Valosta voimaa

Jos tähän aikaan vuodesta katselee facebookpäivityksiäni ovat ne lähes samankaltaisia vuodesta toiseen. Hiihtoa, luistelua ja ulkoilua upeista talvisista maisemista nauttien. Ylläoleva kuva on Punkaharjulta Kruununpuiston rannasta jossa hiihtelin viikko sitten.

Kruunupuiston rannassa on viehättävä Inkeritalon vohvelikahvila jossa voi käydä herkuttelemassa hiihdon tai luistelun lomassa.

Pitkä kaamos on taittunut ja valo voimaannuttaa jälleen. Joka vuosi se tuntuu yhtä ihanalta. Auringonsäteet kutsuvat ulos liikkumaan. Aurinko lämmittää ihanasti kasvoja.

Jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät puolensa. Osaisiko sitä niin arvostaakaan kevään valoa jos ei sitä edeltäisi pitkä valoton aika? ”Kaikella on aikansa joka asialla taivaan kannen alla”, sanotaan Saarnaajan kirjassa. Tässä on syvä viisaus. Elämässäkin tulee erilaisia vaiheita. Jokaisella hetkellä on tarkoitus ja tehtävä.

On tärkeää oppia elämään hetkessä. Jos koko ajan odottaa tulevia parempia aikoja, voi käsillä oleva hetki jäädä elämättä. Moni on sairastuttuaan sanonut kuinka ei aiemmin osannut arvostaa terveyttään. Pidämme monia asioita itsestäänselvyyksinä emmekä ymmärrä että milloin tahansa voimme ne menettää.

Tahdon olla kiitollinen tänään elämän ainutkertaisesta lahjasta ja sen monista mahdollisuuksista. Jokainen hetki on lahja.

Advertisement

Ajatuksia uskosta ja rakkaudesta

Olen työssäni huomannut että monella on kummallinen käsitys uskosta ja uskovista. Moni ajattelee kristinuskoon kuuluvan ajatuksen kärsimyksestä ja kaikista nautinnoista kieltäytymisestä. Kaikki kiva on syntiä tai kiellettyä arvelevat nuoret rippikoulussakin. Mistä tällainen käsitys on tullut?

Syyt johtavat omassa maassamme vuosikymmenten taakse jolloin hengellinen julistus oli hyvin ankaraa ja lakihenkistä. Lapsia saatettiin pelotella vihaisella Jumalalla joka rankaisee pahoista teoista ja heittää tuhmia lapsia kuumalla kivellä. Tanssiminen ja meikkaaminen oli kiellettyä ja tehtiin syntilistoja. Moni tuli allergiseksi hengellisyydelle eikä halunnut olla missään tekemisissä uskonasioiden kanssa. Ei ihme!

Tuntuu siltä että monen Jumala on tänäkin päivänä vihainen ukko, jota täytyy yrittää miellyttää jotta elämä sujuisi. Sitten kun elämässä tapahtuu jotakin ikävää ajatellaan sen olevan rangaistus Jumalalta. Monen uskovan aika ja energia menee yritykseen karttaa syntiä ja noudattaa käskyjä.

Opettiko Jeesus näin? Tällaisen tulikivenkatkuisen jumalakuvanko hän meille antoi? No ei. Jeesus kutsui isäänsä nimellä Abba, joka tarkoittaa ”isi” ”iskä”. Näin läheisellä tavalla Jeesus opetti meitäkin Jumalaa kutsumaan. Jeesus opetti Isä Meidän rukouksen jossa saamme kertoa tarpeemme Taivaalliselle Isällemme. Jumalaa kiinnostaa tarpeemme ja hyvinvointimme. Hän on rakkaus.

Jumala on rakastava Isämme, joka tahtoo pitää lapsistaan huolta. Jeesus lupasi myös omilleen ilon. Ilon, joka tulee hänen läsnäolostaan ja pelastuksesta. Ilo tulee myös siitä ettei tarvitse pelätä. Jumalan kämmenellä on turvassa. Näkyykö tätä iloa seurakunnassa ja uskovissa?

Jeesus osoitti elämällään millainen Jumala on. Hän hyväksyy seuraansa jokaisen. Maan päällä vaeltaessaan Jeesus seurusteli syntisten kanssa eikä pelännyt saastuttavansa itseään vaikka vieraili heidän kodeissaan.

Jeesukselle ihminen oli aina tärkeämpi kuin ulkonaiset säännöt.  Jos joku oli sairas niin Jeesus paransi hänet vaikka olisi ollut sapatti jolloin ei saanut mitään työtä (ei edes parantamistyötä) tehdä. Sääli, armo ja rakkaus olivat Jeesuksen kohtaamisissa läsnä. Uskon, että Jeesus ja opetuslapset myös nauroivat paljon. Ehkä ilo ja nauru olivat niin luonnollisia asioita,  ettei niitä tarvinnut Raamatussa erikseen mainita.

Jeesus ei tuominnut syntisiä vaan tekopyhiä fariseuksia jotka olivat ulkonaisesti hurskaita mutta heiltä puuttui rakkauden teot. Hedelmistään puu tunnetaan, sanotaan. Fariseusten sydänten kovuus paljastui siinä miten julmasti ja ylenkatsoen he suhtautuivat heikompiin. Heillä ei riittänyt armoa lankeaville.

Fariseuksia on tänäkin päivänä. Ihmisiä, jotka antavat itsestään hurskaan ja kauniin kuvan, mutta joiden sydän on täynnä pahuutta ja itsekkyyttä. Kaikki ei aina ole sitä miltä ulkonaisesti näyttää.  On helppoa puhua ja kirjoittaa kauniita sanoja, mutta vasta teot paljastavat ihmisen sydämen todellisen tilan. Älä siis koskaan usko pelkkiä sanoja vaan kiinnitä huomio ihmisen tekoihin ja siihen miten hän kohtelee kaikista lähimpiään. On helppoa esittää tuntemattomille empaattista ja rakkaudellista mutta kaltoinkohdella rakkaitaan kotioloissa.

Rakkaus ei etsi mainetta eikä kunniaa, ei omaa vaan toisen parasta. Rakkaus ei kaipaa huomiota ja palvontaa, eikä korota itseään. Rakkaus ei kerskaa eikä kadehdi. Rakkautta ei voi teeskennellä. Rakkaus kasvaa jakamisesta ja kuolee itsekkyydestä. Rakkaus on Jumalan ominaisuus ja siksi se ei koskaan katoa.

Rakkaus on kuin jalokivi jota kannattaa etsiä. Kun sen löytää, on löytänyt aarteista kalleimman.

”Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki. Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan.” (Laulujen laulu 8:6-7)

2.12 Rohkea rokan syö

2. Luukku: ROHKEUS

Mietipä hetki mikä on rohkeinta mitä olet elämässäsi tehnyt? Olisi hauska kuulla eri ihmisten kertomuksia rohkeudesta. Minua kosketti äskettäin mediassa esillä ollut lukiolaistyttö, joka puuttui rohkeasti kiusaamiseen. Jopa presidenttimme antoi hänelle tunnustusta tärkeästä asiasta. Upea esimerkki meille aikuisillekin.

Onko sinulla rohkeutta puolustaa koulussa tai työpaikalla sitä, jota dissataan tai kiusataan? Harvalla aikuisellakaan on. Se on surullista. Helpompi on usein olla hiljaa kuin puolustaa toista. Mietipä seuraavan kerran kahvipöytäkeskusteluissa miltä itsestä tuntuisi jos sinusta puhuttaisiin pahaa poissaollessasi. Rohkea ei ole se joka ei koskaan pelkää, vaan se, joka pelosta huolimatta toimii. 

Benjihyppy voi vaatia rohkeutta, mutta enemmän arvostan rohkeutta toimia sydämensä tai vakaumuksensa mukaan välittämättä valtavirran ajatuksista ja toimista. 

Ehkäpä tänään voit rohkeuden äärellä miettiä myös unelmiasi, joita et ole jostain syystä uskaltanut toteuttaa. Löytyisikö sinulta rohkeutta ottaa askelia unelmiesi suuntaan? 

Älä pelkää. Elämä kantaa. 

”Ole vahva ja rohkea, älä pelkää äläkä lannistu! ” (1.Aikakirja 22:13)

6.11 Lumen lumoa ja uusia maisemia

Ihanaa kun lunta satoi tänä vuonna aiemmin kuin parina viime vuonna. Vaikka toki vielä ei voi olla varma kestääkö lumi maassa vai sulaako pois.Kerimäellä  lunta on vain vähän, Savonlinnassa enemmän. 

Savonlinnan seudulla on ihania ulkoilureittejä, joilla voi vaeltaa luonnon kauneudesta nauttien. Eräänä päivänä löysin googlaamalla kivan patikointireitin Kollaan laavulle. Sitä piti kaverin kanssa lähteä heti katsastamaan. 

Olikin hurjan mukava reitti Suurjärven rantaa pitkin. Rantakalliot aivan upeita. Samalla hetkellä kun retki alkoi, alkoi myös  lumisade, joka kuorrutti maiseman kauniiksi. 

Pikkupakkasessa oli mukava tehdä tulet ja paistaa makkaraa nuotiolla. Retkieväät maistuivat patikoinnin jälkeen.

Ihana maisema kallion päältä Suurjärvelle.

Matkan varrella oli hyvä opastus. 

Lumi teki hauskoja kuvioita järveen. 

Vuodenajat ovat suuri rikkaus. Lumessa on taikaa. Se valaisee maisemaa ja jollakin tavalla saa mielen iloiseksi ja toiveikkaaksi.

Olen pohtinut viime aikoina paljon elämää ja onnellisuutta. Millainen on onnellinen elämä? Onko onnellisuus asia, jota kannattaa tavoitella elämässä?  Monet etsivät onnea rahasta tai jostakin muusta ulkonaisesta asiasta. Minä väitän että onnellisuus on saavutettavissa kun osaa nähdä elämässään kiitoksen aiheita. Joka päivä kun huomaa ne asiat mitkä ovat hyvin, sen sijaan että marmattaa huonoista asioista voi löytää onnen. Jos odottaa lottovoittoa, parempaa kumppania tai uutta työpaikkaa voidakseen olla onnellinen, niin voi jäädä onnettomaksi. Toki jokaisella lupa haaveilla, toivoa ja unelmoida. Mutta jos ei osaa iloita siitä mitä nyt jo omistaa, voi elämä jäädä elämättä parempaa huomista haikaillen.

Tykkään kulkea luonnossa vaihtelevia polkuja pitkin. Sellaista se elämäkin on, erilaisia maisemia ja eteen aukeavia taipaleita. Kun on mukava samanhenkinen retkikaveri matkassa, matka sujuu leppoisasti. Matkalla voi kumppanistaan oppia uusia puolia. Seikkailu ja yllättävät tilanteet opettavat yhteen hiileen puhaltamista.  

Kyllä Suomen luonto on kaunis ja puhdas. Osaammeko arvostaa tätä rikkautta ympärillämme? 

Taivaan Isä, kiitos hyvyydestäsi ja rakkaudestasi. Kiitos kauniista luonnosta ja vuodenaikojen rikkaudesta. Kiitos rakkaista ystävistä, joiden kanssa saan elämäni poluilla taivaltaa. Kiitos, että läsnäolollasi valaiset jokaisen päiväni, myös ne pimeimmätkin hetket. Anna sydämeeni ilo ja rauha, jonka vain sinä voit antaa. Auta minua kiittämään juuri tästä ainutlaatuisesta elämästäni ja tämän päivän taipaleesta, jonka olet eteeni valmistanut. Kiitos, että sinun suunnitelmasi ja tiesi on paras minulle. Tahdon polvistua eteesi siunaavien käsiesi alle kuin pieni lapsi luottaen Suurempaan. Kätke suojelukseesi myös kaikki rakkaani ja läheiseni. Anna heidänkin tuntea rakastava huolenpitosi. Aamen.

Rakkauden haaste

Katsoin äskettäin elokuvan, jossa nuori nainen sai kuulla sairastavansa parantumatonta syöpää. Nainen sai Jumalalta 3 toivomusta, jotka toteutuisivat ennen kuin hän kuolisi. Elokuvan nainen oli elänyt kepeää ja pinnallista uraelämää, mutta kuoleman lähestyminen sai hänetkin pohtimaan vakavia asioita. Naisen yksi toivomus oli, että hän saisi vielä kokea rakkauden.  Nainen oli elänyt huoletonta sinkkuelämää vaihtuvine partnereineen muttei ollut uskaltanut kiintyä kehenkään. Ennen kuolemaansa hän sai kokea mitä on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Hän koki ikään kuin elämänsä täyttymyksen.

Vaikka kyse on vain elokuvasta,  niin silläkin on opetus kuten niillä usein on. Sairaalapappina kuolevien kanssa puhuessani olen kokenut, että kuoleman lähestyessä eletty elämä saa aivan uuden merkityksen. Joskus  tuntuu siltä että ihminen elää kaikista intensiivisemmin ne viimeiset ajat jotka hänellä vielä on jäljellä. Jokainen kohtaaminen on entistä merkityksellisempi, koska se voi olla viimeinen. Kuoleva voi haluta vielä maistaa mansikkaa, tuntea ihollaan kesätuulen. Aarteita ovat muistot ja kokemukset rakkaiden kanssa. Sairasvuoteella ihminen  pohtii mitä hänen elämänsä on ollut, mitä hän on saanut aikaan. Tekee ikään kuin tilinpäätöstä elämästään.  Niin usein tulee todettua se, miten nopeasti vuodet menivät. Ei ollut  aikaa ihmetellä, pysähtyä tai kertoa läheisille miten rakkaita nämä ovat. Yhtäkkiä tämä kaikki tulee tärkeäksi. Yhtäkkiä oivaltaa miten hauras elämä on ja kuinka äkkiä se voi olla ohi!

Olen oppinut sairailta ja kuolevilta paljon ja olen noista ainutkertaisista hetkistä kiitollinen. Olen oppinut mm. sen miten äärettömän arvokas lahja elämä ja jokainen päivä on. Olen ymmärtänyt että kuolinvuoteella katuu jos elämä on kulunut vain pinnallisten ja itsekkäiden asioiden asioiden parissa puuhastellen.  Moni harmittelee sitä miten ura meni perheen edelle  ja kuinka äkkiä lapset kasvoivat isoksi. Lastenlastenkaan kohdalla ei aina huomannut korjata ”kurssin” suuntaa. 😦 Harva saa lohdutusta kuolinvuoteellaan menestyksekkäästä urasta tai pulleasta pankkitilistä. Tärkeimmäksi asiaksi elämässä tulevat ihmissuhteet.

Entäs sitten jäljelle jääneet läheiset. Mitä he muistavat rakkaastaan.. Muistavatko he, että isällä oli aina meille aikaa vaikka tekikin raskasta työtä. Vai muistavatko he, että isä oli aina töissä eikä häntä saanut häiritä iltaisinkaan. Joku lastenpsykiatri on sanonut, että lapsella on toivoa jos hän muistaa edes yhden kerran istuneensa isän tai äidin sylissä. Kuinka moni ei muista tuota yhtäkään…

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole tuomita tai arvostella kenenkään elämäntapaa vaan pysäyttää ajattelemaan. Miten elämääni elän? Mikä minulle elämässä oikeasti tärkeää? Näenkö rakkaat lähelläni ja annanko heille aikaani? Vai pidänkö heitä itsestäänselvyyksinä. Minä olen joutunut pysähtymään näiden kysymysten äärelle. Koen tehtäväkseni herätellä muitakin.

Kukaan meistä ei tiedä montako elinpäivää meille on  suotu. Entäpä jos sinä tai minä saamme lähiaikoina kuulla että elinaikamme on lopuillaan.. Olisimmeko  tyytyväisiä elämämme valintoihin ja siihen mihin olemme aikamme käyttäneet? Sillä me voimme valita elämässä paljon. Valinnat usein hyvin arkisia. Tyydynkö heikompaan elintasoon ja hoidan lapsia kotona, sen sijaan että menen heti äitiysloman jälkeen töihin? Ehkä en pääse joka vuosi etelään, mutta saan olla lasteni kanssa heidän tärkeät vuotensa.  Tässä vain 1 esimerkki valinnasta, jonka kaltaisia elämässä paljon. Loppujen lopuksi kyse on hyvin pitkälle ajankäytöstä. Mikä on niin tärkeää, että annan sille aikaani?

 

On selvää, että elinolosuhteemme ovat erilaiset ja aina emme voi valita kuten tahtoisimme. Uskon silti, että jos oikeasti panostamme ihmissuhteisiimme olemme valmiita tekemään myös suuria uhrauksia. Olen kuullut niin monen kuolinvuoteen äärellä, kuinka loppujen lopuksi merkitystä on vain sillä minkä teki rakkaudesta. Rakkaus antaa teoillemme merkityksen. Onnettominta on kuolla jos ei ole saanut/ uskaltanut rakastaa. Silloin elämä jää ikään kuin kesken. Sen sijaan lyhytkin elämä, jonka on elänyt sydän rakkaudesta palaen on äärimmäisen merkityksellinen ja valmis. Yltäkylläinen elämä.

Kun aamulla heräät, muista kiittää uudesta päivästä johon sait herätä. Katso tarkemmin rakkaitasi, halaa heitä ja sano että rakastat. Anna hymyn valaista kasvosi kun kohtaat vastaantulijoita bussissa, työssä, kaupassa. Vaihda muutama sana kanssaeläjien kanssa vaikka sinua pidettäisiin ”pimeänä”. Opettele nauttimaan elämäntaipaleestasi vaikka se suurimmaksi osaksi olisikin kivistä kinttupolkua. Mukavampi on kuitenkin tehdä matkaa nauraen ja laulaen kuin naama rypyssä. Näe luonto, ihmiset ja elämä ympärilläsi kuin lapsi, ihmetellen, hämmästellen. Anna rakkauden tulvia sinusta yli äyräiden niille joita kohtaat. Älä pidä kaikkea itselläsi vaan jaa muillekin. Se tekee sinut onnelliseksi, sillä mitä enemmän annat, sitä enemmän saat. Älä elä kituuttaen päivästä toiseen vaan pala täydellä liekillä. Et ole täällä sattumalta, vaan elämälläsi on merkitys. Olet osa suurta Jumalan suunnitelmaa.

Elämä on nyt, tämä ainutkertainen hetki. Elä se, tunne se, kiitä siitä! Sillä huomisesta emme kukaan tiedä. 

 

Liikunnan iloa ja mielihyvähormoneja hiihtolomalla

Kevät on tänä vuonna tosi aikaisessa. Lunta ei ole nimeksikään, mutta sisävesien jäät ovat parhaimmillaan. Kävin tänään retkiluistelemassa Oravista Porosalmelle lähes 40 km nauttien loman toiseksi viimeisestä päivästä ja ihanasta auringosta. 🙂

Tämä talvi on ollut hyvin erikoinen. Vain pari viikkoa kunnon pakkasta ja lumista säätä. Meidän talonrakennusprojektille se on ollut erinomainen juttu, mutta talviliikunnan harrastamiselle ei. Helmikuussa ehdin 2 kertaa hiihtämään, ennen kuin ladut katosivat lumien sulettua. Retkiluistelua olen harrastanut useammin. Lumet ovat tosiaan nyt täältäkin lähes sulaneet, joten hiihtämään ei hiihtolomallakaan näillä korkeuksilla pääse. Viikko sitten oli aivan vesisadekeli ja vesi nousi jäällekin. Onneksi viime päivinä on ollut yöpakkasia, joten luistelubaanat on saatu kuntoon jälleen.

Luistelubaana oli tosi hyvässä kunnossa. Mennessä koin vauhdin hurmaa myötätuulessa. Tulomatkalla vastatuuli antoi vastusta ja sai potkutella luistimilla ihan kunnolla. Hyvin kuitenkin jaksoin syötyäni Porosalmen päässä herkullisen lohikeittolounaan.

Luonto ja jää oli niin kaunista ja valokuvauksellista, että jo niiden katsominen sai mielihyvähormonit hyrräämään. En saanut otettua kuin muutaman kuvan, koska puhelimesta loppui virta. Jostain syystä puhelimeni ei tykkää kylmästä.

Jää oli upean näköistä kun ei ollut lunta. Siellä pystyi luistelemaan pitkin ja poikin reitin ulkopuolellakin. Moista näkyä en muista aiemmin nähneeni. Aivan huikean näköistä!

Näyttää niin keväiselle kun puissakaan ei ole lunta ja kalliot ovat paljaina. Ihana harrastus näillä korkeuksilla tämä retkiluistelu. Saa olla kuin osa luontoa jäällä kiitäessä ja kevätaurinko lämmittää ihanasti mieltä ja kehoa. Huippuelämyksiä!

Luistelun jälkeen kävin Oravin rannassa saunassa ja pulahdin avantoon pari kertaa. Ihana tunne! Kyllä lähti mielihyvähormonit jylläämään! Ihania elämyksiä loppulomalla! Mukavan raukea olo kotiin tullessa. Niin kiitollinen mieli jälleen kerran kun saa asua juuri tällä seudulla. Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa! Mindfullnesia parhaimmillaan. 🙂

Ilo irti talvesta

Tulihan se talvi viimein! Kyllä vuodet on erilaisia. Lyhyen elämäni aikana en muista koskaan aiemmin vastaavaa talven tuloa, eli ettei taimmikuun alussa olisi ollut lunta. No, nyt sekin on nähty ja koettu. Kyllä tuntui pimeä ja kaamos pitkältä ja loputtomalta, ennen kuin lumi toi valon tullessaan. Minusta tuntuu, että pitkän kaamoksen jälkeen lumi ja valo ilahduttavat entistä enemmän.

Nyt kun ei ole vielä paljon lunta, kahlasimme Omppu-koiran kanssa rannassa. Omppu nautti lumessa kierimisestä kuin pikkulapsi ikään. Kaislojen keskellä oli hauska kulkea. Aiemmin päivällä olin käynyt Punkaharjulla retkiluistelemassa lähes 20 km. Ulkoilmasta saa virtaa!

Olin syksyllä ajatellut, että tällä talvikaudella pääsen aloittamaan retkiluistelun jo hyvissä ajoin elikä joulukuussa. Toisin kuitenkin kävi kun järvet ei jäätyneetkään. Mutta nyt on hyvät jäät ja kiva kiitää pitkin baanaa. Ihan hulluna tykkään tuosta lajista. 

Kaislat lumessa Kerimäen rannassa

Omppukoira on talven ystävä! Hulluna pinkoo lumessa ja möyrii. Hauska katsella mokomaa menoa!

Hiihtämään en ole vielä ennättänyt, eikä kunnollisia latuja ole monin paikoin ollutkaan. Pitänee hiihtokausikin yrittää avata pikimmiten.

Kyllä luonto on kaunis talvellakin! Aurinkoisella säällä on ollut aivan huikaisevaa näkymää kovalla pakkasella. Niin upeat lumen kuorruttamat puut. En ole vain kerinnyt kuvia ottamaan, mutta mieleni sopukoihin olen tallettanut.

Reipas lenkkikaverini Omppu

Oiken odotan niitä ihania aurinkoisia kevätpäiviä jäällä.

Järvimaisemaa Punkaharjulta

Jännä asia, miten ulkoilmasta saa virtaa. Kun liikkuu raikkaassa talvisäässä jonkun aikaa, niin tuntuu että sisälle tullessa on helpompi tarttua jopa keljuihin kotitöihin. Tänään ilahdutan itseäni ja läheisiäni leipomalla korvapuusteja. Varmasti maistuvat reippailun jälkeen. 🙂

Hyvän mielen puusteja! 🙂 Uudella Kitchen Aid-monitoimikoneella syntyy taikina nopeasti eikä tarvitse sotkea kättä taikinaan. Tulee leivottua useammin kun ei ole niin vaivalloista kuin ennen. Uunin päällä nousee taikina nopeasti. Ei kun syömään!

Retkiluisteluun hurahtanut nainen

26.1.2013 Liukkaasti eteenpäin

Vuosi on käynnistynyt niin vauhdikkaasti, ettei meinaa perässä pysyä. 🙂 Viikon päästä jo helmikuu! Niinhän se usein on, että kun loman jälkeen pääsee kiinni arjen rutiineihin, aika hurisee vauhdilla eteen päin. Kunnes taas seuraava loma edessä.  Vuoden vaihtuessa tekee usein mieli aloittaa tai kokeilla jotakin uutta. Tänä vuonna tuo uusi asia omalla kohdallani on luisteluhiihto. Ostin elämäni ensimmäisen luistelusuksipaketin ja päätin opetella uuden tavan hiihtää.  Nyt olen hiihtänyt noin 10 kertaa ja täytyy sanoa, että on se vaan kivaa. On hienoa huomata kehittyvänsä kerta kerran jälkeen niin, että luistelu sujuu entistä rennommin ja taloudellisemmin. Ylämäkiluistelu vaatii vielä treenaamista, mutta onhan tässä koko elämä aikaa opetella.

Parasta on, että ladulle pääsee lähes suoraan kotiportilta. Ei ole sitäkään tekosyytä, ettei jaksa lähteä ajelemaan hiihtoladulle. Kunhan kevätaurinko alkaa lämmittää, niin johan sitä saa hurjasti energiaa ja intoa ladulta. Minä, joka sain koulun hiihdoista ”trauman” monen muun tapaan, olen nyt löytänyt uuden iloisemman tavan hiihtää. Kiirettä ei ole minnekään, vaan tärkeintä oma hyvältä tuntuva tahti. Mieli lepää, keuhkot saavat happea ja raitis ilma saa endorfiinit liikkelle. Moni pyyhältää luistelulenkillä vauhdilla ohitseni, mutten anna sen haitata. Pääasia, että itsellä hyvä mieli ja olo. Raikas keväinen ilma tekee ihmeitä mielelle ja keholle! 🙂

Olen päättänyt tänä vuonna aivan kuin uuden vuoden lupauksena opetella kuuntelemaan itseäni enemmän, huolehtimaan itsestäni ja hyvinvoinnistani paremmin. Tahdon ajatella asioista myönteisesti. Ajatuksilla on valtava voima kuten sanoillakin. Tahdon opetella tekemään asioita kiireettömästi, hidastaen nauttia hetkestä. Haluan tehdä asioita, joista saan energiaa ja karsia asioita jotka saavat negatiivista väreilyä aikaan mielessäni. Tahdon rukoilla enemmän ja kuunnella Jumalani ääntä ja johdatusta. Tahdon käydä luottavaisesti kohti tulevaisuutta ja opetella kiittämään enemmän kaikesta siitä hyvästä mitä olen saanut.

Keväinen virsi 568:

                     Oi kuinka kevät säteilee elämän riemuaan.

Maa onnellinen iloitsee ja loistaa puvussaan,

ja loistaa puvussaan.

Sinua, Luoja, ylistän taas kevään voimasta.
Teet työsi ihmeteltävän ja siunaat luotuja,
ja siunaat luotuja.

Tuot ilmi jumalalliset ja jalot ihmeesi.
Myös kylmät, kuolleet sydämet luot, Herra, uudeksi,
luot, Herra, uudeksi.

Oi uskon pyhää hehkua ja kukkaa rakkauden
ja rukouksen tuoksua! Soi riemu laulujen,
soi riemu laulujen.

Tee, Luoja, Henki, ihmeesi näin myöskin minussa.
Voimalla armonlähteesi nyt minut uudista,
nyt minut uudista.

Thomas H. Gill 1867.  Suom. Niilo Rauhala 1984. Virsikirjaan 1986.

 

16.2 Kuka pelkää pakkasta?

Se on ilmoja pidelly viime aikoina. Pakkasta aamuisin -25 elikä pikkasen nenää kipristelee ja alkaa vilukissa kaivata kesän lämpöä. Kyllä mie muistan miten viime kesänä moni valitteli hellerupeamaa, mutta kyllä mieluummin lämpöisestä tykkään kuin tästä kylmästä. Hrr!  Koirakin palelee niin että kääntyy jo kotiapäin kesken lenkin kun tassuja palelee. Ei kiva!

Pakkasmaisema

Muistan kouluaikoina kun oli useina talvina yli kolmenkympin pakkaspäiviä. Joskus koulubussi jäätyi kesken matkan ja joskus ei tullut ollenkaan. Ne oli riemullisia päiviä. Silloin sitä välillä toivoikin että tulis kovat pakkaset niin ei tarttis mennä kouluun. Yläkoulu kun sijaitsi 40 kilometrin päässä.

Toisaalta nää pakkaset kestää kun tietää että kevättä ja kesää kohti mennään niin että kohina käy. Jospa kesällä sitten taas nautitaan helteistä kuten viime kesänä. On menny mielenkiintoiseksi nämä säät. Tiesitkö muuten että virsikirjassa ei ole kovin montaa virttä vuodenajoista, mutta tällainen talvivirsi on. Numero on 567 ja siinä on Niilo Rauhalan teksti.

Maa hohtaa lumivaipassansa, on Luoja itse luonut hangen, jään.                                                                                                                         Maa Herran on myös roudassansa ja lepää talven hänen kädessään.
On ankara ja pitkä talviyö, vaan läpi senkin jatkuu Luojan työ.

Taas kaamos saartaa, painaa mieltä,  vaan Herra meidän lähellämme on.
Yön valta väistyy päivän tieltä, ja kevät nousee, juhla auringon.
Näin tunturit ja järvet, erämaa valoa toivon saavat heijastaa.

Nyt vaikka nukkuu siemen, multa, työn äänet kaikkialta kuuluvat.
Me saamme hoitaa hengen tulta, ja kätten töihin päivät kutsuvat.
Ja hohtavilla talvihangilla suot, Herra, mielen, ruumiin iloita.

Teit, Herra, talven jäätäväksi, vaan kohdussaan maa kantaa elämää.
Loit silmuun toivon kestäväksi, maa kevään helmaan versot synnyttää.
Jos raskas onkin talven ahdistus, niin väkevä on kevään vapaus.

Oi Herra, armon meille annat ja Kristuksessa meidät vapahdat.
Niin kukkivat kuin jäiset rannat luomisen uuteen päivään katsovat.
Ja luomakunta yhtyy kiitokseen, Jumalan lasten riemuun, kirkkauteen.

Kaikella on aikansa, joka asialla taivaan alla kuten Saarnaajan kirjassa sanotaan. Niin myös näillä pakkasilla.

Ulkoilun huumaa!

Olimme koko perheellä aurinkoisella jäällä luistelemassa. Lapsetkin jaksoivat luistella monta kilometriä retkiluisteluväylää. Aurinko lämmitti ihanasti ja olo oli auvoinen! 🙂 Luistellessa oli mukava rupatella niitä näitä. Luistelun jälkeen kahvi ja pulla maistuivat ihanalta. Nää on niitä elämän pieniä ihania nautintoja. Kyllä valo tekee taas mielelle hyvää! Kevät on minusta ihana vuodenaika. Ulkoilmassa liikkuminen antaa ihmeellisesti voimia ja virkistystä.

Muistan pari vuotta sitten kun syvä suru oli tullut elämäämme läheisen yllättävän kuoleman vuoksi, pyrin joka päivä sairauslomallakin tekemään kävelylenkin. Vaikka monesti tuntui ettei olisi millään jaksanut pukeutua ja lähteä ulos, niin ihmeellisesti raikkaassa kevätilmassa liikkuminen piristi. Noilla lenkeillä myös koin aivan kuin yhteys Jumalaan olisi ”toiminut” paremmin. Vaikka en paljon jaksanut rukoilla, tunsin Jumalan rakkaudellista ja lohduttavaa läsnäoloa hyvin voimakkaasti juuri noiden lenkkien aikana

Monelle luonto ja metsä voikin olla jonkinlainen kirkko tai ulkona liikkuminen hyvin hengellinen kokemus. Minusta on ihana tehdä pitkiä lenkkejä ja ”jutella” samalla Taivaan Isälle. Välillä kuulen hänenkin puhuvan ajatuksissani minulle ja moni asia mielessäni selkenee. Luonto on Jumalan luoma ja suuri voiman lähde meille. Miten ihanasti Jumala on luonut maailman ja antanut meille neljä erilaista vuodenaikaa. Jokaisessa niissä on oma viehätyksensä. Nyt nautitaan keväästä. Ei sen yli tahtoisi hypätä vaikka tietääkin että kesä on tulossa. Riemullisia ulkoiluhetkiä sinulle myös!