Anteeksianto vapauttaa

Onko sinun helppoa pyytää anteeksi jos olet loukannut läheistäsi? Opetettiinko sinulle lapsena, että jos loukkaa toista sanoin tai teoin, pitää pyytää anteeksi? Anteeksianto on tärkeä asia ihmissuhteissa. Jos pariskunta on tottunut pyytämään ja antamaan toinen toisilleen anteeksi riidan jälkeen, heidän vuorovaikutuksensa toimii varmasti muutenkin. Sen sijaan anteeksiantamattomuus tai -pyytämättömyys näkyy parisuhteen dynamiikassa monin tavoin.

Raamatussakin puhutaan paljon anteeksiannosta. Koko kristinusko perustuu sovitukseen. Jeesus on kärsinyt syntien rangaistuksen puolestamme jotta Jumala voisi armahtaa meidät. Joka pyhä jumalanpalveluksessa seurakunta saa pyytää syntejä anteeksi synnintunnustuksessa ja papin lausumien synninpäästön sanojen kautta Jumalan anteeksianto tulee konkreettiseksi. Jos jokin asia tuntuu siitä huolimatta painavan mieltä eikä siitä pääse eroon, on mahdollista käydä henkilökohtaisesti ripittäytymässä papin luona. Ripissä pappi julistaa synninpäästön henkilökohtaisesti ja se on Jumalan anteeksiantamus. Pappi ei saa paljastaa kenellekään ripissä kuulemaansa, ei edes oikeusistunnossa jos niin jostain syystä vaadittaisiin. Rippisalaisuus on ehdoton.

Anteeksiantamisessa tapahtuu jotakin ihmeellistä. Se vapauttaa niin anteeksipyytäjän kuin anteeksiantajan. Olen sen monta kertaa läheisissä ihmissuhteissa kokenut. Asia joka vaivasi tai loukkasi, lakkaa vaivaamasta, se ikään kuin otetaan pois. Se on käsitelty, sen voi unohtaa. Eikä asiaan tarvitse palata myöhemminkään.

Olen myös kokenut mitä merkitsee kun anteeksi ei pyydetä. Asiat vain lakaistaan maton alle ja seuraavassa riidassa ne kaivetaan jälleen esille kaikessa raadollisuudessaan. Tällaisessa ihmissuhteessa eläminen on raskasta. Kaikki loukkaukset kulkevat mukana ja vähitellen katkeroittavat ja syövät suhdetta. Jatkuva syyllisyys ja huono omatunto ovat ikäviä matkakumppaneita.

Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella pyytämään anteeksi. Joillakin vanhoilla aviopareilla on iltaisin tapana hyvänyön toivotuksen yhteydessä pyytää vielä anteeksi jos on sinä päivänä jotenkin toista loukannut. Rakkauteen kuuluu halu antaa ja pyytää anteeksi. Anteeksiantoon oppineen parin ei tarvitse pelätä erimielisyyksiä eikä riitojakaan kun tietää että sovinto on mahdollinen saavuttaa. Papin kysymys aviopareille: tahdotko rakastaa tarkoittaa usein pidemmässä juoksussa paremminkin: tahdotko antaa anteeksi. Niin kauan kuin tahtoa on, on toivoa.

”Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.” (Jes.1:18)

Advertisement

Elämän tarkoituksen äärellä

Työssäni kuulen paljon ihmisten elämäntarinoita ja monenlaisia elämänkohtaloita. Etenkin elämän loppupuoliskolla ihmisellä on suuri tarve katsella elämäänsä taaksepäin ja saada se jollakin tavalla valmiiksi. Jotta ihminen voisi integroida oman elämänsä tapahtumat kokonaisuudeksi nimeltään ”minun elämäni”, saattaa hän joutua tekemään psyykkistä työtä ja käsittelemään mm. kipeät menetykset jotta voisi hyväksyä ne osaksi elämäänsä.

Myös vakavasti sairastunut pohtii: miten ja mihin elämäni on mennyt? Kuinka olen aikani käyttänyt? Elämä ei ehkä sujunutkaan sillä tavalla kuin parikymppisenä toivoi sen menevän. Nuorena tehdyt elämänvalinnat saattoivat osoittautua pitkässä juoksussa huonoiksi ja kestämättömiksi. Tai elämään tuli niin isoja kriisejä ja pettymyksiä joita on vaikea edelleen hyväksyä.

Jokainen ihminen suhtautuu yksilöllisesti elämän kriiseihin, sairauteen tai vanhenemiseen. On niitä jotka ovat kiitollisia että saivat elää rikkaan elämän ja että uskalsivat kuunnella sisintään ja elää rohkeasti unelmiaan toteuttaen. He eivät sure elämästä luopumista vaan ymmärtävät että heidän aikansa on lähteä. Olen kohdannut myös niitä jotka sairasvuoteella kuulostavat elämäänsä pettyneiltä ja katkeroituneilta. He kokevat että elämä on loppumassa kesken ja heillä on paljon ns. elämätöntä elämää. Viimeksi mainitut ihmiset ovat saattaneet elää elämäänsä turvallisuushakuisesti peläten riskinottoa, eivät ole ehkä uskaltaneet heittäytyä elämän mahdollisuuksiin vaan kokevat joutuneensa luopumaan unelmistaan erilaisista syistä. Joku uhrasi elämänsä lapsilleen tai aviopuolisolleen ja tuli katkeraksi kun ei saanutkaan uhrauksistaan kiitosta heiltä.

Miten sinä eläisit jos tietäisit elämäsi päättyvän vaikkapa kymmenen vuoden päästä? Mitä asioita näkisit tärkeäksi elämässäsi? Mihin asioihin keskittyisit? Mitkä asiat jättäisit vähemmälle? Mikä loppujen lopuksi on elämässä tärkeää? Näitä kysymyksiä olisi hyvä pohtia aika ajoin. Tehdä ikään kuin päivitystä elämästään.

Minä väitän että mielenrauha ja levollisuus ovat asioita, joita kannattaa elämässään tavoitella. Levollisuus on olotila, jossa on läsnä käsillä olevassa hetkessä. Usein elämme menneessä tai tulevassa emmekä ole läsnä tässä hetkessä.

Mitkä asiat tuovat sinulle mielenrauhaa ja onnellisuutta? Suosi niitä. Kartta levottomuutta aiheuttavia asioita siinä määrin kuin voit. Stressi lisää sairastumisen mahdollisuutta ja siksi on tärkeää oppia rentoutumaan. Mielenrauhaa ei tuo vertailu toisiin tai kilpailu toisten kanssa siitä kenen elämä näyttää menestyksekkäämmältä. Iloitse ja kiitä niistä asioista, jotka ovat elämässäsi hyvin. Kiitollisuus lisää henkistä hyvinvointiasi.

Elämän onni on pienissä hetkissä jotka tuovat iloa ja kiitollisuutta. Hetkissä jolloin saat rakastaa ja koet olevasi rakastettu. Rakkauden tuhlaaminen ei koskaan harmita. Se mitä ihmiset eniten kuolinvuoteellaan surevat on, miksi eivät panostaneet enemmän yhteiseen aikaan rakkaidensa kanssa. Meillä on vielä mahdollisuus. Tartutaan siihen!

Tuhlaa rakkautta, iloitse ja tartu hetkeen! Elämä on nyt! Jokainen hetki on lahja. Älä murehdi ja pelkää tulevaisuutta. Asioilla on tapana järjestyä. Olet Korkeimman suojassa. Sinusta pidetään huolta.

Rakkauden varassa

”Pelko johtaa huolestuneisuuteen ja murehtimiseen. Rakkaus levolliseen luottamukseen” Tommy Hellsten

Rakkaudesta puhutaan, kirjoitetaan ja lauletaan enemmän kuin mistään muusta aiheesta. Mutta mitä rakkaus syvimmillään on? Millainen on se rakkaus joka vie pois pelon ja antaa luottamuksen kuten Tommy Hellsten kirjoittaa? Kenen rakkautta se on? Ihmisen vai Jumalan?

1. Johanneksen kirjeessä sanotaan rakkaudesta näin: ”Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.”

Ajatuskulku on hieman samankaltainen kuin Tommylla. Jos kerran Jumala (maailmankaikkeuden alkulähde) on rakkaus, niin silloin kaiken rakkauden täytyy olla lähtöisin hänestä. Jumalan rakkaus on itsensä uhraavaa epäitsekästä agaperakkautta. Eros-rakkaus taas on romanttista rakkautta, jota iskelmät ja elokuvat ovat tulvillaan. Sitten on vielä filia-rakkaus joka on ystävien välistä rakkautta tai kiintymystä (storge). Kaiken rakkauden alkulähde on Jumala.

Elämän alusta saakka tarvitsemme rakkautta. Ilman vanhemman rakkautta lapsen psyyke ei kehity terveellä tavalla. Rakkaus on elämämme kasvupohja ja perusta. Kokemus rakkaudellisesta sylistä saa meidät aikuisena kaipaamaan kumppania, jonka sylistä löytäisimme turvapaikan. Elämän syvimpiä tragedioita on menettää rakkaansa tai elää elämänsä koskaan löytämättä rakkautta. Ihminen on luotu yhteyteen niin Luojansa kuin toisen ihmisen kanssa.

Median tai iltapäivälehtien antama kuva rakkaudesta on kaukana siitä mitä rakkaus syvimmillään ja kauneimmillaan on. Rakkaus on enenmän kuin seksi. Seksuaalisuus on yksi tapa ilmentää rakkautta, mutta jää hyvin pinnalliseksi ilman sielujen yhteyttä. Rakkaudessa ei ole kysymys siitä mitä minä voin saada vaan mitä voin antaa. Todellinen rakkaus näkyy teoissa eikä vain sanoissa. Se, joka rakastaa on valmis uhrautumaan rakkautensa ja rakkaansa tähden. Rakastava ei etsi vain itselleen tyydytystä ja nautintoa vaan tahtoo kaikin tavoin tehdä toisen onnelliseksi.

Kun saa kokea Jumalan hyväksyvää ja armahtavaa rakkautta, elämään tulee perusturva ja luottamus. Rakkauden ympäröimänä kokee niin syvää iloa ja levollisuutta elämästään että uskaltaa heittäytyä rakkauden antajan varaan täysillä. Sydämessään tietää ettei mikään voima voi olla rakkautta suurempi. Rakkauden ilmapiirissä sulaa pois pelko, häpeä ja epäluottamus. Se on valtavan vapauttava kokemus. Saa olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin on.

Rakkaudessa voi löytää levon sielulleen. Kun löytää kumppanin jonka rakkaudessa voi levätä, se on parhaimmillaan valtavan eheyttävä kokemus. Rakkaus on ainoa joka voi parantaa sielun haavoja. Kun kaksi ihmistä uskaltaa paljastaa haavansa toisilleen, molemmat voivat parantua.

Rakkauteen heittäytyminen vaatii rohkeutta. Tämä koskee niin läheistä ihmissuhdetta kuin Jumalasuhdetta. Monet pelkäävät antautua kokonaan ja jäävät vaille syvintä tyydytystä ja sitä yltäkylläistä elämää jonka Jumala on tarkoittanut omilleen. Älä pelkää hypätä iankaikkisen rakkauden varaan, sillä sen kannattelemana kestät kaikki tämän elämän myrskyt ja hyökyaallot.

”Niin pysyvät nämä kolme:usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. ” (1. Kor.13:13)

Sinun hyvä elämäsi

Elämä on muuttunut entistä hektisemmäksi ja välillä sitä ihan havahtuu siihen miten nopeasti aika kuluu. Tämäkin syksy on mennyt vilauksessa ja tuntuu hullulta että jouluun on vain vähän yli kolme viikkoa. Monet sanovat ihan samaa: minne aika katoaa?

Kun itse opiskelen työn ohessa, ei vapaa-ajan ongelmia ole. Teen ihmissuhdetyötä joten kaipaan rauhoittumista ja omaa aikaa vapaalla. Olen viime aikoina pohtinut temperamenttia ja rytmisyyttä. Olin nuorena pikajuoksija/pituushyppääjä ja näin ollen aika nopearytminen. Myös temperamentiltani olen nopeasti syttyvä ja hetkessä uusista asioista innostuva, joskus impulsiivinenkin.  Tämä on joskus näkynyt työelämässä niin että olen innostunut liian monesta asiasta samaan aikaan ja se on melkein uuvuttanut. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän koen tarvitsevani rauhoittumista ja levollista aikaa tekemättä mitään. En enää jaksa olla koko ajan menossa ja osallistumassa vapaallakaan. Nautin lempeistä verkkaisista koti-illoista läheisten kanssa. Nautin siitä että olen läsnä siellä missä kulloinkin olen enkä suunnittele jo seuraavaa hetkeä.

Myös liikkumisen tapani on ajan myötä muuttunut. En enää innostu body pumpin rajusta temposta kuten 10 vuotta sitten. Se kipeyttää lihaksenikin. Mieluummin teen pilatestreenin, joka rauhoittaa mielen eikä aiheuta ylivireystilaa. Tuntuu hyvältä löytää oma rytminsä sekä mielenrauhan salaisuus.

Terapiaopintojen myötä olen pysähtynyt enemmän itseni äärelle. Kuka minä olen? Mitä haluan? Mikä tekee minulle hyvää? Mikä ei sovi minulle? Liian pitkään elämässäni olin kuuntelematta kehoni ja mieleni viestejä siitä etten voinut hyvin. Onneksi minulla oli lopulta rohkeutta kuunnella itseäni ja irrottautua olosuhteista jotka rikkoivat minua sisäisesti.

Olen edelleen sitä mieltä että elämänlaatu voi parantua iän myötä. Itsetuntemuksen lisääntyminen tuo onnellisuutta kun voi elää omien arvojensa mukaan. Maailma on täynnä virikkeitä ja valinnan mahdollisuuksia. Kaikkea ei tarvitse eikä voi ehtiä yhden elämän aikana. Minulla on lupa elää omanlaistani elämää ja iloita siitä.

Toivon että sinäkin pysähtyisit pohtimaan sitä miten oikeasti voit ja mitä sinulle kuuluu. Elätkö elämää jota tahdot vai ohjaudutko valinnoissasi ulkoapäin tai toisten tarpeista käsin? Parisuhteessakin on tärkeää uskaltaa olla näkyvä ja puhua toiveistaan ja tarpeistaan toiselle.  Koskaan ei ole liian myöhästä oppia kuuntelemaan itseään tai kertomaan tarpeistaan toiselle. Se ei ole itsekkyyttä vaan tervettä itsestään huolta pitämistä. Kun voit itse hyvin eläen itsellesi sopivassa rytmissä ja sinulle sopivien arvojen pohjalta, voit olla hyvä ystävä, kumppani, vanhempi jne. Sen sijaan jos elät itsesi hyläten ja vastoin omia arvojasi,  muutut katkeraksi ja negatiiviseksi. Silloin lähelläsi ei ole hyvä olla.

Jumala tahtoo sinulle hyvää. Hän tahtoo että rakastat itseäsi kuten lähimmäistäsi. Ole siis itsellesi hyvä, hellä ja armollinen. Näe itsesi kauniina ja arvokkaana. Niin Jumalakin tekee.

Kun en ymmärrä kaikkea Iankaikkiset käsivarret kannattelevat

Maailma tuntuu monesti hyvin turvattomalta paikalta. Onnettomuudet, sairaudet tai menetykset voivat kohdata ketä tahansa milloin tahansa. Suru voi tulla elämään yllättäen, ja silloin tuntuu kuin koko elämä romahtaisi hetkessä. Matto vedetään jalkojen alta ja jää vain voimattomana maahan makaamaan kykenemättä käsittämään mitä on tapahtunut. Shokissa ja alkujärkytyksessä tulevaisuusperspektiivi katoaa eikä ihminen kykene ajattelemaan että jonakin päivänä valo loistaa jälleen ja elämä tuntuu mielekkäältä. Olen elämässäni kokenut surun tulevan elämään ennalta-arvaamatta niin monta kertaa että uskallan sanoa tietäväni miltä se tuntuu.

Kriisi horjuttaa ihmisen perusturvallisuutta sekä vakaumusta. Helposti horjuu myös usko hyvään Jumalaan. Miksi Jumala sallii pahan tai miksi Jumala ei varjellut? Nämä ovat normaaleja kysymyksiä joita ahdistunut ihminen huutaa Luojansa puoleen. Omasta kokemuksestani voin sanoa että uskoni hyvään Jumalaan on kuitenkin ollut se, mikä on lopulta kannatellut minua ja auttanut selviytymään raskaista vaiheista. Vaikka olen kapinoinut ja kiukunnut Jumalalle niin ilman Häntä en olisi selvinnyt vaan olisin ollut hukassa ja toivoton. Uskoni siihen että loppujen lopuksi minulla ei ole muuta turvaa kuin iankaikkiset käsivarret, on kannatellut vaikeina hetkinä. Myös kokemus yliluonnollisesta lohdutuksesta ja rauhasta joka ahdistukseeni on taivaasta vuodatettu on vahvistanut uskoani. Minulla on vahva tietoisuus ja kokemus siitä, että on olemassa toinen todellisuus tämän näkyvän lisäksi. Todellisuus, josta pieniä hippusia olen saanut kokea Jumalan yhteydessä. Moni sureva on kokenut miten ohut harso on ajallisen ja iankaikkisuuden välillä. Viimeksi näkyvimmin tästä on kirjoittanut ja puhunut Tommy Hellsten joka menetti vaimonsa äkillisesti kesällä.

Olen suostunut siihen etten minä pieni ihminen suuressa maailmankaikkeudessa ymmärrä kaikkea. Minun mielestäni asioiden olisi usein pitänyt mennä toisin mutta ehkä Jumalan iankaikkisuusnäkökulmasta niiden piti mennä juuri näin. Tämä oivallus ei ole syntynyt hetkessä vaan monien kipuilujen kautta.  Ilman uskoa Jumalaan en ylipäätään näkisi mitään mieltä tässä elämässä. Uskoni siihen ettei elämä lopu kuolemaan vaan jatkuu iankaikkisuudessa, antaa toivon ja merkityksen tälle kaikelle mitä tapahtuu. Jotkut ehkä kutsutaan aiemmin kotiin, toiset saavat vaeltaa täällä maanpäällä kauemmin. Jokainen päivä on lahja. Hyväksynkö juuri tämän ainutlaatuisen elämän joka minulle on annettu kaikkine kipuineen vai katkeroidunko, menetänkö toivoni? Uskonko että tällä kaikella voi Kaikkivaltiaan käsissä ja suunnitelmassa olla jokin mieli ja tarkoitus jota en tänään vielä käsitä? Uskonko että meillä jokaisella on täällä merkitys ja tehtävä jota varten olemme syntyneet?

Jumalan suuruus tulee ilmi siinä miten hän voi saada pahastakin aikaan hyvää. Vain Jumala voi kääntää vaikeat vaiheet ja kiroukset siunaukseksi. Miten paljon hyvää maailmassa saavatkaan aikaan lukemattomat ihmiset jotka ovat kokeneet raskaita vaiheita. Moni heistä on omasta kriisistä selvittyään ryhtynyt auttamaan toisia, löytänyt kärsimyksensä kautta elämäänsä merkityksen auttamalla toisia saman kokeneita. Näin kärsimykselle voi löytyä mielekkyys.

Omassa elämässäni näen tämän niin, että ilman suruja ja ahdistuksia en olisi se ihminen joka tänään olen. Olisin varmasti paljon pinnallisempi ja itsekkäämpi jos elämäni olisi ollut helpompaa. Tänään voin sanoa olevani jopa kiitollinen monista raskaista vaiheista sillä niiden kautta olen saanut löytää elämääni hengellisiä ja henkisiä aarteita, uutta syvyyttä ja iloa arjen pienistä asioista. Kun olen itse ahdistuksissani saanut kokea Jumalan kannattelua ja lohdutusta, haluan jakaa sitä muillekin. Olen löytänyt oman elämäntehtäväni sen kautta mitä olen kokenut. Yksi tehtäväni on sairaalapappina kulkea kärsivien ja surevien rinnalla tuoden toivoa ja valoa. Jos joku saa lohdutusta siitä että hetken aikaa kuljen hänen rinnallaan, se antaa minullekin toivoa.

Nykypäivänä hamutaan onnellisuutta. Moni on löytänyt onnellisuuden siitä, että saa olla lähimmäisenä toiselle vaikkapa vapaaehtoistyön kautta. Hyvän tekeminen ja jakaminen tuo onnellisuutta toisinkuin itsekäs materialistinen elämäntapa. Näin Jumala toimii maailmassa ihmisten kautta. Näin hän hoitaa ja lohduttaa särkyneitä. Suostutko sinä olemaan hänen lohdutuksensa kanavana tässä pimeässä maailmassa? Rakkaus ja toivo, jota olet itse saanut kokea voi olla nostamassa ja kannattelemassa niitä, jotka nyt ovat kriisissä.

Anna-Mari Kaskisen sanoittama laulu on ollut minulle suurena lohtuna usein ja haluan jakaa sen sanat myös tässä.

Itkemättömät itkut

Kaikki menneet murheelliset päivät, itkut, jotka itkemättä jäivät, suru, jota lievitä ei kukaan, kipu, joka aina tulee mukaan.
Tuska, joka yhä tulee kohti, murhe, joka epätoivoon johti, kyynel yksikään ei turhaan juokse, kaikki, kaikki kootaan Isän luokse!
Kerran vielä merkityksen saavat kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat!
Aika kutoo suurta salaisuutta: kivun kautta Jumala luo uutta. Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan, kyyneleetkin puhkeavat kukkaan. Vaikkei silmä vielä nähdä saata: tuskakin on toivon kasvumaata.

Vaikka pimeys on yllä päämme, vaikka vielä varjon maahan jäämme, yössä liekki lempeästi loistaa, padot murtaa, kaikki lukot poistaa. Hiljaa lähtee sydämeltä taakka. Itkut itkeä saa loppuun saakka.Sisään tulvii uusi kirkas vesi, vihdoinkin on vapaa sydämesi.

Tyyneysrukous: Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan. (Paul Tillich)

Elämän arvaamattomuus

Viime päivinä suomalaisia on järkyttänyt Turussa toissapäivänä tapahtunut terroriteko. Viattomat ihmiset joutuivat väkivallan uhriksi ennalta arvaamatta. Kauhu ja epäusko olivat käsinkosketeltavia Turussa ja koko Suomessa. Ihmisten huullla sanat: Voiko tämä olla totta Suomessakin? Onko lintukotomme rauha lopullisesti mennyttä?

Sosiaalinen media täyttyi välittömästi tunteenpurkauksista. Tällaisen tapauksen jälkeen monet ovat valmiita tuomitsemaan kaikki turvapaikanhakijat potentiaalisiksi terroristeiksi. Pelkoa ja vihaa lietsotaan monin tavoin eri foorumeilla. Toisaalta ihmisiä rauhoitellaan mm. valtiovallan taholta ettei pidä antaa pelon voittaa yksittäisen tapauksen johdosta. Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?

Maailma on turvaton paikka. Terrorismi tuntuu valtaavan alaa uhkaavalla  nopeudella. Turvallisuustoimia on jouduttu lisäämään kaikkialla mutta silti kukaan ei voi tietää mistä kuuluu ikäviä uutisia seuraavan kerran.

Itselleni turvaa tässä epävakaisessa langenneessa maailmassa tuo usko ja luottamus Jumalaan. Uskon että Jumala, joka luodessaan ihmisen antoi tälle vapaan tahdon, pitää koko maailmankaikkeutta kädessään. Hän sanoo viimeisen sanan maanpäällä. Ihmisessä on potentiaalia hyvään sekä pahaan. On ollut alusta saakka, siitä saakka kun ihminen lankesi. Elämme epätäydellisessä maailmassa emme paratiisissa. Mutta eräänä päivänä hyvä voittaa lopullisesti ja paha saa palkkansa. Jumala on ehdottoman oikeudenmukainen. Hän on rakkaus.

Me kysymme miksi Jumala ei tee mitään maailman pahuudelle. Hänen vastauksensa  kärsimyksen ongelmaan oli se, että hän uhrasi itsensä ristillä jotta me pelastuisimme. Kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta Vapahtajamme voitti kuoleman ja pahan vallan ja avasi meille tien iankaikkiseen elämään. Jumala on antanut meille omantunnon ja keinot tehdä hyvää. Valitsemmeko me vihan vai rakkauden? Taistelemmeko kaikesta huolimatta hyvän puolesta pahaa vastaan. Vaikka tämä maailma on vain hetkisen kestävä iankaikkisuuteen verrattuna, me voimme kokea jo tässä elämässä yliluonnollista Jumalan rauhaa huolimatta myrskyistä joita koemme koska Kaikkivaltias on kanssamme.

Uskon, ettei kukaan ole täällä maapallolla sattumalta vaan jokaisella on tarkoitus ja tehtävä. Kuinka me elämme kutsumustamme maailmassa? Miten elämämme ja aikamme käytämme? Elämmekö itsekkäästi omia etuja tavoitellen vai lähimmäistemme parhaaksi? Raamattu antaa monia hyviä ohjeita elämään. Maailma olisi monin verroin turvallisempi paikka jos niitä pyrkisimne toteuttamaan.

”Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. Älä anna pahan voittaa itseäsi vaan voita sinä paha hyvällä.”  (Room. 12:9-15, 25)

Jeesus sanoi: ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33)

Saako sinun lähelläsi kukoistaa?

Kesän kukat, puut ja pensaat ovat kauneimmillaan. Monen puutarha pursuaa toinen toistaan upeampia kasveja. Olen itsekin rakastunut kukkiin ja nautin niiden hoidosta ja katselemisesta. Miten paljon iloa kauniit kukat voivatkaan tuoda! Jumala on luonut niin paljon kauneutta iloksemme. Ihmiselle hän antoi tehtävän viljellä ja varjella luontoa.

Se, että saa puutarhan kukat kukoistamaan ei ole itsestäänselvyys. Kasveja on hoidettava ja ravittava, pidettävä huolta kastelusta ja oksien karsimisesta ym. Välillä puutarhanhoito on kovaakin työtä ja vaatii ennen kaikkea säännöllisyyttä. Hetken herpaantuminen saa rikkaruohot kasvamaan ja vie aikansa saada puutarha entiseen loistoonsa.

Parisuhdetta ja avioliittoakin verrataan usein puutarhaan joka vaatii säännöllistä hoitoa. Kuinka sinä hoidat parisuhdettasi? Vai onko niin että kukat saavat kokea enemmän hellyyttä ja huolenpitoa huushollissasi kuin kumppanisi?  Ehkäpä puolisosi osaisi vastata tähän sinua paremmin jos uskallat kysyä. Onko kumppanista tullut sinulle vuosien saatossa itsestäänselvyys vai vieläkö jaksat järjestää hänelle ihania pikku yllätyksiä kuten alkuaikoina rakkauden huumassa teit tunteja laskematta? Missä vaiheessa suhteen vaaliminen muuttui vaivannäöksi?

Sanna- ystäväni kirjoitti äskettäin blogissaan viisaita ajatuksia nalkuttamisesta. https://pieniaskel.wordpress.com/2017/07/05/nalkutuksen-anatomia/

Kirjoitusta lukiessani pohdin kuinka totta onkaan, että jatkuva nalkutus vähän kerrassaan nakertaa hyvää suhdetta. Sen sijaan että puoliso saisi toisen voimaan hyvin ja kukoistamaan kauniilla rohkaisevilla sanoillaan, nalkutus ja dissaaminen vaikuttavat negatiiviseen parisuhdetta kuihduttavaan suuntaan. En yhtään ihmettele, että mikäli nalkutusta kuulee lähes joka päivä, tekee mieli viettää enemmän aikaa kodin ulkopuolella kuin kotona. Jos kotona on paha olla sieltä haluaa pois. Toisaalta miten kovasti kaipaa kotiin, jossa odottaa oman rakkaan hellä ja hyväksyvä syli.

Juha Tapion laulussa sinun vuorosi loistaa lauletaan: ”Hei, älä turhaan jää, seinän viertä kulkemaan / Kutsuttuna juhliin, kynnykselle seisomaan / Jos katsoa sä voisit, niinkuin minä katson sua / Sun ei koskaan, enää tarvitsisi piiloutua.”

Miten sinä katsot kumppaniasi? Entä vieläkö jalkasi menevät hyytelöksi kun hän katsoo sinua tietyllä tavalla?

Moni miettii vuosien saatossa: Mihin katosi hellyys ja intohimo? Mitä meille tapahtui?

Älä syytä toista kipinän hiipumisesta vaan pohdi sitä, miten paljon olet itse panostanut parisuhteeseesi. Oletko valmis satsaamaan siihen enemmän? Näkyykö rakkautesi sanoissa ja teoissa, toisen arvostamisessa ja kunnioittamisessa?

Parhaimmillaan hyvä parisuhde saa kumppanin kukoistamaan ja tulemaan siksi joksi hänet on tarkoitettu. Uskotko että sinun rakkautesi voi saada kumppanistasi parhaat puolet ja luovuuden esiin? Kokeile. Uskon, että Jumala tarkoitti näin: nainen ja mies on luotu kukoistamaan yhdessä. Nainen voi parhaimmillaan saada miehensä tuntemaan itsensä Tosi Mieheksi ja toisinpäin. Rakkauden ilmapiirissä tapahtuu ihmeitä.

Haastan sinut myönteiseen viestintään parisuhteessasi. Kokeilepa mikä voima on kehuilla ja hellillä rohkaisevilla sanoilla? Pidä huoli siitä, että rakkaillasi on sinun lähelläsi hyvä olla ja he voivat kukoistaa.

Kutsuttuna elämään

Elämä – ainutlaatuinen seikkailu, lahjaksi annettu jokaiselle. Jokainen hetki ainutkertainen. Välillä tuntuu että tarvitsee jonkinlaisen muistutuksen siitä miten suuri lahja jokainen päivä johon saan terveenä herätä onkaan.

Työssäni kuolevien vuoteen äärellä tajuan usein elämän rajallisuuden ja sattumanvaraisuuden. Hetkessä voi elämä muuttua ja elämänlanka haurastua. Kun istun kuolevan vuoteen vierellä pohdin joskus että entäpä jos minä olisinkin vuoteessa hänen tilallaan. Mitä tuntisin? Miten helposti suostuisin luopumaan elämästä. Kapinoisinko? Olisinko levollinen vai peloissani? Mitä puhuisin? Mitä toivoisin? Mitä olisin oppinut elämästä? Katuisinko jotain? Mistä olisin kiitollinen?

Kuunnellessani ihmisten elämäntarinoita saan olla usein  oppitytön paikalla. Voi sitä elämänviisautta jota ihmisistä kumpuaa. Kun ihminen kuolinvuoteellaan katselee elämäänsä taaksepäin, hän luo kokonaiskuvaa elämästään. Hän ikäänkuin haluaa saada elämänsä valmiiksi jotta voi luopua siitä. On tilinpäätöksen aika. On suurta lahjaa saada olla mukana tässä prosessissa rinnallakulkijana ja kuulijana. Kun näistä tilanteista lähden, tuntuu usein kuin olisin ollut toisessa todellisuudessa. Kuin olisin kokenut jotakin elämää suurempaa. Olen saanut kuulla ja elää jotakin sellaista, josta en voi kenelläkään puhua. Kätken kuulemani sydämeni sopukoihin kiitollisin mielin. Moni ihminen joka jakaa niin syvästi ja avoimesti tuntojaan, jättää kultahippusen sydämeeni. Voi miten monia hippusia sydämessäni jo onkaan! Ehkä kerran perillä saan kiittää niistä.

Mihin elämäni päivät käytän? Nämä päivät jotka minulle annettu… elänkö ne niin ettei minun kuolinvuoteella tarvitse surra etten osannut tai uskaltanut elää sydäntäni kuunnellen? Osaanko iloita jokaisesta uudesta armon aamusta, jokaisesta kohtaamisesta päivän mittaan? Osaanko rakastaa läheisiäni ja antaa aikaani heille? Olenko kitsas vai antelias, itsekäs vai muita huomioiva? Annanko anteeksi vai jäänkö katkeruuden valtaan? Säilytänkö lapsenomaisen kiinnostuksen elämään, niin että näen ihmeitä jokaisessa päivässä vai muutunko kyyniseksi?

Kiitos Herra että sinä olet antanut minulle tämän ainutkertaisen elämän. Sinulla on elämälleni tarkoitus ja minulle kutsumus. Auta minua täyttämään se tehtävä maailmassa mitä varten olen tänne syntynyt. Anna rakkautesi täyttää minut niin, että se tulvii ylitse myös toisille. Opeta minua näkemään merkitys myös raskaissa kokemuksissa ja menetyksissä. Anna kiitollista mieltä ja palvelevaa asennetta kanssakulkijoitani kohtaan. Auta minua iloitsemaan myös vaikeina hetkinä. Johdata minua kun rukoillen kuljen. Aamen.

Ihmeellinen elämä

Nuorena minulla oli tietynlainen käsitys onnellisesta elämästä. Haaveilin elämästä ilman huolia, murheita tai vastoinkäymisiä. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen oivaltanut ettei ole onnellista tai onnetonta elämää, on vain Elämää eri väreineen.

Tämä ainutkertainen minulle annettu elämä on suuri lahja. Elämä, joka välillä on ollut kovin raskas ja kaoottinen, välillä taas koominen ja hullunkurinenkin on minun ainutkertainen elämäni. Tämä elämä on minulle suotu ja annettu kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan.

Elänkö täysillä niinäkin päivinä kun kaikki ahdistaa ja huolet näyttävät vuoren korkuisilta? Vai odotanko jotakin ihmeellistä autuasta huolista vapaata aikaa tulevaisuudessa jota ei ehkä koskaan tulekaan?

Työssäni kuulen lähes päivittäinen ihmisten moninaisia elämäntarinoita. Miten paljon iloa, surua, kipua, onnea tai pettymyksiä sisältyykään noihin kertomuksiin. Monesti hämmästelen sitä miten vaikeista vaiheista ihmiset voivat selvitä. Ihmisten selviytymiskyky, resilienssi, on valtava.

Elämä voi olla syvästi tyydyttävää vaikka olisi käynyt raskaita vaiheita läpi. Kaiken koetun jälkeen elämän arvojärjestys asettuu kohdalleen. Ei enää edes kaipaa kevyttä pintaliitoelämää.

Suurinta rikkautta elämässä ovat läheiset  ihmissuhteet ja niissä koettu rakkaus. On suuri siunaus saada antaa ja vastaanottaa rakkautta. Rakkaus antaa merkityksen elämälle. Miten surullista onkaan jos ei saa elämässään kokea rakkautta. Mikään materia, ura tai maallinen asia ei voi korvata rakkautta. Miten siunattu onkaan ihminen joka saa kokea olevansa rakastettu. Jumalan rakkaus voi tyydyttää syvästi silloin kun ei saa kokea rakkautta ihmissuhteissaan.

Olen opetellut kiittämään vaikeistakin päivistä koska niillä on oma tehtävänsä elämässä. Ihminen, joka on kokenut kärsimystä kykenee empaattisuuteen. Kärsimys ei aina jalosta mutta se voi pehmentää meitä niin että näemme eri tavalla lähimmäistemme hädän.

Toki kärsimys voi myös katkeroittaa ja saada kadehtimaan toisten onnea.  Katkeruus myrkyttää elämän, nöyryys sen sijaan löytää kiitoksen aiheita vaikeissakin tilanteissa. Olen itse kokenut että raskaiden ja kipeiden vaiheiden jälkeen osaan aivan eri tavalla olla kiitollinen niistä asioista elämässäni jotka ovat hyvin. En pidä enää  onnea itsestäänselvyytenä. Siksi voin kiittää pimeistäkin päivistä. Niiden jälkeen näen valon kirkkaammin.

En kadehdi niitä joiden elämä näyttää kiiltokuvalta sillä tiedän että monen kulissin takana on syvää pettymystä, surua ja onnettomuutta. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Sen olen usein nähnyt ja kuullut.

Otan vastaan sinut rosoinen elämäni sellaisena kuin minulle näyttäydyt. Tahdon oppia hyväksymään sen mitä minulle annat vaikka se joskus tekisi kipeääkin. Tahdon oppia uutta joka päivä. Älä anna minun koskaan tulla niin viisaaksi ettei minulla olisi uutta opittavaa elämästä.

Kiitos sulle, Jumalani, armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea. Kiitos sulle kirkkahista, keväisistä päivistä. Kiitos myöskin raskahista syksyn synkän hetkistä.

Kiitos sulle jokaisesta elämäni hetkestä. Kiitos päivän paistehesta niin kuin pimeydestä. Kiitos sulle taisteluista, rististäkin, Jumalain. Kiitos, että aina muistat, autat mua tuskissain.

Kiitos sulle kukkasista, jotka teilläin kukoisti. Kiitos myöskin ohdakkeista, jotka mua haavoitti. Kiitos, että tahdot mulle elon antaa iäisen. Kaikesta, oi Herra, sulle annan ikikiitoksen! Virsi 341:1,3-4

Ilman ristiä ei ole elämää

Tänään Pitkäperjantaina mieleni suuntautuu siihen mitä rakas Vapahtajani on tehnyt puolestani. Hän on suostunut häväistykseen, pilkkaan ja lopulta julmaan kuolemaan ristillä. Kaiken tämän hän on tehnyt pelastaakseen minut ja koko ihmiskunnan iankaikkiselta erolta Jumalasta. Tässä maailmassa on monenlaista kärsimystä ja ahdistusta mutta hirvittävin asia olisi joutua iankaikkisesti eroon Jumalasta. Sitä ei Jumala soisi kellekään ja siksi hänellä on täydellinen pelastussuunnitelma.

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. ” (Joh.3:16) 

Tämä on maailmanhistorian mullistavin asia: Jumala kärsi ja kuoli ristillä. Se on jotakin sellaista mitä ei missään muissa uskonnoissa ole. Jumala tuli ihmiseksi ja kärsi ihmiskunnan puolesta sovittaakseen ihmiskunnan synnit. Meiltä ei pelastuaksemme vaadita uhreja, täydellistä elämää tai raskasta kilvoittelua jotta pääsisimme paratiisiin. Jos Jeesuksen uhri ja pelastusteko kelpaavat, se riittää. Näin suuri on Jumalan armo ja rakkaus. Tällaista Jumalaa minä tahdon seurata. Jumalaa, joka tuntee myös ahdistukseni ja kipuni koska on itsekin elänyt ihmisen elämän.

Isäpuoleni Aki oli lääkäri, jolla oli vahva usko Jeesukseen. Hän piti vastaanottoa kotonamme ja usein potilaat odottivat vuoroaan isossa tuvassamme. Tuvan seinällä oli teksti Jesajan kirjan luvusta 53: ”hänen haavainsa kautta me olemme paratut.” Aki halusi tekstillä viestittää kuka oli se todellinen Ylilääkäri jonka varassa elämä ja terveys lopultakin ovat. Teksti puhutteli monia ja sai potilaat ottamaan puheeksi myös uskonasiat. Moni tuli lohdutetuksi ja rohkaistuksi.

Tässä langenneessa maailmassa on paljon kärsimystä ja tapahtuu raskaita asioita joille ei aina löydy selitystä. Moni tekee tästä johtopäätöksen, ettei voi olla Jumalaa. Niille jotka kyselevät kärsimyksen syitä Jumala osoittaa Poikaansa ristinpuulla. ”Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha”. (Jes.53) Kärsinyt Kristus voi antaa yliluonnollisen lohdutuksen. Olen tämän saanut itse useasti kokea. Jumalan antama rauha on ymmärrystä ylempi. Uskon, että tulee päivä jolloin ei ole kipeitä miksi kysymyksiä ja kaikki tapahtunut saa merkityksen. Sitä ennen tahdon elää tämän ainutkertaisen elämäni Vapahtajaan turvautuen.

Ilman ristiä ei ole toivoa. Ilman ristiä ei ole ylösnousemusta ja uutta elämää. Minua on tällä hiljaisella viikolla erityisesti puhutellut Jeesuksen sanat ristiltä: ”Isä anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä he tekevät.” 

Pystynkö/haluanko minä antaa anteeksi vai kannanko katkeruutta, anteeksiantamattomuutta tai jopa kostonhalua sisälläni? En voi muuta kuin polvistua ristin juurelle ja sanoa: Herra, tarvitsen sinua. Armahda minua syntistä.

Tänään Pitkäperjantain jumalanpalvelus loppui Maria kanttorin laulamaan Pekka Simojoen tekemään lohdulliseen lauluun:

Katsooko Hän vielä ikkunastaan vain nähdäkseen yhden eksyneen? Juokseeko Hän vielä meitä vastaan, kun tuhlaajan näkee palaavan? Lausuuko Hän vielä syytetylle ”Armahdetaan tänään kahleistaan?” Antaako Hän puhtaat vaatteet ylle, kun syntinen tulee itkien?

Sama vanha ristinpuu kaiken ylle kaareutuu, risti vain, ei kestä mikään muu. Ei ole muuta pysyvää, jälkemmekin häviää. Risti vain jäljelle jää.

Huomaako Hän, kuinka kaiken tuhlaan? Näkeekö sen, kuinka harhailen? Kutsuuko Hän silti minut juhlaan ja tulla saan kotiin uudestaan?

Sama vanha ristinpuu kaiken ylle kaareutuu, risti vain, ei kestä mikään muu. Ei ole muuta pysyvää, jälkemmekin häviää. Risti vain jäljelle jää.

Säv./San. Pekka Simojoki

Ajatuksia uskosta ja rakkaudesta

Olen työssäni huomannut että monella on kummallinen käsitys uskosta ja uskovista. Moni ajattelee kristinuskoon kuuluvan ajatuksen kärsimyksestä ja kaikista nautinnoista kieltäytymisestä. Kaikki kiva on syntiä tai kiellettyä arvelevat nuoret rippikoulussakin. Mistä tällainen käsitys on tullut?

Syyt johtavat omassa maassamme vuosikymmenten taakse jolloin hengellinen julistus oli hyvin ankaraa ja lakihenkistä. Lapsia saatettiin pelotella vihaisella Jumalalla joka rankaisee pahoista teoista ja heittää tuhmia lapsia kuumalla kivellä. Tanssiminen ja meikkaaminen oli kiellettyä ja tehtiin syntilistoja. Moni tuli allergiseksi hengellisyydelle eikä halunnut olla missään tekemisissä uskonasioiden kanssa. Ei ihme!

Tuntuu siltä että monen Jumala on tänäkin päivänä vihainen ukko, jota täytyy yrittää miellyttää jotta elämä sujuisi. Sitten kun elämässä tapahtuu jotakin ikävää ajatellaan sen olevan rangaistus Jumalalta. Monen uskovan aika ja energia menee yritykseen karttaa syntiä ja noudattaa käskyjä.

Opettiko Jeesus näin? Tällaisen tulikivenkatkuisen jumalakuvanko hän meille antoi? No ei. Jeesus kutsui isäänsä nimellä Abba, joka tarkoittaa ”isi” ”iskä”. Näin läheisellä tavalla Jeesus opetti meitäkin Jumalaa kutsumaan. Jeesus opetti Isä Meidän rukouksen jossa saamme kertoa tarpeemme Taivaalliselle Isällemme. Jumalaa kiinnostaa tarpeemme ja hyvinvointimme. Hän on rakkaus.

Jumala on rakastava Isämme, joka tahtoo pitää lapsistaan huolta. Jeesus lupasi myös omilleen ilon. Ilon, joka tulee hänen läsnäolostaan ja pelastuksesta. Ilo tulee myös siitä ettei tarvitse pelätä. Jumalan kämmenellä on turvassa. Näkyykö tätä iloa seurakunnassa ja uskovissa?

Jeesus osoitti elämällään millainen Jumala on. Hän hyväksyy seuraansa jokaisen. Maan päällä vaeltaessaan Jeesus seurusteli syntisten kanssa eikä pelännyt saastuttavansa itseään vaikka vieraili heidän kodeissaan.

Jeesukselle ihminen oli aina tärkeämpi kuin ulkonaiset säännöt.  Jos joku oli sairas niin Jeesus paransi hänet vaikka olisi ollut sapatti jolloin ei saanut mitään työtä (ei edes parantamistyötä) tehdä. Sääli, armo ja rakkaus olivat Jeesuksen kohtaamisissa läsnä. Uskon, että Jeesus ja opetuslapset myös nauroivat paljon. Ehkä ilo ja nauru olivat niin luonnollisia asioita,  ettei niitä tarvinnut Raamatussa erikseen mainita.

Jeesus ei tuominnut syntisiä vaan tekopyhiä fariseuksia jotka olivat ulkonaisesti hurskaita mutta heiltä puuttui rakkauden teot. Hedelmistään puu tunnetaan, sanotaan. Fariseusten sydänten kovuus paljastui siinä miten julmasti ja ylenkatsoen he suhtautuivat heikompiin. Heillä ei riittänyt armoa lankeaville.

Fariseuksia on tänäkin päivänä. Ihmisiä, jotka antavat itsestään hurskaan ja kauniin kuvan, mutta joiden sydän on täynnä pahuutta ja itsekkyyttä. Kaikki ei aina ole sitä miltä ulkonaisesti näyttää.  On helppoa puhua ja kirjoittaa kauniita sanoja, mutta vasta teot paljastavat ihmisen sydämen todellisen tilan. Älä siis koskaan usko pelkkiä sanoja vaan kiinnitä huomio ihmisen tekoihin ja siihen miten hän kohtelee kaikista lähimpiään. On helppoa esittää tuntemattomille empaattista ja rakkaudellista mutta kaltoinkohdella rakkaitaan kotioloissa.

Rakkaus ei etsi mainetta eikä kunniaa, ei omaa vaan toisen parasta. Rakkaus ei kaipaa huomiota ja palvontaa, eikä korota itseään. Rakkaus ei kerskaa eikä kadehdi. Rakkautta ei voi teeskennellä. Rakkaus kasvaa jakamisesta ja kuolee itsekkyydestä. Rakkaus on Jumalan ominaisuus ja siksi se ei koskaan katoa.

Rakkaus on kuin jalokivi jota kannattaa etsiä. Kun sen löytää, on löytänyt aarteista kalleimman.

”Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki. Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan.” (Laulujen laulu 8:6-7)

Masennuksessakin on toivo

Pidän viikoittain sairaalan psykiatrisella osastolla pastorin ryhmää. Ryhmässä pyrin jakamaan myönteisiä ja rohkaisevia ajatuksia jotka voisivat antaa osallistujille  toivoa. Viimeksi ryhmässä puhuimme siitä mikä auttaa jaksamaan huonoina hetkinä. Eräs ryhmäläisistä totesi reippaasti:”asioilla on tapana järjestyä”. Vaikka lausahdus kuulostaa kuluneelta ja kliseiseltä, se on aivan totta. Vaikeillakin asioilla ja tilanteilla  on todellakin tapana järjestyä tavalla tai toisella. Joskus kun itse ei jaksa uskoa asioiden järjestyvän, voi rinnallakulkijan uskolla ja rohkaisulla olla suuri merkitys.

Monelle toivoa antaa usko ja luottamus Jumalaan ja hänen huolenpitoonsa. Kun katselee elämäänsä taaksepäin voi huomata että on selvinnyt vaikeidenkin vaiheiden läpi tähän päivään. Jumala on kantanut silloin kun ei ole itse jaksanut ottaa askeleita. Ystävät ja läheiset ovat tukeneet vaikeina aikoina ja toimineet arjen enkeleinä. Olemme ryhmässä usein puhuneet myös siitä, että elämässä on erilaisia päiviä: on synkempiä ja valoisampia päiviä. Jos tämä päivä tuntuu raskaalta, voi huominen olla kevyempi. Kunpa tämän aina pimeänä hetkenä muistaisi. Muutama kuukausi sitten oli vielä pimeää ja kaamosaika. Oli vaikeaa uskoa ja kuvitella kevätauringon kirkkautta ja valoa, joka nyt vallitsee. Niin se usein elämässäkin menee.

Masentuneen ihmisen on usein vaikea uskoa että mieliala kohenee tai että elämä voi näyttää joskus valoisammalta. Vaikeasti masentuneen elämästä ovat värit kadonneet ja kaikki tuntuu raskaalta ja toivottomalta. On vaikeaa tuntea mielihyvää tai iloa mistään. Arjen pienetkin vastoinkäymiset voivat tuntua ylitsepääsemättömiltä. Elämän tarkoitus on hukassa ja voi tulla kokemus että on vain taakaksi toisille. Jos tällaisia tuntemuksia ilmenee, on tärkeää hakeutua ammatillisen avun piiriin. Masennus on vakava sairaus.

Onneksi masennuksesta voi toipua. Paranemiseen voidaan tarvita lääkitystä, osastohoitoa tai terapiaa riippuen minkäasteisesta masennuksesta on kysymys. Olen työssäni nähnyt useiden vaikeastikin masentuneiden paranevan ja löytävän elämänhalun ja toivon uudelleen. Se on rohkaisevaa nähdä.

Moni kokee elävänsä entistä rikkaampaa elämää masennuksen jälkeen ja osaa arvostaa hyvinvointiaan eri tavalla kuin ennen. Hyvistä päivistä osaa kiittää ja iloita uudella tavalla eikä pidä niitä itsestään selvyyksinä. Olen rukoillut monien masentuneiden puolesta ja kanssa, jotta Jumala koskettaisi ja auttaisi paranemisprosessissa. On lohdullista kun saa turvautua Korkeimman apuun ja levätä Jumalan kämmenellä.

Masentuneelle on turha sanoa: häntä pystyyn tai yritä piristyä. Se ei auta. Jos ei tiedä mitä sanoa, voi halata ja olla läsnä, rukoilla, auttaa arjen asioissa, osoittaa että välittää toisesta, lähteä yhdessä hakemaan ammattiapua.

Raamatussa on paljon rohkaisevia kohtia myös masentuneelle. Eräs sellainen löytyy Jesajan kirjasta. Jeesus sanoi: Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta,  julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia, panemaan Siionin murheellisten päähän  juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan. (Jesaja 61:1-3)

Mikä ihmeen paasto?

Tuhkakeskiviikko aloittaa paastonajan. Kristillinen paasto kestää 40 päivää ja huipentuu Pääsiäisen ylösnousemusjuhlaan. Evankeliumikirjassa lukee Tuhkakeskiviikon kohdalla näin: Paastonaika alkaa laskiaisen jälkeisestä keskiviikosta, tuhkakeskiviikosta, joka on saanut nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle. Se oli katumuksen ja parannuksen vertauskuva.
Suomessakin päivää sanottiin jo keskiajalla tuhkakeskiviikoksi tai tuhkan ja säkin päiväksi (dies cineris, dies cinerum et cilicii). Myöhemmin nimitys unohtui, mutta on viime aikoina tullut uudelleen käyttöön. Tuhkakeskiviikkona tunnustamme, että olemme syyllisiä Kristuksen kärsimykseen. Kadumme ja pyydämme anteeksi syntejämme luottaen hänen sovituskuolemaansa. Pyydämme myös voimaa antaa anteeksi lähimmäisillemme.

Monille paastosta tulee mieleen vain ruuasta kieltäytyminen. Hengellinen paasto on kuitenkin jotakin muuta. Se on sitä että tutkimme itseämme Jumalan kasvojen edessä ja annamme Jumalan tutkia meitä. Jumalan armon valon läsnäolossa meistä voi paljastua monenlaista: itsekkyyttä, vihaa, katkeruutta, oman edun tavoittelua, anteeksiantamattomuutta.

Onko sinun helppo antaa anteeksi? Myönnän että minulle se ei ole ollut helppoa. Voin sanoa olevani anteeksiantamuksen koulussa parhaillaankin. Vaikeinta on antaa anteeksi silloin kun toinen ei edes pyydä anteeksi vaan mahdollisesti jatkaa kiusantekoaan. Silti käsitän, että jos tahdon olla vapaa, en voi sitoa itseäni katkeruuteen ja anteeksiantamattomuuteen.

Entäpä tarkoittaako anteeksiantaminen kynnysmatoksi suostumista ja kaiken vääryyden hyväksymistä marttyyrina? Ei todellakaan. Kristityllä on oikeus pitää puolensa, mutta kostamaan ei pidä lähteä. On tervettä vihastua tullessaan väärinkohdelluksi. On myös tervettä reagoida kun tulee loukatuksi. Raamatussa sanotaan: vihastukaa mutta älkää syntiä tehkö.

Silloin kun anteeksiantaminen on vaikeaa, voi rukoilla Jumalalta voimaa siihen. Tärkeää on kuitenkin saada purkaa ja käsitellä ikävät tunteet ensin. Usein anteeksianto on prosessi, joka ei tapahdu hetkessä vaan vaatii tunteiden tunnistamisen ja purkamisen.

Jumala antakoon sinulle voimaa antaa ja pyytää anteeksi jotta voisit olla vapaa ja onnellinen. Voisiko tämä olla yksi paastonajan tavoite?

Kiitollisuus on elämän voima

Ihana valo laulaa Samuli Edellman. Kyllä valo voimaannuttaa todella. Järven jäällä kulkiessa tuntui kuin olisi paratiisissa auringon säteiden hyväillessä kasvoja. Kyllä meillä Suomessa on upeat vuodenajat! Olen ehdottomasti kevätihminen. Nyt elämme juuri sitä vuodenaikaa, jolloin oikein huomaan kuinka energia lähtee virtaamaan kehossa ja mielessä aivan uudella tavalla pitkän kaamoksen jälkeen. Mennyt on takana monella tapaa ja uusi edessä. Jumala lupaa:”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”(Jeremian kirja 29:11) Tähän tahdon luottaa omassakin elämässäni. 

Talven värejä katsellessa on tullut monta kertaa mieleen laulu ”sininen ja valkoinen”. Kauniin puhdas valkoinen hanki ja sininen taivas ihastuttivat sunnuntaisella päiväkävelyllä. Elämä on tässä ja nyt. Ei tarvitse lähteä sen kauemmas kuin läheisen järven jäälle tai luontoon rentoutuakseen ja kokeakseen onnea. Elämä on tässä ja nyt!

Kyllä jäällä kelpaa kävellä tai hiihtää ja nauttia auringon valohoidosta. Moni muukin oli lähtenyt liikkeelle ja vastaan tuli monia auringon kirkastamia hymyileviä naamoja.

Me voimme valita miten suhtaudumme elämään ja kanssavaeltajiimme. Onko pahaan pakko vastata pahalla? ”Mutta teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat.  Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. (Luuk. 6:27-28) Tämä Jeesuksen ohje ei ole helppo. Mutta mikä valtava vapaus onkaan kun ei tarvitse jäädä katkeruuteen eikä vihaan. Minä voin valita hyvän, vaikka toinen yrittää tehdä minulle pahaa. Minä voin vapauttaa itseni katkeruudesta kun en suostu sitä ottamaan kantaakseni. 

Katkeruus sitoo toiseen ihmiseen ja siitä kärsimme eniten itse. Minä valitsen kiitollisuuden ja hyvän tekemisen katkeroitumisen sijaan. Loppujen lopuksi pahantekijä ja kiusaaja saa aikanaan niittää sitä mitä on kylvänyt. Hyvää siementä kylvänyt niittää hyvän sadon. Sitä mitä me kylvämme, me niitämme. Jokainen vastaa omista teoistaan ja tekemättä jättämisistään.

Maailman suurin puukirkko kohoaa komeudessaan kohti sinistä taivasta.  Jumala on elämäni keskus. Kiitollisuus valtaa mielen kun saa ottaa vastaan Jumalan hyvyyttä ja rakkautta niin monin tavoin. Jumala yllättää usein hyvyydellään. Silloin kun on vaikeaa jostakin tulee rohkaiseva viesti tai välittävä halaus juuri oikealla hetkellä. Jumala lähettää  ihmisen vierelle juuri oikeaan aikaan. Välillä tuntuu että sydän pakahtuu kiitollisuudesta ja huolenpidosta. Kiitollisuus on niin suurta ettei sitä hälvennä edes ikävien ihmisten kiusanteko tai katkerat sanat. Heidätkin voi jättää Jumalan huomaan. 

Kerimäen kirkko ja kellotapuli ovat aina valokuvauksellisia. Kannattaa ehdottomasti tutustua niihin esim. kesällä tiekirkkoaikaan. 

Maailmalla on rauha vain silloin, kun kukaan ei sen rauhaa häiritse, Mutta Jumala antaa sellaisen rauhan, joka tuo levon ja kätkee suojiinsa silloinkin, kun kaikki ympärillämme aiheuttaa pelkkää levottomuutta. (Martti Luther)

 Herra, sinuun minä turvaan. Älä milloinkaan hylkää minua.

Sinä olet vanhurskas, pelasta minut!

Kuule minua, riennä avukseni! 

Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, 

vuorilinna, johon minut pelastat. 

(Psalmi 31:2-3)

2.12 Rohkea rokan syö

2. Luukku: ROHKEUS

Mietipä hetki mikä on rohkeinta mitä olet elämässäsi tehnyt? Olisi hauska kuulla eri ihmisten kertomuksia rohkeudesta. Minua kosketti äskettäin mediassa esillä ollut lukiolaistyttö, joka puuttui rohkeasti kiusaamiseen. Jopa presidenttimme antoi hänelle tunnustusta tärkeästä asiasta. Upea esimerkki meille aikuisillekin.

Onko sinulla rohkeutta puolustaa koulussa tai työpaikalla sitä, jota dissataan tai kiusataan? Harvalla aikuisellakaan on. Se on surullista. Helpompi on usein olla hiljaa kuin puolustaa toista. Mietipä seuraavan kerran kahvipöytäkeskusteluissa miltä itsestä tuntuisi jos sinusta puhuttaisiin pahaa poissaollessasi. Rohkea ei ole se joka ei koskaan pelkää, vaan se, joka pelosta huolimatta toimii. 

Benjihyppy voi vaatia rohkeutta, mutta enemmän arvostan rohkeutta toimia sydämensä tai vakaumuksensa mukaan välittämättä valtavirran ajatuksista ja toimista. 

Ehkäpä tänään voit rohkeuden äärellä miettiä myös unelmiasi, joita et ole jostain syystä uskaltanut toteuttaa. Löytyisikö sinulta rohkeutta ottaa askelia unelmiesi suuntaan? 

Älä pelkää. Elämä kantaa. 

”Ole vahva ja rohkea, älä pelkää äläkä lannistu! ” (1.Aikakirja 22:13)