Rakkauden varassa

”Pelko johtaa huolestuneisuuteen ja murehtimiseen. Rakkaus levolliseen luottamukseen” Tommy Hellsten

Rakkaudesta puhutaan, kirjoitetaan ja lauletaan enemmän kuin mistään muusta aiheesta. Mutta mitä rakkaus syvimmillään on? Millainen on se rakkaus joka vie pois pelon ja antaa luottamuksen kuten Tommy Hellsten kirjoittaa? Kenen rakkautta se on? Ihmisen vai Jumalan?

1. Johanneksen kirjeessä sanotaan rakkaudesta näin: ”Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.”

Ajatuskulku on hieman samankaltainen kuin Tommylla. Jos kerran Jumala (maailmankaikkeuden alkulähde) on rakkaus, niin silloin kaiken rakkauden täytyy olla lähtöisin hänestä. Jumalan rakkaus on itsensä uhraavaa epäitsekästä agaperakkautta. Eros-rakkaus taas on romanttista rakkautta, jota iskelmät ja elokuvat ovat tulvillaan. Sitten on vielä filia-rakkaus joka on ystävien välistä rakkautta tai kiintymystä (storge). Kaiken rakkauden alkulähde on Jumala.

Elämän alusta saakka tarvitsemme rakkautta. Ilman vanhemman rakkautta lapsen psyyke ei kehity terveellä tavalla. Rakkaus on elämämme kasvupohja ja perusta. Kokemus rakkaudellisesta sylistä saa meidät aikuisena kaipaamaan kumppania, jonka sylistä löytäisimme turvapaikan. Elämän syvimpiä tragedioita on menettää rakkaansa tai elää elämänsä koskaan löytämättä rakkautta. Ihminen on luotu yhteyteen niin Luojansa kuin toisen ihmisen kanssa.

Median tai iltapäivälehtien antama kuva rakkaudesta on kaukana siitä mitä rakkaus syvimmillään ja kauneimmillaan on. Rakkaus on enenmän kuin seksi. Seksuaalisuus on yksi tapa ilmentää rakkautta, mutta jää hyvin pinnalliseksi ilman sielujen yhteyttä. Rakkaudessa ei ole kysymys siitä mitä minä voin saada vaan mitä voin antaa. Todellinen rakkaus näkyy teoissa eikä vain sanoissa. Se, joka rakastaa on valmis uhrautumaan rakkautensa ja rakkaansa tähden. Rakastava ei etsi vain itselleen tyydytystä ja nautintoa vaan tahtoo kaikin tavoin tehdä toisen onnelliseksi.

Kun saa kokea Jumalan hyväksyvää ja armahtavaa rakkautta, elämään tulee perusturva ja luottamus. Rakkauden ympäröimänä kokee niin syvää iloa ja levollisuutta elämästään että uskaltaa heittäytyä rakkauden antajan varaan täysillä. Sydämessään tietää ettei mikään voima voi olla rakkautta suurempi. Rakkauden ilmapiirissä sulaa pois pelko, häpeä ja epäluottamus. Se on valtavan vapauttava kokemus. Saa olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin on.

Rakkaudessa voi löytää levon sielulleen. Kun löytää kumppanin jonka rakkaudessa voi levätä, se on parhaimmillaan valtavan eheyttävä kokemus. Rakkaus on ainoa joka voi parantaa sielun haavoja. Kun kaksi ihmistä uskaltaa paljastaa haavansa toisilleen, molemmat voivat parantua.

Rakkauteen heittäytyminen vaatii rohkeutta. Tämä koskee niin läheistä ihmissuhdetta kuin Jumalasuhdetta. Monet pelkäävät antautua kokonaan ja jäävät vaille syvintä tyydytystä ja sitä yltäkylläistä elämää jonka Jumala on tarkoittanut omilleen. Älä pelkää hypätä iankaikkisen rakkauden varaan, sillä sen kannattelemana kestät kaikki tämän elämän myrskyt ja hyökyaallot.

”Niin pysyvät nämä kolme:usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. ” (1. Kor.13:13)

Advertisement

Rakkauden haaste

Katsoin äskettäin elokuvan, jossa nuori nainen sai kuulla sairastavansa parantumatonta syöpää. Nainen sai Jumalalta 3 toivomusta, jotka toteutuisivat ennen kuin hän kuolisi. Elokuvan nainen oli elänyt kepeää ja pinnallista uraelämää, mutta kuoleman lähestyminen sai hänetkin pohtimaan vakavia asioita. Naisen yksi toivomus oli, että hän saisi vielä kokea rakkauden.  Nainen oli elänyt huoletonta sinkkuelämää vaihtuvine partnereineen muttei ollut uskaltanut kiintyä kehenkään. Ennen kuolemaansa hän sai kokea mitä on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Hän koki ikään kuin elämänsä täyttymyksen.

Vaikka kyse on vain elokuvasta,  niin silläkin on opetus kuten niillä usein on. Sairaalapappina kuolevien kanssa puhuessani olen kokenut, että kuoleman lähestyessä eletty elämä saa aivan uuden merkityksen. Joskus  tuntuu siltä että ihminen elää kaikista intensiivisemmin ne viimeiset ajat jotka hänellä vielä on jäljellä. Jokainen kohtaaminen on entistä merkityksellisempi, koska se voi olla viimeinen. Kuoleva voi haluta vielä maistaa mansikkaa, tuntea ihollaan kesätuulen. Aarteita ovat muistot ja kokemukset rakkaiden kanssa. Sairasvuoteella ihminen  pohtii mitä hänen elämänsä on ollut, mitä hän on saanut aikaan. Tekee ikään kuin tilinpäätöstä elämästään.  Niin usein tulee todettua se, miten nopeasti vuodet menivät. Ei ollut  aikaa ihmetellä, pysähtyä tai kertoa läheisille miten rakkaita nämä ovat. Yhtäkkiä tämä kaikki tulee tärkeäksi. Yhtäkkiä oivaltaa miten hauras elämä on ja kuinka äkkiä se voi olla ohi!

Olen oppinut sairailta ja kuolevilta paljon ja olen noista ainutkertaisista hetkistä kiitollinen. Olen oppinut mm. sen miten äärettömän arvokas lahja elämä ja jokainen päivä on. Olen ymmärtänyt että kuolinvuoteella katuu jos elämä on kulunut vain pinnallisten ja itsekkäiden asioiden asioiden parissa puuhastellen.  Moni harmittelee sitä miten ura meni perheen edelle  ja kuinka äkkiä lapset kasvoivat isoksi. Lastenlastenkaan kohdalla ei aina huomannut korjata ”kurssin” suuntaa. 😦 Harva saa lohdutusta kuolinvuoteellaan menestyksekkäästä urasta tai pulleasta pankkitilistä. Tärkeimmäksi asiaksi elämässä tulevat ihmissuhteet.

Entäs sitten jäljelle jääneet läheiset. Mitä he muistavat rakkaastaan.. Muistavatko he, että isällä oli aina meille aikaa vaikka tekikin raskasta työtä. Vai muistavatko he, että isä oli aina töissä eikä häntä saanut häiritä iltaisinkaan. Joku lastenpsykiatri on sanonut, että lapsella on toivoa jos hän muistaa edes yhden kerran istuneensa isän tai äidin sylissä. Kuinka moni ei muista tuota yhtäkään…

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole tuomita tai arvostella kenenkään elämäntapaa vaan pysäyttää ajattelemaan. Miten elämääni elän? Mikä minulle elämässä oikeasti tärkeää? Näenkö rakkaat lähelläni ja annanko heille aikaani? Vai pidänkö heitä itsestäänselvyyksinä. Minä olen joutunut pysähtymään näiden kysymysten äärelle. Koen tehtäväkseni herätellä muitakin.

Kukaan meistä ei tiedä montako elinpäivää meille on  suotu. Entäpä jos sinä tai minä saamme lähiaikoina kuulla että elinaikamme on lopuillaan.. Olisimmeko  tyytyväisiä elämämme valintoihin ja siihen mihin olemme aikamme käyttäneet? Sillä me voimme valita elämässä paljon. Valinnat usein hyvin arkisia. Tyydynkö heikompaan elintasoon ja hoidan lapsia kotona, sen sijaan että menen heti äitiysloman jälkeen töihin? Ehkä en pääse joka vuosi etelään, mutta saan olla lasteni kanssa heidän tärkeät vuotensa.  Tässä vain 1 esimerkki valinnasta, jonka kaltaisia elämässä paljon. Loppujen lopuksi kyse on hyvin pitkälle ajankäytöstä. Mikä on niin tärkeää, että annan sille aikaani?

 

On selvää, että elinolosuhteemme ovat erilaiset ja aina emme voi valita kuten tahtoisimme. Uskon silti, että jos oikeasti panostamme ihmissuhteisiimme olemme valmiita tekemään myös suuria uhrauksia. Olen kuullut niin monen kuolinvuoteen äärellä, kuinka loppujen lopuksi merkitystä on vain sillä minkä teki rakkaudesta. Rakkaus antaa teoillemme merkityksen. Onnettominta on kuolla jos ei ole saanut/ uskaltanut rakastaa. Silloin elämä jää ikään kuin kesken. Sen sijaan lyhytkin elämä, jonka on elänyt sydän rakkaudesta palaen on äärimmäisen merkityksellinen ja valmis. Yltäkylläinen elämä.

Kun aamulla heräät, muista kiittää uudesta päivästä johon sait herätä. Katso tarkemmin rakkaitasi, halaa heitä ja sano että rakastat. Anna hymyn valaista kasvosi kun kohtaat vastaantulijoita bussissa, työssä, kaupassa. Vaihda muutama sana kanssaeläjien kanssa vaikka sinua pidettäisiin ”pimeänä”. Opettele nauttimaan elämäntaipaleestasi vaikka se suurimmaksi osaksi olisikin kivistä kinttupolkua. Mukavampi on kuitenkin tehdä matkaa nauraen ja laulaen kuin naama rypyssä. Näe luonto, ihmiset ja elämä ympärilläsi kuin lapsi, ihmetellen, hämmästellen. Anna rakkauden tulvia sinusta yli äyräiden niille joita kohtaat. Älä pidä kaikkea itselläsi vaan jaa muillekin. Se tekee sinut onnelliseksi, sillä mitä enemmän annat, sitä enemmän saat. Älä elä kituuttaen päivästä toiseen vaan pala täydellä liekillä. Et ole täällä sattumalta, vaan elämälläsi on merkitys. Olet osa suurta Jumalan suunnitelmaa.

Elämä on nyt, tämä ainutkertainen hetki. Elä se, tunne se, kiitä siitä! Sillä huomisesta emme kukaan tiedä.