ihmissuhteet · luonto · pohdintoja elämästä · rakkaus

Sinunkin vuorosi loistaa

Luonto hehkuu, näyttää parhaat puolet itsestään ennenkuin talvi hiipii ja riipii alastomaksi. Näetkö sinä itsesi kauniina, arvokkaana, huomaatko miten erityinen ja ainutlaatuinen olet? Ihana ihmisyksilö kertakaikkiaan! Vai onko aihe kenties sinulle kiusallinen, nähdä itsessään hyvää, liekö suorastaan narsististakin ajatella niin? Nöyrempää olisi pysyä hiljaa, vetäytyä nurkkaan ettei vain olisi huomion keskipisteenä. Näin ainakin ennen ajateltiin, ennen kuin otettiin selfieitä instagrammiin. Ennen vanhaan pidettiin ylpeänä sitä joka uskalsi puhua itsestään myönteisesti tai tuoda esille hyviä puoliaan. Näin on kasvatettu sukupolvet ennen meitä. Kuinka monen kynttilä onkaan jäänyt vakan alle ihan suotta. Ei saanut lasta kehua ettei ylpisty. Siitä seurasi ”anteeksi kun olen olemassa” – ihmisiä.

Ajat muuttuvat. Nykykulttuurissa ulkonäköä korostetaan kovasti. Ihmisiä arvioidaan sen perusteella miltä he näyttävät. Nykyään on mahdollista ottaa lukemattomia kuvia itsestään mutta olla entistä tyytymättömämpi itseensä. Onneksi on kuvanmuokkaus, moni ajattelee.

Miksi meidän on niin vaikeaa hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme? Kuka on määritellyt ihanneihmisen jonka kaltaiseksi kaikki yrittävät pyrkiä? Olen huomannut iän myötä tulleeni armollisemmaksi itseäni kohtaan. Viittäkymppiä lähestyvän ei tarvitse näyttää kaksikymppiseltä. On vapauttavaa ikääntyä, vaikka myönnän että välillä kaksoisleukaani minäkin kauhistelen ja ylimääräisiä kiloja taivastelen. Kilpaurheilijan mitoissa en enää ole,  mutta miksi pitäisikään? Lempeästi itseäni peilistä katson, en olemustani arvostellen kuten nuorempana. Olen ihana ja hyvä, rakastettukin.


Miten sinua on katsottu ja kosketettu lapsena? Oletko ollut suloinen prinsessa tai komea prinssi vanhemmillesi? Oletko saanut paljon rakkautta ja sylihoitoa, ihastelua?  Vai onko ulkomuotoasi tai olemustasi arvosteltu? Onko sinulle tullut tunne että olet jotenkin viallinen ja kelpaamaton, huonompi kuin toiset? Oletko oppinut häpeämään itseäsi, olemustasi, tekemisiäsi?

Entäpä parisuhteessa, rakastetaanko/  rakastettiinko sinua sellaisena kuin olet? Tunnetko/ tunsitko olevasi Erityinen, ihana ja rakastettava, haluttava? Vai saatko /saitko osaksesi jatkuvaa arvostelua ja alentamista? Koetko/ koitko rakkaasi sylin hyväksyvänä vai jäitkö siinäkin vaille rakkautta, sielujen kohtaamista?  Monesti lapsuudessa rakkautta vaillejääneet ”valitsevat” kumppanikseen ihmisen joka on yhtä etäinen tai kylmä kuin vanhemmat olivat lapsuudessa. Tuttu ja turvallinen kiintymyssuhdemalli toistuu jättäen jälleen kylmäksi myös parisuhteessa. Rakkauden kaipuu huutaa sisimmästä jääden vaille tyydytystä.  Läheisyys voi pelottaakin koska siihen ei ole tottunut.


Minulla on ollut lapsuudessa kokemuksia ulkonäköni tai ominaisuuksieni arvostelusta ja sen vuoksi itseni hyväksyminen on ollut vaikeaa. Itsetuntoni ei ollut kovinkaan vahva nuorena aikuisena. Myöhemmin olen onnekseni kohdannut hyväksyviä katseita jotka ovat olleet hyvin parantavia itsetuntoni ja minäkuvan kannalta. Psykoterapiaopintojen kautta olen saanut ymmärrystä joka on auttanut hyväksymään paremmin itseäni ja myös armahtamaan läheisiäni jotka eivät osanneet osoittaa riittävästi hyväksyvää rakkautta. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia tykkäämään itsestään. 😊 Koskaan ei ole myöskään liian myöhäistä löytää rakkautta ja rakastavaa läheisyyttä. On terveellistä irrottautua ihmissuhteesta joka haavoittaa ja aiheuttaa hylkäämistä tai  kaltoinkohtelua.

Ihminen on enemmän kuin ulkoinen olemus. Sisäinen kauneus sytyttää valon meihin. Jollakin voi olla kaunis kuori mutta sisällä tyhjyyttä, onttoutta ja ahdistusta. Kun löytää elämälleen tarkoituksen ja mielen, voi kokea iloa omasta elämästä ja olemuksesta. Jumalan rakkaus voi hoitaa ja parantaa sisäisiä haavoja ja vaillejäämisen kokemuksia. Jumala hyväksyy meidät tälläisinä vajavaisina ja rosoisina ihmisinä. Hän näkee meissä kauneutta jota on itse meihin laittanut meidät luodessaan.

”Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee.” (Sefanja 3:17)

Katsokaamme toisiamme lempeästi hyväksyen. Rakastavan katseen alla saa loistaa ja kukoistaa.

lapset · luonto · pohdintoja elämästä

19.8 Sweet August

Voi näitä ihania tunnelmallisia elokuun iltoja! Savonlinnan yössä kuu loisti upeasti Olavinlinnan yllä Rajattoman konsertin jälkeen. Wau! 

Kyllä on kansainvälistä tasoa tämän a cappella-lauluyhtyeen esitys. Kuopion kaupunginorkesterin säestyksellä Beatlesin kappaleet kuulostivat mahtavilta. Tuli mieleen miltä kuulostaisi Abba. Kotisivuiltaan huomasin et Abba- konserttejakin on tulossa. Ei voi kuin ihmetellä miten hienosti laulajien äänet sointuu yhteen. Mahtavia tulkintoja kappaleista! Enpä muista pitkään aikaan nauttineeni mistään konsertista näin. 

Loppukesä on ihanaa aikaa. Lempeät tunnelmalliset yöt ovat romanttisia. Loppukesässä on oma viehätyksensä, vähän jo syksyä ilmassa mutta vielä kesän lämpö välillä hellii.  Savonlinnan rantaravintolat ovat vielä hetken aikaa auki jotta voi nauttia elokuun tunnelmasta hyvän ruuan tai juoman äärellä. Tasokkaita paikkoja ja todella herkullista ruokaa! Voin suositella! Palvelu myös erinomaista. 

Välillä iltalenkillä täytyy ihan pysähtyä ihmettelemään taivaan kauniita värejä. Ei ihan kännykkäkameralla pääse oikeuksiinsa upeat värit. Olen sellainen fiilistelijä. Tykkään haaveilla ja unelmoida, nauttia hetkestä. 

Sää ollut hyvin vaihtelevaa elokuussa. Sadettakin paljon saatu, mutta myös aurinkoa sekä upeita auringonlaskuja ja sateenkaaria. Marjoja ja sieniä metsät täynnä. Päärynät ja luumut kypsyvät puutarhassani. Ihania makuja saa talteen talven varalle. 

Syksy on monelle uuden aloittamisen aikaa. Mie päätin katsella syksyä uusien lasien läpi. Turkoosi on yksi lempiväreistäni ja nyt löytyi lasitkin sävy sävyyn. 

Suukkoja elokuulle. Näihin aurinkolaseihin ihastuin. 

Nautitaan loppukesästä, sen tunnelmasta ja tuoksuista. Ihanaa kun voi taas poltella lyhtyjä ja kynttilöitä pimeinä iltoina. Romantikko olen vaikka voissa paistaisi. Iloa, valoa ja siunausta syksyysi!  

pohdintoja elämästä

Ikuisen kaupungin ihmeiden äärellä

Syyslomalla olimme minilomalla Roomassa. Vähän ennen lähtöä jännitti, että miten oikein miljoonakaupungissa pärjäämme, mutta onneksi kaikki meni hienosti. Liikuimme pääosin jalan, bussilla ja metrolla. Ehdimme nähdä yllättävän paljon niin lyhyessä ajassa. Paljon jäi vielä näkemättä, joten ehkäpä joskus vielä uudelleen..

Riemukaaria oli jos jonkinmoisia, tässä Tituksen riemukaari. Keisari Domitianuksen 81 jKr veljensä Tituksen ja isänsä Vespasianuksen kunniaksi pystyttämä kaari on Rooman vanhin.

Ei voinut olla hämmästelemättä miten valtavan paljon työtunteja on aikanaan mahtanut kulua erilaisten rakennusten ja teiden ym. rakentamiseen. Eipä ollut sellaisia koneita kuin nykyään.

Colosseum oli aivan uskomaton paikka! Ei sitä voi käsittää miten tuollaisia rakennelmia on saatu aikaan.

Tässä Pietarinkirkon sisääntulo.

Opas sanoi että kirkon kiertää noin kahdessa tunnissa tai kahdessakymmenessä minuutissa. Kahdessakymmenessä minuutissa pääsee jos juoksee ja yrittää olla katsomatta mihinkään 😀 Mittakaava selviää kun vertaat noita ihmisiä seinien korkeuteen!

Kirkon sisäpituus on 186 metriä, ja leveys on poikkilaivan kohdalta mitattuna 137,5 metriä. Kirkon sisätilan pinta-ala on yli viisitoistatuhatta neliömetriä.

Kuuluisa Pieta.

Minusta oli ihanaa kun tytär sanoi: ”Äiti tämä Pietarin kirkko on paras nähtävyys täällä”. 

Kirkkoa alettiin laajentaa vuonna 1607, kun se ei täyttänyt liturgisia vaatimuksia. Paavali V antoi silloin toimeksiannon pidentää itäsiipeä. Vuonna 1626 paavi Urbanus VIII vihki kirkon uudelleen käyttöön. Uusi kirkkorakennus oli kolmikerroksinen ja sitä hallitsee Michelangelon suunnittelema kupoli.

 

Vatikaanin museosta, joka jatkui kilometritolkulla!

Rooma kupolista nähtynä. Edessä Pietarinkirkon aukio.

Sadekuuro Pietarinkirkon aukiolla

Maalauksia silmän kantamattomiin!

Pantheonkin löydettiin pienen etsimisen jälkeen.

Kuuluisa suihkukaivo.

Fontana di Trevi on kaupungin suurin ja tunnetuin suihkulähde. Vuonna 1762 valmistunut suihkulähde sisältää suuren tekokallion, altaan ja 20 metriä korkean ja 26 metriä leveän seinän, joka on koristeltu barokkielementeillä palatsin julkisivuksi.

Espanjalaiset portaat.

https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn1/68327_440328272682203_1328082026_n.jpg

Tyttären kanssa kaaren alla Palatinuksella.

Enkeleiden sillalta.

Matka oli upea ja sääkin suosi! Pizzat olivat aivan mahtavia ja italiainen aamiainen (cappuccino ja croissantti) maistui.   B&B:n emäntämme oli aivan ihana Elena, joka neuvoi kaiken tarpeellisen matkaamme koskien. Hän opasti oikeat metrot, bussit, markkinapaikat ym. Majoituimme paikallisten asumalähiössä Testacciossa, josta oli lyhyt matka keskustaan. Oli myös mielenkiintoista seurata paikallisten elämää kun söimme aamupalaa katukuppilassa, jonne paikalliset poikkesivat cappuccinolle työhön tai kouluun mennesssään.

pohdintoja elämästä

2.10 Muistojen pelargoniat

Tänään pihaa haravoidessani ihastelin pelargonioita, jotka piharuukuissa kukkivat yhä ja tekevät uusia nuppuja. Viime syksynäkin talvi tuli liian varhain ja piti pelastaa kukat sisälle. ”Pelakuu”, tuo ihastuttava kukka, joka kukkii toukokuusta lumen tuloon saakka. Jokin siinä viehättää minua kovasti. Toisiko mieleen mummolan ikkunalaudan jossa kukat punaisenaan kukkivat. Kukat tuovat mieleen leppoisan tunnelman ja muiston mummolasta paikkana, jossa oli hyvä olla. Itkun kanssa läksin mummolasta pienenä kotiin, niin suru tuli kun äiti tuli hakemaan. Mummon ja papan kanssa oli niin hyvä. Ehkäpä ensimmäisenä lapsenlapsena sain mummolta ja papalta erityistä rakkautta ja huolenpitoa osakseni. Ilolla ja kiitollisuudella noita lapsuuden aikoja mummolassa muistelen.

Ehkäpä siksi myös niin rakkaudella nyt joka kesä pelargonioitani vaalin. Erityisesti tummanpunainen on väri, josta tykkään. Toinen kasvi, johon olen viime aikoina ihastunut on muratti. Minulla on sellainen työhuoneen pöydällä sekä kotona kaksi. Onneksi koirakin on jättänyt ne rauhaan, jotta saavat olla kodin koristuksena. Jännä miten terapeuttisia voivat kasvitkin olla. Niiden hoitamisesta voi saada iloa, aivan kuin vuosi sitten orkideasta, jonka hoidon otin haasteena vastaan. Aivan kuin lasta sitä hoidin ja liotin kerran viikossa. Sain sen aika pitkään säilymään kauniina.

Lienenkö tullut jo niin vanhaksi että alkaa kukkien hoito kiinnostaa vai mistä mahtaa johtua tämä kukkarakkaus. Sukkaakin olen alkanut kutomaan, että keski-ikä uhkaavasti lähestyy. 😉 Mistähän seuraavaksi innostun. Maailma on täynnä mielenkiintoisia asioita ja puuhia, joista voi innostua ja iloita. Käsillä tekemisestä tulee hyvä mieli henkisen työn tekijälle.

sekalaista

24.9 Syksyn syleilyssä

Sairastelun helpotettua, osasi taas todella nauttia luonnon kauneudesta ja raittiista ilmasta. Tässä syksyisiä kuvia lenkkipolun varrelta.

Lenkkipolulta

Ruska on joka vuosi erilainen tutullakin lenkkipolulla. Ihana katsoa erivärisiä lehtiä, miten kauniisti Taivaan Isä ne värjännyt.

Mieli lepää luonnon kauneutta ja värejä ihaillessa. Syksy ottaa ihanasti syleilyynsä kulkijan.

Pihlaja loistossaan

Olipa ihana yllätys kun mies osti tänään uuden kameran. Entinen oli hajonnut jo keväällä ja olen ollut ihan onneton kun ei ole ollut kuin kännykkä jolla kuvia ottaa. Nyt saan taas nauttia lempiharrastuksestani, kuvien näpsimisestä. 😉

Suloinen lenkkikaverini

Kärpässieniä on ollut erityisen paljon tänä syksynä, niin punaisia että häikäisee. Kauniita ovat nuo myrkkysienet! Niin se voi olla elämässä muutenkin, kaikki mikä kauniilta näyttää ei aina olekaan meille hyväksi vaan voi olla jopa vaaraksi.

Katsoa saa muttei koskea


pohdintoja elämästä

2.11 Aurinkoinen syksy

Olen ihmetellyt tätä syksyn kauneuta moneen otteeseen (kuten olette blogistani ehkä huomanneet 🙂  enkä jaksa olla ihmetelemättä vieläkin. On jo marraskuun toinen päivä, niin äkkiä ja kevyesti on tämän syksy mennyt. Osittain se varmaan johtuu siitä, että ei ole ollut niin märkää, masentavaa ja sateista, kuten syksyt yleensä. On saatu ihastella kaunista ruskaa ja auringonpaistetta. Mie olen taas innostunut valokuvaamaan ja sekin on terapeuttista.

hauvalenkillä


Olen nauttinut aurinkoisista metsälenkeistä koiran kanssa. On kiva, että kun ei ole paljon satanut, niin ei ole koirakaan ollut niin kurainen. 🙂 Toki olisi kiva jos lunta tulisi niin olisi valoisampaa. Mutta eiköhän se ajallaan, toivottavasti ennen joulua.

liikunta

11.10 Energiaa luonnosta

Omppukoiruli piha-aidan luona

Voi että olen nauttinut tästä kauniista syksystä ja metsälenkeistä koiran kanssa luonnon kauneudessa. Aivan mieli uudistuu ja murheet katoaa kun kulkee kauniissa syysmetsässä. Koira on niin mukava lenkkikaveri. Hänen kauttaan on avartunut ihan uusi maailma. Olen löytänyt ihan uudestaan luonnon kauneuden ja uudistavan ja terapeuttisen merkityksen. Kyllä Jumala on tehnyt meille kauniin maailman. 🙂

pohdintoja elämästä

4.10 Syksyn värejä

Syksyistä rantamaisemaa
Syksyistä rantamaisemaa

Syksyinen luonto on kyllä kaunis. Hoitaa mieltä kulkiessa. Olen nauttinut aina luonnossa liikkumisesta. Jo lapsena tykkäsin samoilla yksin kotimetsässä. Metsä on usein kirkkoni ja eilen ihan oikean metsäkirkon metsästä löysimmekin. Kaunis risti julisti syysluonnon keskellä: synnit on sovitettu, saan elää armosta!

Risti luontokirkon alttarilla
Risti luontokirkon alttarilla
pohdintoja elämästä

11.11 Syysmasennuksen nujerruskeinoja

Masentaako sua tää pimeys? Musta välillä tuntuu että energiat on ihan lopussa kun aamusta alkaen on niin harmaata, ettei sisälläkään näe ilman kirkkaita valoja. Tänäänkin on satanut koko päivän ja mieleeni meinasi aamulla iskeä tympeys kun ei viitsisi sateessa lähteä suunnitellulle lenkillekään. Sitten muistin entisen urheiluvalmentajani sanat: ”Satu et kai sie sokerista ole?” Mie kun yritin monesti kastumisen pelossa välttää ulkotreenejä syyssateella. Nyt sanoin itelleni ”Satu sie et ole sokerista eli ei kun ylös ulos ja lenkille”. Kiskoin kumpparit jalkaan, otin sateenvarjon mukaan ja painelin pihalle. Olikin ihan mukava kulkea happirikkaassa ilmassa. Varmasti päivä olisi lähtenyt huonommin käyntiin jos olisin vain jäänyt sänkyyn makaamaan ja tylsää ilmaa voivottelemaan. Syysmasennuksen nujerruskonsti nro 1 on siis LIIKUNTA, varsinkin ulkoliikunta. Mie olen sellainen himoliikkuja, että tulen sairaaksi jos useampi päivä jää väliin ilman liikuntaa. Vapaapäivän aamut aloitan usein lenkkeillen. Koko päivä käynnistyy mukavammin ja ruokakin maistuu paremmalta liikunnan jälkeen! 🙂

Pimeys tuntuu myös väsyttävän kovasti. Siis mikäpä ihanampaa kuin ottaa päivänokoset silloin tällöin. Illalla voi käydä aikaisemmin nukkumaan. Jo puolen tunnin lisäys yöuneen voi tehdä ihmeitä jaksamiseen. Siis keino nro 2: riittävä unen tarve. Kolmas (3) keino voisi olla vaikkapa tunnelmavalaistuksen virittely. Pimeässä kynttilät ja lyhdyt valaisevat kauniisti.

Oletko muuten huomannut että kun väsyttää, niin tekee mieli enemmän makeita herkkuja. Mie olen ihan hulluna suklaaseen ja varsinkin talven lähestyessä tuntuu suklaanhimo lisääntyneen. On hyvä antaa itelleen lupa herkutella silloin tällöin. Mie, joka olen yleensä hirmutarkka syömisestäni, annan itelleni joka päivä pikku herkkuhetken. Siihen riittää muutama suklaapala tai keksi. Ei sitä tartte koko suklaalevyä kerralla popsia, ja tumma suklaa on terveellistäkin. 🙂

Masentuneena olo tulee vielä kurjemmaksi jos jää yksin kotiin surkuttelemaan oloaan. Ystävien seura on oivallinen masennuksen nujerruskeino. (nro 5) Keksitään ystävien kanssa jotain kivaa yhdessä, käydään kahvilla tai pidetään tyttöjen ilta.

Sitten on tietysti vielä (6) musiikki. Mie tykkkään ylistysmusiikista ja sen kuunteleminen on yksi loistava keino kohottaa alavireistä mielialaa. Musiikissa on ihmeelllinen voima. Eipä ihme että sitä käytetään terapiakeinonakin.

Tässä nyt ensi alkuun joitakin keinoja. Kerro sie lisää, niin voitetaan syysväsymys yhdessä.
ps. Nämä keinot saattavat auttaa ns. alakuloon eli lievään masentuneeseen oloon. Depressio sensijaan on vakava sairaus, ja sen hoitoon tarvitaan vahvempia konsteja (terapia, lääkitys).

lapset · perhe

9.9. Tervetuloa syksy ja ihanat rutiinit

Syksy on taas tullut. Sen tietää siitä, että kaikki lasten harrastukset on taas alkaneet. Päivittäiset menemiset ja aikataulut täytyy suunnitella tarkkaan, jotta on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Välillä se onkin aikamoinen baletti molempien vanhempien työn ohessa. Silti se ilo ja riemu, joka lapsen silmistä loistaa mukavan harrastuksen parissa on niin palkitseva, että oma väsymys unohtuu. Tämä on nyt tätä aikaa, kun lapsia kuljetetaan harrastuksesta toiseen, rikasta ihanaa aikaa, jota joskus vielä kaipaa. 🙂 Välillä rankkaa mutta kuitenkin niin palkitsevaa.


Tänään kävimme koko porukka urheilukentällä. Tuli vanhat kilpaurheiluajat mieleen pituushyppypiikkareita jalkaan laittaessa. Lähes 10 vuotta onkin viime kerrasta kun niillä hyppäsin. Lapset olivat riemuissaan kun äitikin hyppäsi ja otti askelmerkkiä tuleviin kunnanmestaruuskisoihin. Ihan jännää päästä kokeilemaan kestääkö jalat hypätä. Kiitollinen olen siitäkin että vanhempani kuljettivat yleisurheiluharrastuksiin ja treeneihin. Hyvä harrastus antoi elämään potkua ja vahvisti itsetuntoa.

On hyvä että lapsi löytäisi edes yhden harrastuksen, jossa hän saa kokea onnistumisen elämyksiä. Kyse ei ole määrästä vaan laadusta. Joku on liikunnallisempi, toinen tykkää kuvataiteesta. Vanhempi oppii näkemään lapsensa taipumukset ja voi kannustaa häntä niiden kehittämisessä.

Lapsen intoa seuratessa saattaa innostua itsekin jostakin harrastuksesta vaikkapa siitä  pituushypystä. 🙂