Arjen harmaudesta ja ihanuudesta

Itä-Savo-lehdessä oli vuosia sitten juttua siitä, miten sanalla arki on niin negatiivinen merkitys ihmisille. Puhutaan tylsästä ja harmaasta arjesta ja moni haaveilee elämästä ilman arkea. Kuitenkin juuri arki on se, mitä ihmisen elämä suurimmaksi osaksi on. Ihastuttavaa, joskus vihastuttavaa, tavallista arkea työssä ja kotona. Juhlahetket ovat ihania katkaisuja arkeen, joista voi ammentaa voimaa jaksaa sitä välillä puuduttavaakin arkea. Jaan kyllä kokemuksen siitä, että arki voi välillä olla tosi rankkaa. Silloin kun lapset olivat pieniä, sairastivat ja yöunet jäivät vähiin, lisäksi vielä kiukuttelivat koko ajan, välillä tuntui että tätäkö tämä elämä on! Näin jälkikäteen ajatellen tuokin ajoittain raskas lapsiperheen arki on saanut kultaiset reunat eikä muistakaan enää miten välillä oli voimaton ja uupunutkin. 🙂

Olen kokenut myös, miten suuren kriisin tai menetyksen jälkeen, ei mikään ole niin ihanaa kuin se tavallinen arki. Se, että asiat palaavat taas tuttuihin uomiinsa tuntuu turvalliselta ja hyvältä. Kriisin tai menetyksen jälkeen osaa arvostaa tavallista arkea rakkaiden ihmisten kanssa. Kun elämän tasapaino on romahtanut, on suuri huojennus palata tuttuun arjen rytmiin. Muistan itse miten raskaan surun jälkeen lasten äänet ja kiukuttelukin toivat takaisin elämään pimeän laakson jälkeen. Elämänäänet antoivat merkityksen elämälle. Oli jotakin minkä vuoksi elää. Oli ihanat lapset, ihana perhe. Ihana arki kaikkine kiemuroineen.

Jos elämä olisi vain yhtä juhlaa, osaisiko siitä nauttiakaan? Eikö ne juhlahetket juuri siksi tunnu juhlalta, kun välillä on sitä harmaata arkeakin. Elämän rikkaus tulee juuri tästä arjen ja juhlan vuorottelusta. Ja miksei arkikin voisi olla juhlaa? Luovuutta ja huumoria voi käyttää niissä tutuissa kotipuuhissa niin etteivät ne tunnu niin tylsiltä. Ja yksi mikä auttaa on positiivinen asenne. Jo sillä pötkii pitkälle. Kun heräät joka aamu kiitollisella mielellä, niin koko päivä alkaa valoisammin.

Voisinko ajatella että minun elämäni on nyt tässä, nämä läheiset ihmiset, tämä työ, tämä koti, nämä harrastukset. Näistä palikoista on rakennettava. Välillä elämä on raskasta, välillä kevyempää. Välillä itketään, välillä nauretaan vatsat kippurassa. Välillä hullutellaan, välillä tylsistytään. Siinä se elämän maku on!

Vuosia sitten yhteiskuntapolitiikan professori Eeva Jokinen totesi jonkun lehden haastattelussa, että kun asioista puhuu toisten kanssa, omat jutut asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Totta! Monesti olen valittanut jostakin pienestä asiasta, kunnes joku on kertonut omasta arjestaan ja olen tajunnut miten hyvin asiani kuitenkin ovat. Joku toinen kamppailee paljon suurempien ongelmien kanssa. Työssäni näen lähes päivittäin kuinka hauras on ihmisen elämänlanka. Jokainen päivä jonka saan elää on suuri lahja. Edellä mainitsemani Eeva Jokinen ehdotti, että arjen tylsyyden voivottelemiseen kuluvan energian voisi suunnata sen miettimiseen miten koko yhteiskuntaa saisi elettävämmäksi paikaksi. Hieno ajatus!  Arvostan todella ihmisiä, jotka jaksavat ajatella lähipiirinsä lisäksi myös yhteisön tai kaupungin asukkaiden hyvinvointia ja tekevät työtä sen eteen. Savonlinnassakin on paljon ihmisiä, jotka upealla tavalla toimivat paikkakuntamme parhaaksi arjessaan esimerkiksi vapaaehtoistyön kautta.

Eilen minut pysäytti erään julkisuuden henkilön vaimon menehtyminen aivan yllättäen. Sosiaalisen median kautta tieto levisi nopeasti ja leskeksi jääneen puolison facebook sivu täyttyi osanotoista ja lohdullisista viesteistä. Tämä järkyttävä uutinen sai itseni jälleen kerran pysähtymään sen äärelle miten ainutkertainen jokainen päivä on. Aivan terve ihminen voi yhtäkkiä sairastua tai joutua onnettomuuteen ja elämä loppuu. Siksi tahdon opetella kiittämään niistä harmaistakin päivistä. Kaikella on tarkoituksensa ja merkityksensä. Ei pidä odotella jotakin suurta onnea tulevaisuudessa, vaan osata kiittää tästä hetkestä.

Kiitos Taivaan Isä elämän lahjasta. Kiitos arjesta ja juhlasta. Kiitos, että Sinä olet molemmissa mukana. Ole erityisen lähellä niitä, joiden arki tällä hetkellä raskasta ja voimia vievää. Anna heille apusi ja voimasi. Anna pieniä valonpilkahduksia harmauden keskelle. Ole lähellä niitä, joiden elämässä on surua. Anna lohdutusta ja voimia jatkaa elämää ilman rakasta ihmistä. Kiitos, että sinä kannattelet meitä joka hetki ja johdatat tahtosi mukaan. Kiitos, että sinun kanssasi meillä on tulevaisuus ja toivo. Aamen.

Advertisement

Suuremman asialla

Luimme eilen naisten raamattupiirissä Ilmestyskirjan viimeisiä lukuja Raamatusta. Luvuissa kerrotaan ihanalla tavalla taivaasta. Fiilistelimme innoissamme sillä, millainen paikka taivas mahtaakaan olla. On huikeaa ajatella, että kuoleman jälkeen Jumala on valmistanut omilleen mahtavan paikan, jonka todellisuus on jotakin niin valtavaa ja käsittämätöntä ettemme kykene sitä täällä kuvittelemaan. Tuskin maltan odottaa näkeväni kaiken sen ihmeellisen mitä taivaassa on, sekä itse Jumalan!!  Jos tämä maailma on jo näin upea paikka, niin mitä voikaan olla taivas, jossa kaikki kipu, tuska ja ahdistus sekä huolet ovat poissa!

Mutta ennen kuin pääsen taivaaseen, on tämä elämä elettävänä. Ainutkertainen elämä, jonka Jumala on minulle ja sinulle antanut.  Emme ole täällä sattumalta, vaan olemme olleet Jumalan suunnitelmassa, siksi olemme syntyneet. Olemme osa suurempaa kokonaisuutta ja Jumalan avulla voimme löytää kutsumuksemme ja tehtävämme.

Katsoin äskettäin Winter`s tale -nimisen elokuvan,  joka on tehty Mark Helprinin romaanin pohjalta. En ole lukenut kirjaa, mutta elokuvan juoni oli aika mielenkiintoinen. Se oli oikeastaan hyvin hengellinen elokuva hyvän ja pahan taisteluineen. On hauska huomata, miten Jumala voi puhua tai ilmaista itsensä monenlaisten asioiden, jopa elokuvien kautta jos osaamme nähdä ja kuulla. Monista kirjoista ja elokuvista voi löytää syvällisiä opetuksia ja ne saavat ajattelemaan. 

Ylipäätään kun uskovana katselee tätä maailmaa, niin voi oikeastaan nähdä Jumalan kädenjäljen monessa asiassa. Onhan moni asia tässä maailmassa Jumalan luomistyötä tai heijastusta hänestä. Ajatellaanpa vaikkapa rakkautta. Raamatussa sanotaan, että Jumala on rakkaus. Itse asiassa kaikki rakkaus maailmassa on heijastusta luomisen alkulähteestä Jumalasta. Mietipä iskelmiä tai elokuvia, jotka ovat täynnä rakkaudentunnustuksia tai kaipausta löytää rakas vierelleen. Oletko ajatellut, että kun Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, niin hän loi ihmisen rakastamaan. Meidät on tarkoitettu rakastamaan Jumalaa, toinen toistamme sekä luomakuntaa, joka Jumala antoi ihmisen hallintaan. 

Vaikka maailmassa tapahtuu paljon pahoja asioita, niin on hämmästyttävää miten paljon hyvää ja kaunista voimme nähdä ympärillämme joka päivä kun vain osaamme katsoa! Vauvan kikatus, koiranpennun leikki, auringonlasku, vain muutamia miljardeista ihanista asoista mainitakseni. 🙂 (Jos haluat opetella löytämään yksinkertaisia kiitosaiheita jokaisesta arkisesta päivästä, voin suositella sinulle Ann Voskampin kirjaa Tuhat lahjaa.) 

Pahaa ei voiteta tappelemalla tai vihaamalla vaan ainoastaan rakkaus voi voittaa sen lopullisesti. Ne, jotka rakastavat, välittävät maailmaan jotakin suurta Jumalan sydämeltä.  Loppujen lopuksi elämässä on kysymys rakkaudesta. Mitä enemmän rakastamme, sitä onnellisempaa elämää elämme.

Tuossa Winter´s tale -elokuvassa oli kaunis ajatus siitä, että jokainen meistä on syntynyt tänne tiettyä tarkoitusta varten. Meidän elämämme vaikuttaa toinen toistemme elämään. Elämän kohtalomme ovat kietoutuneet toinen toistemme kohtaloihin. Ei ole sattumaa, että sinut on asetettu juuri sille paikalle jolla olet. Sinulla on tärkeä merkitys ihmisille, jotka ovat lähelläsi, ja joita kohtaat. Saatat olla jonkun elämässä pelastava enkeli. Aina et itse sitä tiedä, mutta tuo ihminen kokee, että olit rukousvastaus. Olen tämän niin usein itse kokenut.

Jumala katselee tätä elämää ja maailmaa iankaikkisuusnäkökulmasta. Hän tahtoo, että kaikki pääsisivät kerran taivaaseen. Sen vuoksi hän voi joskus sallia elämäämme raskaitakin asioita, jotta ne johdattaisivat meidät tai jonkun toisen taivastielle. Tämä näkökulma on avannut itselleni aivan uuden ymmärryksen asioihin. Olen käsittänyt, että Jumalan motiivina on aina rakkaus. Hän ei kiusaa meitä, vaan tahtoo vetää jokaisen yhteyteensä ja pelastukseen. Minä en pienestä maallisesta perspektiivistäni kykene ymmärtämään kokonaisuutta kuten Jumala. Mutta jos luotan siihen, että Jumala on hyvä ja oikeudenmukainen, niin jopa kärsimys voi kääntyä siunaukseksi. Jumalalle on kaikki mahdollista.

Jumala toimii maailmassa monella tavalla. Hän voi toimia yliluonnollisesti, sillä ihmeitä tapahtuu koko ajan. Elämä on niin paljon enemmän kuin minkä silmillämme näemme.  Yliluonnollinen todellisuus enkeleineen on olemassa. Mutta Jumala ei toimi vain yliluonnollisilla tavoilla vaan usein toisten ihmisten välityksellä. Hän käyttää meitä  pieniä ihmisiä palvelukseensa ja tarkoitustensa toteuttamiseen. Hän käyttää meidän käsiämme, jalkojamme, syliämme, sanojamme, rakkauttamme, rukouksiamme tehdäkseen sen mitä on suunnitellut. 

Suostutko sinä Jumalan käyttöön? Tahdotko olla osa suurta suunnitelmaa ja toteuttamassa Jumalan tahtoa maailmassa? Jos tahdot, kuiskaa se Jumalalle. Pyydä häntä ilmaisemaan itsensä sinulle ja johdattamaan sinua elämässäsi. Jumala on luvannut, että etsivä löytää. Se, joka häntä sydämestään etsii, löytää hänet. Jumalan yhteydessä ja hänen asiallaan löydät elämän mielekkyyden ja tarkoituksen. Sillä ilman Jumalaa ihminen on aina jollain tavalla eksyksissä hapuileva harhailija tässä maailmassa.

1.9 Kollegojen kohtaamisia ja tunnelmakuvia Utösta

Tämänvuotiset sairaalapappien neuvottelupäivät järjestettiin Turussa. Osallistujia oli noin 80 eri puolilta Suomea. Hotellimme Radisson Blu Marina oli aivan loistava ja tällainen näkymä Aurajoelle päin aukesi huoeeni ikkunasta.

Kollegojen kohtaamiset ovat neuvottelupäivien yksi tärkeä funktio. Saa jakaa tuntoja ja kuulumisia, vaihtaa ajatuksia, tutustua uusiin kollegoihin. Myös luennot ja päivän ohjelma oli hyvin suunniteltu ja mielenkiiintoinen. Teemoina mm. saattohoito, josta luennoi hollantilainen teologian professori Carlo Leget Utrechtin humanistisesta yliopistosta.

Turun linnaan emme ehtineet tällä kertaa mutta vesiltä päin se näytti tältä.

Näiden neuvottelupäivien extrana oli Utön matka. Aurinko helli mennen tullen laivalla ja myös saarella saimme nauttia lämmöstä.

Matkasimme saarelle Aspö-aluksella

TUNNELMALLISIA KUVIA UTÖSTÄ:

Upea sateenkaari muistuttaa Jumalan uskollisudesta

Tuuli heiniä heiluttelee

Matkalla rukoushuoneelle

Majakka ja sateenkaari

Utön majakka on Suomen vanhin yhä toiminnassa oleva valomajakka ja Suomen ensimmäinen radiomajakka. Se sijaitsee Korppoon Utön saaressa, Paraisten kaupungissa Saaristomerellä. Saaren ensimmäinen majakkatorni rakennettiin 1753. (wikipedia)

Majakan kirkon alttari

kaunis talon pihapiiri

Saarella asuu vakituisesti 30-40 henkeä. Koulukin on.

Ihana saari kertakaikkiaan! SIlmä lepää maisemaa katsoessa.

Pienen sadekuuron jälkeen saimme ihastella näin upeaa kaarta

Laivasta astuttiin tällaiseen maisemaan

Loistokarin saari pohjoisella Airistolla

Merimatkalla

Uskomattoman upea auringonlasku mykisti

Nainen auringonlaskussa

Auringonlasku oli niin upea että nauliuduimme kaikki terassille sitä katsomaan ja kuvaamaan.

Suomen Joutsen

Ihmettelijä Utössä

Ilta hämärtää

Rukoushuone jonne menimme aamuhartauteen

Myrskyssä kuolleille merimiehille omistettu kynttelikkö rukoushuoneen alttarilla

Muutamia lampaitakin saarella oli

Lampaat nauttivat rapsutuksesta 🙂

Minut Utön kauneus yllätti ja mykisti täysin. En ole ennen Turun saaristossa käynyt ja menetin sydämeni sille. 🙂 Mieli halaa sinne takaisin

Koskia laskemassa

Seurakunnan virkistyspäivä suuntautui tänä vuonna Lieksaan Ruunaan koskia laskemaan. Näin varustauduimme puuveneeseen sadeviitoilla.

Tässä vaiheessa vielä nauratti. Edellisen kerran olin melonut kosket kumiveneessä. Tällä kertaa ajattelin päästä helpommalla puuveneessä.

Ihania maisemia matkan varrella

Kaunista Suomen luontoa

vene kuohuissa

Mieli lepää ja virkistyy näitä maisemia katsoessa

29.5 Terveisiä Sortavalasta ja Vanhasta Valamosta

Pihapiiriä maaseudulta

Tänä vuonna työntekijöiden virkistyspäivämme suuntautui Sortavalaan ja Vanhaan Valamoon. Olin ollut samalla reissulla aiemminkin, mutta päätin lähteä uudestaan. Etenkin siksi että edellisellä kerralla kirkko oli remontissa ja emme päässeet sitä näkemään. Tällä kertaa saimme tutustua sisätiloihinkin vaikkakaan kuvata siellä ei ikävä kyllä saanut. Aivan valtavan upeita maalauksia Raamatunkertomuksista, kauniita ikoneja ja todella upea ikonostaasi kultauksineen.

Käynti Sortavalassa on silmiä avaava kokemus ja sen soisi jokaisella suomalaiselle. Talot, tiet ja pihapiirit ovat siellä kuin joskus vuosisadan alun Suomessa. On vaikeaa uskoa että niin lähellä meitä ihmiset elävät sellaisessa köyhyydessä. Kyllä monta kertaa tuli mieleen suuri kiitollisuus itsenäisyydestä kun katseli maisemia ja olosuhteita, joissa ihmiset joutuvat asumaan. En tiedä miten he voivat hökkeleissään kovilla pakkasilla selvitä. Pihapiirissä kasvimaalla yrittävät kasvattaa ruokansa eikä ole sosiaaliturvaa.

erikoisen värinen rakennus

Tavaratalo Sortavalassa

Venevajat aika heikossa kunnossa.

Alla kuvia upeasti kunnostetusta luostarista

Kukat kukkivat kauniisti luostarin edustalla

 

15.1 Hengästyttääkö?

 

Monta rautaa tulessa.. Onko tuttu tunne? Välillä mietin tätä elämänmenoa ja sen hektisyyttä. Kun tuntuu että päivät ja viikot juoksevat sellaisella vauhdilla ettei meinaa itse mukana pysyä. Aika kiitää usein työssäkin kuin siivillä. Kun sitten pääset illalla kotiin lenkität koiran, teet ruokaa, kuljetat lapsia harrastuksiin, sitten kotityöt ja iltatoimet kunnes kaadut väsyneenä sänkyyn noustaksesi aamulla samanlaiseen rumbaan. Joinakin aamuina tuntuu heti herätessä ettei jaksa uutta yhtä kiireistä päivää!

Mummipuoleni (voiko näin sanoa?)  oli hyvin temperamenttinen ihminen. Hänellä oli tapana huutaa  ääneen silloin kun tuntui että oli liian isoja asioita edessä tai voimat vähissä: Antakee voimia!!  Muistan tuon niin hyvin ja se kertoi meille kaikille paljon. Tuo huudahdus oli myös tarkoitettu Jumalalle kuin rukoukseksi: Herra, anna voimia nyt tähän, yksin en jaksa!

Itselleni on monta kertaa tässä kiireessä ja tohinassa tullut mieleen nuo sanat: Antakee voimia! Ja aivan kuin sen sanottua olisi jo hivenen helpottanut. Kun saa sanotuksi että nyt en jaksa. Nyt on voimat loppu. Sitten taas hetken päästä jaksaakin kun on saanut päästellä höyryjä.

En tahtoisi elää tällaisia kiireisiä ruuhkavuosia. Kun elämä menee niin nopeasti ettei tahdo pysyä perässä. Pitäisi edetä uralla, suoda lapsille parhaat harrastusmahdollisuukset, pysyä timminä, pitää koti kauniina, parisuhde kunnossa jne.  Elämä on vain lyhyt hetki, pitääkö se juosta hengästyneenä läpi? Nykyään jopa pienet lapset oppivat ennemmin kävelemään ja kehittyvät nopeammin aivan kuin heilläkin olisi kiire jonnekin. 🙂

Tahtoisin elämän olevan leppoisampaa ja levollisempaa, mutta jostakin syystä en kykene hidastamaan tahtia tai muuttamaan olosuhteitani vaikka yritän. Työtäni en voi muuttaa, tahdon että lapset harrastavat, koti ja koirakin on hoidettava, tahdon pitää itsestäni myös huolta..Kai nämä on niitä elämän ruuhkavuosia kuten sanotaan. Se, mitä tahtoisin tässä vauhdissa oppia olisi löytää sellainen sisäinen rauha ja levollisuus että voisi olla hermostumatta vaikka paljon tapahtuukin. Luonteeni on vain sellainen, että tämä ei niin yksiselitteistä.

Työssä nautin suunnattomasti niistä päivistä kun saan tehdä sairaalapapin työtä (puolet työajastani). Silloin tuntuu ettei ole kiire minnekään. Voin kulkea kiirettömänä osastolla ja viivähtää potilaan vuoteen vierellä, olla läsnä hetkessä. Ei tarvitse katsella kelloa ja sännätä ympäriinsä kuten seurakuntapastorin lukemattomien haasteiden keskellä. Meistä työikäisistä imetään kyllä tehokkaasti kaikki energia ja vielä mietitään työurien pidentämistä. En tykkää yhtään!  Liian monta juuri eläkkeelle jäänyttä olen siunannut hautaan. 😦  Eivät saaneet nauttia ansaituista eläkepäivistä, kun työvuodet veivät terveyden ja voimat.

Mistä tämä kiire ja hektisyys tulee? Minusta tuntuu että koko yhteiskunnassa on jotenkin sellainen mentaliteetti että pitäisi ehtiä mahdollisimman paljon. Että todellinen elämä on sitä, kun on mahdollisimman tehokas ja tekee koko ajan kamalasti eikä ole hetkeäkään paikallaan. Oli arki tai pyhä pitäisi olla menossa, tekemässä, harrastamassa, matkustamassa.

Antakee voimia!!

 Tahdon ottaa oppia kissasta, joka osaa rentoutua kun on sen aika. 🙂

  

16.9 Virkistymässä työporukalla

Teimme mukavan reissun työntekijäporukalla Valkealan maisemiin. Matkustimme vesibussilla ja kävimme Mustavuoren näkötornissa ja söimme ihanassa ruokapaikassa. Verlan paperitehtaalla vierailu oli erittäin mielenkiintoinen. On tärkeää virkistyä ja pitää hauskaa yhdessä työntekijäporukalla, eikä aina vain puuhastella vakavasti työn parissa. Vieruskaverini Lissun kanssa oli tosi mukava vaihtaa ajatuksia. Sekin virkisti kovasti. Matkan erityinen virkistäjä oli kanttorimme Esa, joka jaksoi pitää tietokilpailuja ja ”juontaa” niin hassunhauskasti bussimatkamme, että nauru raikui. Hänellä on erityinen lahja ja kyky siihen. 🙂

Mustalammenvuoren näkötornin huipulta

Werla museon kaunis ovi

Repoveden kansallispuistosta

Metsäkappeli

10.3 Ihanat riparilaiset

Tänään oli tulevien rippikoululaisteni kirkkoon tutustumisilta Savonlinnan tuomiokirkossa. Oli mukava tavata nyt ekan kerran oman leirin nuoret. Hyvä fiilis jäi illasta. Tosi mukavanoloisia nuoria. Upeaa on heidän kanssaan aloittaa tämä yhteinen matka, joka heinäkuun alussa sitten päättyy konfirmaatioon. Olen aina tykännyt nuorista ja he ovat lähellä sydäntäni vieläkin. Olen huomannut, että nykynuoret ovat fiksuja ja ajattelevia ja heillä on hyviä mielipiteitä. Kun heitä kuuntelee, voi itsekin oppia elämästä jotakin tärkeää ja saada uusia näkökulmia asioihin.

Yksi asia, josta nuorissa erityisesti iloitsen on se elämänilo, joka heillä on. He aivan pursuavat energiaa, ovat täynnä unelmia ja haaveita elämästä. Heistä saa itsekin voimaa. Tuntuu, että nuorten innostus ja into tarttuu ja uskaltaa itsekin välillä heittäytyä vaikka hullutteluun.

Taivaan Isä, siunaa jokaista tänä vuonna rippikoulun aloittavaa nuorta. Anna nuorille avointa mieltä uskonasioiden suhteen. Puhu sinä nuorten sydämille ja vedä heitä puoleesi. Anna kaikille ohjaajille voimia sekä kärsivällisyyttä kuunnella nuorten ajatuksia ja olla tukemassa heidän kasvuaan kristittyinä. Kiitos Jeesus, että jokainen lapsi ja nuori on sinulle äärimmäisen rakas ja tärkeä. Siunaa kaikki rippileirit ja anna leirien vetäjien, isosten ja leiriläisten oppia entistä enemmän tuntemaan sinua ja ääretöntä rakkauttasi. Siunaa myös jokaisen rippikoululaisen kotia ja läheisiä. Näitä asioita pyydän Jeesus sinun voimallisessa nimessäsi. Aamen.

4.12 Kuka on kiireisin joulun alla?

Onko se pappi, joka säntää jouluhartaudesta toiseen yrittäen keksiä aina uutta sanottavaa kuluttaen evankeliumin puhki jo ennen joulua.. Vai onko kiireisin kanttori joka soittelee joka mutkassa joululauluja milloin milläkin soittimella ja eri sävellajeissa ..Vai onko se ehkä kauppias, joka tähtää vuoden parhaaseen myyntitulokseen mainostaen tuotteitaan kaikin keinoin.. Vai onko kiireisin kenties työn ja kodin välillä sukkuloiva perheenäiti, joka yrittää jälleen kerran loihtia rakkaudentäyteisen joulun perheelleen lahjoineen ja ruokineen?

Kiireisin taitaa ollakin pieni jouluenkeli joka lentelee sinne tänne yrittäen pysäytellä kiireisiä ihmisiä kertoen heille, että joulu ei synny tekemällä. Joulu ON. Se on, ja se tulee vaikka sinä et tekisi sen eteen mitään. Mutta kuinka moni tämän kuulee tai uskoo..

Itse olen ollut monena jouluna niin väsynyt töistä, etten ole jaksanut ottaa joulusta kovasti stressiä. Aattonakin on papilla hartauksia oman joulunvieton välissä..Onneksi mieheni tekee ruokia ja siivoaa siinä missä minäkin (yleensä enemmänkin).

Joulu ei tule tekemällä ja uuvuttamalla itseään väsyksiin kaikesta tekemisestä. Onko se niin kamalaa, jos joitakin ruokia ostaisi valmiina eikä tekisikään kaikkea itse? Jäisikö silloin enemmän aikaa hiljentyä joulun todellisen sanoman äärelle? Se on ainakin minulle itselleni tärkeää. Sillä ilman tuota sanomaa kaikki ulkonainen on turhaa ja merkityksetöntä puuhastelelua.

Hauska tekstiviesti joka ennen joulua usein kulkee puhelimesta puhelimeen viestittää: ”Älä siivoa komeroita ennen joulua, jos et aio viettää jouluasi komerossa”. Ihan hyvä ohje turhasta stressaavalle. Mikä sitten on turhaa, sitä voi jokainen kohdallaan miettiä.

Minulle joulun sanoma Vapahtajasta, joka syntyi maailmaan sovittamaan syntini on niin tärkeä asia, ettei jouluiloa himmennä vaikken jaksaisi torttuja leipoa tai laatikoita itse valmistaa. Tärkeintä on, että sydämeni on valmistettu Herralleni. Hänen kanssaan tulee sydämeen todellinen joulumieli ja jouluilo.

Siunattua Adventin eli jouluun valmistautumisaikaa sinulle. Hellitä hetkeksi ja kuuntele välillä sydämesi ääntä. Jospa se johdattaisi sinut levon ja ilon lähteelle. Seimen äärelle. Siellä ei ole vaatimuksia vaan pyhä hiljaisuus. Lepo ja rauha. Jumalan läsnäolo. Kaikki mitä tarvitset.

30.11 Kuulumisia Hoosiannakirkosta

Olipa mukavaa olla tyttären kanssa puuhamessussa ja kajauttaa oikein sydämen pohjasta Hoosianna-hymni. Ensimmäinen adventtikynttiä syttyi ja joulun odotus alkoi virallisesti. Tuntui hyvältä nähdä 140 henkeä yhdessä kirkossa, joista suurempi määrä lapsia kuin aikuisia. Hyvältä tuntui nähdä lasten polvistuvan vanhempiensä kanssa ehtoollispöytään, jossa saivat siunauksen tai ehtoollisen. Ihana seurakunnan yhteinen juhla! Kiitos siitä järjestäjille. Messun jälkeen joulupuuro maistui hyvältä ja oli kiva jutella toisten vanhempien kanssa.

Nämä on sellaisia hetkiä ja perinteitä, joita on ihana vaalia oman perheen kanssa. En osaisi kuvitella joulua ilman sen hengellistä merkitystä. Miten pinnalliselta se tuntuisikaan kuten moni muukin kirkollinen juhla. Kun sydämessä asuu joulun Herra, niin uskon että joulun voi kokea ihan erilaisella tavalla kuin jos joulun lapsi ei merkitse itselle mitään. Onhan ruuat ja lahjat hyviä, mutta suurinta on se ilo, jonka Jeesus sydämeen antaa. Sitä iloa en antaisi pois vaikka saisi kaikki maailman lahjat.

Siunattua joulun odotusta sinullekin!

 

26.11 Oletko olemassa vain työsi kautta?

Kävimme tänään työntekijäkokouksessa läpi kuulumiskierroksen. Jokainen sai vuorollaan kertoa miten menee, mikä on fiilis ja työssä jaksamisen aste. Itse tunsin olevani 4 päivän vapaan jälkeen levollinen ja pirteä. Kerroinkin siitä, miten tärkeää on saada levätä välillä työn tekemisen lomassa.

Työurallani on ollut vaihe, jolloin olen kokenut olevani sitä arvokkaampi ihmisenä mitä enemmän teen työtä. Ikävä tosiasia on, että moni muukin kokee olevansa jotakin vain tekemänsä työn kautta. Aivan kuin työ määrittelisi ihmisen arvon. Kun kaveri kysyy, miten menee, vastaus ”on kamalan kiire” tarkoittaa, että olen tehokas ja hyvä työntekijä eli olen arvokas. Minulle tuo vastaus herättää lähinnä huolen ystäväni jaksamisesta, sillä pitemmän aikaa jatkuva kiire ”syö” ihmistä aika lailla.

Jos työ on olemassaolon pääsisältö, työttömäksi jääminen voi olla hirvittävä kriisi itsetunnon kannalta. Yhtäkkiä tuntee olevansa täysi nolla, kun ei olekaan työtä. Jotakin on pielessä, jos työ on ainoa asia joka määrittää meitä ihmisinä. Työnhän pitäisi olla vain yksi osa elämän kokonaisuudessa perheen ja harrastusten ohella.

Muistan itse, miten vastavalmistuneena työttömänä teologina olin todella masentunut ja tuntui että ihmisarvoni oli nolla. Tällä hetkellä koen, että olen löytänyt levollisuuden suhteessa työhön. Olennaista työssäni ei ole määrä vaan laatu. Papin työ on luonteeltaan sellaista ettei työ lopu koskaan. Siksi onkin suuri vaara yrittää pelastaa koko maailma. Moni tekee työtä jopa oman terveytensä ja perheensä kustannuksella vain koska ei riitä itselleen muuten.

Rukoukseni on joka päivä, että Jumala johdattaisi päivän tehtävät tahtonsa mukaan ja olisi kanssani. Rukoilen, että tekisin sitä, mitä Jumala on tarkoittanut minut tekemään. Minun ei tarvitse vertailla omaa elämääni tai tekemisiäni kadehtien toisten elämään vaan voin iloita omasta kutsumuksestani.

Uupumus ja liika työn määrä ei ole minulle kuitenkaan vierasta. Vuosi sitten voimani olivat ihan lopussa. Varoittelin työkavereitakin uupumisoireistani ja siitä että voimavarani ovat todella pienet. Koska itse tiedostin tilanteeni, pystyin estämään uhkaavan burn outin. Myös monien läheisten rukoustuki ja esimiehen ymmärrys auttoivat kampittamaan uhkaavan uupumistilan.

Lepo ja riittävä yöuni on ihmiselle elinehto. Jokin aikaa sitten uutisoitiin, että ihmisten yöunen määrä on lyhentynyt. Ihmiset yrittävät pidentää päiväänsä nukkumalla vähemmän. Tämä ei ole kuitenkaan pidemmän päälle ihmisen terveydelle hyväksi. Jos ihminen viikosta toiseen tekee työtä ylikierroksilla nukkuen liian lyhyet yöunet, on pysähdys jossakin vaiheessa edessä. Ihminen on alttiimpi myös sairastumaan, koska elimistö käy koko ajan ylikierroksilla. Ihminen ei ole robotti. Ikävä kyllä kaikki työyhteisöt eivät käsitä tätä. Työntekijöistä tahdotaan imeä viimeisetkin voimat. Monella ei ole uskallusta tai mahdollisuutta pitää puoliaan, koska pelkää menettäväntä työpaikkansa tai leimautuvansa laiskaksi.

Ei ole raamatullista uuvuttaa itseään työllä! Jeesuskin lepäsi ja vetäytyi aika ajoin hiljaisuuteen. Hän väsyi palveltuaan ja opetettuaan ihmisiä monta päivää. Jos Jeesus tarvitsi lepoa, emmekö mekin? Huono itsetunto ei parane sillä, että yrittää ansaita arvoaan työllä uuvuttaen itsensä, vaan itsearvostus täytyy löytää muualta. Jokainen ihminen on yhtä arvokas, tekipä työtä tai ei. Hyvän itsetunnon omaava ihminen osaa sanoa ”ei” ilman syyllisyyttä. Tämä ”ein” sanominen on aika hyvä mittari. Mietipä onko sinun helppoa sanoa ei tarjottavalle tehtävälle, vaikka kalenterisi jo pursuaa tekemättömistä töistä.

Terve itsekkyys on itsestään ja omista rajoistaan huolehtimista. Se on sitä, ettei uhraa itseään työpaikan vaatimusten alttarille, vaan lepää ja rentoutuu, jotta jaksaa antaa itsestään työssä enemmän. Väsyneestä työntekijästä ei ole pitemmän päälle iloa. Hän muuttuu helposti vihaiseksi ja kyyniseksi, eikä edes itse huomaa sitä. Häntä ärsyttää toisten hyväntuulisuus tai uudet ideat. Koska hänellä itsellään ei ole voimavaroja muuhun kuin rutiinin pyörittämiseen, hän helposti vastustaa kaikkea uutta ja muutosta.

Itse olen alkanut entistä enemmän arvostaa sellaisia työntekijöitä, jotka osaavat asettaa rajoja työssään. Ennen arvostin uhrautujia, jotka tekivät töitä oman elämänsä ja vapaa-aikansa unohtaen. Nykyään kannan huolta niistä läheisistäni, jotka tuntuvat olevan ylityön oravanpyörässä. Mikä saisi vuosikymmeniä työnarkomaanin lailla puurtaneen ihmisen käsittämään että vähempikin tahti riittää? Toivottavasti jokin muu kuin totaalinen romahdus, joka voi olla edessä jos tahti ei muutu.

Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”

Herra, opeta meitä jakamaan aikamme oikein. Paranna meissä niitä itsetunnon haavoja, joita yritämme hoitaa liialla työnteolla. Vaienna sisimpämme vaativat ja työhön piiskaavat äänet ja opeta meitä lepäämään sinussa. Auta meitä näkemään itsemme ja arvomme sinun silmilläsi. Ole lähellä niitä, jotka uupuvat työn määrästä ja niitä joilla ei ole työtä. Herra anna meidän löytää arvomme sinun lapsinasi teimmepä työtä tai emme. Aamen.

13.11 Kirkossa kuohuu

Taas on kirkon piirissä puheenaihe, joka hetkeksi vie tilaa homoseksuaalisuusaiheelta. Mistä mahtaa johtua että seksuaalisuuteen liittyvät aiheet ovat viime aikoina olleet kirkon pääpuheenaiheita. Näissä keskusteluissa minua ärsyttää se, miten kirkosta tai kirkon työntekijöistä väkisin tehdään vanhanaikaisia heti, jos kaikkea mitä maailmassa tapahtuu ei suvaita tai siunata.

Minä pelkään kirkkoa, joka joustaa ja venyy kaikkien tuulien ja ihmisten mieltymysten mukaan. Itse kirkon työntekijänä pidän raamattua Jumalan Sanana ja ohjenuoranani elämässäni ja työssäni. Tahdon rukoilla ja kysellä Jumalan tahtoa elämässäni. Myönnän, että jotkut asiat ovat niin vaikeita etten voi niitä edes ymmärtää. Niissä kohdin vaikenen, kyselen ja rukoilen. Tahdon elää lähellä Herraani, kuulla hänen äänensä maailman monien äänien seasta.

Joskus tulee mieleen, että milloin tulee raja vastaan jos kaikki hyväksytään. Nykyään monet asiat, joita ennen paheksuttiin ovatkin ihan normaaleja (perheiden hajoamiset, salarakkaat ym) Kuitenkin ne aiheuttavat suurta kipua yksityiselle ihmiselle ja lapsille. Rakkauteen vedoten monet ovat valmiita hyväksymään ja ymmärtämään kaiken. On tosiasia, että Jeesus rakastaa syntistä ihmistä, mutta ei Jeesuskaan siunaa syntiä. Välillä tosin tuntuu ettei syntiä enää ole olemassakaan. Pian koko sovitusoppi käy turhaksi. Tällä en viittaa mihinkään erityiseen asiaan.

Kirkon ja Jeesuksen syliin ovat kaikki tervetulleita, mutta ei se tarkoita että kaikki mitä me langenneet ihmiset teemme pitäisi Jumalan nimissä siunata. Ajatellaan nyt esimerkiksi aviorikosta. Toisaalta mitään yksittäistä syntiä ei pitäisi nostaa muiden yläpuolelle, sillä jokainen ihminen on syntinen ja loppupeleissä tarvitsee Jeesuksen sovitustyötä pelastuakseen.

Harvoin tulee esille että rakkauden nimissä on tehty myös paljon pahaa. Meidän ihmisten rakkaus on parhaimmillaankin hyvin vajavaista. Jumalan rakkaus on täydellistä ja se riittää jokaiselle, joka tahtoo ottaa sen vastaan.

Jeesus sääli ihmisiä joiden näki kärsivän. Löytyykö meiltä sääliä vai olemmeko heti valmiita tuomitsemaan toinen toisemme? Minä pelkään, että tässä kuohunnassa meiltä unohtuu se kaikkein tärkein asia ja tehtävä, jonka Jeesus meille antoi. ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”. Kunpa käyttäisimme sen ajan, mikä mielipiteistä riitelemiseen menee evankeliumin eteen päin viemiseen. Kunpa näkisimme lähellämme ja kaukana ne, jotka todella kärsivät, ja miettisimme mitä voimme tehdä heidän hyväkseen.

Herra, armahda minua. Anna minun nähdä lähimmäiseni sinun silmilläsi. Anna sydämeeni enemmän rakkautta ja armollisuutta. Anna anteeksi laiminlyöntini ja rikkomukseni.

31.10 Tuleeko ihmisestä enkeli kuollessaan

kysyi eskaripoika päiväkodissa, kun olin pitänyt hartauden Pyhäinpäivästä. Kerroin, ettei ihminen muutu enkeliksi. Sanoin, että taivaassa meillä on jonkinlainen taivaallinen kroppa mutta enkeleitä emme siellä ole. Enkeleitä kyllä varmasti paljon taivaassa näemme. Olen joutunut pappisurani aikana siunaamaan hautaan myös pieniä vauvoja ja lapsia. Monelle vanhemmalle on lohdullinen ajatus ajatella, että oma lapsi muuttuu enkeliksi, ja sitten varjelee koko perheen elämää. Vaikka itse en ajattelekaan noin, niin en toki ole käynyt teologisesti oikaisemaan vanhempien ajatusta suuressa surussaan. Oman lapsen kuolema on lähes hirvittävintä mitä voi kokea. Kipu ei katoa koskaan, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Jos sinun elämääsi on näin suuri suru tullut, rukoilen että Taivaan Isä ottaisi sinut ihan sylihoitoon ja antaisi voimaa jatkaa elämää eteen päin. Lapsesi on Jumalan luona ja kerran sinulla on mahdollisuus kohdata hänet. Ei tarvitse sanoa hyvästi, vaan näkemiin rakas lapseni.

Viime aikoina maassamme on tapahtunut järkyttäviä asioita. Olen yrittänyt suojella omia lapsiani kaikilta kamalilta uutisilta, mutta toki he kuulevat kavereiltaan. Tänään 8-vuotiaani kysyi ”miksi jotkut ihmiset ampuvat toisia”

Apua! Tuossa hetkessä mielessäni heitin rukouksen yläkertaan, jotta osaisin vastata tavalla joka ei ainakaan lisäisi lapseni pelkoa. Olen huomannut omissa lapsissani levottomuuden lisääntymistä tänä syksynä, kun näitä kamalia asioita on tapahtunut. Onhan selvä ettei alle 10-vuotias kykene mielessään käsittämään tai käsittelemään niin hirvittäviä asioita kuin itsemurha (näiltä uutisilta olen toivottavasti lapseni saanut suojeltua) tai koulusurmat. Jos lapsi ottaa ne puheeksi, niistä on hyvä puhua aikuisen kanssa ja kaikin tavoin vakuuttaa lapselle, että hän on turvassa.

Minua huolestuttaa se, miten paljon maassamme on epätoivoisia ihmisiä. Ihmisiä, jotka tälläkin hetkellä ehkä miettivät itsemurhaa, kun elämä tuntuu kestämättömältä. Itse taloudellisen ahdingon kokeneena tiedän miten elämänhalu voi mennä todella nollille, jos rahat eivät riitä ja velkaa on. Tuntuu ettei jaksa elää kun ei ole rahaa ostaa edes ruokaa. Sosiaalitoimiston luukulta ei saa apua, koska lainojen lyhennyksiä ei huomioida menoina. (ei ainakaan silloin kun minä tarvitsin apua) Millä tavalla me voisimme havaita ihmiset jotka ovat niin masentuneita, että eivät jaksa enää elää ja suunnittelevat itsemurhaa. Kai on olemassa velkajärjestelyjä ja keinoja auttaa niin, ettei kenenkää tarvitse lopettaa elämäänsä. Mihin on kadonnut se entisajan kyläkulttuuri, jossa sentään tunnettiin naapuri ja voitiin jeesata tarvittaessa. Nykyään emme tunne edes samassa rapussa asuvia. Jokainen elää omillaan eikä puutu toisen elämään kuin pakon edessä.

TARVITSEMME UUTTA YHTEISÖLLISYYTTÄ

JA AITOA VÄLITTÄMISTÄ TOISISTAMME.

Kukaan ei jaksa yksin!

22.6 Rippikoululeiriä odotellessa

Juhannusjuhla on takana. Vietimme sen mökillä saunoen, uiden, grillaten ja rentoutuen. Mukavaa yhdessäoloa perheen ja läheisten kanssa. Nyt on katse jo suuntautunut huomiseen työpäivään. Loma hurahti nopeasti ja huomenillalla suuntaamme isoset ja vetäjät leirikeskukseen valmistautumaan tiistaina alkavalle rippileirille. Mieli on odottava ja toisaalta vähän jännittää. Jokainen leiri on aina ainutlaatuinen. Toiveeni ja rukoukseni on, että Taivaan Isä olisi kanssamme Pyhän Henkensä kautta, puhuisi sydämillemme ja opettaisi tuntemaan häntä enemmän. Jumala on niin hyvä! Kunpa osaisin edes pienen hippusen tuosta hyvyydestä välittää nuorille.

12.6 Lomatunnelmissa

Ensimmäinen lomapäivä! Vaikka vettä sataa, ei haittaa. Tuntuu hyvältä että saa hetken (11 päivää) hengähtää työstä ennen rippikoululeirin alkua. On se vaan jännä asia miten lomaan monella latautuu niin paljon odotuksia ja paineitakin. Puhuin tästä just tänään yhden ystävän kanssa, miten lomastakin voi tulla ihan stressi jos ei osaa ottaa rennosti. Kun pitäisi tehdä sitä ja tätä, käydä siellä ja täällä.. Ai pitäisi.. Miksi? No kun naapuri kertoo mitä kaikkea aikoo tehdä ja missä kaikkialla matkustaa, niin tuntuuhan se tyhmältä sanoa että ” me ollaa vaan kotona”. 

Mie olen ajatellut että paineita en ota lomasta. Tehdään perheen kanssa sitä mikä mukavalta tuntuu. Jos on aurinkoinen päivä, mennään rannalle tai huvipuistoon. Jos sataa, pelataan vaikka sisäpelejä. Käydään välillä urheilemassa kentällä, nautitaan luontoretkistä ja vain nautitaan vapaasta ja yhdessäolosta. Kutsutaan ystävät kylään jos siltä tuntuu ja grillataan yhdessä.

Parhaat muistot syntyy siitä että on oltu yhdessä ja tehty jotain hauskaa koko perheellä. Ei aina tartte lähteä Kiinaan asti etsimään lomatunnelmaa joka voi löytyä läheiseltä uimarannalta.

28.05 Seurakunnan virkistysretkellä Linnansaaressa

Voi miten kaunis voikaan olla suomalainen luonto! Metsän tuoksuja nuuhkiessa ja luonnon rikasta kauneutta katsellessa tuntui kuin olisi saanut aivan uutta virtaa ja energiaa taas! Eipä ihme jos metsä on monelle kirkko. Siellä voi kuulla Luojansa äänen. Jutella Mestarilleen ilot ja surut, itkeä itkunsa rauhassa. Hypähdellä mättäällä ilosta jos siltä tuntuu. Savonlinnassa Luoja totisesti on meitä kauniilla luonnolla vesistöineen siunannut! Olemme onnekkaita.

Liikun paljon metsässä. Juttelen Taivaan Isälle lenkkipolulla, ja välillä tuntuu kuin hänkin minulle. Luonnon keskellä saan usein uusia ideoita ja ajatuksia puheisiin. Ja pysyypä kuntokin yllä.

Nautitaan ihanasta Suomen suvesta ja sen moninaisista mahdollisuuksista!