Anteeksianto vapauttaa

Onko sinun helppoa pyytää anteeksi jos olet loukannut läheistäsi? Opetettiinko sinulle lapsena, että jos loukkaa toista sanoin tai teoin, pitää pyytää anteeksi? Anteeksianto on tärkeä asia ihmissuhteissa. Jos pariskunta on tottunut pyytämään ja antamaan toinen toisilleen anteeksi riidan jälkeen, heidän vuorovaikutuksensa toimii varmasti muutenkin. Sen sijaan anteeksiantamattomuus tai -pyytämättömyys näkyy parisuhteen dynamiikassa monin tavoin.

Raamatussakin puhutaan paljon anteeksiannosta. Koko kristinusko perustuu sovitukseen. Jeesus on kärsinyt syntien rangaistuksen puolestamme jotta Jumala voisi armahtaa meidät. Joka pyhä jumalanpalveluksessa seurakunta saa pyytää syntejä anteeksi synnintunnustuksessa ja papin lausumien synninpäästön sanojen kautta Jumalan anteeksianto tulee konkreettiseksi. Jos jokin asia tuntuu siitä huolimatta painavan mieltä eikä siitä pääse eroon, on mahdollista käydä henkilökohtaisesti ripittäytymässä papin luona. Ripissä pappi julistaa synninpäästön henkilökohtaisesti ja se on Jumalan anteeksiantamus. Pappi ei saa paljastaa kenellekään ripissä kuulemaansa, ei edes oikeusistunnossa jos niin jostain syystä vaadittaisiin. Rippisalaisuus on ehdoton.

Anteeksiantamisessa tapahtuu jotakin ihmeellistä. Se vapauttaa niin anteeksipyytäjän kuin anteeksiantajan. Olen sen monta kertaa läheisissä ihmissuhteissa kokenut. Asia joka vaivasi tai loukkasi, lakkaa vaivaamasta, se ikään kuin otetaan pois. Se on käsitelty, sen voi unohtaa. Eikä asiaan tarvitse palata myöhemminkään.

Olen myös kokenut mitä merkitsee kun anteeksi ei pyydetä. Asiat vain lakaistaan maton alle ja seuraavassa riidassa ne kaivetaan jälleen esille kaikessa raadollisuudessaan. Tällaisessa ihmissuhteessa eläminen on raskasta. Kaikki loukkaukset kulkevat mukana ja vähitellen katkeroittavat ja syövät suhdetta. Jatkuva syyllisyys ja huono omatunto ovat ikäviä matkakumppaneita.

Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella pyytämään anteeksi. Joillakin vanhoilla aviopareilla on iltaisin tapana hyvänyön toivotuksen yhteydessä pyytää vielä anteeksi jos on sinä päivänä jotenkin toista loukannut. Rakkauteen kuuluu halu antaa ja pyytää anteeksi. Anteeksiantoon oppineen parin ei tarvitse pelätä erimielisyyksiä eikä riitojakaan kun tietää että sovinto on mahdollinen saavuttaa. Papin kysymys aviopareille: tahdotko rakastaa tarkoittaa usein pidemmässä juoksussa paremminkin: tahdotko antaa anteeksi. Niin kauan kuin tahtoa on, on toivoa.

”Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.” (Jes.1:18)

Advertisement

Saako sinun lähelläsi kukoistaa?

Kesän kukat, puut ja pensaat ovat kauneimmillaan. Monen puutarha pursuaa toinen toistaan upeampia kasveja. Olen itsekin rakastunut kukkiin ja nautin niiden hoidosta ja katselemisesta. Miten paljon iloa kauniit kukat voivatkaan tuoda! Jumala on luonut niin paljon kauneutta iloksemme. Ihmiselle hän antoi tehtävän viljellä ja varjella luontoa.

Se, että saa puutarhan kukat kukoistamaan ei ole itsestäänselvyys. Kasveja on hoidettava ja ravittava, pidettävä huolta kastelusta ja oksien karsimisesta ym. Välillä puutarhanhoito on kovaakin työtä ja vaatii ennen kaikkea säännöllisyyttä. Hetken herpaantuminen saa rikkaruohot kasvamaan ja vie aikansa saada puutarha entiseen loistoonsa.

Parisuhdetta ja avioliittoakin verrataan usein puutarhaan joka vaatii säännöllistä hoitoa. Kuinka sinä hoidat parisuhdettasi? Vai onko niin että kukat saavat kokea enemmän hellyyttä ja huolenpitoa huushollissasi kuin kumppanisi?  Ehkäpä puolisosi osaisi vastata tähän sinua paremmin jos uskallat kysyä. Onko kumppanista tullut sinulle vuosien saatossa itsestäänselvyys vai vieläkö jaksat järjestää hänelle ihania pikku yllätyksiä kuten alkuaikoina rakkauden huumassa teit tunteja laskematta? Missä vaiheessa suhteen vaaliminen muuttui vaivannäöksi?

Sanna- ystäväni kirjoitti äskettäin blogissaan viisaita ajatuksia nalkuttamisesta. https://pieniaskel.wordpress.com/2017/07/05/nalkutuksen-anatomia/

Kirjoitusta lukiessani pohdin kuinka totta onkaan, että jatkuva nalkutus vähän kerrassaan nakertaa hyvää suhdetta. Sen sijaan että puoliso saisi toisen voimaan hyvin ja kukoistamaan kauniilla rohkaisevilla sanoillaan, nalkutus ja dissaaminen vaikuttavat negatiiviseen parisuhdetta kuihduttavaan suuntaan. En yhtään ihmettele, että mikäli nalkutusta kuulee lähes joka päivä, tekee mieli viettää enemmän aikaa kodin ulkopuolella kuin kotona. Jos kotona on paha olla sieltä haluaa pois. Toisaalta miten kovasti kaipaa kotiin, jossa odottaa oman rakkaan hellä ja hyväksyvä syli.

Juha Tapion laulussa sinun vuorosi loistaa lauletaan: ”Hei, älä turhaan jää, seinän viertä kulkemaan / Kutsuttuna juhliin, kynnykselle seisomaan / Jos katsoa sä voisit, niinkuin minä katson sua / Sun ei koskaan, enää tarvitsisi piiloutua.”

Miten sinä katsot kumppaniasi? Entä vieläkö jalkasi menevät hyytelöksi kun hän katsoo sinua tietyllä tavalla?

Moni miettii vuosien saatossa: Mihin katosi hellyys ja intohimo? Mitä meille tapahtui?

Älä syytä toista kipinän hiipumisesta vaan pohdi sitä, miten paljon olet itse panostanut parisuhteeseesi. Oletko valmis satsaamaan siihen enemmän? Näkyykö rakkautesi sanoissa ja teoissa, toisen arvostamisessa ja kunnioittamisessa?

Parhaimmillaan hyvä parisuhde saa kumppanin kukoistamaan ja tulemaan siksi joksi hänet on tarkoitettu. Uskotko että sinun rakkautesi voi saada kumppanistasi parhaat puolet ja luovuuden esiin? Kokeile. Uskon, että Jumala tarkoitti näin: nainen ja mies on luotu kukoistamaan yhdessä. Nainen voi parhaimmillaan saada miehensä tuntemaan itsensä Tosi Mieheksi ja toisinpäin. Rakkauden ilmapiirissä tapahtuu ihmeitä.

Haastan sinut myönteiseen viestintään parisuhteessasi. Kokeilepa mikä voima on kehuilla ja hellillä rohkaisevilla sanoilla? Pidä huoli siitä, että rakkaillasi on sinun lähelläsi hyvä olla ja he voivat kukoistaa.

Ihmeellinen elämä

Nuorena minulla oli tietynlainen käsitys onnellisesta elämästä. Haaveilin elämästä ilman huolia, murheita tai vastoinkäymisiä. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen oivaltanut ettei ole onnellista tai onnetonta elämää, on vain Elämää eri väreineen.

Tämä ainutkertainen minulle annettu elämä on suuri lahja. Elämä, joka välillä on ollut kovin raskas ja kaoottinen, välillä taas koominen ja hullunkurinenkin on minun ainutkertainen elämäni. Tämä elämä on minulle suotu ja annettu kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan.

Elänkö täysillä niinäkin päivinä kun kaikki ahdistaa ja huolet näyttävät vuoren korkuisilta? Vai odotanko jotakin ihmeellistä autuasta huolista vapaata aikaa tulevaisuudessa jota ei ehkä koskaan tulekaan?

Työssäni kuulen lähes päivittäinen ihmisten moninaisia elämäntarinoita. Miten paljon iloa, surua, kipua, onnea tai pettymyksiä sisältyykään noihin kertomuksiin. Monesti hämmästelen sitä miten vaikeista vaiheista ihmiset voivat selvitä. Ihmisten selviytymiskyky, resilienssi, on valtava.

Elämä voi olla syvästi tyydyttävää vaikka olisi käynyt raskaita vaiheita läpi. Kaiken koetun jälkeen elämän arvojärjestys asettuu kohdalleen. Ei enää edes kaipaa kevyttä pintaliitoelämää.

Suurinta rikkautta elämässä ovat läheiset  ihmissuhteet ja niissä koettu rakkaus. On suuri siunaus saada antaa ja vastaanottaa rakkautta. Rakkaus antaa merkityksen elämälle. Miten surullista onkaan jos ei saa elämässään kokea rakkautta. Mikään materia, ura tai maallinen asia ei voi korvata rakkautta. Miten siunattu onkaan ihminen joka saa kokea olevansa rakastettu. Jumalan rakkaus voi tyydyttää syvästi silloin kun ei saa kokea rakkautta ihmissuhteissaan.

Olen opetellut kiittämään vaikeistakin päivistä koska niillä on oma tehtävänsä elämässä. Ihminen, joka on kokenut kärsimystä kykenee empaattisuuteen. Kärsimys ei aina jalosta mutta se voi pehmentää meitä niin että näemme eri tavalla lähimmäistemme hädän.

Toki kärsimys voi myös katkeroittaa ja saada kadehtimaan toisten onnea.  Katkeruus myrkyttää elämän, nöyryys sen sijaan löytää kiitoksen aiheita vaikeissakin tilanteissa. Olen itse kokenut että raskaiden ja kipeiden vaiheiden jälkeen osaan aivan eri tavalla olla kiitollinen niistä asioista elämässäni jotka ovat hyvin. En pidä enää  onnea itsestäänselvyytenä. Siksi voin kiittää pimeistäkin päivistä. Niiden jälkeen näen valon kirkkaammin.

En kadehdi niitä joiden elämä näyttää kiiltokuvalta sillä tiedän että monen kulissin takana on syvää pettymystä, surua ja onnettomuutta. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Sen olen usein nähnyt ja kuullut.

Otan vastaan sinut rosoinen elämäni sellaisena kuin minulle näyttäydyt. Tahdon oppia hyväksymään sen mitä minulle annat vaikka se joskus tekisi kipeääkin. Tahdon oppia uutta joka päivä. Älä anna minun koskaan tulla niin viisaaksi ettei minulla olisi uutta opittavaa elämästä.

Kiitos sulle, Jumalani, armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea. Kiitos sulle kirkkahista, keväisistä päivistä. Kiitos myöskin raskahista syksyn synkän hetkistä.

Kiitos sulle jokaisesta elämäni hetkestä. Kiitos päivän paistehesta niin kuin pimeydestä. Kiitos sulle taisteluista, rististäkin, Jumalain. Kiitos, että aina muistat, autat mua tuskissain.

Kiitos sulle kukkasista, jotka teilläin kukoisti. Kiitos myöskin ohdakkeista, jotka mua haavoitti. Kiitos, että tahdot mulle elon antaa iäisen. Kaikesta, oi Herra, sulle annan ikikiitoksen! Virsi 341:1,3-4

Pohdintaa parisuhteesta

Olen viime aikoina pohtinut paljon erilaisia ihmissuhteita ja niissä ilmenevää vuorovaikutusta lähinnä parisuhteen näkökulmasta. Syynä pohdintaani on meneillään oleva psykoterapeuttikoulutus sekä oman elämäni moninaiset kuviot.

Romanttisen rakkauden unelma on esillä kaikkialla: mediassa, elokuvissa, kirjallisuudessa. Ihmisellä on synnynnäinen tarve tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi. Muistan miten pikkutytöstä lähtien ahmin satuja joissa prinssi ja prinsessa rakastuivat, myöhemmin sadut vaihtuivat rakkausromaaneiksi. Kaipuu omasta rakkaasta ihmisestä syttyi sieluun. Voi kun saisin kokea tuollaista rakkautta joskus, haaveilin. Onneksi en silloin vielä tiennyt miten pitkä ja kivuliaskin taival pitäisi vaeltaa kunnes näin kävisi.

Monien kohdalla ihana rakkauden unelma toteutuu ja rinnalle löytyy kumppani johon rakastuu ja jonka kanssa voi perustaa perheen. Joidenkin kohdalla tästä ihmissuhteesta tulee elämänkestävä, toiset ajautuvat kriisiin ja eroon jossain vaiheessa. Syitä molempiin on monia joihin en tässä pureudu enempää. On myös niitä, joille kumppanin kaipuusta tulee elämänmittainen kipu. Sitä oikeaa ja sopivaa ei löydykään rinnalle. Tuntuu kuin elämästä puuttuisi jotakin olennaista. Joku täyttää rakkauden ja kumppanuuden kaipuutaan työnteolla, toinen harrastuksilla tai ystävyyssuhteilla. Tällainenkin elämä voi olla rikasta ja antoisaa.

Harva on tullut ajatelleeksi miten suuri merkitys varhaisilla vuorovaikutussuhteillamme ja lapsuuden kokemuksilla on parisuhteen solmimiseen ja dynamiikkaan. Usein toistamme rakkaussuhteissamme lapsuuden kiintymyssuhdemalliamme. Turvattoman (ristiriitaisen, välttelevän) kiintymyssuhteen lapsuudessaan elänyt henkilö voi parisuhteessaan olla hyvin tarvitseva eikä tarvitsevuudessaan kykene vastaamaan kumppaninsa emotionaalisiin tarpeisiin. Turvattomasti kiintynyt voi valita rinnalleen lapsuuden kiintymyssuhdemallia toistavan kumppanin, jäädä jälleen vaille rakkautta ja tulla torjutuksi. Hylätyksi tuleminen uusiutuu kipeällä tavalla. Ihmisellä on taipumus toistaa traumaattisia kokemuksiaan ja näin pyrkiä ratkaisemaan niissä ilmennyttä ristiriitaa ja ahdistusta.  Aika moni huomaa omassa parisuhteessaan samanlaista vuorovaikutusdynamiikkaa kuin vanhempien parisuhteessa on ollut. Opittu vuorovaikutusmalli voi jatkua sukupolvelta toiselle. Esimerkkinä tästä: joissakin suvuissa miehet ovat sukupolvesta toiseen olleet ”tossun alla”  vahvojen naisten hallitessa kotia.

Itsetuntemuksen lisääntymisellä on suuri merkitys siihen kuinka läheisissä ihmissuhteissaan toimii. Psykoterapiassa saadessaan ymmärrystä kokemuksilleen voi oivaltaa tuhoisan kierteen jota ihmissuhteissaan toistaa ja uskaltautua muuttamaan toimintatapaansa. Väitän, että terapia rikastuttaa elämää ja ihmissuhteita hyvin monella tavalla. Siitä  saatava hyöty on suuri myös omalle vanhemmuudelle.

Syntymästään saakka vauva pyrkii vuorovaikutukseen hoitajan (yleensä äidin) kanssa. Se miten vauvan tarpeisiin vastataan ja kuinka hänestä huolehditaan luo pohjan tunne-elämän kehitykselle ja vaikuttaa myöhemmin kaikkiin ihmissuhteisiimme. Turvallinen kiintymyssuhde luo hyvän pohjan myöhemmille ihmissuhteille. Riittävä hoiva vahvistaa lapsen minuutta ja auttaa kestämään pettymyksiä vähitellen.

Tarkoittaako edellä mainittu sitä että vaikeasta lapsuudesta seuraa aina onneton parisuhde? Onneksi ei.

Parisuhde voi olla uusi mahdollisuus. Turvallinen, hyväksyvä ja rakkaudellinen parisuhde voi olla hyvin hoitava ja terapeuttinen, ns. korjaava kokemus hankalan lapsuuden eläneelle. Kun uskaltautuu haavoineen ja arpineen  olemaan avoin toiselle voi kokea parisuhteessa eheytymistä joka ei ehkä muuten olisi mahdollista. Joskus molempien puolisoiden ollessa liian tarvitsevia ilmenee ongelmia joihin voi tarvita parisuhdeterapiaa.

Parisuhdeterapiassa ymmärrys toisen tavasta tuntea ja toimia auttaa yhteisellä  tiellä eteenpäin. Kun ymmärtää omien ja toisen käyttäytymisen takana olevia syitä, ei tarvitse syytellä tai puolustautua niin paljon. Parisuhdeterapiasta on hyötyä jo ennen kuin ongelmia ilmenee sillä sen kautta voi saada suuresti apua ja välineitä parisuhteeseensa. Jos haluat satsata  parisuhteeseesi, suosittelen parisuhdeleirejä ja tapahtumia. Mikään parisuhde ei kukoista hoitamatta. Parhaimmillaan parisuhde voi olla elämänmittainen yhteinen seikkailu, jossa saa oppia ja kasvaa yhdessä toisen kanssa. Yhä syvenevä rakkaus- ja kiintymyssuhde on Jumalan luomislahja.

Rakkaus ja sitoutuminen toiseen vaatii rohkeutta. Siksi moni tyytyy yhä uudelleen hetkelliseen rakastumisen huumaan ja on heti vaihtamassa uuteen kumppaniin kun tunteet hiipuvat. Henkinen syvä läheisyys voi pelottaa ja silloin lyhyet vaihtuvat suhteet ovat helpompia. Tämä on vähän kuin söisi vain kermat kakun päältä. Pidemmän päälle tulee paha olo ja alkaa äklöttää.

Parhaimmillaan parisuhde on valtavasti itsetuntemusta lisäävä, energiaa antava ja elämään iloa ja rikkautta lisäävä. Onnellinen parisuhde antaa syvän tyydytyksen ja merkityksen kokemuksen elämälle. Voiko olla suurempaa kuin saada rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta.

Omassa elämässäni kaikki ei sitten mennyt aivan kuten rakkausromaaneissa joita luin. Silti kaikesta koetusta ja eletystä, pettymyksistä ja epäonnistumisistakin olen oppinut paljon. Joskus oppiminen on vaivalloista ja voi tuottaa kipuakin. Joskus se voi vaatia irrottautumista tuhoisista  vuorovaikutusmalleista. Parisuhteessa on aina kaksi ihmistä, joiden molempien panosta suhteeseen tarvitaan. Reen vetäminen yksin on raskasta, joskus mahdotontakin. Jos vain toinen tahtoo ja toinen ei, on vaikeaa rakentaa yhdessä.

Ehkä tärkein asia minkä olen oppinut on: parisuhteessa kysymys ei loppujen lopuksi ole siitä mitä minä voin saada vaan siitä mitä tahdon itse antaa. Itsekkyys ei kanna pitkälle parisuhteessa. Kun antaa, niin saa. Rakkaus vaatii myös uhrautumista yhteisen hyvän eteen.

Tahdotko rakastaa on tärkeä kysymys silloin kun vaikeudet koettelevat suhdetta. Joudun tunnustamaan että minä en ole aina tahtonut. Jumalan rakkauden ja armon turvin tahdon ponnistella eteenpäin. Menneisyyttä en voi muuttaa mutta tulevaisuus on vielä tyhjinä sivuina edessäni. Tahdon tehdä parhaani jotta sivut täyttyisivät rakkaudella.

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (1.Kor.13:13)

18.7 Päivä elämästä

 

Jokainen päivä on ainutlaatuinen, lomallakin. Tässä kuvakavalkadi yhdestä päivästä. Päivä alkoi mansikoiden poimimisella ja perkaamisella, jonka jälkeen keitin niistä vähän mehua. Pakastin yhteensä n. 20 kg.

 

Mansikoiden siivoaminen käy mukavasti kotilaiturilla. Välillä voi pulahtaa lampeen. 🙂

 

Mehuja keittäessä tuoreen mehun tuoksusta tuli mieleeni äitini mehun keitot. Häneltä olen saanut hyvät opit keittiöhommeleihin. ❤

 

 

 

Tapasin rakkaan ystäväni Hannan Casinon saarella ja päätimme poiketa ihanassa lettukahvilassa. Matkan varrella oli pakko kuvata kauniita maisemia.

 

Niin kaunista!

 

 

Lettukahvilan terassilta. Ihana paikka ja ihanat letut, suosittelen!

Johanna Kurkela esiintyi Huvilalla. Hän on yksi suosikkiartisteistani. Niin herkkä, suloinen ja ihana tulkitsija.

 

 

Ystäväni Mirjan kanssa Johannaa kuuntelemassa. Johannan poikaystävä pääsi selfieen mukaan. 🙂

 

 

Malja elämälle!

Elämä on lahja. Jokaisessa päivässä niin paljon mahdollisuuksia, joita voi toteuttaa.  Pidämmekö niitä itsestäänselvyyksinä vai otammeko kiitoksella vastaan uuden päivän ja sen haasteet? Elämä Jumalan kanssa on suuri seikkailu. Tämä tekee arjen puuhistakin mielekkäitä sekä antaa ilon ja merkityksen elämään. Jumala on luonut iloksemme ihmeellisen maailman. Niin paljon kauneutta eri aisteilla vastaanotettavaksi.  Monet uskovat elävät kieltojen ja lakien maailmassa. Eivät anna itselleen lupaa nauttia mistään.  Se ei ole Jumalan tarkoitus. Jumala tahtoo antaa elämäämme hyviä asioita. Hän on kiinnostunut meidän arjestamme ja unelmistamme. Hän tahtoo antaa meille rikkaan ja yltäkylläisen elämän. Uskovan elämä ei ole vain taivaaseen pääsyn odottelua, vaan elämää Jumalan valtakunnassa jo tämän elämän ajan. Elämämme menee hukkaan, jos kiellämme itseltämme kaiken kauniin ja ihanan, jonka Jumala on tarkoittanut iloksemme.

Raamatussa ensimmäisessä Timoteuksen kirjeessä sanotaan: Kaikki, minkä Jumala on luonut on hyvää, eikä siitä tarvitse hylätä mitään, kun se otetaan kiittäen vastaan. Jumalan sana ja rukous pyhittävät sen. 1. Tim. 4:4-5.

Kiitos Taivaan Isä hyvyydestäsi tänäkin päivänä. Kiitos kohtaamisista rakkaiden ystävien kanssa. Kiitos hyvästä musiikista, kauniista ilmasta ja elämyksistä, joita sain kokea.  Kiitos että sinä olet luonut meille aistit, joiden avulla voimme nauttia maailmasi ihmeistä.

 Kiitos ruuasta, perheestä ja terveydestä. Kiitos kauniista kodista, jossa saan tehdä kotitöitä ja elää rakkaideni kanssa. Kiitos kaikesta rakas Jeesus! Opeta minua elämään jokainen hetki 

kiittäen ja iloiten hyvyydestäsi minua kohtaan. Auta etten tuhlaisi elämääni tyhjänpäiväiseen, vaan tekisin kaiken sinun kunniaksesi.

Ole ylistetty rakas Jumala, Isäni! Aamen.

26.12 Tapanin yllätyksiä

Aamulla suuntasimme lasten kanssa Virtasalmelle päin hirveässä lumimyräkässä. Vähän jo lähtiessä arastelin ajamista tuiskussa, kun tie tuntui menevän umpeen sitä mukaa kun matka eteni. Muutaman auton ohittaessa olin muutaman hetken varma etten pysy tiellä kun en nähnyt yhtään mitään. Juvalle asti päästyämme pysähdyimme ABC:llä ja tein tilannearvion. Tarkoituksena  oli ajaa vielä samana iltana kotiin, koska sunnuntai oli mulla työpäivä. Myräkkää katsellessani tulin siihen tulokseen että käännymme takaisin kotiin. Virtasalmen pikkutiet olisivat varmasti paljon lumisempia ja niiden auraaminen hyvin epävarmaa pyhäpäivänä. Niinpä shoppailimme vähän lahjatavarakaupassa, söimme lasten kanssa hampurilaiset ja käänsimme auton nokan takaisin kohti Savonlinnaa. Poliisiauto ajoi perässämme muutaman kymmenen kilometriä kunnes lopulta kyllästyi hitaaseen vauhtiini ja paineli ohi. Mua pelotti ajaminen hurjassa kelissä niin että puristin rattia varmaan rystyset valkoisina yrittäen samalla hillitä takapenkillä tappelevia lapsiani. Monta rukousta tuli heitettyä ”yläkertaan” jotta pääsisimme ehjinä perille. Ja pääsimmekin lopulta vaikka matka tuntui kestävän ikuisuuden. Että tällainen Tapaniajelu. 🙂 Enpä taida ottaa ihan pian uusiksi. No tulipahan käytyä juvemmalla hampurilaisilla.

Olinmatkasta ja pelkäämisestä niin uupunut että kotiin päästyäni nukuin pari tuntia. Sitten jälkeen lähdin koiran kanssa tarpomaan lumiseen metsään. Kahlasimme lumessa vajaan tunnin lenkin ja sen jälkeen tein vielä lumityöt pihassa. Tyttäreni valmisti pirtelöä uudella pukin tuomalla pirtelökoneellaan. Illalla oli mukava mennä saunaan ja katella kun lapset juoksivat ympyrää lumihangessa ja kierivät välillä. Meikäläisellä ei siihen rohkeus riittänyt.

Vähän erilainen Tapaninpäivä tästä tuli kun oli suunniteltu. Mummin herkut jäi maistamatta tällä erää. Mutta pari suklaarasiaa sentään sain hankittua ettei vaan lopu kesken. 🙂  Onneksi varjelus oli matkassa niin kaikki meni kuitenkin loppupeleissä ihan hyvin.

15.3 Kylpylässä rentoutuen

Kävimme tänään Aulangon kylpylässä perheen kanssa. Olikin meille uusi paikka ja oikein mukava kokemus. Tosi lämpimiä altaita, jopa plus 37 astetta. Ei tullut kylmä meikäläisellekään, jota aina paleltaa. Uskalsin jopa kylmäaltaaseen pulahtaa kun sen jälkeen pääsi lämpimään veteen. Olikin tosi rentouttavaa lillua lämpimissä altaissa ja välillä laskea lasten kanssa liukumäestä alas. Jäätelö maistui hyvältä pulikoimisen jälken! Kotimatkalla sitten uni maistui kaikille paitsi kuskille. 🙂 Meidän perheessä automatkat kun sujuvat usein niin, että isi ajaa ja muu perhe nukkuu. 🙂

Elämän pieniä nautintoja nämä kylpyläreissut! Yhteistä mukavaa puuhaa. Olen huomannut miten tärkeää on silloin tällöin lähteä pois kotoa ja tutuista maisemista, jotta jaksaa taas paahtaa tavallista arkea. Työni luonne on sellainen, että joskus on vaikeaa päästä irti siihen liittyvistä ajatuksista. Aina on edessä jotakin, jossa mieli voi askarrella (tulevia hautajaisia, häitä ja kasteita ym. tilaisuuksia). Siksi vapaa-aikana pyrin harrastamaan ja tekemään sellaista mikä vie ajatukset ainakin hetkeksi pois työstä. Paikkakuntaa vaihtaessa tämä onnistuu paremmin kuin kotona ollessa. Silti ei toki ole tarpeen aina lähteä, vaan täytyy ihan tietoisesti sulkea työasiat ulkopuolelle. Lasten kanssa puuhaillessa se onnistuukin helposti.

Kylläpä nyt on puhdas olo niin ulkoisesti kuin sisäisesti.

21.1 Totuus kuullaan lasten suusta

Tänään paikallisessa sanomalehdessä kaksi 12-vuotiasta tyttöä kirjoitti fiksusti ilmastonsuojelusta. He kannattivat kierrätystä ja suosittelivat lentokoneella matkustamisen sijaan kotimaan matkailua. Tytöt korostivat, että  lyhyet matkat voi myös kävellä eikä aina tarvitse ajella autolla. Tässä muutamia esimerkkejä tyttöjen mainitsemista ”jokamiehen ilmastonsuojelukeinoista”. Mulle tuli tosi hyvä mieli kun tuon mielipidekirjoituksen luin. Mieleen tuli itsellekin miten olin laiskuuttani ajanut usein pienen matkan autolla kun olisin voinut aivan hyvin kävelläkin.

Monesti me vanhemmat arvostelemme nuoria ja heidän elämäntapaansa. Kuitenkin tuo kirjoitus osoitti taas sen, miten fiksuja monet lapset ja nuoret ovat. He eivät vain kauhistele sitä mitä tapahtuu, vaan uskovat että asioihin voi oikeasti vaikuttaa. He ovat myös usein aikuisia valmiimpia ryhtymään ”tositoimiin”.

Meillä aikuisilla on paljon oppimista lapsilta ja nuorilta. Suuri osa heistä on fiksuja ja ajattelevia, elämään myönteisesti suhtautuvia. He eivät ole vielä kyynistyneet eivätkä lyö hanskoja tiskiin kuten me aikuiset helposti vaikeuksien edessä.

Jotenkin minulla on sellainen olo, että tuolla mielipiteellä jonka tytöt kirjoittivat on enemmän painoarvoa tyttöjen kirjoittamana kuin jos tekstin olisi kirjoittanut joku aikuinen.

Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus. Kuunnellaan heitä ja heidän ääntään. Ehkä voimme saada heiltä myönteisyyttä ja toivon näköalan joka helposti katoaa. Yksi ihminen voi tehdä paljon. Siksi: ei heitetä pyyhettä kehään, vaan käydään yhdessä ilmastotalkoisiin.

9.9. Tervetuloa syksy ja ihanat rutiinit

Syksy on taas tullut. Sen tietää siitä, että kaikki lasten harrastukset on taas alkaneet. Päivittäiset menemiset ja aikataulut täytyy suunnitella tarkkaan, jotta on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Välillä se onkin aikamoinen baletti molempien vanhempien työn ohessa. Silti se ilo ja riemu, joka lapsen silmistä loistaa mukavan harrastuksen parissa on niin palkitseva, että oma väsymys unohtuu. Tämä on nyt tätä aikaa, kun lapsia kuljetetaan harrastuksesta toiseen, rikasta ihanaa aikaa, jota joskus vielä kaipaa. 🙂 Välillä rankkaa mutta kuitenkin niin palkitsevaa.

Tänään kävimme koko porukka urheilukentällä. Tuli vanhat kilpaurheiluajat mieleen pituushyppypiikkareita jalkaan laittaessa. Lähes 10 vuotta onkin viime kerrasta kun niillä hyppäsin. Lapset olivat riemuissaan kun äitikin hyppäsi ja otti askelmerkkiä tuleviin kunnanmestaruuskisoihin. Ihan jännää päästä kokeilemaan kestääkö jalat hypätä. Kiitollinen olen siitäkin että vanhempani kuljettivat yleisurheiluharrastuksiin ja treeneihin. Hyvä harrastus antoi elämään potkua ja vahvisti itsetuntoa.

On hyvä että lapsi löytäisi edes yhden harrastuksen, jossa hän saa kokea onnistumisen elämyksiä. Kyse ei ole määrästä vaan laadusta. Joku on liikunnallisempi, toinen tykkää kuvataiteesta. Vanhempi oppii näkemään lapsensa taipumukset ja voi kannustaa häntä niiden kehittämisessä.

Lapsen intoa seuratessa saattaa innostua itsekin jostakin harrastuksesta vaikkapa siitä  pituushypystä. 🙂

4.6 Vanhempana lapsilleni

Poika voitti yllättäen 60 metrin juoksun Hippokisoissa! ”Mitähän isä sanoo?” oli onnesta säteilevän pojan ensi ajatus. Voi miten pojan naama loisti myöhemmin isän kanssa puhelimessa jutellessa isin kehuja kuunnellessa. ”Isi kuulosti iloiselta” poika totesi puhelun jälkeen ja vielä myöhemmin:”isi on varmasti musta ylpeä”. Vakuuttamalla vakuutin, miten valtavan ylpeitä ja onnellisia olemme hänestä, rakkaasta lapsestamme.

Taas jotakin syvällä sisimmässäni liikahti kasvavaa lastani katsellessa ja kuunnellessa. Miten tärkeä on isi ja isin kehu kasvavalle pojalle!

Isät, nähkää poikanne. Nähkää ja kehukaa. Kertokaa: olet rakas, olet taitava, olen ylpeä sinusta. Nuo sanat rakentavat itsetunnon juurta joka on koko elämän perusta. Noita sanoja ei korvata rahalla! Nuo sanat kasvavat korkoa vuosien päästä.

Voi kun me vanhemmat osaisimme vakuuttaa suloisille pienokaisillemme miten onnellisia heistä olemme! Miten aivan sydän pakahtuu heidän iloistaan ja suruistaan! Kunpa osaisimme ilmaista että rakastamme heitä, vaikka eivät voittaisi kisoissa tai menestyisi koulussa. Rakastamme heitä siksi että he ovat lapsiamme! Ainutlaatuisia, korvaamattomia yksilöitä!

Tulipa mieleen psalmi 139, jossa sanotaan: ”minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä. ” Jokainen lapsi on ihme! Suuri ihme! Annetaan hänen kokea se!

Herra, kiitos äitiyden lahjasta! Opeta minua olemaan vanhempana lapselleni! Anna kärsivällisyyttä, viisautta ja rakkautta.