Kun en ymmärrä kaikkea Iankaikkiset käsivarret kannattelevat

Maailma tuntuu monesti hyvin turvattomalta paikalta. Onnettomuudet, sairaudet tai menetykset voivat kohdata ketä tahansa milloin tahansa. Suru voi tulla elämään yllättäen, ja silloin tuntuu kuin koko elämä romahtaisi hetkessä. Matto vedetään jalkojen alta ja jää vain voimattomana maahan makaamaan kykenemättä käsittämään mitä on tapahtunut. Shokissa ja alkujärkytyksessä tulevaisuusperspektiivi katoaa eikä ihminen kykene ajattelemaan että jonakin päivänä valo loistaa jälleen ja elämä tuntuu mielekkäältä. Olen elämässäni kokenut surun tulevan elämään ennalta-arvaamatta niin monta kertaa että uskallan sanoa tietäväni miltä se tuntuu.

Kriisi horjuttaa ihmisen perusturvallisuutta sekä vakaumusta. Helposti horjuu myös usko hyvään Jumalaan. Miksi Jumala sallii pahan tai miksi Jumala ei varjellut? Nämä ovat normaaleja kysymyksiä joita ahdistunut ihminen huutaa Luojansa puoleen. Omasta kokemuksestani voin sanoa että uskoni hyvään Jumalaan on kuitenkin ollut se, mikä on lopulta kannatellut minua ja auttanut selviytymään raskaista vaiheista. Vaikka olen kapinoinut ja kiukunnut Jumalalle niin ilman Häntä en olisi selvinnyt vaan olisin ollut hukassa ja toivoton. Uskoni siihen että loppujen lopuksi minulla ei ole muuta turvaa kuin iankaikkiset käsivarret, on kannatellut vaikeina hetkinä. Myös kokemus yliluonnollisesta lohdutuksesta ja rauhasta joka ahdistukseeni on taivaasta vuodatettu on vahvistanut uskoani. Minulla on vahva tietoisuus ja kokemus siitä, että on olemassa toinen todellisuus tämän näkyvän lisäksi. Todellisuus, josta pieniä hippusia olen saanut kokea Jumalan yhteydessä. Moni sureva on kokenut miten ohut harso on ajallisen ja iankaikkisuuden välillä. Viimeksi näkyvimmin tästä on kirjoittanut ja puhunut Tommy Hellsten joka menetti vaimonsa äkillisesti kesällä.

Olen suostunut siihen etten minä pieni ihminen suuressa maailmankaikkeudessa ymmärrä kaikkea. Minun mielestäni asioiden olisi usein pitänyt mennä toisin mutta ehkä Jumalan iankaikkisuusnäkökulmasta niiden piti mennä juuri näin. Tämä oivallus ei ole syntynyt hetkessä vaan monien kipuilujen kautta.  Ilman uskoa Jumalaan en ylipäätään näkisi mitään mieltä tässä elämässä. Uskoni siihen ettei elämä lopu kuolemaan vaan jatkuu iankaikkisuudessa, antaa toivon ja merkityksen tälle kaikelle mitä tapahtuu. Jotkut ehkä kutsutaan aiemmin kotiin, toiset saavat vaeltaa täällä maanpäällä kauemmin. Jokainen päivä on lahja. Hyväksynkö juuri tämän ainutlaatuisen elämän joka minulle on annettu kaikkine kipuineen vai katkeroidunko, menetänkö toivoni? Uskonko että tällä kaikella voi Kaikkivaltiaan käsissä ja suunnitelmassa olla jokin mieli ja tarkoitus jota en tänään vielä käsitä? Uskonko että meillä jokaisella on täällä merkitys ja tehtävä jota varten olemme syntyneet?

Jumalan suuruus tulee ilmi siinä miten hän voi saada pahastakin aikaan hyvää. Vain Jumala voi kääntää vaikeat vaiheet ja kiroukset siunaukseksi. Miten paljon hyvää maailmassa saavatkaan aikaan lukemattomat ihmiset jotka ovat kokeneet raskaita vaiheita. Moni heistä on omasta kriisistä selvittyään ryhtynyt auttamaan toisia, löytänyt kärsimyksensä kautta elämäänsä merkityksen auttamalla toisia saman kokeneita. Näin kärsimykselle voi löytyä mielekkyys.

Omassa elämässäni näen tämän niin, että ilman suruja ja ahdistuksia en olisi se ihminen joka tänään olen. Olisin varmasti paljon pinnallisempi ja itsekkäämpi jos elämäni olisi ollut helpompaa. Tänään voin sanoa olevani jopa kiitollinen monista raskaista vaiheista sillä niiden kautta olen saanut löytää elämääni hengellisiä ja henkisiä aarteita, uutta syvyyttä ja iloa arjen pienistä asioista. Kun olen itse ahdistuksissani saanut kokea Jumalan kannattelua ja lohdutusta, haluan jakaa sitä muillekin. Olen löytänyt oman elämäntehtäväni sen kautta mitä olen kokenut. Yksi tehtäväni on sairaalapappina kulkea kärsivien ja surevien rinnalla tuoden toivoa ja valoa. Jos joku saa lohdutusta siitä että hetken aikaa kuljen hänen rinnallaan, se antaa minullekin toivoa.

Nykypäivänä hamutaan onnellisuutta. Moni on löytänyt onnellisuuden siitä, että saa olla lähimmäisenä toiselle vaikkapa vapaaehtoistyön kautta. Hyvän tekeminen ja jakaminen tuo onnellisuutta toisinkuin itsekäs materialistinen elämäntapa. Näin Jumala toimii maailmassa ihmisten kautta. Näin hän hoitaa ja lohduttaa särkyneitä. Suostutko sinä olemaan hänen lohdutuksensa kanavana tässä pimeässä maailmassa? Rakkaus ja toivo, jota olet itse saanut kokea voi olla nostamassa ja kannattelemassa niitä, jotka nyt ovat kriisissä.

Anna-Mari Kaskisen sanoittama laulu on ollut minulle suurena lohtuna usein ja haluan jakaa sen sanat myös tässä.

Itkemättömät itkut

Kaikki menneet murheelliset päivät, itkut, jotka itkemättä jäivät, suru, jota lievitä ei kukaan, kipu, joka aina tulee mukaan.
Tuska, joka yhä tulee kohti, murhe, joka epätoivoon johti, kyynel yksikään ei turhaan juokse, kaikki, kaikki kootaan Isän luokse!
Kerran vielä merkityksen saavat kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat!
Aika kutoo suurta salaisuutta: kivun kautta Jumala luo uutta. Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan, kyyneleetkin puhkeavat kukkaan. Vaikkei silmä vielä nähdä saata: tuskakin on toivon kasvumaata.

Vaikka pimeys on yllä päämme, vaikka vielä varjon maahan jäämme, yössä liekki lempeästi loistaa, padot murtaa, kaikki lukot poistaa. Hiljaa lähtee sydämeltä taakka. Itkut itkeä saa loppuun saakka.Sisään tulvii uusi kirkas vesi, vihdoinkin on vapaa sydämesi.

Tyyneysrukous: Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan. (Paul Tillich)

Advertisement

Sinunkin vuorosi loistaa

Luonto hehkuu, näyttää parhaat puolet itsestään ennenkuin talvi hiipii ja riipii alastomaksi. Näetkö sinä itsesi kauniina, arvokkaana, huomaatko miten erityinen ja ainutlaatuinen olet? Ihana ihmisyksilö kertakaikkiaan! Vai onko aihe kenties sinulle kiusallinen, nähdä itsessään hyvää, liekö suorastaan narsististakin ajatella niin? Nöyrempää olisi pysyä hiljaa, vetäytyä nurkkaan ettei vain olisi huomion keskipisteenä. Näin ainakin ennen ajateltiin, ennen kuin otettiin selfieitä instagrammiin. Ennen vanhaan pidettiin ylpeänä sitä joka uskalsi puhua itsestään myönteisesti tai tuoda esille hyviä puoliaan. Näin on kasvatettu sukupolvet ennen meitä. Kuinka monen kynttilä onkaan jäänyt vakan alle ihan suotta. Ei saanut lasta kehua ettei ylpisty. Siitä seurasi ”anteeksi kun olen olemassa” – ihmisiä.

Ajat muuttuvat. Nykykulttuurissa ulkonäköä korostetaan kovasti. Ihmisiä arvioidaan sen perusteella miltä he näyttävät. Nykyään on mahdollista ottaa lukemattomia kuvia itsestään mutta olla entistä tyytymättömämpi itseensä. Onneksi on kuvanmuokkaus, moni ajattelee.

Miksi meidän on niin vaikeaa hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme? Kuka on määritellyt ihanneihmisen jonka kaltaiseksi kaikki yrittävät pyrkiä? Olen huomannut iän myötä tulleeni armollisemmaksi itseäni kohtaan. Viittäkymppiä lähestyvän ei tarvitse näyttää kaksikymppiseltä. On vapauttavaa ikääntyä, vaikka myönnän että välillä kaksoisleukaani minäkin kauhistelen ja ylimääräisiä kiloja taivastelen. Kilpaurheilijan mitoissa en enää ole,  mutta miksi pitäisikään? Lempeästi itseäni peilistä katson, en olemustani arvostellen kuten nuorempana. Olen ihana ja hyvä, rakastettukin.

Miten sinua on katsottu ja kosketettu lapsena? Oletko ollut suloinen prinsessa tai komea prinssi vanhemmillesi? Oletko saanut paljon rakkautta ja sylihoitoa, ihastelua?  Vai onko ulkomuotoasi tai olemustasi arvosteltu? Onko sinulle tullut tunne että olet jotenkin viallinen ja kelpaamaton, huonompi kuin toiset? Oletko oppinut häpeämään itseäsi, olemustasi, tekemisiäsi?

Entäpä parisuhteessa, rakastetaanko/  rakastettiinko sinua sellaisena kuin olet? Tunnetko/ tunsitko olevasi Erityinen, ihana ja rakastettava, haluttava? Vai saatko /saitko osaksesi jatkuvaa arvostelua ja alentamista? Koetko/ koitko rakkaasi sylin hyväksyvänä vai jäitkö siinäkin vaille rakkautta, sielujen kohtaamista?  Monesti lapsuudessa rakkautta vaillejääneet ”valitsevat” kumppanikseen ihmisen joka on yhtä etäinen tai kylmä kuin vanhemmat olivat lapsuudessa. Tuttu ja turvallinen kiintymyssuhdemalli toistuu jättäen jälleen kylmäksi myös parisuhteessa. Rakkauden kaipuu huutaa sisimmästä jääden vaille tyydytystä.  Läheisyys voi pelottaakin koska siihen ei ole tottunut.

Minulla on ollut lapsuudessa kokemuksia ulkonäköni tai ominaisuuksieni arvostelusta ja sen vuoksi itseni hyväksyminen on ollut vaikeaa. Itsetuntoni ei ollut kovinkaan vahva nuorena aikuisena. Myöhemmin olen onnekseni kohdannut hyväksyviä katseita jotka ovat olleet hyvin parantavia itsetuntoni ja minäkuvan kannalta. Psykoterapiaopintojen kautta olen saanut ymmärrystä joka on auttanut hyväksymään paremmin itseäni ja myös armahtamaan läheisiäni jotka eivät osanneet osoittaa riittävästi hyväksyvää rakkautta. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia tykkäämään itsestään. 😊 Koskaan ei ole myöskään liian myöhäistä löytää rakkautta ja rakastavaa läheisyyttä. On terveellistä irrottautua ihmissuhteesta joka haavoittaa ja aiheuttaa hylkäämistä tai  kaltoinkohtelua.

Ihminen on enemmän kuin ulkoinen olemus. Sisäinen kauneus sytyttää valon meihin. Jollakin voi olla kaunis kuori mutta sisällä tyhjyyttä, onttoutta ja ahdistusta. Kun löytää elämälleen tarkoituksen ja mielen, voi kokea iloa omasta elämästä ja olemuksesta. Jumalan rakkaus voi hoitaa ja parantaa sisäisiä haavoja ja vaillejäämisen kokemuksia. Jumala hyväksyy meidät tälläisinä vajavaisina ja rosoisina ihmisinä. Hän näkee meissä kauneutta jota on itse meihin laittanut meidät luodessaan.

”Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee.” (Sefanja 3:17)

Katsokaamme toisiamme lempeästi hyväksyen. Rakastavan katseen alla saa loistaa ja kukoistaa.

Arjen harmaudesta ja ihanuudesta

Itä-Savo-lehdessä oli vuosia sitten juttua siitä, miten sanalla arki on niin negatiivinen merkitys ihmisille. Puhutaan tylsästä ja harmaasta arjesta ja moni haaveilee elämästä ilman arkea. Kuitenkin juuri arki on se, mitä ihmisen elämä suurimmaksi osaksi on. Ihastuttavaa, joskus vihastuttavaa, tavallista arkea työssä ja kotona. Juhlahetket ovat ihania katkaisuja arkeen, joista voi ammentaa voimaa jaksaa sitä välillä puuduttavaakin arkea. Jaan kyllä kokemuksen siitä, että arki voi välillä olla tosi rankkaa. Silloin kun lapset olivat pieniä, sairastivat ja yöunet jäivät vähiin, lisäksi vielä kiukuttelivat koko ajan, välillä tuntui että tätäkö tämä elämä on! Näin jälkikäteen ajatellen tuokin ajoittain raskas lapsiperheen arki on saanut kultaiset reunat eikä muistakaan enää miten välillä oli voimaton ja uupunutkin. 🙂

Olen kokenut myös, miten suuren kriisin tai menetyksen jälkeen, ei mikään ole niin ihanaa kuin se tavallinen arki. Se, että asiat palaavat taas tuttuihin uomiinsa tuntuu turvalliselta ja hyvältä. Kriisin tai menetyksen jälkeen osaa arvostaa tavallista arkea rakkaiden ihmisten kanssa. Kun elämän tasapaino on romahtanut, on suuri huojennus palata tuttuun arjen rytmiin. Muistan itse miten raskaan surun jälkeen lasten äänet ja kiukuttelukin toivat takaisin elämään pimeän laakson jälkeen. Elämänäänet antoivat merkityksen elämälle. Oli jotakin minkä vuoksi elää. Oli ihanat lapset, ihana perhe. Ihana arki kaikkine kiemuroineen.

Jos elämä olisi vain yhtä juhlaa, osaisiko siitä nauttiakaan? Eikö ne juhlahetket juuri siksi tunnu juhlalta, kun välillä on sitä harmaata arkeakin. Elämän rikkaus tulee juuri tästä arjen ja juhlan vuorottelusta. Ja miksei arkikin voisi olla juhlaa? Luovuutta ja huumoria voi käyttää niissä tutuissa kotipuuhissa niin etteivät ne tunnu niin tylsiltä. Ja yksi mikä auttaa on positiivinen asenne. Jo sillä pötkii pitkälle. Kun heräät joka aamu kiitollisella mielellä, niin koko päivä alkaa valoisammin.

Voisinko ajatella että minun elämäni on nyt tässä, nämä läheiset ihmiset, tämä työ, tämä koti, nämä harrastukset. Näistä palikoista on rakennettava. Välillä elämä on raskasta, välillä kevyempää. Välillä itketään, välillä nauretaan vatsat kippurassa. Välillä hullutellaan, välillä tylsistytään. Siinä se elämän maku on!

Vuosia sitten yhteiskuntapolitiikan professori Eeva Jokinen totesi jonkun lehden haastattelussa, että kun asioista puhuu toisten kanssa, omat jutut asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Totta! Monesti olen valittanut jostakin pienestä asiasta, kunnes joku on kertonut omasta arjestaan ja olen tajunnut miten hyvin asiani kuitenkin ovat. Joku toinen kamppailee paljon suurempien ongelmien kanssa. Työssäni näen lähes päivittäin kuinka hauras on ihmisen elämänlanka. Jokainen päivä jonka saan elää on suuri lahja. Edellä mainitsemani Eeva Jokinen ehdotti, että arjen tylsyyden voivottelemiseen kuluvan energian voisi suunnata sen miettimiseen miten koko yhteiskuntaa saisi elettävämmäksi paikaksi. Hieno ajatus!  Arvostan todella ihmisiä, jotka jaksavat ajatella lähipiirinsä lisäksi myös yhteisön tai kaupungin asukkaiden hyvinvointia ja tekevät työtä sen eteen. Savonlinnassakin on paljon ihmisiä, jotka upealla tavalla toimivat paikkakuntamme parhaaksi arjessaan esimerkiksi vapaaehtoistyön kautta.

Eilen minut pysäytti erään julkisuuden henkilön vaimon menehtyminen aivan yllättäen. Sosiaalisen median kautta tieto levisi nopeasti ja leskeksi jääneen puolison facebook sivu täyttyi osanotoista ja lohdullisista viesteistä. Tämä järkyttävä uutinen sai itseni jälleen kerran pysähtymään sen äärelle miten ainutkertainen jokainen päivä on. Aivan terve ihminen voi yhtäkkiä sairastua tai joutua onnettomuuteen ja elämä loppuu. Siksi tahdon opetella kiittämään niistä harmaistakin päivistä. Kaikella on tarkoituksensa ja merkityksensä. Ei pidä odotella jotakin suurta onnea tulevaisuudessa, vaan osata kiittää tästä hetkestä.

Kiitos Taivaan Isä elämän lahjasta. Kiitos arjesta ja juhlasta. Kiitos, että Sinä olet molemmissa mukana. Ole erityisen lähellä niitä, joiden arki tällä hetkellä raskasta ja voimia vievää. Anna heille apusi ja voimasi. Anna pieniä valonpilkahduksia harmauden keskelle. Ole lähellä niitä, joiden elämässä on surua. Anna lohdutusta ja voimia jatkaa elämää ilman rakasta ihmistä. Kiitos, että sinä kannattelet meitä joka hetki ja johdatat tahtosi mukaan. Kiitos, että sinun kanssasi meillä on tulevaisuus ja toivo. Aamen.

Kutsuttuna elämään

Elämä – ainutlaatuinen seikkailu, lahjaksi annettu jokaiselle. Jokainen hetki ainutkertainen. Välillä tuntuu että tarvitsee jonkinlaisen muistutuksen siitä miten suuri lahja jokainen päivä johon saan terveenä herätä onkaan.

Työssäni kuolevien vuoteen äärellä tajuan usein elämän rajallisuuden ja sattumanvaraisuuden. Hetkessä voi elämä muuttua ja elämänlanka haurastua. Kun istun kuolevan vuoteen vierellä pohdin joskus että entäpä jos minä olisinkin vuoteessa hänen tilallaan. Mitä tuntisin? Miten helposti suostuisin luopumaan elämästä. Kapinoisinko? Olisinko levollinen vai peloissani? Mitä puhuisin? Mitä toivoisin? Mitä olisin oppinut elämästä? Katuisinko jotain? Mistä olisin kiitollinen?

Kuunnellessani ihmisten elämäntarinoita saan olla usein  oppitytön paikalla. Voi sitä elämänviisautta jota ihmisistä kumpuaa. Kun ihminen kuolinvuoteellaan katselee elämäänsä taaksepäin, hän luo kokonaiskuvaa elämästään. Hän ikäänkuin haluaa saada elämänsä valmiiksi jotta voi luopua siitä. On tilinpäätöksen aika. On suurta lahjaa saada olla mukana tässä prosessissa rinnallakulkijana ja kuulijana. Kun näistä tilanteista lähden, tuntuu usein kuin olisin ollut toisessa todellisuudessa. Kuin olisin kokenut jotakin elämää suurempaa. Olen saanut kuulla ja elää jotakin sellaista, josta en voi kenelläkään puhua. Kätken kuulemani sydämeni sopukoihin kiitollisin mielin. Moni ihminen joka jakaa niin syvästi ja avoimesti tuntojaan, jättää kultahippusen sydämeeni. Voi miten monia hippusia sydämessäni jo onkaan! Ehkä kerran perillä saan kiittää niistä.

Mihin elämäni päivät käytän? Nämä päivät jotka minulle annettu… elänkö ne niin ettei minun kuolinvuoteella tarvitse surra etten osannut tai uskaltanut elää sydäntäni kuunnellen? Osaanko iloita jokaisesta uudesta armon aamusta, jokaisesta kohtaamisesta päivän mittaan? Osaanko rakastaa läheisiäni ja antaa aikaani heille? Olenko kitsas vai antelias, itsekäs vai muita huomioiva? Annanko anteeksi vai jäänkö katkeruuden valtaan? Säilytänkö lapsenomaisen kiinnostuksen elämään, niin että näen ihmeitä jokaisessa päivässä vai muutunko kyyniseksi?

Kiitos Herra että sinä olet antanut minulle tämän ainutkertaisen elämän. Sinulla on elämälleni tarkoitus ja minulle kutsumus. Auta minua täyttämään se tehtävä maailmassa mitä varten olen tänne syntynyt. Anna rakkautesi täyttää minut niin, että se tulvii ylitse myös toisille. Opeta minua näkemään merkitys myös raskaissa kokemuksissa ja menetyksissä. Anna kiitollista mieltä ja palvelevaa asennetta kanssakulkijoitani kohtaan. Auta minua iloitsemaan myös vaikeina hetkinä. Johdata minua kun rukoillen kuljen. Aamen.

Ihmeellinen elämä

Nuorena minulla oli tietynlainen käsitys onnellisesta elämästä. Haaveilin elämästä ilman huolia, murheita tai vastoinkäymisiä. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen oivaltanut ettei ole onnellista tai onnetonta elämää, on vain Elämää eri väreineen.

Tämä ainutkertainen minulle annettu elämä on suuri lahja. Elämä, joka välillä on ollut kovin raskas ja kaoottinen, välillä taas koominen ja hullunkurinenkin on minun ainutkertainen elämäni. Tämä elämä on minulle suotu ja annettu kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan.

Elänkö täysillä niinäkin päivinä kun kaikki ahdistaa ja huolet näyttävät vuoren korkuisilta? Vai odotanko jotakin ihmeellistä autuasta huolista vapaata aikaa tulevaisuudessa jota ei ehkä koskaan tulekaan?

Työssäni kuulen lähes päivittäinen ihmisten moninaisia elämäntarinoita. Miten paljon iloa, surua, kipua, onnea tai pettymyksiä sisältyykään noihin kertomuksiin. Monesti hämmästelen sitä miten vaikeista vaiheista ihmiset voivat selvitä. Ihmisten selviytymiskyky, resilienssi, on valtava.

Elämä voi olla syvästi tyydyttävää vaikka olisi käynyt raskaita vaiheita läpi. Kaiken koetun jälkeen elämän arvojärjestys asettuu kohdalleen. Ei enää edes kaipaa kevyttä pintaliitoelämää.

Suurinta rikkautta elämässä ovat läheiset  ihmissuhteet ja niissä koettu rakkaus. On suuri siunaus saada antaa ja vastaanottaa rakkautta. Rakkaus antaa merkityksen elämälle. Miten surullista onkaan jos ei saa elämässään kokea rakkautta. Mikään materia, ura tai maallinen asia ei voi korvata rakkautta. Miten siunattu onkaan ihminen joka saa kokea olevansa rakastettu. Jumalan rakkaus voi tyydyttää syvästi silloin kun ei saa kokea rakkautta ihmissuhteissaan.

Olen opetellut kiittämään vaikeistakin päivistä koska niillä on oma tehtävänsä elämässä. Ihminen, joka on kokenut kärsimystä kykenee empaattisuuteen. Kärsimys ei aina jalosta mutta se voi pehmentää meitä niin että näemme eri tavalla lähimmäistemme hädän.

Toki kärsimys voi myös katkeroittaa ja saada kadehtimaan toisten onnea.  Katkeruus myrkyttää elämän, nöyryys sen sijaan löytää kiitoksen aiheita vaikeissakin tilanteissa. Olen itse kokenut että raskaiden ja kipeiden vaiheiden jälkeen osaan aivan eri tavalla olla kiitollinen niistä asioista elämässäni jotka ovat hyvin. En pidä enää  onnea itsestäänselvyytenä. Siksi voin kiittää pimeistäkin päivistä. Niiden jälkeen näen valon kirkkaammin.

En kadehdi niitä joiden elämä näyttää kiiltokuvalta sillä tiedän että monen kulissin takana on syvää pettymystä, surua ja onnettomuutta. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Sen olen usein nähnyt ja kuullut.

Otan vastaan sinut rosoinen elämäni sellaisena kuin minulle näyttäydyt. Tahdon oppia hyväksymään sen mitä minulle annat vaikka se joskus tekisi kipeääkin. Tahdon oppia uutta joka päivä. Älä anna minun koskaan tulla niin viisaaksi ettei minulla olisi uutta opittavaa elämästä.

Kiitos sulle, Jumalani, armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea. Kiitos sulle kirkkahista, keväisistä päivistä. Kiitos myöskin raskahista syksyn synkän hetkistä.

Kiitos sulle jokaisesta elämäni hetkestä. Kiitos päivän paistehesta niin kuin pimeydestä. Kiitos sulle taisteluista, rististäkin, Jumalain. Kiitos, että aina muistat, autat mua tuskissain.

Kiitos sulle kukkasista, jotka teilläin kukoisti. Kiitos myöskin ohdakkeista, jotka mua haavoitti. Kiitos, että tahdot mulle elon antaa iäisen. Kaikesta, oi Herra, sulle annan ikikiitoksen! Virsi 341:1,3-4

Ajatuksia uskosta ja rakkaudesta

Olen työssäni huomannut että monella on kummallinen käsitys uskosta ja uskovista. Moni ajattelee kristinuskoon kuuluvan ajatuksen kärsimyksestä ja kaikista nautinnoista kieltäytymisestä. Kaikki kiva on syntiä tai kiellettyä arvelevat nuoret rippikoulussakin. Mistä tällainen käsitys on tullut?

Syyt johtavat omassa maassamme vuosikymmenten taakse jolloin hengellinen julistus oli hyvin ankaraa ja lakihenkistä. Lapsia saatettiin pelotella vihaisella Jumalalla joka rankaisee pahoista teoista ja heittää tuhmia lapsia kuumalla kivellä. Tanssiminen ja meikkaaminen oli kiellettyä ja tehtiin syntilistoja. Moni tuli allergiseksi hengellisyydelle eikä halunnut olla missään tekemisissä uskonasioiden kanssa. Ei ihme!

Tuntuu siltä että monen Jumala on tänäkin päivänä vihainen ukko, jota täytyy yrittää miellyttää jotta elämä sujuisi. Sitten kun elämässä tapahtuu jotakin ikävää ajatellaan sen olevan rangaistus Jumalalta. Monen uskovan aika ja energia menee yritykseen karttaa syntiä ja noudattaa käskyjä.

Opettiko Jeesus näin? Tällaisen tulikivenkatkuisen jumalakuvanko hän meille antoi? No ei. Jeesus kutsui isäänsä nimellä Abba, joka tarkoittaa ”isi” ”iskä”. Näin läheisellä tavalla Jeesus opetti meitäkin Jumalaa kutsumaan. Jeesus opetti Isä Meidän rukouksen jossa saamme kertoa tarpeemme Taivaalliselle Isällemme. Jumalaa kiinnostaa tarpeemme ja hyvinvointimme. Hän on rakkaus.

Jumala on rakastava Isämme, joka tahtoo pitää lapsistaan huolta. Jeesus lupasi myös omilleen ilon. Ilon, joka tulee hänen läsnäolostaan ja pelastuksesta. Ilo tulee myös siitä ettei tarvitse pelätä. Jumalan kämmenellä on turvassa. Näkyykö tätä iloa seurakunnassa ja uskovissa?

Jeesus osoitti elämällään millainen Jumala on. Hän hyväksyy seuraansa jokaisen. Maan päällä vaeltaessaan Jeesus seurusteli syntisten kanssa eikä pelännyt saastuttavansa itseään vaikka vieraili heidän kodeissaan.

Jeesukselle ihminen oli aina tärkeämpi kuin ulkonaiset säännöt.  Jos joku oli sairas niin Jeesus paransi hänet vaikka olisi ollut sapatti jolloin ei saanut mitään työtä (ei edes parantamistyötä) tehdä. Sääli, armo ja rakkaus olivat Jeesuksen kohtaamisissa läsnä. Uskon, että Jeesus ja opetuslapset myös nauroivat paljon. Ehkä ilo ja nauru olivat niin luonnollisia asioita,  ettei niitä tarvinnut Raamatussa erikseen mainita.

Jeesus ei tuominnut syntisiä vaan tekopyhiä fariseuksia jotka olivat ulkonaisesti hurskaita mutta heiltä puuttui rakkauden teot. Hedelmistään puu tunnetaan, sanotaan. Fariseusten sydänten kovuus paljastui siinä miten julmasti ja ylenkatsoen he suhtautuivat heikompiin. Heillä ei riittänyt armoa lankeaville.

Fariseuksia on tänäkin päivänä. Ihmisiä, jotka antavat itsestään hurskaan ja kauniin kuvan, mutta joiden sydän on täynnä pahuutta ja itsekkyyttä. Kaikki ei aina ole sitä miltä ulkonaisesti näyttää.  On helppoa puhua ja kirjoittaa kauniita sanoja, mutta vasta teot paljastavat ihmisen sydämen todellisen tilan. Älä siis koskaan usko pelkkiä sanoja vaan kiinnitä huomio ihmisen tekoihin ja siihen miten hän kohtelee kaikista lähimpiään. On helppoa esittää tuntemattomille empaattista ja rakkaudellista mutta kaltoinkohdella rakkaitaan kotioloissa.

Rakkaus ei etsi mainetta eikä kunniaa, ei omaa vaan toisen parasta. Rakkaus ei kaipaa huomiota ja palvontaa, eikä korota itseään. Rakkaus ei kerskaa eikä kadehdi. Rakkautta ei voi teeskennellä. Rakkaus kasvaa jakamisesta ja kuolee itsekkyydestä. Rakkaus on Jumalan ominaisuus ja siksi se ei koskaan katoa.

Rakkaus on kuin jalokivi jota kannattaa etsiä. Kun sen löytää, on löytänyt aarteista kalleimman.

”Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki. Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan.” (Laulujen laulu 8:6-7)

Pohdintaa parisuhteesta

Olen viime aikoina pohtinut paljon erilaisia ihmissuhteita ja niissä ilmenevää vuorovaikutusta lähinnä parisuhteen näkökulmasta. Syynä pohdintaani on meneillään oleva psykoterapeuttikoulutus sekä oman elämäni moninaiset kuviot.

Romanttisen rakkauden unelma on esillä kaikkialla: mediassa, elokuvissa, kirjallisuudessa. Ihmisellä on synnynnäinen tarve tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi. Muistan miten pikkutytöstä lähtien ahmin satuja joissa prinssi ja prinsessa rakastuivat, myöhemmin sadut vaihtuivat rakkausromaaneiksi. Kaipuu omasta rakkaasta ihmisestä syttyi sieluun. Voi kun saisin kokea tuollaista rakkautta joskus, haaveilin. Onneksi en silloin vielä tiennyt miten pitkä ja kivuliaskin taival pitäisi vaeltaa kunnes näin kävisi.

Monien kohdalla ihana rakkauden unelma toteutuu ja rinnalle löytyy kumppani johon rakastuu ja jonka kanssa voi perustaa perheen. Joidenkin kohdalla tästä ihmissuhteesta tulee elämänkestävä, toiset ajautuvat kriisiin ja eroon jossain vaiheessa. Syitä molempiin on monia joihin en tässä pureudu enempää. On myös niitä, joille kumppanin kaipuusta tulee elämänmittainen kipu. Sitä oikeaa ja sopivaa ei löydykään rinnalle. Tuntuu kuin elämästä puuttuisi jotakin olennaista. Joku täyttää rakkauden ja kumppanuuden kaipuutaan työnteolla, toinen harrastuksilla tai ystävyyssuhteilla. Tällainenkin elämä voi olla rikasta ja antoisaa.

Harva on tullut ajatelleeksi miten suuri merkitys varhaisilla vuorovaikutussuhteillamme ja lapsuuden kokemuksilla on parisuhteen solmimiseen ja dynamiikkaan. Usein toistamme rakkaussuhteissamme lapsuuden kiintymyssuhdemalliamme. Turvattoman (ristiriitaisen, välttelevän) kiintymyssuhteen lapsuudessaan elänyt henkilö voi parisuhteessaan olla hyvin tarvitseva eikä tarvitsevuudessaan kykene vastaamaan kumppaninsa emotionaalisiin tarpeisiin. Turvattomasti kiintynyt voi valita rinnalleen lapsuuden kiintymyssuhdemallia toistavan kumppanin, jäädä jälleen vaille rakkautta ja tulla torjutuksi. Hylätyksi tuleminen uusiutuu kipeällä tavalla. Ihmisellä on taipumus toistaa traumaattisia kokemuksiaan ja näin pyrkiä ratkaisemaan niissä ilmennyttä ristiriitaa ja ahdistusta.  Aika moni huomaa omassa parisuhteessaan samanlaista vuorovaikutusdynamiikkaa kuin vanhempien parisuhteessa on ollut. Opittu vuorovaikutusmalli voi jatkua sukupolvelta toiselle. Esimerkkinä tästä: joissakin suvuissa miehet ovat sukupolvesta toiseen olleet ”tossun alla”  vahvojen naisten hallitessa kotia.

Itsetuntemuksen lisääntymisellä on suuri merkitys siihen kuinka läheisissä ihmissuhteissaan toimii. Psykoterapiassa saadessaan ymmärrystä kokemuksilleen voi oivaltaa tuhoisan kierteen jota ihmissuhteissaan toistaa ja uskaltautua muuttamaan toimintatapaansa. Väitän, että terapia rikastuttaa elämää ja ihmissuhteita hyvin monella tavalla. Siitä  saatava hyöty on suuri myös omalle vanhemmuudelle.

Syntymästään saakka vauva pyrkii vuorovaikutukseen hoitajan (yleensä äidin) kanssa. Se miten vauvan tarpeisiin vastataan ja kuinka hänestä huolehditaan luo pohjan tunne-elämän kehitykselle ja vaikuttaa myöhemmin kaikkiin ihmissuhteisiimme. Turvallinen kiintymyssuhde luo hyvän pohjan myöhemmille ihmissuhteille. Riittävä hoiva vahvistaa lapsen minuutta ja auttaa kestämään pettymyksiä vähitellen.

Tarkoittaako edellä mainittu sitä että vaikeasta lapsuudesta seuraa aina onneton parisuhde? Onneksi ei.

Parisuhde voi olla uusi mahdollisuus. Turvallinen, hyväksyvä ja rakkaudellinen parisuhde voi olla hyvin hoitava ja terapeuttinen, ns. korjaava kokemus hankalan lapsuuden eläneelle. Kun uskaltautuu haavoineen ja arpineen  olemaan avoin toiselle voi kokea parisuhteessa eheytymistä joka ei ehkä muuten olisi mahdollista. Joskus molempien puolisoiden ollessa liian tarvitsevia ilmenee ongelmia joihin voi tarvita parisuhdeterapiaa.

Parisuhdeterapiassa ymmärrys toisen tavasta tuntea ja toimia auttaa yhteisellä  tiellä eteenpäin. Kun ymmärtää omien ja toisen käyttäytymisen takana olevia syitä, ei tarvitse syytellä tai puolustautua niin paljon. Parisuhdeterapiasta on hyötyä jo ennen kuin ongelmia ilmenee sillä sen kautta voi saada suuresti apua ja välineitä parisuhteeseensa. Jos haluat satsata  parisuhteeseesi, suosittelen parisuhdeleirejä ja tapahtumia. Mikään parisuhde ei kukoista hoitamatta. Parhaimmillaan parisuhde voi olla elämänmittainen yhteinen seikkailu, jossa saa oppia ja kasvaa yhdessä toisen kanssa. Yhä syvenevä rakkaus- ja kiintymyssuhde on Jumalan luomislahja.

Rakkaus ja sitoutuminen toiseen vaatii rohkeutta. Siksi moni tyytyy yhä uudelleen hetkelliseen rakastumisen huumaan ja on heti vaihtamassa uuteen kumppaniin kun tunteet hiipuvat. Henkinen syvä läheisyys voi pelottaa ja silloin lyhyet vaihtuvat suhteet ovat helpompia. Tämä on vähän kuin söisi vain kermat kakun päältä. Pidemmän päälle tulee paha olo ja alkaa äklöttää.

Parhaimmillaan parisuhde on valtavasti itsetuntemusta lisäävä, energiaa antava ja elämään iloa ja rikkautta lisäävä. Onnellinen parisuhde antaa syvän tyydytyksen ja merkityksen kokemuksen elämälle. Voiko olla suurempaa kuin saada rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta.

Omassa elämässäni kaikki ei sitten mennyt aivan kuten rakkausromaaneissa joita luin. Silti kaikesta koetusta ja eletystä, pettymyksistä ja epäonnistumisistakin olen oppinut paljon. Joskus oppiminen on vaivalloista ja voi tuottaa kipuakin. Joskus se voi vaatia irrottautumista tuhoisista  vuorovaikutusmalleista. Parisuhteessa on aina kaksi ihmistä, joiden molempien panosta suhteeseen tarvitaan. Reen vetäminen yksin on raskasta, joskus mahdotontakin. Jos vain toinen tahtoo ja toinen ei, on vaikeaa rakentaa yhdessä.

Ehkä tärkein asia minkä olen oppinut on: parisuhteessa kysymys ei loppujen lopuksi ole siitä mitä minä voin saada vaan siitä mitä tahdon itse antaa. Itsekkyys ei kanna pitkälle parisuhteessa. Kun antaa, niin saa. Rakkaus vaatii myös uhrautumista yhteisen hyvän eteen.

Tahdotko rakastaa on tärkeä kysymys silloin kun vaikeudet koettelevat suhdetta. Joudun tunnustamaan että minä en ole aina tahtonut. Jumalan rakkauden ja armon turvin tahdon ponnistella eteenpäin. Menneisyyttä en voi muuttaa mutta tulevaisuus on vielä tyhjinä sivuina edessäni. Tahdon tehdä parhaani jotta sivut täyttyisivät rakkaudella.

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (1.Kor.13:13)

Mikä ihmeen paasto?

Tuhkakeskiviikko aloittaa paastonajan. Kristillinen paasto kestää 40 päivää ja huipentuu Pääsiäisen ylösnousemusjuhlaan. Evankeliumikirjassa lukee Tuhkakeskiviikon kohdalla näin: Paastonaika alkaa laskiaisen jälkeisestä keskiviikosta, tuhkakeskiviikosta, joka on saanut nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle. Se oli katumuksen ja parannuksen vertauskuva.
Suomessakin päivää sanottiin jo keskiajalla tuhkakeskiviikoksi tai tuhkan ja säkin päiväksi (dies cineris, dies cinerum et cilicii). Myöhemmin nimitys unohtui, mutta on viime aikoina tullut uudelleen käyttöön. Tuhkakeskiviikkona tunnustamme, että olemme syyllisiä Kristuksen kärsimykseen. Kadumme ja pyydämme anteeksi syntejämme luottaen hänen sovituskuolemaansa. Pyydämme myös voimaa antaa anteeksi lähimmäisillemme.

Monille paastosta tulee mieleen vain ruuasta kieltäytyminen. Hengellinen paasto on kuitenkin jotakin muuta. Se on sitä että tutkimme itseämme Jumalan kasvojen edessä ja annamme Jumalan tutkia meitä. Jumalan armon valon läsnäolossa meistä voi paljastua monenlaista: itsekkyyttä, vihaa, katkeruutta, oman edun tavoittelua, anteeksiantamattomuutta.

Onko sinun helppo antaa anteeksi? Myönnän että minulle se ei ole ollut helppoa. Voin sanoa olevani anteeksiantamuksen koulussa parhaillaankin. Vaikeinta on antaa anteeksi silloin kun toinen ei edes pyydä anteeksi vaan mahdollisesti jatkaa kiusantekoaan. Silti käsitän, että jos tahdon olla vapaa, en voi sitoa itseäni katkeruuteen ja anteeksiantamattomuuteen.

Entäpä tarkoittaako anteeksiantaminen kynnysmatoksi suostumista ja kaiken vääryyden hyväksymistä marttyyrina? Ei todellakaan. Kristityllä on oikeus pitää puolensa, mutta kostamaan ei pidä lähteä. On tervettä vihastua tullessaan väärinkohdelluksi. On myös tervettä reagoida kun tulee loukatuksi. Raamatussa sanotaan: vihastukaa mutta älkää syntiä tehkö.

Silloin kun anteeksiantaminen on vaikeaa, voi rukoilla Jumalalta voimaa siihen. Tärkeää on kuitenkin saada purkaa ja käsitellä ikävät tunteet ensin. Usein anteeksianto on prosessi, joka ei tapahdu hetkessä vaan vaatii tunteiden tunnistamisen ja purkamisen.

Jumala antakoon sinulle voimaa antaa ja pyytää anteeksi jotta voisit olla vapaa ja onnellinen. Voisiko tämä olla yksi paastonajan tavoite?

Kiitollisuus on elämän voima

Ihana valo laulaa Samuli Edellman. Kyllä valo voimaannuttaa todella. Järven jäällä kulkiessa tuntui kuin olisi paratiisissa auringon säteiden hyväillessä kasvoja. Kyllä meillä Suomessa on upeat vuodenajat! Olen ehdottomasti kevätihminen. Nyt elämme juuri sitä vuodenaikaa, jolloin oikein huomaan kuinka energia lähtee virtaamaan kehossa ja mielessä aivan uudella tavalla pitkän kaamoksen jälkeen. Mennyt on takana monella tapaa ja uusi edessä. Jumala lupaa:”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”(Jeremian kirja 29:11) Tähän tahdon luottaa omassakin elämässäni. 

Talven värejä katsellessa on tullut monta kertaa mieleen laulu ”sininen ja valkoinen”. Kauniin puhdas valkoinen hanki ja sininen taivas ihastuttivat sunnuntaisella päiväkävelyllä. Elämä on tässä ja nyt. Ei tarvitse lähteä sen kauemmas kuin läheisen järven jäälle tai luontoon rentoutuakseen ja kokeakseen onnea. Elämä on tässä ja nyt!

Kyllä jäällä kelpaa kävellä tai hiihtää ja nauttia auringon valohoidosta. Moni muukin oli lähtenyt liikkeelle ja vastaan tuli monia auringon kirkastamia hymyileviä naamoja.

Me voimme valita miten suhtaudumme elämään ja kanssavaeltajiimme. Onko pahaan pakko vastata pahalla? ”Mutta teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.  Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. (Luuk. 6:27-28) Tämä Jeesuksen ohje ei ole helppo. Mutta mikä valtava vapaus onkaan kun ei tarvitse jäädä katkeruuteen eikä vihaan. Minä voin valita hyvän, vaikka toinen yrittää tehdä minulle pahaa. Minä voin vapauttaa itseni katkeruudesta kun en suostu sitä ottamaan kantaakseni. 

Katkeruus sitoo toiseen ihmiseen ja siitä kärsimme eniten itse. Minä valitsen kiitollisuuden ja hyvän tekemisen katkeroitumisen sijaan. Loppujen lopuksi pahantekijä ja kiusaaja saa aikanaan niittää sitä mitä on kylvänyt. Hyvää siementä kylvänyt niittää hyvän sadon. Sitä mitä me kylvämme, me niitämme. Jokainen vastaa omista teoistaan ja tekemättä jättämisistään.

Maailman suurin puukirkko kohoaa komeudessaan kohti sinistä taivasta.  Jumala on elämäni keskus. Kiitollisuus valtaa mielen kun saa ottaa vastaan Jumalan hyvyyttä ja rakkautta niin monin tavoin. Jumala yllättää usein hyvyydellään. Silloin kun on vaikeaa jostakin tulee rohkaiseva viesti tai välittävä halaus juuri oikealla hetkellä. Jumala lähettää  ihmisen vierelle juuri oikeaan aikaan. Välillä tuntuu että sydän pakahtuu kiitollisuudesta ja huolenpidosta. Kiitollisuus on niin suurta ettei sitä hälvennä edes ikävien ihmisten kiusanteko tai katkerat sanat. Heidätkin voi jättää Jumalan huomaan. 

Kerimäen kirkko ja kellotapuli ovat aina valokuvauksellisia. Kannattaa ehdottomasti tutustua niihin esim. kesällä tiekirkkoaikaan. 

Maailmalla on rauha vain silloin, kun kukaan ei sen rauhaa häiritse, Mutta Jumala antaa sellaisen rauhan, joka tuo levon ja kätkee suojiinsa silloinkin, kun kaikki ympärillämme aiheuttaa pelkkää levottomuutta. (Martti Luther)

 Herra, sinuun minä turvaan. Älä milloinkaan hylkää minua.

Sinä olet vanhurskas, pelasta minut!

Kuule minua, riennä avukseni! 

Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, 

vuorilinna, johon minut pelastat. 

(Psalmi 31:2-3)

6.11 Lumen lumoa ja uusia maisemia

Ihanaa kun lunta satoi tänä vuonna aiemmin kuin parina viime vuonna. Vaikka toki vielä ei voi olla varma kestääkö lumi maassa vai sulaako pois.Kerimäellä  lunta on vain vähän, Savonlinnassa enemmän. 

Savonlinnan seudulla on ihania ulkoilureittejä, joilla voi vaeltaa luonnon kauneudesta nauttien. Eräänä päivänä löysin googlaamalla kivan patikointireitin Kollaan laavulle. Sitä piti kaverin kanssa lähteä heti katsastamaan. 

Olikin hurjan mukava reitti Suurjärven rantaa pitkin. Rantakalliot aivan upeita. Samalla hetkellä kun retki alkoi, alkoi myös  lumisade, joka kuorrutti maiseman kauniiksi. 

Pikkupakkasessa oli mukava tehdä tulet ja paistaa makkaraa nuotiolla. Retkieväät maistuivat patikoinnin jälkeen.

Ihana maisema kallion päältä Suurjärvelle.

Matkan varrella oli hyvä opastus. 

Lumi teki hauskoja kuvioita järveen. 

Vuodenajat ovat suuri rikkaus. Lumessa on taikaa. Se valaisee maisemaa ja jollakin tavalla saa mielen iloiseksi ja toiveikkaaksi.

Olen pohtinut viime aikoina paljon elämää ja onnellisuutta. Millainen on onnellinen elämä? Onko onnellisuus asia, jota kannattaa tavoitella elämässä?  Monet etsivät onnea rahasta tai jostakin muusta ulkonaisesta asiasta. Minä väitän että onnellisuus on saavutettavissa kun osaa nähdä elämässään kiitoksen aiheita. Joka päivä kun huomaa ne asiat mitkä ovat hyvin, sen sijaan että marmattaa huonoista asioista voi löytää onnen. Jos odottaa lottovoittoa, parempaa kumppania tai uutta työpaikkaa voidakseen olla onnellinen, niin voi jäädä onnettomaksi. Toki jokaisella lupa haaveilla, toivoa ja unelmoida. Mutta jos ei osaa iloita siitä mitä nyt jo omistaa, voi elämä jäädä elämättä parempaa huomista haikaillen.

Tykkään kulkea luonnossa vaihtelevia polkuja pitkin. Sellaista se elämäkin on, erilaisia maisemia ja eteen aukeavia taipaleita. Kun on mukava samanhenkinen retkikaveri matkassa, matka sujuu leppoisasti. Matkalla voi kumppanistaan oppia uusia puolia. Seikkailu ja yllättävät tilanteet opettavat yhteen hiileen puhaltamista.  

Kyllä Suomen luonto on kaunis ja puhdas. Osaammeko arvostaa tätä rikkautta ympärillämme? 

Taivaan Isä, kiitos hyvyydestäsi ja rakkaudestasi. Kiitos kauniista luonnosta ja vuodenaikojen rikkaudesta. Kiitos rakkaista ystävistä, joiden kanssa saan elämäni poluilla taivaltaa. Kiitos, että läsnäolollasi valaiset jokaisen päiväni, myös ne pimeimmätkin hetket. Anna sydämeeni ilo ja rauha, jonka vain sinä voit antaa. Auta minua kiittämään juuri tästä ainutlaatuisesta elämästäni ja tämän päivän taipaleesta, jonka olet eteeni valmistanut. Kiitos, että sinun suunnitelmasi ja tiesi on paras minulle. Tahdon polvistua eteesi siunaavien käsiesi alle kuin pieni lapsi luottaen Suurempaan. Kätke suojelukseesi myös kaikki rakkaani ja läheiseni. Anna heidänkin tuntea rakastava huolenpitosi. Aamen.

12.9 Kun surussa on toivo

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun nukahtavan, peittelisin sinut huolellisemmin ja lukisin puolestasi rukouksen.
Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun astuvan ulos ovesta, rutistaisin sinua lujasti ja kutsuisin takaisin halattavaksi.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen tapaamiseemme, minulla olisi toki aikaa sanoa sinulle, että rakastan sinua. Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä, jonka me saamme elää yhdessä.

Mutta eihän tämä vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne. Onhan päivä vielä huomennakin – onhan? Todennäköisesti on. Ehdin korjata laiminlyöntini. Onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia mahdollisuuksia, tilaisuuksia hyvittää.

Huomenna voin kertoa sinulle, että rakastan sinua. Huomenna tarjoan sinulle apuani. Mutta siltä varalta, että olen väärässä, eikä minulla olekaan kuin tämä päivä, sanon, että olet minulle hyvin rakas. Kaikki eivät näe huomista. Jollekulle tämä on viimeinen mahdollisuus puristaa toinen rintaansa vasten.

Miksi siis odottaa huomista, kun saman voi tehdä jo tänään.

Joskus elämä loppuu kesken. Käy niin, ettei ehdikään sanoa niitä viimeisiä sanoja tai antaa halausta. Miten hurjan tuskallista on kun ei ehtinyt jättää jäähyväisiä rakkaalleen. Yhtäkkiä vain tuli tieto, että hän on poissa. Häntä ei voi enää nähdä, ei koskettaa. Koskaan ei kuule hänen ääntään. Mikä silloin lohduttaa? Minua lohduttaa toivo jälleennäkemisestä. Elämä ei pääty kuolemaan vaan jatkuu iankaikkisuudessa. Kerran saan tavata rakkaani siellä missä kaikki sairaus, kipu ja tuska on poissa. Suru, jossa on toivo, ei ole lohduton.

Rukous surussa:

Jumala, sanat eivät riitä kuvaamaan suruani. Se koskee niin, ja on vaikeaa. Tunnet pimeyteni ja yksinäisyyteni. Kaipaus vihloo sisälläni. Värit ovat kadonneet ja äänet hiljentyneet. Lohdutuksen Jumala, anna minun tuntea läheisyytesi. Tartu käteeni ja anna minun nähdä aamun sarastus. Kiitos että kuljet kanssani tämän pimeän laakson läpi kohti valoa. Aamen.

19.8 Sweet August

Voi näitä ihania tunnelmallisia elokuun iltoja! Savonlinnan yössä kuu loisti upeasti Olavinlinnan yllä Rajattoman konsertin jälkeen. Wau! 

Kyllä on kansainvälistä tasoa tämän a cappella-lauluyhtyeen esitys. Kuopion kaupunginorkesterin säestyksellä Beatlesin kappaleet kuulostivat mahtavilta. Tuli mieleen miltä kuulostaisi Abba. Kotisivuiltaan huomasin et Abba- konserttejakin on tulossa. Ei voi kuin ihmetellä miten hienosti laulajien äänet sointuu yhteen. Mahtavia tulkintoja kappaleista! Enpä muista pitkään aikaan nauttineeni mistään konsertista näin. 

Loppukesä on ihanaa aikaa. Lempeät tunnelmalliset yöt ovat romanttisia. Loppukesässä on oma viehätyksensä, vähän jo syksyä ilmassa mutta vielä kesän lämpö välillä hellii.  Savonlinnan rantaravintolat ovat vielä hetken aikaa auki jotta voi nauttia elokuun tunnelmasta hyvän ruuan tai juoman äärellä. Tasokkaita paikkoja ja todella herkullista ruokaa! Voin suositella! Palvelu myös erinomaista. 

Välillä iltalenkillä täytyy ihan pysähtyä ihmettelemään taivaan kauniita värejä. Ei ihan kännykkäkameralla pääse oikeuksiinsa upeat värit. Olen sellainen fiilistelijä. Tykkään haaveilla ja unelmoida, nauttia hetkestä. 

Sää ollut hyvin vaihtelevaa elokuussa. Sadettakin paljon saatu, mutta myös aurinkoa sekä upeita auringonlaskuja ja sateenkaaria. Marjoja ja sieniä metsät täynnä. Päärynät ja luumut kypsyvät puutarhassani. Ihania makuja saa talteen talven varalle. 

Syksy on monelle uuden aloittamisen aikaa. Mie päätin katsella syksyä uusien lasien läpi. Turkoosi on yksi lempiväreistäni ja nyt löytyi lasitkin sävy sävyyn. 

Suukkoja elokuulle. Näihin aurinkolaseihin ihastuin. 

Nautitaan loppukesästä, sen tunnelmasta ja tuoksuista. Ihanaa kun voi taas poltella lyhtyjä ja kynttilöitä pimeinä iltoina. Romantikko olen vaikka voissa paistaisi. Iloa, valoa ja siunausta syksyysi!  

Vielä on kesää jäljellä

Resiinan kyydissä Silvolan asemalla. On hienoa että Kerimäeltä pääsee vielä junalla Helsinkiin vaikka muutamia junavuoroja on lakkautettukin. Parikkalaan saakka körötellään lättähattujunalla ja siitä loppumatka pikajunalla. Koulutuksen vuoksi istun nykyään usein junassa, joten osaan arvostaa tätä kulkuyhteyttä. Nautin alkumatkasta erityisesti maisemien kauneuden vuoksi. Kunpa me täällä Savonmaalla asuvat osaisimme arvostaa ja markkinoida ainutlaatuista kotiseutuamme, luonnon kauneutta, rauhaa ja puhtautta.

Savonlinnaan kannattaa ehdottomasti poiketa kesällä. Onhan se yksi Suomen kauneimmista kesäkaupungeista. Oopperajuhlat ovat tältä kesältä ohi ja kaupunki hiljeni mutta elokuiset illat ovat tunnelmallisia puhtaan vesistön äärellä.

Olavinlinna on kokemisen arvoinen nähtävyys. Elokuussa linnassa on vielä tapahtumia ja konsertteja vaikka Oopperajuhlat ovatkin ohi. Itselläni aikomus osallistua lauluyhtye Rajattoman konserttiin parin viikon päästä. Suosittu yhtye laulaa Beatlesin biisejä Kuopion kaupunginorkesterin säestyksellä.

Rapion mylly on kiva paikka pysähtyä kahvilla ja ostella samalla myllyn tuotteita.

Nainen sillalla. Välillä tuntuu elämässä epävarmalta se silta, jolle on astunut. Ihmeellinen johdatus ja varjelus ollut kuitenkin, etten ole sillalta kosken kuohuihin pudonnut ja aivan vajonnut. Jumalan käsi on pitänyt lujassa otteessa.

Neito ja kosken kuohut. Korkeina ovat kuohut käyneet elämässäni viime aikoina niin hyvässä kuin pahassa. Elämän rikkaus on usein sen monimuotoisuudessa. Jos elämässä ei olisi tummia värejä, erottuisivatko ne kirkkaatkaan värit kunnolla? Suurien surujen ja pettymysten jälkeen osaan täysillä iloita yllättävästä onnesta, joka elämääni suotu. Jumala on rakkaus.

Joku voisi kysyä että täytyykö se pää joka koloon työntää? En ole elämässäni pelännyt haasteita vaikka monen mielestä olen hypännyt hullunrohkeastikin uuteen ja tuntemattomaan. Ei se ota jos ei annakaan, on joku sanonut. Paljon köyhempi olisin jos pelon tähden olisin jäänyt kiinni tuttuun ja turvalliseen. Ihmeelliset ovat välillä Herran tiet. Jännityksellä astelen elämäni polkua eteenpäin kohti uusia huimia seikkailuja.

Marketan puistossa Espoossa voi ihailla upeita kukka- ja pensasistutuksia. Se on Suomen suurin piha- ja puistorakentamisen näyttelypuisto, jossa on esillä liki kahdeksankymmenen eri yrityksen tuotteita. Jännä paikka tutustua!

Luulisin tämän kaunottaren olevan kärhö.

Oli kyllä huikean hienoa kukkaloistoa.

Tuulimyllyn äärellä Marketan puiston iltahämyssä. Olen romantikko ja parantumaton haaveilija.

Huikean kaunis elokuinen ilta auringonlaskuineen. Haluan katsoa elämässä siihen mikä on kaunista ja hyvää. Kiitollisuus on onnellisen elämän salaisuus. Ei ole väliä monessako maassa ehdin elämäni aikana käydä jos en näe kauneutta lähelläni.

Hetkiä lomalla

Nyt kun työt on jo alkaneet, on kiva palata vielä lomamuistoihin hetkeksi.

 

Suurimman osan lomaani paistoi aurinko ja lomakin tuntui lomalta kun oli lämmintä. Ihmissuhdetyöni on ajoittain sen verran kuormittavaa, että kaipaan vapaalla ja lomalla vaihtelua ja paikkakunnan vaihdostakin päästäkseni irti työstä. Uusien paikkojen näkeminen ja elämysten kokeminen antaa potkua ja saa työstressin karisemaan harteilta. Ei tarvitse lähteä ulkomaille, sillä kotomaasta löytyy mahtavia lomakohteita tutustuttavaksi.

Tämä kuva on mielestäni lähinnä hauska, vaikka moni saattaa tulkita sen seksistiseksikin. Oli aika hankalaa kivuta tykin päälle sen pinnan liukkauden vuoksi. Suomenlinna on aivan ihana kohde käydä kesällä. Pääsee pienelle lauttamatkalle samalla nuuhkimaan meri-ilmaa. Laivan kannella on mukana istua kesäisen tuulen tuiverruksessa.

 

Suomenlinna kiva retkikohde myös lapsiperheille. Mm. monet tykit kiinnostavat lapsia ja siellä on kiva olla picnikillä.

 

Ilta oli kaunis auringon laskiessa. Koen olevani siunattu ja onnekas elämässäni tällä hetkellä. Raskaan vuoden jälkeen näyttää siltä, että aurinko alkaa jälleen paistaa elämässäni. Jumalalla on minulle tulevaisuus ja toivo, jota kohti kuljen iloiten ja odottavalla mielellä. On suuri asia saada kulkea Taivaan Isän hyvässä johdatuksessa. Vaikeatkin vaiheet voivat kääntyä siunaukseksi, kun antaa kaiken kivun Luojan kannettavaksi.

 

Sateenkaariposeeraus Tarvaspään sillalla. Huippuhieno paikka tämäkin kävellä pitkin meren rantaa.

Olen kokenut elämässäni masennusjakson, jolloin en nähnyt ympärilläni kuin harmaata. En huomannut kauniita asoita ympärilläni. Merkki parantumisesta oli se, kun aloin nähdä värejä ympärilläni. Siitä saakka luonnolla ollut minulle erityinen voimaanuttava merkitys. Luonto on minulle myös Jumalan kohtaamisen paikka. Monet rukoukset on  tullut rukoiltua luonnossa liikkuessa.

 

Wow mikä maisema avautui iltalenkillä. Kalastamassa olleiden nuorten poikien kanssa sitä yhdessä ihastelimme ääneen.

 

 

Tänä kesänä on ollut aivan huikeita auringonlaskuja!

 

Ihana ranta Haukilahdessa

.

 Olihan se kokeiltava pääseekö puuhun. Yllätyshullu kun olen.

Hiphei!

.

Tyytyväinen kissanainen oksalla

.

 

Elämäni ensimmäinen vierailu Hämeen linnassa

.

Linnat on mukavia paikkoja vierailla ja niihin kaikkiin liittyy oma tarinansa. En kyllästy käymään Olavinlinnassa, joka  on lähilinnani. Tänä vuonna osallistuin Oopperajuhlien juhlamessuun, joka on huikea kokemus myös musiikillisesti. Suosittelen. Kuva messusta alla.

 

Pirttimäen ulkoilualue Bodom-järven luoteispuolella on aivan mahtava lenkkeilykohde. Eipä uskoisi että pääkaupunkiseudullakin näin hienoja maastoja.

Espoon Träskända on valtakunnallisesti merkittävimpiä maisematyylisiä kartanopuistoja maassamme. Puistoon liittyy myös ainutlaatuinen vuonna 1961 perustettu luonnonsuojelualue. Träskända on loisteliaan historiansa vuoksi monille espoolaisille tuttu, mutta tänne kannattaa matkata vähän kauempaakin. Puistossa ja sen viereisellä luonnonsuojelualueella kasvaa runsaasti kookkaita ja vanhoja puita, jotka jo yksin antavat riittävästi perusteluja retkelle. (http://retkipaikka.fi/vapaa/espoon-traskanda-ja-sen-puujattilaiset/)

 

Kesällä on ihanaa viettää aikaa mahdollisimman paljon ulkona. Omalla terassillakin ehdin istuskella jonkin verran. Mukavaa hörppiä päiväkahvit pihalla lämpiminä päivinä. Nurmikonleikkuuta, kukkapenkkien perkuuta ym. pihahommia kiva puuhastella kun ei ota liikaa stressiä niistäkään.

Lomallani sain virkistyä myös hengellisesti jokavuotisessa New wine-kesätapahtumassa. Rentoa menoa, voimallista ylistystä, hyvää hengellistä opetusta ja ihania hetkiä samanhenkisten ihmisten kanssa Himoksen kauniissa maisemissa. Minulle tästä kesätapahtumasta tullut hyvin tärkeä. Tänä vuonna kokemus oli aivan erityinen ja koin Jumalan puhuvan ja vahvistavan tietyissä elämän valinnoissa erityisesti.

Liikunnallinen ihminen kun olen, ei voi olla lomaa ilman lenkkeilyä ja liikuntaa. Sopivassa suhteessa rentoutumista sekä liikuntaa, siitäpä on lomani ja vapaa-aikani rakennettu. Himoksen rinteillä on sopivasti haastetta lenkkeilyllekin.

Ulkona syöminen ystävien ja läheisten kanssa on kesään ja lomaan kuuluva juttu. Tässä nautiskelen herkullista sienirisottoa Isossa Vasikkasaaressa, joka on yksi mukava pääkaupunkiseudun ulkoilusaari. Siellä on ihana ravintola nimeltään Gula villan. Pääkaupunkiseudulla on paljon mahdollisuuksia päästä merelle veneellä edullisesti. Tämäkin venematka maksoi vain 5 euroa edestakaisin Haukilahden rannasta.

 

Kiitos Taivaan Isä ihanasta ja virkistävästä lomasta! Anna voimia myös arkiseen työhön ja elämään. Kiitos rakkaista ihmisistä ja ystävistä, joiden kanssa on hyvä olla. Auta minua joka päivä muistamaan että kaikki hyvä tulee sinulta

.

3.7 Vanki vai vapaa

 

Kun lähtee avoimin mielin kulkemaan, ei koskaan tiedä minne päätyy. Sama asia totta myös elämässä. Hesassa askeleet johtivat eräänä kauniina kesäisenä päivänä Kauppatorilta Katajanokalle. Sieltäpä löytyi vanha Helsingin lääninvankilarakennus, jossa nykyisin hotelli ja ravintola. Hieno paikka ulkoterasseineen, jossa livemusiikkia kesäiltaisin. http://www.hotelkatajanokka.fi/tarinamme/

Yhteen eristysselleistä pääsi tutustumaan. Aika askeettinen koppi! Alakuvassa vieressäni oikealla wc-pytty. Ovessa oli vain pieni luukku.

Sellissä ollessa mietin, että millaisia vankeja sellissä on mahtanutkaan vuosien saatossa lusia. Mitä heille mahtaa kuulua nyt…  Kääntyikö elämä parempaan suuntaan vai kutsuivatko vanhat polut.. Moni ihminen elää elämäänsä ulkonaisesti vapaana mutta on kuin vanki. Voi olla jopa oman elämänsä vanki. Niin monet siteet voivat meitä sitoa. Mikä riemullinen tunne onkaan päästä turhista kaltereista ja siteistä ja astua orjuudesta Jumalan lapsen vapauteen.

”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.”(Gal. 5:1) Moni uskovakin elää elämää joka on täynnä kieltoja ja sääntöjä. Ei saa tehdä sitä eikä tätä. Kiellot eivät koske pelkästään omaa elämää, vaan toistenkin tekemisiä  moralisoidaan ja tuomitaan.  Lain alla ja orjuudessa elävä uskova ei osaa nauttia elämän lahjoista. Hän ei anna itselleen lupaa tuntea iloa ja mielihyvää Jumalan luomistöistä.
Jumala on rakkaus. Hän antaa meille ihania asioita ja toivoo että osaamme nauttia niistä. Toki on hyvä säilyttää kohtuus kaikessa eikä tehdä toiselle pahaa tai elää moraalitonta elämää. Kun annamme rakkauden ohjata elämäänne, olemme oikealla tiellä. Rakkaus ei tee toiselle pahaa.

Kivipenkillä kuvia vankila-ajalta

Vankilan jälkeen askeleet johtivat Senaatintorille ja ehtookellot kutsuivat iltakirkkooon.

 

En usko sattumaksi ajoitusta, että juuri astuessani kirkkoon siellä alkoi ehtoollishetki. Luettu Jumalan sana tuli voimallisesti kohti Roomalaiskirjeen 12. luvusta.

”Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: ”Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan” – näin sanoo Herra. Edelleen sanotaan: ”Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.” Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.

Vajavaisia me olemme rakastamaan toinen toisiamme, mutta onneksi Jumalan armo riittää. Kaikkivaltias tuntee vajavaisen vaelluksemme ja lankeemuksemme. Hän antaa katuvalle anteeksi.

Voi mikä riemu ja ilo oli polvistua ehtoollispöytään armahdettuna syntisenä. Puhtaalta pöydältä saa jälleen aloittaa ja jatkaa taivallustaan kiitollisin mielin hyvän Paimenen askelissa ja johdatuksessa.

1. Kiitos kun saan tässä olla, kiitos kun saan levähtää. Kiitos kun saan voimaa jolla opetella elämää. Halleluja, halleluja. Halleluja, halleluja!

2. Huomisesta emme tiedä, / esiriippu eteen jää. / Minne aikonetkin vielä, / tänään tahdon ylistää. Halleluja, halleluja. / Halleluja, halleluja!

3. Emme pelkää pahaa ansaa, emme pelkää kuolemaa. / Oomme valittua kansaa / joka aina elä saa. / Halleluja, halleluja. Halleluja, halleluja!

4. Valo pimeyttä voittaa, / luomakunta odottaa. Pian uusi päivä koittaa / täynnä Herran kunniaa. Halleluja, halleluja. / Halleluja, halleluja!

Melodia: Pekka Simojoki 1982

Teksti: Anna-Mari Kaskinen