Ajatuksia uskosta ja rakkaudesta

Olen työssäni huomannut että monella on kummallinen käsitys uskosta ja uskovista. Moni ajattelee kristinuskoon kuuluvan ajatuksen kärsimyksestä ja kaikista nautinnoista kieltäytymisestä. Kaikki kiva on syntiä tai kiellettyä arvelevat nuoret rippikoulussakin. Mistä tällainen käsitys on tullut?

Syyt johtavat omassa maassamme vuosikymmenten taakse jolloin hengellinen julistus oli hyvin ankaraa ja lakihenkistä. Lapsia saatettiin pelotella vihaisella Jumalalla joka rankaisee pahoista teoista ja heittää tuhmia lapsia kuumalla kivellä. Tanssiminen ja meikkaaminen oli kiellettyä ja tehtiin syntilistoja. Moni tuli allergiseksi hengellisyydelle eikä halunnut olla missään tekemisissä uskonasioiden kanssa. Ei ihme!

Tuntuu siltä että monen Jumala on tänäkin päivänä vihainen ukko, jota täytyy yrittää miellyttää jotta elämä sujuisi. Sitten kun elämässä tapahtuu jotakin ikävää ajatellaan sen olevan rangaistus Jumalalta. Monen uskovan aika ja energia menee yritykseen karttaa syntiä ja noudattaa käskyjä.

Opettiko Jeesus näin? Tällaisen tulikivenkatkuisen jumalakuvanko hän meille antoi? No ei. Jeesus kutsui isäänsä nimellä Abba, joka tarkoittaa ”isi” ”iskä”. Näin läheisellä tavalla Jeesus opetti meitäkin Jumalaa kutsumaan. Jeesus opetti Isä Meidän rukouksen jossa saamme kertoa tarpeemme Taivaalliselle Isällemme. Jumalaa kiinnostaa tarpeemme ja hyvinvointimme. Hän on rakkaus.

Jumala on rakastava Isämme, joka tahtoo pitää lapsistaan huolta. Jeesus lupasi myös omilleen ilon. Ilon, joka tulee hänen läsnäolostaan ja pelastuksesta. Ilo tulee myös siitä ettei tarvitse pelätä. Jumalan kämmenellä on turvassa. Näkyykö tätä iloa seurakunnassa ja uskovissa?

Jeesus osoitti elämällään millainen Jumala on. Hän hyväksyy seuraansa jokaisen. Maan päällä vaeltaessaan Jeesus seurusteli syntisten kanssa eikä pelännyt saastuttavansa itseään vaikka vieraili heidän kodeissaan.

Jeesukselle ihminen oli aina tärkeämpi kuin ulkonaiset säännöt.  Jos joku oli sairas niin Jeesus paransi hänet vaikka olisi ollut sapatti jolloin ei saanut mitään työtä (ei edes parantamistyötä) tehdä. Sääli, armo ja rakkaus olivat Jeesuksen kohtaamisissa läsnä. Uskon, että Jeesus ja opetuslapset myös nauroivat paljon. Ehkä ilo ja nauru olivat niin luonnollisia asioita,  ettei niitä tarvinnut Raamatussa erikseen mainita.

Jeesus ei tuominnut syntisiä vaan tekopyhiä fariseuksia jotka olivat ulkonaisesti hurskaita mutta heiltä puuttui rakkauden teot. Hedelmistään puu tunnetaan, sanotaan. Fariseusten sydänten kovuus paljastui siinä miten julmasti ja ylenkatsoen he suhtautuivat heikompiin. Heillä ei riittänyt armoa lankeaville.

Fariseuksia on tänäkin päivänä. Ihmisiä, jotka antavat itsestään hurskaan ja kauniin kuvan, mutta joiden sydän on täynnä pahuutta ja itsekkyyttä. Kaikki ei aina ole sitä miltä ulkonaisesti näyttää.  On helppoa puhua ja kirjoittaa kauniita sanoja, mutta vasta teot paljastavat ihmisen sydämen todellisen tilan. Älä siis koskaan usko pelkkiä sanoja vaan kiinnitä huomio ihmisen tekoihin ja siihen miten hän kohtelee kaikista lähimpiään. On helppoa esittää tuntemattomille empaattista ja rakkaudellista mutta kaltoinkohdella rakkaitaan kotioloissa.

Rakkaus ei etsi mainetta eikä kunniaa, ei omaa vaan toisen parasta. Rakkaus ei kaipaa huomiota ja palvontaa, eikä korota itseään. Rakkaus ei kerskaa eikä kadehdi. Rakkautta ei voi teeskennellä. Rakkaus kasvaa jakamisesta ja kuolee itsekkyydestä. Rakkaus on Jumalan ominaisuus ja siksi se ei koskaan katoa.

Rakkaus on kuin jalokivi jota kannattaa etsiä. Kun sen löytää, on löytänyt aarteista kalleimman.

”Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki. Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan.” (Laulujen laulu 8:6-7)

Advertisement

Suuremman asialla

Luimme eilen naisten raamattupiirissä Ilmestyskirjan viimeisiä lukuja Raamatusta. Luvuissa kerrotaan ihanalla tavalla taivaasta. Fiilistelimme innoissamme sillä, millainen paikka taivas mahtaakaan olla. On huikeaa ajatella, että kuoleman jälkeen Jumala on valmistanut omilleen mahtavan paikan, jonka todellisuus on jotakin niin valtavaa ja käsittämätöntä ettemme kykene sitä täällä kuvittelemaan. Tuskin maltan odottaa näkeväni kaiken sen ihmeellisen mitä taivaassa on, sekä itse Jumalan!!  Jos tämä maailma on jo näin upea paikka, niin mitä voikaan olla taivas, jossa kaikki kipu, tuska ja ahdistus sekä huolet ovat poissa!

Mutta ennen kuin pääsen taivaaseen, on tämä elämä elettävänä. Ainutkertainen elämä, jonka Jumala on minulle ja sinulle antanut.  Emme ole täällä sattumalta, vaan olemme olleet Jumalan suunnitelmassa, siksi olemme syntyneet. Olemme osa suurempaa kokonaisuutta ja Jumalan avulla voimme löytää kutsumuksemme ja tehtävämme.

Katsoin äskettäin Winter`s tale -nimisen elokuvan,  joka on tehty Mark Helprinin romaanin pohjalta. En ole lukenut kirjaa, mutta elokuvan juoni oli aika mielenkiintoinen. Se oli oikeastaan hyvin hengellinen elokuva hyvän ja pahan taisteluineen. On hauska huomata, miten Jumala voi puhua tai ilmaista itsensä monenlaisten asioiden, jopa elokuvien kautta jos osaamme nähdä ja kuulla. Monista kirjoista ja elokuvista voi löytää syvällisiä opetuksia ja ne saavat ajattelemaan. 

Ylipäätään kun uskovana katselee tätä maailmaa, niin voi oikeastaan nähdä Jumalan kädenjäljen monessa asiassa. Onhan moni asia tässä maailmassa Jumalan luomistyötä tai heijastusta hänestä. Ajatellaanpa vaikkapa rakkautta. Raamatussa sanotaan, että Jumala on rakkaus. Itse asiassa kaikki rakkaus maailmassa on heijastusta luomisen alkulähteestä Jumalasta. Mietipä iskelmiä tai elokuvia, jotka ovat täynnä rakkaudentunnustuksia tai kaipausta löytää rakas vierelleen. Oletko ajatellut, että kun Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, niin hän loi ihmisen rakastamaan. Meidät on tarkoitettu rakastamaan Jumalaa, toinen toistamme sekä luomakuntaa, joka Jumala antoi ihmisen hallintaan. 

Vaikka maailmassa tapahtuu paljon pahoja asioita, niin on hämmästyttävää miten paljon hyvää ja kaunista voimme nähdä ympärillämme joka päivä kun vain osaamme katsoa! Vauvan kikatus, koiranpennun leikki, auringonlasku, vain muutamia miljardeista ihanista asoista mainitakseni. 🙂 (Jos haluat opetella löytämään yksinkertaisia kiitosaiheita jokaisesta arkisesta päivästä, voin suositella sinulle Ann Voskampin kirjaa Tuhat lahjaa.) 

Pahaa ei voiteta tappelemalla tai vihaamalla vaan ainoastaan rakkaus voi voittaa sen lopullisesti. Ne, jotka rakastavat, välittävät maailmaan jotakin suurta Jumalan sydämeltä.  Loppujen lopuksi elämässä on kysymys rakkaudesta. Mitä enemmän rakastamme, sitä onnellisempaa elämää elämme.

Tuossa Winter´s tale -elokuvassa oli kaunis ajatus siitä, että jokainen meistä on syntynyt tänne tiettyä tarkoitusta varten. Meidän elämämme vaikuttaa toinen toistemme elämään. Elämän kohtalomme ovat kietoutuneet toinen toistemme kohtaloihin. Ei ole sattumaa, että sinut on asetettu juuri sille paikalle jolla olet. Sinulla on tärkeä merkitys ihmisille, jotka ovat lähelläsi, ja joita kohtaat. Saatat olla jonkun elämässä pelastava enkeli. Aina et itse sitä tiedä, mutta tuo ihminen kokee, että olit rukousvastaus. Olen tämän niin usein itse kokenut.

Jumala katselee tätä elämää ja maailmaa iankaikkisuusnäkökulmasta. Hän tahtoo, että kaikki pääsisivät kerran taivaaseen. Sen vuoksi hän voi joskus sallia elämäämme raskaitakin asioita, jotta ne johdattaisivat meidät tai jonkun toisen taivastielle. Tämä näkökulma on avannut itselleni aivan uuden ymmärryksen asioihin. Olen käsittänyt, että Jumalan motiivina on aina rakkaus. Hän ei kiusaa meitä, vaan tahtoo vetää jokaisen yhteyteensä ja pelastukseen. Minä en pienestä maallisesta perspektiivistäni kykene ymmärtämään kokonaisuutta kuten Jumala. Mutta jos luotan siihen, että Jumala on hyvä ja oikeudenmukainen, niin jopa kärsimys voi kääntyä siunaukseksi. Jumalalle on kaikki mahdollista.

Jumala toimii maailmassa monella tavalla. Hän voi toimia yliluonnollisesti, sillä ihmeitä tapahtuu koko ajan. Elämä on niin paljon enemmän kuin minkä silmillämme näemme.  Yliluonnollinen todellisuus enkeleineen on olemassa. Mutta Jumala ei toimi vain yliluonnollisilla tavoilla vaan usein toisten ihmisten välityksellä. Hän käyttää meitä  pieniä ihmisiä palvelukseensa ja tarkoitustensa toteuttamiseen. Hän käyttää meidän käsiämme, jalkojamme, syliämme, sanojamme, rakkauttamme, rukouksiamme tehdäkseen sen mitä on suunnitellut. 

Suostutko sinä Jumalan käyttöön? Tahdotko olla osa suurta suunnitelmaa ja toteuttamassa Jumalan tahtoa maailmassa? Jos tahdot, kuiskaa se Jumalalle. Pyydä häntä ilmaisemaan itsensä sinulle ja johdattamaan sinua elämässäsi. Jumala on luvannut, että etsivä löytää. Se, joka häntä sydämestään etsii, löytää hänet. Jumalan yhteydessä ja hänen asiallaan löydät elämän mielekkyyden ja tarkoituksen. Sillä ilman Jumalaa ihminen on aina jollain tavalla eksyksissä hapuileva harhailija tässä maailmassa.

Rakkauden haaste

Katsoin äskettäin elokuvan, jossa nuori nainen sai kuulla sairastavansa parantumatonta syöpää. Nainen sai Jumalalta 3 toivomusta, jotka toteutuisivat ennen kuin hän kuolisi. Elokuvan nainen oli elänyt kepeää ja pinnallista uraelämää, mutta kuoleman lähestyminen sai hänetkin pohtimaan vakavia asioita. Naisen yksi toivomus oli, että hän saisi vielä kokea rakkauden.  Nainen oli elänyt huoletonta sinkkuelämää vaihtuvine partnereineen muttei ollut uskaltanut kiintyä kehenkään. Ennen kuolemaansa hän sai kokea mitä on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Hän koki ikään kuin elämänsä täyttymyksen.

Vaikka kyse on vain elokuvasta,  niin silläkin on opetus kuten niillä usein on. Sairaalapappina kuolevien kanssa puhuessani olen kokenut, että kuoleman lähestyessä eletty elämä saa aivan uuden merkityksen. Joskus  tuntuu siltä että ihminen elää kaikista intensiivisemmin ne viimeiset ajat jotka hänellä vielä on jäljellä. Jokainen kohtaaminen on entistä merkityksellisempi, koska se voi olla viimeinen. Kuoleva voi haluta vielä maistaa mansikkaa, tuntea ihollaan kesätuulen. Aarteita ovat muistot ja kokemukset rakkaiden kanssa. Sairasvuoteella ihminen  pohtii mitä hänen elämänsä on ollut, mitä hän on saanut aikaan. Tekee ikään kuin tilinpäätöstä elämästään.  Niin usein tulee todettua se, miten nopeasti vuodet menivät. Ei ollut  aikaa ihmetellä, pysähtyä tai kertoa läheisille miten rakkaita nämä ovat. Yhtäkkiä tämä kaikki tulee tärkeäksi. Yhtäkkiä oivaltaa miten hauras elämä on ja kuinka äkkiä se voi olla ohi!

Olen oppinut sairailta ja kuolevilta paljon ja olen noista ainutkertaisista hetkistä kiitollinen. Olen oppinut mm. sen miten äärettömän arvokas lahja elämä ja jokainen päivä on. Olen ymmärtänyt että kuolinvuoteella katuu jos elämä on kulunut vain pinnallisten ja itsekkäiden asioiden asioiden parissa puuhastellen.  Moni harmittelee sitä miten ura meni perheen edelle  ja kuinka äkkiä lapset kasvoivat isoksi. Lastenlastenkaan kohdalla ei aina huomannut korjata ”kurssin” suuntaa. 😦 Harva saa lohdutusta kuolinvuoteellaan menestyksekkäästä urasta tai pulleasta pankkitilistä. Tärkeimmäksi asiaksi elämässä tulevat ihmissuhteet.

Entäs sitten jäljelle jääneet läheiset. Mitä he muistavat rakkaastaan.. Muistavatko he, että isällä oli aina meille aikaa vaikka tekikin raskasta työtä. Vai muistavatko he, että isä oli aina töissä eikä häntä saanut häiritä iltaisinkaan. Joku lastenpsykiatri on sanonut, että lapsella on toivoa jos hän muistaa edes yhden kerran istuneensa isän tai äidin sylissä. Kuinka moni ei muista tuota yhtäkään…

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole tuomita tai arvostella kenenkään elämäntapaa vaan pysäyttää ajattelemaan. Miten elämääni elän? Mikä minulle elämässä oikeasti tärkeää? Näenkö rakkaat lähelläni ja annanko heille aikaani? Vai pidänkö heitä itsestäänselvyyksinä. Minä olen joutunut pysähtymään näiden kysymysten äärelle. Koen tehtäväkseni herätellä muitakin.

Kukaan meistä ei tiedä montako elinpäivää meille on  suotu. Entäpä jos sinä tai minä saamme lähiaikoina kuulla että elinaikamme on lopuillaan.. Olisimmeko  tyytyväisiä elämämme valintoihin ja siihen mihin olemme aikamme käyttäneet? Sillä me voimme valita elämässä paljon. Valinnat usein hyvin arkisia. Tyydynkö heikompaan elintasoon ja hoidan lapsia kotona, sen sijaan että menen heti äitiysloman jälkeen töihin? Ehkä en pääse joka vuosi etelään, mutta saan olla lasteni kanssa heidän tärkeät vuotensa.  Tässä vain 1 esimerkki valinnasta, jonka kaltaisia elämässä paljon. Loppujen lopuksi kyse on hyvin pitkälle ajankäytöstä. Mikä on niin tärkeää, että annan sille aikaani?

 

On selvää, että elinolosuhteemme ovat erilaiset ja aina emme voi valita kuten tahtoisimme. Uskon silti, että jos oikeasti panostamme ihmissuhteisiimme olemme valmiita tekemään myös suuria uhrauksia. Olen kuullut niin monen kuolinvuoteen äärellä, kuinka loppujen lopuksi merkitystä on vain sillä minkä teki rakkaudesta. Rakkaus antaa teoillemme merkityksen. Onnettominta on kuolla jos ei ole saanut/ uskaltanut rakastaa. Silloin elämä jää ikään kuin kesken. Sen sijaan lyhytkin elämä, jonka on elänyt sydän rakkaudesta palaen on äärimmäisen merkityksellinen ja valmis. Yltäkylläinen elämä.

Kun aamulla heräät, muista kiittää uudesta päivästä johon sait herätä. Katso tarkemmin rakkaitasi, halaa heitä ja sano että rakastat. Anna hymyn valaista kasvosi kun kohtaat vastaantulijoita bussissa, työssä, kaupassa. Vaihda muutama sana kanssaeläjien kanssa vaikka sinua pidettäisiin ”pimeänä”. Opettele nauttimaan elämäntaipaleestasi vaikka se suurimmaksi osaksi olisikin kivistä kinttupolkua. Mukavampi on kuitenkin tehdä matkaa nauraen ja laulaen kuin naama rypyssä. Näe luonto, ihmiset ja elämä ympärilläsi kuin lapsi, ihmetellen, hämmästellen. Anna rakkauden tulvia sinusta yli äyräiden niille joita kohtaat. Älä pidä kaikkea itselläsi vaan jaa muillekin. Se tekee sinut onnelliseksi, sillä mitä enemmän annat, sitä enemmän saat. Älä elä kituuttaen päivästä toiseen vaan pala täydellä liekillä. Et ole täällä sattumalta, vaan elämälläsi on merkitys. Olet osa suurta Jumalan suunnitelmaa.

Elämä on nyt, tämä ainutkertainen hetki. Elä se, tunne se, kiitä siitä! Sillä huomisesta emme kukaan tiedä. 

 

Liikunnan iloa ja mielihyvähormoneja hiihtolomalla

Kevät on tänä vuonna tosi aikaisessa. Lunta ei ole nimeksikään, mutta sisävesien jäät ovat parhaimmillaan. Kävin tänään retkiluistelemassa Oravista Porosalmelle lähes 40 km nauttien loman toiseksi viimeisestä päivästä ja ihanasta auringosta. 🙂

Tämä talvi on ollut hyvin erikoinen. Vain pari viikkoa kunnon pakkasta ja lumista säätä. Meidän talonrakennusprojektille se on ollut erinomainen juttu, mutta talviliikunnan harrastamiselle ei. Helmikuussa ehdin 2 kertaa hiihtämään, ennen kuin ladut katosivat lumien sulettua. Retkiluistelua olen harrastanut useammin. Lumet ovat tosiaan nyt täältäkin lähes sulaneet, joten hiihtämään ei hiihtolomallakaan näillä korkeuksilla pääse. Viikko sitten oli aivan vesisadekeli ja vesi nousi jäällekin. Onneksi viime päivinä on ollut yöpakkasia, joten luistelubaanat on saatu kuntoon jälleen.

Luistelubaana oli tosi hyvässä kunnossa. Mennessä koin vauhdin hurmaa myötätuulessa. Tulomatkalla vastatuuli antoi vastusta ja sai potkutella luistimilla ihan kunnolla. Hyvin kuitenkin jaksoin syötyäni Porosalmen päässä herkullisen lohikeittolounaan.

Luonto ja jää oli niin kaunista ja valokuvauksellista, että jo niiden katsominen sai mielihyvähormonit hyrräämään. En saanut otettua kuin muutaman kuvan, koska puhelimesta loppui virta. Jostain syystä puhelimeni ei tykkää kylmästä.

Jää oli upean näköistä kun ei ollut lunta. Siellä pystyi luistelemaan pitkin ja poikin reitin ulkopuolellakin. Moista näkyä en muista aiemmin nähneeni. Aivan huikean näköistä!

Näyttää niin keväiselle kun puissakaan ei ole lunta ja kalliot ovat paljaina. Ihana harrastus näillä korkeuksilla tämä retkiluistelu. Saa olla kuin osa luontoa jäällä kiitäessä ja kevätaurinko lämmittää ihanasti mieltä ja kehoa. Huippuelämyksiä!

Luistelun jälkeen kävin Oravin rannassa saunassa ja pulahdin avantoon pari kertaa. Ihana tunne! Kyllä lähti mielihyvähormonit jylläämään! Ihania elämyksiä loppulomalla! Mukavan raukea olo kotiin tullessa. Niin kiitollinen mieli jälleen kerran kun saa asua juuri tällä seudulla. Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa! Mindfullnesia parhaimmillaan. 🙂