaa ja epäsopua. Anna jokaisen kokea että hän on arvokas, tärkeä ja rakastettu. Siunaa ja varjele kaikkia lapsia ja perheitä. Aamen. 

23.12 Yltäkylläisyys

Raamatussa puhutaan yltäkylläisestä elämästä. Elätkö sinä yltäkylläistä elämää? Mitä ajattelet yltäkylläisyyden olevan? Onko se sitä, että sinulta ei puutu mitään? Että omistat talot ja tavarat. Sitäkö on yltäkylläinen elämä. Moni nykyajan ihminen ei osaa olla tyytyväinen elämäänsä vaan kokee että aina puuttuu jotakin. Pitää olla uusi auto, hieno koti, vene, varaa matkustella yms. Tätäkö on yltäkylläinen elämä? Pelkkää materiaa? Entäs jos se kaikki katoaa, miten sitten käy? 

Väitän että yltäkylläisyyden kokeminen on henkinen asia, tunne- ja tahtotila. Kun ihminen on sinut itsensä kanssa, kun hän osaa arvostaa itseään ja muita, ymmärtää elämän ainutkertaisuuden, hän voi kokea yltäkylläistä ja onnellista elämää ulkonaisesti vaatimattomissakin oloissa. Raha rauhoittaa, mutta sillä ei voi ostaa rakkautta tai terveyttä. 

Itselleni yläkylläinen elämä on elämistä Jumalan läsnäolossa ja johdatuksessa. Se on yliluonnollista rauhaa, iloa ja rakkautta jota hän hyvyydessään elämääni päivittäin vuodattaa. Olen monella tavalla rikas ja rakastettu ja toivon että osaisin jakaa tätä sydämen rikkautta myös kanssakulkijoilleni. Siunaus on tarkoitettu jaettavaksi. ❤️Joulun lapsi voi antaa yltäkylläisen elämän sinullekin. Anna hänen tulla sydämeesi. 

”Jeesus sanoo:”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” (Joh.10:10)

22.12 Toiveikkuus

Joulu on jo ovella. Enää 2 yötä ja sitten suuri päivä koittaa. Lapsilla alkaa olla toiveikas olo – tai sitten malttamaton. 😊 

Jotta voi kokea nykyhetken mielekkääksi tarvitaan toivon näköalaa. Kun katselee toiveikkaasti tulevaisuutta kohti osaa iloita myös kulloinkin käsillä olevasta hetkestä. Masentuneelta ihmiseltä katoaa usein toivo ja tulevaisuusperspektiivi. Hän on käpertynyt ahdistavaan oloonsa josta ei tunnu olevan ulospääsyä ja tulevaisuuskin näyttää toivottomalta. Onneksi masennuksesta voi toipua ja yksi merkki siitä onkin kun toivo palaa elämään. 

Jumalalla on meille varattuna tulevaisuus ja toivo. Hänen kanssaan saamme vaeltaa toiveikkaina ja luottavaisina, sillä hänellä on meille hyvä tahto. Saat toivoa Jumalalta ja elämältä hyvää. Taivaan Isä tuntee unelmasi ja haaveesi. Hän rakastaa sinua. 

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” ((Jer. 29:11)

21.12 Turvallisuus

Mikä sinulle tuo turvallisuutta elämään? 

Moni ihminen kokee taloudellisen vakauden antavan elämään turvallisuuden ja hallinnan tunnetta. Silti raha ei yksistään voi olla turvallisuutemme lähde. Pörssikurssit heilahtelevat ja hetkessä voi talous romahtaa. Mikä silloin kannattelee elämässä?

Usko tai vakaumus antaa elämälle lujan pohjan ja perustan. Jumalaan turvautuminen on ollut minulle lapsesta asti tuttua ja tuonut turvaa. Tutkimuksissa on todettu että elämän kriiseistä selviytymistä helpottaa hengellinen vakaumus. Se antaa uskoa ja toivoa tulevaisuuteen. 

”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret.” 5. Moos.33:27