Valosta voimaa

Jos tähän aikaan vuodesta katselee facebookpäivityksiäni ovat ne lähes samankaltaisia vuodesta toiseen. Hiihtoa, luistelua ja ulkoilua upeista talvisista maisemista nauttien. Ylläoleva kuva on Punkaharjulta Kruununpuiston rannasta jossa hiihtelin viikko sitten.

Kruunupuiston rannassa on viehättävä Inkeritalon vohvelikahvila jossa voi käydä herkuttelemassa hiihdon tai luistelun lomassa.

Pitkä kaamos on taittunut ja valo voimaannuttaa jälleen. Joka vuosi se tuntuu yhtä ihanalta. Auringonsäteet kutsuvat ulos liikkumaan. Aurinko lämmittää ihanasti kasvoja.

Jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät puolensa. Osaisiko sitä niin arvostaakaan kevään valoa jos ei sitä edeltäisi pitkä valoton aika? ”Kaikella on aikansa joka asialla taivaan kannen alla”, sanotaan Saarnaajan kirjassa. Tässä on syvä viisaus. Elämässäkin tulee erilaisia vaiheita. Jokaisella hetkellä on tarkoitus ja tehtävä.

On tärkeää oppia elämään hetkessä. Jos koko ajan odottaa tulevia parempia aikoja, voi käsillä oleva hetki jäädä elämättä. Moni on sairastuttuaan sanonut kuinka ei aiemmin osannut arvostaa terveyttään. Pidämme monia asioita itsestäänselvyyksinä emmekä ymmärrä että milloin tahansa voimme ne menettää.

Tahdon olla kiitollinen tänään elämän ainutkertaisesta lahjasta ja sen monista mahdollisuuksista. Jokainen hetki on lahja.

Advertisement

Ihmeellinen elämä

Nuorena minulla oli tietynlainen käsitys onnellisesta elämästä. Haaveilin elämästä ilman huolia, murheita tai vastoinkäymisiä. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen oivaltanut ettei ole onnellista tai onnetonta elämää, on vain Elämää eri väreineen.

Tämä ainutkertainen minulle annettu elämä on suuri lahja. Elämä, joka välillä on ollut kovin raskas ja kaoottinen, välillä taas koominen ja hullunkurinenkin on minun ainutkertainen elämäni. Tämä elämä on minulle suotu ja annettu kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan.

Elänkö täysillä niinäkin päivinä kun kaikki ahdistaa ja huolet näyttävät vuoren korkuisilta? Vai odotanko jotakin ihmeellistä autuasta huolista vapaata aikaa tulevaisuudessa jota ei ehkä koskaan tulekaan?

Työssäni kuulen lähes päivittäinen ihmisten moninaisia elämäntarinoita. Miten paljon iloa, surua, kipua, onnea tai pettymyksiä sisältyykään noihin kertomuksiin. Monesti hämmästelen sitä miten vaikeista vaiheista ihmiset voivat selvitä. Ihmisten selviytymiskyky, resilienssi, on valtava.

Elämä voi olla syvästi tyydyttävää vaikka olisi käynyt raskaita vaiheita läpi. Kaiken koetun jälkeen elämän arvojärjestys asettuu kohdalleen. Ei enää edes kaipaa kevyttä pintaliitoelämää.

Suurinta rikkautta elämässä ovat läheiset  ihmissuhteet ja niissä koettu rakkaus. On suuri siunaus saada antaa ja vastaanottaa rakkautta. Rakkaus antaa merkityksen elämälle. Miten surullista onkaan jos ei saa elämässään kokea rakkautta. Mikään materia, ura tai maallinen asia ei voi korvata rakkautta. Miten siunattu onkaan ihminen joka saa kokea olevansa rakastettu. Jumalan rakkaus voi tyydyttää syvästi silloin kun ei saa kokea rakkautta ihmissuhteissaan.

Olen opetellut kiittämään vaikeistakin päivistä koska niillä on oma tehtävänsä elämässä. Ihminen, joka on kokenut kärsimystä kykenee empaattisuuteen. Kärsimys ei aina jalosta mutta se voi pehmentää meitä niin että näemme eri tavalla lähimmäistemme hädän.

Toki kärsimys voi myös katkeroittaa ja saada kadehtimaan toisten onnea.  Katkeruus myrkyttää elämän, nöyryys sen sijaan löytää kiitoksen aiheita vaikeissakin tilanteissa. Olen itse kokenut että raskaiden ja kipeiden vaiheiden jälkeen osaan aivan eri tavalla olla kiitollinen niistä asioista elämässäni jotka ovat hyvin. En pidä enää  onnea itsestäänselvyytenä. Siksi voin kiittää pimeistäkin päivistä. Niiden jälkeen näen valon kirkkaammin.

En kadehdi niitä joiden elämä näyttää kiiltokuvalta sillä tiedän että monen kulissin takana on syvää pettymystä, surua ja onnettomuutta. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Sen olen usein nähnyt ja kuullut.

Otan vastaan sinut rosoinen elämäni sellaisena kuin minulle näyttäydyt. Tahdon oppia hyväksymään sen mitä minulle annat vaikka se joskus tekisi kipeääkin. Tahdon oppia uutta joka päivä. Älä anna minun koskaan tulla niin viisaaksi ettei minulla olisi uutta opittavaa elämästä.

Kiitos sulle, Jumalani, armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea. Kiitos sulle kirkkahista, keväisistä päivistä. Kiitos myöskin raskahista syksyn synkän hetkistä.

Kiitos sulle jokaisesta elämäni hetkestä. Kiitos päivän paistehesta niin kuin pimeydestä. Kiitos sulle taisteluista, rististäkin, Jumalain. Kiitos, että aina muistat, autat mua tuskissain.

Kiitos sulle kukkasista, jotka teilläin kukoisti. Kiitos myöskin ohdakkeista, jotka mua haavoitti. Kiitos, että tahdot mulle elon antaa iäisen. Kaikesta, oi Herra, sulle annan ikikiitoksen! Virsi 341:1,3-4

Ajatuksia uskosta ja rakkaudesta

Olen työssäni huomannut että monella on kummallinen käsitys uskosta ja uskovista. Moni ajattelee kristinuskoon kuuluvan ajatuksen kärsimyksestä ja kaikista nautinnoista kieltäytymisestä. Kaikki kiva on syntiä tai kiellettyä arvelevat nuoret rippikoulussakin. Mistä tällainen käsitys on tullut?

Syyt johtavat omassa maassamme vuosikymmenten taakse jolloin hengellinen julistus oli hyvin ankaraa ja lakihenkistä. Lapsia saatettiin pelotella vihaisella Jumalalla joka rankaisee pahoista teoista ja heittää tuhmia lapsia kuumalla kivellä. Tanssiminen ja meikkaaminen oli kiellettyä ja tehtiin syntilistoja. Moni tuli allergiseksi hengellisyydelle eikä halunnut olla missään tekemisissä uskonasioiden kanssa. Ei ihme!

Tuntuu siltä että monen Jumala on tänäkin päivänä vihainen ukko, jota täytyy yrittää miellyttää jotta elämä sujuisi. Sitten kun elämässä tapahtuu jotakin ikävää ajatellaan sen olevan rangaistus Jumalalta. Monen uskovan aika ja energia menee yritykseen karttaa syntiä ja noudattaa käskyjä.

Opettiko Jeesus näin? Tällaisen tulikivenkatkuisen jumalakuvanko hän meille antoi? No ei. Jeesus kutsui isäänsä nimellä Abba, joka tarkoittaa ”isi” ”iskä”. Näin läheisellä tavalla Jeesus opetti meitäkin Jumalaa kutsumaan. Jeesus opetti Isä Meidän rukouksen jossa saamme kertoa tarpeemme Taivaalliselle Isällemme. Jumalaa kiinnostaa tarpeemme ja hyvinvointimme. Hän on rakkaus.

Jumala on rakastava Isämme, joka tahtoo pitää lapsistaan huolta. Jeesus lupasi myös omilleen ilon. Ilon, joka tulee hänen läsnäolostaan ja pelastuksesta. Ilo tulee myös siitä ettei tarvitse pelätä. Jumalan kämmenellä on turvassa. Näkyykö tätä iloa seurakunnassa ja uskovissa?

Jeesus osoitti elämällään millainen Jumala on. Hän hyväksyy seuraansa jokaisen. Maan päällä vaeltaessaan Jeesus seurusteli syntisten kanssa eikä pelännyt saastuttavansa itseään vaikka vieraili heidän kodeissaan.

Jeesukselle ihminen oli aina tärkeämpi kuin ulkonaiset säännöt.  Jos joku oli sairas niin Jeesus paransi hänet vaikka olisi ollut sapatti jolloin ei saanut mitään työtä (ei edes parantamistyötä) tehdä. Sääli, armo ja rakkaus olivat Jeesuksen kohtaamisissa läsnä. Uskon, että Jeesus ja opetuslapset myös nauroivat paljon. Ehkä ilo ja nauru olivat niin luonnollisia asioita,  ettei niitä tarvinnut Raamatussa erikseen mainita.

Jeesus ei tuominnut syntisiä vaan tekopyhiä fariseuksia jotka olivat ulkonaisesti hurskaita mutta heiltä puuttui rakkauden teot. Hedelmistään puu tunnetaan, sanotaan. Fariseusten sydänten kovuus paljastui siinä miten julmasti ja ylenkatsoen he suhtautuivat heikompiin. Heillä ei riittänyt armoa lankeaville.

Fariseuksia on tänäkin päivänä. Ihmisiä, jotka antavat itsestään hurskaan ja kauniin kuvan, mutta joiden sydän on täynnä pahuutta ja itsekkyyttä. Kaikki ei aina ole sitä miltä ulkonaisesti näyttää.  On helppoa puhua ja kirjoittaa kauniita sanoja, mutta vasta teot paljastavat ihmisen sydämen todellisen tilan. Älä siis koskaan usko pelkkiä sanoja vaan kiinnitä huomio ihmisen tekoihin ja siihen miten hän kohtelee kaikista lähimpiään. On helppoa esittää tuntemattomille empaattista ja rakkaudellista mutta kaltoinkohdella rakkaitaan kotioloissa.

Rakkaus ei etsi mainetta eikä kunniaa, ei omaa vaan toisen parasta. Rakkaus ei kaipaa huomiota ja palvontaa, eikä korota itseään. Rakkaus ei kerskaa eikä kadehdi. Rakkautta ei voi teeskennellä. Rakkaus kasvaa jakamisesta ja kuolee itsekkyydestä. Rakkaus on Jumalan ominaisuus ja siksi se ei koskaan katoa.

Rakkaus on kuin jalokivi jota kannattaa etsiä. Kun sen löytää, on löytänyt aarteista kalleimman.

”Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki. Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan.” (Laulujen laulu 8:6-7)

Valo voittaa

Onpa ollut upea viikonloppu ulkoilla ihanassa aurinkoisessa pakkassäässä. Lauantaina hiihtelin parikymmentä kilometriä Kerimäeltä Kerimaahan ja takaisin. Kahvilassa maistui herkullinen  laskiaispulla jonka voimalla jaksoi paluumatkan.

Pientä poseerausta kesken matkan. Hiihtokaverin kanssa matka sujui rattoisasti. Niin se on elämässäkin. Rinnallakulkijat ja ystävät ovat suuri ilo ja siunaus.

Tänä talvena on ollut upeita auringonlaskuja ja huikean hienoja värejä taivaalla. Jumala hemmottelee meitä hyvyydellään.

Seuraava raamatunlause tuli mieleeni päivän  kirkkautta ihaillessani: ”Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” (Joh.1:5)

Joskus elämässäkin voi kokea kulkevansa kuin pimeässä laaksossa. Valoa ei näy missään. Jumala itse on valomme, eikä mikään pimeys voi peittää Jumalan kirkkautta. Synkimpäänkin loukkoon voi Jumala lähettää valonsäteensä joka tuo toivon ja uskon tulevaisuuteen.

Herra, sinä näet jokaisen joka kulkee pimeässä laaksossa vailla toivoa. Anna valosi loistaa hänelle.  Hyväile rakkauden säteilläsi synkkää vaeltajaa ja luo uutta elämää. Kirkasta kasvosi. Anna ilosi ja rauhasi. Aamen.