Elämän tarkoituksen äärellä

Työssäni kuulen paljon ihmisten elämäntarinoita ja monenlaisia elämänkohtaloita. Etenkin elämän loppupuoliskolla ihmisellä on suuri tarve katsella elämäänsä taaksepäin ja saada se jollakin tavalla valmiiksi. Jotta ihminen voisi integroida oman elämänsä tapahtumat kokonaisuudeksi nimeltään ”minun elämäni”, saattaa hän joutua tekemään psyykkistä työtä ja käsittelemään mm. kipeät menetykset jotta voisi hyväksyä ne osaksi elämäänsä.

Myös vakavasti sairastunut pohtii: miten ja mihin elämäni on mennyt? Kuinka olen aikani käyttänyt? Elämä ei ehkä sujunutkaan sillä tavalla kuin parikymppisenä toivoi sen menevän. Nuorena tehdyt elämänvalinnat saattoivat osoittautua pitkässä juoksussa huonoiksi ja kestämättömiksi. Tai elämään tuli niin isoja kriisejä ja pettymyksiä joita on vaikea edelleen hyväksyä.

Jokainen ihminen suhtautuu yksilöllisesti elämän kriiseihin, sairauteen tai vanhenemiseen. On niitä jotka ovat kiitollisia että saivat elää rikkaan elämän ja että uskalsivat kuunnella sisintään ja elää rohkeasti unelmiaan toteuttaen. He eivät sure elämästä luopumista vaan ymmärtävät että heidän aikansa on lähteä. Olen kohdannut myös niitä jotka sairasvuoteella kuulostavat elämäänsä pettyneiltä ja katkeroituneilta. He kokevat että elämä on loppumassa kesken ja heillä on paljon ns. elämätöntä elämää. Viimeksi mainitut ihmiset ovat saattaneet elää elämäänsä turvallisuushakuisesti peläten riskinottoa, eivät ole ehkä uskaltaneet heittäytyä elämän mahdollisuuksiin vaan kokevat joutuneensa luopumaan unelmistaan erilaisista syistä. Joku uhrasi elämänsä lapsilleen tai aviopuolisolleen ja tuli katkeraksi kun ei saanutkaan uhrauksistaan kiitosta heiltä.

Miten sinä eläisit jos tietäisit elämäsi päättyvän vaikkapa kymmenen vuoden päästä? Mitä asioita näkisit tärkeäksi elämässäsi? Mihin asioihin keskittyisit? Mitkä asiat jättäisit vähemmälle? Mikä loppujen lopuksi on elämässä tärkeää? Näitä kysymyksiä olisi hyvä pohtia aika ajoin. Tehdä ikään kuin päivitystä elämästään.

Minä väitän että mielenrauha ja levollisuus ovat asioita, joita kannattaa elämässään tavoitella. Levollisuus on olotila, jossa on läsnä käsillä olevassa hetkessä. Usein elämme menneessä tai tulevassa emmekä ole läsnä tässä hetkessä.

Mitkä asiat tuovat sinulle mielenrauhaa ja onnellisuutta? Suosi niitä. Kartta levottomuutta aiheuttavia asioita siinä määrin kuin voit. Stressi lisää sairastumisen mahdollisuutta ja siksi on tärkeää oppia rentoutumaan. Mielenrauhaa ei tuo vertailu toisiin tai kilpailu toisten kanssa siitä kenen elämä näyttää menestyksekkäämmältä. Iloitse ja kiitä niistä asioista, jotka ovat elämässäsi hyvin. Kiitollisuus lisää henkistä hyvinvointiasi.

Elämän onni on pienissä hetkissä jotka tuovat iloa ja kiitollisuutta. Hetkissä jolloin saat rakastaa ja koet olevasi rakastettu. Rakkauden tuhlaaminen ei koskaan harmita. Se mitä ihmiset eniten kuolinvuoteellaan surevat on, miksi eivät panostaneet enemmän yhteiseen aikaan rakkaidensa kanssa. Meillä on vielä mahdollisuus. Tartutaan siihen!

Tuhlaa rakkautta, iloitse ja tartu hetkeen! Elämä on nyt! Jokainen hetki on lahja. Älä murehdi ja pelkää tulevaisuutta. Asioilla on tapana järjestyä. Olet Korkeimman suojassa. Sinusta pidetään huolta.

Advertisement

Valosta voimaa

Jos tähän aikaan vuodesta katselee facebookpäivityksiäni ovat ne lähes samankaltaisia vuodesta toiseen. Hiihtoa, luistelua ja ulkoilua upeista talvisista maisemista nauttien. Ylläoleva kuva on Punkaharjulta Kruununpuiston rannasta jossa hiihtelin viikko sitten.

Kruunupuiston rannassa on viehättävä Inkeritalon vohvelikahvila jossa voi käydä herkuttelemassa hiihdon tai luistelun lomassa.

Pitkä kaamos on taittunut ja valo voimaannuttaa jälleen. Joka vuosi se tuntuu yhtä ihanalta. Auringonsäteet kutsuvat ulos liikkumaan. Aurinko lämmittää ihanasti kasvoja.

Jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät puolensa. Osaisiko sitä niin arvostaakaan kevään valoa jos ei sitä edeltäisi pitkä valoton aika? ”Kaikella on aikansa joka asialla taivaan kannen alla”, sanotaan Saarnaajan kirjassa. Tässä on syvä viisaus. Elämässäkin tulee erilaisia vaiheita. Jokaisella hetkellä on tarkoitus ja tehtävä.

On tärkeää oppia elämään hetkessä. Jos koko ajan odottaa tulevia parempia aikoja, voi käsillä oleva hetki jäädä elämättä. Moni on sairastuttuaan sanonut kuinka ei aiemmin osannut arvostaa terveyttään. Pidämme monia asioita itsestäänselvyyksinä emmekä ymmärrä että milloin tahansa voimme ne menettää.

Tahdon olla kiitollinen tänään elämän ainutkertaisesta lahjasta ja sen monista mahdollisuuksista. Jokainen hetki on lahja.

Kutsuttuna elämään

Elämä – ainutlaatuinen seikkailu, lahjaksi annettu jokaiselle. Jokainen hetki ainutkertainen. Välillä tuntuu että tarvitsee jonkinlaisen muistutuksen siitä miten suuri lahja jokainen päivä johon saan terveenä herätä onkaan.

Työssäni kuolevien vuoteen äärellä tajuan usein elämän rajallisuuden ja sattumanvaraisuuden. Hetkessä voi elämä muuttua ja elämänlanka haurastua. Kun istun kuolevan vuoteen vierellä pohdin joskus että entäpä jos minä olisinkin vuoteessa hänen tilallaan. Mitä tuntisin? Miten helposti suostuisin luopumaan elämästä. Kapinoisinko? Olisinko levollinen vai peloissani? Mitä puhuisin? Mitä toivoisin? Mitä olisin oppinut elämästä? Katuisinko jotain? Mistä olisin kiitollinen?

Kuunnellessani ihmisten elämäntarinoita saan olla usein  oppitytön paikalla. Voi sitä elämänviisautta jota ihmisistä kumpuaa. Kun ihminen kuolinvuoteellaan katselee elämäänsä taaksepäin, hän luo kokonaiskuvaa elämästään. Hän ikäänkuin haluaa saada elämänsä valmiiksi jotta voi luopua siitä. On tilinpäätöksen aika. On suurta lahjaa saada olla mukana tässä prosessissa rinnallakulkijana ja kuulijana. Kun näistä tilanteista lähden, tuntuu usein kuin olisin ollut toisessa todellisuudessa. Kuin olisin kokenut jotakin elämää suurempaa. Olen saanut kuulla ja elää jotakin sellaista, josta en voi kenelläkään puhua. Kätken kuulemani sydämeni sopukoihin kiitollisin mielin. Moni ihminen joka jakaa niin syvästi ja avoimesti tuntojaan, jättää kultahippusen sydämeeni. Voi miten monia hippusia sydämessäni jo onkaan! Ehkä kerran perillä saan kiittää niistä.

Mihin elämäni päivät käytän? Nämä päivät jotka minulle annettu… elänkö ne niin ettei minun kuolinvuoteella tarvitse surra etten osannut tai uskaltanut elää sydäntäni kuunnellen? Osaanko iloita jokaisesta uudesta armon aamusta, jokaisesta kohtaamisesta päivän mittaan? Osaanko rakastaa läheisiäni ja antaa aikaani heille? Olenko kitsas vai antelias, itsekäs vai muita huomioiva? Annanko anteeksi vai jäänkö katkeruuden valtaan? Säilytänkö lapsenomaisen kiinnostuksen elämään, niin että näen ihmeitä jokaisessa päivässä vai muutunko kyyniseksi?

Kiitos Herra että sinä olet antanut minulle tämän ainutkertaisen elämän. Sinulla on elämälleni tarkoitus ja minulle kutsumus. Auta minua täyttämään se tehtävä maailmassa mitä varten olen tänne syntynyt. Anna rakkautesi täyttää minut niin, että se tulvii ylitse myös toisille. Opeta minua näkemään merkitys myös raskaissa kokemuksissa ja menetyksissä. Anna kiitollista mieltä ja palvelevaa asennetta kanssakulkijoitani kohtaan. Auta minua iloitsemaan myös vaikeina hetkinä. Johdata minua kun rukoillen kuljen. Aamen.

Ihmeellinen elämä

Nuorena minulla oli tietynlainen käsitys onnellisesta elämästä. Haaveilin elämästä ilman huolia, murheita tai vastoinkäymisiä. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen oivaltanut ettei ole onnellista tai onnetonta elämää, on vain Elämää eri väreineen.

Tämä ainutkertainen minulle annettu elämä on suuri lahja. Elämä, joka välillä on ollut kovin raskas ja kaoottinen, välillä taas koominen ja hullunkurinenkin on minun ainutkertainen elämäni. Tämä elämä on minulle suotu ja annettu kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan.

Elänkö täysillä niinäkin päivinä kun kaikki ahdistaa ja huolet näyttävät vuoren korkuisilta? Vai odotanko jotakin ihmeellistä autuasta huolista vapaata aikaa tulevaisuudessa jota ei ehkä koskaan tulekaan?

Työssäni kuulen lähes päivittäinen ihmisten moninaisia elämäntarinoita. Miten paljon iloa, surua, kipua, onnea tai pettymyksiä sisältyykään noihin kertomuksiin. Monesti hämmästelen sitä miten vaikeista vaiheista ihmiset voivat selvitä. Ihmisten selviytymiskyky, resilienssi, on valtava.

Elämä voi olla syvästi tyydyttävää vaikka olisi käynyt raskaita vaiheita läpi. Kaiken koetun jälkeen elämän arvojärjestys asettuu kohdalleen. Ei enää edes kaipaa kevyttä pintaliitoelämää.

Suurinta rikkautta elämässä ovat läheiset  ihmissuhteet ja niissä koettu rakkaus. On suuri siunaus saada antaa ja vastaanottaa rakkautta. Rakkaus antaa merkityksen elämälle. Miten surullista onkaan jos ei saa elämässään kokea rakkautta. Mikään materia, ura tai maallinen asia ei voi korvata rakkautta. Miten siunattu onkaan ihminen joka saa kokea olevansa rakastettu. Jumalan rakkaus voi tyydyttää syvästi silloin kun ei saa kokea rakkautta ihmissuhteissaan.

Olen opetellut kiittämään vaikeistakin päivistä koska niillä on oma tehtävänsä elämässä. Ihminen, joka on kokenut kärsimystä kykenee empaattisuuteen. Kärsimys ei aina jalosta mutta se voi pehmentää meitä niin että näemme eri tavalla lähimmäistemme hädän.

Toki kärsimys voi myös katkeroittaa ja saada kadehtimaan toisten onnea.  Katkeruus myrkyttää elämän, nöyryys sen sijaan löytää kiitoksen aiheita vaikeissakin tilanteissa. Olen itse kokenut että raskaiden ja kipeiden vaiheiden jälkeen osaan aivan eri tavalla olla kiitollinen niistä asioista elämässäni jotka ovat hyvin. En pidä enää  onnea itsestäänselvyytenä. Siksi voin kiittää pimeistäkin päivistä. Niiden jälkeen näen valon kirkkaammin.

En kadehdi niitä joiden elämä näyttää kiiltokuvalta sillä tiedän että monen kulissin takana on syvää pettymystä, surua ja onnettomuutta. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Sen olen usein nähnyt ja kuullut.

Otan vastaan sinut rosoinen elämäni sellaisena kuin minulle näyttäydyt. Tahdon oppia hyväksymään sen mitä minulle annat vaikka se joskus tekisi kipeääkin. Tahdon oppia uutta joka päivä. Älä anna minun koskaan tulla niin viisaaksi ettei minulla olisi uutta opittavaa elämästä.

Kiitos sulle, Jumalani, armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea. Kiitos sulle kirkkahista, keväisistä päivistä. Kiitos myöskin raskahista syksyn synkän hetkistä.

Kiitos sulle jokaisesta elämäni hetkestä. Kiitos päivän paistehesta niin kuin pimeydestä. Kiitos sulle taisteluista, rististäkin, Jumalain. Kiitos, että aina muistat, autat mua tuskissain.

Kiitos sulle kukkasista, jotka teilläin kukoisti. Kiitos myöskin ohdakkeista, jotka mua haavoitti. Kiitos, että tahdot mulle elon antaa iäisen. Kaikesta, oi Herra, sulle annan ikikiitoksen! Virsi 341:1,3-4

Ilman ristiä ei ole elämää

Tänään Pitkäperjantaina mieleni suuntautuu siihen mitä rakas Vapahtajani on tehnyt puolestani. Hän on suostunut häväistykseen, pilkkaan ja lopulta julmaan kuolemaan ristillä. Kaiken tämän hän on tehnyt pelastaakseen minut ja koko ihmiskunnan iankaikkiselta erolta Jumalasta. Tässä maailmassa on monenlaista kärsimystä ja ahdistusta mutta hirvittävin asia olisi joutua iankaikkisesti eroon Jumalasta. Sitä ei Jumala soisi kellekään ja siksi hänellä on täydellinen pelastussuunnitelma.

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. ” (Joh.3:16) 

Tämä on maailmanhistorian mullistavin asia: Jumala kärsi ja kuoli ristillä. Se on jotakin sellaista mitä ei missään muissa uskonnoissa ole. Jumala tuli ihmiseksi ja kärsi ihmiskunnan puolesta sovittaakseen ihmiskunnan synnit. Meiltä ei pelastuaksemme vaadita uhreja, täydellistä elämää tai raskasta kilvoittelua jotta pääsisimme paratiisiin. Jos Jeesuksen uhri ja pelastusteko kelpaavat, se riittää. Näin suuri on Jumalan armo ja rakkaus. Tällaista Jumalaa minä tahdon seurata. Jumalaa, joka tuntee myös ahdistukseni ja kipuni koska on itsekin elänyt ihmisen elämän.

Isäpuoleni Aki oli lääkäri, jolla oli vahva usko Jeesukseen. Hän piti vastaanottoa kotonamme ja usein potilaat odottivat vuoroaan isossa tuvassamme. Tuvan seinällä oli teksti Jesajan kirjan luvusta 53: ”hänen haavainsa kautta me olemme paratut.” Aki halusi tekstillä viestittää kuka oli se todellinen Ylilääkäri jonka varassa elämä ja terveys lopultakin ovat. Teksti puhutteli monia ja sai potilaat ottamaan puheeksi myös uskonasiat. Moni tuli lohdutetuksi ja rohkaistuksi.

Tässä langenneessa maailmassa on paljon kärsimystä ja tapahtuu raskaita asioita joille ei aina löydy selitystä. Moni tekee tästä johtopäätöksen, ettei voi olla Jumalaa. Niille jotka kyselevät kärsimyksen syitä Jumala osoittaa Poikaansa ristinpuulla. ”Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha”. (Jes.53) Kärsinyt Kristus voi antaa yliluonnollisen lohdutuksen. Olen tämän saanut itse useasti kokea. Jumalan antama rauha on ymmärrystä ylempi. Uskon, että tulee päivä jolloin ei ole kipeitä miksi kysymyksiä ja kaikki tapahtunut saa merkityksen. Sitä ennen tahdon elää tämän ainutkertaisen elämäni Vapahtajaan turvautuen.

Ilman ristiä ei ole toivoa. Ilman ristiä ei ole ylösnousemusta ja uutta elämää. Minua on tällä hiljaisella viikolla erityisesti puhutellut Jeesuksen sanat ristiltä: ”Isä anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä he tekevät.” 

Pystynkö/haluanko minä antaa anteeksi vai kannanko katkeruutta, anteeksiantamattomuutta tai jopa kostonhalua sisälläni? En voi muuta kuin polvistua ristin juurelle ja sanoa: Herra, tarvitsen sinua. Armahda minua syntistä.

Tänään Pitkäperjantain jumalanpalvelus loppui Maria kanttorin laulamaan Pekka Simojoen tekemään lohdulliseen lauluun:

Katsooko Hän vielä ikkunastaan vain nähdäkseen yhden eksyneen? Juokseeko Hän vielä meitä vastaan, kun tuhlaajan näkee palaavan? Lausuuko Hän vielä syytetylle ”Armahdetaan tänään kahleistaan?” Antaako Hän puhtaat vaatteet ylle, kun syntinen tulee itkien?

Sama vanha ristinpuu kaiken ylle kaareutuu, risti vain, ei kestä mikään muu. Ei ole muuta pysyvää, jälkemmekin häviää. Risti vain jäljelle jää.

Huomaako Hän, kuinka kaiken tuhlaan? Näkeekö sen, kuinka harhailen? Kutsuuko Hän silti minut juhlaan ja tulla saan kotiin uudestaan?

Sama vanha ristinpuu kaiken ylle kaareutuu, risti vain, ei kestä mikään muu. Ei ole muuta pysyvää, jälkemmekin häviää. Risti vain jäljelle jää.

Säv./San. Pekka Simojoki

Masennuksessakin on toivo

Pidän viikoittain sairaalan psykiatrisella osastolla pastorin ryhmää. Ryhmässä pyrin jakamaan myönteisiä ja rohkaisevia ajatuksia jotka voisivat antaa osallistujille  toivoa. Viimeksi ryhmässä puhuimme siitä mikä auttaa jaksamaan huonoina hetkinä. Eräs ryhmäläisistä totesi reippaasti:”asioilla on tapana järjestyä”. Vaikka lausahdus kuulostaa kuluneelta ja kliseiseltä, se on aivan totta. Vaikeillakin asioilla ja tilanteilla  on todellakin tapana järjestyä tavalla tai toisella. Joskus kun itse ei jaksa uskoa asioiden järjestyvän, voi rinnallakulkijan uskolla ja rohkaisulla olla suuri merkitys.

Monelle toivoa antaa usko ja luottamus Jumalaan ja hänen huolenpitoonsa. Kun katselee elämäänsä taaksepäin voi huomata että on selvinnyt vaikeidenkin vaiheiden läpi tähän päivään. Jumala on kantanut silloin kun ei ole itse jaksanut ottaa askeleita. Ystävät ja läheiset ovat tukeneet vaikeina aikoina ja toimineet arjen enkeleinä. Olemme ryhmässä usein puhuneet myös siitä, että elämässä on erilaisia päiviä: on synkempiä ja valoisampia päiviä. Jos tämä päivä tuntuu raskaalta, voi huominen olla kevyempi. Kunpa tämän aina pimeänä hetkenä muistaisi. Muutama kuukausi sitten oli vielä pimeää ja kaamosaika. Oli vaikeaa uskoa ja kuvitella kevätauringon kirkkautta ja valoa, joka nyt vallitsee. Niin se usein elämässäkin menee.

Masentuneen ihmisen on usein vaikea uskoa että mieliala kohenee tai että elämä voi näyttää joskus valoisammalta. Vaikeasti masentuneen elämästä ovat värit kadonneet ja kaikki tuntuu raskaalta ja toivottomalta. On vaikeaa tuntea mielihyvää tai iloa mistään. Arjen pienetkin vastoinkäymiset voivat tuntua ylitsepääsemättömiltä. Elämän tarkoitus on hukassa ja voi tulla kokemus että on vain taakaksi toisille. Jos tällaisia tuntemuksia ilmenee, on tärkeää hakeutua ammatillisen avun piiriin. Masennus on vakava sairaus.

Onneksi masennuksesta voi toipua. Paranemiseen voidaan tarvita lääkitystä, osastohoitoa tai terapiaa riippuen minkäasteisesta masennuksesta on kysymys. Olen työssäni nähnyt useiden vaikeastikin masentuneiden paranevan ja löytävän elämänhalun ja toivon uudelleen. Se on rohkaisevaa nähdä.

Moni kokee elävänsä entistä rikkaampaa elämää masennuksen jälkeen ja osaa arvostaa hyvinvointiaan eri tavalla kuin ennen. Hyvistä päivistä osaa kiittää ja iloita uudella tavalla eikä pidä niitä itsestään selvyyksinä. Olen rukoillut monien masentuneiden puolesta ja kanssa, jotta Jumala koskettaisi ja auttaisi paranemisprosessissa. On lohdullista kun saa turvautua Korkeimman apuun ja levätä Jumalan kämmenellä.

Masentuneelle on turha sanoa: häntä pystyyn tai yritä piristyä. Se ei auta. Jos ei tiedä mitä sanoa, voi halata ja olla läsnä, rukoilla, auttaa arjen asioissa, osoittaa että välittää toisesta, lähteä yhdessä hakemaan ammattiapua.

Raamatussa on paljon rohkaisevia kohtia myös masentuneelle. Eräs sellainen löytyy Jesajan kirjasta. Jeesus sanoi: Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta,  julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia, panemaan Siionin murheellisten päähän  juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan. (Jesaja 61:1-3)

Liikunnan iloa ja mielihyvähormoneja hiihtolomalla

Kevät on tänä vuonna tosi aikaisessa. Lunta ei ole nimeksikään, mutta sisävesien jäät ovat parhaimmillaan. Kävin tänään retkiluistelemassa Oravista Porosalmelle lähes 40 km nauttien loman toiseksi viimeisestä päivästä ja ihanasta auringosta. 🙂

Tämä talvi on ollut hyvin erikoinen. Vain pari viikkoa kunnon pakkasta ja lumista säätä. Meidän talonrakennusprojektille se on ollut erinomainen juttu, mutta talviliikunnan harrastamiselle ei. Helmikuussa ehdin 2 kertaa hiihtämään, ennen kuin ladut katosivat lumien sulettua. Retkiluistelua olen harrastanut useammin. Lumet ovat tosiaan nyt täältäkin lähes sulaneet, joten hiihtämään ei hiihtolomallakaan näillä korkeuksilla pääse. Viikko sitten oli aivan vesisadekeli ja vesi nousi jäällekin. Onneksi viime päivinä on ollut yöpakkasia, joten luistelubaanat on saatu kuntoon jälleen.

Luistelubaana oli tosi hyvässä kunnossa. Mennessä koin vauhdin hurmaa myötätuulessa. Tulomatkalla vastatuuli antoi vastusta ja sai potkutella luistimilla ihan kunnolla. Hyvin kuitenkin jaksoin syötyäni Porosalmen päässä herkullisen lohikeittolounaan.

Luonto ja jää oli niin kaunista ja valokuvauksellista, että jo niiden katsominen sai mielihyvähormonit hyrräämään. En saanut otettua kuin muutaman kuvan, koska puhelimesta loppui virta. Jostain syystä puhelimeni ei tykkää kylmästä.

Jää oli upean näköistä kun ei ollut lunta. Siellä pystyi luistelemaan pitkin ja poikin reitin ulkopuolellakin. Moista näkyä en muista aiemmin nähneeni. Aivan huikean näköistä!

Näyttää niin keväiselle kun puissakaan ei ole lunta ja kalliot ovat paljaina. Ihana harrastus näillä korkeuksilla tämä retkiluistelu. Saa olla kuin osa luontoa jäällä kiitäessä ja kevätaurinko lämmittää ihanasti mieltä ja kehoa. Huippuelämyksiä!

Luistelun jälkeen kävin Oravin rannassa saunassa ja pulahdin avantoon pari kertaa. Ihana tunne! Kyllä lähti mielihyvähormonit jylläämään! Ihania elämyksiä loppulomalla! Mukavan raukea olo kotiin tullessa. Niin kiitollinen mieli jälleen kerran kun saa asua juuri tällä seudulla. Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa! Mindfullnesia parhaimmillaan. 🙂

27.4 Jäiden lähdön aikaan

Arvatkaapa mitä tässä kuvassa on? Laiturilta napattu kuva.

Kotilammesta alkaa jäät lähteä viimeinkin. Muutama päivä ja ovat poissa. 

Jää muodostaa hauskoja kuvioita

Aivan kuin kristallia jään päällä.. luonnon omaa taidetta

Uimakausi kotilammessa alkoi tänä vuonna aiemmin kuin koskaan. Pieni pulahdus vain jäiden sekaan ja kyllä virkistää!

1.4 Endorfiineja luonnosta

On ollut ilmojen puolesta ihan huippu Pääsiäinen! Aurinko on paistanut joka päivä! 2. Pääsiäispäivänä päätin kokeilla mihin kunto riittää.. Lähdin Oravista Rantasalmelle päin retkiluistelemaan.

Matkaa kertyy yhteen suuntaan 19 kilometriä! Auringon ja kauniiden maisemien siivittämänä matka taittui mukavasti. 🙂

Baana olikin tosi hyvässä kunnossa kuten kuvasta näkyy. Muutaman kilometrin matkalla laivaväylällä oli vähän huonompikuntoista, mutta paluumatkalla sekin parani ”höyläauton” tasoittamisen jälkeen.

Muutaman kuvan maltoin ottaa vauhdissa kun taivas niin houkuttelevasti sinersi. 🙂 

Lomakeskus Järvisydän jo häämöttää edessä. Se on muuten upea paikka, kannattaa tututustua. http://www.jarvisydan.com/
Nautin herkullisen lounaan ja sen jälkeen olikin mukava suunnata paluumatkalle. 38 kilometriä taittui lopulta mukavasti ja tuttujakin tuli matkalla vastaan.

Koivu ja sinitaivas!

 

Tässä toisenlaista endorfiinien metsästystä. Mieheni ja veljeni kahvakuulailevat Virtasalmella Pääsiäissunnuntaina

 

Kahvakuulatreenin jälkeen maistuivatkin pihasaunan löylyt makeilta! Ihania elämyksiä. Eikä maksa paljon! 🙂

Mitä ne endorfiinit oikein ovat:

Endorfiinit ovat elimistön tuottamia hormoneja tai välittäjäaineita, jotka stimuloivat samoja reseptoreita kuin opiaatit. Endorfiinit vähentävät kivuntunteita.Elimistö tuottaa endorfiineja etenkin unen aikana. Endorfiineja vapautuu myös esimerkiksi pitkäkestoisen liikunnan, mielimusiikin kuuntelun, nauramisen, itkemisen, seksin ja akupunktiohoidon yhteydessä. Myös auringonpaiste ja voimakkaat mausteet sekä kaakao lisäävät endorfiinien eritystä. (Lähde Wikipedia)

30.3 Mä kauniin tiedän kukkasen :)

 

 Ihana kevätaurinko valaisee kodin 

 

Kun tässä kukkakuvia etsiskelin, niin tulipa mieleen virsi 184, jossa lauletaan kukasta:

Mä kauniin tiedän kukkasen, se mulle ilon antaa.

Se kukkasista suloisin ja ihanin taivaasta tuoksun kantaa.

 

 Seuraavassa säkeistössä kerrotaan mikä tuo kaunis kukka on:

Se kaunis, kallis kukkanen on Herran sana pyhä.
Se näyttää tietä autuuden luo Kristuksen. Se loistaa meille yhä.

Tie Kristus on ja elämä kaikille etsiville. Hän päästää heidät synnistä, vääryydestä, tuo lohdun murheisille.

Hän kutsuu luokseen jokaisen, ken vaivain taakkaa kantaa.
Hän väsynyttä virvoittaa, hän armahtaa ja meille rauhan antaa.

Pääsiäispupu kukon kaverina. Huomenna täytyy piilotella taas suklaamunia lasten etsittäviksi. Ylösnousemuksen aamun iloisia yllätyksiä. 🙂

Pääsiäisen aikaan sopii seuraava säkeistö hyvin:

Edestä kaiken maailman hän tuli tänne vaivaan.
Hän kärsi ristinkuolemanniin katkeran, aukaisi meille taivaan.

Jeesus kantoi syntimme ristille ja avasi meille tien taivaaseen. Valtava asia!

Kiitos rakas Vapahtajani!

Rukoilen:

Vapahtajamme Jeesus.
Pitkäperjantai on ohi.
Kiitos, että johdatit meidät surusta
pääsiäisaamun iloon.
Me emme ymmärrä kuolemaa.
Se tuntuu vieraalta ja pelottavalta.
Kiitos, että sinä nousit kuolleista.
Kiitos, että sinä elät
ja olet luvannut olla kanssamme joka päivä.
Kiitos, että eläessämme ja kuollessamme
saamme olla sinun sylissäsi.
Me ylistämme sinua nyt ja ikuisesti. Aamen.

10.3 Auringon hyväilyssä keväthangilla

Ihana valo! Tunnen itseni aivan kuin uudeksi ihmiseksi kevätauringon valossa. Kyllä valolla on iso merkitys ihmiselle. Ei ihme, että Jeesuskin vertasi itseään valoon sanoessaan: ”Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua ei kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo.” Joh. 8:12

Kun upeaa sinitaivasta ihaillen katselin Punkaharjulla retkiluistelessani, tuli mieleeni Jukka Kuoppamäen tekemät Sininen ja valkoinen -laulun sanat. Laulun kertosäehän menee näin:

”Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien.
Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.”

Silmä ja mieli lepää katsellessa ihanaa sinistä taivasta ja valkoista hankea silmän kantamattomiin. Auringon lämpö saa endorfiinit liikkeelle ja mieli täyttyy myönteisistä ajatuksista. Usein ulkoillessani rukoilen ja kiitän Taivaan Isää hyvyydestään. Miten ihania asioita hän on meille suonut ja luonut. 🙂

Olin Kerimäen kirkkorannassa ja jäällä koiran kanssa lenkkeilemässä. Tällainen räystäs jääpuikkoineen oli tien varressa. Vielä oli sen verran pakkasta ettei räystäät tippuneet, mutta pian sekin nähdään. Ihanaa seurata kevään merkkejä.

Eräänä lauantaisena päivänä läksin koiran kanssa kahlaamaan metsään. Ajattelin, että saapahan koirakin juosta vapaana ja emäntä vastusta jaloille. Tehokasta liikuntaa tuo kahlaaminen, vaikkei vauhti ollutkaan kova. Välillä näpsin valokuvia kauniista luonnosta.

Punkaharjun luistelubaana on ollut aivan erinomaisessa kunnossa tänäkin talvena. Ihanaa kun on ollut pakkaspäiviä, niin on luistelukausi jatkunut tänne saakka. Netin retkiluistelupäiväkirjasta näkee aina päivittäisen jäätilanteen, joka mukaan voi suunnitella luisteluaikataulunsa. Saapa nähdä veläkö tänä keväänä ehdin baanalle kiitämään.

Juuret kasvoi maahan sen, kylmän sekä routaisen. Lämmön tunsin kuitenkin, lujuudessa graniitin.
Hiljaa kuusten kuiske soi, terveisensä tuuli toi.  Sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden.

Kerimäen kirkko ja tapuli Kirkkorannasta päin tullessa

Hassua miten koirakin tykkää lumesta. Voi sitä mylläämistä ja lumessa pyörimistä. Pitäisi ottaa videolle lumikuonon touhuja.

Jäällä risteili moottorikelkan uria, joita pitkin oli helppo kävellä niin ettei kovasti upottanut.

Tykkään kovasti ottaa valokuvia ja olen huomannut että niiden katseleminenkin voimaannuttaa. Joskus olisi kiehtovaa osallistua voimaannuttava valokuvaus -kurssille. Nämä kuvat otettu iPhonella mutta yllättävän hyvälaatuisia silti.

Hiljaisessa metsässä kahlaaminen on terapiaa.

Omppu-koiran taisi tehdä mieli käydä Kerimäen suurta puukirkkoa katsomassa kun yritti kovasti sinne päin vetää. Jätimme tällä kertaa vierailun kuitenkin väliin. 

Näin kauniisti aurinko laski metsälenkillä koiran kanssa.

Retkiluistelu on uusi ihana harrastus, joka saa hymyn huulille ja siinä saa kokea vauhdin hurmaa josta pidän!

Retretin junaseisakkeen rakensi Pekka Hyvärinen vuonna 1987. Seisakkeen vieressä on tällainen hassu patsas joka painaa yli 28000 kiloa. Se on Olavi Lanun tekemä 6,5 metriä korkea betoniveistos. Kohotetun polvensa päälle käsivarsiensa varan junamatkustajien sadesuojaksi päänsä painava mieshahmo näkyy kauaksi tielle. Retretin konkurssin jälkeen veistosta kuulemma kutsutaan ”Itkeväksi Pekaksi”. (Wikipedia)

6,5 metrin korkuinen junamatkustajien sadesuojaksi päänsä painanut istuva mieshahmo.

Pyhällä maalla

Parikymmentä vuotta mielessäni ollut unelma toteutui kun pääsin elämäni ensimmäiselle Israelin matkalle 18.-25.3. Sain olla kolmas matkanjohtaja Ilkka Puhakan ja Esa Pyöriän ohella.  Olen vieläkin ihan pyörryksissä matkasta, vaikka Suomeen paluustani on jo kohta pari viikkoa. Totta se on, että Israelin matka on ihan erityinen matka. Pyhiinvaellusmatka. Jumalan kohtaamisen ja läsnäolon kokemisen matka. Olen niin kiitollinen Taivaan Isälle myös siitä, että pääsin matkalle yhdessä äitini kanssa. Saimme viettää yhdessä äiti-tytär viikon ja puhua enemmän kuin vuosiin. 

Oli valtava kokemus saada  nähdä paikat, joissa Jeesus on kulkenut. Via Dolorosa, Genesaretin järvi, läheiset kylät, Beetlehem, Jerusalem.  Raamatun kertomukset avautuivat ihan uudella tavalla.

Kuollut meri on todella elämys! Minä, joka en osaa kellua nautin kun pysyin pinnalla.  Levitin mutaa iholleni ja kävin myös rikkialtaassa. Teki hyvää iholle. Ostin itselleni kuolleen meren mineraaleista tehtyjä voiteita, joilla voin nyt hemmotella itseäni koto-Suomessa. 

Beetlehemissä jonotimme Jeesuksen syntymäpaikan päälle tehdyssä kirkossa yli tunnin, jotta pääsimme kurkistamaan tai suutelemaan tätä aukkoa, jota pidetään Jeesuksen syntymäpaikkana.

 

Itkumuurilla  (Länsimuuri) oli valtavasti ihmisiä rukoilemassa. Jokainen laittoi rukousaiheensa lapulla itkumuurin rakoihin. Ne kuulemma kerätään tiettyinä aikoina vuodesta talteen.

Raamatun kertomukset Daavidin pakomatkasta ja Salomonin Laulujen laulusta liittyvät Ein Gedin luonnonpuiston  maisemiin. Ein Gedin luonnonpuisto sijaitsee Kuolleen Meren rannalla ja on kuin houkutteleva keidas sitä ympäröivään aavikkoon verrattuna. Kimaltelevaa vesiputousta kohti johtavaa polkua ylös kiivettäessä kallioiden takana olevat luolat muistuttavat piilopaikasta, jonne Daavid pakeni kuningas Saulia (1 Sam. 24:1-22). Varjoisien akasioiden alla olevien tiheiden kaislojen läpi virtaava vesi kasteli aikoinaan niitä maustekasveja, jotka rikastuttivat Salomonin Laulujen laulun runoutta (Salomon laulu 1:14). Kaupungin jäännökset ja mosaiikkilattiainen synagoga kertovat dramaattisen tarinan Ein Gedin asukkaista Jeesuksen aikana ja sitä seuraavina vuosikymmeninä.

Kertomus Jeesuksen ylösnousemuksestakin sai aivan uuden merkityksen kun sai nähdä Jeesuksen aikaisia hautoja, joihin haudattiin koko perhe kerralla. Hauta oli kalliohauta, jonka edessä oli suulla oli suuri kivi.

Tässä on asumuksen raunioita ensimmäiseltä vuosisadalta. Israelissa tehdään koko ajan uusia kaivauksia, jotka vain vahvistavat sitä, mitä Raamatussa on kirjoitettu.

Getsemanen puutarhan vanhat oliivipuut olivat upeita. Getsemanen puutarhassa on kahdeksan vanhaa öljypuuta, jotka perimätiedon mukaan ovat Jeesuksen ajoilta. Öljypuusta on sanottu, että se ei koskaan kuole.  Vaikka öljypuun polttaa, katkaisee tai sen päärunko lahoaa, niin juurista alkaa kasvaa uusia versoja, sillä sen juuret ovat ikuiset. Juutalainen historioitsija kertoo, että kun Titus vuonna 70 piiritti Jerusalemia, hän hävitti kaikki puut Jerusalemin ympäriltä. On todennäköistä, että nykyiset Getsemanen puut ovat Jeesuksen aikaisten puiden vesoja. Erään puun juuresta otettu näyte todisti puun juuren iän olevan 2100 vuotta. Eli Jeesuksen aikana tässä oli vanha, paksu öljypuu.

29.5 Terveisiä Sortavalasta ja Vanhasta Valamosta

Pihapiiriä maaseudulta

Tänä vuonna työntekijöiden virkistyspäivämme suuntautui Sortavalaan ja Vanhaan Valamoon. Olin ollut samalla reissulla aiemminkin, mutta päätin lähteä uudestaan. Etenkin siksi että edellisellä kerralla kirkko oli remontissa ja emme päässeet sitä näkemään. Tällä kertaa saimme tutustua sisätiloihinkin vaikkakaan kuvata siellä ei ikävä kyllä saanut. Aivan valtavan upeita maalauksia Raamatunkertomuksista, kauniita ikoneja ja todella upea ikonostaasi kultauksineen.

Käynti Sortavalassa on silmiä avaava kokemus ja sen soisi jokaisella suomalaiselle. Talot, tiet ja pihapiirit ovat siellä kuin joskus vuosisadan alun Suomessa. On vaikeaa uskoa että niin lähellä meitä ihmiset elävät sellaisessa köyhyydessä. Kyllä monta kertaa tuli mieleen suuri kiitollisuus itsenäisyydestä kun katseli maisemia ja olosuhteita, joissa ihmiset joutuvat asumaan. En tiedä miten he voivat hökkeleissään kovilla pakkasilla selvitä. Pihapiirissä kasvimaalla yrittävät kasvattaa ruokansa eikä ole sosiaaliturvaa.

erikoisen värinen rakennus

Tavaratalo Sortavalassa

Venevajat aika heikossa kunnossa.

Alla kuvia upeasti kunnostetusta luostarista

Kukat kukkivat kauniisti luostarin edustalla

 

28.4 Pihahommia

Olipa mukava vapaapäivä tänään. Olin varmaan 4 tuntia ulkona. Kävin 1.5 tunnin sauvalenkillä aamulla lasten ollessa eskarissa ja koulussa. Olin pukenut ihan liikaa päälle ja tuli tosi kuuma auringon lämmittäessä. Iltapäivällä sitten laittelin talvivaatteita varastoon ja sen jälkeen päätin haravoida pihan, joka näytti ihan karmealta. Se olikin raskaampaa kun luulin, koska osa lehdistä oli vielä märkiä. Lapsetkin tykkäs olla apuna. Kiikuttivat kottikärryillä lehtiä pois. Ihan kiva kun ovat jo pikkuapulaisia monessa asiassa. Lapsissa on se hyvä puoli että heistä monet kotityöt ovat hauskoja. Kunpa itsekin osais olla samalla asenteella. Tosin harvavointi on kyllä ihan kivaa.

Illalla lähdettiin vielä maastojuoksukisoihin. Oli jännä sää, kun välillä ropautti vettä ja sitten taas aurinko pilkisti esiin. Niinhän se laulussakin lauletaan että ”aurinko paistaa ja vettä sattaa, taitaa tulla kesä”. Oliko se Mikko Alatalo. No, huomenna taas töihin. Lapset jo kuuluvat tuolla sängyissään suloisesti tuhisevan ja taitaa itseänikin ulkoilma väsyttää kun on niin raukea olo. Jospa tänä iltana pääsisi ajoissa nukkumaan.

25.4 Västäräkistä vähäsen!

Näinpä tänään västäräkin hyppimässä kun oltiin mieheni kanssa lenkillä. 🙂 ”Västäräkistä vähäsen”. Kesä on jo lähellä! On aina yhtä ihanaa seurata vuodenaikojen vaihtelua. Kun kevätaurinko alkaa lämmittää ja sulattaa lunta tulee niin energinen olo. Pajunkissat kasvavat puihin ja leskenlehdet ilmestyvät (olen jo nähnyt niitä ojanpientareella). Vielä on jäätä järvessä ja luntakin vähän siellä sun täällä. SIlti olen jo pari kertaa nähnyt joutsenpariskunnan tepastelevan jään päällä. Upeita ilmestyksiä! Miten kauniita lintuja on Taivaan Isä luonut. Ihmeellisesti on Jumala kaiken tehnyt! Hullu, joka uskoo että sattumalta tämä kaikki olisi syntynyt. Kuinka sattumalta olisi voinut syntyä näin ihmeellinen ja älykäs järjestelmä kuin mitä luonto ja maailmankaikkeus on? Olen kevät ja kesäihminen. Tykkään lämmöstä ja luonnon kauneudesta.

Veden liplatus ja lintujen laulu, todellisia elämyksiä, ihanan rentouttavia ääniä. Kotisaunasta voi pulahtaa vilpoisaan veteen ja virkistyä. Mahtava tunne. Ai miten odotan kesää! Kun en ole kovasti avantouinnista innostunut lasten tavoin, niin täytyy vielä odottaa ainakin kuukauden verran ennen kuin uskallan veteen pulahtaa. Ellen ole rohkea ja lasten yllyttämänä riisu talviturkkia aiemmin.

ILOA JA VALOA SINUNKIN KEVÄÄSEESI! KULJESKELLAAN LUONNOSSA JA IHMETELLÄÄN KEVÄÄN HERÄÄMISTÄ. ELÄMÄ ON SUURI IHME!