luonto · pohdintoja elämästä

Suvi siunausta tulvillaan

Kesä tuli tänä vuonna aikaisin. Lupiinit jo kukkivat ja kohta varmaan saadaan mansikoita vaikka on vasta kesäkuun alku. On ollut ihanaa nauttia toukokuisesta lämmöstä vaikkei loma vielä olekaan. Viime kesä oli niin viileä että lämpö on tullut todella tarpeeseen. Ei tarvitse koko ajan odottaa että milloin se kesä tule, vaan saa nauttia ja iloita jo nyt ennen lomaa lämpimistä päivistä. Suvivirren sanoitus  osuu niin kohdalleen, vaikka ateisteilla onkin tarve riisua siitä kaikki hengellinen sisältö pois. Minä uskon että Jumala on luonut maailman ja ihmisen ja pitää myös luomakunnastaan huolta.

618A5E0B-2DE1-4359-AC4B-C440E9BCFF17

Alkukesällä olen kävellyt paljon luonnossa ja veden äärellä. Se on minulle mindfullnesia parhaimmillaan. Lintujen laulua kuunnellessa murheet unohtuvat ja huolet lentävät pois. Mieli täyttyy kiitollisuudella siitä että saa elää! Hetkeen tarttuminen on tärkeää. Se, että osaa olla läsnä juuri siinä hetkessä ja paikassa  missä kulloinkin on, eikä mieli harhaile menneessä tai tulevassa. Tähän tähtäävät myös tietoisen läsnäolon harjoitukset. Nykyihmisen on niin vaikeaa pysähtyä hektisen menon keskellä, että sitäkin täytyy jo opettaa erilaisin harjoituksin.

EF5ECA66-EC3B-4602-811E-B4612CA4F769

Voiko olla ihanampaa kuin istua lämpöisellä kalliolla ja kuunnella laineiden liplatusta? Siinä on jotakin hurjan terapeuttista. Parempaa on vielä jos voi liottaa varpaitaan vilpoisassa vedessä. On ihanaa tuntea iholla lämpimien auringonsäteiden hellä hyväily.

4A01FB47-590E-4201-A06D-A7E3A737F0F4

Moni jolla ei ole varaa matkustaa lomallaan,  kadehtii toisten ulkomaanmatkoja. Ihan suotta.  Luonnossa liikkuminen ei maksa mitään. Minusta kesällä on ihan parasta olla kauniissa koto-Suomessa. On ylellisyyttä meille maalla asuville saada elää näin huikean hienossa ympäristössä. Ymmärrämmekö miten rikkaita olemme kun saamme nauttia puhtaasta luonnosta? Monet matkustavat kaukaa maan ääristä kokeakseen sen mikä meille on jokapäiväistä.

E9CA38DC-21CA-48EB-B1A2-15DA0E823DFB

Luonnossa liikkuminen tekee hyvää sekä mielelle että keholle. Uskon että ihminen on tarkoitettu elämään ja liikkumaan luonnossa. Loihan Jumala ihmisen kauniiseen paratiisiin. Moni hakeutuu luontoon luonnostaan esimerkiksi silloin kun on stressaantunut tai käy läpi rankkoja vaiheita elämässään. Luonto hoitaa lempeästi kulkijaa. Sade huuhtelee kyyneleet kasvoilta. Luonnossa mieli kirkastuu ja voi löytää uusia oivalluksia ja ideoita. Toivo voi astua elämään uudella tavalla kun pysähtyy kuuntelemaan Jumalan puhetta luonnossa ja luonnon kautta.

504E2E87-15DA-4875-B58B-DDCD545758A9

Minä kohtaankin luonnossa Luojani. Rukous nousee luonnon helmassa luontevasti huuliltani, erityisesti kiitos ja ylistys kaikesta hyvästä ja kauniista mistä saan nauttia. Elämä on suuri lahja josta on syytä kiittää joka päivä. Kauniiden kukkien ja pensaiden katseleminen kotipihassakin tekee mielen iloiseksi. Kauneus voimaannuttaa.

13F17D6D-8C70-4D74-8E30-8D3AE9C5B440

Olen monesti miettinyt miten ihmeellinen paikka mahtaakaan olla taivas. Kun jo maanpäällä saamme elää näin ihanassa luonnon paratiisissa, mitä ihmeellisyyksiä voikaan olla taivaassa. Kerran sen saamme nähdä, kunhan ensin osaamme nauttia näistä rikkauksista, joita Jumala iloksemme suonut.

78C7F323-54BE-4C10-8EE8-5830EC340C92

Ylistä Herraa, minun sieluni! Herra, minun Jumalani, miten suuri ja mahtava sinä olet! Sinun vaatteenasi on kirkkaus ja kunnia, valo ympäröi sinut kuin viitta. Sinä olet levittänyt taivaan kuin telttakankaan ja tehnyt salisi ylisten vetten keskelle. Sinä otat pilvet vaunuiksesi ja kuljet tuulten siivillä. Sinä perustit maan lujasti paikoilleen. Vuorten rinteille sinä puhkaisit lähteet, vedet juoksevat puroina ja virtaavat laaksoissa. Ne juottavat kaikki maan eläimet, villiaasikin saa sammuttaa janonsa. Niiden äärellä asuvat taivaan linnut ja visertävät lehvissä vesien partailla.

Sinä juotat vuoret korkeuksien vesillä, ja maa kantaa sinun töittesi hedelmää. Sinä kasvatat ruohon karjaa varten ja maan kasvit ihmisen viljeltäviksi, että hän saisi leipänsä maasta. Sinä kasvatat viinin ihmisen iloksi,öljyn hänen kasvojansa kaunistamaan ja leivän hänen ruumiinsa voimaksi.

Lukemattomat ovat tekosi, Herra. Miten viisaasti olet ne tehnyt! Koko maa on täynnä sinun luotujasi. (Psalmista 104)

Advertisement
luonto · pohdintoja elämästä · rakkaus

Rakkauden varassa

Pelko johtaa huolestuneisuuteen ja murehtimiseen. Rakkaus levolliseen luottamukseen” Tommy Hellsten

Rakkaudesta puhutaan, kirjoitetaan ja lauletaan enemmän kuin mistään muusta aiheesta. Mutta mitä rakkaus syvimmillään on? Millainen on se rakkaus joka vie pois pelon ja antaa luottamuksen kuten Tommy Hellsten kirjoittaa? Kenen rakkautta se on? Ihmisen vai Jumalan?

1. Johanneksen kirjeessä sanotaan rakkaudesta näin: ”Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.”

Ajatuskulku on hieman samankaltainen kuin Tommylla. Jos kerran Jumala (maailmankaikkeuden alkulähde) on rakkaus, niin silloin kaiken rakkauden täytyy olla lähtöisin hänestä. Jumalan rakkaus on itsensä uhraavaa epäitsekästä agaperakkautta. Eros-rakkaus taas on romanttista rakkautta, jota iskelmät ja elokuvat ovat tulvillaan. Sitten on vielä filia-rakkaus joka on ystävien välistä rakkautta tai kiintymystä (storge). Kaiken rakkauden alkulähde on Jumala.

Elämän alusta saakka tarvitsemme rakkautta. Ilman vanhemman rakkautta lapsen psyyke ei kehity terveellä tavalla. Rakkaus on elämämme kasvupohja ja perusta. Kokemus rakkaudellisesta sylistä saa meidät aikuisena kaipaamaan kumppania, jonka sylistä löytäisimme turvapaikan. Elämän syvimpiä tragedioita on menettää rakkaansa tai elää elämänsä koskaan löytämättä rakkautta. Ihminen on luotu yhteyteen niin Luojansa kuin toisen ihmisen kanssa.

Median tai iltapäivälehtien antama kuva rakkaudesta on kaukana siitä mitä rakkaus syvimmillään ja kauneimmillaan on. Rakkaus on enenmän kuin seksi. Seksuaalisuus on yksi tapa ilmentää rakkautta, mutta jää hyvin pinnalliseksi ilman sielujen yhteyttä. Rakkaudessa ei ole kysymys siitä mitä minä voin saada vaan mitä voin antaa. Todellinen rakkaus näkyy teoissa eikä vain sanoissa. Se, joka rakastaa on valmis uhrautumaan rakkautensa ja rakkaansa tähden. Rakastava ei etsi vain itselleen tyydytystä ja nautintoa vaan tahtoo kaikin tavoin tehdä toisen onnelliseksi.

Kun saa kokea Jumalan hyväksyvää ja armahtavaa rakkautta, elämään tulee perusturva ja luottamus. Rakkauden ympäröimänä kokee niin syvää iloa ja levollisuutta elämästään että uskaltaa heittäytyä rakkauden antajan varaan täysillä. Sydämessään tietää ettei mikään voima voi olla rakkautta suurempi. Rakkauden ilmapiirissä sulaa pois pelko, häpeä ja epäluottamus. Se on valtavan vapauttava kokemus. Saa olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin on.

Rakkaudessa voi löytää levon sielulleen. Kun löytää kumppanin jonka rakkaudessa voi levätä, se on parhaimmillaan valtavan eheyttävä kokemus. Rakkaus on ainoa joka voi parantaa sielun haavoja. Kun kaksi ihmistä uskaltaa paljastaa haavansa toisilleen, molemmat voivat parantua.

Rakkauteen heittäytyminen vaatii rohkeutta. Tämä koskee niin läheistä ihmissuhdetta kuin Jumalasuhdetta. Monet pelkäävät antautua kokonaan ja jäävät vaille syvintä tyydytystä ja sitä yltäkylläistä elämää jonka Jumala on tarkoittanut omilleen. Älä pelkää hypätä iankaikkisen rakkauden varaan, sillä sen kannattelemana kestät kaikki tämän elämän myrskyt ja hyökyaallot.

Niin pysyvät nämä kolme:usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. ” (1. Kor.13:13)

pohdintoja elämästä · rakkaus

Elämän arvaamattomuus


Viime päivinä suomalaisia on järkyttänyt Turussa toissapäivänä tapahtunut terroriteko. Viattomat ihmiset joutuivat väkivallan uhriksi ennalta arvaamatta. Kauhu ja epäusko olivat käsinkosketeltavia Turussa ja koko Suomessa. Ihmisten huullla sanat: Voiko tämä olla totta Suomessakin? Onko lintukotomme rauha lopullisesti mennyttä?

Sosiaalinen media täyttyi välittömästi tunteenpurkauksista. Tällaisen tapauksen jälkeen monet ovat valmiita tuomitsemaan kaikki turvapaikanhakijat potentiaalisiksi terroristeiksi. Pelkoa ja vihaa lietsotaan monin tavoin eri foorumeilla. Toisaalta ihmisiä rauhoitellaan mm. valtiovallan taholta ettei pidä antaa pelon voittaa yksittäisen tapauksen johdosta. Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?

Maailma on turvaton paikka. Terrorismi tuntuu valtaavan alaa uhkaavalla  nopeudella. Turvallisuustoimia on jouduttu lisäämään kaikkialla mutta silti kukaan ei voi tietää mistä kuuluu ikäviä uutisia seuraavan kerran.

Itselleni turvaa tässä epävakaisessa langenneessa maailmassa tuo usko ja luottamus Jumalaan. Uskon että Jumala, joka luodessaan ihmisen antoi tälle vapaan tahdon, pitää koko maailmankaikkeutta kädessään. Hän sanoo viimeisen sanan maanpäällä. Ihmisessä on potentiaalia hyvään sekä pahaan. On ollut alusta saakka, siitä saakka kun ihminen lankesi. Elämme epätäydellisessä maailmassa emme paratiisissa. Mutta eräänä päivänä hyvä voittaa lopullisesti ja paha saa palkkansa. Jumala on ehdottoman oikeudenmukainen. Hän on rakkaus.

Me kysymme miksi Jumala ei tee mitään maailman pahuudelle. Hänen vastauksensa  kärsimyksen ongelmaan oli se, että hän uhrasi itsensä ristillä jotta me pelastuisimme. Kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta Vapahtajamme voitti kuoleman ja pahan vallan ja avasi meille tien iankaikkiseen elämään. Jumala on antanut meille omantunnon ja keinot tehdä hyvää. Valitsemmeko me vihan vai rakkauden? Taistelemmeko kaikesta huolimatta hyvän puolesta pahaa vastaan. Vaikka tämä maailma on vain hetkisen kestävä iankaikkisuuteen verrattuna, me voimme kokea jo tässä elämässä yliluonnollista Jumalan rauhaa huolimatta myrskyistä joita koemme koska Kaikkivaltias on kanssamme.

Uskon, ettei kukaan ole täällä maapallolla sattumalta vaan jokaisella on tarkoitus ja tehtävä. Kuinka me elämme kutsumustamme maailmassa? Miten elämämme ja aikamme käytämme? Elämmekö itsekkäästi omia etuja tavoitellen vai lähimmäistemme parhaaksi? Raamattu antaa monia hyviä ohjeita elämään. Maailma olisi monin verroin turvallisempi paikka jos niitä pyrkisimne toteuttamaan.

”Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. Älä anna pahan voittaa itseäsi vaan voita sinä paha hyvällä.”  (Room. 12:9-15, 25)

Jeesus sanoi: ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33)

pohdintoja elämästä

Kutsuttuna elämään

Elämä – ainutlaatuinen seikkailu, lahjaksi annettu jokaiselle. Jokainen hetki ainutkertainen. Välillä tuntuu että tarvitsee jonkinlaisen muistutuksen siitä miten suuri lahja jokainen päivä johon saan terveenä herätä onkaan.


Työssäni kuolevien vuoteen äärellä tajuan usein elämän rajallisuuden ja sattumanvaraisuuden. Hetkessä voi elämä muuttua ja elämänlanka haurastua. Kun istun kuolevan vuoteen vierellä pohdin joskus että entäpä jos minä olisinkin vuoteessa hänen tilallaan. Mitä tuntisin? Miten helposti suostuisin luopumaan elämästä. Kapinoisinko? Olisinko levollinen vai peloissani? Mitä puhuisin? Mitä toivoisin? Mitä olisin oppinut elämästä? Katuisinko jotain? Mistä olisin kiitollinen?

Kuunnellessani ihmisten elämäntarinoita saan olla usein  oppitytön paikalla. Voi sitä elämänviisautta jota ihmisistä kumpuaa. Kun ihminen kuolinvuoteellaan katselee elämäänsä taaksepäin, hän luo kokonaiskuvaa elämästään. Hän ikäänkuin haluaa saada elämänsä valmiiksi jotta voi luopua siitä. On tilinpäätöksen aika. On suurta lahjaa saada olla mukana tässä prosessissa rinnallakulkijana ja kuulijana. Kun näistä tilanteista lähden, tuntuu usein kuin olisin ollut toisessa todellisuudessa. Kuin olisin kokenut jotakin elämää suurempaa. Olen saanut kuulla ja elää jotakin sellaista, josta en voi kenelläkään puhua. Kätken kuulemani sydämeni sopukoihin kiitollisin mielin. Moni ihminen joka jakaa niin syvästi ja avoimesti tuntojaan, jättää kultahippusen sydämeeni. Voi miten monia hippusia sydämessäni jo onkaan! Ehkä kerran perillä saan kiittää niistä.

Mihin elämäni päivät käytän? Nämä päivät jotka minulle annettu… elänkö ne niin ettei minun kuolinvuoteella tarvitse surra etten osannut tai uskaltanut elää sydäntäni kuunnellen? Osaanko iloita jokaisesta uudesta armon aamusta, jokaisesta kohtaamisesta päivän mittaan? Osaanko rakastaa läheisiäni ja antaa aikaani heille? Olenko kitsas vai antelias, itsekäs vai muita huomioiva? Annanko anteeksi vai jäänkö katkeruuden valtaan? Säilytänkö lapsenomaisen kiinnostuksen elämään, niin että näen ihmeitä jokaisessa päivässä vai muutunko kyyniseksi?

Kiitos Herra että sinä olet antanut minulle tämän ainutkertaisen elämän. Sinulla on elämälleni tarkoitus ja minulle kutsumus. Auta minua täyttämään se tehtävä maailmassa mitä varten olen tänne syntynyt. Anna rakkautesi täyttää minut niin, että se tulvii ylitse myös toisille. Opeta minua näkemään merkitys myös raskaissa kokemuksissa ja menetyksissä. Anna kiitollista mieltä ja palvelevaa asennetta kanssakulkijoitani kohtaan. Auta minua iloitsemaan myös vaikeina hetkinä. Johdata minua kun rukoillen kuljen. Aamen.

luonto · pohdintoja elämästä

Kesän kynnyksellä 

Olen kesäihminen ja tuntuu että talvi menee kuin horroksessa. Keväällä heräilen horroksesta ja energian määrä lisääntyy. Jaksaa taas puuhastella kaikenlaista. Mieli on pirteämpi aamusta alkaen aurinkoiseen aamuun herätessä.

Keväiset illat auringonlaskuineen ovat romanttisia. Tämä kuva on Matinkylän rannasta, jonne on avattu uusi kiva rantakahvila Nokkalan majakka. Olen fiilistellyt siellä merellistä tunnelmaa jo muutaman kerran.

Purjeveneitä rannassa odottamassa kesää.

Vietän nykyään melko paljon aikaa pääkaupunkiseudulla ja olen ihastunut moniin kivoihin paikkoihin. Tässä Bembölen kahvituvassa tarjoillaan herkullista ruokaa viehättävässä pihapiirissä. Hyvä paikka pysähtyä vaikka pyörälenkillä.

Aiemmin en ole saanut näin hauskaa kuvaa joutsenista pyrstö pystyssä.

Rakastan merenrantakävelyitä.

Joutsenia näkee meren rannalla paljon ja ne ovat aina yhtä kauniita. Uljas upea lintu.

Nautitaan kesästä ja lämmöstä!

lapset · luonto · pohdintoja elämästä

19.8 Sweet August

Voi näitä ihania tunnelmallisia elokuun iltoja! Savonlinnan yössä kuu loisti upeasti Olavinlinnan yllä Rajattoman konsertin jälkeen. Wau! 

Kyllä on kansainvälistä tasoa tämän a cappella-lauluyhtyeen esitys. Kuopion kaupunginorkesterin säestyksellä Beatlesin kappaleet kuulostivat mahtavilta. Tuli mieleen miltä kuulostaisi Abba. Kotisivuiltaan huomasin et Abba- konserttejakin on tulossa. Ei voi kuin ihmetellä miten hienosti laulajien äänet sointuu yhteen. Mahtavia tulkintoja kappaleista! Enpä muista pitkään aikaan nauttineeni mistään konsertista näin. 

Loppukesä on ihanaa aikaa. Lempeät tunnelmalliset yöt ovat romanttisia. Loppukesässä on oma viehätyksensä, vähän jo syksyä ilmassa mutta vielä kesän lämpö välillä hellii.  Savonlinnan rantaravintolat ovat vielä hetken aikaa auki jotta voi nauttia elokuun tunnelmasta hyvän ruuan tai juoman äärellä. Tasokkaita paikkoja ja todella herkullista ruokaa! Voin suositella! Palvelu myös erinomaista. 

Välillä iltalenkillä täytyy ihan pysähtyä ihmettelemään taivaan kauniita värejä. Ei ihan kännykkäkameralla pääse oikeuksiinsa upeat värit. Olen sellainen fiilistelijä. Tykkään haaveilla ja unelmoida, nauttia hetkestä. 

Sää ollut hyvin vaihtelevaa elokuussa. Sadettakin paljon saatu, mutta myös aurinkoa sekä upeita auringonlaskuja ja sateenkaaria. Marjoja ja sieniä metsät täynnä. Päärynät ja luumut kypsyvät puutarhassani. Ihania makuja saa talteen talven varalle. 

Syksy on monelle uuden aloittamisen aikaa. Mie päätin katsella syksyä uusien lasien läpi. Turkoosi on yksi lempiväreistäni ja nyt löytyi lasitkin sävy sävyyn. 

Suukkoja elokuulle. Näihin aurinkolaseihin ihastuin. 

Nautitaan loppukesästä, sen tunnelmasta ja tuoksuista. Ihanaa kun voi taas poltella lyhtyjä ja kynttilöitä pimeinä iltoina. Romantikko olen vaikka voissa paistaisi. Iloa, valoa ja siunausta syksyysi!  

pohdintoja elämästä

Vielä on kesää jäljellä 

Resiinan kyydissä Silvolan asemalla. On hienoa että Kerimäeltä pääsee vielä junalla Helsinkiin vaikka muutamia junavuoroja on lakkautettukin. Parikkalaan saakka körötellään lättähattujunalla ja siitä loppumatka pikajunalla. Koulutuksen vuoksi istun nykyään usein junassa, joten osaan arvostaa tätä kulkuyhteyttä. Nautin alkumatkasta erityisesti maisemien kauneuden vuoksi. Kunpa me täällä Savonmaalla asuvat osaisimme arvostaa ja markkinoida ainutlaatuista kotiseutuamme, luonnon kauneutta, rauhaa ja puhtautta.

Savonlinnaan kannattaa ehdottomasti poiketa kesällä. Onhan se yksi Suomen kauneimmista kesäkaupungeista. Oopperajuhlat ovat tältä kesältä ohi ja kaupunki hiljeni mutta elokuiset illat ovat tunnelmallisia puhtaan vesistön äärellä.

Olavinlinna on kokemisen arvoinen nähtävyys. Elokuussa linnassa on vielä tapahtumia ja konsertteja vaikka Oopperajuhlat ovatkin ohi. Itselläni aikomus osallistua lauluyhtye Rajattoman konserttiin parin viikon päästä. Suosittu yhtye laulaa Beatlesin biisejä Kuopion kaupunginorkesterin säestyksellä.

Rapion mylly on kiva paikka pysähtyä kahvilla ja ostella samalla myllyn tuotteita.

Nainen sillalla. Välillä tuntuu elämässä epävarmalta se silta, jolle on astunut. Ihmeellinen johdatus ja varjelus ollut kuitenkin, etten ole sillalta kosken kuohuihin pudonnut ja aivan vajonnut. Jumalan käsi on pitänyt lujassa otteessa.

Neito ja kosken kuohut. Korkeina ovat kuohut käyneet elämässäni viime aikoina niin hyvässä kuin pahassa. Elämän rikkaus on usein sen monimuotoisuudessa. Jos elämässä ei olisi tummia värejä, erottuisivatko ne kirkkaatkaan värit kunnolla? Suurien surujen ja pettymysten jälkeen osaan täysillä iloita yllättävästä onnesta, joka elämääni suotu. Jumala on rakkaus.


Joku voisi kysyä että täytyykö se pää joka koloon työntää? En ole elämässäni pelännyt haasteita vaikka monen mielestä olen hypännyt hullunrohkeastikin uuteen ja tuntemattomaan. Ei se ota jos ei annakaan, on joku sanonut. Paljon köyhempi olisin jos pelon tähden olisin jäänyt kiinni tuttuun ja turvalliseen. Ihmeelliset ovat välillä Herran tiet. Jännityksellä astelen elämäni polkua eteenpäin kohti uusia huimia seikkailuja.

Marketan puistossa Espoossa voi ihailla upeita kukka- ja pensasistutuksia. Se on Suomen suurin piha- ja puistorakentamisen näyttelypuisto, jossa on esillä liki kahdeksankymmenen eri yrityksen tuotteita. Jännä paikka tutustua!

Luulisin tämän kaunottaren olevan kärhö.

Oli kyllä huikean hienoa kukkaloistoa.

Tuulimyllyn äärellä Marketan puiston iltahämyssä. Olen romantikko ja parantumaton haaveilija.

Huikean kaunis elokuinen ilta auringonlaskuineen. Haluan katsoa elämässä siihen mikä on kaunista ja hyvää. Kiitollisuus on onnellisen elämän salaisuus. Ei ole väliä monessako maassa ehdin elämäni aikana käydä jos en näe kauneutta lähelläni.

ihmissuhteet · liikunta · luonto · pohdintoja elämästä

Hetkiä lomalla

Nyt kun työt on jo alkaneet, on kiva palata vielä lomamuistoihin hetkeksi.

 

Suurimman osan lomaani paistoi aurinko ja lomakin tuntui lomalta kun oli lämmintä. Ihmissuhdetyöni on ajoittain sen verran kuormittavaa, että kaipaan vapaalla ja lomalla vaihtelua ja paikkakunnan vaihdostakin päästäkseni irti työstä. Uusien paikkojen näkeminen ja elämysten kokeminen antaa potkua ja saa työstressin karisemaan harteilta. Ei tarvitse lähteä ulkomaille, sillä kotomaasta löytyy mahtavia lomakohteita tutustuttavaksi.

Tämä kuva on mielestäni lähinnä hauska, vaikka moni saattaa tulkita sen seksistiseksikin. Oli aika hankalaa kivuta tykin päälle sen pinnan liukkauden vuoksi. Suomenlinna on aivan ihana kohde käydä kesällä. Pääsee pienelle lauttamatkalle samalla nuuhkimaan meri-ilmaa. Laivan kannella on mukana istua kesäisen tuulen tuiverruksessa.

 

Suomenlinna kiva retkikohde myös lapsiperheille. Mm. monet tykit kiinnostavat lapsia ja siellä on kiva olla picnikillä.

 

Ilta oli kaunis auringon laskiessa. Koen olevani siunattu ja onnekas elämässäni tällä hetkellä. Raskaan vuoden jälkeen näyttää siltä, että aurinko alkaa jälleen paistaa elämässäni. Jumalalla on minulle tulevaisuus ja toivo, jota kohti kuljen iloiten ja odottavalla mielellä. On suuri asia saada kulkea Taivaan Isän hyvässä johdatuksessa. Vaikeatkin vaiheet voivat kääntyä siunaukseksi, kun antaa kaiken kivun Luojan kannettavaksi.

 

Sateenkaariposeeraus Tarvaspään sillalla. Huippuhieno paikka tämäkin kävellä pitkin meren rantaa.

Olen kokenut elämässäni masennusjakson, jolloin en nähnyt ympärilläni kuin harmaata. En huomannut kauniita asoita ympärilläni. Merkki parantumisesta oli se, kun aloin nähdä värejä ympärilläni. Siitä saakka luonnolla ollut minulle erityinen voimaanuttava merkitys. Luonto on minulle myös Jumalan kohtaamisen paikka. Monet rukoukset on  tullut rukoiltua luonnossa liikkuessa.

 

Wow mikä maisema avautui iltalenkillä. Kalastamassa olleiden nuorten poikien kanssa sitä yhdessä ihastelimme ääneen.

 

 

Tänä kesänä on ollut aivan huikeita auringonlaskuja!

 

Ihana ranta Haukilahdessa

.

 Olihan se kokeiltava pääseekö puuhun. Yllätyshullu kun olen.

Hiphei!

.

Tyytyväinen kissanainen oksalla

.

 

Elämäni ensimmäinen vierailu Hämeen linnassa

.



Linnat on mukavia paikkoja vierailla ja niihin kaikkiin liittyy oma tarinansa. En kyllästy käymään Olavinlinnassa, joka  on lähilinnani. Tänä vuonna osallistuin Oopperajuhlien juhlamessuun, joka on huikea kokemus myös musiikillisesti. Suosittelen. Kuva messusta alla.

 

Pirttimäen ulkoilualue Bodom-järven luoteispuolella on aivan mahtava lenkkeilykohde. Eipä uskoisi että pääkaupunkiseudullakin näin hienoja maastoja.

Espoon Träskända on valtakunnallisesti merkittävimpiä maisematyylisiä kartanopuistoja maassamme. Puistoon liittyy myös ainutlaatuinen vuonna 1961 perustettu luonnonsuojelualue. Träskända on loisteliaan historiansa vuoksi monille espoolaisille tuttu, mutta tänne kannattaa matkata vähän kauempaakin. Puistossa ja sen viereisellä luonnonsuojelualueella kasvaa runsaasti kookkaita ja vanhoja puita, jotka jo yksin antavat riittävästi perusteluja retkelle. (http://retkipaikka.fi/vapaa/espoon-traskanda-ja-sen-puujattilaiset/)

 

Kesällä on ihanaa viettää aikaa mahdollisimman paljon ulkona. Omalla terassillakin ehdin istuskella jonkin verran. Mukavaa hörppiä päiväkahvit pihalla lämpiminä päivinä. Nurmikonleikkuuta, kukkapenkkien perkuuta ym. pihahommia kiva puuhastella kun ei ota liikaa stressiä niistäkään.

Lomallani sain virkistyä myös hengellisesti jokavuotisessa New wine-kesätapahtumassa. Rentoa menoa, voimallista ylistystä, hyvää hengellistä opetusta ja ihania hetkiä samanhenkisten ihmisten kanssa Himoksen kauniissa maisemissa. Minulle tästä kesätapahtumasta tullut hyvin tärkeä. Tänä vuonna kokemus oli aivan erityinen ja koin Jumalan puhuvan ja vahvistavan tietyissä elämän valinnoissa erityisesti.

Liikunnallinen ihminen kun olen, ei voi olla lomaa ilman lenkkeilyä ja liikuntaa. Sopivassa suhteessa rentoutumista sekä liikuntaa, siitäpä on lomani ja vapaa-aikani rakennettu. Himoksen rinteillä on sopivasti haastetta lenkkeilyllekin.

Ulkona syöminen ystävien ja läheisten kanssa on kesään ja lomaan kuuluva juttu. Tässä nautiskelen herkullista sienirisottoa Isossa Vasikkasaaressa, joka on yksi mukava pääkaupunkiseudun ulkoilusaari. Siellä on ihana ravintola nimeltään Gula villan. Pääkaupunkiseudulla on paljon mahdollisuuksia päästä merelle veneellä edullisesti. Tämäkin venematka maksoi vain 5 euroa edestakaisin Haukilahden rannasta.

 

Kiitos Taivaan Isä ihanasta ja virkistävästä lomasta! Anna voimia myös arkiseen työhön ja elämään. Kiitos rakkaista ihmisistä ja ystävistä, joiden kanssa on hyvä olla. Auta minua joka päivä muistamaan että kaikki hyvä tulee sinulta

.

ihmissuhteet · pohdintoja elämästä · rakkaus · sekalaista

3.7 Vanki vai vapaa

 

Kun lähtee avoimin mielin kulkemaan, ei koskaan tiedä minne päätyy. Sama asia totta myös elämässä. Hesassa askeleet johtivat eräänä kauniina kesäisenä päivänä Kauppatorilta Katajanokalle. Sieltäpä löytyi vanha Helsingin lääninvankilarakennus, jossa nykyisin hotelli ja ravintola. Hieno paikka ulkoterasseineen, jossa livemusiikkia kesäiltaisin. http://www.hotelkatajanokka.fi/tarinamme/

Yhteen eristysselleistä pääsi tutustumaan. Aika askeettinen koppi! Alakuvassa vieressäni oikealla wc-pytty. Ovessa oli vain pieni luukku.

Sellissä ollessa mietin, että millaisia vankeja sellissä on mahtanutkaan vuosien saatossa lusia. Mitä heille mahtaa kuulua nyt…  Kääntyikö elämä parempaan suuntaan vai kutsuivatko vanhat polut.. Moni ihminen elää elämäänsä ulkonaisesti vapaana mutta on kuin vanki. Voi olla jopa oman elämänsä vanki. Niin monet siteet voivat meitä sitoa. Mikä riemullinen tunne onkaan päästä turhista kaltereista ja siteistä ja astua orjuudesta Jumalan lapsen vapauteen.

”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.”(Gal. 5:1) Moni uskovakin elää elämää joka on täynnä kieltoja ja sääntöjä. Ei saa tehdä sitä eikä tätä. Kiellot eivät koske pelkästään omaa elämää, vaan toistenkin tekemisiä  moralisoidaan ja tuomitaan.  Lain alla ja orjuudessa elävä uskova ei osaa nauttia elämän lahjoista. Hän ei anna itselleen lupaa tuntea iloa ja mielihyvää Jumalan luomistöistä.
Jumala on rakkaus. Hän antaa meille ihania asioita ja toivoo että osaamme nauttia niistä. Toki on hyvä säilyttää kohtuus kaikessa eikä tehdä toiselle pahaa tai elää moraalitonta elämää. Kun annamme rakkauden ohjata elämäänne, olemme oikealla tiellä. Rakkaus ei tee toiselle pahaa.


Kivipenkillä kuvia vankila-ajalta

Vankilan jälkeen askeleet johtivat Senaatintorille ja ehtookellot kutsuivat iltakirkkooon.

 

En usko sattumaksi ajoitusta, että juuri astuessani kirkkoon siellä alkoi ehtoollishetki. Luettu Jumalan sana tuli voimallisesti kohti Roomalaiskirjeen 12. luvusta.

”Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: ”Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan” – näin sanoo Herra. Edelleen sanotaan: ”Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.” Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.

Vajavaisia me olemme rakastamaan toinen toisiamme, mutta onneksi Jumalan armo riittää. Kaikkivaltias tuntee vajavaisen vaelluksemme ja lankeemuksemme. Hän antaa katuvalle anteeksi.

Voi mikä riemu ja ilo oli polvistua ehtoollispöytään armahdettuna syntisenä. Puhtaalta pöydältä saa jälleen aloittaa ja jatkaa taivallustaan kiitollisin mielin hyvän Paimenen askelissa ja johdatuksessa.


1. Kiitos kun saan tässä olla, kiitos kun saan levähtää. Kiitos kun saan voimaa jolla opetella elämää. Halleluja, halleluja. Halleluja, halleluja!

2. Huomisesta emme tiedä, / esiriippu eteen jää. / Minne aikonetkin vielä, / tänään tahdon ylistää. Halleluja, halleluja. / Halleluja, halleluja!

3. Emme pelkää pahaa ansaa, emme pelkää kuolemaa. / Oomme valittua kansaa / joka aina elä saa. / Halleluja, halleluja. Halleluja, halleluja!

4. Valo pimeyttä voittaa, / luomakunta odottaa. Pian uusi päivä koittaa / täynnä Herran kunniaa. Halleluja, halleluja. / Halleluja, halleluja!

Melodia: Pekka Simojoki 1982

Teksti: Anna-Mari Kaskinen

ihmissuhteet · liikunta · luonto · pohdintoja elämästä

29.5 Meren rannalla 

Opiskelin 90-luvulla Helsingin yliopistossa ja silloin asuin Hesassa 8 vuotta. Kovin paljon ei tullut noina aikoina harrastettua ulkoilua tai pyöräilyä opiskelun ja kilpaurheilun viedessä kaiken ajan. On hämmästyttävää miten upeita lenkki- ja pyöräilyreittejä pääkaupunkiseudulla on. Luontoon pääsee nopeasti keskustastakin.  Meren rannassa on ihana kävellä tai istua rantakalliolla. Kauniina  aurinkoisena iltana olin ystävän kanssa tunnelmallisella iltakävelyllä Munkkiniemen rannassa.

Ilta-aurinko laski ja värjäsi maiseman kauniiksi! Syreenit kukkivat ihanasti ja tuoksu oli aivan huumaava.

Mustarastaan laulu kuului upeasti.


Upeat auringonlaskun värit ihastuttivat.


Poseerausta 😊

Olen oppinut nauttimaan hetkistä.  Ei onneen useinkaan tarvita suuria ja kalliita elämyksiä. Pitää osata katsoa ympärilleen niin voi nähdä paljon kaunista ja hyvää. Luonto on itselleni yksi suurimmista voimanlähteistä.


Joutsenet on kesyjä täällä päin.

Kalliolla kasvaa monenlaista.

Kiitollinen mieli. Taas on sieluun tallennettu upeita elämyksiä.

ihmissuhteet · liikunta · luonto · pohdintoja elämästä

21.5 Puita ihmettelemässä

Eräs mukava paikka lähistölläni on Punkaharjun puulajipuisto. Kävin kävelyllä siellä kahtena päivänä, joista toisena sain ihania aurinkoisia kuvia ja toisena sadepäivän otoksia.

On hurjan terapeuttista kulkea metsässä aistit avoinna nauttien tuoksuista, lintujen laulusta ja ihanista näkymistä. Puhdas luonto on suuri lahja meille suomalaisille. Mahdammeko sitä oikein käsittääkään?

Punkaharjun tutkimuspuistoon on perustettu puulajikokeita noin 150 hehtaarin alueelle yli 50 puulajilla, joista pääosa on havupuita. Näiden puulajikokeiden lisäksi Punkaharjulla on ns. dendrologinen puisto, johon on pieninä, muutaman aarin viljelminä istutettu kaikki alueella laajempina koeviljelminä olevat vieraat puulajit ja lisäksi joitakin alueelta muuten puuttuvia lajeja. Kaikkiaan puistoon, jota myöhemmin on alettu kutsua puulajipuistoksi, istutettiin sen perustamisvaiheessa vuosina 1929 – 1938 72 puulajia. Tällä hetkellä näistä istutuksista on jäljellä 46 lajia, joista 39  on havupuita ja 7 lehtipuita. (Lainaus sivulta metla.fi)


Rentukoitakin kasvaa kosteikossa

Jokainen joka on pidellyt

aaltojen silittämää kiveä kädessään

tietää

että jatkuvilla hyväilyillä

on ihmeitä tekevä voima

-Tommy Tabermann

Puistossa voi bongailla suuria puita

Kaunista

Ihanaa lehtikuusen vihreyttä

Wau miten korkeita puita!

Tälläistä polkua vaelsin.

Voiko olla kauniimpaa!

Rakastan näitä maisemia!

Voi miten sielu lepää veden äärellä. Kiitos Taivaan Isä luonnon kauneudesta!  Hyvyytesi meitä pieniä ihmislapsia kohtaan on ääretön.

Huppupäinen höperö kulkee luonnon helmassa ihmetellen ja Jumalaansa ylistäen elämän lahjasta. Korkeuteen kajahtaa onnellisen vaeltajan Halleluja! Rakastan elämääni kipuineen ja säröineenkin. Juuri tätä ainutkertaista elämää jonka Jumala minulle suonut.


Edes sade ei haitannut iloista vaeltajaa!

ihmissuhteet · liikunta · luonto · pohdintoja elämästä

19.5 Kaunis kotiseutuni 

Punkaharjun harjumaisemat ovat pala kauneinta Suomea. Näistä maisemista huippumalli Saimi Hoyer osti Punkaharjun valtiohotellin. Perinteikäs Valtionhotelli avataan kesällä remontin jälkeen Hotelli Punkaharjuna.

Tätäkään kiviaidalla reunustettua vanhaa tietä en ollut koskaan aiemmin kulkenut. Kaunista!

Hassua että olen asunut Savonlinnassa jo 13 vuotta mutten ole kuin muutaman kerran kävellyt näitä ihania Punkaharjun polkuja. Mikä levollisuus, kauneus ja luonnon rauha. Näihin maisemiin tahdon kesällä melomaan.


Tämä Inkeritalon kahvila on ihana  paikka kesäisin. Vanha upea hirsirakennus Kruunupuiston rannassa.

Onnellinen vaeltaja jonka sielu lepää näissä maisemissa.

Kaunis keväinen ilta Herttuan rannassa.

Ihanaa kevään vihreyttä puissa.


Olavinlinnan seutu tietenkin omaa luokkaansa. Kesäisin rantakatu täynnä turisteja ja rantaravintolat kuin etelän lomakohteissa. Kannattaa tulla tutustumaan kesäiseen Savonlinnaan ja oopperajuhliin!

Kevään vihreä neito


Savonlinnassa myös terasseja huippuhienolla järvinäkymällä. Eräs sellainen on Seurahuoneen terassi, jonka lankkumuikut vie kielen mennessään. Tämä kuva toiselta terassilta.
Ylläoleva kuva viime kesänä otettu Seurahuoneen terassilta.


Kaksi ylläolevaa kuvaa viime kesältä.

Olavinlinna toukokuussa 2016.
Päivällinen ilta-auringossa mukavan kotiseutupäuvän jälkeen parhaassa seurassa.

ihmissuhteet · liikunta · luonto · pohdintoja elämästä

18.5 Rakastunut kevääseen 

Kevät on lempivuodenaikani. Tänä keväänä minulla on ollut etuoikeus nähdä luontoa niin läheltä kuin kauempaa. Tässä joitakin kuvaväläyksiä.


Joutsen yllätti Bodominjärvellä. Se tuli kaukaa ja lipui lähemmäksi. Aivan kuin jotakin viestiä kertomaan. 😊


”The swan may also bear messages of love and relationships. They pair for years, sometimes male-female unions are sustained for a lifetime. When the swan glides upon the waters of our awareness, it might be a symbol of love, and a reminder of the blessings found in our relationships.”


-Mitä mietin, kun valkoinen joutsen lähestyy? Tulee päättäväisesti suoraan kohti siivet osaksi kohotettuna -niinkuin haluaisi sanoa jotain tärkeää!


Koin Taivaan Isän lähettäneen joutsenen minulle tärkeää viestiä kertomaan eräässä asiassa. Yliluonnollista!

Kaunis ilta Bodominjärvellä.

Viime viikolla olin Hiippakunnallisilla työnohjaajien neuvottelupäivillä Sahanlahdessa Puumalassa. Uskomaton paikka!


Siellä on ennen toiminut saha. Koski oli ihana. Suosittelen juhlapaikaksi.


Savusaunasta järveen. Hyvästi talviturkki!

Olipa virkistävää viettää kauniit keväiset päivät kollegojen seurassa upean luonnon äärellä.

pohdintoja elämästä

18.7 Päivä elämästä

 

Jokainen päivä on ainutlaatuinen, lomallakin. Tässä kuvakavalkadi yhdestä päivästä. Päivä alkoi mansikoiden poimimisella ja perkaamisella, jonka jälkeen keitin niistä vähän mehua. Pakastin yhteensä n. 20 kg.

 

20140718-213431-77671360.jpg
Mansikoiden siivoaminen käy mukavasti kotilaiturilla. Välillä voi pulahtaa lampeen. 🙂

 

20140718-213432-77672471.jpg
Mehuja keittäessä tuoreen mehun tuoksusta tuli mieleeni äitini mehun keitot. Häneltä olen saanut hyvät opit keittiöhommeleihin. ❤

 

 

 

20140718-213437-77677174.jpg
Tapasin rakkaan ystäväni Hannan Casinon saarella ja päätimme poiketa ihanassa lettukahvilassa. Matkan varrella oli pakko kuvata kauniita maisemia.

 

20140718-223753-81473811.jpg
Niin kaunista!

 

 

20140718-213438-77678397.jpg
Lettukahvilan terassilta. Ihana paikka ja ihanat letut, suosittelen!
20140718-213441-77681891.jpg
Johanna Kurkela esiintyi Huvilalla. Hän on yksi suosikkiartisteistani. Niin herkkä, suloinen ja ihana tulkitsija.

 

 

20140718-213442-77682202.jpg
Ystäväni Mirjan kanssa Johannaa kuuntelemassa. Johannan poikaystävä pääsi selfieen mukaan. 🙂

 

 

20140718-213439-77679956.jpg
Malja elämälle!

Elämä on lahja. Jokaisessa päivässä niin paljon mahdollisuuksia, joita voi toteuttaa.  Pidämmekö niitä itsestäänselvyyksinä vai otammeko kiitoksella vastaan uuden päivän ja sen haasteet? Elämä Jumalan kanssa on suuri seikkailu. Tämä tekee arjen puuhistakin mielekkäitä sekä antaa ilon ja merkityksen elämään. Jumala on luonut iloksemme ihmeellisen maailman. Niin paljon kauneutta eri aisteilla vastaanotettavaksi.  Monet uskovat elävät kieltojen ja lakien maailmassa. Eivät anna itselleen lupaa nauttia mistään.  Se ei ole Jumalan tarkoitus. Jumala tahtoo antaa elämäämme hyviä asioita. Hän on kiinnostunut meidän arjestamme ja unelmistamme. Hän tahtoo antaa meille rikkaan ja yltäkylläisen elämän. Uskovan elämä ei ole vain taivaaseen pääsyn odottelua, vaan elämää Jumalan valtakunnassa jo tämän elämän ajan. Elämämme menee hukkaan, jos kiellämme itseltämme kaiken kauniin ja ihanan, jonka Jumala on tarkoittanut iloksemme.

Raamatussa ensimmäisessä Timoteuksen kirjeessä sanotaan: Kaikki, minkä Jumala on luonut on hyvää, eikä siitä tarvitse hylätä mitään, kun se otetaan kiittäen vastaan. Jumalan sana ja rukous pyhittävät sen. 1. Tim. 4:4-5.

Kiitos Taivaan Isä hyvyydestäsi tänäkin päivänä. Kiitos kohtaamisista rakkaiden ystävien kanssa. Kiitos hyvästä musiikista, kauniista ilmasta ja elämyksistä, joita sain kokea.  Kiitos että sinä olet luonut meille aistit, joiden avulla voimme nauttia maailmasi ihmeistä.

 Kiitos ruuasta, perheestä ja terveydestä. Kiitos kauniista kodista, jossa saan tehdä kotitöitä ja elää rakkaideni kanssa. Kiitos kaikesta rakas Jeesus! Opeta minua elämään jokainen hetki 

kiittäen ja iloiten hyvyydestäsi minua kohtaan. Auta etten tuhlaisi elämääni tyhjänpäiväiseen, vaan tekisin kaiken sinun kunniaksesi.

Ole ylistetty rakas Jumala, Isäni! Aamen.